IRC-Galleria

[Ei aihetta]Torstai 27.03.2008 12:21

http://koti.mbnet.fi/pikpak/ig/index.htm



Kaisa syntyi maailmaan eräänä aurinkoisena iltana. Sukkelaan näki että hänestä tuli mies. Perhe oli pieni ja he nauroivat köyhille. Koulussa hän pärjäsi kohtalaisesti, siellä häntä tönittiin.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi kiinnostamaan kännääminen, niinpä ajankuluksi tuli paperilennokit.

Kaisa kehittyi kahdeksannellakymmenellä varsin rohkeaksi. Päähänsä hän sai keltaiset hiukset, sekä liilat silmät.
Liikeideoistaan huolimatta hän oli todella ahdisteleva. Lempiruokaansa vihanneskeittoa hän sai työskennellen viulistinapulaisena.

Kaisa tupakoi ja käyttää nuuskaa ollessaan baarissa. Alkoholia hän juo miehistönkuljetusvaunussa.

Hän koppasi itselleen puolison jonka kanssa ei päässyt naimisiin.

Sen pituinen se.

HoroskooppiTorstai 27.03.2008 11:33

OINAS
Olet uudisraivaajatyyppiä, mutta halveksit avoimesti muita ihmisiä. Olet äkkipikainen, kärsimätön, väkivaltainen etkä välitä muiden neuvoista. Koulussa Oinaat eivät opi lukemaan, koska eivät halua kuunnella muiden ohjeita. Et ole erityisen mukava henkilö. Oinas vammautuu yleensä päähän ja saa täten vitun tyylikkäitä arpia tauluunsa. Oinas on vihamiehenä kiitollinen, koska hän äkkipikaisena hulluna tappaa uhrinsa välittömästi ja alkaa vasta tämän jälkeen kiduttaa ruumista. Tämä kertonee riittävästi Oinaasta.

Onnenkapine: Juoksuhauta
Onnennumero: YKKÖNEN!
Onnenväri: Veri
Motto: ”Ketkä vitun muut?”
Auto: Formula 1

HÄRKÄ
Olet käytännöllinen ja uppiniskainen. Teet työtä kuin hullu, vaikka pohjimmiltasi olet vitun laiska paska. Härkiä on paljon mielisairaaloissa - potilaina. Useimmat pitävät sinua arvaamattomana ja härkäpäisenä. Poliittisesti olet fanaattinen. Härät surmaavat usein puolisonsa riidan päätteeksi. Härkä tajuaa usein pitää turpansa kiinni, mutta heti sen avattuaan se joutuu helvetilliseen kiipeliin. Härkä on ikävä ihminen. Härkä alkaa vanhemmiten muistuttaa kulahtanutta rantalelua. Härkä on parhaimmillaan marinoituna.

Onnenkapine: Solarium
Onnennumero: Peruspäiväraha 121,-
Onnenväri: Rusketus
Motto: ”Ööööö paistaako siellä varmasti aurinko ööööö?”
Auto: Taksi

KAKSOSET
Olet nopea ja älykäs. Molemmat sukupuolet pitävät sinusta, koska olet lähes poikkeuksetta biseksuaali. Odotat saavasi kaiken ponnistelematta itse lainkaan. Olet helppoheikki ja kusipää. Sinulla on voimakas tarve sukurutsaukseen. Sinulla on lisäksi ainakin fantasioissasi suunnaton tarve naida kahden kanssa yhtäaikaa. Jos ei mikään muu auta, niin tuuttaat sormesi omaan pakoputkeen yhdynnän aikana. Tätä harrastavat niin mies- kuin naispuolisetkin Kaksoset. Jakomielitauti perityy aina joltain suvun Kaksoselta. Kaksoset saattavat juovuspäissään flirttailla jopa omalle peilikuvalleen. Joskus he jopa onnistuvat siinä, jolloin he huomaavat lähteneensä jatkoille itsensä kanssa.

Onnenkapine: Puhelin
Onnennumero: 118
Onnenväri: Keltaiset sivut
Motto: ”Mä haluun eka jutella”
Auto: Mikä tahansa kaksipaikkainen

RAPU
Olet symppis ja ymmärrät toistenkin ongelmia. Sinua on naurettavan helppo käyttää hyväkseen ja sinulle nauretaan takanapäin - aina. Ensimmäiset sanat jotka Rapu oppii ovat: ”minä olen äiti.” Tätä hokevat niin pikkupojat kuin -tytötkin. Lykkäät aina kaikki asiat huomiseen, jonka takia sinusta ei ikinä tule yhtään mitään. Suurin osa sosiaaliavusta nauttivista on Rapuja. Itket paljon ja äänekkäästi, joka huvittaa suunnattomasti muita. Sinulla on naurettava tarve yrittää kahlita kaikki läheisesi yhdeksi vitun nipuksi, jota yrität johtaa sairaan mustasukkaisen mielesi avulla.Tälläkin hetkellä miljoonia ihmisiä ympäri maailmaa rukoilee, ettei kukaan Rapu rakastuisi heihin.

