IRC-Galleria

Ficcu, jonka minun piti kirjoittaa jo 2 vuotta sitten XD
tässä se on vihdoin alotettuna, eli ei todellakaan valmis. Kunhan saan jonku joskus betaamaan sen niin voisin vaikka pistää lafiin.
Paritus: Giru/Shun
Bändi: Vidoll
Kirjoittanut: minä. En omista Vidollia tai ketään muutakaan, mutta tarina on minun (ja sen huomaa).
LoL111




Sinä päivänä satoi…

eikä minulla ollut muuta tekemistä kuin tuijottaa ikkunaa, joka oli märkä valuvista sadepisaroista. Ennen olisin toivonut aurinkoista säätä, mutta nyt olin onnellinen siitä, että satoi. Sateesta oli tullut tavallaan tärkeä, sillä sen aiheuttama harmaus ja hämärä kuvastivat sitä miten minun sydämeni oli särjetty.

Ovikello oli soinut kerran, tai ehkä kaksi aiemmin päivällä, mutta minulla ei ollut aikomustakaan nousta sängystä avaamaan ovea, jonka takaa en kuitenkaan löytäisi kaipaukseni kohdetta. Siellä oli ollut joko vuokran-antajani tai naapurin mummo. Kumpaakaan en halunnut kohdata. En vielä. Oli totta etten ollut maksanut vuokraa kahteen kuukauteen eikä ollut väliä, vaikka minut raahattaisiin ulos.

Tuntisin itseni tyhjäksi ja mitättömäksi joka tapauksessa.
Oli myös totta, ettei naapurini ollut nähnyt minua viikkoihin. En poistunut hiljaisesta asunnostani edes käydäkseni kaupassa. Minä makaisin sängyssäni joko niin kauan että kuolisin särkyneeseen sydämeeni tai minut ajettaisiin ulos ja kuolisin siellä.

Sitten sade lakkasi ja minä kuulin selvästi kuinka seinään takana soi tango ja talon juorupiirin kalkatus. Juorutkoon vain, kohta he saisivat kauhistella kahta kauheammin kun minä kuihtuisin pois. Mutta kuten aina, kohtalolla (tai millä lie) oli toisen laiset suunnitelmat minun varalleni. Kukapa olisi uskonut, että sinä sateisena päivänä minä aloin toipua, vaikka ajatukseni olivat synkempiä kuin yö.

Auringon laskiessa nousin kankeana ylös vuoteesta, jossa olin päättänyt kuolla. Kävelin hatarin askelin vessaan, tuijotin siellä itseäni peilistä tovin enkä tunnistanut itseäni. Kasvoni näyttivät vierailta, ne olivat riutuneet ja harmaat. Silmäni tuijottivat punaisina ja oudolla tavalla tyhjinä peilissä näkyvää miestä.
Kuka tuo on, kysyin peililtä, mutta se ei vastannut.

Minulla alkoi todella tehdä pahaa ja minun oli pakko laskeutua polvilleni lattialle. Yskäisin muutaman kerran kädelleni ja säikähdin hieman kun sylkeni mukana oli verta.