IRC-Galleria

[Ei aihetta]Tiistai 13.11.2007 09:34

Jos välität minusta, laita minulle "<3"
Tarkoituksena on vain saada tietää, kuinka moni välittää.
Kopioi tämä päiväkirjaasi, niin näet ketkä kaikki välittävät sinusta.
Näistä aseenkantoluvista. Näen asian näin että jos ei nuoret lähde tähän juttuun mukaan, niin mikään ei onnistu. Oikeasti meidänkin toimintaa kaivataan valtakunnallisella tasolla. Toki voidaan miettiä yhdessä resursseja ja mistä rahat revitään, mutta ensin pitää pohtia miten tämä aseenkantolupaongelma saadaan korjattua. Kaikenlaiset hullut saavat nykyään aseen itselleen, esim. joku joka on saanut paperit armeijasta että ei voida luovuttaa asetta käyttöön liiallisen nk. "kiintymyksen" takia. Jotkut ovat saaneet jopa hullun paperit intissä. Heillä on silti mahdollisuus saada aseenkantolupa niin kauan kuin ei ole rikosrekisteriä. Eikö tässä ole teidän mielestä mitään vikaa? Mielestäni aseenkantoluvan myöntämistä pitäisi rajoittaa, ja fiksuimmat mitä mieleeni on tulleet ovat psykologintestit ja henkilötaustojen tutkiminen. http://www.adressit.com/aseenkantoluvatpsy
aiheesta tekemäni adressi, joka lähetetään useille kansanedustajille, jahka siinä on tarpeeksi nimiä. Nyt oikeasti muutetaan maailmaa. Erittäin pieni teko voi merkitä suuria asioita. Siunausta teille kaikille jotka allekirjoitatte tämän adressin. Siunausta myös teille jotka ette allekirjoita, mutta miettikää mitä pieni teko voi saada aikaan


-Kim Kupiainen

[Ei aihetta]Keskiviikko 07.11.2007 22:44

SUSI--
[/] Pidätkö yksinäisyydestä?
[/] Oletko epäsosiaalinen?
[x] Tunnetko olevasi usein kärttyisä?
[x] Pyritkö suojelemaan/auttamaan rakkaitasi?
[x] Tunnetko omaavasi metsästysvietin?
[x] Erottaudutko massasta?
[x] Onko luottamustasi vaikea ansaita?
bonus: [x] Metsästävätkö kristityt sinua? Vihannan Anne epäarvostaa

yht. 7


KOIRA--
[/] Oletko optimisti?
[x] Tahdotko tutustua uusiin asioihin?
[x] Ilahdutko seurasta?
[/] Oletko ennakkoluuloton?
[/] Pyritkö olemaan ystävällinen/kiltti kaikille?
[x] Oletko lojaali rakkaillesi?
[ ] Oletko vaatimaton?
bonus: [ ] Nuoletko rakkaidesi kasvoja?

yht: 4½


PUPU--
[ ] Hullaannutko pienistä asioista?
[/] Tunnetko välillä hinkua piiloutua?
[ ] Syötkö pienesti?
[/] Oletko pääsääntöisesti iloluontoinen?
[x] Tahdotko olla mahdollisimman paljon rakkaittesi lähettyvillä?
[x] Oletko valpas?
[x] Tahdotko välillä loikkia ja kirmailla?
bonus: [ ] Syötkö heinää/apiloita?

yht. 4


KISSA--
[ ] Oletko siisti? no en helvetissä
[x] Hermostutko, elleivät asiat mene niinkuin tahtoisit?
[ ] Pidätkö itsestäsi?
[ ] Oletko itsenäinen?
[ ] Tahdotko olla usein rauhassa?
[ ] Oletko helposti mustasukkainen?
[x] Kerjäätkö hellyyttä?
bonus: [ ] Kehräätkö?

