IRC-Galleria

Löysin tässä "siivoillessani" (=tonkiessani tavarakasojani) ihanan päiväkirjani vuosilta 2003-2004. Olin kirjoittanut kaikki yli 200 sivua täyteen :D. Ja vieläpä aina samasta aiheesta! Minut kunnolla tuntevat tietävät, että olin tuohon aikaan niiiin "rakastunut" erääseen samaa yläastetta käyvään ysiluokkalaiseen, että elämäni koostui lähinnä hänen ajattelusta. Näemmä olen kuvannut kyseistä herraa hieman kyseenalaisilla ilmauksilla kuten "elämäni rakkaus" (kevät 2004) ja kuinkas ollakaan, vuoden päästä olin unohtanut koko tyypin :'D

Oli se kyllä ihanaa aikaa kun päivän piristi se, että vain näki jonkun. Sama se katsoiko se takaisin tai mitään. Muistan vieläkin miltä tuntui istua matikan tunnilla ja tietää että näkee SEN ensi välitunnilla. Kämmenet hikos pelkästä ajatuksesta ja auta armias kun sen jätkän näki! Sydän pomppi jossain kurkun ja jalkapohjien välillä. Muistaakseni se oli kamala tunne, ihan oksetti.

Tajusin kyllä nuosta teksteistä ainakin yhden asian: Mä olen helvetin hyvä valehtelemaan itselleni. Mun mielikuvitukseni on kyllä joskus ollut suorastaan kadehdittavan hyvä. Mä vaan ihmettelen, että mistä ihmeestä mä revin niitä juttuja...

Sittemmin en ole ollut samalla tavalla "rakastununut" kehenkään. Ihastunut kylläkin mutta fyysiset tuntemukset eivät ole olleet läheskään yhtä voimakkaita ja hyvä niin. Kai se jotenkin kuuluu tiettyyn ikään olla tuollainen. Toisaalta olisi hienoa saada takaisin se naiivi usko ihmisiin ja varsinkin miehiin, ettei epäili jokaisen sanan olevan jotain kusetusta tai, että katseen olevan pilkkaa.

Ja mikä naurettavinta, mä oletin tuolloin 13-vuotiaana, että 15-vuotias jätkä olisi kovin kypsä ja kykenisi tuntemaan ja OSOITTAMAAN myötätuntoa. (Ei sillä, etten uskoisi sen ikäisen pystyvän tuntemaan). Luultavasti kyseinen herra keskittyi enemmän muiden tyttöjen katseluun kuin minun miettimiseen, koska hänhän tunsi kaikkea muuta kuin samoin mua kohtaan. Ja ihmekös tuo, minähän en ole koskaan ollut mikään "megabeibe", eikä se luonteeseenkaan voinut ihastua, sillä ei tuntenut mua ollenkaan. Voih tuota nuorta ja epätoivoista lempeä :'D

---

EDIT klo 21:41
Ote vanhasta päiväkirjastani: (olin siis tosiaan 13-vuotias, se selittänee jotakin)
Sen aikaiselle ihastukselle (elämäni rakkaudelle XD) osoitettu teksti:
...sähän oot riistänyt jo sen multa ja särkeny sen tuhansix pienix palasix <<< huomatkaa teiniX:t :'D

Oli se mun elämä kurjaa silloin. Vieläkin kurjempaa kuin nyt :'''D Päivän repeämiset siis ITSELLENI :''D

---

Asiasta viidenteen:

OLEN NYT HAKENUT SEKÄ YLIOPISTOON ETTÄ AMMATTIKORKEAAN!! IIIKS!!
(Todennäköisyys, että pääsisin jompaankumpaan: huono)

Olen myös hakenut töitä n. miljoonasta paikasta mutta tuskin saan mitään :/

Tulikin mieleen, että pitäisi kai soitella Helsingin yliopistolle/käydä kirjakaupassa, jotta saisin mun superkalliit pääsykoekirjat. Jee, ympäristö ja ihmisoikeusjuridiikkaa!