IRC-Galleria

Kristian1

Kristian1

Rakas taivaan isä joka loit maan ja taivaan ja ihmiset. Rakastan jumalaa,itseä, lähimmäisiä ja sitten ystäviä. Aamen.

ENSIMMÄINEN AIKAKIRJA 10Keskiviikko 26.06.2013 17:42

1. Mutta filistealaiset taistelivat Israelia vastaan; ja Israelin miehet
pakenivat filistealaisia, ja heitä kaatui surmattuina Gilboan vuorella.
2. Ja filistealaiset pääsivät Saulin ja hänen poikiensa kintereille, ja filistealaiset surmasivat Joonatanin, Abinadabin ja Malkisuan, Saulin pojat.
3. Ja kun taistelu kiihtyi ankaraksi Saulia vastaan ja jousimiehet keksivät hänet, joutui hän hätään jousimiesten ahdistaessa.
4. Ja Saul sanoi aseenkantajallensa: "Paljasta miekkasi ja lävistä sillä minut, etteivät nuo ympärileikkaamattomat tulisi pitämään minua pilkkanaan". Mutta hänen aseenkantajansa ei tahtonut, sillä hän pelkäsi kovin. Niin Saul itse otti miekan ja heittäytyi siihen.
5. Mutta kun hänen aseenkantajansa näki, että Saul oli kuollut, heittäytyi hänkin miekkaansa ja kuoli.
6. Niin kuolivat Saul ja hänen kolme poikaansa ynnä koko hänen perheensä; he kuolivat yhdessä.
7. Ja kun kaikki Israelin miehet, jotka asuivat tasangolla, huomasivat, että he olivat paenneet ja että Saul poikinensa oli kuollut, jättivät he kaupunkinsa ja pakenivat, ja filistealaiset tulivat ja asettuivat niihin.
8. Seuraavana päivänä filistealaiset tulivat ryöstämään surmattuja ja löysivät Saulin ja hänen poikansa kaatuneina Gilboan vuorelta.
9. Niin he ryöstivät hänet ja ottivat hänen päänsä ja hänen aseensa ja lähettivät ne ympäri filistealaisten maata, julistaaksensa voitonsanomaa epäjumalillensa ja kansalle.
10. Ja he asettivat hänen aseensa jumalansa temppeliin, ja hänen pääkallonsa he kiinnittivät Daagonin temppeliin.
11. Kun koko Gileadin Jaabes kuuli, mitä kaikkea filistealaiset olivat tehneet Saulille,
12. nousivat he, kaikki asekuntoiset miehet, ja ottivat Saulin ja hänen poikainsa ruumiit ja toivat ne Jaabekseen. Sitten he hautasivat heidän luunsa tammen alle Jaabekseen ja paastosivat seitsemän päivää.
13. Niin kuoli Saul, koska hän oli ollut uskoton Herraa kohtaan eikä ollut ottanut vaaria Herran sanasta, ja myös sentähden, että hän oli kysynyt vainajahengeltä neuvoa,
14. mutta ei ollut kysynyt neuvoa Herralta. Sentähden Herra surmasi hänet ja siirsi kuninkuuden Daavidille, Iisain pojalle.

ENSIMMÄINEN AIKAKIRJA 9Keskiviikko 26.06.2013 17:41

1. Koko Israel merkittiin sukuluetteloon, ja katso, he ovat kirjoitetut
Israelin kuningasten kirjaan. Ja Juuda vietiin Baabeliin pakkosiirtolaisuuteen uskottomuutensa tähden.
2. Entiset asukkaat, jotka elivät perintömaillaan, kaupungeissaan, olivat israelilaisia, pappeja, leeviläisiä ja temppelipalvelijoita.
3. Jerusalemissa asui Juudan lapsia, benjaminilaisia, efraimilaisia ja manasselaisia, nimittäin:
4. Uutai, Ammihudin poika, joka oli Omrin poika, joka Imrin poika, joka Baanin poika, Pereksen, Juudan pojan, jälkeläisiä;
5. ja seelalaisia: Asaja, esikoinen, ja hänen poikansa;
6. serahilaisia: Jeguel ja hänen veljensä, kuusisataa yhdeksänkymmentä;
7. benjaminilaisia: Sallu, Mesullamin poika, joka oli Hoodavjan poika, joka Senuan poika,
8. Jibneja, Jerohamin poika, Eela, Ussin poika, joka oli Mikrin poika, ja Mesullam, Sefatjan poika, joka oli Reguelin poika, joka Jibnean poika,
9. sekä heidän veljensä, heidän polveutumisensa mukaan, yhdeksänsataa viisikymmentä kuusi. Kaikki nämä olivat perhekunta-päämiehiä perhekunnissaan.
10. Ja pappeja: Jedaja, Joojarib, Jaakin,
11. Asarja, Hilkian poika, joka oli Mesullamin poika, joka Saadokin poika, joka Merajotin poika, joka Ahitubin poika, Jumalan temppelin esimies;
12. Adaja, Jerohamin poika, joka oli Pashurin poika, joka Malkian poika, ja Maesai, Adielin poika, joka oli Jahseran poika, joka Mesullamin poika, joka Mesillemitin poika, joka Immerin poika;
13. sekä heidän veljensä, heidän perhekuntiensa päämiehet, tuhat seitsemänsataa kuusikymmentä miestä, kelvollisia toimittamaan palvelusta Jumalan temppelissä.
14. Ja leeviläisiä: Semaja, Hassubin poika, joka oli Asrikamin poika, joka Hasabjan poika, merarilaisia;
15. Bakbakkar, Heres, Gaalal, Mattanja, Miikan poika, joka oli Sikrin poika, joka Aasafin poika;
16. Obadja, Semajan poika, joka oli Gaalalin poika, joka Jedutunin poika; ja Berekja, Aasan poika, joka oli Elkanan poika, hänen, joka asui netofalaisten kylissä.
17. Ja ovenvartijat: Sallum, Akkub, Talmon ja Ahiman veljineen: Sallum oli päämies,
18. ja tähän saakka hän on ollut vartijana Kuninkaan portilla, idän puolella. Nämä olivat ovenvartijoina leeviläisten leirissä.
19. Mutta Sallumilla, Kooren pojalla, joka oli Ebjasafin poika, joka Koorahin poika, ja hänen veljillään, jotka olivat hänen perhekuntaansa - koorahilaisilla, oli palvelustehtävänä majan kynnyksien vartioiminen; heidän isänsä olivat näet vartioineet sisäänkäytävää Herran leirissä.
20. Ja Piinehas, Eleasarin poika, oli muinoin heidän esimiehenään - Herra olkoon hänen kanssaan! -
21. Sakarja, Meselemjan poika, oli ovenvartijana ilmestysmajan ovella.
22. Kaikkiaan oli kynnyksien ovenvartijoiksi valittuja kaksisataa kaksitoista; he olivat kylissään merkityt sukuluetteloon. Daavid ja Samuel, näkijä, olivat asettaneet heidät heidän luottamustoimeensa.
23. Niin he ja heidän poikansa olivat vartijoina Herran temppelin, telttapyhäkön, ovilla.
24. Ovenvartijat olivat asetetut neljälle ilmansuunnalle: idän, lännen, pohjoisen ja etelän puolelle.
25. Ja heidän veljiensä, jotka asuivat kylissään, oli aina määräaikoina seitsemäksi päiväksi tultava toimittamaan palvelusta yhdessä heidän kanssaan;
26. sillä ne neljä ylintä ovenvartijaa olivat pysyväisesti luottamustoimessaan. Nämä olivat leeviläiset. Heidän oli myöskin valvottava kammioita ja Jumalan temppelin aarteita,
27. ja he viettivät yönsä Jumalan temppelin ympärillä, sillä heidän tehtävänään oli vartioiminen ja heidän oli pidettävä huoli ovien avaamisesta joka aamu.
28. Muutamien heistä oli pidettävä huoli jumalanpalveluksessa tarvittavasta kalustosta, sillä heidän oli tuotava se sisään täysilukuisena ja vietävä se ulos täysilukuisena.
29. Ja muutamat heistä olivat määrätyt pitämään huolta kaluista, kaikista pyhistä kaluista, sekä lestyistä jauhoista, viinistä, öljystä, suitsukkeista ja hajuaineista.
30. Ja muutamat pappien pojista valmistivat voiteita hajuaineista.
31. Ja Mattitjalla, joka oli leeviläisiä ja oli koorahilaisen Sallumin esikoinen, oli luottamustoimena leivosten valmistaminen.
32. Ja muutamien kehatilaisista, heidän veljistään, oli pidettävä huoli näkyleivistä, valmistettava ne joka sapatiksi.
33. Mutta veisaajat, leeviläisten perhekuntain päämiehet, oleskelivat kammioissa, muusta palveluksesta vapaina, sillä he olivat toimessa sekä päivällä että yöllä.
34. He olivat leeviläisten perhekuntain päämiehiä, päämiehiä polveutumisensa mukaan; he asuivat Jerusalemissa.
35. Gibeonissa asuivat Gibeonin isä, jonka vaimon nimi oli Maaka,
36. hänen esikoispoikansa Abdon, sitten Suur, Kiis, Baal, Neer, Naadab,
37. Gedor, Ahjo, Sakarja ja Mikleot.
38. Ja Mikleotille syntyi Simeam. Hekin asuivat veljinensä Jerusalemissa, rajakkain veljiensä kanssa.
39. Ja Neerille syntyi Kiis, Kiisille syntyi Saul, ja Saulille syntyi Joonatan, Malkisua, Abinadab ja Esbaal.
40. Ja Joonatanin poika oli Meribbaal, ja Meribbaalille syntyi Miika.
41. Ja Miikan pojat olivat Piiton, Melek ja Tahrea.
42. Ja Aahaalle syntyi Jaera, Jaeralle syntyi Aalemet, Asmavet ja Simri. Ja Simrille syntyi Moosa,
43. ja Moosalle syntyi Binea; hänen poikansa oli Refaja, tämän poika Elasa ja tämän poika Aasel.
44. Ja Aaselilla oli kuusi poikaa, ja nämä ovat heidän nimensä: Asrikam, Bookeru, Jismael, Searja, Obadja ja Haanan. Nämä olivat Aaselin pojat.

