IRC-Galleria

Ei vittu tuo päivänkuva. :D:D:D:D "Eikö kissat oo ihanii mut kyllä koiratkin on ihanii." Räkätin ihan totaalisesti täällä. Naapurit varmaan kuuli. Voi ei.

Syön suklaata ja "yritän" saada itseäni tekemään kahta asiaa.
1. laittamaan työhakemuksen
ja
2. tekemään terveystiedon itseopiskelupaketin. Koe on keskiviikkona ja mä en ole vilkaissutkaan sitä pakettia. Oon ehkä saamaton. No. Terveystieto on tylsää. Sitä paitsi kyllä mä nyt ehdin. Paitsi että tehtävät pitää palauttaa huomenna.

Ulkona jotkut kaksi ulkomaalaista miestä käveli mun perässä kun kävelytin Mindaa ja sitten toinen niistä lepersi sille jotain kummaa. En tiedä mitä kieltä se oli mutta mä nauroin niille ja Mindalle. Eikä niitä näyttänyt haittaavan. Ja sitten joku kaunis punapää nauroi Mindalle kun tassut vähän luisti.

Tänään on marinapäivä. Ouch. Byääääh. Mööö. Pyysin illalla Villeltä oikeen luvan marista sitte kun mahaan sattuu.

Minda on helppo tänään. Käytin sen ulkona lenkillä koulusta tultuani ja sen jälkeen se onkin vaan ravannut itsekseen ympäri kämppää, leikkinyt vetolelullaan ja leikkinyt Tohvelin kanssa. Eikä häirinnyt mua kertaakaan. Ah. Se oli tosin kussut kolme kertaa lattialle päivän aikana, mutta se oli mun syy. Taisin pelästyttää sen aamulla kun mua itteäni pelotti niin paljon etten tohtinut viedä sitä ulos. Ja miksi? Pilvien takia, vittu! Mulla on kai joku pilvifobia. Tai siis pelkään tietynlaisia pilviä. Tämänaamuiset oli punaisia, valtavia, matalalla ja liikkui yliluonnollisen nopeaa. Lisäksi oli ihan hiirenhiljaista. Ja jättimäinen kuu möllötti sieltä punaisten pilvien takaa. Ei toki pelottavaa. Onneksi ne pilvet katosi puoli seitsemän maissa. En olisi varmaan päässyt kouluun jos ne ei olisi kadonneet.

Lolitavappikurssi vaikuttaa sangen ihanalta. Teen näillä näkymin violetin samettikorsetin runsailla mustilla pitseillä. Olin oikeasti ihan äimän käkenä, kun kysyin Reetalta että onko korsetin tekeminen vaikeaa ja se sanoi: "Kyllä sä siihen pystyt." Aattelin nimittäin, että se ei olis antanut mun tehdä sitä. Ja jos mä ehdin, teen lisäksi sellasen mustapinkin mekon. On jotenkin tosi ihanaa, kun luokassa on niin vähän ihmisiä. Saa apua kun sitä tarvitsee ja on paljon rauhallisempaa. Tosin ne cateringin tytöt ei olleet siellä vielä tänään ilmeisesti eksymisen vuoksi, mutta enpä usko että ne vaikuttaa asiaan muuten kuin positiivisesti.

Ja toi kurssi on siis joka perjantai. Paitsi yks perjantai meillä on vapaana.

Haha, Suffeli kiipes äsken mun polvelle. Säikähdin vähän. No nyt se on mun sylissä. Yrittää kiipiä koneen päälle. Vähän se kehrää söpösti. Aluksi sitä ei kuulunut ollenkaan, ja nyt se kuuluu silleen hiljaa mutta kuitenkin kuuluu.

Aijoo, mun puhelimen latausjohto oli purtu poikki. Minda luultavasti asialla. Tämäkin mun syytäni.


Hain muuten töitä. Voi kunpa pääsisin. Saisin vihdoin sanoa vaarille suorat sanat siitä, että saanko minä töitä tältä alalta vai en. Tänään pistän yhteen toiseen paikkaan kesätyöhakemuksen.

"So I finally bought Frances...and thus my life was changed forever."

Sitä paitsi.

Minda nukkuu kaiuttimen vieressä lattialla, eikä säpsähdä vaikka Conjugal Burns alkaa ja mulla on kaiuttimet aika isolla volyymilla. Osmokin nukkuu aina rauhassa ja täysin tuhahtelematta, jos The Mars Volta soi. Meidän koirilla on hyvä maku.

I've got to get born
Just so you know

http://viewmorepics.myspace.com/index.cfm?fuseaction=viewImage&friendID=2167133&albumID=165620&imageID=738362


The Mars Volta on yksi asia jota en ihan ymmärrä. Mutta ei se mitään, koska rakastan sitä. Luin äsken sitä The Bedlam in Goliathin julkaisupuhetta, joka siis löytyy osoitteesta www.themarsvolta.com ja totesin että kirjoittaja on enemmän kuin oikeassa.


"If you don't have these albums, you need them. If you do have them then you know exactly what I'm talking about and you're anticipating The Bedlam in Goliath more than any other record this year. And you know, as I do, that if the Volta comes to your town for a show that you HAVE TO be there or a little bit of your soul dies. That's a science fact."


No, ei ehkä aivan minun kotikaupungissani, mutta kuitenkin paikassa jonne minun oli mahdollista päästä. I still feel bad about not being there. Ja nyt mä etsin jostain keinoa sanoa niille, että tulkaa nyt saatana jo Suomeen. Mietin myös, kuinka sanon sen kuulostamatta täysin tollolta. Ne on kuitenkin Cedric Bixler-Zavala ja Omar Rodriquez-Lopez. Ne on ne tietyt pienet afromiehet, joille kumartaisin hyvin mielelläni. "The soaring intensity of Viscera Eyes" - no, äläpä muuta sano. Mulla alkaa olla jo aika jäinen olo, kun on mennyt niin monta kertaa kylmiä väreitä.

Maybe I am crazy but if this isn't perfect than I don't know what is.

shoot five Kakkos