IRC-Galleria

*Myöhemmin Saturnalian päivien lukumäärä nostettiin seitsemään.
**Jos Saturnus eli Kronos oli Phoroneus, "Vapauttaja", kuten meillä on syytä olettaa, orjien "väliaikainen vapauttaminen" tässä juhlassa sopi hyvin hänen oletettuun luonteeseensa.
Juuri tällä tavoin vietettiin Babyloniassa Berosuksen mukaan meidän joulukuutamme vastaavan Thebeth-kuun juominkijuhlaa, ts. Bacchuksen juhlaa. Hän toteaa, että "Viisi päivää kestävän juhlan aikana oli tapana, että isännät olivat orjiensa alamaisia, joista se, joka hallitsi taloa oli puettu purppuranpunaiseen viittaan kuin kuningas". Tätä purppuranpunaiseen asuun puettua palvelijaa kutsuttiin nimellä "Zoganes", "vallaton pilailija" ja vastasi täysin "Herra Sekasortoa", joka valittiin kaikissa paavinkirkkoon kuuluvissa maissa keskiajalla johtamaan joulun riehakasta juhlintaa. Joulun ryyppäjäisillä oli täsmällinen vastineensa Babylonian "juoppojuhlassa"; ja samoin ovat monet muutkin jouluperinteemme kotoisin samasta lähteestä. Joulukynttilät, jotka sytytetään jouluaattona ja joita poltetaan koko jouluaika, vastaavat täysin pakannallista tapaa sytyttää kynttilät babylonialaisten jumalan kunniaksi vietettävän juhlan aattona hänen kunniakseen: sillä hänen palvontansa erityisiin erikoisuuksiin kuului sytyttää vahakynttilät hänen alttareilleen. Joulupuu, joka nykyään on niin yleinen tapa, oli yhtä yleinen pakanallisessa Roomassa ja pakanallisessa Egyptissä. Egyptissä joulupuu oli palmu; Roomassa se oli kuusi; palmupuu viittasi pakanalliseen Messiaaseen, Baal-Tamariin, kuusi taas häneen Baal-Berith -nimisenä. Adoniksen äidin, auringonjumalan ja suuren välittäjäjumalan sanottiin muuttuneen mystisesti puuksi ja synnyttäneen siinä tilassa jumalallisen poikansa. Jos äiti oli puu, poikaa oli pidettävä "Oksamiehenä". Ja tämä selittääkin täysin, miksi jouluaattona laitetaan takkaan jouluhalko (engl. Yule Log) ja sen, että seuraavana aamuna ilmestyy joulukuusi. Zero-Ashtana, "naisen siemenenä", joka tarkoitti myös Ignigenaa eli "tulesta syntynyttä", hänen oli mentävä tuleen "Äiti-iltana", jotta hän voisi syntyä seuraavana päivänä sieltä "Jumalan Oksana" tai Puuna, joka antaa jumalallisia lahjoja ihmisille. Voidaan kysyä, miksi hän sitten menee tuleen symbolinaan halko? Jotta tämän voisi ymmärtää, on muistettava, että talvipäivän seisauksen aikana syntynyt jumalallinen lapsi syntyi suuren jumalan uutena inkarnaationa (kun tuo jumala oli paloiteltu) tarkoituksenaan kostaa nurhaajilleen. Siispä kesken kaiken voiman ja kunnian paloiteltua suurta jumalaa symboloi valtava puu, jonka oksat oli riistetty pois ja joka oli kaadettu lähes maan tasalta. Mutta suuri käärme, elämän symboli, joka palautti Aesculapiuksen henkiin, kiertyy kuolleen tukin ympärille ja katso, rungon kyljestä puhkeaa nuori puu -- jopa palmupuu, joka on tunnettu voiton merkki. Kuten todettiin, joulupuu oli Roomassa yleensä aivan toinen puu, nimittäin kuusi; mutta aivan sama ajatus, joka sisällytettiin palmupuuhun, sisällytettiin myös joulukuuseen; sillä se symboloi peitetysti uudelleen syntynyttä Jumalaa Bal-berethinä*, "Liiton Jumalana" ja heijasti hänen voimansa jatkuvuutta ja iankaikkista luonnetta eikä sitä, että hän oli noussut voittoon vihollistensa yli niiden surmattua hänet .
