IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »

Selvitä itsesi.Lauantai 07.03.2009 20:43

Googleta hakusanoilla: "(Nimesi) on" (esim. "Seppo on") ja kopioi viestiin 20 ensimmäistä tulosta.
Näin saat tietää itsestäsi jotain mitä et ole vielä tiennyt.
Muistakaa laittaa hakusanaan lainausmerkit mukaan tai muuten ei tule mitään.

1. Kati on myös suomalainen naisen etunimi.

2. Kati on Katariina-nimestä ja siitä johdettujen nimien (kuten Katja, Katri) lyhentymämuoto.

3. Kati on luonteeltaan hyvin reipas verrattuna moneen muuhun hautausmaan kissaan.

4. Kati on palkittu SA:lla/ERI:llä ja sijoittunut Paras narttu-luokassa toiseksi ja kahdesti kolmanneksi.

5. Kati on nyt Taivaan Isän luona ja se musta tuska on päättynyt.

6. Kati on 13-vuotias 7-luokkalainen.

7. Kati on valtavan miellyttämishaluinen ja vilkas, ja siksi helppo kouluttaa.

8. Kati on se, joka hakee Viirua aina leikkimään.

9. Kati on työssään vielä aika uusi, ei aina ole selvää, mihin tahoihin pitäisi missäkin asiassa ottaa yhteyttä.

10. Kati on pomo!!!

11. Kati on myös oppinut hitautta ryhmän avulla.

12. Kati on innokkaasti mukana kaikessa kehitystyössä ja hän on toiminut aktiivisesti esimerkiksi työpaikkaohjaajakoulutuksen kehittämiseksi.

13. KaTi on Karhukopion tilauspalvelu.

14. Kati on nainen!

15. Kati on kuollut ja häntä viedään arkussa, hän nostaa kantta ja huudahtaa, että muistakaa vain Jeesus pelastaa.

16. Kati on taas kotona.

17. Kati on kuitenkin yllättävän pieni ja siro, 165-senttinen.

18. Kati on matkalla johonkin jatkoille (joskus syksyllä taas).

19. KaTi on erinomainen palvelu kansainvälistyvälle yritykselle.

20. Kati on ihana ja ystävällinen, oikein unkarilaisnaisen perikuva!


Että tällaista... ;)

Mitä nimesi tarkoittaa XDLauantai 07.03.2009 20:10

katso mitä nimesi tarkoittaa kun poimit nimesi kirjaimet alla olevasta listasta:

A=seksikäs
B= yllätyksellinen
C= asioitaan jakava ihminen
D= varma
E= kekseliäs
F= cool
G= hauska
H= on aina siellä
I= enkeli
J= kaunis/komea
K= saa aina kaiken sen mitä hän haluaa
L= itsepäinen
M= pahis
N= fantisoiva
O= suojelee kavereitaan
P= pehmeä
Q= ei valehtele melkein koskaan
R= saa terpeekseen tytöistä/pojista
S= ylläpitää yhteyden hyvin
T= kiusallinen
U= mukava
V= ei valehtele koskaan
W= paljon kärsvällisyyttä
X= hassu
Y= äänekäs
Z= hyvä kuuntelemaan
Ã…= kohtelias
Ä= ei mene selän taakke
Ö= kiva

Itsehän olen: Kiusallisen seksikäs enkeli joka saa aina kaiken haluamansa :D

Tsekkaa myös korealainen nimesi....Lauantai 07.03.2009 20:01

Korealainen nimi:
A- ka
B- zu
C- mi
D- te
E- ku
F- lu
G- ji
H- ri
I- ki
J-zu
K- me
L- ta
M- rin
N- to
O-mo
P- no
Q- ke
R- shi
S- ari
T-chi
U- do
V- ru
W-mei
X- na
Y- fu
Z- zi

Minun nimeni on siis korealaisittain

Mekachiki Tadodomemekatokuto :D

Tekstiviesti hubaa XDTiistai 03.03.2009 21:03

Vastaa kysymyksiin joka kolmannen saapuneen viestisi ekalla lauseella ja jos saapuneet loppuvat kesken siirryt lähetettyihin.

1. Tuntematon mies soittaa ovikelloasi ja menet avaamaan. Mitä sanot hänelle?
- No eipä tuo nyt maailmaa kaatanu.

2. Pedofiili hyökkää kimppuusi. Millaisen avunhuudon huudat?
- Laitapa. Ei ainakaan kylmä pääse tulemaan!

3. Äitisi pyytää sinua imuroimaan..mitä sanot hänelle?
- En en, ajattelin sitä laittaa siihen salaattiin..

