IRC-Galleria

Kristian1

Kristian1

Rakas taivaan isä joka loit maan ja taivaan ja ihmiset. Rakastan jumalaa,itseä, lähimmäisiä ja sitten ystäviä. Aamen.

Eksytykset. Voimmeko me eksyä? 2.Torstai 18.04.2013 01:47

On myös mielenkiintoista huomata, että Sanassa kehotetaan sairastavaa uskovaa kutsumaan seurakunnan vanhimmat tykönsä voitelemaan hänet öljyllä ja rukoilemaan, jolloin Jumala voi parantaa. Raamatussa, varsinkaan Uudessa Testamentissa, ei missään kehoteta menemään jonkun "voidellun Jumalan miehen" luokse, vaan oman seurakunnan vanhimpien luokse. Jumala on sitoutunut paikallisseurakuntiin. Se on turvallista, vaikka siinä ei olekaan "showmeininkiä" tai sensaatiota. Jumala ei tarvitse meidän mainostamistamme eikä Hän ole mikään viihdeammattilainen, joka tyydyttää meidän sensaationnälkäämme. Toki Jumala varustaa niitä, jotka lähtevät perustamaan seurakuntia niille paikkakunnille, missä niitä ei vielä ole, ja varustaa lähtijöitä niin että ihmeet ja merkit seuraavat julistettua Sanaa (Mark. 16:15-20). Mutta valitettavasti on olemassa myös sellaisia "ihmemiehiä", jotka mainostavat itseään suuriksi ja julistavat kaikkea muuta kuin ristin sanomaa paikoissa, joissa jo on seurakuntia. Nämä miehet keräävät suuria määriä rahaa luvaten sitä ja tätä ilman katetta, ja vahingoittavat todellista uskoa.
Monet, jotka lähtevät näiden "ihmemiesten" perustamiin uudistusliikkeisiin, kertovat, kuinka kuivaa heidän uskonelämänsä oli ja kuinka epätoivoisia he olivat, kunnes nämä "herätykset" tulivat kuin tilauksesta. Samalla tavalla kävi israelilaisillekin erämaassa, kun manna ei enää riittänyt heille, vaan he kyllästyivät siihen. Niin on nytkin: Jumalan sana ei riitä enää meille, vaan me himoitsemme jotain erikoista, jännitystä, ilmiöitä. Emme halua enää vaeltaa uskossa, vaan näkemisessä. Jumala halutaan nähdä, ja niin teemme Jumalasta "kuvan" ja eksymme (1. Kor. 10:1-15).
Sana 'Kristus' tulee kreikan kielestä ja tarkoittaa 'Voideltua'. On vain yksi ainoa Voideltu tässä mielessä, ja Hän on Jeesus Nasaretista. Hänet voideltiin ja erotettiin määrättyä tehtävää varten. Hän on Kuningas, Profeetta ja Ylimmäinen Pappi sanojen varsinaisessa merkityksessä. Vanhan liiton aikana kuninkaita, profeettoja ja pappeja voideltiin öljyllä ja erotettiin eli pyhitettiin Jumalalle, mutta Jeesus on se varsinainen ja viimeinen pyhitetty, joka suoritti täydellisesti tehtävänsä, ilman syntiä. Meitä ei missään käsketä etsimään "voitelua", sillä se on jo meissä. Voitelua ei voida siirtää ihmisestä toiseen, vaan se tulee suoraan Jumalalta. Jumala on jo voidellut meidät. Olemme hänen omaisuuttaan (2. Kor. 1:21-22, 1. Joh 2:20-29). Pyhä Henki asuu meissä ja pysyy meissä loppuun saakka (Joh. 14:16-17). Paavali profetoi Herran Hengessä näin: "Minä tiedän, että minun lähtöni jälkeen teidän keskuuteenne tulee julmia susia, jotka eivät laumaa säästä, ja teidän omasta joukostanne nousee miehiä, jotka väärää puhetta puhuvat, vetääkseen opetuslapset mukaansa." (Apt. 20: 29-30)
Paavali varoitti Efeson seurakunnan vanhimpia tulevasta vaarasta. Hän sanoi, että eksyttäjät tulevat uskovien tykö, ja heitä nousee myös uskovien joukosta. Niin on tänäkin päivänä. Usein käy niin, että joku "ihmemies" tulee jostakin, hankkii kannattajia eri paikkakunnilla, ja näin hapatus leviää vauhdilla. Se on helppoa varsinkin tänä aikana, kun käytössä ovat kaikki tekniset apuvälineet, kuten televisio, satelliittikanavat, Internet jne. Paavalin profetia toteutui Efesossa, kuten apostoli Johannes kertoo ilmestyksessä, joka koskettaa myös meitä lopunajan uskovia. Jeesus sanoi: "Sinä olet koetellut niitä, jotka sanovat itseänsä apostoleiksi, eivätkä ole, ja olet havainnut heidät valhettelijoiksi". (Ilm. 2:2)
Efeson seurakunta koetteli siis näitä apostoleja, eikä noin vain uskonut heitä. Samassa Raamatun tekstissä varoitetaan myös menettämästä ensirakkautta Jeesukseen.
Laittomuuden eli synnin valtaanpääsy

