IRC-Galleria

1. Kun nuo kolme miestä eivät enää vastanneet Jobille, koska hän oli
omissa silmissään vanhurskas,
2. vihastui buusilainen Elihu, Baarakelin poika, joka oli Raamin sukua; Jobiin hän vihastui, koska tämä piti itseään Jumalaa vanhurskaampana,
3. ja tämän kolmeen ystävään hän vihastui, koska he eivät keksineet vastausta, jolla olisivat osoittaneet Jobin olevan väärässä.
4. Elihu oli odottanut vuoroa puhuakseen Jobille, koska toiset olivat iältään häntä vanhemmat.
5. Mutta kun Elihu näki, ettei noilla kolmella miehellä enää ollut sanaa suussa vastaukseksi, vihastui hän.
6. Niin buusilainen Elihu, Baarakelin poika, lausui ja sanoi: "Nuori minä olen iältäni, ja te olette vanhat; sentähden minä arkailin ja pelkäsin ilmoittaa tietoani teille.
7. Minä ajattelin: 'Puhukoon ikä, ja vuosien paljous julistakoon viisautta'.
8. Mutta onhan ihmisissä henki, ja Kaikkivaltiaan henkäys antaa heille ymmärrystä.
9. Eivät iäkkäät ole viisaimmat, eivätkä vanhukset yksin ymmärrä, mikä on oikein.
10. Sentähden minä sanon: Kuule minua; minäkin ilmoitan, mitä tiedän.
11. Katso, minä olen odottanut, mitä teillä olisi sanomista, olen kuunnellut teidän taitavia puheitanne, kunnes olisitte löytäneet osuvat sanat.
12. Niin, minä tarkkasin teitä; mutta katso, ei kukaan ole Jobin sanoja kumonnut, ei kukaan teistä voinut vastata hänen puheisiinsa.
13. Älkää sanoko: 'Meitä vastassa on ilmetty viisaus, vain Jumala voi hänet torjua, ei ihminen'.
14. Minua vastaan hän ei ole todisteita tuonut, enkä käy hänelle vastaamaan teidän puheillanne.
15. He ovat kauhistuneet, eivät enää vastaa; sanat puuttuvat heiltä.
16. Odottaisinko minä, kun he eivät puhu, kun he siinä seisovat enää vastaamatta?
17. Vastaanpa minäkin osaltani, minäkin ilmoitan, mitä tiedän.
18. Sillä minä olen sanoja täynnä, henki rinnassani ahdistaa minua.
19. Katso, minun rintani on kuin viini, jolle ei reikää avata, se on pakahtumaisillaan niinkuin nuorella viinillä täytetyt leilit.
20. Tahdon puhua, saadakseni helpotusta, avata huuleni ja vastata.
21. En pidä kenenkään puolta enkä ketään ihmistä imartele.
22. Sillä en osaa imarrella; silloin Luojani ottaisi minut kohta pois."

