IRC-Galleria

KrimzonCherry

KrimzonCherry

Rock on Neo Rockers!

Selaa blogimerkintöjä

-.-

en kyllä vähään aikaan aja autolla
kurkistin pienestä ovenraosta kuolemaa
kiva kymmene metrin ilmalento alas rinnettä
oli todella ihme et kellekään ei sattunu mitenkää
ja oli ihme ettei pyöritty alas sitä rinnettä :o
pienestä kii
mut accidents can happen
vakuutus korvaa

kiitti tiina :'DTorstai 20.03.2008 16:59

1.
Ennen kuin hankit miehen on sinun pohdittava tarkoin jaksatko pitää siitä
huolta monta vuotta eteenpäin, sillä miehet eivät selviä luonnossa ilman
omistajaansa.
2.
Keskustele myös perheesi kanssa. Vaikka miehet ovat suloisia, kaikki eivät
kuitenkaan pidä niistä, jotkut voivat olla allergisia niille.
3.
Ennen miehen hankkimista mieti tarkoin minkä rotuisen miehen haluat.
Karvan pituudessa, värissä ja luonteessa on huomattavia eroja rodusta riippuen.
Yleisesti ottaen erilaiset suomenhörökorvat ja lapinseisojat on helpoin
hankkia, mutta hieman vaikeampi kouluttaa kuin eurooppalaiset rodut.
4.
Mieti myös mihin käyttötarkoitukseen miehesi haluat.
Jos haluat vain tavallisen kotimiehen makaamaan sohvallesi, kerjäämään
ruokaa ja haukkumaan vieraita, kelpaa siihen parhaiten tavallinen
suomalainen perusmies. Jos taas tarvitset näyttelymiehen, on myös
ulkonäölle asetettava vaatimuksia. Miesnäyttelyissä menestyvät parhaiten jäntevät,
ruskeat ja suhteellisen lyhytkarvaiset miehet.
Näyttelymiehen pitoon liittyy muutamia ongelmia, niillä on mm. taipumusta
karkailla.
Harrastuskäyttöön on myös erilaisia miehiä. Metsästykseen
tarkoitetut miehet vaativat paljon liikuntaa ja ulkoilutusta.
Siksi suosittelemme erilaisia nk. seisojia, jotka eivät vaadi niin paljon
liikuntaa ja sitä voi harjoittaa myös sisätiloissa.
5.
Kun olet tehnyt päätöksen miehen hankkimisesta, sinun on otettava selvää
mistä saat haluamasi miehen. Ota yhteyttä perheisiin joissa tiedät olevan
vapaita miehiä ja tee varaus. Käy tapaamassa miestä ja hänen perhettään
ennen lopullista päätöstä, sillä perheolosuhteet vaikuttavat myöhempään
koulutukseen.
6.
Varmista että mies on vieroitettu emostaan.
7.
Kysy miehen kasvattajilta miehen ruokintaohjeita ja muita tärkeitä sinua
kiinnostavia seikkoja.
8.
Voit hankkia myös hylätyn miehen, mutta sillä voi olla edellisten
omistajien jäljiltä pahoja tapoja.
9.
Kun olet löytänyt sopivan miehen, vie se lääkärille tarkastukseen ja
rokotettavaksi.
10.
Vie mies kotiisi. Varmista että sillä on tarpeeksi juomaa ja ruokaa, jotta
se pysyy tyytyväisenä.
11.
Useimmat antavat miehen nukkua sängyssään ja se onkin usein mukavaa.
Varmista kuitenkin ettei miehelläsi ole syöpäläisiä, jotka voivat tarttua sinuun.
12.
Koulutus on parasta aloittaa yksinkertaisista asioista, kuten
sisäsiisteydestä. Ankarasta koulutuksesta huolimatta, kaikki miehet
eivät kuitenkaan opi sisäsiisteiksi. Oven avaaminen ja kukkien tuominen
ovat hankalia temppuja, jotka onnistuvat vain valioyksilöiltä.
13.
Vaikka miehet näyttävätkin kuuntelevan sinua, ne eivät kuitenkaan ymmärrä
puhettasi.
14.
Jos mies karkailee, kokeile aidata piha tai käyttää talutushihnaa.
Useimmat eivät kuitenkaan suostu jälkimmäiseen.
Jos karkailu jatkuu, hanki uusi mies.
15.
Huomaa, ettei kaikkia miehiä kannata käyttää siitokseen. Siihen kelpaavat
vain omistajalleen rekisteröidyt miehet. Jos kuitenkin haluat pentuja eikä
miehesi ole rekisterissä, varaudu ongelmiin.