ENSIMMÄINEN AIKAKIRJA 8Keskiviikko 26.06.2013 17:40

1. Benjaminille syntyi esikoisena Bela, toisena Asbel, kolmantena Ahrah,

2. neljäntenä Nooha ja viidentenä Raafa.
3. Ja Belalla oli pojat: Addar, Geera, Abihud,
4. Abisua, Naaman, Ahoah,
5. Geera, Sefufan ja Huuram.
6. Ja nämä olivat Eehudin pojat - nämä olivat Geban asukkaiden perhekunta-päämiehet. Heidät siirrettiin pois Manahatiin,
7. niin myös Naaman, Ahia ja Geera; hän siirsi heidät pois. Hänelle syntyi Ussa ja Ahihud.
8. Ja Saharaimille syntyi Mooabin maassa, sittenkuin hän oli hyljännyt vaimonsa Huusimin ja Baaran,
9. hänelle syntyi hänen vaimostaan Hoodeksesta Joobab, Sibja, Meesa, Malkam,
10. Jeus, Sokja ja Mirma; nämä olivat hänen poikiansa, perhekunta-päämiehiä.
11. Ja Huusimista oli hänelle syntynyt Abitub ja Elpaal.
12. Ja Elpaalin pojat olivat Eeber, Misam ja Semed. Tämä rakensi Oonon ja Loodin ynnä sen tytärkaupungit.
13. Beria ja Sema olivat Aijalonin asukasten perhekunta-päämiehiä; ja he karkoittivat Gatin asukkaat,
14. he ja Ahjo, Saasak ja Jeremot.
15. Ja Sebadja, Arad, Eder,
16. Miikael, Jispa ja Jooha olivat Berian poikia.
17. Ja Sebadja, Mesullam, Hiski, Heber,
18. Jismerai, Jislia ja Joobab olivat Elpaalin poikia.
19. Ja Jaakim, Sikri, Sabdi,
20. Elienai, Silletai, Eliel,
21. Adaja, Beraja ja Simrat olivat Siimein poikia.
22. Ja Jispan, Eder, Eliel,
23. Abdon, Sikri, Haanan,
24. Hananja, Eelam, Antotia,
25. Jifdeja ja Penuel olivat Saasakin poikia.
26. Ja Samserai, Seharja, Atalja,
27. Jaaresja, Elia ja Sikri olivat Jerohamin poikia.
28. Nämä olivat perhekunta-päämiehiä, päämiehiä polveutumisensa mukaan; he asuivat Jerusalemissa.
29. Gibeonissa asui Gibeonin isä, jonka vaimon nimi oli Maaka.
30. Ja hänen esikoispoikansa oli Abdon, sitten Suur, Kiis, Baal, Naadab,
31. Gedor, Ahjo ja Seker.
32. Ja Miklotille syntyi Simea. Hekin asuivat veljinensä Jerusalemissa, rajakkain veljiensä kanssa.
33. Ja Neerille syntyi Kiis, Kiisille syntyi Saul, ja Saulille syntyi Joonatan, Malkisua, Abinadab ja Esbaal.
34. Ja Joonatanin poika oli Meribbaal, ja Meribbaalille syntyi Miika.
35. Ja Miikan pojat olivat Piiton, Melek, Tarea ja Aahas.
36. Ja Aahaalle syntyi Jooadda, Jooaddalle syntyi Aalemet, Asmavet ja Simri. Ja Simrille syntyi Moosa.
37. Ja Moosalle syntyi Binea; hänen poikansa oli Raafa, tämän poika Elasa ja tämän poika Aasel.
38. Ja Aaselilla oli kuusi poikaa, ja nämä ovat heidän nimensä: Asrikam, Bookeru, Jismael, Searja, Obadja ja Haanan. Nämä kaikki olivat Aaselin poikia.
39. Ja Eesekin, hänen veljensä, pojat olivat: hänen esikoisensa Uulam, toinen Jeus ja kolmas Elifelet.
40. Ja Uulamin pojat olivat sotaurhoja, jousen jännittäjiä, ja heillä oli paljon poikia ja poikien poikia, sataviisikymmentä. Nämä kaikki ovat benjaminilaisia.

