IRC-Galleria

[Ei aihetta]Torstai 08.01.2009 22:39

ULKONÄKÖ
[ ] Minulla on pahasti rohtuneet huulet
[/] Minulla on siniset silmät
[ ] Minulla on mustat hiukset
[ ] Hiukseni ovat oikeasti kiharat mutta suoristan kärsivällisesti
[ ] Minulla on useita korvalävistyksiä
[ ] Pidän hiuksistani eniten ulkonäössäni
[x] Minulla on pitkät etuhiukset
[/] Minulla on leveät hartiat
[/] Uskon, että olisin todella laihana kaunis
[x] Minulla on paljon arpia käsissä
[ ] Muiden mielestä olen söpö
[/] Ulkonäössäni vihaan eniten lantioni seutua
[ ] Oikea hiusvärini on blondi

LUONNE
[/] Olen ailahtelevainen
[x] Olen aamuisin yleensä äreä
[/] Olen masentunut juuri nyt joskaan en näytä sitä
[/] Vihaan ulkonäköäni jopa niin paljon etten siksi elä täysillä
[x] Haaveilen paljon
[/] Nauran helposti
[ ] Saan ihmiset nauramaan
[/] Nautin positiivisesta huomiosta
[ ] Suutun yhtä helposti kuin minut saa rauhoittumaan
[x] Itken paljon, yleensä pari kertaa viikossa, joskus ilman syytä
[ ] Haluaisin ikävien ihmisten kuolevan
[/] Kadehdin laihoja ihmisiä
[x] Osaan myös olla kiltti, järkevä, mukava ja luotettava, kun minuun tutustuu paremmin

VIHANKOHTEET
[x] Wannabe-ihmiset
[/] Pissikset
[ ] Liian pirteät olen-heti-aamulla-ihan-iloinen-tyypit
[x] Urputtavat ihmiset
[x] Aamuherätykset


AARTEET (TAVARAT):
[x] Mp3-soitin/iPod
[ ] PlayStation Portable aka PSPä
[ ] katana tai joku tyylitelty teräase.
[x] Dvd-elokuvat
[festarirannekeet<3] Keikkalippu jonkun hyvän artistin keikalta
[ ] Piirtopöytä

PERHE/SUKU
[ ] Minulla on ainakin neljä lemmikkiä
[ ] Perheessäni on lemmikkien lisäksi äiti, isä ja isoveli
[ ] Jotkut lemmikeistäni on vähän erikoisempia kuin yleensä, kotilo, lisko, käärme tms.
[ ] Isä hemmottelee minua
[ ] En siedä pikkuveljeäni/siskoa
[ ] Minulta on kuollut läheisiä ihmisiä
[x<3] Sukuni on molemmin puolin vähän outo. // 8 >

IHANAT
[x] Olen itkenyt sateessa
[/] Olen käynyt lempibändini keikalla

RAKKAUS
[x] Piilottelen usein ihastumistani
[ ] Olen seurustellut omaa sukupuolta olevan kanssa
[x] Minulla on ollut ainakin yksi naurettavan lyhyt suhde
[x] Olen sutannut vihon sivulle sydämiä ja leijunut pilvissä

Tunnustan, että olen:
[x] luntannut kokeessa
[x] ajanut mopolla/autolla kännissä
[x] katsonut pikku kakkosta tämän vuoden aikana ainakin kerran
[x] jäänyt koukkuun johonkin tv-sarjaan
[x] kiroillut vanhempieni kuullen
[ ] saanut arestia
[x] kävellyt päin seinää
[ ] kiusannut tarkoituksella
[ ] tappanut eläimen
[x] soutanut veneellä
[x] epävarma
[x] lintsannut
[x] vittuillut
[x] nukahtanut kirkossa
[x] nukahtanut tunnilla
[x] saanut nelosen jostain kokeesta
[x] polttanut tupakan ihan loppuun
[x] valehdellut

Oletko rakastunut/ihastunut?
[ ] Rakastunut
[x] Ihastunut
[ ] Toistaiseksi
[ ] Väliaikaisesti
[ ] En tällä hetkellä ollenkaan
[ ] En ole aivan varma

Missä säilytät kännykkääsi?
[/] Housujen etutaskussa
[ ] Housujen takataskussa
[x] Repussa / laukussa
[ ] Takin povitaskussa (kumpi tahansa puoli)
[/] Takin sivutaskussa
[ ] Jossain muualla
[ ] Minulla ei ole kännykkää
[/] Milloin missäkin

Kuinka maailma on syntynyt ja kehittynyt?
[x] Alkuräjähdyksestä ja evoluutioteorian esittämällä tavalla
[ ] Toisin kuin alkuräjähdys & evoluutioteoria esittävät, mutta ilman yliluonnollisia voimia
[x] Ei kiinnosta
[x] En osaa sanoa

Voisitko koskaan harkita muuttoa ulkomaille?
[ ] En
[ ] Kyllä, mutta enintään vuodeksi
[ ] Kyllä, 2-5 vuodeksi
[ ] Kyllä, pidemmäksi aikaa mutta en pysyvästi
[ ] Kyllä, pysyvästi
[x osaiski kieliä :s] En osaa sanoa
[ ] Olen jo asunut

Minkä väriset hiukset sinulla on?
[ ] Harmaat
[ ] Mustat
[ ] Punaiset
[x] Ruskeat
[ ] Siniset
[ ] Vaaleat
[ ] Valkoiset
[ ] Vihreät
[/] En osaa sanoa
[ ] Olen kalju