hullut koirat! :OTiistai 18.03.2008 18:24

voi homo! :sSunnuntai 16.03.2008 22:54

- Oletko saanut suukon?: joo
- Oletko sinkku?: jees
- Onko sinulla msn?: jo
- Oletko hyvä koulussa?: e
- Onko sinulla oma TV?: juuh
- Kuunteletko musiikkia?: jeeh
- Oletko itkenyt?: tänää? en

MINKÄLAINEN/MINKÄLAISET:

- Hiirimatto?: joku rändöm :D
- Huone?: huoratalo
- Hiukset?: hyi
- Matto?: ei oo
- Housut sinulla on juuri nyt?: ei mulla oo!! !! !
- Silmät?: kosteat
- Puhelin?: joku läsgi

KETÄ:

halasit viimeksi?: hmmm... en muista :o
ajattelit viimeks?: kaikkia ihmisii ket tunnen ku aloin miettii oonks halannu niit lähiaikoias :D

OLETKO KOSKAAN:

tappanut ötökkää ja saanut siitä omantunnontuskia?: e?
itkenyt katsoessasi Titanicia?: enkai?
uinut vaatteet päällä?: jo
laulanut vesisateessa?: joo
tanssinut baaritiskillä/pöydällä?: joo 8DD hähää
pureskellut kynsiä?: joo
hyppinyt trampoliinilla vesisateessa?: ennn muistaakseni

OLETKO TÄLLÄ HETKELLÄ:

väsynyt vai pirteä?: väsyn
enemmän blondi vai brunette?: brun
ihastunut?: haa!
ihan pihalla?: aina vähäse, joskus sit vähä enemmänki
tyytyväinen vai epätyyväinen elämääsi?: *uiva peukkukala* (joo ette kaikki tajuu!)

MILLOIN VIIMEKSI:

otit digikameralla itsestäsi kuvia?: en muista, siit on jonk verra aikaa
kuuntelit TikTakia?: en oo ikin
söit kakkua: hööööhmn, ei muista

- Mitä sinulla on tällä hetkellä päälläsi?: kokopäivä ollu pajamas -.-
- Onko sinulla sosiaalista elämää?: siis mitä?
- Asutko vielä vanhempiesi luona?: joo :/
- Luotatko helposti ihmisiin?: vähä riippuu
- Onko sinulla salaisuuksia jotka saattaisivat järkyttää muita ihmisiä?: o
- Pidätkö tanssimisesta?: tietyssä olotilassa :'D
- Voisitko seurustella itseäsi nuoremman kanssa?: joo
- Voisitko seurustella itseäsi vanhemman kanssa?: joo
- Näytätkö enemmän isältäsi vai äidiltäsi?: äitilt
- Itketkö paljon?: en

[Ei aihetta]Perjantai 14.03.2008 22:44

Mitä huoneessasi on? Jos saat 40, voidaan sanoa, että huoneesi on aika monipuolinen!

