IRC-Galleria

Kristian1

Kristian1

Rakas taivaan isä joka loit maan ja taivaan ja ihmiset. Rakastan jumalaa,itseä, lähimmäisiä ja sitten ystäviä. Aamen.

Kaikki uskoisille ja ateisteillekkin..Sunnuntai 27.07.2014 03:47

1. Myönsimme voimattomuutemme alkoholiin nähden ja
että elämämme oli muodostunut sellaiseksi, ettemme
omin voimin kyenneet selviytymään.

2. Opimme uskomaan, että joku itseämme suurempi
voima voisi palauttaa terveytemme.

3. Päätimme luovuttaa tahtomme ja elämämme
Jumalan huomaan -sellaisena kuin Hänet käsitimme.

4. Suoritimme perusteellisen ja rehellisen
moraalisen itsetutkistelun.

5. Myönsimme väärien tekojemme todellisen
luonteen Jumalalle, itsellemme ja jollekin toiselle ihmiselle.

6. Olimme täysin valmiit antamaan Jumalan
poistaa kaikki nämä luonteemme heikkoudet.

7. Nöyrästi pyysimme Häntä poistamaan vajavuutemme.

8. Teimme luettelon kaikista vahingoittamistamme
henkilöistä ja halusimme hyvittää heitä kaikkia.

9. Hyvitimme henkilökohtaisesti näitä ihmisiä
milloin vain mahdollista, ellemme näin tehdessämme
vahingoittaneet heitä tai muita.

10. Jatkoimme itsetutkistelua ja kun
olimme väärässä, myönsimme sen heti.

11. Pyrimme rukouksen ja mietiskelyn avulla
kehittämään tietoista yhteyttämme Jumalaan, sellaisena
kuin Hänet käsitimme, rukoillen ainoastaan tietoa
Hänen tahdostaan meidän suhteemme ja
voimaa sen toteuttamiseen.

12. Koettuamme hengellisen heräämisen näiden
askelten tuloksena yritimme saattaa tämän
sanoman alkoholisteille sekä toteuttaa
näitä periaatteita kaikissa toimissamme.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.