ENSIMMÄINEN AIKAKIRJA 7Keskiviikko 26.06.2013 17:37

1. Isaskarin pojat olivat Toola, Puua, Jaasub ja Simron, kaikkiaan
neljä.
2. Ja Toolan pojat olivat Ussi, Refaja, Jeriel, Jahmai, Jibsam ja Samuel, jotka olivat perhekuntiensa päämiehiä, Toolan jälkeläisiä, sotaurhoja, polveutumisensa mukaan. Daavidin aikana oli heidän lukumääränsä kaksikymmentäkaksi tuhatta kuusisataa.
3. Ja Ussin poika oli Jisrahja, ja Jisrahjan pojat olivat Miikael, Obadja, Jooel ja Jissia, kaikkiaan viisi, kaikki päämiehiä.
4. Heitä seurasi polveutumisensa ja perhekuntiensa mukaan taisteluun valmiina sotajoukkoina kolmekymmentäkuusi tuhatta miestä, sillä heillä oli paljon vaimoja ja lapsia.
5. Ja heidän veljensä, kaikissa Isaskarin suvuissa, olivat sotaurhoja. Sukuluetteloihin merkittyjä oli kaikkiaan kahdeksankymmentäseitsemän tuhatta.
6. Benjaminia oli: Bela, Beker ja Jediael, kaikkiaan kolme.
7. Ja Belan pojat olivat Esbon, Ussi, Ussiel, Jerimot ja Iiri, kaikkiaan viisi, perhekunta-päämiehiä, sotaurhoja. Ja sukuluetteloihin merkittyjä oli heitä kaksikymmentäkaksi tuhatta kolmekymmentä neljä.
8. Ja Bekerin pojat olivat Semira, Jooas, Elieser, Eljoenai, Omri, Jeremot, Abia, Anatot ja Aalemet; kaikki nämä olivat Bekerin poikia.
9. Ja sukuluetteloihin merkittyjä oli heitä polveutumisensa mukaan, perhekunta-päämiestensä, sotaurhojen, mukaan, kaksikymmentä tuhatta kaksisataa.
10. Ja Jediaelin poika oli Bilhan, ja Bilhanin pojat olivat Jeus, Benjamin, Eehud, Kenaana, Seetan, Tarsis ja Ahisahar.
11. Kaikki nämä olivat Jediaelin poikia perhekunta-päämiesten, sotaurhojen, mukaan; seitsemäntoista tuhatta kaksisataa sotakelpoista miestä.
12. Ja Suppim ja Huppim olivat Iirin poikia; Huusim oli Aherin poika.
13. Naftalin pojat olivat Jahasiel, Guuni, Jeeser ja Sallum, Bilhan jälkeläisiä.
14. Manassen poika oli Asriel, jonka hänen aramilainen sivuvaimonsa synnytti; tämä synnytti Maakirin, Gileadin isän.
15. Ja Maakir otti vaimon Huppimille ja Suppimille, ja hänen sisarensa nimi oli Maaka. Ja toisen nimi oli Selofhad; ja Selofhadilla oli tyttäriä.
16. Ja Maaka, Maakirin vaimo, synnytti pojan, jolle hän antoi nimen Peres; hänen veljensä nimi oli Seres, ja hänen poikansa olivat Uulam ja Rekem.
17. Uulamin poika oli Bedan. Nämä olivat Gileadin pojat, joka oli Maakirin poika, joka Manassen poika.
18. Ja hänen sisarensa Mooleket synnytti Iishodin, Abieserin ja Mahlan.
19. Ja Semidan pojat olivat Ahjan, Sekem, Likhi ja Aniam.
20. Efraimin pojat olivat: Suutelah, tämän poika Bered, tämän poika Tahat, tämän poika Elada, tämän poika Tahat,
21. tämän poika Saabad, tämän poika Suutelah, sekä Eser ja Elead. Ja Gatin miehet, siinä maassa syntyneet, tappoivat heidät, koska he olivat lähteneet ottamaan heidän karjaansa.
22. Ja heidän isänsä Efraim suri pitkät ajat, ja hänen veljensä tulivat lohduttamaan häntä.
23. Sitten hän yhtyi vaimoonsa, ja tämä tuli raskaaksi ja synnytti pojan; ja hän antoi tälle nimen Beria, koska se oli tapahtunut hänen perheensä onnettomuuden aikana.
24. Ja hänen tyttärensä oli Seera; tämä rakensi Ala- ja Ylä-Beet-Hooronin sekä Ussen-Seeran.
25. Ja Berian poika oli Refah, samoin Resef, tämän poika Telah, tämän poika Tahan,
26. tämän poika Ladan, tämän poika Ammihud, tämän poika Elisama,
27. tämän poika Nuun ja tämän poika Joosua.
28. Ja heidän perintömaansa ja asuinsijansa olivat Beetel ja sen tytärkaupungit, itään päin Naaran ja länteen päin Geser ja sen tytärkaupungit, sekä Sikem ja sen tytärkaupungit, aina Aijaan ja sen tytärkaupunkeihin asti.
29. Ja manasselaisten hallussa olivat Beet-Sean ja sen tytärkaupungit, Taanak ja sen tytärkaupungit, Megiddo ja sen tytärkaupungit, Door ja sen tytärkaupungit. Näissä asuivat Joosefin, Israelin pojan, jälkeläiset.
30. Asserin pojat olivat Jimna, Jisva, Jisvi ja Beria; heidän sisarensa oli Serah.
31. Berian pojat olivat Heber ja Malkiel; tämä oli Birsaitin isä.
32. Ja Heberille syntyi Jaflet, Soomer, Hootam ja heidän sisarensa Suua.
33. Ja Jafletin pojat olivat Paasak, Bimhal ja Asva; nämä ovat Jafletin pojat.
34. Ja Semerin pojat olivat Ahi, Rohga, Hubba ja Aram.
35. Ja hänen veljensä Heelemin pojat olivat Soofah, Jimna, Seeles ja Aamal.
36. Soofahin pojat olivat Suuah, Harnefer, Suual, Beeri, Jimra,
37. Beser, Hood, Samma, Silsa, Jitran ja Beera.
38. Ja Jeterin pojat olivat Jefunne, Fispa ja Ara.
39. Ja Ullan pojat olivat Aarah, Hanniel ja Risja.
40. Kaikki nämä olivat Asserin jälkeläisiä, perhekunta-päämiehiä, valittuja sotaurhoja, ruhtinasten päämiehiä. Ja heidän sukuluetteloihin merkittyjen sotakelpoisten miestensä lukumäärä oli kaksikymmentäkuusi tuhatta.