1. "Minä olen tehnyt liiton silmäini kanssa: kuinka voisinkaan katsoa
neitosen puoleen!
2. Minkä osan antaisi silloin Jumala ylhäältä, minkä perintöosan Kaikkivaltias korkeudesta?
3. Tuleehan väärälle turmio ja onnettomuus väärintekijöille.
4. Eikö hän näkisi minun teitäni ja laskisi kaikkia minun askeleitani?
5. Jos minä ikinä valheessa vaelsin, jos jalkani kiiruhti petokseen,
6. punnitkoon minut Jumala oikealla vaa'alla, ja hän on huomaava minun nuhteettomuuteni.
7. Jos minun askeleeni poikkesivat tieltä ja minun sydämeni seurasi silmiäni tahi tahra tarttui minun käsiini,
8. niin syököön toinen, mitä minä kylvän, ja minun vesani revittäköön juurinensa.
9. Jos minun sydämeni hullaantui toisen vaimoon ja minä väijyin lähimmäiseni ovella,
10. niin jauhakoon oma vaimoni vieraalle, ja halailkoot häntä muut;
11. sillä se olisi ollut ilkityö ja raskaasti rangaistava rikos,
12. tuli, joka kuluttaisi manalaan saakka ja hävittäisi kaiken saatuni.
13. Jos minä pidin halpana palvelijani ja palvelijattareni oikeuden, kun heillä oli riita minun kanssani,
14. niin mitä minä tekisin, jos Jumala nousisi, ja mitä vastaisin hänelle, jos hän kävisi tutkimaan?
15. Eikö sama, joka äidin kohdussa loi minut, luonut häntäkin, eikö sama meitä äidin sydämen alla valmistanut?
16. Olenko minä kieltänyt vaivaisilta heidän toivomuksensa ja saattanut lesken silmät sammumaan?
17. Olenko syönyt leipäpalani yksinäni, orvonkin saamatta syödä siitä?
18. En, vaan nuoruudestani saakka minä kasvatin häntä niinkuin oma isä ja äitini kohdusta asti minä holhosin häntä.
19. Jos minä näin menehtyväisen vaatteetonna ja köyhän verhoa vailla,
20. jos hänen lanteensa eivät minua siunanneet eikä hän saanut lämmitellä minun karitsaini villoilla,
21. jos minä puin nyrkkiä orvolle, kun näin puoltani pidettävän portissa,
22. niin irtautukoon olkapääni hartiastani, ja murtukoon käsivarteni sijoiltansa.
23. Sillä silloin olisi minun peljättävä turmiota Jumalalta, enkä kestäisi hänen valtasuuruutensa edessä.
24. Jos minä panin uskallukseni kultaan ja sanoin hienolle kullalle: 'Sinä olet minun turvani',
25. jos iloitsin siitä, että rikkauteni oli suuri ja että käteni oli saanut paljon hankituksi,
26. jos katsellessani aurinkoa, kuinka se loisti, ja kuuta, joka ylhänä vaelsi,
27. sydämeni antautui salaa vieteltäväksi ja käteni niille suudelmia heitti,
28. niin olisi sekin raskaasti rangaistava rikos, sillä minä olisin kieltänyt korkeuden Jumalan.
29. Olenko iloinnut vihamieheni vahingosta, riemusta hykähtänyt, kun häntä onnettomuus kohtasi?
30. En ole sallinut suuni syntiä tehdä, kiroten vaatia hänen henkeänsä.
31. Eikö täydy minun talonväkeni myöntää, että kukin on saanut lihaa yllin kyllin?
32. Muukalaisen ei tarvinnut yötä ulkona viettää; minä pidin oveni auki tielle päin.
33. Olenko ihmisten tavoin peitellyt rikkomuksiani, kätkenyt poveeni pahat tekoni,
34. säikkyen suurta joukkoa ja kaiken heimon ylenkatsetta peljäten, niin että pysyin hiljaa, ovestani ulkonematta?
35. Oi, jospa joku kuuntelisi minua! Katso, tuossa on puumerkkini! Kaikkivaltias vastatkoon minulle! Jospa saisin riitapuoleni kirjoittamaan syytekirjan!
36. Totisesti, olkapäälläni sitä kantaisin, sitoisin sen päähäni seppeleeksi.
37. Tekisin hänelle tilin kaikista askeleistani ja astuisin hänen eteensä niinkuin ruhtinas.
38. Jos peltoni huusi minua vastaan ja sen vaot kaikki itkivät,
39. jos kulutin sen voiman maksamatta ja saatoin sen haltijat huokaamaan,
40. niin kasvakoon nisun sijasta orjantappuroita ja ohran sijasta rikkaruohoa." Tähän päättyvät Jobin puheet.

