IRC-Galleria

HUOMENNA!Perjantai 05.10.2007 19:19

UuhKeskiviikko 03.10.2007 01:12

Jälleennäkeminen

Pitkästä aikaa sattumalta nähtiin jälleen
ihan sattumalta kadulla

Kerroit kuulumisesi hymyillen
paljon sinulle oli muutaman viimeisimmän vuoden aikana tapahtunut

Seitsenkuukautinen tyttö
lastenvaunuissa
taas yksi lisää kolmen muun lisäksi
kaikilla eri isä
niin tyypillistä sinulle

Kuitenkin nyt kerroit että
olit löytänyt elämäsi rakkauden
komean yksityisyrittäjän

Mutta kyllä sinun elämäsi rakkaudet tiedetään
ne kestävät enintään kaksi ja puoli kuukautta
vähintään viikon

Arkesi kuulemma ihan tavallista nuorehkon naisen arkea
lapsien hoitoa
kirjasi kirjoittamista
lomaa
välillä työssä käymistä
sekä niin sanotun elämäsi rakkauden kanssa olemista

Ennen kuin ehdit kysyä omia kuulumisiani
joita en tahtonut sinulle kertoa
katsoin kelloani
ja olin muistavinani jotain tärkeää

Otin vielä kädestäsi kiinni
kaivoin mustekynän laukusta
painoin kynänpään ihollesi
ja kirjoitin puhelinnumeroni siihen

Sitten pyysin anteeksi
kertoen hätäisesti
keksitystä kahdenkymmenenkolmen minuutin päässä olevasta tapaamisesta
siskon kanssa

Et muistanut
että olin ainoa lapsi

Käännyin
ja huikkasit vielä perääni
että soittelet

Mutta me molemmat tiesimme
ettet tekisi sitä
jollet sitten tahtoisi olla utelias kuulumisistani
joita ei oikeastaan ollut yhtä ainuttakaan

Molemmat tiesivät
että jollet olisi utelias
emme juttelisi enää koskaan
jollemme sitten taas näkisi jälleen sattumalta kadulla

[Ei aihetta]Maanantai 01.10.2007 18:05

ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ

[Ei aihetta]Torstai 27.09.2007 22:50

Tulkaa jo Suomeen, thanks.

[Ei aihetta]Keskiviikko 26.09.2007 23:37

Tahtoisko joku lahjottaa mulle uusimman Malibu-lehden?

[Ei aihetta]Sunnuntai 23.09.2007 21:44

HALUUN NOI KAIKKI MARSSIEN FANIPAIDAT.

[Ei aihetta]Sunnuntai 23.09.2007 02:37

Yhyy vika sipsi enää jäljellä 8(

AH.Lauantai 22.09.2007 01:50

[Ei aihetta]Torstai 13.09.2007 21:10

Ah, tulispa jo se kaunis päivä, kun teksti-TV:llä lukee että '30 Seconds to Mars ja/tai Mika tulee Suomeen' x__x

[Ei aihetta]Sunnuntai 09.09.2007 22:44

Mene suomenkielisen Wikipedian etusivulle ja vastaa kysymyksiin klikkaamalla vasemmassa valikossa olevaa satunnainen artikkeli -kohtaa.

01. Mitä pelkäät?
# Seppo Säynäjäkangasta

02. Mitä ottaisit mukaasi autiolle saarelle?
# Amenemhet III:n

03. Mitä haluaisit häälahjaksi?
# Eutelsat-satelliitin

04. Mitä palvot?
# Bangkokin Suurta palatsia

05. Salainen fetissisi?
# Schilksee

06. Mistä näet unta ensi yönä?
# Empiirisestä kaavasta

07. Mitä ostaisit, jos sinulla olisi varaa?
# Beyoncé Knowlesin

08. Mistä aiheesta kirjoittaisit kirjan?
# Samara Morganista

09. Mitä keräilet?
# Tulonsiirtoja

10. Mihin paras muistosi liittyy?
# Mika Niemiseen

11. Turhin tietämäsi asia?
# Other People's Songs

12. Mistä aiheesta puhut kaikkein mieluiten?
# Ben Okrista

13. Minkä asian parissa tulet työskentelmään/työskentelet ammatissasi?
# Christian Lönegrenin

14. Mikä saa sinut aina nauramaan?
# Talvisodan Suomen I armeijakunta

15. Entä itkemään?
# The Marquee Club

16. Mikä oli ensimmäinen asia, jonka näit herätessäsi?
# FITS

17. Mitä sinulla on taskuissasi?
# Hessensteinin palatsi

18. Mikä voisi korvata sinut ilman, että kukaan huomaisi?
# Seppo Tuominen

19. Mitkä olivat ensimmäiset sanasi?
# Frank Robson

20. Minkä kanssa sinut tullaan hautaamaan?
# Tukkijoen

21. Mitä sinulla on piilossa yöpöytäsi laatikossa?
# Luftwaffe

22. Mitä rakastat eniten maailmassa?
# Barry Marshallia

23. Mistä aiheesta tekisit kappaleen euroviisuihin?
# Viktor Pelevinistä

24. Mitä näet tällä hetkellä ikkunasta?
# Nimiäiset

25. Mikä sinä todella olet?
# Forsyteismi