[1] Tietokone

[2] Laskin

[3] Telkkari

[4] CD-soitin

[5] Radio

[ ] Seinällä oleva peili

[6] Taulu

[7] Nukkeja

[8? koriste?] Koristetyyny

[9] Julisteita seinällä

[ ] Seinäkalenteri

[10] Ruokaa

[ ] Matto

[ ] Kerrossänky

[11] Verhot

[12] Sälekaihtimet

[13] Kehystetty valokuva

[14] Valokuva-albumi

[15] Pehmoleluja

[16] Salaperäinen esine

[ ] Koruteline

[17] Seteleitä

[ ] Naulakko

[18] Seinäkello

[19] Lompakko

[20] Kirjahylly

[ ] Pöydällä oleva peili

[ ] Kahvikuppi

[ ] mp3-soitin

[ ] Kassakaappi

[21] Pleikkari

[ ] Vesihana

[22] Kitara/Piano

[23] Koululaukku

[ ] Luistimet

[ ] Aarre kartta

[24] Lautapelejä

[ ] Hiustenkuivaaja

[25] Hiuslakkaa

[26] Käsirasvaa

[ ] Vappuhuiska

[27] Kirjaston kirja

[ ] Kaveriltani lainattu cd/dvd

[28] Kengät

[ ] Hevonen

[29 ei mitää sellast petii mut tääl se nukkuu :D] Koiran nukkumapaikka

[30] Kartonkia

[31] Jatkojohto

[ ] Rikkalapio

[ ] Kissanhiekkaa

[32] Kaverisi tavaroita

[ ] Pizzan palanen

[33 täs konee ääres istuu] Kakkaa

[34] Likasia vaatteita

[35] Pölyä

[36] Käytettyjä nenäpapereita

[37] Yli 20 CD-levyä

[ ] DVD-soitin

[38] Pelikonsoleita

[ ] Satula

[39] Konserttilippu

[40] Kännykkä

yhteensä : tasan nelkyt! :D

[Ei aihetta]Torstai 13.03.2008 11:32

jos mä opetan sulle vangin paon ni opetaksä mulle siittiön paon?
ja näimpäs kun ismo vaihto vaatteita! uuuh.
!
<3

[Ei aihetta]Tiistai 11.03.2008 22:34

► MIKSI:
Miksi olit viimeksi surullinen? - höö
Miksi teet tätä testiä? - koska mulla on erittäin tylsää :s
Miksi et ole ulkona? - ei jaksa, ei siel oo mitää
► MILLOIN:
Milloin viimeksi nauroit? - tänää, "tarttis hakijaa" :'DDDDDDD
Milloin olit viimeksi autossa? - hmm.. lauantaina
Milloin olet viimeksi syönyt leipää? - empä oo tainnu monee kuukautee syyä :o
Milloin olet viimeksi opiskellut? - viime torstain olin viimeks koulus
Milloin olet viimeksi pelännyt pimeää? - öö? joskus sillon ku harrastin niitä yöllisii mettäretkii.. varmaa
► ONKO:
Onko sinulla mp3? - ei
Onko sinulla joku sydämessäsi, ketä et saa millään pois (ei koske perheenjäseniä)? - on<3
Onko sinulla juuri nyt musiikkia soimassa? - juu, dingo
Onko sinulla salaisuuksia jotka voisivat kauhistuttaa muita ihmisiä? - on
Onko sinulla ollut montaa ihastusta samaan aikaan? - haaremi!
► OLISIKO:
Olisiko elämä helpompaa, jos maapallo olisi litteä? - tuskin
Olisiko elämä helpompaa/parempaa ilman rakkautta? - ehkä
Olisiko se katastrofi, jos toimisit lastenhoitajana päivän? - riippuu skidistä :D "kuikaha paljon vauvalle pitää juottaa et se sammuu?"
Olisiko maailma parempi ilman sotia? - joo
► SINÄ:
Monta kirjainta on nimessäsi? - sixx
Missä kuussa olet syntynyt? - nov
Oletko allerginen jollekin? - en tiiä, en kai
Onko sinulla mitään sairautta? - öö?
Kuinka pitkä olet? - tälläi normipitune
Onko sinulla hyvä/huono/siltä väliltä itsetunto? - siltä väliltä?
► ULKONÄKÖ:
Kuvaile hiuksiasi? - oon jopa pessy ne! :o
Silmiesi väri? - vihree
Käytätkö silmälaseja/piilolinssejä? - joo
Pukeudutko jonkun tietyn tyylin mukaan? - oman tyylin
Koska ostit vaatteita? - hmm.. tuota tuota.. en muista
Käytätkö korkokenkiä? - joskus
Onko pukeutumistasi koskaan haukuttu? - monesti
Käytätkö talvella pipoa? - en
► YSTÄVÄT:
Onko sinulla paljon ystäviä/kavereita? - no enny tiiä.. pari hyvää ja loput on sit vaa sellasii "moikataa ku nähää"
Onko joku ystävistäsi pettänyt sinut joskus? - on
Monta HYVÄÄ YSTÄVÄÄ sinulla on? - 3
Riiteletkö usein kavereidesi kanssa? - en
► VIIMEISIMMÄT:
Viimeisin pitkä automatka: rauma-lahti
Viimeisin nähty elokuva: sweeney todd
Viimeisin syöty ruoka: suklaata
Viimeisin soitettu CD: blanco spirituals vinyyli<3
Viimeisin juotu juoma: vettä
Viimeisin vierailtu nettisivu: enne kalleriaa? myspace kai
► SEKALAISIA:
Oletko ihastunut? - lakatut varpaankynnet!
Kärsitkö matkapahoinvoinnista? - en
Oletko terveysintoilija? - en, mut juokaa vaa limsaa!
Tuletko toimeen vanhempiesi kanssa? - suht ok
Pidätkö ukkosmyrskyistä? - JOO<3
Syntymäpaikka? - päksis? en oo varmaa mis oon syntyny :'DDDDDDD
► LEMPI-
Numero: 6, 58, 11
Väri: punane, lila.. mustaki
Päivä: lauantai
Kuukausi: heinäkuu
Vuodenaika: kesä
Juoma: oha noita
► VIIMEISEN PÄIVÄN AIKANA , OLETKO...
Itkenyt?: en
Auttanut jotakuta?: en
Ostanut jotain?: en
Ollut sairas?: 'joo'
Käynyt elokuvissa?: en
Kirjoittanut oikean kirjeen?: en
Puhunut tyttö-/poikaystävälle?: ei oo yhyy!
Puhunut vakavia?: luin et sekavia :ä'DDD
Ikävöinyt jotakuta?: joo :/
Halannut jotakuta?: en