1. "Mutta nyt nauravat minua elinpäiviltään nuoremmat, joiden isiä minä
pidin liian halpoina pantaviksi paimenkoiraini pariin.
2. Ja mitäpä hyödyttäisi minua heidän kättensä voima, koska heidän nuoruutensa tarmon on vienyt
3. puute ja kova nälänhätä! He kaluavat kuivaa maata, jo ennestään autiota erämaata;
4. he poimivat suolaheiniä pensaiden ympäriltä, ja heidän ruokanaan ovat kinsteripensaan juuret.
5. Heidät karkoitetaan ihmisten parista; heitä vastaan nostetaan hälytys niinkuin varasta vastaan.
6. Heidän on asuttava kaameissa rotkoissa, maakoloissa ja kallioluolissa.
7. Pensaiden keskellä he ulisevat, nokkospehkojen suojaan he sulloutuvat -
8. nuo houkkioiden ja kunniattomain sikiöt, jotka on hosuttu maasta pois.
9. Heille minä olen nyt tullut pilkkalauluksi, olen heidän jutuksensa joutunut;
10. he inhoavat minua, väistyvät minusta kauas eivätkä häikäile sylkeä silmilleni.
11. Sillä Jumala on höllentänyt jouseni jänteen ja nöyryyttänyt minut, eivätkä he enää suista julkeuttaan minun edessäni.
12. Oikealta puoleltani nousee tuo sikiöparvi; he lyövät jalat altani ja luovat turmateitänsä minua vastaan.
13. He hävittävät minun polkuni, ovat apuna minua tuhottaessa, vaikka itse ovat ilman auttajaa;
14. niinkuin leveästä muurinaukosta he tulevat, raunioiden alta he vyöryvät esiin.
15. Kauhut ovat kääntyneet minua vastaan; niinkuin tuuli sinä pyyhkäiset pois minun arvoni, ja minun onneni katoaa niinkuin pilvi.
16. Ja nyt minun sieluni vuotaa tyhjiin, kurjuuden päivät ovat saavuttaneet minut.
17. Yö kaivaa luut minun ruumiistani, ja kalvavat tuskani eivät lepää.
18. Kaikkivallan voimasta on minun verhoni muodottomaksi muuttunut: se kiristyy ympärilleni niinkuin ihokkaani pääntie.
19. Hän on heittänyt minut lokaan, ja minä olen tullut tomun ja tuhan kaltaiseksi.
20. Minä huudan sinua, mutta sinä et vastaa minulle; minä seison tässä, mutta sinä vain tuijotat minuun.
21. Sinä muutut tylyksi minulle, vainoat minua väkevällä kädelläsi.
22. Sinä kohotat minut myrskytuuleen, kiidätät minut menemään ja annat minun menehtyä rajuilman pauhinassa.
23. Niin, minä tiedän: sinä viet minua kohti kuolemaa, majaan, kunne kaikki elävä kokoontuu.
24. Mutta eikö saisi hukkuessaan kättänsä ojentaa tahi onnettomuudessa apua huutaa?
25. Vai enkö minä itkenyt kovaosaisen kohtaloa, eikö sieluni säälinyt köyhää?
26. Niin, minä odotin onnea, mutta tuli onnettomuus; minä vartosin valoa, mutta tuli pimeys.
27. Sisukseni kuohuvat lakkaamatta, kurjuuden päivät ovat kohdanneet minut.
28. Minä käyn murheasussa, ilman päivänpaistetta; minä nousen ja huudan väkijoukossa.
29. Minusta on tullut aavikkosutten veli ja kamelikurkien kumppani.
30. Minun nahkani on mustunut ja lähtee päältäni, ja luuni ovat kuumuuden polttamat.
31. Niin muuttui kanteleeni soitto valitukseksi ja huiluni sävel itkun ääneksi."

