IRC-Galleria

Kristian1

Kristian1

Rakas taivaan isä joka loit maan ja taivaan ja ihmiset. Rakastan jumalaa,itseä, lähimmäisiä ja sitten ystäviä. Aamen.
VALTAVA VAHDINVAIHTO
Seuraava saattaa kuulostaa julmalta, mutta siinä ei ole mitään henkilökohtaista. Uskon yksinkertaisesti, että se, mitä tapahtui Lakelandissä, oli seurakunnan nykyhistorian kaikkein tyrmistyttävin ja odottamattomin ”nolaus”. Ja TV-kameroiden avulla se tapahtui aivan koko kristikunnan edessä. En puhu nyt pelkästään Todd Bentleystä. Puhun koko karismaattisuuden nimekkäimmistä ”apostoleista ja profeetoista”. Kun he nousivat lavalle tukemaan liikettä ja vain pari viikkoa myöhemmin näimme koko liikkeen alkavan murentua ja hajota pahimmalla mahdollisella tavalla – se oli jotain, mitä en koskaan elämässäni ole ennen nähnyt. En usko, että olemme koskaan nähneet Jumalan sillä tavalla käyvän oman nimekkäimmän johtajistonsa, koko joukon, kimppuun. Yksilöitä on kyllä langennut, mutta tällaista ei ole koskaan tapahtunut. On sanottava, että näky oli moni tavoin surullinen ja pelottava. Jumala ei leiki enää. Hän tarttuu asioihin kovin ottein. Mitä siis on luvassa seuraavaksi? Raamattu sanoo meille: ”Sota Saulin suvun ja Daavidin suvun välillä tuli pitkälliseksi. Mutta Daavid vahvistui vahvistumistaan, Saulin suku heikontui heikontumistaan [...]” (2 Sam. 3:1). Uskoakseni juuri tämä on nyt tapahtumassa. Se on juuri se prosessi, joka Raamatussa on profetoitu: ”[...] valtakunta otetaan teiltä pois ja annetaan kansalle (toiselle), joka tekee sen hedelmiä” (Matt. 21: 43). Jumala on saanut tarpeekseen seurakunnassaan jylläävästä eksytyksestä. Varaudu siihen, että tämä vahdinvaihto tapahtuu johtajiston jokaisella tasolla – paikallisista johtajista aina kansainvälisiin johtajiin asti. Katsopa vain. Se on jo käynnissä. Aika on tullut, että esiin nousevat hyvät paimenet – daavidit –– joita on valmistettu monta vuotta erämaassa tätä aikaa varten. Ja kuten sanoin, heitä on monia. Mikä on ’hyvä paimen’? Joku joka ruokkii lampaita ‘hyvällä ruoalla’ ja joka antaa elämänsä lampaiden puolesta suojellakseen lampaita susilta. Varaudu siihen, että tästä eteenpäin Daavidin suku, hyvien paimenten suku, vahvistuu vahvistumistaan ja Saulin suku heikkenee heikkenemistään. Herra itse aloittaa taistelun, taistellakseen Totuuden puolesta. Ja voi niitä, jotka seisovat hänen tiellään! Olen vakuuttunut siitä, että näemme Jeesuksen pian ottavan seurakuntansa rajusti uudelleen takaisin itselleen – ja sen tehdäkseen uskon hänen monissa tapauksissa käyttävän ’Herran sanoja’– profeettoja ja sanansaattajia, jotka välittävät läpitunkevan, ravistelevan sanan. Jumala ottaa rajusti takaisin Ruumiinsa. Tämä ravistelu on jo alkanut. Kuten olemme nähneet, seurakunnassa on otettu liikaa vapauksia. Liian monet ovat käytelleet liian helposti profeetan ja apostolin titteleitä. Pian saadaan selville, kuka sai tittelinsä ja asemansa julkeudella ja kuka on aito. Näiden viimeisten aikojen profetoidaan olevan koko historian kaikkein eksyttävin, viettelevin ja vaarallisin ajanjakso. Ja Jumalan täytyy saada ymmärtäviä johtajia, jotka osaavat luotsata hänen kansaansa sellaisilla petollisilla vesillä.

