IRC-Galleria

Kristian1

Kristian1

Rakas taivaan isä joka loit maan ja taivaan ja ihmiset. Rakastan jumalaa,itseä, lähimmäisiä ja sitten ystäviä. Aamen.
Hän on valhehtelia saatana 666 ihmisten petturi ja murhaaja

Tässä tulee ilmi, että saatana on vanhan testamentin käärme, se valehtelia. sama valehtelia on ilmestyskirjan lohikäärme sama käärme kuin vanhan testamentin käärme joka valehteli, valehtelia valheen puhuja ja sen isä. Se valehtelee kaiken aikaa myöskin ihmisille rakentaen vaikka minkälaisen härvelin uskotellakseen, että se toimii, mutta eo toimi sillä ihminen uskoi valehteliaan.

Älkää uskoko sitä, se on VALHEHTELIA.

Johanneksen ilmestys 13

Ja minä näin pedon nousevan merestä; sillä oli kymmenen sarvea ja seitsemän päätä, ja sarvissansa kymmenen kruunua, ja sen päihin oli kirjoitettu pilkkaavia nimiä.

Ja peto, JONKA minä näin, oli leopardin näköinen, ja sen jalat ikäänkuin karhun, ja sen kita niinkuin leijonan kita. Ja lohikäärme antoi sille voimansa ja valtaistuimensa ja suuren vallan.
Ja minä näin yhden sen päistä olevan ikäänkuin kuoliaaksi haavoitetun, mutta sen kuolinhaava parantui. Ja KOKO maa seurasi ihmetellen petoa.

Ja he kumarsivat lohikäärmettä, koska se oli antanut sellaisen vallan pedolle, ja kumarsivat petoa sanoen: "Kuka on pedon vertainen, ja kuka voi sotia sitä vastaan?"

Ja sille annettiin suu puhua suuria sanoja ja pilkkapuheita, ja sille annettiin valta tehdä sitä neljäkymmentä kaksi kuukautta.
Ja se avasi suunsa Jumalaa pilkkaamaan, pilkatakseen hänen nimeänsä ja hänen majaansa, niitä, jotka taivaassa asuvat.
Ja sille annettiin valta käydä sotaa pyhiä vastaan ja VOITTAA heidät, ja sen valtaan annettiin KAIKKI sukukunnat ja kansat ja kielet ja kansanheimot.

Ja kaikki maan päällä asuvaiset kumartavat sitä, jokainen, jonka nimi ei ole kirjoitettu teurastetun Karitsan elämänkirjaan, hamasta maailman perustamisesta.

Jos kenellä on korva, hän kuulkoon.
Jos kuka vankeuteen vie, niin hän itse vankeuteen joutuu; jos kuka miekalla tappaa, hänet pitää miekalla tapettaman. Tässä on pyhien kärsivällisyys ja usko.

Ja minä näin toisen pedon nousevan maasta, ja sillä oli kaksi sarvea niinkuin karitsan sarvet, ja se puhui niinkuin lohikäärme.
Ja se käyttää kaikkea ensimmäisen pedon valtaa sen nähden ja saattaa maan ja siinä asuvaiset kumartamaan ensimmäistä petoa, sitä, jonka kuolinhaava parani.

Ja se tekee suuria ihmeitä, niin että saa tulenkin taivaasta lankeamaan maahan ihmisten nähden.
Ja se villitsee maan päällä asuvaiset niillä ihmeillä, joita sen sallittiin tehdä pedon nähden; se yllyttää maan päällä asuvaiset tekemään sen pedon kuvan, jossa oli miekanhaava ja joka virkosi.
Ja sille annettiin valta antaa pedon kuvalle henki, että pedon KUVA puhuisikin ja saisi aikaan, että ketkä vain eivät kumartaneet pedon kuvaa, ne tapettaisiin.

Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä RIKKAAT että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa,
ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku.
Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi.

"Anti-" sanassa Antikristus tarkoittaa "olla jonkun sijasta" ja "jotakuta vastaan". Vastoin yleistä käsitystä, ja myös monien kristittyjen ja ei-kristittyjen yllätykseksi, varsinaiset sanat "antikristus" ja monikkomuoto "antikristukset", eivät sellaisenaan esiinny kertaakaan Ilmestyskirjassa, Danielin kirjan apokalypseissa,
Paavalin tessalonikalaiskirjeen viittauksissa "laittomuuden ihmiseen", tai Jeesuksen puheessa aikojen lopun merkeistä.

Vaikka sanaa "antikristus" ei mainita näissä kohdissa, ne on yleensä yhdistetty kristillisessä traditiossa sanaan, mutta Raamatussa yhteyttä ei varsinaisesti ole. Raamatun Ilmestyskirjassa esimerkiksi luvussa 13. mainitaan kuitenkin viimeisinä päivinä ilmestyvä peto,
joka nousee merestä. Monissa tulkinnoissa Ilmestyskirjassa mainittu "merestä nouseva peto", "lopun ajan viimeisinä päivinä maailmaan ilmaantuva synnin mies", "kadotuksen lapsi", "laiton" ja "pieni sarvi" olisivat Raamatussa mainittuja nimityksiä tälle viimeiselle Antikristukselle.

Sana "antikristus" kaikissa muodoissaan esiintyy vain viisi kertaa Raamatussa, kahdessa apostoli Johanneksen kirjeessä Uudessa Testamentissa:
Kuka on valhettelija, ellei se, joka kieltää sen, että Jeesus on Kristus? Hän on antikristus, se, joka kieltää Isän ja Pojan. (1. Joh. 2:22)
Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika. Ja niin kuin te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin onkin nyt monta antikristusta ilmaantunut; siitä me tiedämme, että nyt on viimeinen aika. (1. Joh. 2:18)
ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa. (1. Joh. 4:3)
Sillä monta villitsijää on lähtenyt maailmaan, jotka eivät tunnusta Jeesusta Kristukseksi, joka oli lihaan tuleva; tämä tämmöinen on villitsijä ja antikristus. (2. Joh. 1:7)

Johanneksen ilmestys 12

9. Ja suuri lohikäärme, se vanha käärme, jota perkeleeksi ja saatanaksi kutsutaan, koko maanpiirin villitsijä, heitettiin maan päälle, ja hänen enkelinsä heitettiin hänen kanssansa. Mutta käärme oli kavalin kaikista kedon eläimistä, jotka Herra Jumala
oli tehnyt; ja se sanoi vaimolle: "Onko Jumala todellakin sanonut: 'Älkää syökö kaikista paratiisin puista'?"

Niin käärme sanoi vaimolle: "Ette suinkaan kuole;
Ja hän näytti minulle ylimmäisen papin Joosuan seisomassa Herran
enkelin edessä ja saatanan seisomassa hänen oikealla puolellaan, häntä syyttämässä.
Silloin hän sanoi heille: "Minä näin saatanan lankeavan taivaasta niinkuin salaman.

Nyt käy tuomio tämän maailman ylitse; nyt tämän maailman ruhtinas pitää heitettämän ulos.
Mutta minä pelkään, että niinkuin käärme kavaluudellaan petti Eevan, niin teidän mielenne ehkä turmeltuu pois vilpittömyydestä ja puhtaudesta, joka teissä on Kristusta kohtaan.
Ja hän otti kiinni lohikäärmeen, sen vanhan käärmeen, joka on perkele ja saatana, ja sitoi hänet tuhanneksi vuodeksi.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.