ENSIMMÄINEN AIKAKIRJA 6Keskiviikko 26.06.2013 17:36

1. Leevin pojat olivat Geerson, Kehat ja Merari.

2. Ja Kehatin pojat olivat Amram, Jishar, Hebron ja Ussiel.
3. Ja Amramin lapset olivat Aaron, Mooses ja Mirjam. Ja Aaronin pojat olivat Naadab, Abihu, Eleasar ja Iitamar.
4. Eleasarille syntyi Piinehas; Piinehaalle syntyi Abisua.
5. Ja Abisualle syntyi Bukki, ja Bukille syntyi Ussi.
6. Ja Ussille syntyi Serahja, ja Serahjalle syntyi Merajot.
7. Merajotille syntyi Amarja, ja Amarjalle syntyi Ahitub.
8. Ja Ahitubille syntyi Saadok, ja Saadokille syntyi Ahimaas.
9. Ja Ahimaasille syntyi Asarja, ja Asarjalle syntyi Joohanan.
10. Ja Joohananille syntyi Asarja, hän joka toimitti papinvirkaa temppelissä, jonka Salomo rakennutti Jerusalemiin.
11. Ja Asarjalle syntyi Amarja, ja Amarjalle syntyi Ahitub.
12. Ja Ahitubille syntyi Saadok, ja Saadokille syntyi Sallum.
13. Ja Sallumille syntyi Hilkia, ja Hilkialle syntyi Asarja.
14. Ja Asarjalle syntyi Seraja, ja Serajalle syntyi Jehosadak.
15. Mutta Jehosadakin oli lähdettävä mukaan silloin, kun Herra antoi Nebukadnessarin viedä Juudan ja Jerusalemin pakkosiirtolaisuuteen.
16. Leevin pojat olivat Geersom, Kehat ja Merari.
17. Ja nämä ovat Geersomin poikien nimet: Libni ja Siimei.
18. Ja Kehatin pojat olivat Amram, Jishar, Hebron ja Ussiel.
19. Merarin pojat olivat Mahli ja Muusi. Nämä olivat leeviläisten suvut heidän isiensä mukaan.
20. Geersomista polveutuivat hänen poikansa Libni, tämän poika Jahat, tämän poika Simma,
21. tämän poika Jooah, tämän poika Iddo, tämän Serah ja tämän poika Jeatrai.
22. Kehatin pojat olivat: hänen poikansa Amminadab, tämän poika Koorah, tämän poika Assir,
23. tämän poika Elkana, tämän poika Ebjasaf, tämän poika Assir,
24. tämän poika Tahat, tämän poika Uuriel, tämän poika Ussia ja tämän poika Saul.
25. Ja Elkanan pojat olivat Amasai ja Ahimot.
26. Elkana: Elkanan pojat, Suufai, tämän poika Nahat,
27. tämän poika Eliab, tämän poika Jeroham, tämän poika Elkana.
28. Ja Samuelin pojat olivat esikoinen Vasni ja Abia.
29. Merarin pojat olivat: Mahli, tämän poika Libni, tämän poika Siimei, tämän poika Ussa,
30. tämän poika Simea, tämän poika Haggia ja tämän poika Asaja.
31. Ja nämä ovat ne, jotka Daavid asetti pitämään huolta laulusta Herran temppelissä, senjälkeen kuin arkki oli saanut leposijan.
32. He palvelivat veisaajina ilmestysmajan asumuksen edessä, kunnes Salomo rakensi Herran temppelin Jerusalemiin; he toimittivat virkaansa, niinkuin heille oli säädetty.
33. Ja nämä ovat ne, jotka palvelivat, ja nämä heidän poikansa: Kehatilaisia: Heeman, veisaaja, Jooelin poika, joka oli Samuelin poika,
34. joka Elkanan poika, joka Jerohamin poika, joka Elielin poika, joka Tooahin poika,
35. joka Suufin poika, joka Elkanan poika, joka Mahatin poika, joka Amasain poika,
36. joka Elkanan poika, joka Jooelin poika, joka Asarjan poika, joka Sefanjan poika,
37. joka Tahatin poika, joka Assirin poika, joka Ebjasafin poika, joka Koorahin poika,
38. joka Jisharin poika, joka Kehatin poika, joka Leevin poika, joka Israelin poika.
39. Vielä hänen veljensä Aasaf, joka seisoi hänen oikealla puolellansa, Aasaf, Berekjan poika, joka oli Simean poika,
40. joka Miikaelin poika, joka Baasejan poika, joka Malkian poika,
41. joka Etnin poika, joka Serahin poika, joka Adajan poika,
42. joka Eetanin poika, joka Simman poika, joka Siimein poika,
43. joka Jahatin poika, joka Geersomin poika, joka Leevin poika.
44. Ja heidän veljensä, Merarin pojat, vasemmalla puolella: Eetan, Kiisin poika, joka oli Abdin poika, joka Mallukin poika,
45. joka Hasabjan poika, joka Amasjan poika, joka Hilkian poika,
46. joka Amsin poika, joka Baanin poika, joka Semerin poika,
47. joka Mahlin poika, joka Muusin poika, joka Merarin poika, joka Leevin poika.
48. Ja heidän veljensä, leeviläiset, olivat annetut toimittamaan kaikkinaista palvelusta Jumalan temppeli-asumuksessa.
49. Mutta Aaron ja hänen poikansa polttivat uhreja polttouhrialttarilla ja suitsutusalttarilla, toimittivat kaikki askareet kaikkeinpyhimmässä ja Israelin sovituksen, aivan niinkuin Jumalan palvelija Mooses oli käskenyt.
50. Ja nämä olivat Aaronin pojat: hänen poikansa Eleasar, tämän poika Piinehas, tämän poika Abisua,
51. tämän poika Bukki, tämän poika Ussi, tämän poika Serahja,
52. tämän poika Merajot, tämän poika Amarja, tämän poika Ahitub,
53. tämän poika Saadok, tämän poika Ahimaas.
54. Ja nämä olivat heidän asuinsijansa, heidän leiripaikkojensa mukaan, heidän alueellaan: Niille Aaronin jälkeläisille, jotka olivat kehatilaisten sukua, sillä he saivat arpaosan,
55. annettiin Hebron Juudan maasta, ympärillä olevine laidunmaineen.
56. Mutta kaupungin peltomaat kylineen annettiin Kaalebille, Jefunnen pojalle.
57. Aaronin jälkeläisille annettiin turvakaupungit Hebron, Libna laidunmaineen, Jattir, Estemoa laidunmaineen,
58. Hiilen laidunmaineen, Debir laidunmaineen,
59. Aasan laidunmaineen ja Beet-Semes laidunmaineen.
60. Ja Benjaminin sukukunnasta Geba laidunmaineen, Aalemet laidunmaineen ja Anatot laidunmaineen. Heidän kaupunkejaan oli kaikkiaan kolmetoista kaupunkia, heidän sukujensa mukaan.
61. Ja muut kehatilaiset saivat arvalla sukujensa mukaan Efraimin sukukunnalta, Daanin sukukunnalta ja toiselta puolelta Manassen sukukuntaa kymmenen kaupunkia.
62. Ja geersomilaiset saivat sukujensa mukaan Isaskarin sukukunnalta, Asserin sukukunnalta, Naftalin sukukunnalta ja Manassen sukukunnalta Baasanista kolmetoista kaupunkia.
63. Merarilaiset saivat arvalla sukujensa mukaan Ruubenin sukukunnalta, Gaadin sukukunnalta ja Sebulonin sukukunnalta kaksitoista kaupunkia.
64. Näin israelilaiset antoivat leeviläisille nämä kaupungit laidunmaineen.
65. He antoivat arvalla Juudan lasten sukukunnasta, simeonilaisten sukukunnasta ja benjaminilaisten sukukunnasta nämä nimeltä mainitut kaupungit.
66. Kehatilaisten suvuista muutamat saivat arvalla Efraimin sukukunnalta alueekseen seuraavat kaupungit:
67. heille annettiin turvakaupungit Sikem laidunmaineen Efraimin vuoristosta, Geser laidunmaineen,
68. Jokmeam laidunmaineen, Beet-Hooron laidunmaineen,
69. Aijalon laidunmaineen ja Gat-Rimmon laidunmaineen;
70. ja toisesta puolesta Manassen sukukuntaa Aaner laidunmaineen ja Bileam laidunmaineen. Nämä tulivat muitten kehatilaisten suvuille.
71. Geersomilaiset saivat sukujensa mukaan toiselta puolelta Manassen sukukuntaa Goolanin laidunmaineen Baasanista ja Astarotin laidunmaineen;
72. ja Isaskarin sukukunnalta Kedeksen laidunmaineen, Dobratin laidunmaineen,
73. Raamotin laidunmaineen ja Aanemin laidunmaineen;
74. ja Asserin sukukunnalta Maasalin laidunmaineen, Abdonin laidunmaineen,
75. Huukokin laidunmaineen ja Rehobin laidunmaineen;
76. ja Naftalin sukukunnalta Kedeksen laidunmaineen Galileasta, Hammonin laidunmaineen ja Kirjataimin laidunmaineen.
77. Muut merarilaiset saivat Sebulonin sukukunnalta Rimmonin laidunmaineen ja Taaborin laidunmaineen;
78. ja tuolta puolelta Jerikon Jordanin, Jordanista auringonnousuun päin, Ruubenin sukukunnalta Beserin laidunmaineen erämaasta, Jahaan laidunmaineen,
79. Kedemotin laidunmaineen, Meefaatin laidunmaineen;
80. ja Gaadin sukukunnalta Raamotin laidunmaineen Gileadista, Mahanaimin laidunmaineen,
81. Hesbonin laidunmaineen ja Jaeserin laidunmaineen.