Onnenkapine: Siveysvyö puolisolle
Onnennumero: Siveysvyön lukon numero
Onnenväri: Kaikki paitsi keitetyn ravun punainen
Motto: ”Et mene minnekkään! Missä sä olet? Milloin tulet? Tää muistetaan”
Auto: Matkailuauto koko perheelle

LEIJONA
Sinulla on harhakäsitys, että olisit synnynnäinen johtaja. Muut tajuavat, että olet vain mitätön kiipijä. Useimmilla Leijonilla on sadistinen simputtajan luonne, jonka vuoksi Leijonia ammutaan paljon armeijassa. Olet turhamainen etkä kestä rehellistä arvostelua. Röyhkeytesi on inhottavaa. Jalopeurat ovat valitettavasti vaan melko varakkaita. Leijonat mylvivät kuin mehtäsiat saadakseen äänensä kuuluviin, mutta todellisuudessa karjumisen kohteeksi joutuvat kuuntelevat karjuntaa vain silkasta mielenkiinnosta. Suurin huomio kohdistuu Leijonan päästä toisinaan kuuluvaan ”ping”-ääneen, jolloin karjumiseen käytetty pinnistys on katkaissut Leijonan päästä verisuonen ja tilan täyttää miellyttävä hiljaisuus.

Onnenkapine: Ratsupiiska
Onnennumero: Kahdestaan
Onnenväri: Parrasvalo
Motto: ”Eikö tuota esirippua saa muka nopeammin auki?”Auto: Ferrari

NEITSYT
Olet johdonmukainen ja inhoat epäjärjestystä. Saatat siivota autoasi kolme vuorokautta putkeen. Pikkutarkkuuteesi raivostuttaa muita, joten Neitsyet eivät päädy lainkaan avioon. Olet kylmä ja tunteeton, lisäksi nukahtelet rakastellessasi. Neitsyet ovat mahdottoman hyviä bussikuskeja. Todennäköisesti juuri Neitsyt on kaikista tähtimerkeistä vittumaisin. Ihmeellinen tekopyhä säntillisyys ja patologinen turvallisuuden hakeminen käyvät joskus niin valtavasti muiden merkkien edustajien hermoille, että tapahtuu ikäviä asioita - Neitsyille. USA:n vankiloissa on paljon sarjamurhaajia, jotka ovat tappaneet vain Neitsyitä. He ovat varsin korkealle arvostettuja vankilan omassa hierarkiassa. Kuolemaan tuomituista vain Neitsyiden kohdalla tuomio pannaan aina täytäntöön välittömästi.

Onnenkapine: Ehjä immenkalvo
Onnennumero: Mikä tahansa luotettava numero
Onnenväri: Mikä tahansa väri joka ei haalistu vaan pysyy aina samanlaisena
Motto: ”Voi olla, mutta todellisuudessa...”
Auto: Seat Corboda Diesel 2,9 l/100 km

VAAKA
Olet hauras lyyrikko ja sinun on vaikea pitää jalat maassa. Jos olet mies, sinulla on hyvin voimakkaita homoseksuaalisia taipumuksia. Onnistut työ- ja raha-asioissa mainiosti. Vaaka-naiset onnistuvat parhaiten prostituutiossa hyvän vaaka-asentonsa vuoksi. Vaa’at kuolevat äkillisiin sukupuolitauteihin. Vaaka on ainoa, joka jaksaa katsella omaa persettään peilistä vaikka kuinka kauan. Vaaoilla on valitettavan usein varsin hyvät perseet. Naispuolinen Vaaka ei ole sisäistänyt, että persettä ei ole suunniteltu vain katsottavaksi. Tästä johtuen Vaa’at eivät ole irtosuhteissa halutuinta riistaa.