1. Job jatkoi lausuen mietelmiään ja sanoi:

2. "Oi, jospa olisin, niinkuin olin ammoin kuluneina kuukausina, niinkuin niinä päivinä, joina Jumala minua varjeli,
3. jolloin hänen lamppunsa loisti pääni päällä ja minä hänen valossansa vaelsin pimeyden halki!
4. Jospa olisin niinkuin kukoistukseni päivinä, jolloin Jumalan ystävyys oli majani yllä,
5. jolloin Kaikkivaltias oli vielä minun kanssani ja poikani minua ympäröivät,
6. jolloin askeleeni kylpivät kermassa ja kallio minun vierelläni vuoti öljyvirtoja!
7. Kun menin kaupunkiin porttiaukealle, kun asetin istuimeni torille,
8. niin nuorukaiset väistyivät nähdessään minut, vanhukset nousivat ja jäivät seisomaan,
9. päämiehet lakkasivat puhumasta ja panivat kätensä suulleen.
10. Ruhtinasten ääni vaikeni, ja heidän kielensä tarttui suulakeen.
11. Sillä kenen korva minusta kuuli, hän ylisti minua onnelliseksi, kenen silmä minut näki, hän minusta todisti;
12. minä näet pelastin kurjan, joka apua huusi, ja orvon, jolla ei auttajaa ollut.
13. Menehtyväisen siunaus tuli minun osakseni, ja lesken sydämen minä saatoin riemuitsemaan.
14. Vanhurskaudella minä vaatetin itseni, ja se verhosi minut; oikeus oli minulla viittana ja päähineenä.
15. Minä olin sokean silmä ja ontuvan jalka.
16. Minä olin köyhien isä, ja tuntemattoman asiaa minä tarkoin tutkin.
17. Minä särjin väärintekijän leukaluut ja tempasin saaliin hänen hampaistansa.
18. Silloin ajattelin: 'Pesääni minä saan kuolla, ja minä lisään päiväni paljoiksi kuin hiekka.
19. Onhan juureni vedelle avoinna, ja kaste yöpyy minun oksillani.
20. Kunniani uudistuu alati, ja jouseni nuortuu minun kädessäni.'
21. He kuuntelivat minua ja odottivat, olivat vaiti ja vartoivat neuvoani.
22. Puhuttuani eivät he enää sanaa sanoneet, vihmana vuoti puheeni heihin.
23. He odottivat minua niinkuin sadetta ja avasivat suunsa niinkuin kevätkuurolle.
24. Minä hymyilin heille, kun he olivat toivottomat, ja minun kasvojeni loistaessa eivät he synkiksi jääneet.
25. Jos suvaitsin tulla heidän luokseen, niin minä istuin ylinnä, istuin kuin kuningas sotajoukkonsa keskellä, niinkuin se, joka murheelliset lohduttaa."

