IRC-Galleria

Johkiss^

Johkiss^

Monesti sitä vaipuu synkkyyteen, kun ei muista laittaa valoja päälle.

Im right here but you leave me in the darkPerjantai 14.06.2013 17:25

MINÄ:

Ajattelen joskus olevani ruma
Minulla on ainakin yksi arpi
Rusketun helposti
Toivon että hiukseni olisivat eri väriset
Minulla on kavereita jotka eivät ole koskaan nähneet luonnollista hiusväriäni
Minulla on tatuointi
Minulla on/on ollut hammasraudat
Käytän silmälaseja
Menisin plastiikkakirurgille jos se olisi 100% riskitöntä ja ilmaista
Tuntematon ihminen on kehunut ulkonäköäni
Minulla on yli kaksi lävistystä
Minulla on lävistyksiä muuallakin kuin korvissa

PERHE:

Olen kiroillut vanhemmilleni
Minut on potkittu ulos kotoa
Biologiset vanhempani ovat vielä naimisissa
Haluan isona lapsen/lapsia
Minulla on lapsia
Olen menettänyt lapsen
Meillä on lemmikkejä

TERVEYS:

Olen saanut tikkejä
Kitarisani on leikattu
Olen istunut lääkärin vastaanottohuoneessa kaverini kanssa
Olen soittanut hätänumeroon vaaratilanteessa
Viisaudenhampaani on poistettu
Olen joutunut leikkaukseen
Minulla on ollut vesirokko
Minulla on/on ollut jokin sairaus

MATKUSTUS:

Olen matkustanut yli 100km päivän aikana
Olen ollut lentokoneessa
Olen ollut Afrikassa
Olen ollut Australiassa
Olen ollut Amerikassa
Olen ollut Ruotsissa
Olen ollut Turkissa
Olen ollut Iso-Britanniassa
Olen ollut Virossa
Olen matkaillut Suomen sisällä
Olen ollut junassa
Olen saanut tuliaisia
Olen saanut postikortin

KOKEMUKSET:

Olen eksynyt omassa kaupungissani
Olen nähnyt tähdenlennon
Olen toivonut tähdenlennon aikana
Olen painanut kaikkia nappuloita hississä
Olen ollut kasinossa
Olen ollut laskuvarjohyppäämässä
Olen pelannut pullonpyöritystä
Olen juonut yhden tölkin mehua tunnin sisällä
Olen ottanut lumihiutaleita kiinni suullani
Olen nähnyt revontulet
Olen istunut talon katolla
Olen huijannut jotakuta
Olen syönyt sushia
Olen meinannut jäädä auton alle
Olen meinannut jäädä mopon alle
Olen meinannut jäädä junan alle

IHMISSUHTEET:

Olen sinkku
Seurustelen
Olen kihloissa
Olen naimisissa
Minulla on säätöä
En ole koskaan seurustellut
Olen ollut sokkotreffeillä
Tiedän kuka on ihastunut minuun tällä hetkellä.
Minulla on nyt ikävä jotakuta
Olen ollut naimisissa ja eronnut
Olen ollut kihloissa ja eronnut
Minulla on ollut tunteita jotain ihmistä kohden joka ei tuntenut samoin
Jollain ihmisellä on ollut tunteita minua kohtaan, mutta en tuntenut samoin
Olen sanonut jollekin että rakastan häntä vaikken oikeasti rakastanut
Olen sanonut jollekin että rakastan häntä ja tarkoittanut sitä

RIKOLLISUUS / REHELLISYYS:

Olen tehnyt jotain mitä olen luvannut jollekin toiselle olla tekemättä
Olen tehnyt jotain mitä olen luvannut itselleni olla tekemättä
Olen livahtanut kotoa ilman lupaa
Olen valehdellut vanhemmilleni olinpaikastani
Minulla on salaisuus mitä en ole kertonut kellekkään
Olen huijannut pelissä
Olen luntannut kokeessa
Olen kävellyt punaisia päin
Olen ollut tekemisissä virkavallan kanssa
Olen ollut tappelussa
Ansaitsisin rikosrekisterin
Olen ollut yötä putkassa

PÄIHTEET / MASENNUS:

Olen juonut alkoholipitoista juomaa
Olen juonut saman päivän aikana yli 25 tölkkiä alkoholijuotavaa
Olen sammunut
Olen ottanut särkylääkkeitä vaikka en tarvitsisi niitä
Olen ottanut yskänlääkettä vaikken olisi tarvinnut
Poltan säännöllisesti
En pysty nielaisemaan pillereitä
Pystyn nielaisemaan pillerin ilman ongelmia
Minulla on todettu masennus
Olen masentuessani sulkeutunut
Minulla on anoreksia tai bulimia
Olen nukkunut koko päivän
Olen satuttanut itseäni tahallisesti
Olen herännyt omaan itkuuni

KUOLEMA / ITSEMURHA:

Pelkään kuolemaa
Inhoan hautajaisia
Olen nähnyt jonkun ihmisen/eläimen kuolevan
Joku läheiseni on yrittänyt itsemurhaa
Olen ajatellut itsemurhaa
Olen suunnitellut itsemurhaa
Olen yrittänyt itsemurhaa
Olen kirjoittanut itselleni muistopuheen
Uskon uudelleensyntymiseen

MATERIALISMI:

Minulla on yli 5 levyä
Minulla on iPod tai MP3-soitin
Olen addiktoinut mangaan/animeen
Omistan jotain H&M'ltä
Omistan jotain Onlysta
Kerään mangaa
Tykkään rahasta kun voi ostella kaikkea
Rahakin saa onnelliseksi

KAIKKEA RANDOMIA:

Laulan hyvin
Olen varastanut tarjottimen pikaravintolasta
Katson uutiset säännöllisesti
En tapa ötököitä
Kiroilen säännöllisesti
Laulan suihkussa
Olen aamuhenkilö
Maksoin kännykkäni soittoäänestä
Olen äidinkieliperfektionisti
Kiharran hiuksiani.
Suoristan hiuksiani.
Käyttäjätunnuksessani on "x"
Rakastan roskapostia
Olen kopioinut yli 30 levyä yhdessa päivässä
Kokkaan hyvin
Lempivärini on joko valkoinen, vaaleanpunainen tai sininen
Olen ollut yökkäreissä koulussa
KiRjOiTaN tÄlLä TaVaLlA
Syön pikaruokaa joka viikko
En ole tehnyt jonkin kouluaineen eteen melkein mitään ja silti minulla on siinä aineessa 8 tai parempi
En pysty nukkumaan jos Huoneessa on hämähäkki
Kutian erittäin helposti
Rakastan maitosuklaata
Minulla on hyvä kasvomuisti
Minulla on hyvä nimimuisti
Olen hyvä muistamaan päivämääriä
Minulla ei ole mitään ideaa mitä haluan tehdä loppuelämälläni

Woo-ooTorstai 13.06.2013 18:47

₪ SINÄ ITSE
Oletko alaikäinen: Vielä vuoden nyyh
Oletko tyytyväinen itseesi: Joo ja en.
Onko sinulla hyvä vai huono itsetunto: Siinä ja siinä että onko se hyvä
Millainen olet luonteeltasi: Omaperäinen persoona
Kuvaile huumorintajuasi: Laaja

ULKONÄKÖ
Kuinka pitkä olet: 160cm
Minkä väriset hiukset sinulla on: Jotku punaruskeet emt
Millainen on yleisin asukokonaisuutesi: Farkut ja huppari
Minkä ikäiseltä näytät: riippuu kattojasta
Mitkä ovat jokapäiväiset rutiinisi ulkonäön suhteen: hiusten harjaus.

OPISKELU
Paras keskiarvo mikä sinulla on ollut: Ei muista
Oletko saanut mistään aineesta ehtoja: En
Millainen on koulumotivaatiosi: Semmonen semi
Onko sinulla paljon poissaoloja: No vähän.. :D

TUPAKKATUOTTEET
Poltatko tupakkaa: En kauheesti
Oletko kokeillut nuuskaa: en enkä kokkeile
Oletko omistanut tupakointivälineitä: Jooh
Mikä olisi hyvä ikäraja tupakalle: 16v.
Pitäisikö nuuskaa myydä Suomessa: Ei mielellää.

₪ JUOMAT
Luettele kolme suosikki juomaasi: Vesi, kokis, maito
Pidätkö enemmän kylmistä vai kuumista juomista: Kylmät juomat
Mitä mieltä olet kahvista: Nami
Pitäisikö energiajuomilla olla ikäraja: Niillä on mutta niitä pitäs valvookki..
Mitä limpparia olet juonut elämäsi aikana eniten: Kokista varmaan.

₪ RUOKA
Paras pikaruokapaikka: : Mäggäri. No emt. Lohjan Snägäri
Suositko ulkomaalaisia pizzerioita: Emt
Oletko koskaan saanut ruokamyrkytystä: En
Ruoka, jota et voi sietää: Hernekeitto
Jos tilaat pizzan, mitä täytteitä haluat siihen: Ananas, Kinkku, Tonnikala

₪ URHEILU
Liikunnannumerosi koulussa: 7
Harrastatko mitään lajia: En ennää
Tykkäätkö harrastaa suosikkilajejasi kavereidesi kanssa: Joo!
Seuraatko urheilua televisiosta tai paikan päältä: Telekkarista jäkistä
Oletko koskaan käynyt kuntosalilla: Mjoo

₪ SUHTEET
Seurusteletko: joops
Onko sinulla koskaan ollut ns. yhden illan juttuja: Ei
Onko sinulla enemmän kuin kymmenen kaveria: Mjoo
Vietätkö paljon aikaa kavereidesi kanssa: Juuu
Oletko koskaan pistänyt välejä poikki ystävääsi: Mjoops

₪ LIIKENNE
Mitä kulkuneuvoja omistat: pyörä.
Miten lujaa kulkuneuvosi menee: Aika lujjaa.
Onko autokortti nykyään liian kallis: On.
Pitäisikö ajokortteihin tehdä uudistuksia: Joo hintalaskuja kiitos. :)