Missä säilytät kotiavaimiasi?
[ ] Avainnauhassa
[ ] Housuntaskussa
[x] Laukussa
[ ] Lompakossa
[ ] Takintaskussa
[ ] Jossain muualla
[ ] Minulla ei ole kotiavaimia

Mitkä ovat/olivat lempiaineitasi koulussa?
[ ] Biologia
[ ] Englanti
[ ] Fysiikka
[ ] Historia
[ ] Kemia
[x] Kuvaamataito
[ ] Käsityöt
[/] Liikunta
[ ] Maantieto
[ ] Matematiikka
[/] Musiikki
[ ] Ruotsi
[ ] Saksa
[ ] Uskonto / Elämänkatsomustieto
[ ] Äidinkieli
[ ] Jokin muu aine

Mitä aineita vihaat/vihasit koulussa?
[ ] Biologia
[ ] Ranska
[x] Fysiikka
[x] Historia
[x] Kemia
[ ] Kuvaamataito
[x] Käsityöt
[ ] Liikunta
[ ] Maantieto
[x] Matematiikka
[ ] Musiikki
[x] Ruotsi
[ ] Uskonto / Elämänkatsomustieto
[ ] Äidinkieli
[ ] Jokin muu aine

Mitkä ovat arkivaatteidesi hallitsevimmat värit?
[ ] Harmaa
[ ] Keltainen
[x] Musta
[x] Punainen
[x] Ruskea
[ ] Sininen
[ ] Vaaleansininen
[ ] Valkoinen
[ ] Vihreä
[ ] Jokin muu

Mihin aikaan heräät arkiaamuisin?
[ ] Ennen viittä
[ ] 05-06
[x] 06-07
[x] 07-08
[x] 8-9
[ ] 9-10
[ ] 10-11
[ ]11-12
[ ] Myöhemmin
[ ] Mihin aikaan sattuu
[x] Vaihtelevasti

Mistä olet riippuvainen?
[/] Alkoholista
[ ] Huumeista
[x] Internetistä
[x] IRC-Galleriasta
[ ] IRC:stä / chateista
[ ] Kahvista
[x] Läheisestä ihmisestä
[ ] Lääkkeistä
[/] Rakkaudesta
[ ] Shoppailusta
[ ] Suklaasta/karkeista
[ ] Teestä
[/] Tiedosta
[x] Tietokoneesta
[ ] Tietokonepeleistä
[x] Musiikista
[x] Tupakasta
[x] TV:stä
[ ] Työstä
[ ] Urheilusta
[ ] En ole riippuvainen mistään
[ ] En osaa sanoa

Voisitko kuvitella meneväsi kauneusleikkaukseen?
[ ] Kyllä
[ ] En
[x] Vain onnettomuuden, palovammojen jne jälkeen
[x] En osaa sanoa

Oletko itse tai onko sinulle koskaan luettu Uppo-Nallea?
[ ] Kyllä
[ ] Ei
[x] En ole varma

Kuinka vastaat puhelimeen?
[x] "Haloo"
[x] "Moi"
[x] "Mo"
[xxx] "Niin?"
[x] "Joo?"
[ ] Epämääräisellä ynähdyksellä
[x] Jollain muulla tavalla
[ ] Omalla etu- ja sukunimellä
[/] Omalla etunimellä
[ ] Omalla sukunimellä
[ ] En osaa sanoa
[ ] En vastaa puhelimeen

Puhutko koskaan itseksesi, edes muutamaa sanaa?
[ ] En koskaan
[ ] Harvoin
[x] Joskus
[ ] Usein
[ ] En osaa puhua

Mihin tosi-TV-kilpailuun voisit osallistua?
[ ] BB
[x] Amazing Race
[ ] Baari
[x] Diili
[ ] Huippumalli haussa
[x] Hurja muodonmuutos
[ ] Idols
[ ] Miljonääri-Jussi
[ ] Popstars
[ ] Selviytyjät
[ ] Suomen Robinson
[ ] Suuri seikkailu
[x :D] Suurin pudottaja
[ ] Talo
[ ] Tanssii tähtien kanssa
[ ] Unelmakämppä
[ ] Unelmien poikamies
[ ] Unelmien poikamiestyttö
[ ] Talent
[x] Jokin muu tosi-TV -kilpailu
[ ] En voisi ajatella osallistuvani mihinkään näistä
[ ] Vihaan tosi-TV-kilpailuja

Kirjoitatko nopeammin koneella vai käsin?
[x] Koneella
[ ] Käsin
[/] Yhtä nopeasti
[ ] En osaa sanoa

Millainen olet juuri nyt?
[ ] Ahkera
[ ] Iloinen
[ ] Janoinen
[x] Kärsimätön
[x] Levoton
[x] Masentunut
[ ] Nälkäinen
[/] Onnellinen
[ ] Pirteä
[/] Surullinen
[x] Tylsistynyt
[/] Unelias
[/] Vihainen
[/] Väsynyt

Kuinka tyytyväinen olet tähänastiseen elämääsi? Anna sille kouluarvosana 4-10.
[ ] 4
[ ] 5
[/] 6
[/] 7
[ ] 8
[ ] 9
[ ] 10
[ ] En osaa sanoa