1. "Hopeallakin on suonensa ja löytöpaikkansa kullalla, joka
puhdistetaan;
2. rauta otetaan maasta, ja kivestä sulatetaan vaski.
3. Tehdään loppu pimeydestä, ja tutkitaan tyystin kivi, jonka synkkä pilkkopimeä peittää.
4. Kaivos louhitaan syvälle maan asujain alle; unhotettuina he riippuvat siellä ilman jalan tukea, heiluvat kaukana ihmisten ilmoilta.
5. Maasta kasvaa leipä, mutta maan uumenet mullistetaan kuin tulen voimalla.
6. Sen kivissä on safiirilla sijansa, siellä on kultahiekkaa.
7. Polkua sinne ei tiedä kotka, eikä haukan silmä sitä havaitse.
8. Sitä eivät astu ylväät eläimet, ei leijona sitä kulje.
9. Siellä käydään käsiksi kovaan kiveen, ja vuoret mullistetaan juuriaan myöten.
10. Kallioihin murretaan käytäviä, ja silmä näkee kaikkinaiset kalleudet.
11. Vesisuonet estetään tihkumasta, ja salatut saatetaan päivänvaloon.
12. Mutta viisaus - mistä se löytyy, ja missä on ymmärryksen asuinpaikka?
13. Ei tunne ihminen sille vertaa, eikä sitä löydy elävien maasta.
14. Syvyys sanoo: 'Ei ole se minussa', ja meri sanoo: 'Ei se ole minunkaan tykönäni'.
15. Sitä ei voida ostaa puhtaalla kullalla, eikä sen hintaa punnita hopeassa.
16. Ei korvaa sitä Oofirin kulta, ei kallis onyks-kivi eikä safiiri.
17. Ei vedä sille vertoja kulta eikä lasi, eivät riitä sen vaihtohinnaksi aitokultaiset kalut.
18. Koralleja ja kristalleja ei sen rinnalla mainita, ja viisauden omistaminen on helmiä kalliimpi.
19. Ei vedä sille vertoja Etiopian topaasi, ei korvaa sitä puhdas kulta.
20. Mistä siis tulee viisaus ja missä on ymmärryksen asuinpaikka?
21. Se on peitetty kaiken elävän silmiltä, salattu taivaan linnuiltakin.
22. Manala ja kuolema sanovat: 'Korvamme ovat kuulleet siitä vain kerrottavan'.
23. Jumala tietää tien sen luokse, hän tuntee sen asuinpaikan.
24. Sillä hän katsoo maan ääriin saakka, hän näkee kaiken, mitä taivaan alla on.
25. Kun hän antoi tuulelle voiman ja määräsi mitalla vedet,
26. kun hän sääti lain sateelle ja ukkospilvelle tien,
27. silloin hän sen näki ja ilmoitti, toi sen esille ja sen myös tutki.
28. Ja ihmiselle hän sanoi: 'Katso, Herran pelko - se on viisautta, ja pahan karttaminen on ymmärrystä'."

1. Job jatkoi lausuen julki mietelmiään ja sanoi:

2. "Niin totta kuin Jumala elää, joka on ottanut minulta oikeuteni, ja Kaikkivaltias, joka on sieluni murehuttanut:
3. niin kauan kuin minussa vielä henkeä on ja Jumalan henkäystä sieramissani,
4. eivät minun huuleni puhu petosta, eikä kieleni vilppiä lausu.
5. Pois se! En myönnä teidän oikeassa olevan. Siihen asti kunnes henkeni heitän, en luovu hurskaudestani.
6. Minä pidän kiinni vanhurskaudestani, en hellitä; yhdestäkään elämäni päivästä omatuntoni ei minua soimaa.
7. Käyköön viholliseni niinkuin jumalattoman ja vastustajani niinkuin väärän.
8. Mitä toivoa on riettaalla, kun Jumala katkaisee hänen elämänsä, kun hän tempaa pois hänen sielunsa?
9. Kuuleeko Jumala hänen huutonsa, kun ahdistus häntä kohtaa?
10. Tahi saattaako hän iloita Kaikkivaltiaasta, huutaa Jumalaa joka aika?
11. Minä opetan teille, mitä tekee Jumalan käsi; en salaa, mitä Kaikkivaltiaalla on mielessä.
12. Katso, itse olette kaikki sen nähneet; miksi te turhia kuvittelette?
13. Tämä on jumalattoman ihmisen osa, Jumalan varaama, tämä on perintöosa, jonka väkivaltaiset Kaikkivaltiaalta saavat.
14. Jos hänellä on paljonkin lapsia, ovat ne miekan omia; eikä hänen jälkeläisillään ole leipää ravinnoksi.
15. Jotka häneltä jäävät, ne saattaa rutto hautaan, eivätkä hänen leskensä pidä itkiäisiä.
16. Jos hän kokoaa hopeata kuin multaa ja kasaa vaatteita kuin savea,
17. kasatkoon: vanhurskas pukee ne päällensä, ja viaton perii hopean.
18. Hän rakentaa talonsa niinkuin kointoukka, se on kuin suojus, jonka vartija kyhää.
19. Rikkaana hän menee levolle: 'Ei häviä mitään'; hän avaa silmänsä, ja kaikki on mennyttä.
20. Kauhut yllättävät hänet kuin tulvavedet, yöllä tempaa hänet mukaansa rajuilma.
21. Itätuuli vie hänet, niin että hän menee menojaan, ja puhaltaa hänet pois paikaltansa.
22. Jumala ampuu häneen nuolensa säälimättä; hänen täytyy paeta hänen kättänsä, minkä voi.
23. Silloin paukutetaan hänelle kämmeniä ja vihelletään hänelle hänen asuinpaikaltansa."