Äitin ja Isin tyttö :3Keskiviikko 12.06.2013 17:12

Äidin tyttö
(x) ensimmäinen sanani oli äiti
( ) saan suurimman osan rahoistani äidiltä
(x) olen äitini näköinen
(/) arvostan kaikista maailman ihmisistä eniten äitiäni
(x) riitelemme äidin kanssa harvemmin kuin kerran viikossa
( ) olen joskus haaveillut olevani samanlainen kuin äitini
(x) en pärjäisi ilman äitiäni
(x) minulla on maailman paras äiti
( ) äiti on kivempi kuin isä
total:5½

Isin tyttö
( ) ensimmäinen sanani oli isä
(x) isälläni on hieno auto
( ) haluaisin isäni kaltaisen miehen itselleni
(x) isälläni on hyvä maku
(x) minulla on maailman paras isä
( ) olen viimeisen viikon aikana halannut isää
(x) pappa betalar
(/) isäni on komea
( ) vietän mielelläni aikaa isän kanssa
(x) en häpeä isääni
total: 5½

Paha tyttö
(/) poltan
( ) juon useammin kuin kerran viikossa
( ) olen seurustellut yli 10 miehen kanssa vakavasti
(/) varastan
( ) minulla on rikosrekisteri
( )voisin tappaa jonkun
( ) pidän vankiloista
( ) olen lyönyt jotain ihmistä
( ) minua pelätään kaduilla
( ) pidän itseäni pahana
total: 1

Koulutyttö
( ) teen aina läksyni
(/) koulussa on ihanaa
( ) tykkään opiskella
(/) pidän koulutavaroistani huolta
( ) parhaat kaverini ovat samassa koulussa kuin minä
( ) opettajat ovat ihania
( ) rakastan kokeita
(/) olen hyvä koulussa
( ) aion kirjoittaa 6 ällää
( ) isona minusta tulee opettaja koska rakastan koulua
total: 1½

Fame -tyttö
( ) kaikki tuntevat minut
( ) ja minä tunnen kaikki
( ) olen suosittu
(x) muut kehuvat minua
( ) olen ollut tv:ssä
(x) olen ollut lehdessä
(/) isona minusta tulee julkkis
( ) rakastan esilläolemista
( ) minusta pidetään
( ) olen fame
total: 2½

Heppatyttö
( ) minulla on oma hevonen
( ) osaan hoitaa hevosia
( ) tiedän kuka on Vokker
( ) kotonani on oma talli
(/) rakastan hevosia
( ) hevoset eivät haise
( ) katson raveja
( ) haluan hevoshoitajaksi
( ) tunnen lähes kaikki hevosrodut
total: ½

Tavistyttö
(x) viihdyn kotona
(x) käytän normaaleja vaatteita
( ) en tahdo erityisemmin erottua muista
( ) kuulun yleensä enemmistöön
( ) pidän itseäni suht. normaalina
(x) olen keskiverto lähes kaikessa
( ) tahdon olla tavallinen
( ) erilaisuus on suorastaan rikos
( ) vieroksun eriskummallisia asioita
( ) minua ei koskaan tuijoteta
total: 3

Poikatyttö
(x) suurin osa kavereistani on poikia
() rakastan autoja
(/) vihaan korkkareita
( ) tykkään enemmän tytöistä kuin pojista
( ) katson formulaa
( ) minulla on lyhyet hiukset
(x) viihdyn poikien vaatteissa
( ) minulla on mopo
(/) rakastan olutta
total:: 3

Barbityttö
(/) käytän vaaleanpunaisia vaatteita
( ) minulla on vaaleahkot hiukset
(x) -ja siniset silmät
() minulla on oma ken
( ) olen kaunis
(x) ..ja hieman tyhmäkin
( ) olen missinmitoissa
(x) rakastan romantiikkaa
( ) olen prinsessamainen
( ) barbeilen
total: 3½

Diivatyttö
(/) vihaan muita naisia
( ) tiedän olevani diiva
( ) diivoudessa ei ole mitään pahaa
( ) täytyy olla diiva että selviää
(/) ajattelen vain omaa napaani
( ) saan kenet haluan
(/) raha on kaikki kaikessa
( ) olen maailman napa
( ) minua on kutsuttu diivaksi
( ) ..ja oikeastaan lempinimeni juontaa juurensa siitä
total: 1½

irpuyrrPerjantai 05.04.2013 00:03

Jos olisin mauste, olisin ... Jauhellihamauste. Turha mauste toisinaan mutta silti niin kalustoon kuuluva ja tarpeellinen, säväystä tuova. :3

Jos olisin kenkä, olisin ... tennarit. Helposti rikki menen.

Jos olisin vuodenaika, olisin ... Kevät.

Jos olisin eläin, olisin ... Kissa, yhtä laiska.

Jos olisin numero, olisin ... 6.

Jos olisin puu, olisin ... Mänty.

Jos olisin suklaa, olisin ... Valkosuklaa.

Jos olisin hedelmä, olisin ... Banaani.

Jos olisin marja, olisin ... Mustikka.