ENSIMMÄINEN AIKAKIRJA 5Keskiviikko 26.06.2013 17:36

1. Ruubenin, Israelin esikoisen, pojat olivat - hän oli näet esikoinen,
mutta koska hän saastutti isänsä vuoteen, annettiin hänen esikoisuutensa Joosefin, Israelin pojan, pojille, kuitenkin niin, ettei heitä merkitty sukuluetteloon esikoisina,
2. sillä Juuda tuli voimallisimmaksi veljiensä joukossa, ja yhdestä hänen jälkeläisistään tuli ruhtinas, mutta esikoisuus joutui Joosefille -
3. Ruubenin, Israelin esikoisen, pojat olivat Hanok ja Pallu, Hesron ja Karmi.
4. Jooelin pojat olivat: hänen poikansa Semaja, tämän poika Goog, tämän poika Siimei,
5. tämän poika Miika, tämän poika Reaja, tämän poika Baal
6. ja tämän poika Beera, jonka Assurin kuningas Tillegat-Pilneser vei pakkosiirtolaisuuteen; hän oli ruubenilaisten ruhtinas.
7. Ja hänen veljensä olivat sukujensa mukaan, kun heidät merkittiin sukuluetteloon heidän polveutumisensa mukaan: Jegiel, päämies, Sakarja,
8. Bela, Aasaan poika, joka oli Seman poika, joka Jooelin poika; hän asui Aroerissa ja aina Neboon ja Baal-Meoniin asti.
9. Ja idässä hän asui erämaahan saakka, joka alkaa Eufrat-virrasta; sillä heillä oli suuria karjalaumoja Gileadin maassa.
10. Mutta Saulin päivinä he kävivät sotaa hagrilaisia vastaan, ja kun nämä olivat joutuneet heidän käsiinsä, asettuivat he heidän telttoihinsa Gileadin koko itäistä rajaseutua myöten.
11. Gaadilaiset asuivat heidän kanssaan rajakkain Baasanin maassa Salkaan saakka:
12. Jooel päämiehenä ja Saafam toisena, sitten Janai ja Saafat Baasanissa.
13. Ja heidän veljensä olivat, perhekuntiensa mukaan: Miikael, Mesullam, Seba, Joorai, Jakan, Siia ja Eeber, kaikkiaan seitsemän.
14. Nämä olivat Abihailin pojat, joka oli Huurin poika, joka Jaaroahin poika, joka Gileadin poika, joka Miikaelin poika, joka Jesisain poika, joka Jahdon poika, joka Buusin poika.
15. Ahi, Abdielin poika, joka oli Guunin poika, oli heidän perhekuntiensa päämies.
16. Ja he asuivat Gileadissa, Baasanissa ja sen tytärkaupungeissa sekä kaikilla Saaronin laidunmailla, niin kauas kuin ne ulottuivat.
17. Kaikki nämä merkittiin sukuluetteloon Juudan kuninkaan Jootamin ja Israelin kuninkaan Jerobeamin päivinä.
18. Ruubenilaiset, gaadilaiset ja toinen puoli Manassen sukukuntaa - sotakuntoisia miehiä, jotka kantoivat kilpeä ja miekkaa ja jännittivät jousta ja olivat taisteluun harjaantuneita, neljäkymmentäneljä tuhatta seitsemänsataa kuusikymmentä sotakelpoista miestä -
19. kävivät sotaa hagrilaisia, Jeturia, Naafista ja Noodabia vastaan.
20. Ja he saivat apua näitä vastaan, niin että hagrilaiset ja kaikki, jotka olivat heidän kanssaan, joutuivat heidän käsiinsä; sillä he huusivat taistelussa Jumalan puoleen, ja hän kuuli heidän rukouksensa, koska he turvasivat häneen.
21. Ja he veivät saaliinaan heidän karjansa, viisikymmentä tuhatta kamelia, kaksisataa viisikymmentä tuhatta lammasta ja kaksituhatta aasia, sekä satatuhatta ihmistä.
22. Paljon oli surmattuina kaatuneita, sillä sota oli Jumalan sota. Ja he asettuivat asumaan heidän sijaansa aina pakkosiirtolaisuuteen saakka.
23. Toinen puoli Manassen sukukuntaa asui siinä maassa, Baasanista aina Baal-Hermoniin ja Seniriin ja Hermon-vuoreen saakka; heitä oli paljon.
24. Ja nämä olivat heidän perhekuntiensa päämiehet: Eefer, Jisi, Eliel, Asriel, Jeremia, Hoodavja ja Jahdiel, sotaurhoja, kuuluisia miehiä, perhekuntiensa päämiehiä.
25. Mutta he tulivat uskottomiksi isiensä Jumalaa kohtaan ja juoksivat haureudessa maan kansojen jumalain jäljessä, niiden kansojen, jotka Jumala oli hävittänyt heidän edestänsä.
26. Niin Israelin Jumala herätti Puulin, Assurin kuninkaan, hengen ja Tillegat-Pilneserin, Assurin kuninkaan, hengen ja kuljetutti heidät, ruubenilaiset, gaadilaiset ja toisen puolen Manassen sukukuntaa, pakkosiirtolaisuuteen ja antoi viedä heidät Halahiin, Haaboriin, Haaraan ja Goosanin joen rannoille, missä he tänäkin päivänä ovat.

