IRC-Galleria

Olen 13-vuotias tyttö. Äitini mielestä en ole aivan normaali nuori, ja itsekkin sen tiedän. Ongelmani näkyvät käytöksessäni. Viime viikolla se näkyi niin hyvin, etten itsekkään ole nähnyt sitä aikaisemmin. Meillä oli kavereitten kesken pienet bileet. jossa minua ärsytti yksi poika haukkumalla minua huoraksi, ja rumaksi. ja siitä että rakastan tosi paljon canadalaista räppäriä.Tietenkin otin kaiken henkilökohtaisesti.Ja kävin pojan kimppuun. Hakkasin Kavereitani, ja sen jälkeen hakkasin itseäni pihalla, saunassa ja heittelin tuoleja ja tavaroita. Rikoin jotain tavaroitakin samalla. Kuitenkin se loppui siihen että tämä sama poika joka oli haukkunut minua yritti rauhoittaa minua pitämällä lujasti ranteistani. kun makasin sängyllä. Minä tärisin Ja hengitin nopeammin kun yleensä. Eli tavallista nopeammin. Kaikki tämä minun käytös alkoi siitä, kun muutimme uuteen kaupunkiin. Täällä kukaan ei hyväksy minua sellaisena kun olen. Asumme keskellä eimitään. täällä ei ole ystäviä eikä ketään. Minun ainoa lähellä asuva "ystävä" taitaa olla tietokone. Kun kaikki haukkuvat minua, se tuntuu hirveältä.Ja pidän sen sisälläni. Sitten kun olen tarpeeksi kestänyt. Puran sen väkivaltaan. hakkaan itseäni. tai huudan muille. Kukaan ystäväni ei tiedä oikeasti miltä minusta tuntuu. Esitän onnellista tyttöä. vaikken haluisi. Voisitko kertoa miten minun pitäisi hillitä tätä tunnetta ? etten satuttaisi muita, enkä itseäni.

Hei, olen Iida Palonen. Asun Joensuussa.. Olen 37-vuotias Ravintola-Tarjoilia. Minulla ei ole harrastusta, mutta lapsia senkin edestä, heitä on 5. Hiukseni ovat valkoiset, silmäni punaset. Kaikenlainen musiikki menee ja lempiartistini on Jeydon Wale.

Musta verho silmiesi edessä, Et nää peili kuvaasi enää, et edes vedessä, vaan hereillä. pysyt sinnitellen, pinnistelen. pysyt pinnalla. on rinnallasi ihmisiä jotka ei pysty piinaamaan sinua. Vaikka etsit vertaistasi et oo enää kertaakaan siin tilas et tarvis alkaa kertaamaan asioita jotka jäi mielenperälle. Eikä asioita jotka Kerrot puukonterälle.