Onko sinulla tapana syödä tietokoneesi ääressä?
[x] Kyllä
[ ] Ei
[ ] Joskus

Kumman jalan kengän laitat ensimmäisenä jalkaan?
[ ] Oikean jalan kengän
[ ] Vasemman jalan kengän
[ ] En käytä kenkiä
[x] Enpäs ole kiinnittänyt huomiota
[x] Vaihtelee

Oletko liukastunut kuluneena talvena?
[ ] En ole
[x] Olen
[ ] En muista

Olisitko halukas kuulemaan tarkan kuolinhetkesi etukäteen?
[/] Kyllä
[x] En
[ ] En osaa sanoa

Jos tekisit itsemurhan, mitä välinettä käyttäisit?
[ ] Ampuma-ase
[x] Korkea paikka (hyppääminen)
[ ] Köysi
[x] Myrkky/lääkkeet/alkoholi/huumeet
[ ] Pommi
[ ] Veitsi
[ ] Vesi (hukuttautuminen)
[ ] Jokin muu
[ ] En osaa sanoa

Kuinka usein halaat toista ihmistä?
[ ] Halaaminen on homojen hommaa. En halaa koskaan.
[ ] Joka päivä, yli 10 kertaa päivässä
[/] Joka päivä muutaman kerran
[x] Kerran-pari viikossa
[x] Useimpina päivinä viikossa
[x] Viikoittain
[ ] Kerran kuussa
[ ] Kerran, pari vuodessa
[ ] Vieläkin harvemmin
[x] Vaihtelee
[ ] Äiti halailee mua
[x] Viimeksi tänään

Kuulutko yleensä mielipideasioissa enemmistöön vai vähemmistöön?
[/] Enemmistöön
[/] Vähemmistöön.
[ ] Minulla ei ole omia mielipiteitä
[ ] En osaa sanoa

Mistä tyypillisesti katsot kellonajan?
[ ] Herätyskellosta
[x] Kysyn kaverilta
[x] Kännykästä
[ ] Mikroaaltouunista
[ ] Radion aikamerkistä
[ ] Rannekellosta
[x] Seinäkellosta
[x] Tietokoneen kellosta
[ ] Ulkoisesta julkisesta kellosta
[ ] Videonauhurista / DVD-soittimesta / TV:stä
[ ] Muualta

Mitä näistä "hyvistä käytöstavoista" noudatat?
[/] Avaan oven tuntemattomille
[ ] En aloita syömistä ennen kuin naapurissa istuneet ovat saaneet annoksensa
[ ] En pidä kyynärpäitä ruokapöydällä
[x] Laitan käden suun eteen kun aivastan
[/] Laitan käden suun eteen kun haukottelen
[ ] Päästän mummon istumaan bussissa

Sanotko ruokailun jälkeen kiitos?
[ ] Ei
[x] Kyllä
[x] Riippuu tilanteesta/paikasta
[x] Toivottavasti
[ ] En osaa sanoa

Suru & henkinen tuska
[x] Itkenyt riidellessäsi jonkun kanssa
[x] Itkenyt silmäsi turvoksiin
[x] Itkenyt pääsi kipeäksi
[x] Halunnut vahingoittaa itseäsi
[x] Tuntenut oikeasti henkistä tuskaa
[x] Itkenyt kahtena päivänä peräkkäin saman asian takia
[x] Itkenyt viikon putkeen (samalla periaatteella kuin edellinenkin)
[x] Kärsinyt jonkun ihmisen takia hyvin paljon

Viha
[x] Inhonnut jotakuta
[x] Vihannut jotakuta
[/] Oikeasti vihannut jotakuta sydämesi pohjasta
[x] Haukkunut jotain päin naamaa
[ ] Hakannut jonkun sairaalakuntoon
[x] Pettynyt johonkin ihmiseen
[x] Tuntenut vihaa jonkun toisen puolesta
[/] Halunnut kostaa
[x] Itkenyt vihasta

Fyysinen tuska
[x] Saanut pahan tällin päähäsi
[ ] niin pahan, että muut kyselivät sinulta "mikä nimesi on"-kaltaisia kysymyksiä
[x] Tuntenut todella kovaa fyysistä kipua
[x] Kaatunut
[x] Hypännyt jostain korkealta ja satuttanut itsesi
[ ] Tullut pahasti hakatuksi
[x] Ajatellut "milloin tämä kipu loppuu?"

Kummasta itket helpommin?
[ ] Fyysinen tuska
[x] Henkinen tuska
[x] riippuu

Kateus & mustasukkaisuus
[x] Ollut kateellinen jollekin
[/] Ollut mustasukkainen jostakusta
[/] ...ja se sai sinut tekemään jotain typerää
[ ] Pannut välit poikki kateuden takia
[/] Ollut mustasukkainen ihastuksestasi/seurustelukumppanistasi
[ ] Lyönyt jotakuta kateuden takia
[x] Joku on joskus ollut minusta mustasukkainen
[x] ...ja se aiheutti suuren riidan

Rakkaus
[x] Rakastanut jotain koko sydämestäsi
[x] Pussannut ihastustasi/seurustelukumppaniasi
[x] Itkenyt rakkaudesta/välittämisestä
[x] Kokenut pieniä sydänsuruja
[x] Kokenut ISOJA ja kamalia sydänsuruja
[x] ...ja itkenyt niiden takia
[x] Ajatellut, ettet pääse ikinä jonkun henkilön yli

[Ei aihetta]Keskiviikko 07.01.2009 23:25

75- = Minä olen neiti! Olen enemmän nainen kuin moni nainen itse.
50-74 = Semi-neiti. Olen naismainen ja omaan bi-henkisiä vivahduksia.
35-49 = Melkein äijä. Minusta löytyy myös herkkyyttä, mutta olen aika äijä silti.
20-34 = Tosimies. Ei tarvitse selityksiä!

