IRC-Galleria

rakentelen mieleni sisällä pilvilinnoja, vaikka tiedän, että ne sortuvat ennen seuraavaa aamua.

ennen luulin, että onnellisuus on jotain todella suurta. Pelkäsin hajoavani sen alle. Nyt ymmärrän sen olevan pieniä asioita, joita voin kerätä ja kuljettaa mukanani

Loistavien ideoiden kunigas- jep, se mie oon :DD mitä kaikkee voi saavuttaakkaa puhumalla tai pelkästää sillä, et vaa suunsa, eli ylihuomenna 6.9 morottamaa synttärisankari Anteroa Lahtee ja milläs muullakaan se matka taittuu ku kevarilla, eli jos miust ei kuulu ni oon todennäkösest tippunu kyydist cc: jes,jes ! se tunne ku oikeesti luvassa on jännää ja ikävään helpotusta :333

en vaa pysty näkemää tän kaiken läpi. ajatteleminen on liian haastavaa. mitä jos tää kaikki on osa suurta virhettä. en kuule itteeni, en tiiä mitä tehä. mie oon vaa liian sinisilmänen, tyhmä, ajattelematon. vittu.

juu terve! Kattellen just Big Brotherii ja kelasin, et toi yks näyttää tutulta... Ja sitte kuulu vittullinen huuto ku tajusin et se on Kausalasta. Päivän mitä vittua- hetki :---D

sekunni oli vitun pitkii, minuutti tuntu tunnilla ku juoksin paskasta hiekkatietä ambulanssii vastaa yhen aikaa yöllä. Vaa hetkee aikasemmin olin heränny siihen, et huoneen ovee koputetaa ja nelli avaa oven ja kuulen pyynnön "voiko marikki mennä ambulanssii vastaa.." ja sitte mulle työnnetää puhelinta kouraa ja näytössä vilkkuu hätäpuhelu. En pystyny ottaa puhelinta tärisevän ystäväni kädest. Sitte ku tajusin mitä oli tapahtunu juoksin omaa huoneesee ja kiskoin vaan jotaa vaatekappaleit päälle. Työnsin maton oven välii ja juoksin keskellä mettää ambulanssii vastaa. Pelkäsin enemmän ku ikinä, vainoharhasuus yritti ottaa valtaa... liikaa kauhuleffoi tullu katottuu, viimesin tänää. Ambulanssil tuntu kestävän liian kauan, menin takas sisälle ja kysyin nelliltä joka piti ystävää sylissää et kuinka kauan niil menee, kummallakaa ei ollu mitää tietoo. Menin pois käytävästä ja kuulin ystävän kertovan että oli ottanu masennus ja kohtauslääkkeitä yli seittemänkymmentä. Kädessä ystävällä oli side, sen alla olis jotain kamalaa mitä ei ollu parii tuntii aikasemmin ollu ku ystävä tuli kattomaan mua ennen nukkumaanmenoa. Siinä samalla ystävä oli kysyny multa "itkisit sää jos mä kuolisin?". Ihmismieli on vitun sairas, vaikeeta kuvitella tai kattoo vierest ku ite on ollu samas tilas. Ymmärrys on voimakas, ehk liianki. Nelli kävis just kattomassa etupihaa, ambulanssi on kadonnu. Mulla ei oo mitään hajua missä mun ystävä on, sairaalassa vai terveyskeskuksessa ja missä päin, vittu ku en tunne tätä Porvoon seutuu. Nyt pitäs vaa yrittää nukkuu. Voi vittu.

kuinka kaikki voi muuttuu hetkessä, pieni pelko katos pois. Kuinka joku ihminen voi olla niin turvallinen, niin aito, niin omaittesä. Taas jotaa sellasta mitä en ymmärrä, eikä miun tarvii.