RICK JOYNER VASTAA
On ironista että, vuosia sitten Rick Joyner kirjoitti artikkeliini ”Miksi vastustan sisällissotaa” (Why I Oppose the Civil War) vastauksen, jonka hän tuolloin julkaisi. On aika kiinnostavaa lukea hänen kommenttinsa, kun otetaan huomioon viimeaikaiset tapahtumat. Hänen kirjeensä oli päivätty 28.8.1996: ”Hyvä Andrew, Arvostan, että lähetit minulle artikkelisi ”Miksi vastustan sisällissotaa”. Uskon kyllä ymmärtäväni kantasi […] Saulin ja Daavidin sukujen välinen sota jatkui pitkään [...] (2 Sam 3:1) […] Valitettavasti tämä sota on jo edessämme. Sinä olet jo näyttänyt, minkä puolen valitset, mutta oletko todella valinnut sen puolen, jolla sinun pitäisi olla? Me emme taistele verta ja lihaa vastaan, ja Luoja varjelkoon, ettemme pitäisi keitään veljiä vihollisina, vaikka he olisivat eksytyksen vankeina, mutta kuten todistin äskettäin Keski-Euroopassa, tämä on jatkunut nyt pitkään. Seurakunnan tämänhetkinen uudistus raastaa monia sydämiä ja järjestöjä, samoin kuin aiemmat ovat tehneet, mutta totuus voittaa. Lopputulos, jopa Saulin ja Daavidin sukujen välillä, tulee olemaan niiden välinen todellinen liitto. Ystävällisin terveisin. Hänessä Rick Joyner.” Toivon ja rukoilen, että Rick Joyner on oikeassa tästä lopulta koittavasta ”liitosta”. Mutta valitettavasti hän vaikuttaa olleen se, joka ikävä kyllä päätyi taistelemaan ”väärällä puolella”.

TOTUUS ”JOELIN ARMEIJASTA”
Kuten ystäväni Robert Holmes osoitti Joelin armeijaa ja Gideonin armeijaa koskevassa näyssään, Raamattu julistaa avoimesti, että Joelin armeija on tuholaissirkkojen armeija, joka juuri ennen aitoa herätystä pyyhkäisee halki maan tuhoten ja hävittäen siitä kaiken hyvän. Siksi minua on aina kummastuttanut, miksi River-liike haluaa kutsua itseään nimellä ’Joelin armeija’. Joelin kirjassa näemme, että Jumala itse päästää valloilleen tämän suuren, kaiken ahmaisevan tuholaissirkkaarmeijan, ajaa sitten sen pois ja vuodattaa myöhemmin Henkensä ”kaiken lihan päälle”. (Jos et usko minua, lue Joelin kirja itse. Asia on hyvin selvä. Siitä ei yksinkertaisesti ole kiistelemistä.) Miksi siis Joelin armeijaan liittymisen sanottiin olevan niin oli niin toivottavaa? Ja miksi Paul Cain kuulemma sai näyn, jossa oli Kansas Cityn profeettojen rakennuksen yllä sanat ”JOELIN ARMEIJAA KOULUTETAAN”, kun hän alkujaan tuli tekemisiin heidän kanssaan? Onko mahdollista, että tämä tuholaisarmeija on nyt viimeisten 16 vuoden aikana tehnyt ”hävitystyönsä”? Salliko Jumala sen tarkoituksellisesti koetellakseen seurakuntaa ja sen johtajia? Ja onko hän parhaillaan karkottamassa tätä invaasiota mereen? Vuosia sitten, ennen Toronton-siunausta, eräs uusiseelantilainen ystäväni näki vaikuttavan unen. Siinä hän oli suuressa auditoriossa, joka oli täynnä ihmisiä. Monet heistä olivat hengellisesti lihavia ja liikaa ruokittuja (mukaan lukien monet johtajat), kun taas loput vaikuttivat heihin verrattuina pieniltä. Hän näki ihmisten kaatuvan, nauravan ja itkevän ym. auditorion etuosassa, ja hänelle selkeästi puhutut sanat selitykseksi siitä, mitä hän näki, olivat: ”LAODIKEALAINEN HERÄTYS”. Hän huomasi, että juuri ne isokokoiset liian ruokitun näköiset ihmiset olivat niitä, jotka alkoivat eritoten olla tämän nauramisen, itkemisen ja kaatumisen ”lumoissa”. Unessa ystäväni vietiin istumaan pienten ihmisten joukkoon. Ja kun hän katseli, suuri kuilu alkoi ilmestyä isokokoisten ihmisten (jotka olivat yhä uppoutuneet ”laodikealaiseen herätykseen”) ja pienten ihmisten välille, joita vedettiin vakaasti pois tältä tapahtumapaikalta, kunnes näiden kahden ryhmän välille oli avautunut ammottava kuilu. Yhtäkkiä suuri nuorten ihmisten aalto pyyhkäisi kaikkialle näiden pienten ihmisten ympärille, ja nuoret alkoivat palvella heitä Jeesuksen Kristuksen voimassa. Hän tiesi tämän olevan aidon herätyksen alku. Tämän unen vahvistaa tunnettu allegoria ”Pako kristikunnasta” (Morningstar julkaisi sen monta vuotta sitten), jossa myös on kaksi herätystä – väärä ja aito). Se näyttää myös sopivan täydellisesti siihen, mitä kuvataan Joelin kirjassa.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.