ENSIMMÄINEN AIKAKIRJA 4Keskiviikko 26.06.2013 17:35

1. Juudan pojat olivat Peres, Hesron, Karmi, Huur ja Soobal.

2. Ja Reajalle, Soobalin pojalle, syntyi Jahat, ja Jahatille syntyivät Ahumai ja Lahad. Nämä ovat soratilaisten suvut.
3. Ja nämä olivat Eetamin isän pojat: Jisreel, Jisma ja Jidbas; ja heidän sisarensa nimi oli Haslelponi;
4. vielä Penuel, Gedorin isä, ja Eeser, Huusan isä. Nämä olivat Huurin, Efratan esikoisen, Beetlehemin isän, pojat.
5. Ja Ashurilla, Tekoan isällä, oli kaksi vaimoa, Hela ja Naara.
6. Ja Naara synnytti hänelle Ahussamin, Heeferin, Teemenin ja ahastarilaiset. Nämä olivat Naaran pojat.
7. Ja Helan pojat olivat Seret, Soohar ja Etnan.
8. Ja Koosille syntyivät Aanub ja Soobeba sekä Aharhelin, Haarumin pojan, suvut.
9. Mutta Jabes oli suuremmassa arvossa pidetty kuin hänen veljensä; ja hänen äitinsä oli antanut hänelle nimen Jabes sanoen: "Olen synnyttänyt hänet kipuja kärsien".
10. Ja Jabes huusi Israelin Jumalaa, sanoen: "Jospa sinä siunaisit minua ja laajentaisit minun alueeni; jospa sinun kätesi olisi minun kanssani ja sinä varjelisit pahasta, niin että minä pääsisin kipuja kärsimästä!" Ja Jumala antoi hänen pyyntönsä toteutua.
11. Ja Kelubille, Suuhan veljelle, syntyi Mehir; hän oli Estonin isä.
12. Ja Estonille syntyivät Beet-Raafa, Paaseah ja Tehinna, Naahaan kaupungin isä. Nämä olivat Reekan miehet.
13. Ja Kenaan pojat olivat Otniel ja Seraja. Ja Otnielin pojat olivat: Hatat.
14. Ja Meonotaille syntyi Ofra. Ja Serajalle syntyi Jooab, Seppäinlaakson isä; sillä he olivat seppiä.
15. Ja Kaalebin, Jefunnen pojan, pojat olivat Iiru, Eela ja Naam sekä Eelan pojat ja Kenas.
16. Ja Jehallelelin pojat olivat Siif, Siifa, Tiireja ja Asarel.
17. Ja Esran pojat olivat Jeter, Mered, Eefer ja Jaalon. Ja vaimo tuli raskaaksi ja synnytti Mirjamin, Sammain ja Jisbahin, Estemoan isän.
18. Ja hänen juudansukuinen vaimonsa synnytti Jeredin, Gedorin isän, Heberin, Sookon isän, ja Jekutielin, Saanoahin isän. Ja nämä olivat Bitjan, faraon tyttären, poikia, jonka Mered oli ottanut vaimokseen.
19. Ja Hoodian vaimon, Nahamin sisaren, pojat olivat Kegilan isä, garmilainen, ja maakatilainen Estemoa.
20. Ja Siimonin pojat olivat Amnon ja Rinna, Ben-Haanan ja Tiilon. Ja Jisin pojat olivat Soohet ja Soohetin poika.
21. Seelan, Juudan pojan, pojat olivat Eer, Leekan isä, Lada, Maaresan isä, ja pellavakankaiden kutojain suvut Beet-Asbeasta;
22. vielä Jookim ja Kooseban miehet sekä Jooas ja Saaraf, jotka hallitsivat Mooabia, ja Jaasubi-Lehem. Mutta nämä ovat vanhoja asioita.
23. He olivat niitä savenvalajia, jotka asuvat Netaimissa ja Gederassa; he asuivat siellä kuninkaan luona ja olivat hänen työssään.
24. Simeonin pojat olivat Nemuel ja Jaamin, Jaarib, Serah ja Saul;
25. tämän poika oli Sallum, tämän poika Mibsam, tämän poika Misma.
26. Ja Misman pojat olivat: hänen poikansa Hammuel, tämän poika Sakkur ja tämän poika Siimei.
27. Ja Siimeillä oli kuusitoista poikaa ja kuusi tytärtä; mutta hänen veljillään ei ollut monta lasta, eikä koko heidän sukunsa lisääntynyt Juudan lasten määrään.
28. Ja he asuivat Beersebassa, Mooladassa ja Hasar-Suualissa,
29. Bilhassa, Esemissä ja Tooladissa,
30. Betuelissa, Hormassa ja Siklagissa,
31. Beet-Markabotissa, Hasar-Suusimissa, Beet-Birissä ja Saaraimissa. Nämä olivat heidän kaupunkinsa Daavidin hallitukseen asti.
32. Ja heidän kylänsä olivat Eetam, Ain, Rimmon, Tooken ja Aasan - viisi kaupunkia;
33. siihen lisäksi kaikki heidän kylänsä, jotka olivat näiden kaupunkien ympärillä, aina Baaliin asti. Nämä olivat heidän asuinsijansa; ja heillä oli omat sukuluettelonsa.
34. Vielä: Mesobab, Jamlek, Joosa, Amasjan poika,
35. Jooel, Jeehu, Joosibjan poika, joka oli Serajan poika, joka Asielin poika;
36. Eljoenai, Jaakoba, Jesohaja, Asaja, Adiel, Jesimiel, Benaja
37. ja Siisa, Sifin poika, joka oli Allonin poika, joka Jedajan poika, joka Simrin poika, joka Semajan poika.
38. Nämä nimeltä mainitut olivat sukujensa ruhtinaita, ja heidän perhekuntansa olivat levinneet ja lisääntyneet.
39. Ja he kulkivat Gedoriin päin, aina laakson itäiseen osaan saakka, hakeakseen laidunta lampailleen.
40. Ja he löysivät lihavan ja hyvän laitumen, ja maa oli tilava joka suuntaan sekä rauhallinen ja levollinen, sillä ne, jotka olivat asuneet siellä ennen, olivat haamilaisia.
41. Mutta nämä nimeltä luetellut tulivat Hiskian, Juudan kuninkaan, päivinä ja valtasivat heidän telttansa ja voittivat meunilaiset, jotka olivat siellä, ja vihkivät heidät tuhon omiksi, aina tähän päivään asti, ja asettuivat heidän sijaansa, sillä siellä oli laidunta heidän lampaillensa.
42. Ja heistä, simeonilaisista, meni viisisataa miestä Seirin vuoristoon, ja heidän etunenässään olivat Pelatja, Nearja, Refaja ja Ussiel, Jisin pojat.
43. Ja he surmasivat ne, jotka olivat jäljellä pelastuneista amalekilaisista, ja jäivät sinne asumaan aina tähän päivään asti.

ENSIMMÄINEN AIKAKIRJA 3Keskiviikko 26.06.2013 17:35

1. Nämä ovat ne Daavidin pojat, jotka syntyivät hänelle Hebronissa:
esikoinen Amnon, jisreeliläisestä Ahinoamista; toinen Daniel, karmelilaisesta Abigailista;
2. kolmas Absalom, Maakan, Gesurin kuninkaan Talmain tyttären, poika; neljäs Adonia, Haggitin poika;
3. viides Sefatja, Abitalista; kuudes Jitream, hänen vaimostaan Eglasta.
4. Nämä kuusi syntyivät hänelle Hebronissa, jossa hän hallitsi seitsemän vuotta ja kuusi kuukautta. Mutta Jerusalemissa hän hallitsi kolmekymmentä kolme vuotta.
5. Ja nämä syntyivät hänelle Jerusalemissa: Simea, Soobab, Naatan ja Salomo, kaikkiaan neljä, Bat-Suuasta, Ammielin tyttärestä;
6. sitten Jibhar, Elisama, Elifelet,
7. Noogah, Nefeg, Jaafia,
8. Elisama, Eljada ja Elifelet; kaikkiaan yhdeksän.
9. Tässä ovat kaikki Daavidin pojat, lukuunottamatta sivuvaimojen poikia. Ja Taamar oli heidän sisarensa.
10. Ja Salomon poika oli Rehabeam; tämän poika Abia; tämän poika Aasa; tämän poika Joosafat;
11. tämän poika Jooram; tämän poika Ahasja; tämän poika Jooas;
12. tämän poika Amasja; tämän poika Asarja; tämän poika Jootam;
13. tämän poika Aahas; tämän poika Hiskia; tämän poika Manasse;
14. tämän poika Aamon; tämän poika Joosia.
15. Ja Joosian pojat olivat esikoinen Joohanan, toinen Joojakim, kolmas Sidkia, neljäs Sallum.
16. Ja Joojakimin pojat olivat hänen poikansa Jekonja ja tämän poika Sidkia.
17. Ja vangitun Jekonjan pojat olivat: hänen poikansa Sealtiel,
18. Malkiram, Pedaja, Senassar, Jekamja, Hoosama ja Nedabja.
19. Ja Pedajan pojat olivat Serubbaabel ja Siimei. Ja Serubbaabelin pojat olivat Mesullam ja Hananja, ja heidän sisarensa oli Selomit;
20. vielä Hasuba, Oohel, Berekja, Hasadja ja Juusab-Hesed, kaikkiaan viisi.
21. Ja Hananjan pojat olivat Pelatja ja Jesaja, Refajan pojat, Arnanin pojat, Obadjan pojat ja Sekanjan pojat.
22. Ja Sekanjan poika oli Semaja; ja Semajan pojat olivat Hattus, Jigal, Baariah, Nearja ja Saafat, kaikkiaan kuusi.
23. Ja Nearjan pojat olivat Eljoenai, Hiskia, Asrikam, kaikkiaan kolme.
24. Ja Eljoenain pojat olivat Hoodavja, Eljasib, Pelaja, Akkub, Joohanan, Delaja ja Anani, kaikkiaan seitsemän.