*Baal-bereth, joka eroaa ainoastaan yhdellä kirjaimellla sanasta Baal-berith, 'Liiton Jumala', tarkoittaa 'kuusipuun Herraa'.
Siksi joulukuun 25. päivää, päivää, jota Roomassa juhlittiin päivänä, jolloin voittoisa jumala tuli takaisin maan päälle, vietettiin nimellä Natalis invicti solis, 'Voittamattoman auringon syntymäpäivänä'. Jouluhalko on siis auringonjumalana palvotun Nimrodin, jonka viholliset paloittelivat, kuollut tukki; joulupuu on Nimrod redivivus -- tapettu jumala henkiin heränneenä. Sen edellä esitetyn toteamuksen valossa, jossa puhuttiin vanhoista perinteistä, joita edelleen noudatetaan, mutta joiden alkuperä on hukkunut aikojen saatossa, lukija tarkkailkoon erästä sellaista tapaa, jota vielä noudatetaan Englannin eteläosissa, nimittäin mistelinoksan alla suutelemista jouluaattona. Druidien taikauskon mukaan mistelinoksa, joka kuten olemme todenneet on peräisin Babyloniasta, symboloi Messiasta, "Vesaa" tai "Oksaa". Mistelinoksaa pidettiin pyhänä oksana* -- oksana, joka tuli taivaasta ja kasvoi puussa, joka nousi maasta.

*Pohjoismaisessa Balderin tarussa mistelinoksa on erillään jumalasta, jonka kuolemaa itketään. Druidien ja skandinaavien tarut olivat jonkinverran erilaiset; mutta toden totta, jopa pohjoismaisessa tarussa on ilmeistä, että mistelinoksassa oli jotain taianomaista voimaa; sillä se pystyi johonkin sellaiseen, jota mikään koko luomakunnassa ei voinut suorittaa; se surmasi jumalan, josta anglosaksit uskoivat "taivasten valtakuntansa" riippuvan. Ainoa, mitä nyt tarvitaan tämän näennäisen epäjohdonmukaisuuden selvittämiseksi on ymmärtää, että "oksalla" tai "vesalla" oli sellainen voima todellisen Messiaan symbolisena ilmauksena. Kreikkalaisten Bacchusta alettiin ilmeisesti pitää "käärmeen siemenenä: sillä hänen kerrotaan olleen Jupiterin siittämä, kun tuo jumala esiintyi käärmeen muodossa. Jos Balderin luonne oli sama, kertomus hänen kuolemastaan päättyy siten, että "käärmeen siemenen" oli surmannut "naisen siemen". Tämän tarun on tietenkin täytynyt olla alkuisin hänen vihollisiltaan. Mutta epäjumalanpalvelijat omaksuivat sellaista, mitä he eivät pystyneet kokonaan kieltämäänkään, tarkoituksenaan ilmeisesti tehdä se tyhjäksi selityksillään.