Jos olisin kukka, olisin ... Voikukka.

Jos olisin luonteenpiirre, olisin ... ailahtelevainen

Jos olisin lintu, olisin ... Varis

Jos olisin väri, olisin ... Violetti.

Jos olisin vaate, olisin ... Rintaliivit, tärkeät ja tukevat.

Jos olisin ruoka, olisin ... Makaroonilaatikko

Jos olisin Muumi, olisin ... Muumimamma.

Jos olisin säätila, olisin ... tuulisuus

Jos olisin kirjain, olisin ... C

Jos olisin soitin, olisin ... Marakassi

Jos olisin kuukausi, olisin ... Toukokuu

Jos olisin viikonpäivä, olisin ... Sunnuntai

Jos olisin kellonaika, olisin ... 5:40

Jos olisin suunta, olisin ... Länsi

Jos olisin huonekalu, olisin ... Suihku

Jos olisin kasvi, olisin ... Apila

Jos olisin planeetta, olisin ... Venus

Jos olisin vihannes, olisin ... Kurkku tai paprika

Jos olisin alkuaine, olisin ... Sinkki

Jos olisin automerkki, olisin ... Ford

Jos olisin elokuva, olisin ... en tiijä

Jos olisin kirja, olisin ... Nuorten romaani

Jos olisin paikka, olisin ... Makuuhuone

Jos olisin alkoholi, olisin ... Makea likööri

Jos olisin makeinen, olisin ... Dumle

Jos olisin ääni, olisin ... Mikrofoonin häiriöääni

Jos olisin asunto/talo, olisin ... Rivitalo

Jos olisin astia, olisin ... Kattila

Jos olisin oppiaine, olisin ... Musiikki

Jos olisin hyönteinen, olisin ... Perhonen

dadada tanssitaanSunnuntai 10.03.2013 14:47

3. päivä - kappale, joka kuvaa tämän hetkisiä tunteita


4. päivä - kappale, joka muistuttaa minua jostakin


5. päivä - kappale, jota vihaan


6. päivä - kappale, jota rakastan
- Ei oo vaan yhtä, en pysty valitsemaan tähän mitään.. :D

7. päivä - kappale, joka muistuttaa minua viime kesästä
8. päivä - kappale, johon en ikinä kyllästy
9. päivä - kappale, jota voin tanssia
10. päivä - kappale, joka saa minut nukahtamaan
11. päivä - kappale suosikkibändiltäni
12. päivä - kappale, josta pitäminen tuhoaa katu-uskottavuuteni
13. päivä - kappale, jota kukaan ei olettaisi minun rakastavan
14. päivä - kappale, joka kuvaa minua
15. päivä - kappale, jota rakastin mutta en siedä enää
16. päivä - kappale, jonka kuulen usein radiosta
17. päivä - kappale, jonka toivoisin kuulevani radiosta
18. päivä - kappale suosikkilevyltäni
19. päivä - kappale, jota kuuntelen vihaisena
21. päivä - kappale, jota kuuntelen iloisena
22. päivä - kappale, jota kuuntelen surullisena
23. päivä - kappale, jonka haluan soivan häissäni
24. päivä - kappale, jonka haluan soivan hautajaisissani
25. päivä - kappale, joka naurattaa minua
26. päivä - kappale, jonka osaan soittaa jollain instrumentilla
27. päivä - kappale, jonka toivoisin osaavani soittaa
28. päivä - kappale, joka saa oloni syylliseksi
29. päivä - kappale lapsuudestani
30. päivä - suosikkikappaleeni tähän aikaan vuosi sitten
31. päivä - kappale, joka saa minut itkemään
32. päivä - kappale, josta kaverini pitävät
33. päivä - kappale, jota lauloin viimeksi
34. päivä - kappale, jota joku perheestäni kuuntelee
35. päivä - kappale, jonka osaan täysin ulkoa
36. päivä - kappale, josta saan kylmiä väreitä
37. päivä - kappale, jota hyräilen usein
38. päivä - kappale, joka muistuttaa minulle tärkeästä ihmisestä
39. päivä - kappale, josta olen alkanut viimeaikoina pitämään
40. päivä - kappale, jota kuuntelen seuraavaksi