Kun katsomme, mitä kaikkialla tapahtuu, näemme, että kaikkinainen syntielämä rehottaa. Lyhyessä ajassa maailma on muuttunut niin, että kaikki perusarvot romutetaan ja niitä pilkataan, vieläpä lain nojalla. Kaikki käännetään ylösalaisin ja kerskataan asioilla, joita vielä joitakin vuosia sitten pidettiin häpeällisinä. Ihmiset luulevat hulluudessaan ja synnin pimeydessä ratkaisevansa ongelmat kieltämällä ne tai tekemällä niistä sallittuja. Näin maailmaa valmistetaan ja kypsytetään vastaanottamaan Antikristus eli synnin ihminen, pahan ruumiillistuma. Maailma on kypsymässä myös Jumalan oikeudenmukaisille tuomioille.
Laittomuuden salaisuus on vaikuttanut maailmassa alkuseurakunnan päivistä lähtien ja huipentuu Antikristuksen tuloon. Ensin poistetaan kuitenkin este, joka mahdollisesti on maanpäällinen seurakunta (2. Tess. 2).
Ikävä kyllä on myös uskovia, jotka tulevat rakastumaan tähän maailmaan, ja luopumaan uskostaan. Tämä on uskosta pois lankeamisen kiusaus (Luuk. 21:36, 22:46). Jeesus ei turhaan käskenyt uskovia valvomaan ja rukoilemaan, etteivät joutuisi kiusaukseen, vaan saisivat voimaa vaikeita aikoja varten. Meidän tulee pukea yllemme Jumalan koko sota-asu, että kestäisimme pahana päivänä. Kylväjä-vertauksessa puhutaan ihmisistä, jotka kuulevat Sanan, mutta se tukehtuu tämän maailman huoliin, rikkauteen ja himoihin (Luuk. 8:14). Joka haluaa olla maailman ystävä, hänestä tulee Jumalan vihollinen, eikä Isän rakkaus ole silloin hänessä. Tämä on hengellistä haureutta, sillä olemme Kristuksen morsian. Jeesus on mustasukkainen meistä, sillä olemme Hänen omaisuuttansa. Raamattu kuvaa langennutta uskonnollista järjestelmää portoksi (1. Joh. 2:15-17, Jaak. 4:4-5, Joh.ilm. 17:1-6).
Emme siis voi palvella Jumalaa ja mammonaa, vaan jompi kumpi on sydämemme valtias (Matt. 6:19-24).

Eksytykset. Voimmeko me eksyä?1.Torstai 18.04.2013 01:37

Eksytykset. Voimmeko me eksyä?

Olen jättänyt tämän aiheen viimeiseksi, koska haluan tutkia erityisesti tätä koetuksen aluetta, sillä se näyttää olevan erityisesti länsimaailmaa koskeva alue. On merkillistä, että tästä aiheesta on vaiettu niin paljon, vaikka Jeesus ja apostolit varoittivat nimenomaan uskovia eksymisen vaaroista. Näytämme kuitenkin luulevan, että nämä asiat eivät kosketa uskovia, tai sitten luulemme, että eksyttäjät ovat niin selvästi havaittavia tapauksia, että ne havaitaan automaattisesti. Kuitenkin jo alkuseurakunnan päivistä lähtien on jouduttu taistelemaan ja paljastamaan vääriä opettajia ja profeettoja, emmekä mekään ole poikkeus tässä asiassa. Miksi muuten vieläkin tarvittaisiin henkien erottamisen lahjaa, tai miksi meitä kehotetaan jatkuvasti tutkimaan ja koettelemaan kaikkea?
Me suomalaiset olemme aika rehellistä kansaa. Ehkä meidän on sen tähden vaikeaa käsittää ja uskoa, että on olemassa petkuttajia, jotka eivät kaihda mitään keinoa saadakseen rahaa ja hyötyä itselleen. Petkuttajat käyttävät Herran nimeä pelkäämättä ja vievät siten monia mukaansa.
Ennen kuin tutkimme, millaisia nämä eksyttäjät ovat, katsomme, mitä Raamattu sanoo uskovien eksymisestä. Jeesus sanoi näin:

"Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammasten vaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia." (Matt. 7:15) ja "Silloin Jeesus vastasi ja sanoi heille: katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä. Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä olen Kristus', ja he eksyttävät monta... Ja monta väärää profeettaa nousee, ja he eksyttävät monta... Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin. Katso, minä olen sen teille edeltä sanonut." (Matt. 24:4-5, 11. 24-25)
Jeesus varoittaa tässä uskovia eksymästä ja sanoo: "jos mahdollista". On yhtä mahdollista eksyä kuin langeta syntiin tai luopua uskosta. Sen tähden meidän tulee valvoa ja rukoilla, tutkia Sanaa ja pukea yllemme Jumalan koko sota-asu, jotta voisimme vastustaa perkeleen kavalia juonia. Nämä asiat eivät ole automaattisia, vaan ne täytyy opetella samalla tavalla kuin lapsi tekee opetellessaan kävelemään, syömään jne. Ja niin kuin vanhemmat opettavat lapsilleen erilaisia asioita, samalla tavalla Jumalan asettamat vanhimmat valvovat ja opettavat meitä paikallisseurakunnissa meidän parhaaksemme, palvellen ja rakentaen Jumalan seurakuntaa armolahjojensa ja varustuksensa mukaan.

uskovien vainot.Torstai 18.04.2013 01:34

Uskovien vainot

Jeesuksen seuraajia on aina vainottu, Herra itse kertoo siitä meille Sanassaan (Joh. 15:18-27; Joh. 16:1-4). Myös Pyhä Henki ilmoitti Paavalin kautta, että jokainen, joka tahtoo tosissaan seurata Jeesusta, joutuu vainottavaksi (2. Tim. 3:12). Ja koska emme ole Herraamme suurempia, samat ilot ja surut odottavat meitäkin. Jeesus lupasi lähettää uskoville Pyhän Henkensä taivaaseen astumisensa jälkeen, jotta saisimme rohkeuden olla Hänen todistajiaan. Kreikan kielen sana 'todistaja' on 'Martys', josta sana 'marttyyri' tulee. Se tarkoittaa veritodistajaa. Kaikki apostolit kärsivät marttyyrikuoleman paitsi Johannes. Myös nykyään monissa maissa veljiämme ja sisariamme tapetaan, kidutetaan ja vangitaan uskon tähden. Heitä olisi hyvä muistaa rukouksin. (Hebr. 13:3) Mutta vaikka emme kokisikaan marttyyrikuolemaa, joudumme kuitenkin kuolemaan itsellemme. Egomme (eli vanha minämme, syntinen luontomme, lihamme) on ristiinnaulittu Kristuksen kanssa ja haudattu kasteen hautaan, jotta eläisimme uutta elämää Jumalan voimassa. Tämä on se uskon kilvoitus, johon me kaikki olemme kutsutut, ja se päättyy vasta, kun kuolemme fyysisesti. (Room.6&7, Gal. 16-25, Gal. 6:14). Olkaamme siis vahvoja uskovia eikä Jeesuksen kylväjä-vertauksessa esittämien ihmisten kaltaisia, jotka heti ottivat sanan vastaan (tulivat uskoon), mutta vainojen ja ahdistuksen tullessa lankesivat pois (Matt. 13:20-21).
Koetukset, kiusaukset ja eksytykset puhdistusvälineinä