Onnenkapine: Peili
Onnennumero: Vain 299,-
Onnenväri: Kevään muotiväri
Motto: ”Tää on aivan ihana!! Voiko teillä maksaa Visalla?”
Auto: Volvo S80

SKORPIONI
Olet ovela liikeasioissa, eikä sinuun voi niissäkään luottaa. Pääset huipulle, koska olet täysin kylmäverinen taktikko. Olet hyvin seksuaalinen, joten aloitat masturboinnin jo tarhassa. Aikuisena sinua kiihottavat erityisesti muiden puolisot. Useimmat skorpionit ammutaan sänkyyn (ei omaan). Skorpioneille on kehittynyt varsin voimakas intuitio, joten ne saattavat yhdellä vilkaisulla havaita keneltä ne saavat mahdollisimman primitiivistä seksiä lähimmän vartin aikana. 109 % Skorpioneista käyttää sikana hyväkseen tätä lahjaa. Monet Skorpionien seksuaalisen himon kohteeksi joutuneet miettivät vielä vanhainkodissakin, että mikä heihin oikein iski? Mikäli muisto palautuu elävänä mieleen, hiippailee tällainen vanhus vielä viimeisillä voimillaan onanoimaan vanhainkodin paskahuusiin.

Onnenkapine: 9 mm luoti (käyttämätön)
Onnennumero: 69
Onnenväri: Makuuhuoneen valo
Motto: ”Käänny ympäri niin kokeillaan yhtä toista asentoa”
Auto: Chevy Van plyyshisisutuksella

JOUSIMIES
Olet onnettoman optimistinen ja innostunut. Sinulla on uhkarohkea taipumus luottaa onneesi, jota sinulle ei ole suotu lainkaan. Suurin osa Jousimiehistä on alkoholisteja tai päihteiden väärinkäyttäjiä. Kännissä Jousimiehet kuvittelevat olevansa henkisiä opettajia. Kaikki pitävät Jousimiehiä naurettavina. Jousimiesten kasvonpiirteet muistuttavat usein hämmästyttävästi hevosen piirteitä. Yleensä Jousimiehet ovatkin hevosten reinkarnaatioita. Mikäli Jousimies ei sairasta keliakiaa, niin hänen lempiruokansa on ämpärillinen kauroja. Jousimiehellä on lähes poikkeuksetta voimakas tarve matkustaa. Jousimiehiä arvostetaan aina, kun ne ovat matkoilla.

Onnenkapine: Puhallettava alttari
Onnennumero: Route 66
Onnenväri: Kirkkaus
Motto: ”Kauanko lento kestää?”
Auto: Challenger sukkula

KAURIS
Olet vanhoillinen känisevä kranttu, joka pelkää riskejä. Et tee mitään, olet siis laiska. Yksikään kaurisihminen ei ole koskaan tehnyt mitään merkittävää tässä eikä muissa maailmoissa. Kauriiden ei pitäisi pysyä kauaa paikoillaan, koska ne karkottavat ominaishajullaan muut pois. Kauris yrittää mielellään pujotella muiden liiveihin ja hakea muiden kautta menestystä. Mikäli Kauris yrittää selviytyä omin avuin (eikä tietenkään tässä onnistu), hän alkaa syyttää muita uransa torpedoimisesta. Kauriilla on äärimmäisen ikävä tapa elää aivan helvetin vanhoiksi.

Onnenkapine: Kansaneläke
Onnennumero: Kansaneläkeen perusosa 2625 mk/kk
Onnenväri: KELA:n kuoren väri
Motto: ”Oi oi, voi voi, pakko tässä on vielä yrittää oi oi...”
Auto: Lada 1200L

VESIMIES
Sinä olet neropatti, mutta äärimmäisen mustasukkainen ja omistuksenhaluinen diktaattori, vaikka annat ymmärtää jotain ihan muuta. Valehtelet paljon. Olet hyvin piittaamaton ja epäkäytännöllinen, jonka vuoksi toistat virheistäsi ja erehdyksiäsi kuin magnetofoni yhä uudelleen ja uudelleen. Kaikki ihmiset ja jopa eläimet pitävät sinua harvinaisen tyhmänä. Olet valmis sahaamaan vaikka oman pääsi irti, jotta saisit ”ystäväsi” sanomaan, ”sä olet mun paras ystävä”. Seuraavalle ystävälle haukut edellisen ystäväsi ja olet valmis syömään vaikka omaa paskaasi, jotta saisit ”ystäväsi” sanomaan, ”sä olet mun paras ystävä...”