[Ei aihetta]Torstai 07.03.2013 01:36

2. päivä - kappale, joka soi päässäni


HAHA :D



3. päivä - kappale, joka kuvaa tämän hetkisiä tunteita
4. päivä - kappale, joka muistuttaa minua jostakin
5. päivä - kappale, jota vihaan
6. päivä - kappale, jota rakastan
7. päivä - kappale, joka muistuttaa minua viime kesästä
8. päivä - kappale, johon en ikinä kyllästy
9. päivä - kappale, jota voin tanssia
10. päivä - kappale, joka saa minut nukahtamaan
11. päivä - kappale suosikkibändiltäni
12. päivä - kappale, josta pitäminen tuhoaa katu-uskottavuuteni
13. päivä - kappale, jota kukaan ei olettaisi minun rakastavan
14. päivä - kappale, joka kuvaa minua
15. päivä - kappale, jota rakastin mutta en siedä enää
16. päivä - kappale, jonka kuulen usein radiosta
17. päivä - kappale, jonka toivoisin kuulevani radiosta
18. päivä - kappale suosikkilevyltäni
19. päivä - kappale, jota kuuntelen vihaisena
21. päivä - kappale, jota kuuntelen iloisena
22. päivä - kappale, jota kuuntelen surullisena
23. päivä - kappale, jonka haluan soivan häissäni
24. päivä - kappale, jonka haluan soivan hautajaisissani
25. päivä - kappale, joka naurattaa minua
26. päivä - kappale, jonka osaan soittaa jollain instrumentilla
27. päivä - kappale, jonka toivoisin osaavani soittaa
28. päivä - kappale, joka saa oloni syylliseksi
29. päivä - kappale lapsuudestani
30. päivä - suosikkikappaleeni tähän aikaan vuosi sitten
31. päivä - kappale, joka saa minut itkemään
32. päivä - kappale, josta kaverini pitävät
33. päivä - kappale, jota lauloin viimeksi
34. päivä - kappale, jota joku perheestäni kuuntelee
35. päivä - kappale, jonka osaan täysin ulkoa
36. päivä - kappale, josta saan kylmiä väreitä
37. päivä - kappale, jota hyräilen usein
38. päivä - kappale, joka muistuttaa minulle tärkeästä ihmisestä
39. päivä - kappale, josta olen alkanut viimeaikoina pitämään
40. päivä - kappale, jota kuuntelen seuraavaksi

päästä mut poisTiistai 05.03.2013 14:15

1. päivä - kappale, jota kuuntelin viimeksi


2. päivä - kappale, joka soi päässäni
3. päivä - kappale, joka kuvaa tämän hetkisiä tunteita
4. päivä - kappale, joka muistuttaa minua jostakin
5. päivä - kappale, jota vihaan
6. päivä - kappale, jota rakastan
7. päivä - kappale, joka muistuttaa minua viime kesästä
8. päivä - kappale, johon en ikinä kyllästy
9. päivä - kappale, jota voin tanssia
10. päivä - kappale, joka saa minut nukahtamaan
11. päivä - kappale suosikkibändiltäni
12. päivä - kappale, josta pitäminen tuhoaa katu-uskottavuuteni
13. päivä - kappale, jota kukaan ei olettaisi minun rakastavan
14. päivä - kappale, joka kuvaa minua
15. päivä - kappale, jota rakastin mutta en siedä enää
16. päivä - kappale, jonka kuulen usein radiosta
17. päivä - kappale, jonka toivoisin kuulevani radiosta
18. päivä - kappale suosikkilevyltäni
19. päivä - kappale, jota kuuntelen vihaisena
21. päivä - kappale, jota kuuntelen iloisena
22. päivä - kappale, jota kuuntelen surullisena
23. päivä - kappale, jonka haluan soivan häissäni
24. päivä - kappale, jonka haluan soivan hautajaisissani
25. päivä - kappale, joka naurattaa minua
26. päivä - kappale, jonka osaan soittaa jollain instrumentilla
27. päivä - kappale, jonka toivoisin osaavani soittaa
28. päivä - kappale, joka saa oloni syylliseksi
29. päivä - kappale lapsuudestani
30. päivä - suosikkikappaleeni tähän aikaan vuosi sitten
31. päivä - kappale, joka saa minut itkemään
32. päivä - kappale, josta kaverini pitävät
33. päivä - kappale, jota lauloin viimeksi
34. päivä - kappale, jota joku perheestäni kuuntelee
35. päivä - kappale, jonka osaan täysin ulkoa
36. päivä - kappale, josta saan kylmiä väreitä
37. päivä - kappale, jota hyräilen usein
38. päivä - kappale, joka muistuttaa minulle tärkeästä ihmisestä
39. päivä - kappale, josta olen alkanut viimeaikoina pitämään
40. päivä - kappale, jota kuuntelen seuraavaksi

a broken messTorstai 28.02.2013 14:03

Terveys
[ ] Synnyin jonkin taudin kanssa
[ ] Olen saanut tikkejä
[ ] Olen murtanut luuni
[ ] Kitarisani on leikattu
[ ] Olen istunut lääkärin vastaanottohuoneessa kaverini kanssa
[ ] Viisaudenhampaani on poistettu
[ ] Olen joutunut leikkaukseen
[x] Minulla on ollut vesirokko

Materialismi
[x] Minulla on yli 5 levyä
[x] Minulla on Ipod tai mp3-soitin
[ ] Olen addiktoinut mangaan/animeen
[ ] Minulla on lukuisia merkkikäsilaukkuja
[ ] Omistan jotain H&M'ltä
[ ] Omistan jotain Onlysta
[ ] Kerään mangaa
[ ] Omistan jotain GAPilta
[ ] Olen ostanut jotain eBaysta