4. Jätit läksyt tekemättä ja opettaja uhkaa jälki-istunnolla. Miten reagoit?
- Just just.

5. Olette lähdössä sukulaisten luo. Mitä keksit tekosyyksi että saat jäädä kotiin?
- Tottakai mä jaksan!

6. Liukastut koiran jätökseen. Kuinka kiroat?
- No en mä muuta ku väsynyt vaan...

7. Joukkueesi voittaa jääkiekko-ottelun. Mitä huudat tuulettaessasi?
- Voi vitsi, kaikenlaista mäkin siut saan tekemään!

8. Koulusi pahin nörtti pyytää sinua alkamaan kanssaan. Mitä vastaat?
- Huomenta kaunokainen, vieläkö tuhiset peiton alla?

9. Kirjoitat synttärikortin 80-vuotiaalle ukillesi. Mitä kirjoitat korttiin?
- No piruune, en paljo kattonu.

10. Kokeessa kysytään: mikä on evoluutio? Sinä vastaat?
- Mites mökkireissu meni, hiihditkö paljon?

11. Kirjoitat tekstarin ihastuksellesi. Mitä kirjoitat viestiin?
- Sä olet tämän nallekarhun tärkein ja mulla on niin hitsin kova ikävä sua..

12. Bestiksesi onnittelee sinua nimipäivänä. Miten kiität häntä?
- Oikein aurinkoista lauantaipäivää!

13. Poltit vahingossa kesämökkinne maan tasalle. Miten selität asian vanhemmillesi?
- Nyt mä olen ihan nolona, anteeksi!

14. Mokasit juuri ja olet punainen kuin tomaatti. Mitä sanot pelastaaksesi tilanteen?
- Kun mä juttelin sen kans meidän eilisistä väärinkäsityksistä..

15. Ajoit vahingossa naapurin kissan yli. Mitä sanot naapurillesi?
- Terveisiä saunasta!

[Ei aihetta]Perjantai 27.02.2009 13:25



Suudelma vatsaan = "tule suihkuun kanssani''
Suudelma otsalle = "Olet ikuisesti minun"
Suudelma korvaan ="Olen kiimainen"
Suudelma poskelle = "Olemme kavereita"
Suudelma käteen = "Palvon sinua"
Suudelma kaulalle = "Me kuulumme yhteen"
Suudelma olkapäälle = "Haluan sinut"
Suudelma huulille = "Rakastan sinua" tai "haluan sinut"
Pitää kädestä = "Voimme oppia rakastamaan toisiamme"

Läppäistä perseelle = "Tuo on minun"
Leikkiä korvan kanssa = "En voi elää ilman sinua"
Pidellä tiukasti = "Älä päästä irti"
Katsoa silmiin = "Älä päästä irti"
Leikkiä hiuksilla = "Sano että rakastat minua"
Kädet lantioilla ="Rakastan liikaa päästääkseni irti"
Nauraa vaikka suutelee = "Olen täysin rento kanssasi"

Neuvo -
Älä kysy suudelmaa, vaan tee itse.
Jos ajattelit jotakuta samaan aikaa kun luit tätä,
Olet varmasti rakastunut.

Koskaan ei saa olla liian rakastunut, jos rakas katoaa elämästä häntä ei voi unohtaa.

[Ei aihetta]Keskiviikko 25.02.2009 13:28

Olis kauheen kiva jos vastaisit tähän, ku kerta vaivaiduit kattomaankin, kiitos.

1) Jos tulisin halaamaan sinua, juoksisitko karkuun vai halaisitko takaisin ?
2) Jos suutelisin sinua, suutelisitko takaisin ?
3) Jos tulisin nukkumaan viereesi, työntäisitko minut pois vai antaisitko minun nukkua kanssasi ?
4) Jos olisin hyppäämässä kuolemaan, mitä tekisit tai sanoisit ?
5) Jos pettäisin luottamuksesi, saisinko anteeksi ?
6) Jos olisin surullinen, piristäisitkö ?
7) Jos piristäisit, niin miten ?
8) Jos sanoisin " rakastan sinua ", mitä sanoisit takaisin ?
9) Jos lisäisit tämän omaan päiväkirjaasi, voisin vastata myös sinulle.

[Ei aihetta]Keskiviikko 18.02.2009 00:02

JOS SAISIT MINUT SINUN HUONEESEEN LUKITTUNA 24 TUNNIKSI
JA SAISIT TEHDÄ KANSSANI IHAN MITÄ VAIN, MITÄ TEKISIT? JÄTÄ KOMMENTTI
JA SITTEN KOPIOI TÄMÄ OMAAN PÄIVÄKIRJAASI JA KATSO MITÄ MUUT SANOVAT.
SAATAT YLLÄTTYÄ... JOS ET VASTAA JA KOPIOI TÄTÄ NIIN OLET VALITETTAVASTI PELKURI.
- Vanhemmat »