IRC-Galleria

1. Sitten naemalainen Soofar lausui ja sanoi:

2. "Jäisikö suulas puhe vastausta vaille, ja saisiko suupaltti olla oikeassa?
3. Saattaisivatko jaarituksesi miehet vaikenemaan, niin että saisit pilkata, kenenkään sinua häpeään häätämättä?
4. Sanoithan: 'Minun opetukseni on selkeä, ja minä olen puhdas sinun silmissäsi'.
5. Mutta jospa Jumala puhuisi ja avaisi huulensa sinua vastaan
6. ja ilmaisisi sinulle viisauden salaisuudet, että hänellä on ymmärrystä monin verroin! Silloin huomaisit, että Jumala on painanut unhoon montakin pahaa tekoasi.
7. Sinäkö käsittäisit Jumalan tutkimattomuuden tahi pääsisit Kaikkivaltiaan täydellisyydestä perille?
8. Se on korkea kuin taivas - mitä voit tehdä, syvempi kuin tuonela - mitä voit ymmärtää?
9. Se on pitempi kuin maa ja laveampi kuin meri.
10. Jos hän liitää paikalle ja vangitsee ja kutsuu oikeuden kokoon, niin kuka voi häntä estää?
11. Sillä hän tuntee valheen miehet, vääryyden hän näkee tarkkaamattakin.
12. Onttopäinen mies voi viisastua ja villiaasin varsa ihmistyä.
13. Jos sinäkin valmistat sydämesi ja ojennat kätesi hänen puoleensa -
14. mutta jos kädessäsi on vääryys, heitä se kauas äläkä anna petoksen asua majoissasi -
15. silloin saat kohottaa kasvosi ilman häpeän tahraa, olet kuin vaskesta valettu etkä mitään pelkää.
16. Silloin unhotat onnettomuutesi, muistelet sitä kuin vettä, joka on virrannut pois.
17. Elämäsi selkenee kirkkaammaksi keskipäivää, pimeänkin aika on niinkuin aamunkoitto.
18. Silloin olet turvassa, sillä sinulla on toivo; tähystelet - käyt turvallisesti levolle,
19. asetut makaamaan, kenenkään peljättämättä, ja monet etsivät sinun suosiotasi.
20. Mutta jumalattomain silmät raukeavat; turvapaikka on heiltä mennyt, ja heidän toivonsa on huokaus."

1. "Minun sieluni on kyllästynyt elämään; minä päästän valitukseni
valloilleen ja puhun sieluni murheessa,
2. minä sanon Jumalalle: 'Älä tuomitse minua syylliseksi; ilmaise minulle, miksi vaadit minua tilille.
3. Onko sinulla hyötyä siitä, että teet väkivaltaa, että oman käsialasi hylkäät, mutta valaiset jumalattomain neuvoa?
4. Onko sinulla lihan silmät, katsotko, niinkuin ihminen katsoo?
5. Ovatko sinun päiväsi niinkuin ihmisen päivät, ovatko vuotesi niinkuin miehen vuodet,
6. koska etsit vääryyttä minusta ja tutkit minun syntiäni,
7. vaikka tiedät, etten ole syyllinen ja ettei ole ketään, joka sinun käsistäsi auttaa?'
8. Sinun kätesi ovat minut luoneet ja tehneet; yhtäkaikki minut perin juurin tuhoat.
9. Muista, että sinä olet muovaillut minut niinkuin saven, ja nyt muutat minut tomuksi jälleen.
10. Etkö sinä valanut minua niinkuin maitoa ja juoksuttanut niinkuin juustoa?
11. Sinä puetit minut nahalla ja lihalla ja kudoit minut luista ja jänteistä kokoon.
12. Elämän ja armon olet sinä minulle suonut, ja sinun huolenpitosi on varjellut minun henkeni.
13. Mutta sinä kätkit sydämeesi tämän; minä tiedän, että tämä oli sinun mielessäsi:
14. jos minä syntiä tein, niin sinä vartioitsit minua, ja minun rikostani et antanut anteeksi.
15. Jos olisin syyllinen, niin voi minua! Ja vaikka olisin oikeassa, en kuitenkaan voisi päätäni nostaa, häpeästä kylläisenä ja kurjuuttani katsellen.
16. Jos minun pääni nousee, niin sinä ajat minua niinkuin leijona ja teet yhä ihmeitäsi minua vastaan.
17. Sinä hankit yhä uusia todistajia minua vastaan, ja vihasi minuun kasvaa, ja sinä tuot vereksiä joukkoja minun kimppuuni.
18. Miksi toit minut ilmoille äitini kohdusta? Jospa olisin kuollut, ihmissilmän näkemätönnä!
19. Niin minä olisin, niinkuin minua ei olisi ollutkaan; minut olisi kannettu äidin kohdusta hautaan.
20. Ovathan päiväni vähissä; hän antakoon minun olla rauhassa, hän kääntyköön minusta pois, että hiukkasen ilostuisin,
21. ennenkuin lähden, ikinä palajamatta, pimeyden ja synkeyden maahan,
22. maahan, jonka pimeys on synkkä pilkkopimeä ja sekasorto ja jossa valkeneminenkin on pimeyttä."