yht: 2


KORPPI--
[x] Pukeudutko tummaan?
[x] Ajaudutko riitoihin?
[x] Pidätkö ajatuksesi usein itselläsi?
[x] Oletko omapäinen?
[ ] Oletko sisäänpäinkääntynyt?
[ ] Oletko pessimisti?
[ ] Lämpenetkö hitaasti?
bonus: [x] Tunnetko hinkua repiä silmiä päistä?

yht. 5


LAMMAS--
[ ] Pidätkö seurasta?
[ ] Tunnetko usein olevasi eksynyt?
[x]Oletko leppoisa?
[ ] Sopeudutko helposti?
[x] Oletko lämminhenkinen?
[ ] Kaipaatko turvallisuudentunnetta?
[ ] Oletko selkeä?
bonus: [ ] Määitkö?

Zomg ich bin eine wolf

Lolz oonko ees foobinen?Keskiviikko 07.11.2007 20:21


[ ] Achluophobia - Pimeän pelko
[ ] Acrophobia - Korkeiden paikkojen pelko
[ ] Agliophobia - Kivun pelko
[ ] Agoraphobia - Avointen paikkojen tai värijoukon pelko
[ ] Aichmophobia - Turhien tai terävien esineiden pelko
[ ] Amaxophobia - Autossa ajamisen pelko
[ ] Androphobia - Miesten pelko
[ ] Anginophobia - Kurkkutulehduksen tai tukehtumisen pelko
[ ] Anthrophobia - Kukkien pelko
[ ] Anthropophobia - Ihmisten tai yhteiskunnan pelko
[ ] Aphenphosmphobia - Koskettamiseksi tulemisen pelko
[ ] Arachnophobia - Hämähäkkien pelko
[ ] Arithmophobia - Numeroiden pelko
[ ] Astraphobia - Ukkosen pelko
[ ] Ataxophobia - Sekasorron tai siivottomuuden pelko
[ ] Atelophobia - Epätäydellisyyden pelko
[ ] Atychiphobia - Epäonnistumisen pelko
[ ] Autophobia - Yksin olemisen pelko

B
[ ] Bacteriophobia - Bakteerien pelko
[ ] Barophobia - Painovoiman pelko
[ ] Bathmophobia - Rappusten pelko
[ ] Batrachophobia - Sammakkoeläinten pelko
[ ] Bibliophobia - Kirjojen pelko
[ ] Botanophobia - Kasvien pelko

C
[ ] Cacophobia - Rumuuden pelko
[ ] Catoptrophobia - Peilien pelko
[ ] Chionophobia - Lumen pelko
[ ] Chromophobia - Värien pelko
[ ] Chronomentrophobia - Kellojen pelko
[ ] Claustrophobia - Ahtaiden/suljettujen paikkojen pelko
[ ] Coulrophobia - Klovnien pelko
[ ] Cyberphobia - Tietokoneiden pelko
[ ] Cynophobia - Koirien pelko

D
[ ] Dendrophobia - Puiden pelko
[ ] Dentophobia - Hammaslääkärin pelko
[ ] Domatophobia - Talojen pelko
[ ] Dystychiphobia - Onnettomuuksien pelko

E
[ ] Ecophobia - Kodin pelko
[ ] Elurophobia - Kissojen pelko
[ ] Ephebiphobia - Teinien pelko
[ ] Equinophobia - Hevosten pelko

G
[ ] Gamophobia - Avioliiton pelko
[ ] Genuphobia - Polvien pelko
[ ] Gynophobia - Naisten pelko

H
[ ] Heliophobia - Auringon pelko
[ ] Hemophobia - Veren pelko
[ ] Herpetophobia - Matelijoiden pelko
[ ] Hydrophobia - Veden pelko

I
[ ] Iatrophobia - Lääkärien pelko
[ ] Insectophobia - Ötököiden pelko

K
[ ] Koinoniphobia - Huoneiden pelko

L
[ ] Leukophobia - Valkoisen värin pelko
[ ] Lilapsophobia - Tornadojen ja hurrikaanien pelko
[ ] Lockiophobia - Lapsen syntymän pelko