Onnenkapine: Ystävänpäiväkortti
Onnennumero: Ääretön
Onnenväri: Mikä tahansa joka miellyttää muita
Motto: ”Tulisitko ystäväksi yksinäiselle Vesimiehelle? Tietenkin tositarkoituksella!”
Auto: NivelbussiAuto: Nivelbussi

KALAT
Sinulla on vilkas mielikuvitus ja kuvittelet usein, että salaiset agentit vakoilevat sinua. Keräilet erilaisia aseita ja kiikareita. Et tee vaikutusta lähimmäisiisi, joita raivostuttaa pöyhkeytesi. Sinulla ei ole lainkaan itseluottamusta, jonka vuoksi pelkäät kaikkea silmittömästi. Kaloilla on taipumus kiristää valtaapitäviä. Nuorena Kalat yleensä lähettävät nimettömiä uhkauskirjeitä tärkeille ihmisille, nimitellen näitä hassuilla, loukkaavilla nimillä. Koska Kalat vain haaveilevat kaikesta, he ovat vaarattomia
tomppeleita ja kelpaavat taustakävelijöiksi TV-uutisten katunäkymä-filminpätkiin. Kalat tekevät valtavasti itsemurhia, koska he pelkäävät, että joku tulee ja nitistää. Kalat pelkäävät myös itsensä murhaamista, joten he yrittävät kusettaa itseänsä tekemällä itsemurhan hukuttautumalla. Kalat ovat niin typeriä, että luulevat olevansa Kaloina hukkumattomia. Tämän vuoksi Kaloja naarataan paljon järvistä, meristä, joista ja kylpyammeista. Kaloilla on erinomaisen huvittava taipumus sotkea itsensä melkoiseen soppaan, joten Kalat sopivatkin parhaiten keittoihin.

Onnenkapine: Paska katiska
Onnennumero: Mikä tahansa numero, joka nousee alitajunnasta
Onnenväri: Kaikki neuroottiset värit
Motto: ”En minä ainakaan uskaltaisi!”
Auto: Kupla -62

[Ei aihetta]Torstai 27.03.2008 00:08

testaa mikä vuosikymmen sinä olisit.

50-luku
[x] Autot ovat kivoja.
[ ] Asun maalla.
[ ] Seuraan urheilua, etenkin olympialaisia.
[ ] Olen lukenut Tuntemattoman sotilaan.
[ ] Chevrolet on paras!
[ ] Jollakin perheestäni on moottoripyörä.
[ ] Minulla on nahkatakki.
[x] Omistan poolopaidan.
[x] Minulla on koululaukku repun tilalta.
[x] Rock'n roll on parasta!
TOTAL: 4

60-luku
[x] Mekot ovat ihania.
[x] Pidän paljon mustaa ja valkoista.
[x] Kuviolliset vaatteet ovat hienompia, kuin yksiväriset.
[x] Käytän hiuspantoja.
[x] Käytän paljon ripsaria.
[/] Käytän mieluiten matalia kenkiä.
[x] Levyraati on/oli hyvä ohjelma.
[ ] Lemon on/oli hyvä yhtye.
[ ] Käytän tai olen käyttänyt LSD:tä.
[x] Olut on hyvää.
TOTAL: 7½

70-luku
[x] Omistan pillifarkut.
[x] Minulla on pitkät hiukset.
[ ] Käytän usein urheiluvaatteita arkivaatteina.
[x] Korkeakorkoiset kengät on hot tai jotain sinnepäin..
[ ] Taskustani löytyy aina kampa.
[ ] Omistan Marimekon pallopaidan.
[x] Hiukseni ovat usein kiinni.
[ ] Vakosamettivaatteet ovat suosikkejani.
[ ] Minulla on ollut/on permanentti.
[x] Omistan myös todella leveälahkeiset housut.
TOTAL: 5

80-luku
[ ] Pallokuvio on hienoa.
[x] Kotonani on tietokone.
[x] Olen käynyt kuntosalilla.
[ ] Minulla on/on ollut permanentti.
[x] Pidän värikkäistä vaatteista.
[x] Neonvärit ovat hienoja.
[ ] Omistan Michael Jacksonin levyn/vinyylin.
[x] Olen nähnyt Hohdon.
[x] Olen tilannut pizzaa kotiin.
TOTAL: 6

90-luku
[ ] Kannatan EU:ta.
[ ] Olen ollut ensiapukurssilla tai luovuttanut verta.
[ ] Olen elänyt laman aikana.
[x] Pidän Apulannasta.
[x] Pidän Zen Cafesta.
[ ] Paksupohjaiset kengät ovat lähellä sydäntäni
[x] Omistan jojon.
[x] Olen joskus leikkinyt jojolla.
[ ] Prinsessa Dianan kuolema koskettaa yhä minua.
[x] Kotonani on tietokone ja internet.
TOTAL: 5

2000-luku
[ ]Kuuntelen enimmäkseen rock-musiikkia.
[x] Haaveilen trimmatusta vartalosta.
[x] Vaatetyylini vaihtelee usein.
[x] Meikkaan.
[ ] Olen käynyt plastiikkakirurgilla.
[x] Voisin mennä plastiikkakirurgillle.
[ ] Minulla on/on ollut syömishäiriö.
[x] Tilaan kotiini jotakin naistenlehteä.
[x] Olen sitä mieltä, että lihavuus on itsehillinnän puutetta.
[x] Käyttäydyn yleensä huonosti.
TOTAL: 7