1. Job vastasi ja sanoi:

2. "Totisesti minä tiedän, että niin on; kuinka voisi ihminen olla oikeassa Jumalaa vastaan!
3. Jos ihminen tahtoisi riidellä hänen kanssaan, ei hän voisi vastata hänelle yhteen tuhannesta.
4. Hän on viisas mieleltään ja väkevä voimaltaan kuka on niskoitellut häntä vastaan ja jäänyt rankaisematta?
5. Hän siirtää vuoret äkkiarvaamatta, hän kukistaa ne vihassansa;
6. hän järkyttää maan paikaltaan, ja sen patsaat vapisevat;
7. hän kieltää aurinkoa, ja se ei nouse, ja hän lukitsee tähdet sinetillään;
8. hän yksinänsä levittää taivaat ja tallaa meren kuohun kukkuloita;
9. hän loi Seulaset ja Kalevanmiekan, Otavan ja eteläiset tähtitarhat;
10. hän tekee suuria, tutkimattomia tekoja, ihmeitä ilman määrää.
11. Katso, hän käy ohitseni, enkä minä häntä näe; hän liitää ohi, enkä minä häntä huomaa.
12. Katso, hän tempaa saaliinsa, kuka voi häntä estää, kuka sanoa hänelle: 'Mitä sinä teet?'
13. Jumala ei taltu vihastansa; hänen allensa vaipuvat Rahabin auttajat.
14. Minäkö sitten voisin vastata hänelle, valita sanojani häntä vastaan?
15. Vaikka oikeassakin olisin, en saisi vastatuksi; minun täytyisi tuomariltani armoa anoa.
16. Jos minä huutaisin ja hän minulle vastaisikin, en usko, että hän ottaisi korviinsa huutoani,
17. hän, joka ajaa minua takaa myrskytuulessa ja lisää haavojeni lukua syyttömästi,
18. joka ei anna minun vetää henkeäni, vaan täyttää minut katkeralla tuskalla.
19. Jos väkevän voimaa kysytään, niin hän sanoo: 'Tässä olen!' mutta jos oikeutta, niin: 'Kuka vetää minut tilille?'
20. Vaikka olisin oikeassa, niin oma suuni tuomitsisi minut syylliseksi; vaikka olisin syytön, niin hän kuitenkin minut vääräksi tekisi.
21. Syytön minä olen. En välitä hengestäni, elämäni on minulle halpa.
22. Yhdentekevää kaikki; sentähden minä sanon: hän lopettaa niin syyttömän kuin syyllisenkin.
23. Jos ruoska äkkiä surmaa, niin hän pilkkaa viattomain epätoivoa.
24. Maa on jätetty jumalattoman valtaan, hän peittää sen tuomarien kasvot - ellei hän, kuka sitten?
25. Minun päiväni rientävät juoksijata nopeammin, pakenevat onnea näkemättä,
26. ne kiitävät pois niinkuin ruokovenheet, niinkuin kotka, joka iskee saaliiseen.
27. Jos ajattelen: tahdon unhottaa tuskani, muuttaa muotoni ja ilostua,
28. niin minä kauhistun kaikkia kipujani, tiedän, ettet julista minua viattomaksi.
29. Syyllisenä täytyy minun olla; miksi turhaan itseäni vaivaan?
30. Jos vaikka lumessa peseytyisin ja puhdistaisin käteni lipeällä,
31. silloinkin sinä upottaisit minut likakuoppaan, niin että omat vaatteeni minua inhoisivat.
32. Sillä ei ole hän ihminen niinkuin minä, voidakseni vastata hänelle ja käydäksemme oikeutta keskenämme.
33. Ei ole meillä riidanratkaisijaa, joka laskisi kätensä meidän molempien päälle
34. ja ottaisi hänen vitsansa pois minun päältäni, niin ettei hänen kauhunsa peljättäisi minua;
35. silloin minä puhuisin enkä häntä pelkäisi, sillä ei ole mitään sellaista tunnollani."