ENSIMMÄINEN AIKAKIRJA 2Keskiviikko 26.06.2013 17:34

1. Nämä olivat Israelin pojat: Ruuben, Simeon, Leevi ja Juuda, Isaskar
ja Sebulon,
2. Daan, Joosef ja Benjamin, Naftali, Gaad ja Asser.
3. Juudan pojat olivat Eer, Oonan ja Seela; nämä kolme synnytti hänelle Suuahin tytär, kanaanilainen. Mutta Eer, Juudan esikoinen, ei ollut otollinen Herran silmissä; sentähden hän antoi hänen kuolla.
4. Ja Taamar, Juudan miniä, synnytti hänelle Pereksen ja Serahin. Juudan poikia oli kaikkiaan viisi.
5. Pereksen pojat olivat Hesron ja Haamul.
6. Ja Serahin pojat olivat Simri, Eetan, Heeman, Kalkol ja Daara; heitä oli kaikkiaan viisi.
7. Ja Karmin pojat olivat Aakar, joka syöksi Israelin onnettomuuteen, kun oli uskoton ja anasti tuhon omaksi vihittyä.
8. Ja Eetanin poika oli Asarja.
9. Ja Hesronin pojat, jotka hänelle syntyivät, olivat Jerahmeel, Raam ja Kelubai.
10. Ja Raamille syntyi Amminadab, ja Amminadabille syntyi Nahson, Juudan jälkeläisten ruhtinas.
11. Ja Nahsonille syntyi Salma, ja Salmalle syntyi Booas.
12. Ja Booaalle syntyi Oobed, ja Oobedille syntyi Iisai.
13. Ja Iisaille syntyi esikoisena Eliab, toisena Abinadab, kolmantena Simea,
14. neljäntenä Netanel, viidentenä Raddai,
15. kuudentena Oosem ja seitsemäntenä Daavid.
16. Ja heidän sisarensa olivat Seruja ja Abigail. Ja Serujan pojat olivat Abisai, Jooab ja Asael, kaikkiaan kolme.
17. Ja Abigail synnytti Amasan; ja Amasan isä oli ismaelilainen Jeter.
18. Ja Kaalebille, Hesronin pojalle, syntyi lapsia Asubasta, hänen vaimostaan, ja Jeriotista; ja nämä olivat Asuban pojat: Jeeser, Soobab ja Ardon.
19. Ja kun Asuba kuoli, nai Kaaleb Efratin, ja tämä synnytti hänelle Huurin.
20. Ja Huurille syntyi Uuri, ja Uurille syntyi Besalel.
21. Senjälkeen meni Hesron Maakirin, Gileadin isän, tyttären tykö; ja hän nai tämän ollessaan kuudenkymmenen vuoden vanha. Ja tämä synnytti hänelle Segubin.
22. Ja Segubille syntyi Jaair; tällä oli kaksikymmentä kolme kaupunkia Gileadin maassa.
23. Mutta gesurilaiset ja aramilaiset ottivat heiltä Jaairin leirikylät ja Kenatin ynnä sen tytärkaupungit, kuusikymmentä kaupunkia. Kaikki nämä olivat Maakirin, Gileadin isän, poikia.
24. Kun Hesron oli kuollut Kaaleb-Efratassa, synnytti Abia - hän oli Hesronin vaimo - hänelle Ashurin, Tekoan isän.
25. Ja Jerahmeelin, Hesronin esikoisen, pojat olivat Raam, esikoinen, ja Buuna, Ooren, Oosem ja Ahia.
26. Ja Jerahmeelilla oli vielä toinen vaimo, jonka nimi oli Atara; hän oli Oonamin äiti.
27. Ja Raamin, Jerahmeelin esikoisen, pojat olivat Maas, Jaamin ja Eeker.
28. Ja Oonamin pojat olivat Sammai ja Jaada; ja Sammain pojat olivat Naadab ja Abisur.
29. Ja Abisurin vaimon nimi oli Abihail, ja tämä synnytti hänelle Ahbanin ja Moolidin.
30. Ja Naadabin pojat olivat Seled ja Appaim. Ja Seled kuoli lapsetonna.
31. Ja Appaimin poika oli Jisi; ja Jisin poika oli Seesan; ja Seesanin poika oli Ahlai.
32. Ja Jaadan, Sammain veljen, pojat olivat Jeter ja Joonatan. Jeter kuoli lapsetonna.
33. Ja Joonatanin pojat olivat Pelet ja Saasa. Nämä olivat Jerahmeelin jälkeläisiä.
34. Mutta Seesanilla ei ollut poikia, vaan ainoastaan tyttäriä. Ja Seesanilla oli egyptiläinen palvelija, jonka nimi oli Jarha.
35. Ja Seesan antoi tyttärensä vaimoksi palvelijallensa Jarhalle, ja hän synnytti tälle Attain.
36. Ja Attaille syntyi Naatan, ja Naatanille syntyi Saabad.
37. Ja Saabadille syntyi Eflal, ja Eflalille syntyi Oobed.
38. Ja Oobedille syntyi Jeehu, ja Jeehulle syntyi Asarja.
39. Ja Asarjalle syntyi Heles, ja Helekselle syntyi Eleasa.
40. Ja Eleasalle syntyi Sismai, ja Sismaille syntyi Sallum.
41. Ja Sallumille syntyi Jekamja, ja Jekamjalle syntyi Elisama.
42. Ja Kaalebin, Jerahmeelin veljen, pojat olivat Meesa, hänen esikoisensa, joka oli Siifin isä, ja Maaresan, Hebronin isän, pojat.
43. Ja Hebronin pojat olivat Koorah, Tappuah, Rekem ja Sema.
44. Ja Semalle syntyi Raham, Jorkeamin isä, ja Rekemille syntyi Sammai.
45. Ja Sammain poika oli Maaon, ja Maaon oli Beet-Suurin isä.
46. Ja Eefa, Kaalebin sivuvaimo, synnytti Haaranin, Moosan ja Gaaseksen; ja Haaranille syntyi Gaases.
47. Ja Jahdain pojat olivat Regem, Jootam, Geesan, Pelet, Eefa ja Saaf.
48. Maaka, Kaalebin sivuvaimo, synnytti Seberin ja Tirhanan.
49. Hän synnytti myös Saafin, Madmannan isän, Sevan, Makbenan isän ja Gibean isän. Ja Kaalebin tytär oli Aksa.
50. Nämä olivat Kaalebin jälkeläisiä. Huurin, Efratan esikoisen, pojat olivat Soobal, Kirjat-Jearimin isä,
51. Salma, Beetlehemin isä, ja Haaref, Beet-Gaaderin isä.
52. Soobalin, Kirjat-Jearimin isän, jälkeläiset olivat Rooe ja toinen puoli Menuhotia.
53. Kirjat-Jearimin suvut olivat jeteriläiset, puutilaiset, suumatilaiset ja misrailaiset. Heistä ovat soratilaiset ja estaolilaiset lähteneet.
54. Ja Salman jälkeläiset olivat Beetlehem ja netofalaiset, Atrot, Beet-Jooab ja toinen puoli manahtilaisia, sorilaiset.
55. Ja kirjanoppineiden suvut, jotka asuivat Jaebeksessa, olivat tiratilaiset, simatilaiset ja sukatilaiset. Nämä olivat ne keeniläiset, jotka polveutuvat Hammatista, Reekabin suvun isästä.