1. Job vastasi ja sanoi:

2. "Kuinka oletkaan auttanut voimatonta, tukenut heikkoa käsivartta!
3. Kuinka oletkaan neuvonut taitamatonta ja ilmituonut paljon ymmärrystä!
4. Kenelle oikein olet puheesi pitänyt, ja kenen henki on sinusta käynyt?
5. Haamut alhaalla värisevät, vetten ja niiden asukasten alla.
6. Paljaana on tuonela hänen edessänsä, eikä ole manalalla peitettä.
7. Pohjoisen hän kaarruttaa autiuden ylle, ripustaa maan tyhjyyden päälle.
8. Hän sitoo vedet pilviinsä, eivätkä pilvet halkea niiden alla.
9. Hän peittää valtaistuimensa näkyvistä, levittää pilvensä sen ylitse.
10. Hän on vetänyt piirin vetten pinnalle, siihen missä valo päättyy pimeään.
11. Taivaan patsaat huojuvat ja hämmästyvät hänen nuhtelustaan.
12. Voimallansa hän kuohutti meren, ja taidollansa hän ruhjoi Rahabin.
13. Hänen henkäyksestään kirkastui taivas; hänen kätensä lävisti kiitävän lohikäärmeen.
14. Katso, nämä ovat ainoastaan hänen tekojensa äärten häämötystä, ja kuinka hiljainen onkaan kuiskaus, jonka hänestä kuulemme! Mutta kuka käsittää hänen väkevyytensä jylinän?"

1. Sitten suuhilainen Bildad lausui ja sanoi:

2. "Valta ja peljättävyys on hänen, joka luo rauhaa korkeuksissaan.
3. Onko määrää hänen joukoillansa, ja kenelle ei hänen valonsa koita?
4. Kuinka siis ihminen olisi vanhurskas Jumalan edessä, ja kuinka vaimosta syntynyt olisi puhdas?
5. Katso, eipä kuukaan ole kirkas, eivät tähdetkään ole puhtaat hänen silmissänsä;
6. saati sitten ihminen, tuo mato, ja ihmislapsi, tuo toukka!"