1. Sitten suuhilainen Bildad lausui ja sanoi:

2. "Kuinka kauan sinä senkaltaisia haastat ja suusi puheet ovat kuin raju myrsky?
3. Jumalako vääristäisi oikeuden, Kaikkivaltiasko vääristäisi vanhurskauden?
4. Jos lapsesi tekivät syntiä häntä vastaan, niin hän hylkäsi heidät heidän rikoksensa valtaan.
5. Jos sinä etsit Jumalaa ja anot Kaikkivaltiaalta armoa,
6. jos olet puhdas ja rehellinen, silloin hän varmasti heräjää sinun avuksesi ja asettaa entiselleen sinun vanhurskautesi asunnon.
7. Silloin sinun alkusi näyttää vähäiseltä, mutta loppuaikasi varttuu ylen suureksi.
8. Sillä kysypä aikaisemmalta sukupolvelta, tarkkaa, mitä heidän isänsä ovat tutkineet.
9. Mehän olemme eilispäivän lapsia emmekä mitään tiedä, päivämme ovat vain varjo maan päällä.
10. He sinua opettavat ja sanovat sinulle, tuovat ilmi sanat sydämestään:
11. 'Kasvaako kaisla siinä, missä ei ole rämettä? rehottaako ruoko siinä, missä ei ole vettä?
12. Vielä vihreänä ollessaan, ennenaikaisena leikattavaksi, se kuivettuu ennen kuin mikään muu heinä.
13. Niin käy kaikkien niiden, jotka unhottavat Jumalan, ja jumalattoman toivo katoaa,
14. hänen, jonka uskallus on langan varassa, jonka turvana on hämähäkinverkko.
15. Hän nojaa taloonsa, mutta se ei seiso, hän tarttuu siihen, mutta se ei kestä.
16. Hän on rehevänä auringon paisteessa, ja hänen vesansa leviävät yli puutarhan.
17. Hänen juurensa kietoutuvat kiviroukkioon, hän kiinnittää katseensa kivitaloon.
18. Mutta kun Jumala hävittää hänet hänen paikastansa, niin se kieltää hänet: En ole sinua koskaan nähnyt.
19. Katso, siinä oli hänen vaelluksensa ilo, ja tomusta kasvaa toisia.'
20. Katso, Jumala ei hylkää nuhteetonta eikä tartu pahantekijäin käteen.
21. Vielä hän täyttää sinun suusi naurulla ja huulesi riemulla.
22. Sinun vihamiehesi verhotaan häpeällä, ja jumalattomien majaa ei enää ole."