ENSIMMÄINEN AIKAKIRJA 1Keskiviikko 26.06.2013 17:33

1. Aadam, Seet, Enos,
2. Keenan, Mahalalel, Jered,
3. Hanok, Metusalah, Lemek,
4. Nooa, Seem, Haam ja Jaafet.
5. Jaafetin pojat olivat Goomer, Maagog, Maadai, Jaavan, Tuubal, Mesek ja Tiiras.
6. Ja Goomerin pojat olivat Askenas, Diifat ja Toogarma.
7. Ja Jaavanin pojat olivat Elisa ja Tarsisa, kittiläiset ja roodanilaiset.
8. Haamin pojat olivat Kuus, Misraim, Puut ja Kanaan.
9. Ja Kuusin pojat olivat Seba, Havila, Sabta, Raema ja Sabteka. Ja Raeman pojat olivat Saba ja Dedan.
10. Ja Kuusille syntyi Nimrod; hän oli ensimmäinen valtias maan päällä.
11. Ja Misraimille syntyivät luudilaiset, anamilaiset, lehabilaiset, naftuhilaiset,
12. patrokselaiset ja kasluhilaiset, joista filistealaiset ovat lähteneet, sekä kaftorilaiset.
13. Ja Kanaanille syntyivät Siidon, hänen esikoisensa, ja Heet,
14. sekä jebusilaiset, amorilaiset, girgasilaiset,
15. hivviläiset, arkilaiset, siiniläiset,
16. arvadilaiset, semarilaiset ja hamatilaiset.
17. Seemin pojat olivat Eelam, Assur, Arpaksad, Luud, Aram, Uus, Huul, Geter ja Mesek.
18. Ja Arpaksadille syntyi Selah, ja Selahille syntyi Eeber.
19. Ja Eeberille syntyi kaksi poikaa; toisen nimi oli Peleg, sillä hänen aikanansa jakaantuivat maan asukkaat, ja hänen veljensä nimi oli Joktan.
20. Ja Joktanille syntyivät Almodad, Selef, Hasarmavet, Jerah,
21. Hadoram, Uusal, Dikla,
22. Eebal, Abimael, Saba,
23. Oofir, Havila ja Joobab. Kaikki nämä olivat Joktanin poikia.
24. Seem, Arpaksad, Selah,
25. Eeber, Peleg, Regu,
26. Serug, Naahor, Terah,
27. Abram, se on Aabraham.
28. Aabrahamin pojat olivat Iisak ja Ismael.
29. Tämä on heidän sukuluettelonsa: Nebajot, Ismaelin esikoinen, Keedar, Adbeel, Mibsan,
30. Misma, Duuma, Massa, Hadad, Teema,
31. Jetur, Naafis ja Keedma. Nämä olivat Ismaelin pojat.
32. Ja Keturan, Aabrahamin sivuvaimon, pojat, jotka tämä synnytti, olivat Simran, Joksan, Medan, Midian, Jisbak ja Suuah. Joksanin pojat olivat Saba ja Dedan.
33. Ja Midianin pojat olivat Eefa, Eefer, Hanok, Abida ja Eldaa. Kaikki nämä olivat Keturan jälkeläisiä.
34. Ja Aabrahamille syntyi Iisak. Iisakin pojat olivat Eesau ja Israel.
35. Eesaun pojat olivat Elifas, Reguel, Jeus, Jaelam ja Koorah.
36. Elifaan pojat olivat Teeman, Oomar, Sefi, Gaetam, Kenas, Timna ja Amalek.
37. Reguelin pojat olivat Nahat, Serah, Samma ja Missa.
38. Seirin pojat olivat Lootan, Soobal, Sibon, Ana, Diison, Eeser ja Diisan.
39. Lootanin pojat olivat Hoori ja Hoomam; ja Lootanin sisar oli Timna.
40. Soobalin pojat olivat Aljan, Maanahat, Eebal, Sefi ja Oonan. Ja Sibonin pojat olivat Aija ja Ana.
41. Anan pojat olivat Diison. Ja Diisonin pojat olivat Hamran, Esban, Jitran ja Keran.
42. Eeserin pojat olivat Bilhan, Saavan ja Jaakan. Diisanin pojat olivat Uus ja Aran.
43. Ja nämä olivat ne kuninkaat, jotka hallitsivat Edomin maassa, ennenkuin mikään kuningas oli hallinnut israelilaisia: Bela, Beorin poika; ja hänen kaupunkinsa nimi oli Dinhaba.
44. Ja kun Bela kuoli, tuli Joobab, Serahin poika, Bosrasta, kuninkaaksi hänen sijaansa.
45. Kun Joobab kuoli, tuli Huusam, teemanilaisten maasta, kuninkaaksi hänen sijaansa.
46. Kun Huusam kuoli, tuli Hadad, Bedadin poika, kuninkaaksi hänen sijaansa, hän, joka voitti midianilaiset Mooabin maassa; ja hänen kaupunkinsa nimi oli Avit.
47. Kun Hadad kuoli, tuli Samla, Masrekasta, kuninkaaksi hänen sijaansa.
48. Kun Samla kuoli, tuli Saul, virran rannalla olevasta Rehobotista, kuninkaaksi hänen sijaansa.
49. Kun Saul kuoli, tuli Baal-Haanan, Akborin poika, kuninkaaksi hänen sijaansa.
50. Kun Baal-Haanan kuoli, tuli Hadad kuninkaaksi hänen sijaansa, ja hänen kaupunkinsa nimi oli Paagi; ja hänen vaimonsa nimi oli Mehetabel, Matredin tytär, joka oli Mee-Saahabin tytär.
51. Ja Hadad kuoli; ja Edomin sukuruhtinaat olivat: ruhtinas Timna, ruhtinas Alva, ruhtinas Jetet,
52. ruhtinas Oholibama, ruhtinas Eela, ruhtinas Piinon,
53. ruhtinas Kenas, ruhtinas Teeman, ruhtinas Mibsar,
54. ruhtinas Magdiel, ruhtinas Iiram. Nämä olivat Edomin sukuruhtinaat.