Neiti-testi:

1. Kuinka kauan vietän aikaani peilin edessä vuorokauden aikana
5p= yli tunnin [ ]
3p= 5-60 minuuttia [x]
1p= alle 5 minuuttia [ ]

2. Minun mielestäni shoppailu on:
5p= ihanaa! [ ]
3p= silloin tällöin ihan kiva käydä ostoksilla. [x]
1p= perseestä! [ ]

3. Koska olen viimeksi sanonut: "Minä rakastan sinua."?
5p= tänään [ ]
3p= en muista, siitä on aikaa. [x]
1p= en koskaan! [ ]

4. Juoruaminen on:
5p= ihanaa! [ ]
3p= silloin tällöin on kiva juoruta porukalla. [x]
1p= tylsää. [ ]

5. Olen viimeksi itkenyt:
5p= tällä viikolla. [x]
3p= vuoden sisällä [ ]
1p= en koskaan! en ainakaan myönnä! [ ]

6. Kun katsoin Titanickin, minä:
5p= itkin. [ ]
3p= en itkenyt, mutta leffa oli kyllä hyvä. [x]
1p= join kaljaa. [ ]

7. Kodin sisustaminen on mielestäni:
5p= ihanaa! [x]
3p= kohtalaisen kivaa. [ ]
1p= ärsyttävää. [ ]

8. Montako erilaista tuoksua / hajuvettä / deodoranttia omistan:
5p= ainakin 10 [x]
3p= ainakin 3 [ ]
1p= korkeintaan yhden [ ]

9. Ensitreffeillä:
5p= tutustutaan ja vaihdetaan korkeintaan suudelma. [x]
3p= suudellaan melko kiihkeästi. [x]
1p= mennään sänkyyn. [ ]


10. Mielestäni tärkeintä ihmisessä on:
5p= sisäinen kauneus. [x]
3p= huumorintaju, rehellisyys ja ulkonäkö. [ ]
1p= kaikki käy. vain rumat ihmiset väittävät, että sisäinen kauneus merkitsee jotain. [ ]


11. Eniten olet leikkinyt:
5p= barbeilla [ ]
3p= tyttöjen kanssa [x]
1p= pikkuautoilla [ ]


12. Mielestäni Antti Tuisku on:
5p= komea nuori mies ja hyvä laulaja. [ ]
3p= ihan hyvä artisti. [x]
1p= homo. [ ]


13. Katson Kauniita ja Rohkeita:
5p= päivittäin [ ]
3p= aina kun telkkari sattuu olemaan siihen aikaan päällä, eikä ole tekemistä. [ ]
1p= en koskaan. paska sarja. paskat näyttelijät. ei kaupallista potentiaalia. [x]

14. Kun lähden viihteelle:
5p= haluan bailata ihkusti paljon. [ ]
3p= haluan bailata. juon myös luultavasti muutaman drinkin. [ ]
1p= vedän yleensä kännit tai muutenvaan olen. [x]

15. Kuinka monta kukkalajia tunnistan:
5p= vähintään 20 [ ]
3p= vähintään 10 [ ]
1p= ruusu on ainakin se punainen...? [x]

16. Olenko joskus puhunut jostain epätyttömäisestä suu vaahdossa:
5p= en ikinä... [ ]
3p= no ainakin ehkä joskus vähän... [x]
1p= no joo melkein aina... [ ]

17. Jos saan valita yhden aikakausilehden, valitsen:
5p= kodin kuvalehti. [ ]
3p= seiska. [x]
1p= automaailma. [ ]

18. Mitä mieltä olen yhdistelmästä nainen ja auto:
5p= naiset ovat hyviä kuskeja ja pärjäävät liikenteessä ihailtavan hyvin. [ ]
3p= jotkut naiset osaavat kyllä ajaa autoa melko hyvin. [x]
1p= nainen ratissa, auto ojassa! [ ]

= 59

[Ei aihetta]Keskiviikko 07.01.2009 17:19

1. Sukupuoli: ( ) Poika (x) Tyttö
2. Ikä: täs kuus 17 ;)
3. Pituus: jotai 164
4. Asuinkunta: rovaniemi

KOMPISAR
1. (/) Minulla on enemmän kuin kolme hyvää ystävää, joille voin puhua kaikesta
2. (x) Minulla on paljon kavereita
3. (/) Hengailen usein ystävieni seurassa
4. (x ryyppäämist ;D ) Ystäväni harrastavat samoja asioita kuin minä
5. (x) Ystävät ovat minulle kaikki kaikessa
6. (/) ...jopa joskus tärkeämpiä kuin perhe
7. (x) Minulla on ainakin yksi ystävä, jonka kanssa olemme olleet ystäviä yli seitsemän vuotta

SUKULAISET
1. (x) Asun vanhempieni luona
2. (/) Minulla on hyvät suhteet perheenjäseneeni
3. ( ) Vanhempani ovat edelleen yhdessä
4. ( ) Olen perheen nuorin
5. (x) ...mutta silti kaikkein pisin (lapsista)
6. (x) Pidän yhteyttä sukulaisiini silloin tällöin
7. (/) Sukulaiset menevät kaiken muun edelle
8. ( ) ...myöskin rakkauden

LÖÖV
1. ( ) Seurustelen
2. ( ) Olen joskus seurustellut yli kaksi vuotta
3. (x) Olen tällä hetkellä rakastunut/ihastunut
4. ( ) ...mutta en saa vastakaikua
5. (x) Minua silti rakastetaan vielä jossain
6. (x) Olen suudellut samaa sukupuolta edustavaa ihmistä
7. (x) ...ja se oli kivaa!