M
[ ] Mageirocophobia - Kokkaamisen pelko
[ ] Melanophobia - Mustan värin pelko
[ ] Microphobia - Pienten asioiden pelko
[ ] Mysophobia - Lian tai alkioiden pelko

N
[ ] Necrophobia - Kuoleman ja kuolleiden asioiden pelko
[ ] Noctiphobia - Yön pelko
[ ] Nosocomephobia - Sairaaloiden pelko

O
[ ] Octophobia - Kahdeksikon pelko
[ ] Ombrophobia - Sateen pelko
[ ] Ophidiophobia - Käärmeiden pelko
[ ] Ornithophobia - Lintujen pelko

P
[ ] Papyrophobia - Paperin pelko
[ ] Parastitaphobia - Loisten pelko
[ ] Pathophobia - Sairauksien pelko
[ ] Pedophobia - Lasten pelko
[ ] Philophobia - Rakkauden pelko
[ ] Phobophobia - Pelossa olemisen pelko
[ ] Podophobia - Jalkojen pelko
[ ] Porphyrophobia - Violetin värin pelko
[ ] Pteridophobia - Saniaisten pelko
[ ] Pteromerhanophobia - Lentämisen pelko
[ ] Pyrophobia - Tulen pelko

S
[ ] Scolionophobia - Koulun pelko
[ ] Selenophobia - Kuun pelko
[ ] Somniphobia - Nukkumisen pelko

T
[ ] Tachophobia - Vauhdin pelko
[ ] Technophobia - Tekniikan pelko
[ ] Trypanophobia - Ruiskeiden pelko

V-Z
[ ] Venustraphobia - Kauniiden naisten pelko
[ ] Wiccaphobia - Noitien ja noituuden pelko
[ ] Xenophobia - Vieraiden pelko
[ ] Zoophobia - Eläinten pelko

Mullako ei oo fobioita :S haistakaapa kakka

[Ei aihetta]Keskiviikko 12.09.2007 01:50

MESETTÄJÄ
[x] mese on osa elämää
[x] sulla on yli 50 meseosotetta
[ ] ja suurin osa sun kavereist on netin kautta hankittuja...
[x] ...tai muuten vaan jotain datiksii
[ ] sulla on mesessä yli 40 hymiöö
Total: 3

CS-PELURI
[x :D] vitun kimmo
[] pilas saatana CS:sän maineen
[x] sulla on cs sun koneella
[ ] ja pelaat sitä
[ ] ownaat kaikki
Total: 2

DATIS
[x] oot paljon koneella
[ ] kesälomalla datasit joka päivä
[x] ...ja myöhään yöhön asti
[x] tykkäät naputtelusta
[ ] sulla on web-kamera
Total: 3

NÖRTTI
[x] oot paljon koneella
[ ] ja jos tarve vaatii, osaat myös korjata koneen
[ ] säästät viikkorahojasi tietokoneen osiin, tai peleihin
[x] mikä ihmeen real-life !?
[x] pelaaminen on kivaa !
Total: 3

HIKKE
[ ] tulee tippa linssiin jos saat alle 9 kokeesta
[ ] tokarissa sun keski arvo oli VÄH. 8,7
[ ] koulussa on kivaa !
[ ] oikeestaan kesälomalla on tylsää
[ ] osaat aina uudet asiat koulussa heti
Total: 0

ERNU
[ ] JAPANIIIIHH<3<3<3<3
[ ] MUUTETAAN JAPANIIN!
[ ] SIELLÄ AURINKO PAISTAA IHANASTI...
[ ] ... KUIN KYON PERSE <3<3<3
[x] ^^ <3
Total: 1

PISSIS
[ ] no daa
[ ] juot teini-siiderii
[x] ja poltat
[ ] koska muutki kaveris polttaa
[ ] otat peilin kautta kuvia irc-galleriaan
Total: 1