Elämme historian viimeisten päivien viimeisiä hetkiä. Jeesus hakee pian uskovat maan päältä ennen Jumalan vihan ja tuomioiden täytäntöönpanoa. Uskovat joutuvat kuitenkin ennen sitä kestämään maailmassa monet koetukset ja ahdistukset, joilla uskoamme puhdistetaan ja joissa Jumalan tarkoitus toteutuu meissä pyhittäen ja muuttaen meitä Kristuksen kaltaisiksi. Jokainen meistä on heikko, emmekä läheskään aina läpäise näitä kokeita, vaan olemme monesti uskottomia ja lankeamme välillä. Onneksi Jumala on kuitenkin uskollinen ja pitkämielinen. Saamme aina nousta parannusta tehden ja jatkaa matkaamme aina Taivaaseen saakka.
Valitettavasti kaikki eivät kuitenkaan selviä perille, vaan jättävät matkansa kesken ja luopuvat uskosta. Näin kävi myös Israelin kansalle, joka katkeroitui ja paatui erämaassa eikä päässyt perille luvattuun maahan (1. Kor. 10:1-13; Hebr. 3:7-19; Hebr. 12:1-17). Meidän täytyy siis valvoa, rukoilla ja tutkia itseämme, niin kuin Herramme kehoitti. Raamattu on täynnä varoituksia uskoville eikä niihin tulisi suhtautua kevytmielisesti. Saamme kuitenkin elää levosta ja armosta käsin. Katsotaan, mitä Jeesus sanoi aikakauden lopusta ja sen merkeistä. (Alleviivaukset ja vahvennukset kirjoittajan.)
"Katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä. Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä olen Kristus [=voideltu], ja he eksyttävät monta. Ja te saatte kuulla sotien melskettä ja sanomia sodista; katsokaa, ettette peljästy. Sillä näin täytyy tapahtua, mutta tämä ei ole vielä loppu. Sillä kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, ja nälänhätää ja maanjäristyksiä tulee monin paikoin. Mutta tämä on vasta synnytystuskien alkua. Silloin teidät annetaan vaivaan, ja teitä tapetaan, ja te joudutte kaikkien kansojen vihattaviksi, minun nimeni tähden. Ja silloin monet lankeavat pois, ja he antavat toisensa alttiiksi ja vihaavat toinen toistaan. Ja monta väärää profeettaa nousee ja he eksyttävät monta. Ja sen tähden, että laittomuus [=synti] pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus. Mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu. Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu." (Matt. 24: 4-14)
Tässä Raamatun tekstissä käy ilmi, millainen on aika ennen Jeesuksen paluuta. Kun seuraamme uutisia, emme voi olla näkemättä, mitä tapahtuu kaikkialla maailmassa. On kapinointia kansojen sisällä ja sotia sekä maanjäristyksiä kaikkialla maailmassa. Raamatusta käy kuitenkin ilmi, että ennen Jeesuksen paluuta uskovia tullaan koettelemaan kolmella osa-alueella. Uskovia vainotaan, jotkut tapetaan. Tulee myös uskonnollisia eksytyksiä ja synti leviää ennennäkemättömällä tavalla. Jotkut rakastuvat tähän maailmaan. Mutta tutkitaan nyt tarkemmin näitä koetuksen alueita, joihin me kaikki joudumme tavalla tai toisella, jotta osaisimme olla valmiita, kun ne tulevat.

Kodeissa kokoontumiset 5.Torstai 18.04.2013 01:31

17) Miksette tyydy olemaan jossakin kirkkokunnassa mukana edistämässä Jumalan valtakunnan työtä? Ei täydellistä seurakuntaa ole maan päällä kuitenkaan. Oletteko te Se Ainoa ja Oikea porukka muka?

Olemme lähteneet kirkoista juuri siksi, että siellä esiintyi epäraamatullisia asioita, joihin ei yksilöuskovalla ole mahdollisuutta puuttua. Kun itse on saanut Sanasta valoa ja näkee vääryyttä, jota ei haluta korjata, niin ei ole muuta ratkaisua kuin itse lähteä pois sellaisesta järjestöstä. Toinen vaihtoehto olisi ollut sulkea silmänsä ja mukautua vallitsevaan olotilaan. Ei ole mielestäni järkevää olla nimellisesti mukana sellaisessa, vaikka itse on eri mieltä ja kokee olevansa henkisesti suljettu ulkopuolelle.

Jumalan valtakunnan työ ei ole mielestäni tärkeämpää kuin hyvä omatunto. Jumalan valtakunnan työtä voidaan tehdä puhtaasti kuulumatta johonkin kirkkokuntaan.

Se, että ei kukaan ole täydellinen tai ettei sellaista srk:aa olekaan, ei saisi olla veruke sille asialle, että meidän tulisi kaikessa palata Jumalan Sanaan pyrkien täydellisyyteen eli aikuisuuteen uskossa tullen valmiiksi palvelemaan ja rakentamaan Kristuksen ruumista, joka on seurakunta. Sellainen selitys kelpaa monille, mutta se ei tule kelpaamaan Herralle palkanmaksun päivänä. Rakkaudettomuus, palavuuden puute, velttous, apatia, välinpitämättömyys on nykyisin kauniisti selitetty monilla eri asioilla ja selityksillä, vaikka meidän tulisi antaa Sanan tutkia meitä paljastaen puutteitamme ja näin saisimme uudistua parannukseen ja ensirakkauteen.