Jore Marjaranta - Pieni ihminenTiistai 25.03.2008 23:14

Nyyhkyleffan pimeydessä
Kyyneleet käyt päästämässä
Kukaan ei sua nää
Eikä voi ymmärtää

Suuri puute rakkaudessa
Mielentila kaaoksessa
Epätoivon kynnys
Lähestyy
Lähestyy

kertosäe:
Pieni ihminen
Hämillään etsii rakkauttaan
Ei tiedä
Mistä sen löytää
Miten sitois sen kiinni

Miten nauttii elämästä
Jollei löydy sydämestä
Ketään kenen kanssa
Jakaisi kaiken
Kaiken

kertosäe

Pieni ihminen
Jonottaa omaa vuoroaan
Ei tiedä
Kauanko kestää
Onko vuoro jo mennyt taas

[Ei aihetta]Tiistai 25.03.2008 20:20

Jos saat sadasta alle 10, ilkimys
Jos saat alle 20, paranna käytöstäsi
Jos saat 20-40, olet Tavallinen pulla
Jos saat 40-50, olet kiltti
Jos saat 50-60, olet äidin pikku enkeli
Jos saat 60-80, olet pyhimys
Jos saat 80-90, olet Jeesus
Jos saat yli 90, olet Jumala

Olen...
[x] viitannut tunnilla
[x] auttanut äitiä
[x] auttanut isää
[x] auttanut veljeä/ siskoa
[x] antanut rahaa pultsarille
[x] antanut rahaa katusoittajalle
[x] antanut kortin
[x] ostanut lahjan
[x] puhunut opettajalle
[x] lukenut kokeeseen
=10

[x] tehnyt läksyt
[x] maksanut lainatut rahat takaisin ilman pyytämistä
[x] antanut juomarahaa
[x] tarjonnut karkkia
[x] antanut omaasi enemmän sitä tarvitsevalle
[ ] lahjoittanut rahaa afrikan lapsille
[x] antanut rahaa keräykseen
[x] antanut vaatteita uff:lle
[x] auttanut keittäjää
[x] siivonnut jälkesi
= 19

[x] pyytänyt anteeksi
[ ] kumartanut allahia
[x] rukoillut jumalaa
[x] käynyt kirkossa muutenkin kuin koulun kanssa
[x] kuunnellut klassista
[x] laulanut virsiä
[x] antanut anteeksi
[x] antanut rahaa lapselle, jolta sitä puuttuu
[x] sanonut kohteliaisuuden
[x] auttanut sairasta
=28

[ ] taluttanut vanhuksen tien yli
[x] jutellut yksinäiselle
[x] jättänyt levittämättä juorua
[x] Korjannut rikkinäisen
[x] Yllättänyt ystäväsi ilman varsinaista syytä
[x] Ollut yksinäisen pari
[x] jutellut inhottavalle ihmiselle
[x] toiminut vapaaehtoisesti jonkin tärkeän asian hyväksi
[ ] sammuttanut tulipalon
[x] tiskannut hyvää hyvyyttäni
=36

[x] siivonnut sisarukseni huoneen
[x] auttanut opettajaa
[x] hymyillyt
[x] auttanut ystävää lukemaan kokeeseen
[x] auttanut jotain läksyjen kanssa
[x] opettanut vaikeita asioita
[x] keskittynyt matikantunnilla
[x] Hyväksynyt ihmisen omana itsenään
[x] pitänyt lupaukseni
[x] tehnyt mitä joku käskee
= 46

[x] tehnyt mitä joku käskee valittamatta
[x] auttanut itkevää
[x] tukenut ostamalla tuotteen jotain keräystä
[ ] ostanut turhan kirjan munkilta hyvää hyvyyttäni
[x] ostanut karkkia kaverille pyytämättä siitä rahaa
[x] ottanut liftarin kyytiin
[x] käyttänyt kypärää kun äiti/isä käskee
[x] palauttanut varastetun tavaran
[x] auttanut humalaista selviämään humalastaan
[ ] saanut ystävän lopettamaan tupakoinnin
= 54

[ ] saanut ystävän lopettamaan alkoholin käytön
[x] saanut ystävän lopettamaan huumeiden käytön
[x] auttanut nuoria päihdeongelmissa
[x] ostanut laastaria ystävälle
[x] soittanut hätänumeroon
[x] tyrehdyttänyt ystävän verenvuodon
[x] opetellut viittomaan
[ ] keskustellut viittoen kuuron kanssa
[x]hoitanut pikkulapsia
[x] antanut ystävän päättää elokuvan
=62