NAISMAKU
1. (/) Timmi, hyvä kroppa on nam
2. ( ) Pidän hiukan tukevammista ihmisistä
3. ( ) Gootit ovat ihania
4. ( ) Mutta fruittarit/pissikset on ihanempia
5. (/) Tykkään taviksista
6. ( ) Rillipäiset on söpöjä
7. (x) Luonne ratkaisee, ei ulkonäkö
8. (x) Mutta en silti haluaisi seurustella minkään luolamiehen kanssa
9. (/) Pervo saa olla
10. (x) Mutta jatkuva lääppiminen jne. on ärsyttävää

SUOJAUS
1. ( ) Olen ylihuolehtivainen
2. ( ) Siistin työympäristöni usein onnettomuuksien välttämiseksi
3. ( ) Olen ajatellut hakeutuvani turvallisuusalalle
4. ( ) Pidän liikkuessani (autolla/pyörällä/rullaluistimilla/kävellen) asianmukaisia turvalaitteita
5. (x) Olen puolustanut koulukiusattua

TUPAKKA JA ALKOHOLI
1. (x) Poltan
2. (x) ....ja paljon
3. (x) ....enkä välitä riskeistä
4. (x) Juon alkoholia
5. (x) ...ja paljon
6. (x) ....enkä välitä riskeistä
7. ( ) En ole koskaan polttanut tupakkaa
8. ( ) En ole koskaan juonut
9. ( ) Olen nytkin krapulassa/humalassa
10. ( ) Maistoin tupakkaa ensimmäisen kerran alle 12-vuotiaana
11. (x vahingos) Maistoin alkoholia ensimmäisen kerran alle 12-vuotiaana
12. (x) Olen sammunut
13. (x) Olen oksentanut humalatilassa
14. (x) PAKKO PÄÄSTÄ TUPAKILLE/JUOMAAN!


RASTITUSTEHTÄVÄT LOPPUVAT TÄHÄN!!!
1. Oletko iloinen? >> täl hetkel toisaalta onnellinen, mut toisaaltaa taas ehkä en niinkää

I AM
1. Itsepäinen: >> välis
2. Ilkeä: >> harvemmin ainakaa tahallaan
3. Viisas: >> sopivasti ;D
4. Pervo: >> jaa'a, enpä kovinkaa
5. Hyvä koulussa: >> en kovinkaa
6. Hyvä soutamaan: >> iha jees
7. Satuttanut itseäsi: >> joo
8. Huutanut jollekkin frendillesi: >> khyl
9. Satuttanut ystävääsi: >> valitettavasti
10. Alien: >> totta vitus! D:


VARMAT RASTIT / TYHMÄT KYSYMYKSET
1. (x) Minulla on kuvia IRC-galleriassa
2. (x) Minä käytän gallerian päiväkirjaa
3. (x) Teen tätä tehtävää
4. (x) En varmasti ole ainoa, joka tekee tämän
5. (x) Laitoin rastin kaikkiin neljään edelliseen kohtaan
6. (x) Osaan ainakin yhden sanan suomea
7. (x) Olen alle 100-vuotias
8. (x) Olin nopein siittiö
9. (x) Hengitän
10. (x) Kohdan nimi on Varmat rastit ja se pitää paikkaansa


JOKO TAI
1. Rakkaus vai raha: >> rakkaus of course
2. Vahvat viinat vai olut/lonkero/siideri: >> olut
3. Yhden yönjuttu vai suhde: >> mielummi suhde
4. TV vai Internet: >> no nykyään internet koska nii monet ohjelmat näkee netti tv:stä :D
5. Pepsi vai Coca-Cola: >> Coca-Cola
6. Villit illat baanalla vai rauhalliset illat kotosalla: >> enemmän ehkä villit illat, mut välis tietenki vaan koti illat
7. Värilliset vai musta-valkokuvat: >> kummakki
8. Puhelimitse vai kasvotusten: >> kasvotuste
9. Messenger vai sähköposti: >> mese
10. Kengät vai ilman: >> ööh? pihal mieluiten kuiten kengat

MUSIIKKI
1. Mielipiteesi Euroviisuista? >> joskus sinne kyl valitaan ni ihme bändejä
2. Kuinka paljon tilaa on mp3:ssasi jos sellaista on? >> 2gigaa
3. Miltä vuosiluvulta on lempiartistisi? >> en mää tiä
4. Mikä se on? >> ei mtn tiettyy
5. Paras kappale? >> montaki hyvää :)
6. Pidätkö musikaaleista? >> no en oikee, riippu vähä
7. Entä oopperasta? >> ennnn!
8. Auttaako musiikki oikeasti sydänsuruihin? >> aina <:
9. Kuinka usein kuuntelet musiikkia? > melkeen kokoajan, aina mp mukana
10. Harrastatko musiikkia? >> kuuntelemista vain