1. "Eikö ihmisen olo maan päällä ole sotapalvelusta, eivätkö hänen
päivänsä ole niinkuin palkkalaisen päivät?
2. Hän on orjan kaltainen, joka halajaa varjoon, ja niinkuin palkkalainen, joka odottaa palkkaansa.
3. Niin olen minä perinyt kurjuuden kuukaudet, ja vaivan yöt ovat minun osakseni tulleet.
4. Maata mennessäni minä ajattelen: Milloinka saan nousta? Ilta venyy, ja minä kyllästyn kääntelehtiessäni aamuhämärään asti.
5. Minun ruumiini verhoutuu matoihin ja tomukamaraan, minun ihoni kovettuu ja märkii.
6. Päiväni kiitävät nopeammin kuin sukkula, ne katoavat toivottomuudessa.
7. Muista, että minun elämäni on tuulen henkäys; minun silmäni ei enää saa onnea nähdä.
8. Ken minut näki, sen silmä ei minua enää näe; sinun silmäsi etsivät minua, mutta minua ei enää ole.
9. Pilvi häipyy ja menee menojaan; niin myös tuonelaan vaipunut ei sieltä nouse.
10. Ei hän enää palaja taloonsa, eikä hänen asuinpaikkansa häntä enää tunne.
11. Niin en minäkään hillitse suutani, minä puhun henkeni ahdistuksessa, minä valitan sieluni murheessa.
12. Olenko minä meri tai lohikäärme, että asetat vartioston minua vastaan?
13. Kun ajattelen: leposijani lohduttaa minua, vuoteeni huojentaa minun tuskaani,
14. niin sinä kauhistutat minua unilla ja peljästytät minua näyillä.
15. Mieluummin tukehdun, mieluummin kuolen, kuin näin luurankona kidun.
16. Olen kyllästynyt, en tahdo elää iankaiken; anna minun olla rauhassa, sillä tuulen henkäystä ovat minun päiväni.
17. Mikä on ihminen, että hänestä niin suurta lukua pidät ja että kiinnität häneen huomiosi,
18. tarkastat häntä joka aamu, tutkit häntä joka hetki?
19. Etkö koskaan käännä pois katsettasi minusta, etkö hellitä minusta sen vertaa, että saan sylkeni nielaistuksi?
20. Jos olenkin syntiä tehnyt, niin mitä olen sillä sinulle tehnyt, sinä ihmisten vartioitsija? Minkätähden asetit minut maalitauluksesi, ja minkätähden tulin itselleni taakaksi?
21. Minkätähden et anna rikostani anteeksi etkä poista pahaa tekoani? Sillä nyt minä menen levolle maan tomuun, ja jos etsit minua, niin ei minua enää ole."

1. Job vastasi ja sanoi:

2. "Oi, jospa minun suruni punnittaisiin ja kova onneni pantaisiin sen kanssa vaakaan!
3. Sillä se on nyt raskaampi kuin meren hiekka; sentähden menevät sanani harhaan.
4. Sillä Kaikkivaltiaan nuolet ovat sattuneet minuun; minun henkeni juo niiden myrkkyä. Jumalan kauhut ahdistavat minua.
5. Huutaako villiaasi vihannassa ruohikossa, ammuuko härkä rehuviljansa ääressä?
6. Käykö äitelää syöminen ilman suolaa, tahi onko makua munanvalkuaisessa?
7. Sieluni ei tahdo koskea sellaiseen, se on minulle kuin saastainen ruoka.
8. Oi, jospa minun pyyntöni täyttyisi ja Jumala toteuttaisi minun toivoni!
9. Jospa Jumala suvaitsisi musertaa minut, ojentaa kätensä ja katkaista elämäni langan!
10. Niin olisi vielä lohdutuksenani - ja ilosta minä hypähtäisin säälimättömän tuskan alla - etten ole kieltänyt Pyhän sanoja.
11. Mikä on minun voimani, että enää toivoisin, ja mikä on loppuni, että tätä kärsisin?
12. Onko minun voimani vahva kuin kivi, onko minun ruumiini vaskea?
13. Eikö minulla ole enää mitään apua, onko pelastus minusta karkonnut?
14. Tuleehan ystävän olla laupias nääntyvälle, vaikka tämä olisikin hyljännyt Kaikkivaltiaan pelon.
15. Minun veljeni ovat petolliset niinkuin vesipuro, niinkuin sadepurot, jotka juoksevat kuiviin.
16. Ne ovat jääsohjusta sameat, niihin kätkeytyy lumi;
17. auringon paahtaessa ne ehtyvät, ne häviävät paikastansa helteen tullen.
18. Niiden juoksun urat mutkistuvat, ne haihtuvat tyhjiin ja katoavat.
19. Teeman karavaanit tähystelivät, Seban matkueet odottivat niitä;
20. he joutuivat häpeään, kun niihin luottivat, pettyivät perille tullessansa.
21. Niin te olette nyt tyhjän veroiset: te näette kauhun ja peljästytte.
22. Olenko sanonut: 'Antakaa minulle ja suorittakaa tavaroistanne lahjus minun puolestani,
23. pelastakaa minut vihollisen vallasta ja lunastakaa minut väkivaltaisten käsistä'?
24. Opettakaa minua, niin minä vaikenen; neuvokaa minulle, missä olen erehtynyt.
25. Kuinka tehoaakaan oikea puhe! Mutta mitä merkitsee teidän nuhtelunne?
26. Aiotteko nuhdella sanoja? Tuultahan ovat epätoivoisen sanat.
27. Orvostakin te heittäisitte arpaa ja hieroisitte kauppaa ystävästänne.
28. Mutta suvaitkaa nyt kääntyä minuun; minä totisesti en valhettele vasten kasvojanne.
29. Palatkaa, älköön vääryyttä tapahtuko; palatkaa, vielä minä olen oikeassa siinä.
30. Olisiko minun kielelläni vääryys? Eikö suulakeni tuntisi, mikä turmioksi on?"

