Synti syntyi tässä kerubissa enkeli olennossa. Lankeemus vaikutti saatanassa muummuassa väkivataa, ylpeyttä,tyhmyyttä ja materialismia. Hänet heitettiin maan päälle.
jesaja sanoo omassa kirjassa että lankeemuksen syyksi ylpeyden.
Hän tahtoi jumalaksi jumalan paikalle. Luotu luojan asemaan. ja tätä asennetta hän on tartuttanut kaikkiin jotka ikinä hänen tieleen sattuvat. kolmasosa enkeleistä karkoitettiin maan päälle ja lusiferista tuli saatana, vastustaja, perkele, syyttäjä ja hänen enkelinsä sidottiin juudan ja pitarin kirjeiden mukaan pimeyteen.
.Kun me uskotaan kristukseen meistäkin tulee saatanan vihollisia Hänen vihansa kohteita mutta samalla meistä tulee jumalan rakkauden ja erityisen huolem pidon kohteita.Raamattu ei jätä meitä yksin tähän hyvän ja pahan välillä.
se ei rohkaise meitä sanomalla että koeta pärjätä. Se antaa meille aseet ja välineet joilla me voimme voittaa meidän syyttäjämme. ilm.12:10-11 sanotaan näin.
Minä kuulin suuren äänen taivaasta sanovan: nyt on tullut pelastus ja voima ja meidän jumalamme valtakunta ja hänen voideltunsa valta, sillä meidän veljiemme syyttäjä, joka yöt ja päivät syytti heitä meidän jumalamme edessä, on heitetty ulos.
ja he ovat voittaneet hänet karitsan veren kautta ja todistuksensa sanan kautta, eivätkä ole henkeänsä rakastaneet, vaam olleet alttiit kuolemaan asti.
Saatana on syyttäjä joka ei lepää. eräs saarnamies sanoi että jos nyt jotain täytyy saatanasta sanoo hyvää niin eise anakaan laiskottele. Se yrittää aina meitä syyttää jostakin ja usein se onnistuu.
Usein me itse annamme välineitä noihin syytöksiin toimimalla jumalan tahdon vastaisesti. olimme me tehneet mitä tahansa meillä on mahdollista pyytää anteeksi tekojamme, jumalalta. Me saamme uskoa kaiken anteeksi jeesuksen veren kautta.
Me saamme rohkeasti tunnustautua jeesuksen omiksi ja seurata häntä maksoi mitä maksoi. Saatanan valta murtuu aina siellä missä uskotaan jeesukseen ja hänen sovitus työhönsä.
Missä tunnustaudutaan siihen avoimesti. Missä seurataan jeesusta ja uskotaan häneen. Riittääkö riemuksi jumalan tie vaikka se itkuihin vie.
tutustutaan raamatun hahmoon joka on kiinnostanut ihmisiä kautta aikojen ja yhä kiinnostaa. Puhutaan antikristuksesta hänen profeettastaan väärästä uskonnollisesta johtajasta.
Saatana on jäljitteliä hän rakentaa aina omia versioitaan jäljittelemään kaikkea jumalan luomaa. Jeesus sanoi hänestä etä kun hän puhuu valhetta niin puhuu omaansa sillä hän on valehtelia ja sen isä.
Saadakseen mahdollisimman monet ihmiset eksytettyä pois jumalan luota. Saatana valehtelee ja teeskentelee. Hän on valmis rakentamaan millaisen erikoisen tehostetun arsinaalin tai arsinaalin tahansa, saadakseen ihmiset kiinnostumaan itsestään seuraamaan itseään, pysymään erossa jumalasta, siinä missä jumala on pyhä kolmio. Isä, poika, pyhähenki, siinä satana rakentaa oman pahan kolminaisuuden. Ilmestyskirja tuo esiin lohikäärmeen, antikristuksen ja väärän profeetan. Hekin toimivat yhdessä.
Odota kirjoitan lisää pienissä erissä että jaksat lukea. siinä missä poika antaa kunniaa isälle ja henki pojalle. siinä antikristus antaa kunniaa lohikäärmeelle ja väärä profeetta antikristukselle. ja minä näin pedon nousevan merestä; sillä oli kymmenen sarvea ja seitsemän päätä.
ja sarvissa kymmene kruunua ja sen päihin oli kirjoitetu pilkkaavia nimiä. ja peto, jonka minä näin, olileopardin näköinen, ja sen jalat ikään kuin karhun, ja sen kita niin kuin leijonan kita. ja lohikäärme antoi sille voimansa ja valtaistuimensa ja suuren vallan.