[Ei aihetta]Perjantai 07.03.2008 23:54

kännissä ei muuten kannata kokata yhtään mitää :'D

[Ei aihetta]Torstai 06.03.2008 23:31

Olet:

[x] Saanut jälki-istuntoa
[x] Olet näyttänyt opettajalle keskaria kun hän ei ole katsonut
[x] Syönyt purkkaa tunnilla
[x] Myöhästynyt enemmän kuin 10 kertaa
[x] Olet jättänyt läksyt tekemättä enemmän kuin 5 kertaa
[x] Lintsannut koulusta
[eiku ne on vieny mut sinne keske tunni ku jäin kii lintsauksest :DD] Vanhempasi ovat hakeneet sinut koulusta [koska käyttäydyit huonosti]
[x] Tekstannut ihmisille tunnilla
[x] Et ole tehnyt määrättyjä tehtäviä
[x] Olet heitellyt tavaroita luokassa
[x] Olet nauranut opettajalle
[x] Olet kuunnellut soitinta tunnilla
[ ] Olet lyönyt opettajaa kirjalla
[x] Sinut on heitetty luokasta ulos
[x] Olet unohtanut koulutavarasi kotiin
[ ] Et ole mennyt jälki-istuntoon
[x] Kiroillut tunnilla
[x] Nukkunut tunnilla
Total: 15


1. Onko tänään ollut hyvä päivä?
- ei tod!

2. Mitä mukavaa tänään on tapahtunut?
- ei mitään -.-

3. Mitä olisit halunnut tänään tapahtuneen?
- no kaikkee muuta

4. Moneltako heräsit tänään?
- puol 7

5. olitko koulussa/töissä? monestako moneen?
- kasist kahtee

6. montako lämmintä ruokaa olet syönyt tänään?
- 2?

7. oletko kuunnellut tänään musiikkia? mitä?
- ruusui

8. mitä kaikkea teit tänään?
- kirosin tappelin ja juoksin puhelinten peräs

9. paljonko olet käyttänyt tänään rahaa? Mihin?
- e mitää

10. keille kaikille olet soittanut tänään?
- iskälle miljoon akertaa

11. Entä tekstannut?
- nolla

12. oletko katsonut/aiotko katsoa tänään tv:stä jotain? mitä?
- seitkytä katoin

13. oletko lukenut tänään jotain? Mitä?
- lauseita

14. onko sinua ärsyttänyt tänään joku? mikä?
- no kysytki vielä! edelleen ärsyttää kaikki

15. millainen ilma tänään on ollut/on?
- paska

16. oletko käynyt/käytkö tänään ulkona?
- k'ävin, en mee enää

17. oletko tehnyt tänään jotain mitä ei olisi pitänyt? mitä?
- NO EHKÄ EI OIS PITÄNY NOUDATTAA KÄYTTÖOHJEIT!!duged89wehpwqefh9q8e!

18. oletko miettinyt tänään paljon jotain? mitä?
- no sitä et en enää nouta mitää mitä käsketää, en ees mitään käyttöohjeit,teen milt itest tuntuu

19. mitä aiot tehdä vielä tänään?
- no en tiiä

20. mikä on tämän päivän paras kappale? entä mikä kappale kuvaisi tätä päivää?
- no oikeestaa bändin nimi enemmänki;rage against the machine!!

21. onko sinulla tänään jo tiedossa mitä aiot tehdä viikonloppuna? mitä?
-ABSOLUTELY NOTHING! 78TOWQBHDO89WQ

22. onko sinulla ollut tänään joku ruumiinosa kipeänä? mikä?
- hermot

23. suutuitko tänään jollekin? kenelle? miksi?
- no en kuule

24. halasitko tänään jotakuta? ketä?
- miks oisin?

25. mikä tästä päivästä jäi erityisesti mieleen?
- never trust norman (bates).