HEVARI
[] AINAKI 50 KILON EESTÄ KETJUJA HOUSUISSA
[x] \,,/
[x] hevi on parasta! (eikö se ollukkaan että evi on rasta?)
[x] nahkatakit on jees
[ ] omistan metallica-paidan
Total: 3

HIPPI
[ ] khakinvihree, oranssi ja tämmöset on vaikuttavia värejä vaatteissas
[ ] sulla on rastat
[ ] ja ruskeet semmoset
[ ] sulla on olkalaukku...
[ ] ...joka useimmiten on tosi alhalla
Total: 1

MÄKKILÄSKI
[ ] nälkä
[ ] ...vaik just söin!
[ ] sul on aina euro tai pari mukaan, jos vaikka mäkki ois jossain lähellä
[ ] käyt vähintään viikoittain mäkissä
[ ] itket kavereilles: "yhyyy oon läskiii!!11"
Total: 2½

ROKKARI
[ ] tupeeraat hiuksiis
[] ja lakkaa menee....
[x] pillifarkut on jees
[x] ja fanipaidat
[x] myös tennarit kelpais
Total: 1

Oon salee hevaridatisnörttimesettäjä

[Ei aihetta]Tiistai 11.09.2007 21:24

Etunimesi alkukirjain
A=runkkasin
B=söin
C=matkin
D=esitin
E=hakkasin
F=puin
G=väritin
H=oksensin
I=raiskasin
J=nain
K=kokkasin
L=etsin
M=suutelin
N=nuolin
O=kaveerasin
P=nukutin
Q=kiusasin
R=mulkoilin
S=tapoin
T=pahoinpitelin
U=meikkasin
V=nussin
W=taputtelin
X=pitelin
Y=heitin
Z=ulostin
Å=tönäisin
Ä=ruoskin
Ö=raavin

hiustesi väri
mustat=viime yönä
tumman ruskeat=eilen
vaalean ruskeat=2 päivää sitten
punaiset=vuosi sitten
vaaleahkot=viime viikolla
blondit=tunti sitten

syntymäpäiväsi
1=pulkkamäessä
2=liikuntatunnilla
3=kaverin synttäreillä
4=televisiossa
5=levytysstudiossa
6=saunassa
7=jääkiekko-ottelussa
8=sängyssä
9=isosiskon kämpillä
10=autossa
11=koulubussissa
12=lentokentällä
13=uimahallissa
14=lomajahdilla
15=hississä
16=näytelmäkerhossa
17=mummolassa
18=vaatekaupassa
19=strippibaarissa
20=koirankopissa
21=korukaupassa
22=mallitoimistossa
23=tädin häissä
24=ravintolassa
25=hautajaisissa
26=eläintarhassa
27=homobaarissa
28=navetassa
29=metsässä
30=hotellissa
31=ruotsin risteilyllä

syntymävuotesi
1982 ja siitä alaspäin=hammaslääkäriä
1983=opettajaani
1984=leijonaa
1985=takapuolta
1986=tuntematonta poikaa
1987=kissaamme
1988=penistä
1989=homoa
1990=ohikulkijaa
1991=stripparia
1992=naapurin mummoa
1993=isoveljen kaveria
1994=terapeuttiani
1995 ja siitä ylöspäin=rinnakkaisluokan priimusta

kengän numero
35 ja sitä pienempi=ja se oli söpöä
36=ja se kuvasi hyvin persoonaani
37=enkä tajua miksi tein sen
38=ja se oli niin ihanaa
39=ja se oli kauheinta mitä olen kokenut
40=ja voisin tehdä sen uudestaan vaikka heti
41=ja se oli märkää puuhaa
42 ja sitä isompi=ja siinä hommassa meni käsi kipsiin

missä olet nyt
omassa huoneessa=ja kaiken lisäksi jäi traumoja
tietokonehuoneessa=koska tein sen omalla tavallani
kirjastossa=enkä pitänyt siitä muutenkaan
olohuoneessa=mutta en kadu sitä yhtään
kaverilla/sukulaisella=koska osasin sen niin hyvin
kulkuneuvossa=mutta nykyään pelkään sitä
keittiössä=enkä mielestäni edes osannut sitä
muualla=ja päivä päivältä kadun sitä yhä enemmän

kokkasin eilen metsässä ohikulkijaa, siinä hommassa meni käsi kipsiin koska osasin sen hyvin