1. "Miksi ei Kaikkivaltias ole varannut tuomion aikoja, ja miksi eivät
saa ne, jotka hänet tuntevat, nähdä hänen päiviänsä?
2. Jumalattomat siirtävät rajoja, ryöstävät laumoja ja laskevat ne laitumelle.
3. Orpojen aasin he vievät, ottavat pantiksi lesken lehmän.
4. He työntävät tieltä köyhät, kaikkien maan kurjain täytyy piileskellä.
5. Katso, nämä ovat kuin villiaasit erämaassa: lähtevät työhönsä saalista etsien, aro on heidän lastensa leipä.
6. Kedolta he korjaavat rehuviljaa ruuakseen, ja jumalattoman viinitarhasta he kärkkyvät tähteitä.
7. Alastomina, ilman vaatteita, he viettävät yönsä, eikä heillä ole peittoa kylmässä.
8. He ovat likomärkiä vuorilla vuotavasta sateesta, ja vailla suojaa he syleilevät kalliota.
9. Äidin rinnoilta riistetään orpo, ja kurjalta otetaan pantti.
10. He kuljeskelevat alastomina, ilman vaatteita, ja nälkäisinä he kantavat lyhteitä.
11. Jumalattomain muuritarhoissa he pusertavat öljyä, he polkevat viinikuurnaa ja ovat itse janoissansa.
12. Kaupungista kuuluu miesten voihkina, ja haavoitettujen sielu huutaa; mutta Jumala ei piittaa nurjuudesta.
13. Nuo ovat valon vihaajia, eivät tunne sen teitä eivätkä pysy sen poluilla.
14. Ennen päivän valkenemista nousee murhaaja, tappaa kurjan ja köyhän; ja yöllä hän hiipii kuin varas.
15. Avionrikkojan silmä tähyilee hämärää, hän arvelee: 'Ei yksikään silmä minua näe', ja hän panee peiton kasvoillensa.
16. He murtautuvat pimeässä taloihin, päivällä he sulkeutuvat sisään, tahtomatta tietää valosta.
17. Sillä pimeys on heille kaikille aamun vertainen, koska pimeyden kauhut ovat heille tutut." -
18. "Hän kiitää pois vetten viemänä, kirottu on hänen peltopalstansa maassa, hän ei enää poikkea viinimäkien tielle.
19. Kuivuus ja kuumuus ahmaisevat lumiveden, samoin tuonela ne, jotka syntiä tekevät.
20. Äidin kohtu unhottaa hänet, madot syövät hänet herkkunaan, ei häntä enää muisteta; niin murskataan vääryys kuin puu.
21. Hän ryösti hedelmättömältä, joka ei synnytä, ja leskelle hän ei hyvää tehnyt." -
22. "Väkivaltaiset Jumala ylläpitää voimallansa; he pysyvät pystyssä, vaikka jo olivat epätoivossa hengestään.
23. Hän antaa heidän olla turvassa, ja heillä on vahva tuki; ja hänen silmänsä valvovat heidän teitänsä.
24. He ovat kohonneet korkealle - ei aikaakaan, niin ei heitä enää ole; he vaipuvat kokoon, kuolevat kuin kaikki muutkin, he taittuvat kuin vihneet tähkäpäästä.
25. Eikö ole niin? Kuka tekee minut valhettelijaksi ja saattaa sanani tyhjiksi?"

1. Job vastasi ja sanoi:

2. "Tänäänkin on valitukseni niskoittelua! Minun käteni on raskas huokaukseni tähden.
3. Oi, jospa tietäisin, kuinka löytää hänet, jospa pääsisin hänen asunnolleen!
4. Minä esittäisin hänelle riita-asian ja täyttäisin suuni todisteilla.
5. Tahtoisinpa tietää, mitä hän minulle vastaisi, ja kuulla, mitä hän minulle sanoisi.
6. Riitelisikö hän kanssani suurella voimallansa? Ei, hän vain tarkkaisi minua.
7. Silloin käräjöisi hänen kanssaan rehellinen mies, ja minä pelastuisin tuomaristani ainiaaksi.
8. Katso, minä menen itään, mutta ei ole hän siellä; menen länteen, enkä häntä huomaa;
9. jos hän pohjoisessa toimii, en häntä erota, jos hän kääntyy etelään, en häntä näe.
10. Sillä hän tietää, kussa minä kuljen. Jos hän tutkisi minut, kullan kaltaisena minä selviäisin.
11. Hänen askeleissaan on minun jalkani pysynyt, hänen tietänsä olen noudattanut siltä poikkeamatta.
12. Hänen huultensa käskystä en ole luopunut, hänen suunsa sanat minä olen kätkenyt tarkemmin kuin omat päätökseni.
13. Mutta hän pysyy samana, kuka voi häntä estää? Mitä hän tahtoo, sen hän tekee.
14. Niin, hän antaa täydellisesti minulle määrätyn osan, ja sellaista on hänellä vielä tallella paljon.
15. Sentähden valtaa minut kauhu hänen kasvojensa edessä; kun sitä ajattelen, peljästyn häntä.
16. Jumala on lannistanut minun rohkeuteni, Kaikkivaltias on minut kauhistuttanut.
17. Sillä en menehdy pimeän tähden, en oman itseni tähden, jonka pimeys peittää."