Ihania tuoksuja
[x] kardemumma
[x] pipari
[ ] kuuma hiekka
[ ] kaneli
[x] juuri avattu pizzalaatikko
[x] luonto sateen jälkeen
[x] tuoksukynttilät
[ ] aprikoosi
[x] raha
[x] piparminttu
[x] kaakao
[ ] puuteri
[x]aurinkovoide
[x] metsä
[x] vanhan kirjan sivut
[x] suolapähkinät
[x] meri
[x] jokin tietty hajuvesi
[x] jokin muu

Kauniita asioita
[x]vanhat kahvilat
[x] saippuakuplat
[x] kimalteleva lumi
[x] roihuava takka
[x] auringonlasku
[x] kukkaniitty
[x] musta tähtitaivas
[/] vesisade
[x] täysikuu
[ ] vanhanaikaisesti sisustettu karkkikauppa
[x] sateenkaari
[x] kynttilät
[x] luonto
[x] hymyilevä ihminen
[x] vesiputous

Kauniita ääniä
[x] joku tietty soitin
[x] soliseva puro
[x] musiikki
[x] kahiseva nurmikko
[ ] oksan rasahdus
[x] tuulen humina puissa
[/] linnunlaulu
[/] steppauksesta syntyvä ääni
[ ] kulkusen kilinä
[x] kissan naukaisu
[] tiuku
[ ] mehiläisen pörinä
[/] kuiskaus

Herkkuruokia
[x] tulinen
[x] mieto
[x] broileri
[x] broilerikeitto
[x] perunamuusi
[x] kalapuikot
[ ] tartar-kastike
[ ] sushi
[ ] makkarakeitto tai -kastike
[x] nakkikeitto tai -kastike
[ ] riisi
[x] makaronilaatikko
[x] hampurilainen
[x] pizza
[x] ranskalaiset
[ ] kruunuvihannekset
[ ] kukkakaaligratiini
[x]grillattu makkara
[ ] kyljykset
[ ] joulukinkku
[x] porkkanalaatikko
[ ] lanttulaatikko
[ ] kiinalainen
[ ] kananmunakastike
[ ] kaalikääryleet
[ ] yrttivoipatonki
[ ] itämaiset keitot
[ ] intialainen
[xxx] sämpylät
[x] lihapiirakka
[x] kasvikset
[ ] italialainen
[x] kermaperunat
[ ] tonnikalakastike
[x] pasta
[ ] sipulikeitto
[ ] kesäkeitto
[x] lihapullat
[x] mureke
[ ] paistetut kananmunat
[ ] pekoni
[x] keitetyt kananmunat
[ ] kasvispiirakka
[x] keitetyt nakit
[x] nuudelit
[x] kroisantit
[x] kala
[x] voileivät


Mitä näistä "hyvistä käytöstavoista" noudatat?
[/] Avaan oven tuntemattomille
[ ] En aloita syömistä ennenkuin vieressä istuvat ovat saaneet annoksensa
[ ] En pidä kyynärpäitä ruokapöydällä
[x] Laitan kyynärtaipeen suun eteen kun aivastan
[x] Laitan käden suun eteen kun haukottelen
[ ] Päästän vanhuksen istumaan bussissa

Mikä on oikea nimi amerikkalaisperäiselle leivonnaiselle?
[ ] Muffini
[x] Muffinssi
[ ] En osaa sanoa

Mitä näistä jaksat katsoa pisimpään?
[] Nukkuva lapsi
[ ] Palava tuli
[x] Virtaava vesi
[ ] En osaa sanoa

Mihin aikaan heräät arkiaamuisin?
[ ] Ennen viittä
[ ] 05-06
[ ] 06-07
[x] 07-08
[ ] 08-09
[ ] 09-10
[ ] 10-11
[ ] 11-12
[x] Mihin aikaan sattuu
[x] Vaihtelevasti

Mistä olet riippuvainen?
[ ] Alkoholista
[ ] Huumeista
[x] Internetistä
[ ] IRC Galleriasta
[ ] IRC:stä / chäteistä
[ ] Kahvista
[x] Läheisestä ihmisestä
[ ] Lääkkeistä
[ ] Rakkaudesta
[ ] Shoppailusta
[x] Suklaasta/karkeista
[ ] Teestä
[ ] Tiedosta
[x] Tietokoneista
[ ] Tietokonepeleistä
[ ] TV:stä
[ ] Työstä
[x] Jostakin muusta:
[ ] En ole riippuvainen mistään
[ ] En osaa sanoa

Kumpia sinulla on enemmän, ystäviä vai vihamiehiä?
[ ] Ystäviä
[ ] Vihamiehiä
[x] Yhtä paljon
[x] En varmasti tiedä ketkä kaikki vihaavat minua

Kuinka vastaat puhelimeen?
[ ] "Haloo"
[x] "Moi"
[x] "Nii?"
[x] Epämääräisellä ynähdyksellä
[x] Jollain muulla tavalla
[ ] Omalla etu- ja sukunimellä
[x] Omalla etunimellä
[ ] Omalla sukunimellä
[ ] En osaa sanoa
[ ] En vastaa puhelimeen

Puhutko koskaan itseksesi, edes muutamaa sanaa?
[ ] En koskaan
[ ] Harvoin
[ ] Joskus
[x] Usein
[ ] En osaa puhua