1. "Huuda vain! Onko ketään, joka sinulle vastaisi, ja kenenkä pyhän
puoleen kääntyisit?
2. Mielettömän tappaa suuttumus, tyhmän surmaa kiivaus.
3. Minä näin mielettömän juurtuvan, mutta äkkiä sain huutaa hänen asuinsijansa kirousta.
4. Hänen lapsensa ovat onnesta kaukana, heitä poljetaan portissa, eikä auttajaa ole.
5. Ja minkä he ovat leikanneet, syö nälkäinen - ottaa sen vaikka orjantappuroista - ja janoiset tavoittelevat heidän tavaraansa.
6. Sillä onnettomuus ei kasva tomusta, eikä vaiva verso maasta,
7. vaan ihminen syntyy vaivaan, ja kipinät, liekin lapset, lentävät korkealle.
8. Mutta minä ainakin etsisin Jumalaa ja asettaisin asiani Jumalan eteen,
9. hänen, joka tekee suuria, tutkimattomia tekoja, ihmeitä ilman määrää,
10. joka antaa sateen maan päälle ja lähettää vettä vainioille,
11. että hän korottaisi alhaiset ja surevaiset kohoaisivat onneen.
12. Hän tekee kavalain hankkeet tyhjiksi, niin ettei mikään menesty heidän kättensä alla,
13. hän vangitsee viisaat heidän viekkauteensa; ovelain juonet raukeavat:
14. päivällä he joutuvat pimeään ja hapuilevat keskipäivällä niinkuin yöllä.
15. Mutta köyhän hän pelastaa heidän suunsa miekasta, auttaa väkevän kädestä.
16. Ja niin on vaivaisella toivo, mutta vääryyden täytyy sulkea suunsa.
17. Katso, autuas se ihminen, jota Jumala rankaisee! Älä siis pidä halpana Kaikkivaltiaan kuritusta.
18. Sillä hän haavoittaa, ja hän sitoo; lyö murskaksi, mutta hänen kätensä myös parantavat.
19. Kuudesta hädästä hän sinut pelastaa, ja seitsemässä ei onnettomuus sinua kohtaa.
20. Nälänhädässä hän vapahtaa sinut kuolemasta ja sodassa miekan terästä.
21. Kielen ruoskalta sinä olet turvassa, etkä pelkää, kun hävitys tulee.
22. Hävitykselle ja kalliille ajalle sinä naurat, etkä metsän petoja pelkää.
23. Sillä kedon kivien kanssa sinä olet liitossa, ja metsän pedot elävät rauhassa sinun kanssasi.
24. Saat huomata, että majasi on rauhoitettu, ja kun tarkastat asuinsijaasi, et sieltä mitään kaipaa.
25. Ja saat huomata, että sinun sukusi on suuri ja vesasi runsaat kuin ruoho maassa.
26. Ikäsi kypsyydessä sinä menet hautaan, niinkuin lyhde korjataan ajallansa.
27. Katso, tämän olemme tutkineet, ja niin se on; kuule se, ja ota sinäkin siitä vaari."