Emme ole joku ainoa ja oikea porukka. Me vain rakastamme Herraa ja haluamme kaikessa tehdä Hänen tahtonsa, sen mukaan kuin saamme Sanan kautta valoa. Me emme täydellisesti onnistu varmaan, mutta emme tahdo sillä verukkeella alentaa Sanan määräämiä linjoja ja ihanteita. Sanan mitta on se mitta emmekä saa sitä muuttaa itsemme tasolle, vaan meidän tulee muuttua sen mukaan. Tämä ei ole ylpeyttä, vaan Sanan mukaista nöyryyttä. Ylpeyttä on päinvastoin se, että luulemme tietävämme paremmin kuin Jumalan ilmoitus. Pitäkäämme Sana auktoriteettinamme kaikessa, ei vain periaatteessa ja sanoissa, vaan käytännössä ja teoissa, muutoin petämme itseämme.

"Ja niin te olette tehneet Jumalan sanan tyhjäksi perinnäissääntönne tähden. Te ulkokullatut, oikein teistä Esaias ennusti, sanoen: 'Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta heidän sydämensä on minusta kaukana; mutta turhaan he palvelevat minua opettaen oppeja, jotka ovat ihmiskäskyjä.'" (Matt.15:6-9)
"Mutta kun he näkivät Pietarin ja Johanneksen rohkeuden ja havaitsivat heidän olevan koulunkäymättömiä ja oppimattomia miehiä, he ihmettelivät; ja he tunsivat heidät niiksi, jotka olivat olleet Jeesuksen kanssa." (Apt.4:13)

Kumpaan suuntaan tiemme johtaa? Toiset olivat teologian kouluja käyneet ja vesittivät Jumalan Sanan (En tee tyhjäksi hyvien raamattukoulujen hyötyä silti), toiset olivat Jeesukselta oppineet. Kuljemmeko kohti portto Baabelia, joka on parhaillaan muodostumassa vai kohti Uutta Jerusalemia, johon Jeesus pian noutaa omansa? Jokaisen on valittava tiensä.

Kodeissa kokoontumiset 4.Torstai 18.04.2013 01:29

13) Miten pääsette osallistumaan yhteiskunnallisiin tehtäviin, joissa voidaan evankeliumia julistaa, kuten esim. vankilatyöhön? Niissä edellytetään jonkun organisaation tai kirkon suosituksia, jotta saisi luvan toimia.

Vastaus:
Toistaiseksi se [vankilatyö] on mahdotonta ellei kuulu johonkin viralliseen kirkkokuntaan, mutta jos Jumala tahtoo avata ovia sinne, niin silloin ne avautuvat tavalla tai toisella.

14) Ketkä ovat tervetulleita teidän kokoontumisiinne?

Vastaus: Kaikki, jotka tahtovat Jeesusta seurata ja Hänen Sanaansa totella opissa ja vaelluksessa, riippumatta siitä missä kohdin kukin on menossa tiellä ja minkä verran on Hengen valoa Sanasta saanut.
Myös satunnaiset kävijät ja uskosta kiinnostuneet ovat tervetulleita. Rakkausaterialle kuitenkin vain Totuudessa vaeltavat.

15) Kenelle olette vastuussa opetuksestanne ja toiminnastanne, kun kukaan ei valvo teitä?

Vastaus: Ensinnäkin olemme vastuussa seurakunnan Herralle, Jeesukselle, kaikesta (1Kor.3:10-15; 2Kor.5:10; Room.14:10-12; Ilm.22:12). Toiseksi olemme toinen toisellemme tilivelvolliset ja meidän tulee olla alamaisia toinen toisillemme Kristuksen pelossa (Ef.5:21; 1Piet.5:5). Kukaan ei ole erehtymätön, eikä kukaan ole Sanan arvioinnin ulkopuolella (Apt.17:11; 1Tess.5:20-22). Johtajat keskuudessamme valvovat toisten sieluja, heidän parhaaksensa, opettaen ja ohjaten kaikessa Sanan mukaiseen elämään, näyttämällä esimerkkiä ja huolehtimalla heistä rakkaudessa (Hebr.13:17).

16) Ettekö ole hajottamassa enemmän kuin rakentamassa?