Eikait se ny sillee menny? :O

[Ei aihetta]Maanantai 10.09.2007 03:16

Mene Wikipedian nettisivuille ja etsi syntymäpäiväsi (esim. 5. tammikuuta). Etsi viisi tapahtumaa, jotka tapahtuivat kyseisenä päivänä sekä viisi syntymää, viisi kuolemaa ja kaikki juhlapäivät.

29. tammikuuta

Tapahtumia:
# 2001 – Tuhannet mieltään osoittaneet opiskelijat Indonesiassa ryntäsivät parlamenttirakennukseen ja vaativat presidentti Abdurrahman Wahidin eroa korruptioskandaalien takia.
# 2002 – Yhdysvaltain presidentti George W. Bush käytti ensimmäisen kerran termiä "Pahan akseli" valtioista, jotka tukevat terrorismia.
# 2004 – 13 metriä pitkä kaskelotti räjähti Tainanissa Taiwanissa ruumiinavaukseen kuljetettaessa. Räjähdyksen uskotaan aiheutuneen mädäntymiskaasuista.
# 2005 – Susanna Pöykiö voitti Suomen ensimmäisen naisten yksinluistelun hopean taitoluistelun EM-kisoissa.
#1861 – Kansasista tuli Yhdysvaltain 34. osavaltio.

Syntyneitä:
# 1954 – Oprah Winfrey, näyttelijä ja talk-show -emäntä
# 1965 – Dominik Hašek, tšekkiläinen jääkiekkomaalivahti#
#1866 – Romain Rolland, vuoden 1915 Nobelin kirjallisuuspalkinnon saanut kirjailija (k. 1944)
#1947 – David Byron, brittiläinen rock-laulaja ("Uriah Heep") (k. 1985)
1967 – Khalid Skah, marokkolainen kestävyysjuoksija

Kuolleita:
# 1955 – Hans Hedtoft, Tanskan pääministeri (1947–1950) ja (1953–1955) (s. 1903)
# 1963 – Robert Frost, yhdysvaltalainen runoilija (s. 1874)
# 1964 – Alan Ladd, näyttelijä
# 1994 – Ulrike Maier, itävaltalainen alppihiihtäjä (s. 1967)
# 1999 – Eeva-Kaarina Volanen, suomalainen näyttelijä ja lausuntataiteilija (s. 1921)

Juhlapäiviä:
-

hämmennysTiistai 04.09.2007 03:03

00:57:06


Jee. maanantai ilta tässä ♥ helvettti.

Gwahaha :P

Wikipedia - satunnainen


01. Mitä pelkäät?
Hausvogteiplatzin metroasema Berliinin metrolinjalla U2 Mitten kaupunginosassa.

02. Mitä ottaisit mukaasi autiolle saarelle?
Tillandsiat (Tillandsia)

03. Mitä haluaisit häälahjaksi?
Helge Pahlmanin

04. Mitä palvot?
Tšadin tasavalta eli Tšad (تشاد)

05. Salainen fetissisi?
Nina Lundström

06. Mistä näet unta ensi yönä?
Pelastakaa sielumme

07. Mitä ostaisit, jos sinulla olisi varaa?
Faaraorotta (Herpestes ichneumon)

08. Mistä aiheesta kirjottaisit kirjan?
Tranmere Rovers FC

09. Mitä keräilet?
Protagonisteja

10. Mihin paras muistosi liittyy?
Moraan :D

11. Turhin tietämäsi asia?
Lostin toinen tuotantokausi

12. Mistä aiheesta puhut kaikkein mieluiten?
Liricas Analaksesta, joka on Graubündenin kantonissa Sveitsissä perustettu hip hop -yhtye