1. Silloin teemanilainen Elifas lausui ja sanoi:

2. "Ethän pane pahaksesi, jos sinulle puhutaan? Kuka voi vaitikaan olla?
3. Katso, monta sinä olet ojentanut, ja hervonneita käsiä olet vahvistanut;
4. sanasi ovat nostaneet kompastunutta, ja rauenneita polvia olet voimistanut.
5. Mutta nyt, kun itseäsi kova kohtaa, sinä tuskastut, kun se sinuun sattuu, sinä kauhistut.
6. Eikö jumalanpelkosi ole sinun uskalluksesi ja nuhteeton vaelluksesi sinun toivosi?
7. Ajattele, kuka viaton on koskaan hukkunut, ja missä ovat rehelliset joutuneet perikatoon?
8. Minkä minä olen nähnyt, niin ne, jotka vääryyttä kyntävät ja turmiota kylvävät, ne sitä niittävätkin.
9. Jumalan henkäyksestä he hukkuvat, hänen vihansa hengestä he häviävät.
10. Leijonan ärjyntä, jalopeuran ääni vaiennetaan, ja nuorten leijonain hampaat murskataan;
11. jalopeura menehtyy saaliin puutteesta, ja naarasleijonan pennut hajaantuvat.
12. Ja minulle tuli salaa sana, korvani kuuli kuiskauksen,
13. kun ajatukset liikkuivat öisissä näyissä, kun raskas uni oli vallannut ihmiset.
14. Pelko ja vavistus yllättivät minut, peljästyttivät kaikki minun luuni.
15. Tuulen henkäys hiveli kasvojani, ihoni karvat nousivat pystyyn.
16. Siinä seisoi - sen näköä en erottanut - haamu minun silmäini edessä; minä kuulin kuiskaavan äänen:
17. 'Onko ihminen vanhurskas Jumalan edessä, onko mies Luojansa edessä puhdas?
18. Katso, palvelijoihinsakaan hän ei luota, enkeleissäänkin hän havaitsee vikoja;
19. saati niissä, jotka savimajoissa asuvat, joiden perustus on maan tomussa! He rusentuvat kuin koiperhonen;
20. ennenkuin aamu ehtooksi muuttuu, heidät muserretaan. Kenenkään huomaamatta he hukkuvat ainiaaksi.
21. Eikö niin: heidän telttanuoransa irroitetaan, ja he kuolevat, viisaudesta osattomina.'"

1. Senjälkeen Job avasi suunsa ja kirosi syntymäpäivänsä;

2. Job lausui ja sanoi:
3. "Kadotkoon se päivä, jona minä synnyin, ja se yö, joka sanoi: 'Poika on siinnyt'.
4. Se päivä muuttukoon pimeydeksi; älköön Jumala korkeudessa sitä kysykö, älköönkä valonsäde sille paistako.
5. Omistakoon sen pimeys ja pilkkopimeä, pilvi laskeutukoon sen päälle, peljästyttäkööt sitä päivänpimennykset.
6. Sen yön ryöstäköön pimeys; älköön se iloitko vuoden päivien parissa, älköön tulko kuukausien lukuun.
7. Katso, hedelmätön olkoon se yö, älköön siinä riemuhuuto raikuko.
8. Kirotkoot sen päivänmanaajat, ne, jotka saavat hereille Leviatanin.
9. Pimentykööt sen kointähdet, odottakoon se valoa, joka ei tule, älköön se aamuruskon silmäripsiä nähkö,
10. koska se ei sulkenut minulta kohdun ovia eikä kätkenyt vaivaa minun silmiltäni.
11. Miksi en kuollut heti äidin helmaan, miksi en menehtynyt kohdusta tullessani?
12. Miksi olivat minua vastaanottamassa polvet, minkätähden rinnat imeäkseni?
13. Sillä makaisinhan rauhassa silloin, nukkuisin ja saisin levätä
14. kuningasten ja maan neuvosmiesten kanssa, jotka ovat rakentaneet itselleen pyramiideja,
15. päämiesten kanssa, joilla on ollut kultaa, jotka ovat täyttäneet talonsa hopealla;
16. tahi olisin olematon niinkuin maahan kätketty keskoinen, niinkuin sikiöt, jotka eivät ole päivänvaloa nähneet.
17. Siellä lakkaavat jumalattomat raivoamasta, siellä saavat uupuneet levätä;
18. kaikki vangit ovat rauhassa, eivät kuule käskijän ääntä.
19. Yhtäläiset ovat siellä pieni ja suuri, orja on vapaa herrastansa.
20. Miksi hän antaa vaivatulle valoa ja elämää murhemielisille,
21. jotka odottavat kuolemaa, eikä se tule, jotka etsivät sitä enemmän kuin aarretta,
22. jotka iloitsisivat riemastuksiin asti, riemuitsisivat, jos löytäisivät haudan -
23. miehelle, jonka tie on ummessa, jonka Jumala on aitaukseen sulkenut?
24. Sillä huokaukseni on tullut minun leiväkseni, valitukseni valuu kuin vesi.
25. Sillä mitä minä kauhistuin, se minua kohtasi, ja mitä minä pelkäsin, se minulle tapahtui.
26. Ennenkuin tyynnyin, rauhan ja levon sain, tuli tuska jälleen."