ENSIMMÄINEN...
1. Paras ystävä >> oiskoha maria, vilma,taru,elli,mira tai joku vastaava ?
2. Lemmikki >> murrerakas<3
3. Harrastus >> ratsastus <3

KOSKA VIIMEKSI...
1. Poltit tupakan >> tos ku tulin kotia joku puol tuntii sit
2. Joit alkoholia >> maanantaina alotin mut kylläki vasta eilen aamulla 9 lopetin :D
3. Ajoit autolla >> siit on kyl jo jonku aikaa
4. Soitit >> kauon
5. Nauroit >> no tänää ei vissii tullu oikein naurettuu mut eilen joo
6. Kuuntelit musiikkia >> ny, radiot
7. Itkit >> viikonloppuna, mut ei oo ollu kyl kaukana näinä muinaki päivinä ;s


TYHMYYS
[x] Olen kävellyt lasiovea päin.
[x] Olen kompastunut kengännauhaani ja kaatunut naamalleni.
[x] Olen melkein tukehtunut omaan sylkeeni.
[ ] Olen nähnyt Matrixin useaan kertaan, mutta en silti tajua sitä
[ ] Kirjoitan vain etusormillani.
[x] Olen vahingossa sytyttänyt jotain tuleen.
[ ] Olen käskenyt kyttiä häipymään ja joutunut kuseen sen takia.
[ ] Yritin imeä pillistä, mutta se meni enemmän nenääni kuin suuhuni.
[ ] Joskus kun ajattelen jotain hassua ja nauran kovaan ääneen, ihmiset katsovat minua kummeksuen.
[x] Olen yllättänyt itseni kuolaamasta.
[ ] Olen vahingossa aiheuttanut räjähdyksen.
[ ] Jos joku sanoo sanan "pieru", en voi olla nauramatta.
[ ] Olen kääntynyt väärään suuntaan yhden suunnan tielle monta kertaa.
[x] Joskus vain lopetan ajattelun ja tuijotan kauas.
[ ] On mahdollista nuolla kyynärpäätään.
[ ] Yritin juuri nuolla kyynärpäätäni.
[ ] Ihmiset usein ravistavat päätään ja kävelevät pois luotani.
[x] Ihmiset usein käskevät minun kuunnella "sisäistä ääntäni".
[x] Purukumi on tippunut suustani puhuessani.
[x] Olen käyttänyt sormiani laskiessani helppoa matikkaa.
[x] Olen hypännyt ulos liikkuvasta ajoneuvosta.
[ ] Olen syönyt ötökän 5eurosta tai vähemmästä.
[x] Teen tätä testiä kun minun pitäisi tehdä jotain tärkeämpää.
[ ] Välitän ketjukirjeitä koska pelkään uhkien käyvän toteen.
[x] Olen tehnyt jotain tyhmiä asioita humalassa.
[ ] Olen juossut ympäri alasti kännissä.
[ ] Olen juossut golfkärryn rengasta päin kännissä.
[x] Olen etsinyt jotain esinettä joka paikasta ja vasta sitten tajunnut sen olleen koko ajan kädessäni.
[x] Rikon vahingossa paljon tavaroita.
[ ] Ystäväni tietävät olla käyttämättä isoja sanoja seurassani.
[ ] Ystäväni pitävät minusta koska olen hauska naurun kohde.
[ ] Kallistan päätäni sivulle kun olen hämmentynyt.
[x] Alan joskus selittää tarinaa ja yhtäkkiä unohdan mitä olin kertomassa.
[x] Olen tippunut tuoliltani ennen.
[x] Kun makaan selälläni sängylläni, tuijotan kattoa ja etsin siitä kuvia ja tekstejä

huomenaTiistai 06.01.2009 21:15

koulu ;sssssssssss

jänskääMaanantai 05.01.2009 01:34

Kenelle annoit viimeksi suukon?
- semmoselle ihanalle ;)

Viimeisin kömpelö hetki?
- no varmaan uutena vuotena :D

Oletko koskaan tippunut portaat takaperin?
- en kait ?

Oletko koskaan ollut kaverillasi ja ollut nälissäsi koko ajan?
- no kyl mä viittin yleensä kavereilla syyä

Oletko koskaan löytänyt enemmän kuin euron jostain satunnaisesta paikasta?
- joo

Kun ystäväsi poistuu elämästäsi juoksetko hänen peräänsä vai annatko vain mennä?
- no veikkaa? tietenki juoksisin ja lujaa :)

Onko sinua koskaan oikaistu koulussa?
- hä ? :D

Milloin viimeksi nauroit?
- heipsin kans tos illala

Mitä teet kun puhelinmyyjä soittaa?
- no enne oisin suurinpiirtein haistattanu vitut, mutku ite olin töis puhelin myyjänä ni tiän kuinka paljon vituttaa siel töis jos joku on vittumainen, eli nykyään varmaan lopettasin jotenki kiltimmin :D

Olisiko elämä samanlaista ilman alkoholia?
- ei ois niin jännää ainakaa, ja monet uudet tuttavuudet saattas jäähä näkemät

Pystyisitkö olemaan viikon pesemättä hiuksiasi pelastaaksesi rakastettusi?
- rakkaiden takia mitä vain

