IRC-Galleria

Ju|tsu

Ju|tsu

٩(̾●̮̮̃̾•̃̾)۶

-Sunnuntai 14.03.2010 19:51

Tämä kertomus kertoo eräästä äidistä, joka moitti 5 vuotiasta tytärtään siitä, että tämä tuhlasi kokonaisen rullan kaunista, kallisarvoista kullanväristä lahjapaperia. Rahaa oli vähän ja äiti tuli entistä kiukkuisemmaksi, kun hän näki tyttärensä koristelevan paperilla rasian, jonka hän laittoi joulukuusen alle.
Seuraavana aamunna tyttö antoi askin äidilleen sanoen "tämä on sinulle äiti". Äiti tunsi itsensä
vaivautuneensa muistaessaan eilisen kiukkunsa tytölle. Hänen ärsyyntyi kuitenkin uudestaan tyttärelleen avatessaan paketin ja huomatessaan sisällä olevan rasian tyhjäksi. Harmistuneena hän sanoi tyttärelleen; "Etkö tiedä, nuori nainen, että kun annetaan lahja jollekin, paketissa täytyy olla jotakin?" Tytölle tuli kyyneleet silmiin, kun hän vastasi; "Mutta äiti, ei rasia ole tyhjä! Minä täytin sen kokonaan suudelmilla!"
Äiti murtui myös kyyneliin, polvistui tyttärensä eteen ja sulki hänet syliinsä ja pyysi anteeksi ajattelematonta kiukkuaan. Lyhyen ajan kuluttua tyttö kuoli tapaturmaisesti. Tarina kertoo, että äiti piti tätä tyttäreltään samaa rasiaa yöpöydällään koko loppuelämänsä ajan. Kun hänellä oli vastoinkäymisiä tai kun hän tunsi itsensä masentuneeksi, avasi hän rasian ja otti sieltä kuvitellun suudelman ja muisti tyttärensä rakkauden, jolla hän oli paketoinut suudelmat rasiaan. Todellakin ihmeellinen tunne, on tämä lahja meille, pieni rasia täynnä pyyteetöntä rakkautta ja suudelmia lapsiltamme, perheeltämme, ystäviltämme. Ei ole mitään arvokkaampaa täällä maan päällä kuin tämä.
Laitoin tämän tänne ja pyydän eräitä ihmisiä kopioimaan tämän saman tarinen omaan päiväkirjaansa. Näillä henkilöillä on nyt kaksi vaihtoehtoa:
1. Kopioi tämä päiväkirjaasi
2. Ole niinkuin tämä ei koskettaisi sydäntäsi.
Kuten huomaat, minä valitsin ensimmäisen vaihtoehdon.
Ystävät ovat kuin enkeleitä, jotka nostavat meidät jaloillemme kun siivissämme on jotain vikaa, emmekä muista kuinka lennetään.
Koska luit tämän viestin,sinä kuolet perjantaina rakkaimpiesi edessä,
ellet jatka tätä viestiä laittamalla sitä päiväkirjaasi 50 sekunnin aikana,
mikään muu sinulle luvattu asia ei voi pelastaa sinua!!!

MULLEEEEE!!Sunnuntai 14.03.2010 19:34

Joku tillaa mulle nyt sen vipin!!! :DDD Kiitos!! :D

HEEEEEEIIIIIIMOOOOOI!!!!!Sunnuntai 14.03.2010 01:14

Joku tillaaa mulle Vipit?!?!?!??!?!?!?? PLIIIIS! :D

26.2.-28.2Perjantai 26.02.2010 22:02

Jepalla yötä ja sekasin ei olla yhtään!! musiikki täysilä ja pää täynnä niitterjä!! :DDD

- SINÄkö, mekö tai sekö vai kenties seppo!

-RAUHOTU!!! (JEPA)
-HM! Seppo rauhottu ko sua teki! (JULLE)
- Aijaa, en tienykkää et se on mun iskä! :D (JEPA)

- Kato mikä tää sönkkö on ! No se on kissa! : DDDD

5.2.-6.2.2010Lauantai 06.02.2010 22:35

Oli kyl kivaa !! hauska kurssi joo! Ja mua ei väsyttäny!! (yhtään!) :D Sekoo ja vajottaaa! Riina <33 Anni<33 Julia<33 Niina<33

Uusvuos! <3Perjantai 01.01.2010 23:48

Oli huippu uus vuos sanzan kans! <3 hahaa! mua vajotttaaaaa! xD


- Mulla on paha olo!
- ET SITTE OKSENNA MUN PÄÄLLE! :D

12.-13.12<3Perjantai 18.12.2009 16:08

parasta! Jepalla yötä!! Huippua oli!! Ketä kiusataan? oliko kiva herötö kiusaamiseen?? :p

-MÄÄ RAKASTAN SUA!
- Jepa tää sun on pakko nähä! Mut ethän kerro sitte Jullelle!
"Poks(ovi meni kiinni)"
-HAHAHHAHAHHAHH! Raukka! xD

AZIZA TYKKÄÄ APSISTA, VAIKKA SE ONKI RUUNA! "RÄPS"

patja heppa Tunti! <3 oliko ees kiva herätä kiusaamiseen??

Koulu! :<(Perjantai 18.12.2009 16:05

Äidinkieli : 8
Englanti : 8
Ruotsi : 8
Uskonto : 7
Matematiikka : 7-8
Biologia : 8
Maantieto : -
Fysiikka : 8
Kemia : -
Historia : 6
Terveystieto: -
Musiikki : 8
Kuvataide : 8
Kotitalous : 9
Tekstiili : 8
Liikunta : 10
Saksa : 7

27. - 29.11.09Perjantai 04.12.2009 20:16

LEIRI! <33


Jepa Perkele!

VOI PERRR.....SPEKTIIVI! xD

JEPALLA ON AINUT OIKEUS KIROILLA JA JULLELLA PIERESKELLÄ! (SIVUVAIKUTUKSIAxD)

14.11Maanantai 16.11.2009 18:59

Parasta! viikon loppu oli paras.. RIIINA OLI MEILLLÄ YÖTÄ!
Lauantai ilta oli paras!