[ ] vienyt ystäväsi elokuviin
[x] tarjonnut ruokaa ystävällesi ravintolassa
[ ] suostunut vastenmielisen ihmisen tanssipyyntöön
[x] leikkinyt pienten lasten kanssa
[x] kehunut jotain kauniiksi
[x] jutellut tuntemattomille
[x] sanonut kuvagallerioissa tuntematonta kauniiksi/söpöksi tms.
[x] opettanut uimaan
[x] puolustanut kiusattua
= 69

[x] tehnyt itse lahjan
[x] ostanut nallekarhun ystävälle
[x] halannut ystävää ilman varsinaista syytä
[ ] kertonut opettajalle arvostavasi häntä
[x] ollut hiljaa tunneilla
[x] käskenyt muita olemaan hiljaa tunneilla
[x] saanut jonkun nauramaan
[x] lohduttanut surevaa
[x] pelannut tyhmää peliä vain jonkun mieliksi
[x] opettanut pyöräilemään
=78

[x] soittanut poliisille
[x] tehnyt pienen palveluksen
[x] tehnyt suuren palveluksen
[x] ostanut uuden tavaran rikottuasi edellisen
[x] itkenyt toisen tuskaa
[x] ollut oikeasti pahoillasi
[x] halannut
[x] auttanut etsimisessä
[x] lenkittänyt naapurin koiraa
[ ] ostanut ilmapallon lapselle
[x] tehnyt kotitöitä
[x] nauranut huonolle jutulle
[x] ollut kiroilematta
= 90

--> Jos saat 80-90, olet Jeesus

[Ei aihetta]Tiistai 25.03.2008 19:21

Jos saisin elää unelmaani

1. Olisin...
[ ] 150 cm
[ ] 160 cm
[ ] 165 cm
[x] 170 cm
[ ] 175 cm
[ ] 180 cm
[ ] 185 cm
[ ] 190 cm ...pitkä.

2. Olisin...
[ ] kalpea
[ ] vaalea
[ ] normaali
[x] ruskettunut
[ ] ruskea
[ ] tumma ...ihon väriltäni.

3. Hiukseni olisivat...
[ ] aivan valkoiset
[ ] kullan vaaleat
[ ] vaalean ruskeat
[ ] keskiruskeat
[ ] tumman ruskeat
[x] mustat
[ ] kuparin väriset
[ ] punaiset
[ ] pinkit
[ ] siniset
[ ] vihreät
[ ] violetit ...väriltään.


4. lisäksi...
[ ] valkoisia
[ ] kullan vaaleita
[ ] vaalean ruskeita
[ ] keskiruskeita
[ ] tumman ruskeita
[ ] mustia
[ ] kuparin värisiä
[x] punaisia
[ ] pinkkejä
[ ] sinisiä
[ ] vihreitä
[ ] violetteja ...raitoja.


5. Hiustyylini olisi...
[ ] kalju
[ ] siili
[ ] tässä välillä
[ ] polkkatukka
[ ] keskimittaiset hiukset
[x] pitkät hiukset

6. ...
[ ] ohuella otsiksella
[ ] paksulla otsiksella
[x] ohuella sivuotsiksella
[ ] paksulla sivuotsiksella
[ ] ilman edellisiä

7. ...
[ ] rastoilla
[ ] kiharalla
[x] laineilla
[ ] suorana
[x] pikkuleteillä

8. Silmäni olisivat...
[ ] vihreät
[ ] siniset
[x] ruskeat

9. Ammattini olisi...
- Kätilö

10. Mieheni/naiseni olisi...
[ ] vaalea
[ ] ruskea
[x] tumma


11. ja ihon väriltään...
[ ] kalpea
[] vaalea
[x] ruskettunut
[ ] ruskea


12. sekä hänen silmänsä olisivat...
[ ] vihreät
[ ] siniset
[x] ruskeat


13. Hän olisi myös...
[ ] 160 cm
[ ] 165 cm
[ ] 170 cm
[x] 175 cm
[x] 180 cm
[ ] 185 cm
[ ] 190 cm
[ ] 195 cm
[ ] 2 metriä ...pitkä.

14. Mies/nainen olisi ammatiltaan...
- Ravintolakokki

15. Hän muistuttaisi...
[x] Johnny Deppiä
[ ] Jared Letoa
[ ] Orlando Bloomia
[ ] Ozzy Osbornia
[ ] Zac Efronia
[ ] Joel Maddenia (Good Charlotte)
[ ] Usheria
[ ] 50 centtiä
[ ] Hugo Vásquezia (Tuhkimotarinan Jordi)
[ ] Mikko Leppilampea
[ ] Antti Tuiskua
[ ] Jotain muuta? Ketä?