13. Minkä asian parissa tulet työskentelmään/työskentelet ammatissasi?
Espoon Sitoutumattomat

14. Mikä saa sinut aina nauramaan?
NASA:n Genesis-avaruusluotain

15. Entä itkemään?
Mariana Popova

16. Mikä oli ensimmäinen asia, jonka näit herätessäsi?
White Zombie

17. Mitä sinulla on taskuissasi?
Mendeleviumia

18. Mikä voisi korvata sinut ilman, että kukaan huomaisi?
Carlos Ray Norris Jr. = Chuck norris HAHAHA :D

19. Mitkä olivat ensimmäiset sanasi?
Anafora

20. Minkä kanssa sinut tullaan hautaamaan?
Eläkkeen

21. Mitä sinulla on piilossa yöpöytäsi laatikossa?
Italian liira

22. Mitä rakastat eniten maailmassa?
Pukinmäki

23. Mistä aiheesta tekisit kappaleen euroviisuihin?
Black Metal

24. Mitä näet tällä hetkellä ikkunasta?
Ontelokranaatti

25. Mikä sinä todella olet?
Yrittäjä

elukoitaTiistai 04.09.2007 02:46

11


kiss kiss

KISSA;
[x] olen tarkka ulkonäöstäni
[ ] en pidä vedestä, enkä ole mielelläni suihkussa [en tykkää uimisest]
[ ] olen flirttaileva
[ ] käyn "saaliiseeni" nopeasti käsiksi
[ ] olen taitava pituus- ja korkeushypyssä
[x] rakastan hieromista
[x] minulla on pitkät kynnet, joilla saatan joskus raapaista
[ ] pidän harvoin koirista
[ ] kun suutun, olen todella vihainen ja jopa "sähisen"
[x] omistan tarkan näön
[ ] olen notkea
[ ] rakastan upeita ruokia
yht. 4

KOIRA;
[x] haukun inhottavia ihmisiä
[x] ystävät luottavat minuun, koska olen oikeasti luotettava ja uskollinen ystävä
[x] lenkkeilen
[ ] olen aina lohduttamassa surullista ystävää
[x] kun suutun, en odota vaan "hyökkään" vastustajani kimppuun
[ ] voin syödä melkein mitä tahansa, liha on parasta
[ ] ulkona on kivempaa kuin sisällä
[x] osaan hienoja temppuja, joita haluan esitellä, olen todella taitava: tai ainakin näin kuvittelen :P
[ ] saatan läähättää jopa kieli ulkona raskaan liikunnan jälkeen
[ ] omistan paljon ystäviä
[ ] olen aina valmis leikkimään
[ ] kun perheen jäseneni saapuvat kotiin, olen ikionnellinen, ja saatan jopa riehua
[ ] pojat tuoksuvat hyvälle
yht. 6

HEVONEN;
[ ] nauran äänekkäästi
[ ] hampaani ovat keltaiset
[x] olen hyvä kuuntelija aina kun ystävällä on murheita
[ ] minulla on ihanat hiukset
[x] kestän raskastakin liikuntaa
[x] kun minua kiusaan saatan purra tai potkaista
[ ] ulkona on mukavaa syödä
[ ] olen kasvissyöjä
[x] silmäni kertovat paljon hyvää minusta
[x] erotan pahat ihmiset
[x] omistan huumorintajua
[x] pidän korkokengistä
[ ] pojille sietää iskeä silmää
yht. 7