Ilm.13:1-2. Tässä esitetään yksi tämä kansojen merta pääosan esittäjä. meri kuvaa kansojen merta. lisäksi juutalaisten uskomuksen mukaan meri on pahan asuin paikka.
koskaan ei tiennyt mitä syvyydestä nousisi. tämä kkansojen merta nouseva peto on ihminen, mies joka toiminnaltaan ja sanomastaan itsestään seuraamann itseään.
muistutaa kovasti lohikäärmettä saatanaa. hän edustaa lohikäärmettä maan päällä, mutta toisin kuin lohikäärmeellä pedon kruunut olivat kyymmenen sarven pässä eikä seitsemässä päässä.
pää edustaa raamatussa valtaa silkaa ja sarvi silkkaa voimaa. miten tämä voi nähdä viittavan pedon maallisen VALLAN PERUSTUVAN yksin kertaisen voiman käyttöön eikä ansattuun asemaan.
hän on itsessään mitätön nukke joka toteutaa isäntnsä saatanan tarkoitus periä. päitä ja sarvia on tulkittu seuraavasti. ne kuvaavat lopunajan piliitista voimaa ja valtaa. jolla antikristus halltsee maan päällä.
ne kuvaavat koko inhimillistä poliittista historiaa ja samalla tavalla kuin esimerkiksi: danieli luvussa 2 ja 7. ne kuvaavat sekä lopunajallista poliittista valtaa että koko maailman poliittista historiaa. diktaattorien,
vehkeiliöiden ja vakivallan historiaa.
yhtymä kohta danielin ennustuksiin ovat merkittävät. daniel kuvaa kirjassaan toisessa luvussa jakeessa 37-45 ja seitsemännessä luvussa merestä nousevaa petoa jotka muistuttavat näitä johanneksen näkemiä petoja. jokainen noista danielin pedoista ennnustavat jotakin maailman valtaa, tämä ilmestyskirjan
13 luvun peto lopunajallinen antikristus nousee danielin näkemän viimeisen pedon neljännen pedon rooman henkisestä perinnöstä se tulisi olemaan yhdessä noiden neljän viimeisen maailman vallan ominaisuuksista se olisi se olisi leopardin näköinen olento jolla on karvaiset jalat ja leijonan kita.
siinä olisi sellaista auliuutta, sellaista voimaa,sellaista väkivaltaa, sellaista viisautta jota kaikki nuo neljä maailman valtaa edustavat. ja myös daniel näki paljon, kiinniti erityisesti huomiota tähän neljänteen petoon, neljänteen maailman valtaan jonka johanneskin ilmestyskirjassa näki.
jotka nousevat siitä valtakunnasta siitä neljästä viimeisestä, suuresta,väkevästä valtakunnasta. heidän jälkeensä nousee eräs muu sano daniel. hän on erillainen kuin edelliset. ja hän kukistaa kolme kuningasta, hän puhuu sanoja korkeinta vastaan ja hävittää korkeimman pyhiä, hän pyrkii muuttamaan ajat ja lain ja ne annetaan hänen käsiinsä kolmeksi ja puoleksivuodeksi.
tästä pedosta myös ilmestys kirjan 43 luku puhuu lopun aikaa on nouseva sellainen poliittinen hallitsia jonka juuret ovat muinaisen rooman henkisessä perinnössä. hän nousee ilmeisesti muinaisen rooman alueelta. jota nykyään edustaa aika kirkkaasti EU, mutta ken elää sen näkee. tuo peto raivaa tietältään kaikki muut halitsiat. hän puhuu korkeinta vastaan, pyrkii muuttamaan jumalan asettamia lakeja ja lain alaisuuksia ja hän saa valtaansa koko maailman .
johannes kirjoittaa; ja minä näin yhden sen päistä olevan ikään kuin kuoliaaksi haavoitetu, mutta sen kuolin haava parantui, ja koko maa seurasi ihmetellen petoa.
ilm.13:4. peto voidaan tulkita joko maailman vallaksi, yhdeksi hallitsiaksi tai molemmaksi. yksi mahdollisuus on siten nähdä kuolinhaava
yhden maailman vallan kukistuvaisena ja jälleen nousemisena esimerkiksi: rooma,saksa Eu ja niin edelleen. toinen mahdollisuus on nähdä se yhden ihmisen kokemuksena joko konkreettisena kuolinhaavana tai kuvannollisena poliittisen uran katkeamisena ja jälleen nousemisena.
kolmas mahdollisuu on että jokin maailman valta ja sen johtaja kokevat molemmat
piliittisen kuoleman ja uudelleen nousemisen. neljäs mahdollisuus on nähdä kuolinhaavassa piikki kristinuskonsa perussanomaa kohtaan, nimittäin antikristus jäljittelee kaikkissa kristusta. myös hänen kuolemansa ja ylösnousemustaan.