Näitä syytöksiä esiteltiin jo profeetta Jeremiaa, Jeesusta, Stefanusta ja Paavalia vastaan. Väitettiin valheellisesti, että he ovat puhuneet pahaa Temppeliä vastaan, kun he uhuivat Jumalan Sanaa, joka saattoi olla nuhteeksi vallitsevalle uskonnolliselle järjestykselle. Nyt voidaan samoin valheellisesti tai tietämättömyydestä sanoa, että ne, jotka eivät halua kuulua johonkin kirkkokuntaan eivätkä näin ollen edistä sen päämääriä, eivät rakenna seurakuntaa, vaan ovat hajottajia. Osa uskovista sanoo näin, koska he pelkäävät aidosti, että tämä 'uusi liikehdintä' on viemässä uskovat harhaan ja tuuliajolle. Näinhän on monesti käynyt seurakunnissa, että joku uusi opintuuli on vienyt lampaat hajalle ja jättänyt ne sitten kuolemaan. Olisi kuitenkin syytä perehtyä asiaan ennen kuin lausutaan varmoja tuomioita ja mielipiteitä, jotka ne johtuvat enemmän ennakkoluuloista kuin tiedosta.

Kotiseurakuntaliike (jos sitä tällä nimellä kutsutaan) ei ole kalastamassa uskovia eri kirkoista perustaakseen uuden lahkon. Päätehtävämme on julistaa evankeliumia ja kastaa ja opettaa uusia kääntyneitä noudattamaan Jumalan Sanaa eli tehdä Jeesukselle opetuslapsia, joilla ei ole muita nimityksiä. Jos lisäksi eri suunnista olevat uskovat haluavat osallistua kotikokoontumisiin, se on heidän asiansa. Ketään ei käännytetä omaksumaan jotain näkemystä, vaan pyritään kaikessa palamaan Raamatun alkuperäiseen opetukseen, ei vain opissa, vaan myös vaelluksessa. Vaikka vapaiden suuntien kristillisyydessä oppi seurakunnasta on periaatteessa oikea, niin sen käytännön sovellutus arkielämässä ei useimmiten toimi.

Paavalin mukaan hajottajat olivat juuri niitä jotka asettuivat eri julistajien nimien alle (1Kor.1:10-13; 3:1-9). Nyt tilanne on muuttunut juuri päinvastaiseksi kuten monet muutkin asiat kristikunnassa. Otettakoon esimerkiksi se, että kun Israel sai Mooseksen kautta lain, niin väärät profeetat kivitettiin (5Moos.13). Myöhemmässä vaiheessa, kun kansa eli luopumuksessa, väärät profeetat olivat vallassa ja oikeita vainottiin (2Aik.18). Samoin alkuseurakunnassa harhaopettajia vastustettiin, mutta nyt viimeisinä päivinä ne valloittavat kristikuntaa ja harvat kohottavat äänensä niitä vastaan, vaikka tietävätkin asiat (1Joh.2:18-29; 4:1; Ilm.2:2). Nyt totuuden torvia leimataan hajottajiksi ja rauhan häiritsijöiksi.

Kummat ovat sitten hajottajia Jumalan silmissä? Ne, jotka ajavat uskoontulleet tietyn nimen alle, saadakseen enemmän jäseniä omaan rekisteriinsä, mikä takaa suuremman kunnian ihmisten silmissä ja usein myös suurempia tuloja. Vai ne jotka eivät alennu enää moiseen inhimilliseen touhuiluun, vaikka rakastavatkin edelleen kaikkia veljiä ja sisaria, jotka kuuluvat eri suuntiin?

Kodeissa kokoontumiset 3.Torstai 18.04.2013 01:26

8) Entäs lähetystyö?

Vastaus:
Uskomme, että kun Herra kutsuu jonkun joukostamme ulkomaille julistamaan evankeliumia, niin asiat myös järjestyvät sitten. Joillakin on jo kokemusta asiassa.

9) Koska ette ole rekisteröityneet, niin miten voitte kerätä rahaa eri tarpeisiin?

Vastaus:
Ensinnäkin, emme kerää kenenkään rahoja. Toiseksi, kun paljastuu tarve jollakin tai joku tuo ilmi puutteensa, niin pyrimme auttamaan parhaamme mukaan. Siihen ei tarvita virallisia pöytäkirjoja eikä rekisteröintiä. Eri asia olisi, jos summat liikkuisivat korkealla tai joku meistä palkattaisiin johonkin kokopäivätyöhön. Paras olisi silti Paavalin esimerkin mukaisesti itse ansaita elantonsa ja auttaa muita vapaaehtoisesti (Apt.20:33-35).

10) Miten käy lasten kanssa, kun teillä ei ole pyhäkoulua?