26. monelta aiot mennä tänään nukkumaan?
- saa nähä

27. Onko sinulla kuvia netissä?(muualla kun täällä)
- joo

28. sano yksi paikka missä nyt haluaisit olla tämän paikan sijasta.
- tidii<3

29. ota lähin kirja mitä näät ja avaa sivu 33 ja kirjoita seitsemäs lause siltä sivulta.
- tota siin on kuva :D mut öö siin lukee "(c) nauska" :DD

30. mikä kirja se oli?
- anssi kelan nummela-erään albumin anatomia

31. käytätkö hiustuotteita?
- jep

32. jos käytät, niin mitä?
- kaikennäköst purkkiija purnukkaa

33. mikä on lempitavara huoneessasi/asunnossasi?
- SEINÄT! bänggg½

34. nukutko unilelun/unilelujen kanssa?
- pertti<3

35. Onko niillä nimiä? Jos on niin mitkä?
- no se pertti :D

36. mitä pelasit viimeksi? (lautapeli, joku urheilulaji, mikä vaan)
- kalastin!

37. onko paras ystäväsi tyttö vai poika?
- tyttö

38. mikä on ensimmäinen asia mitä näät kun katsot taaksesi?
- ovi

39. ensimmäinen sana mikä tulee mieleesi juuri nyt on ?
- kissa

40. kaikki värit mitä kaikissa vaatteissasi on juuri nyt? (myös alusvaatteet)
- lila, valkone, sinertävä, musta

41. mitä kuuntelet?
- ruusui

42. oletko koskaan rakastanut ketään?
- all i feel is hate!

43. rakastatko ketään nyt?
- tidii :>

44. oletko koskaan ollut vakasti loukkaantunut tai sairas?
- no nyt kuulemma oon :/

MITÄ LÖYTYY?

- Farkkujen taskuista: pölyy
- Koulun kaapista: kengät, jtn ernu vaatteeit joitte kaa kiroon ain joka maanantai ja tiistai aamu ärrrr! nii ja tiinan vaatteit ja muovipussi?! :D
- Penaalista: kynii
- Jostain omasta laatikosta: lippui, paperii, kynii, pills ja kaikke muuta junkkii
- Takin taskusta: pölyy ja purui varmaa :D
- Laukusta/repusta: paperii, penaali, kolpakko
- Roskiksesta: roskii
- Sängyn alta: pölyy
- Muistutustaululta: kuvii<3

MILLOIN:

- siivosit huoneesi: tänää imuroin
- söit purkkaa: puol tuntii sit
- pelasit tietokonepeliä: öö
- nauroit: tänää
- itkit surusta: ööh.. en muista
- lauloit joululauluja: ööö
- laskit matikkaa: hyi en oo monee vuotee
- harjasit hiuksesi: aamul
- katsoit peiliin: joku aika sit
- leikit barbeilla: monta vuotta sitte
- pussasit jotakuta: tänää muffee<3
- huusit opettajalle: eile

VOISITKO KOSKAAN:

- nauraa henkilölle joka kaatuu: nauran ain
- luntata kokeessa: done
- juosta 10 kilsaa: ai mayalle? EII!
- varastaa suklaapatukan kaupasta: done! ja vähä muutaki..
- lintsata koulusta: done!
- nukkua paljaalla lattialla: done


LEMPI:

- eläin: i love animals<3
- väri: punai, lila jne
- fontti: woot?
- peli: tsäkit!
- soitin: no ku skulaan beissii ni se o iha kiva mut kyl skitta ja kannut on kansaik tärkeitäki sillee

TÄLLÄ HETKELLÄ:

- ärsytyksen kohde: *syvä huokaus*
- sinulla on päällä: jotkut rytkyt
- hiukset: hyi, likaset, klönttääntyneet :/ yök
- olet:suuri kysymysmerkki
- ajattelet: rokii itteasias :D
- mitä teet:nyt kuule rapsutin kaulaa jos kiinnostaa

OLETKO KOSKAAN:

- surullinen?: oon
- leikannu päätä kaljuksi?: enn
- syönyt karhun lihaa?: enkai?
- kävellyt talvella ulkona ilman kenkiä?: joo
- tehnyt jotain noloa yleisön edessä?: tietty
- pettänyt kaveriasi?: ?
- ollut humalassa?: absolutisti 4ever!!!!
- rikkonut gallerian sääntöjä?: jo
- salakuvannut ihmisiä?: se o kivaa :D
- rakastunut samaa sukupuolta olevaan henkilöön?: :>