Mikä on kaunein kukka?
[ ] Kielo
[ ] Lilja
[ ] Narsissi
[ ] Orvokki
[x] Ruusu
[x] Tulppaani
[ ] Voikukka
[ ] En osaa sanoa
[ ] En pidä kukista
[ ] Jokin muu

Millainen olet juuri nyt?
[ ] Ahkera
[x] Iloinen
[x] Janoinen
[ ] Kärsimätön
[ ] Levoton
[] Masentunut
[x] Nälkäinen
[x] Onnellinen
[x] Pirteä
[ ] Surullinen
[x] Tylsistynyt
[ ] Unelias
[ ] Vihainen
[ ] Väsynyt

paha barbiPerjantai 22.02.2013 23:26

PAHA TYTTÖ
( ) poltan
(x) olen maistanut tupakkaa
(x) olen maistanut alkoholia
(x) olen juonut itseni hiprakkaan
( ) olen menettänyt muistini alkoholin vuoksi
(x) olen tehnyt laittomuuksia
( ) voisin tappaa jonkun
(x) olen lyönyt jotain ihmistä
( ) minua pelätään kaduilla
( ) pidän itseäni pahana
( ) pidän vankiloista
Total: 5

KOULUTYTTÖ
( ) teen aina läksyni
(x) koulussa on ihanaa
( ) tykkään opiskella
( ) pidän koulutavaroistani huolta
( ) parhaat kaverini ovat samassa koulussa kuin minä
( ) opettajat ovat ihania
( ) rakastan kokeita
(x) olen hyvä koulussa
( ) aion kirjoittaa 6 ällää
( ) isona minusta tulee opettaja koska rakastan koulua
Total: 2

TAVISTYTTÖ
(x) viihdyn kotona
(x) käytän normaaleja vaatteita
( ) en tahdo erityisemmin erottua muista
( ) kuulun yleensä enemmistöön
( ) pidän itseäni suht. normaalina
( ) olen keskiverto lähes kaikessa
( ) massateinikuteet on ihan jees
( ) erilaisuus on suorastaan rikos
( ) vieroksun eriskummallisia asioita
( ) minua ei koskaan tuijoteta
Total: 2

POIKATYTTÖ
(x) suurin osa kavereistani on poikia
(/) rakastan autoja
(x) vihaan korkkareita
( ) tykkään enemmän tytöistä kuin pojista
( ) katson formulaa
( ) minulla on lyhyet hiukset
(x) viihdyn poikien vaatteissa
( ) minulla on mopo
( ) harrastan jotain miesvoittoista lajia
Total: 3½

BARBITYTTÖ
(x) käytän vaaleanpunaisia vaatteita
( ) minulla on vaaleahkot hiukset
(x) -ja siniset silmät
( ) minulla on oma kenkähylly
(x) minua on sanottu söpöksi
(x) ..ja hieman tyhmäksikin
( ) olen missi
(x) rakastan romantiikkaa
( ) olen prinsessamainen
( ) barbeilen
Total: 5

DIIVATYTTÖ
(/) vihaan muita naisia
( ) tiedän olevani diiva
( ) diivaudessa ei ole mitään pahaa
( ) täytyy olla diiva että selviää
( ) ajattelen vain omaa napaani
( ) saan kaiken mitä haluun
( ) raha on kaikki kaikessa
( ) olen maailman napa
( ) minua on kutsuttu diivaksi
( ) ..ja oikeastaan lempinimeni juontaa juurensa siitä
Total: ½

mikäsiinäonKeskiviikko 30.01.2013 02:54

Testaa kuinka ihkuteini olet!
Laske pisteesi ja katso vastaukset alhaalta.

KOULU

[ ] menee päin vittua
[ ] keskiarvo alle 7,3
[ ] ... mut mitä välii?
[/] meen amiksee ja isken sielt kaikki kuumikset
[ ] mut kyl lukioki houkuttelee ,
[ ] koska äiti käskee
[ ] kaikki opettajat on perseest
[ ] koulus kaikki on mun kaverei
[ ] ...tai esittää olevansa
[ ] ...mut who cares? mäki vaa esitän
[ ] aina pummimas rahaa
[1½] must puhutaa paljo paskaa
[ ] ja jos saan jonku kii tommosest ni kokoon mun lehmäjengin ja meen vetää turpaa
[ ] käyn koulun vessas pari kertaa päiväs meikkaamas
[ ] ja ilman koulun peilei ei vois elää

pisteet tähän asti 1½/15

PUKEUTUMINEN

[ ] h&m:st, onlyst, vero modast tai vastaavast ostettu nahkatakki
[ ] nilkkurit
[ ] laukku korvis
[ ] tiukat pillit
[ ] wesc:in huppari löytyy
[ ] ...onlynki
[ ] burberryn huivi
[ ] ...tai itteasias se on feikki
[ ] muodin mukaan mennään
[2½] lila on loistava väri
[ ] ... taino, riippuu tietty mikä on muodis.
[ ] rakastan shoppailuu
[ ] mun vaatekaappi pursuu yli
[½] pappa betalar, tietty
[ ] tissivyö