16. Asuisimme...
[x] Suomessa -jos vastaat tämän, siirry kohtaan 17. a)
[ ] ulkomailla -jos vastaat tämän, siirry kohtaan 17. b) ja sitten c)

17. a) ...
[x] Helsingissä
[x] Tampereella
[ ] Lappeenrannassa
[ ] Rovaniemellä
[x] Oulussa
[ ] Inarilla
[x] Turussa
[ ] jossain muualla, missä ?
[ ] nykyisellä paikkakunnallasi

17. b)...
[ ] Ranskassa
[ ] Espanjassa
[ ] Yhdysvalloissa
[ ] Kanadassa
[ ] Englannissa
[ ] Ruotsissa
[ ] Virossa
[ ] Saksassa
[ ] Aasiassa
[ ] Italiassa
[ ] Portugalissa
[ ] Kreikassa
[ ] Etelä-Amerikassa
[ ] Karibialla

17. c) siellä sijaitsevassa kaupungissa...


18. ...
[x] kaupungin laidalla
[ ] ydinkeskustassa
[x] rannalla
[x] pienellä "neighbourhoodilla"
[ ] asuntoauto alueella

19. ...
[ ] kerrostalossa
[ ] rivitalossa
[ ] paritalossa
[x] omakotitalossa
[x] rantahuvilassa
[x] kartanossa

20. Meillä olisi...
[ ] 0
[ ] 1
[x] 2
[x] 3
[ ] 4
[ ] 5
[ ] 6
[ ] 7
[ ] 8
[ ] 9
[ ] 10 tai enemmän ...lapsia

[Ei aihetta]Tiistai 25.03.2008 00:10

OLEN

(x) maannut keskellä yötä maantiellä
(x) nauranut niin, että olet pissannut housuihisi
( ) työskennellyt kasvihuoneessa
(x) saanut kunnon huudot opettajaltasi
( ) rakastunut julkkikseen
( ) kirjoittanut rakkauskirjeen
(x) saanut rakkauskirjeen
( ) kulkenut yöasu päällä kaupungilla täysin tavallisena päivänä
( ) fanittanut Kummeleita
(x) haaveillut osaavasi lentää
(x) yrittänyt lentää
( ) joutunut sairaalaan, koska yritit lentää
( ) ostanut yhtä aikaa kortsuja ja kurkkuja/banaaneja
(x) nähnyt PMMP:n
(x) valvonut koko yötä koulutöitä tehden
(x) hypännyt ikkunasta
(x) pussannut tyttöä
(x) potenut vauvakuumetta
( ) työskennellyt sairaalassa
(x) nähnyt auto-onnettomuuden
(x) eksynyt kotikaupungissasi
( ) laittanut hiustenkuivaajan päälle vain nauttiaksesi hurinasta
( ) muuttanut täysin vieraalle paikkakunnalle
( ) juontanut jonkin tilaisuuden
(x) pelannut ei koskaan-peliä
( ) kirjoittanut lehden yleisönosastopalstalle
( ) tilannut Cosmopolitania
( ) ostanut kerralla yli 20 eurolla karkkia
(x) sytyttänyt tulipaloa
(x) laulanut karaokea
(x) syönyt Raxissa yli 10 pizzapalaa
( ) tanssinut jonkun sylissä
(x) miettinyt miksi olet olemassa
(x) hukannut jotain rahallisesti arvokasta
(x) lyönyt jotakuta kunnolla
( ) heitellyt astioita tarkoituksena osuaksesi toiseen ihmiseen
(x) itkenyt yhdessä ystäväsi kanssa
(x) poistanut tikun jonkun sormesta
(x) syönyt mansikoita niin paljon, että mahasi tuli kipeäksi
(x) sylkenyt jonkun päälle yli 10-vuotiaana
( ) kokeillut isäsi kalsareita
(x) maalannut taloa
( ) syönyt käpyä
(x) sytyttänyt nuotion
(x) ollut poissa koulusta voidaksesi lukea seuraavan päivän kokeeseen paremmin
(x) ollut katsomassa sählyottelua
(x) pyörinyt alasti lumihangessa
(x) lasketellut päin puuta
(x) heittänyt moottoritiellä auton ikkunasta jotakin ulos
(x) soittanut ilmakitaraa
(x) pelannut pokeria rahasta
(x) matkustanut linja-autolla keskellä yötä
( ) viettänyt joulun erossa perheestäsi
( ) toiminut mallina
(x) puhunut vieraan ulkomaalaisen kanssa suomea
( ) käynyt PoriJazzeilla
( ) ollut katsomassa jääkiekko-ottelua
( ) esittänyt joulupukkia
(x) pettynyt, koska sait kokeesta alle 8
( ) syönyt kalastamasi kalan
(x) kiivennyt puuhun etkä uskaltanut enää tulla alas
( ) tuhonnut tietokoneen
(x) tunnistanut vieraan ihmisen hänen galleriakuviensa perusteella
(x) todennut, että kaikki oli ennen paremmin
(x) juonut 1,5 litraa kokista putkeen
(x) maannut koko päivän sängyssä
( ) ollut viikon käymättä suihkussa
(x) vakoillut naapuriasi
(x) ollut kiinnostunut itseäsi nuoremmasta henkilöstä
( ) käyttänyt piilolinssejä
( ) maksanut kampaajalla käymisestä yli 100 euroa
(x) saanut kukkia ilman merkittävää syytä
( ) nähnyt mäyrän

