Nuor Kaarina, Kuussalon kukkainen -
Niin kertoi mummoni kerta -
Oli immyt tuuheatukkainen. -
Taru uhkuu syyttömän verta.
Tuon kauniin Kaarinan seudullaan
Moni alkoi noidaksi luulla,
Niin loitsi hän miehet katseillaan. -
Taru neidon on rattosa kuulla.
Hovin aatelisknaapeista uljain, Klaas,
Näki impyen messussa kerta;
Hän ketsoi neittä ja katsoi taas. -
Taru uhkuu syyttömän verta.
Klaas ratsasti kirkolta Kuussalohon.
Ken ois sitä saattanut kuulla;
Hän aneli immyttä aviohon -
Taru neidon on rattosa kuulla.
Isä knaapin tästä on vimmainen:
>> Peri poikani noidan merta;
Mut noidan saatan mä syytteeseen,
Rikos tahraa aatelisverta! >>
Niin Kaarina noitana tuomittiin.
Et voi sitä tehdyksi luulla;
Hän Kalmankankaalla mestattiin. -
Taru neidon on kauhea kuulla.
Ja mestauspaadella Kaarina huus
Avuks taivasta, maata ja merta:
>> Oi salliman vallat, mik' onnettomuus!
Te vaaditte syytöntä verta! >>
>> Niin totta kuin mieleni puhdas on >>,
Hän parkasi kurjalla suulla,
>> Tää paasi mun vertani vuotakohon! >> -
Taru neidon on kauhea kuulla.
Mut pyövelin paasi se paikan sai
Kivikirkon seinähän kerta;
Punapaatosen siin' olet nähnyt kai:
Yhä vuotaa se Kaarinan verta.
~Written by: Oskar Uotila, 1899~