Uskotko tämän hetkisten lemmikkiesi olevan hengissä vielä 10 vuoden päästä?
- toivottavasti, jesse ois sillo 17 :D

Milloin olit viimeksi vaahtokylvyssä?
- on siitä aikaa, toooosi kauon

Tiedätkö ketään kenen nimi on Dennis?
- en

Mitä söit viimeksi?
- karjalanpiirakkaa

Missä lemmikkisi on nyt?
- no tossa se nukkuu vieres<3

Kuinka monta lasta haluat?
- sit joskus vanhempana joku 2 ois varmaan kiva

Tämänhetkinen vaatetuksesi päälläsi?
- yövaatteet

Minkä väriset alusvaatteet sinulla on?
- lilat

Mitä teet huomenna?
- kaljahommiks se vissii menee :p

Tiedätkö onko sinulla ihailijoita?
- en voi tietäää :D i dont thinks so

Onko sinulla ollut ystävää jonka nimi on Fred, Frank tai Felipe?
- eih

Minkä väriset hiukset sinulla on?
- ruskeet

Mitä teit 10 minuuttia sitten?
- datasin niinku nytki

Oletko koskaan sanonut "Rakastan sinua" tarkoittamatta sitä?
- en

Oletko koskaan pitänyt henkilöstä joka seurustelee?
- harvoin

Onko ystäväsi koskaan puukottanut sinua selkään?
- valitettavasti

Nautitko viime synttäreistäsi?
- kaitpa, mut olin meleko sekasin et en muista millä mielellä olin :D

Uskotko aaveisiin?
- joihin henkimaailman juttuihin juu

Oletko syönyt popcornia viimeisen 48 tunnin aikana?
- en

Onko sinulla yli 20 läheistä ystävää?
- läheisimpiä ei ole kyl ku pari ,mut muita kavereit kyl on paljonki

Oletko koskaan lukenut kokonaista kirjaa yhden päivän aikana?
- olen mä tainnu

Onko poliisi koskaan jahdannut sinua?
- kysy vaan et kuinka monta kertaa :D

Onko sinulla outoja nukkumistapoja?
- nooo ei kai ?

Millon viimeksi nukuit järvessä?
- neve

Nukutko mieluummin jonkun kanssa vai yksin?
- yksin ei oo kiva mennä nukkuun ;s

Mikä satuttaa sinua nyt?
- yks juttu

Mikä oli lempi poikabändisi?
- emt

Uskotko että OJ tappoi vaimonsa?
- ;o

. Christina Aguilera vai Britney Spears?
- britni

Tiedätkö miten pokeria pelataan?
- juu

Oletko koskaan ollut hereillä 48 tuntia?
- khyl

Mikä on lempimainoksesi?
- ei tuu mielee

Mitä ruokaa syöt eniten?
- karjalanpiirakoita varmaa

Milloin viimeksi sinulla oli todella hauskaa?
- ainaha sitä välissä

Oletko koskaan syönyt Suklaa Tacoa?
- ei tuu mielee

Kuinka usein muistat unesi?
- melkee aina

Milloin viimeksi joit cappucinoa?
- kauon

Mikä on suurin pelkosi?
- ampiaiset ja läheisen menettäminen

Mikä yksi asia on mielessäsi juuri nyt?
- huomine :>

Oletko koskaan ollut rakastunut?
- kyl

Kauan olet tuntenut ihastuksesi?
- sopivan aikaa (:

Käytätkö aina turvavyötä?
- yleensä silllon vaan ku on pakko

Mikä on lempimakeisesi?
- suklaa

. Pidätkö banaaneista?
- joo

Oletko koskaan joutunut auto-onnettomuuteen?
- en onneks

Mitä pidät yllä nukkuessasi?
- riippuu

Oletko jäänyt kiinni varastamisesta?
- -

Tiedätkö miten pelataan biljardia?
- jep

Pidätkö kauhuelokuvista?
- kyl niit kattoo mut enemmän jotaki komedioita esim katon

Rakastatko todella jotakuta?
- hauveliani ja perhettä <3 paria kaveria myös siis ihan kaverina

Rasvaton, ykkös, kevyt vai täysmaito?
- rasvaton tai kevyt iha sama

Mitkä juomat / ruoat kuvottavat sinua?
- kaikki jossa on paljon kasviksii

Muuttaisitko itsessäsi jotain?
- joo paljonki

Jos saisit jotain haluamaasi mitä se olisi?
- kuule paljon

Oletko koskaan laulanu peilin edessä?
- varmaan ehkä ? :D

. Kuka halasi sinua ensimmäisenä tänään?
- eikukaa ;sss

Mitäs aattelit nyt tehdä?
- vois tupakin vetassa ja alkaa vaikka nukkuun ku huomen aikanen herätys =s

