IRC-Galleria

[Ei aihetta]Lauantai 03.04.2010 11:19

Sano JOO, jos voisit halata minua,
ja kopio tämä sen jälkeen omaan blogiisi.
Näet ketkä olisivat valmiita halaamaan sinua.

[Ei aihetta]Keskiviikko 31.03.2010 22:16

Pidetään huolta siitä, ettei tule naulanreikiä. Lue koko tämä kertomus aina viimeiseen lauseeseen asti. (Tärkeintä onkin lukea viimeinen lause)
Olipa kerran pahantuulinen pikkupoika. Hänen isänsä antoi hänelle pussillisen nauloja ja sanoi, että joka kerran kun hän menetti malttinsa, hänen tuli vasaroida yksi naula aidan takaosaan.
Ensimmäisen päivän naulasaalis oli 37 naulaa. Muutamien viikkojen aikana poika oppi hillitsemään kiukkuaan ja päivittäin naulojen lukumäärä yhä pieneni. Hän huomasi, että oli helpompaa hillitä itsensä kuin takoa nauloja aitaan.
Vihdoin koitti päivä, jolloin hän ei kertaakaan menettänyt malttiaan. Hän kertoi siitä isälleen ja tämä ehdotti, että poika vetäisi aidasta pois yhden naulanjokaisena sellaisen päivänä, jolloin hän ei kiivastunut.
Päivät kuluivat ja lopulta nuorukainen voi vihdoin kertoa isälleen, että hän oli poistanut kaikki naulat. Isä johdatti pojan kädestä pitäen aidan luo. Hän sanoi: 'Olet tehnyt hienoa työtä poikani, mutta katsopas aidassa olevia reikiä. Aitaa ei koskaan enää saada entiselleen. Vihapäissäsi sanotut sanasi jättävät juuri tämänlaisia arpia. Voit iskeä veitsen toiseen ihmiseen ja vetää sen ulos. On ihan samantekevää, kuinka monta kertaa pyytelet anteeksi - haava on yhä olemassa. Sanoilla aiheutettu haava on aivan yhtä paha kuin ruumiillinenkin'.
Ystävät ovat tosi harvinaisia jalokiviä. He saavat sinut hymyilemään ja rohkaisevat sinua onnistumaan. He kuuntelevat meitä, he lausuvat meille kiitoksen sanat ja haluavat aina avata sydämensä meille.
Osoita ystävillesi, kuinka paljon heistä välität ja lisää tämä päiväkirjaasi.
Suo minulle anteeksi, jos joskus jätin sydämeesi naulan reiän..

[Ei aihetta]Keskiviikko 31.03.2010 16:44

Jos joskus olet nähnyt minun hymyilevän, nauravan tai muuten vain hilpeänä, sano "ihana", sitten kopioi tämä blogiisi, niin näet kuinka moni on nähnyt sinut iloisena =)

[Ei aihetta]Keskiviikko 31.03.2010 16:38

Ota kännykkäsi osoitekirja esille.
Sulje silmäsi ja selaa sieltä nimiä.
Älä laita samaa nimeä kahta kertaa vaan ota uusi.
Vastaa kysymyksiin.
1. RAKASTAT - Jerbbu :O
2. PUSSAILET USEIN - Lajusen Nico!
3. TYKKÄÄT VITUSTI - Rikkone
4. NO SELLANE YHEN YÖN JUTTU - Äitee :DD
5. SUN HUUMEES ON - Käyttöpalvelu
6. NÄET UNISSASIKIN -PossuJossu<3
7. PARASKAVERISI - Antti Tonder
9. SEURAAVA HOITOSI - Juuso.I
10. IDIOOTTI - Santeri

Juup :)Perjantai 12.03.2010 00:50

Jos olet käynyt kanssani tupakilla tai nähny minut tupakilla, kommentoi tähän KEUHKO. Tällä tavoin näet, kuinka moni on viettänyt aikaasi tupakin kera. Lisää tämä sitten omaan blogiisi ja katso kuinka moni on viettänyt sinun kanssa aikaa tupakin kera.

[Ei aihetta]Perjantai 05.03.2010 10:28

Oikeilla rakkaustarinoilla ei ole onnellista loppua, koska oikea rakkaustarina ei koskaan lopu. Tiedät olevasi rakastunut, kun vaikein asia on sanoa hyvästi. Älä koskaan anna kenellekään kaikkeasi, sillä kun hän on poissa, on sydämesi viety. Kun elämäsi rakkaus jättää sinut ja sanoo "voimme edelleen olla ystäviä" se on sama asia kun koirasi kuolisi ja äitisi sanoisi "voit edelleen pitää sen". Jos et saa jotain ihmistä ajatuksistasi pois, ehkä hänen kuuluukin olla siellä. Kun todella rakastat jotain, olet valmis päästämään irti ja jos hän tulee takaisin se on tosi rakkautta. Koska tosi rakkaus on aina vaivan arvoista. Älä koskaan luovu asioista jotka saavat sinut hymyilemään. Se satuttaa kun rakastat jotain, mutta et saa pitää häntä sylissäsi. Kun kasvamme, opimme, että se ihminen kenen ei koskaan pitänyt pettää meitä, luultavasti tekee sen.
Elämän suurin haaste on löytää joku, joka tietää kaikki virheesi, eroavaisuutesi ja mokasi, mutta edelleen rakastaa sinua. Rakkaus on kuin sota, helppo aloittaa, vaikea lopettaa ja mahdoton unohtaa. Maailman hienointa ja kauneinta asiaa ei voi tuntea, eikä nähdä, vaan se pitää kokea sydämellä. Älä koskaan riko sydäntä joka oikeasti rakastaa sinua. Älä satuta häntä tai vaihda toiseen. Älä odota enempää kuin hän voi antaa. Hymyile kun hän tekee sinut onnelliseksi, huuda kun hän tekee sinut vihaiseksi ja kaipaa kun hän ei ole kanssasi. Ota kuvia, naura liikaa ja rakasta niin kuin sinua ei olisi koskaan loukattu. Koska jokainen 60 sekuntia, jotka vietät vihaisena on minuutti onnellisuudesta pois jota et koskaan tule saamaan takaisin.
KOPIOI 60 SEKUNNISSA, NIIN IHASTUKSESI SUUTELEE SINUA HUOMISEEN MENNESSÄ

...Sunnuntai 28.02.2010 21:46

Ei oo ollu koko päivän aikana mitään tekemistä ja tylsäääää.....

[Ei aihetta]Maanantai 01.02.2010 18:22

kopioi tämä päiväkirjaasi minuutin sisällä,
niin saat illalla ihanan tekstiviestin. ♥

[Ei aihetta]Torstai 21.01.2010 17:49

KOPIOI TÄMÄ PÄIVÄKIRJAASI ALLE 48 SEKUNNISSA , NIIN JOKA LAUANTAI SINULLE TAPAHTUU JOTAIN TODELLA KIVAA JA JÄNNITTÄVÄÄ !
JOS ET KOPIOI , SAAT 4 KK HUONOA ONNEA , JA ET TULE
EDISTYMÄÄN IHMISSUHTEISSA

<3Torstai 12.11.2009 13:29

kopioi tämä 20 sekunnissa päiväkirjaasi niin saat
huomenna jonkun ihanan viestin joka muuttaa elämäsi!