Vastaus: Raamattu opettaa, että lasten hengellinen kasvatus on vanhempien ja erityisesti isien vastuulla (1Moos.18:19; 2Moos.13:8, 14; 5Moos.4:10; 6:6-7; Sananl.3:1; 4:1). Lapset voivat iästä riippuen olla mukana kokouksissa ja näin oppia parhaiten nähden esimerkkiä läheltä. Opetuksen ajaksi pidetään huolta siitä, etteivät lapset ole häiriöksi.

11) Mikä on musiikin osuus kokoontumisissanne, kun teillä ei ole kuoroa tms.?

Vastaus:
Meillä ei ole todellakaan sitä asetelmaa, että joku esiintyy ja muut kuuntelevat. Jos sattuu olemaan säestäjä paikalla, niin laulamme [jotka haluavat] yhteislauluja. Musiikista ei ole pakko tehdä ohjelmanumeroa ja pakkopullaa. Musiikin tarkoitus on opettaa toisiamme, eikä viihdyttää. Laulaa voidaan säestyksellä tai ilman, kunhan se tapahtuu rakennukseksi (Kol.3:16).

12) Miten suhtaudutte niihin jotka ovat jonkin kirkkokunnan jäseniä?

Vastaus:
Se on jokaisen valinta eikä se vaikuta meihin, kunhan ei kukaan tyrkytä mitään oman kirkkonsa oppia. Ratkaisevinta on, onko nimi Elämän Kirjassa vai ei, kuuluuko Jeesukselle ja noudattaako henkilö Sanan opetusta vai ei.

Kodeissa kokoontumiset 2.Torstai 18.04.2013 01:23

3) Ettekö te itse ole nyt uusi puolue monien kirkkojen joukossa?

Vastaus: Ei, vaan olemme itsenäinen Herran seurakunta, ilman muita nimityksiä. Olemme osa sen paikkakunnan uskovien kokonaisuutta ja olemme yhtä kaikkien kanssa jotka ovat vilpittömässä ja Raamatun mukaisessa uskossa. Emme ole minkään kirkkokunnan oppikorostuksen kannalla, vaan pyrimme kaikessa opettamaan ja noudattamaan Raamatun kokonaisilmoituksen mukaisesti, Raamattu Raamatulla -periaatteella.

4) Miten käy vastakääntyneelle?

Vastaus:
Kun ihminen tulee uskoon ja Herra lähettää hänet meidän huolehdittavaksemme, niin teemme parhaamme, jotta hän saisi juurtua Jumalan Sanaan ja kasvaisi saaden kokea uskovien keskinäistä rakkautta ja huolenpitoa arjessa. Vastakääntynyt on kuin uuden perheen jäsen, josta huolehditaan Jumalan rakkaudella ja varjellaan vääristä opetuksista ja jolle opetetaan Sanan alkeita.

5) Miten kasteen kanssa?

Vastaus:
Kodeissa ei yleensä ole kastealtaita. Kesäisin voidaan kastaa luonnon vesissä ja talvisin kaste järjestyy eri tavoin tarvittaessa. Uskoon tulleelle tarjotaan erilaiset vaihtoehdot kuten jossain vapaiden suuntien rukoushuoneella kasteen ottamista, mikäli henkilö halua liittyä sellaiseen. Emme käännytä ketään kotiseurakuntalaiseksi, vaan uskoontullut saa itse päättää kuultuaan vaihtoehdot.
Useimmiten, kun ihminen kastetaan, hänet kastetaan jonkin kirkon jäseneksi, vaikka Raamattu opettaa, että uskova kastetaan Kristuksen kuolemaan eikä johonkin suuntaan. Ihminen, joka on uskossa, on jo Hengessä kastettu Kristuksen srk:n jäseneksi (1Kor.12:12-13).

6) Miten osallistutte Herran ehtoolliselle?

Vastaus: Kokoonnumme yhteen syömään ruokaa niiden kanssa, joiden tiedämme vaeltavan Jumalan tahdossa eikä synnissä. Ruoan yhteydessä murramme happamatonta leipää ja juomme rypälemehua Herran muistoksi. Silloin vietämme aikaa yhdessä pitempään ja tietysti tutkimme Raamattua ja rukoilemme. Pyrimme viettämään rakkausateriaa kuten alkukristityt tekivät (Apt.2:41-47)1Kor.11:17-34; 5:11; Juud.4, 12).

7) Miten saavutatte uskosta osattomat ihmiset?