[Ei aihetta]Sunnuntai 04.01.2009 18:06

Oletko enemmän mies vai naismainen


Nainen:
1. Poltan kynttilöitä yksin ollessani [ ]
2. Syön suklaata jos on paha mieli [x]
3. Kun menen vessaan pyydän kaverin mukaan [/ jos ollaan ryyppäämäs ni joskus joo]
4. Puhun puhelimessa yksi tai kaksi tuntia viikossa [x]
5. Olen harrastanut ratsastusta [x]
6. Tiedän parhaiden ystävieni horoskooppimerkit [x]
7. Käytän kynsien hoitoon kynsiviilaa [ ]
8. Käytän tekstiviesteissä hymiöitä [x]
9. Ostan toisinaan irtokarkkeja [ ]
10. Tiedän missä ystäväni leikkaavat hiukset [ ]
11. Jos olen treffeillä ja toinen osapuoli jää saapumatta, soitan heti parhaalle kaverilleni ja kerron tilanteen [ ]
12. Pelkään hämähäkkejä [xx]
13. Kun hämmennyn saatan sanoa ''Apua!'' [x]
= 7,5

Mies:
1. Grillimakkarassa saa olla palanutta pintaa [ ]
2. En kehtaa itkeä muiden seurassa [/]
3. Riisuttuani jätän vaatteet lattialle [x]
4. En muista ystävieni syntymäpäiviä [/]
5. Jos ulottuvillani on pallo alan pomputtaa sitä [/]
6. Kutsun joitain ystäviäni sukunimillä [x]
7. Saatan tehdä typeriä jos minua usutetaan [x päissään]
8. Tiedän paljon auton merkkejä [ ]
9. Olen käyttänyt moottorisahaa [ ]
10. Pystyn vetämään kolme leukaa [ ]
11. Seuraan nyrkkeilyä silloin tällöin [x]
12. Kutsun joskus ystäviäni halventavalta kuulostavilla nimillä [x mut vitsillä]
13. Muistan Cooper testini tuloksen [ ]
= 5,5

[Ei aihetta]Torstai 01.01.2009 20:22

On se jännä juttu mistä onnellisuus koostuu
Sen kaiken kadottaminen, saa mun silmät kostuu
Onni on olla kaikki pääkopas kuosis
Onnen laiva jamilla vaan ei o enää ruodis
Murtu onnen palapeli käsiin niinku lasivaasi
Kaikki kävi äkkii nyt on jamin pää sekasi
Tyhjä olo raastaa läpi kehon syväl sisälläni
Miten onnistuinkaan kadottaan sen tärkeimpäni
Onnen, joka puuttunut on hetken aikaa sisältäni
En mä voi vaan uskoo miten mulle tässä näin kävi
Pienimmätki jutut mitä onnellisuus vaatii
Kadotin mä neki nyt vaa kaivan esii taskumatin
Ainoo frendi jolle enää avaan suuni
Ainoo jonka vaikutuksesta on mulla hymy huulil
Viina piru vetää tätä miestä loputtomii
Valtas meitsin koko kehon yhtä nopeesti, niinku monopoli

uusvuosTorstai 01.01.2009 19:58

semmonen uus vuos tällä kertaa.
itkettiin ja naurettiin vuoronperään, mut loppu peleis sitä oli iha hauskaa :)
onneks sain viettää sen ihanien ihmisten kans

merry chrismasMaanantai 22.12.2008 14:33

hyvät joulut jo nyt kaikille! :)

lähen tästä tänään kohta puolin mummolaan eli Niesiin ja samalla viiään kone huoltoon ni eipä saata minua vähää aikaa koneella näkyä. paitti jos en niesis tonin konetta nopsaa lainaa, mut Niesissä se nettiki on niin helevetin hias, et se lataa yhtä sivuaki varmaan 5 minuuttia, et saattaa koneella olemiset jäähä vähä vähelle tai sit ihan hermoheikkona istun sil tonin koneel enkä saa mtn aikaseks :D

Nii ja jos yritätte soittaa ni älkää ihmetelkö jos mulla on MUKA kokoajan puhelin kiini ja se valittaa et "numeroon ei juuri nyt saada yhteyttä", siel niesissä ei oo vaan kenttiä ja viestikki saattaa perille tulla monen tunnin viiveellä! :D joten alkaa kärsivällisiä :)

mut on kyl melko ihanaa ku pääsee kelkkaileen ja ajeleen mönkkärillä, sekä ohan se tietenki myös mukavaa päässä välissä taas jonnekki rauhalliseen paikkaan kauas kaupungista. Mut onneks suviki tulee niin ees jotain seuraa on, niija onhan se toniki tietenki siellä.

Ihanaa päässä jonnekki missä voi vaan olla ja mähötä eikä tarvi miettii yhtään paljon kello on tai esim et "missäköhän on tnä menoa" tai "missäköhän se ja se on"

Takas rovaniemelle varmaan joskus 26 päivä mut viimeistään 28 päivä.
Yritämme piettää suvimooin kans lipunkorkeella niesis ;)

[Ei aihetta]Sunnuntai 21.12.2008 21:26

Sun pitää taas pystyy olla täällä vahvempi kuin eilen,
sä oot frendies olkapää. Tukipilari ei tunteile.
Kuunnelles tuntuu siltä et seisot keskel piiriä,
jos sul on vaikeet tuntuu, että ongelmas ois vitsiä.
Kun sul on vaikeet ollu, ketään ei kiinnosta,
sun ongelmat on sun, ja sä oot yksin niiden sidonnas.
Ja sitä huomaamattomasti purkaa vihaan,
kummallista ettei kokemuksille oo kumppania siunautunu.
On tutut kasvot, mut vieras puhuu. Ja kun ne katsoo suhun,
sä oot jo vieraantunu. Miks käy näin, miks kuvast ei saa selvempää.
Joskus on vaikeempi jatkaa, ja helpompi menettää.