POSSU;
[x] olen kaikkiruokainen
[ ] olen likainen
[ ] nauran; hahha röhröh, hahihiröh,nöfhii"
[x] jotkut katsovat vain ulkonäköäni, sisältä päin olen hellyttävä ja omistan hyvän sydämmen
[ ] joskus olen itsekäs ja en ajattele muita
[x]osaan olla ihana
[x] seisoessani potkin maata ja saatan kaivaa kengillä kuoppaa jopa huomaamattani
[ ] ruoka on yksi elämäni tärkeimmistä asioista
[x] en ole kovin urheilullinen, pikemminkin sohvaperuna
[ ] hiukseni ovat usein saparoilla
[ ] viileänä päivänä voisin hypätä vaikka tarpeen vaatiessa mutalätäkköön
[x] sottaan paljon, huoneenikin on kuin sikolätti
[ ] kengissäni on usein mutaa
[] minulla on yleensä tosi pitkä orgasmi
yht. 6

LEHMÄ;
[ ] jauhan purkkaa kauan
[ ] sama purkka saattaa mennä jopa kaksikin päivää tai enemmän
[ ]olen kasvinsyöjä
[ ] joskus pidän pientä helisevää kellokorua kaulassa,
[x] tai muuta kaulakorua
[ ] maitoa parempaa juomaa ei löydy
[ ] maitotuotteet ovat parhaita
[ ] rintani ovat isot
[x] saatan yhtäkkiä huutaa jotain
[ ] tervehtiesäni toista sanon useimmiten moo
[x] syytän usein muita hyvässä kuin huonossakin, huutaen joku "muu" tuon on tehnyt
[x] olen kiltti
[ ] poikien suhteen olen rauhallinen
[ ] olen muutenki rauhallinen
yht. 4

KANA;
[ ] olen äitihahmo
[x] kun joku ei ole mukava ajattelen "tuolta tyypiltä lähtee vielä silmät irti"
[ ] olen naispuolinen
[x] hössötän usein liikaa
[ ] olen täsmällinen ja järjestyksellinen
[ ] omistan untuva-tyynyjä-peittoja-takkeja jne.. paljon
[x] rakastan pikkulapsosia: mutta itse en omia yrittäisi, ei tähän maailmaan
[x] olen suojeleva
[x] joskus olen todella typerä, kun en tajua mitään
[ ] viljaruoat ovat parhaimpia
[ ] kaurapuuroa parempaa ruokaa ei ole
[ ] nenäni on teräväkärkinen
[] omistan hyvän näköiset koivet/jalat
yht. 5

ROTTA;
[ ] olen usein tahallaan ilkeä
[x] pihistän tavaroita
[ ] en omista tosi hyviä ystäviä
[x] omistan pari kaveria
[x] osaan käyttäytyä hyvin, niin ainakin luullaan..
[x] teen salaa aina jekkuja
[ ] joskus jään teoistani kiinni
[x] minulla on vihamiehiä
[ ] kun syön leipää, jyrsin leivän paloja ja hotkin leivän
[ ] haisen joskus viemäriltä
[x] valehtelen
[x] olen fiksu
yht. 7

KUKKO;
[x] olen miespuolinen
[x] naiset kiehtovat minua paljon: tai ainakin nk. "normaalin" verran
[ ] olen aina hienosti puettu
[x] puhuessani, saatan väliin huudahtaa jotain
[x] olen ylpeä itsestäni
[ ] saatan katsoa muita nenän vartta pitkin
[ ] saatan pettää kumppaniani
[x] olen kohtelias
[x] ajattelen asioita
[ ] olen hyvä matikassa
[ ] sivistyneisyys on elämän siemen
[x] minusta tulee vielä jotain..
[x] Tarkkailen muita
yht. 8

HIIRI;
[] juusto on ihanaa
[x] olen pienikokoinen
[ ] Olen hyvä piilosilla
[ ] puhun hiljaa
[ ] piipitän
[x] joskus jekkuilen
[x] olen ystävällinen
[] mieluummin juoksen pakoon kuin tappelen
[ ] pelkään isompia
[ ] ihailen muita
[x] ihastun kiltteihin ja ihaniin
[] pelkään ilmastonmuutosta
yht. 4

onpa taasen kesäLauantai 01.09.2007 04:37

Tänä kesänä olen...