Näin synnin runtelema maa ja taivas yhdistettiin jälleen siten, että taivaallinen oksa oksastettiin maalliseen puuhun ja sillä tavoin mistelinoksasta tuli jumalallisen sovinnon merkki ihmiselle, suudelman ollessa tunnettu anteeksiannon ja sovinnon merkki. Mistä sellainen ajatus on voinut tulla? Eikö se ole tullut Psalmista 85:11-12: "Armo ja totuus tapaavat toisensa täällä, vanhurskaus ja rauha ANTAVAT SUUTA toisillensa, uskollisuus versoo maasta [seurauksena luvatun Vapahtajan tulemisesta], ja vanhurskaus katsoo taivaasta"? Varmaa on, että tuo Psalmi on kirjoitettu pian Babylonian vankeuden jälkeen; ja koska suuret määrät juutalaisia jäi vielä Babyloniaan vankeuden jälkeenkin. Heillä oli johtajina hengen täyttämiä miehiä, sellaisia kuin Daniel, ja koska se oli osa Jumalan Sanaa, heille varmasti välitettiin tieto siitä samoin kuin heidän sukulaisilleen Palestiinassa. Babylonia oli siihen aikaan sivistyneen maailman keskus; ja siten pakanuus turmellessaan jumalallisen symbolin, niinkuin se on aina tehnyt, sillä oli tilaisuuksia lähettää eteenpäin sen turmeltunut, valheellinen muoto totuudesta kaikkiin maailman ääriin niiden Mysteereiden kautta, jotka oli otettu osaksi Babylonian suurta keskusjärjestelmää. Näin vielä nykyäänkin säilyneet jouluperinteet antavat hämmästyttävää valaistusta samalla kertaa sekä koko maanpiirille julistetuista armon ilmoituksista, että saatanan ja hänen lähettiläidensä yrityksistä aineellistaa, lihallistaa ja turmella ne.
Monissa maissa uhrattiin jumalalle villisika hyvitykseksi siitä, että se oli vahingoittanut häntä tarujen mukaan. Adoniksen eli Tammusin kuolemaa koskevan tarun erään version mukaan hänen kuolemansa syynä oli villisian torahampaan aiheuttama haava. Cybelen rakastetun, fryygialaisen Atteksen, jonka taru yhdistettiin Adoniksen taruun, kerrottiin menehtyneen samalla tavoin, villisian torahampaan haavoittamana. Siksi Dianalla, joka yleensä esitetään suosituissa taruissa ainoastaan metsästäjätär Dianana, mutta joka oli todellisuudessa jumalten suuri äiti, on aina mukanaan villisian pää sen merkiksi, että hän voitti sen epäjumalanpalvelusjärjestelmän vihollisen, jossa hänellä oli niin huomattava osa -- ei siis pelkän onnistuneen metsästysretken merkkinä. Theocrituksen mukaan Venus teki sovinnon Adoniksen tappaneen villisian kanssa, koska, kun se tuotiin kahlehdittuna hänen eteensä, se vetosi niin pateettisesti siihen, ettei se ollut tappanut hänen aviomiestään pahoin aikein, vaan ainoastaan vahingossa. Mutta siitä huolimatta menetti moni villisika päänsä tai uhrattiin loukatulle jumalattarelle sen teon muistoksi, jonka tuo mystinen villisika oli tehnyt. Smith esittää Dianan villisian pää jalkojen juuressa kivikasan päällä* ja oheisessa puuleikkauksessa,


jossa Rooman keisari Trajanus on esitetty suitsuttamassa samaiselle jumalattarelle, villisian pää on hyvin huomattava hahmo. Mannermaan saksit uhrasivat joulupäivänä villisian uhriksi Auringolle, lepyttääkseen häntä ** hänen rakkaan Adoniksensa menetyksestä.
*SMITHin Class. Dict., s. 112.
**Lukija muistaa, että Aurinko oli jumalatar. Mallet toteaa: "He uhrasivat suurimman syöttökarjun Friggalle" -- ts. itkuvirsien Balderin äidille. Egyptissä uhrattiin sikoja kerran vuodessa Kuun juhlana, Kuulle ja Bacchukselle eli Osirikselle; ja ainoastaan heille oli sallittua uhrata sellaista uhria.(AELIAN)
Roomassa oli ollut ilmeisesti samanlainen tapa; sillä villisialla oli tärkeä sija Saturnuksen juhlassa, kuten käy ilmi seuraavista Martialin sanoista: --

"Tuo villisika tekee sinusta hyvän Saturnalian".
Siksi villisian pää on yhä pysyvä ruokalaji Englannissa joulupäivällisellä, kun syy siihen on jo kauan ollut unohduksissa. Niinpä niin, "Jouluhanhi" ja "joulukakut" (Yule cakes) olivat olennaisia Babylonian Messiaan palvonnassa sellaisena kuin sitä harjoitettiin sekä Egyptissä että Roomassa.