MINULLA ON

(x) oma huone
(x) oma tietokone
(x) alkoholia
(x) musiikkia soimassa
(x) pidän musiikin kuuntelusta
( ) suunnitelmia tulevalle viikonlopulle
(x) valokuvia seinällä
(x) astioita pöydällä
(x) enemmän kuin 10 cd:tä
(x) hiukset sekaisin
(x) väsynyt olo
(x) kivoja kavereita
( ) sänky pedattuna
(x) jokin paikka kipeä
( ) jokin koulutus ohi
( ) työpaikka
( ) seurustelukumppani
(x) valtaa perheessäni
( ) makeannälkä
(x) muistoja, jotka haluaisin unohtaa
(x) muistoja, joita en halua koskaan unohtaa
(x) messenger

Kummi<3Maanantai 24.03.2008 21:15

Kari Arttu Johannes Poikela

Syntynyt 2.2.2008
Ristitty 23.3.2008

"Lapsen vanhemmat ovat pyytäneet teidät lapsensa kummiksi. Te saatte tukea vanhempia ja huolehtia siitä, että lapsi saa kristillisen kasvatuksen. Teidän huolenpitonne voi vaikuttaa, että monien rukousten lapsi saa olla onnellinen tässä elämässä ja tulevassa. Hän on teidän rakkautenne arvoinen."


Kummin rukous

Kiitos, että saan olla äidin ja isän apuna. Anna minun kasvaa tämän lapsen kanssa, että Jumalan tahto hänen kohdallaan toteutuisi.
Mä naurahdin kun kuvan tään
Jälleen löysin jostain
Se vei mua taas
kuin arjen ylle nostain

Ja muistelin kun pojat nään
Meidän uhmaa nuorta
Me siirrettiin sillä
kai sillä vaikka vuorta

Vaan hiljalleen
Myös kasvo järki päähän
Opeteltiin alkeet elämän


kertosäe:
Enemmän kuin milloinkaan
Nyt tunnen sen
Käydä voisin uudestaan taa vuosien
Sieltä alkaa voisin
Enkä eläis toisin
Miettinyt niin mä oon
Selvemmin kuin milloinkaan
Nyt nähdä voin
Paljon antoi tullessaan
Se minkä koin
Useinkaan ei rahat maineet
Oo onnen alkuaineet
Siihen riittää kun
Päivän taas sain elää

Kuin eilisen nyt vieläkin
Muistan hetken milloin
Mä kohtasin tuon elämäni naisen
Sen rakkauden mä menetin
Koin pettymyksen silloin
Nyt naurahdan
Mä ansaitsinkin kai sen

Vaan hiljalleen
Myös kasvoi järki päähän
Opeteltiin alkeet elämän

kertosäe
(3x)

Apulanta - Miks'ei uni tuu?Torstai 20.03.2008 03:22

Yksin valvon sängyssä pyörien
Mistään selvää saa mä en, itku silmää pusertaa

Miks'ei uni tuu, vaikka silmät sulkeutuu
Miksei Nukkumatti luoksein tuu?

Suuhun kaadan Jaffaa miettien
Miten nappaan tyttösen, joka mua ei huomaakaan

Jos tietäisit, kai kertoisit, mua hiukan auttaisit
Ystäväni olisit.

Hyörin pyörin nukahdan taas
Viattomaan unelmaan, kanssas lennän pois parempaan

Nyt kai unen saan, lennän suureen maailmaan
Miks täytyy nousta aamuun ankeaan?
Viimein unen saan, lennän suureen maailmaan
Miks täytyy nousta aamuun ankeaan?