[x] saanut uuden kaverin
[x] syönyt grillimakkaraa
[x] uinut meressä
[x] uinut joessa
[x] kalastanut
[ ] kirjoittanut postikortin
[ ] riidellyt poikaystävän kanssa
[ ] ollut lentokoneessa
[ ] käynyt lääkärissä
[ ] sairastanut flunssaa
[ ] soittanut pilapuhelun
[ ] lukenut Harry Potteria
[ ] lähettänyt tekstiviestin väärään numeroon
[x] palellut
[ ] kerännyt simpukoita
[x] syönyt ravintolassa
[x] palanut olkapäistä
[x] kävellyt paljain jaloin asfaltilla
[x] ostanut kengät
[ ] tuhlannut yli 200e vaatteisiin
[x] käynyt kahvilassa
[x] matkustanut autolla yli 300 km
[ ] rullaluistellut
[ ] tappanut ampiaisen
[x] puhunut mummolleni
[ ] ollut häissä
[ ] käynyt hammaslääkärissä
[ ] ostanut farkut
[ ] käynyt Helsingissä
[x] juonut alkoholia
[x] uinut alasti
[x] patikoinut metsässä
[ ] ollut kuumeessa
[ ] vahtinut lapsia
[ ] kastellut kukkia
[xxxxxxxxxxxxxxx] ajanut nurmikkoa
[ ] ollut piknikillä
[x] käyttänyt Lacosten paitaa
[x] suuttunut kaverille
[ ] ollut vaahtokylvyssä
[x] syönyt herneitä
[ ] käynyt naapurin pihalla
[ ] käynyt Espanjassa, Kreikassa tai Italiassa
[x] käynyt yöuinnilla
[ ] matkustanut ratikalla
[ ] käyttänyt korkokenkiä
[x] leiponut
[x] saanut uuden puhelimen
[ ] viettänyt synttäreitäni
[ ] ollut mustasukkainen
[ ] viillellyt
[ ] ostanut Demi kalenterin
[ ] käynyt Lapissa
[ ] marjastanut
[ ] kävellyt unissaan
[ ] oksentanut
[ ] karannut kotoa
[x] ajanut mopolla
[x] ollut ulkona kavereiden kanssa yli 01:00
[x] ruskettunut selkeästi
[x] antanut hyttysen pistää
[x] ajanut autoa
[x] nähnyt hirven
[x] nähnyt kyyn
[ ] pelännyt pimeää
[x] katsellut tähtiä
[ ] kiikaroinut
[ ] ollut Stadikalla uimassa
[x] valokuvannut
[x] katsonut Conan O'Brienia
[ ] sammunut
[ ] myöhästynyt junasta
[ ] juossut yli 5 km putkeen
[x] hengästynyt
[x] rikkonut lakia
[ ] käynyt turvatarkastuksessa
[ ] hukannut avaimeni
[x] käynyt ruokaostoksilla
[x] pelannut pelikoneella
[ ] hävinnyt vedonlyönnin
[x] pelannut koripalloa
[ ] valehdellut
[x] lukenut jotain koulukirjaa
[ ] saanut syvän haavan jalkaani
[x] meikannut
[ ] ostanut minihameen
[x] syönyt irtojäätelöä
[x] pelästyttänyt kaverini
[x] laittanut uusia kuvia galleriaan
[ ] ampunut vesipyssyllä
[ ] heitellyt vesi-ilmapalloja
[ ] soittanut nuortenpuhelimeen
[x] kirjoittanut päiväkirjaan
[ ] ollut kuumailmapallon kyydissä
[ ] käynyt Serenassa
[ ] ollut ihastukseni seurassa kahdestaan
[ ] ostanut kumisaappaat
[ ] vältellyt jonkun ihmisen seuraa
[ ] ollut vainoharhainen
[ ] pelannut biljardia
[ ] sytyttänyt tulipalon
[x] soittanut hätänumeroon
[ ] syönyt banaanin