pisteet tähän asti 3/30

KAUNEUS

[ ] ripsarii aina niin et ripset paakkuuntuu
[ ] linnunpaskat silmäkulmis
[ ] pakkelii kaks kiloo naamas
[ ] ...mun iho ei hengitä
[3½] ...ja mul on nii vitust finnei
[ ] värjäsin just hiukset ruskeiks, enne ne oli blondit
[ ] kynnet on huoliteltu
[ ] hiukset pöyhitetty
[ ] ... ja kaks kiloo lakkaa
[ ] joka aamu menee yli puol tuntii laittautumiseen
[ ] ilman meikkii näytän iha rotalt
[ ] ... toivon ettei kukaan koskaan nää sitä
[ ] ... siks peitän itteeni
[ ] meikkipussi aina mukana
[ ] kukaan ei oo nähny mua ilma meikkii. paitsi äiti.

pisteet tähän asti 3½/45

VAPAA-AIKA

[ ] joka viikonloppu ryyppäämäs
[ ] ...joka kerta eri jengin kans
[½] katon salkkarit aina
[ ] kuulen koulus mitä tyhmää oon tehny
[ ] ...eikä mua hävetä, päin vastoi
[ ] ...nautin huomiosta
[ ] harrastan tanssii
[] aina pummimas tupakkaa
[4½] ...ja rahat aina loppu
[ ] hengaan aina nuorisotalol tai vastaavas
[ ] ...tai sit ostoskeskukses
[5] oon kavereideni kans
[ ] ...ja me otetaa paljo kuvii
[ ] ...ja pistetään ne galleriaan
[ ] ...jotta kaik näkis kuin hauskaa meil on ollu

pisteet tähän asti 5/60

GALLERIA

[6] gallerias kuvii
[ ] nickissä on joko ` , - , ´, tai yks kirjain kirjotettu isommalla ku muut (esim mAija)
[½] syntymäaika ei näy muille käyttäjille
[ ] ...ei se niil kuulu
[7½] ...mut se kuuluu et seurustelenks vai oonko sinkku
[8½] ihkuboksis joko jätkäkaverin kuva tai iso liuta kavereiden nimii
[ ] suurin osa kavereist hankittu gallerian kautta
[ ] ...eikä ne tiiä mun elämäst mitää
[ ] kuvat kaikki blurrattu
[ ] ...ja silmät, huulet ja hiukset terästetty
[9½] ...ja ohjelmana photofiltre
[ ] myös palapeli/mosaiikki/pallot yms. toimintoja on käytetty
[ ] ...eli kuvista tuskin edes erottaa mun naamaa
[ ] kaikki huomiot käytös
[ ] "IHANA ! <3 omista huuliin ja paljo txt mru ? "

9½/75

VASTAKKAINEN SUKUPUOLI

[ ] mun suhteet kestää aina 1-30 pv.
[10] suhde voi olla netissäki
[ ] ...mut ei semmosen tarvii kestää kauaa
[ ] omistan mun jätkäl kuvii ja kirjotan niihi rakkaustekstei
[ ] et kaik näkee kuin rakastunei me ollaa
[ ] ja boksis lukee 2pv:n seurustelun jälkeen "rakastan sua"
[ ] kaikille täytyy kertoa kuin paljon toisest välittää
[ ] poikaystävää ei tartte aina nähä jos ei jaksa
[ ] kouluhalailu on must , et kaikki näkee kui rakastuine me ollaa
[ ] säädän aina kaikkien kans
[ ] ...ja joka viikonlopun jälkee uusii fritsui paikat täynnä
[ ] aina joku jätkä tekstaa mul
[ ] ja jos ihastun, ni mun oma jätkä on jo exä
[11] seksi maistuu
[ ] ...ja kännis ehkäsy unohtuu, mut mitä välii?
11/90


TULOKSESI : 11


0-10 = ERILAINEN
Onneksi olkoon, et kuulu millään tavalla massavirtaan ! Voit olla tästä ylpeä. Muista jatkossakin kiertää teinikaupat kaukaa ja välttää tyhmyyksiä.

10-20 = ANTIMASSAA
Olet niin vähän massateini, että voin tyytyväisesti todeta sinun olevan erilainen ihminen. Jatka samaan malliin !

20-30 = TEINI
Noo, samankaltaisuus kuuluu teini-ikään, mutta höllennä vähän. Ei sinun tarvitse välttämättä olla samanlainen kuin kaikki muut.

30-40 = MASSA
Massavirtaa. Sinun kaltaisiasi likkoja on suomessa jo satoja. Yritä löytää itsellesi omanlainen tyyli ja elämäntapa, ei aina tarvitse tehdä mitä muutkin tekevät

40-50 = MASSATEINI
Sinunkaltaisiasi on suomessa niin paljon, ettei tuolle oikein kannata tehdä enää mitään. Vietä hauska loppuelämä, ehkä viisikymppisenä tajuat, että aina ei voi olla täydellinen.

YLI 50 = TEININKUNINGATAR