1. Ja kun eräänä päivänä Jumalan pojat tulivat ja asettuivat Herran
eteen, tuli myöskin saatana heidän joukossansa ja asettui Herran eteen.
2. Niin Herra kysyi saatanalta: "Mistä sinä tulet?" Saatana vastasi Herralle ja sanoi: "Maata kiertämästä ja siellä kuljeksimasta".
3. Niin Herra sanoi saatanalle: "Oletko pannut merkille palvelijaani Jobia? Sillä ei ole maan päällä hänen vertaistansa; hän on nuhteeton ja rehellinen mies, pelkää Jumalaa ja karttaa pahaa. Vielä hän pysyy hurskaudessansa, ja sinä olet yllyttänyt minut häntä vastaan, tuhoamaan hänet syyttömästi."
4. Saatana vastasi Herralle ja sanoi: "Nahka nahasta; ja kaikki, mitä ihmisellä on, hän antaa hengestänsä.
5. Mutta ojennapa kätesi ja koske hänen luihinsa ja lihaansa: varmaan hän kiroaa sinua vasten kasvojasi."
6. Herra sanoi saatanalle: "Katso, hän olkoon sinun käsissäsi; säästä kuitenkin hänen henkensä".
7. Niin saatana meni pois Herran edestä ja löi Jobiin pahoja paiseita, kantapäästä kiireeseen asti.
8. Ja tämä otti saviastian sirun, sillä kaapiakseen itseänsä, ja istui tuhkaläjään.
9. Niin hänen vaimonsa sanoi hänelle: "Vieläkö pysyt hurskaudessasi? Kiroa Jumala ja kuole."
10. Mutta hän vastasi hänelle: "Sinä puhut niinkuin mikäkin houkka nainen. Otammehan vastaan Jumalalta hyvää, emmekö ottaisi vastaan pahaakin?" Kaikessa tässä Job ei tehnyt syntiä huulillansa.
11. Kun Jobin kolme ystävää kuuli kaiken onnettomuuden, joka häntä oli kohdannut, tulivat he kukin kotipaikastansa: teemanilainen Elifas, suuhilainen Bildad ja naemalainen Soofar; ja he sopivat keskenänsä ja menivät surkuttelemaan ja lohduttamaan häntä.
12. Mutta kun he jonkun matkan päässä nostivat silmänsä, eivät he enää voineet tuntea häntä; niin he korottivat äänensä ja itkivät, repäisivät kukin viittansa ja viskasivat tomua taivasta kohti päittensä päälle.
13. Sitten he istuivat hänen kanssaan maassa seitsemän päivää ja seitsemän yötä, eikä kukaan heistä puhunut sanaakaan hänelle, sillä he näkivät, että hänen tuskansa oli ylen suuri.