Vastaus:
Käytännössä asiat menevät niin, että uskoontulleet tuovat asiasta kiinnostuneita joskus viikoittaisiin Raamatun tutkisteluiltoihin. Joskus Jumala johdattaa arjen keskellä törmäämään ihmiseen, joka on herätyksessä tai joku tuttava soittaa, jolle asiat ovat tulleet ajankohtaisiksi. Teemme myös katutyötä viikoittain. Pyrimme noudattamaan lähetyskäskyä, missä liikumme ja olemaan Herran Hengen johdatuksessa, kuka enemmän, kuka vähemmän. Meillä ei siis ole mitään mainoskampanjaa, suurtapahtumia, tms. Toiset tahot hoitakoot ne, jos niin haluavat. Lähdemme etsimään sitä yhtä syntistä, joka tahtoo parannusta tehdä (Luuk.15:7).

Kodeissa kokoontumiset 1.Torstai 18.04.2013 01:23

1) Ellei uskova kuulu johonkin kristilliseen viralliseen kirkkokuntaan, hän on tuuliajolla ja pois Jumalan suunnitelmasta. Onhan Raamatussa selvästi ilmoitettuna paikallisseurakunnan tärkeys ja varoitetaan jättämästä oman seurakunnan kokousta.

Vastaus:
Kyllä, Raamattu puhuu selvästi paikallisseurakunnasta. Ongelmana nyt nousee kysymys siitä, mikä näistä kirkkokunnista on se paikallisseurakunta Jumalan silmissä. Onko se helluntaikirkko, vapaakirkko, baptistikirkko, metodistikirkko, luterilainen kirkko, adventtikirkko, jne.?

Raamattu tuntee vain yhden paikallisseurakunnan yhtä kaupunkia kohti (1Kor.1:2; 1Tess.1:1). Se koostuu kaikista uudestisyntyneistä Jumalan lapsista, Jeesuksen todellisista opetuslapsista kullakin paikkakunnalla. Seurakuntaa kutsutaan Raamatussa maantieteellisen nimen mukaan, eikä jonkun ihmisen tai erityisen opin mukaan. Paavali nuhteli meidän nykyisestä käytännöstämme Korinton kaupungin uskovia syyttäen heitä lihallisuudesta, sillä he olivat pirstoutuneet kukin mieliopettajansa mukaan eri puolueisiin. Se ei ollut siis mikään rikkaus tai siunaus Jumalan silmissä kuten monet nykyisin uskottelevat ja toistavat kuin papukaijat (1Kor.1:10-13; 3:1-8).

Mitä tulee oman seurakunnan kokouksen jättämiseen, niin alkukielellä siinä puhutaan keskinäisestä kokoontumisesta tai ylöskokoontumisesta (Hebr.10:25). Kyse ei ole siis mistään oman kirkkokunnan sunnuntain kokouksesta. Tällä saadaan omaan puolueeseen uskollisia jäseniä, jotka ovat enemmän tai vähemmän rakentamassa tuota tiettyä kirkkokuntaa, edistäen sen päämäärää. Se voi olla hyvää tai huonoa. Keskinäiset kokoontumiset alkukristillisyydessä olivat paljon enemmän kuin tätä. Se oli aitoa vuorovaikutusta, huolenpitoa, elämän jakamista, toisten palvelemista Jumalan antamilla lahjoilla.

Kaikki paikkakunnalla olevat uskovien kokoontumiset ovat itse asiassa seurakunnan kokouksia, kun kokoonnutaan Jeesuksen nimessä, sillä silloin Hän itse on läsnä Henkensä kautta. Olipa läsnä kaksi, kolme tai enemmän uskovia, se ei ole ratkaisevaa, vaan se, että itse Jeesus on keskellämme (Matt.18:20).

2) Ryhmänne ei ole seurakunta, koska teillä ei ole vanhimmistoa tai pastoria.

Vastaus:
Ensinnäkin Uuudessa Testamentissa käy ilmi se, että kun ihmisiä tuli uskoon julistetun sanan seurauksena, heidät kastettiin ja koottiin yhteen ja he muodostivat seurakunnan, josta myöhemmin apostolit tai heidän valtuuttamansa henkilö valitsivat vanhimmat palvelemaan uskovia (Apt.14:23; 15:4; Tiit.1:5). Valinta oli ymmärtääkseni vahvistus siihen kutsuun, jonka Herra oli antanut tietyille miehille ja muut sen myös huomasivat. Kotiryhmiin Herra aikanaan kutsuu vanhimpia palvelemaan ja vartioimaan laumaa. He toteuttavat jo kutsumustaan koko ajan palvellen Sanassa ja huolehtivat vastakääntyneistä ja muista uskovista.