Suomessa odotetaan jo aurinkomyrskyä
Pariisin ULA-taksin huutelu voi kuulua Pohjolan Pariisissa Rovaniemellä, kun auringonpilkun synnyttämä magneettinen myrsky iskee torstaina.
Auringossa kaksi vuorokautta sitten tapahtuneen poikkeuksellisen voimakkaan purkauksen synnyttämä aurinkotuuli saavuttaa maapallon torstaina aamulla.
Pohjoisen pallonpuoliskon säätä viikkoja sekoittanut polaaripyörre saa jatkoa aurinkomyrskystä, joka vaikuttaa maapallon yläilmakehän magneettisiin ilmiöihin.
Aurinkomyräkkää saattaa jatkua yli viikonlopun ilmakehän yläkerroksissa.
Maapallon pohjoisosat 50:nnen leveyspiirin yläpuolella - siis Suomen varpaista ylöspäin - ottavat aurinkotuulen ensimmäisenä vastaan.
"Loistavia revontulia koko Suomessa"
Lähestyvää magneettista myrskyä odotetaan erityisellä mielenkiinnolla Sodankylässä revontulitutkimukseen keskittyneessä Oulun yliopiston geofysiikan observatoriossa.
- Luvassa on loistavia revontulia koko Suomessa, toteaa revontulitutkija Jyrki Manninen.
Revontulitutkijat ovat olleet jo kotvan aikaa odottavalla kannalla. Auringonpilkkujen lähettämä aurinkotuuli matkaa noin 500 kilometriä sekunnissa, joten sen magneettiset ilmiöt näkyvät tavallisesti 2-3 vuorokauden kuluttua maapallolla.
Voimakkaimmat aurinkomyrskyt saavuttavat maapallon jopa 20 tunnissa.
Lähestyvä aurinkomyrsky sijoittuu viisportaisella asteikolla korkeimpaan eli X1-X2-luokkaan.
- Tämä on merkittävä aurinkomyrsky, joskaan ei yllä lähellekään lokakuun 2003 aurinkomyrskyä, joka oli luokkaa X40.
Outo taksikutsu Eiffel-tornille
Voimakkaat aurinkomyrskyt voivat sekoittaa mm. radioliikennettä.
Radioaallot heijastuvat ilmakehän magneettisista kerroksista, ja aurinkomyrsky pistää järjestelmän sekaisin.
- Suomessa on kuultu aurinkomyrskyjen aikana radiolähetyksiä Ranskasta asti. Asia selvisi, kun joku ranskan kielen taitoinen ymmärsi taksin saaneen tilauksen Eiffel-tornille, Manninen kertoo.
Elämää nähnyt väki muistaa tv:n häiriöt kansainvälisessä kuvayhteydessä. Usein ne olivat magneettisten myrskyjen aiheuttamia häiriöitä ionosfäärissä.
- Digitaalinen tv on niille tunnoton, mutta sateliitti-tv voi kärsiä myrskyistä.
Haittaa on myös GPS-laitteiden signaaleille, jotka voivat kimpoilla magneettimyrskyn aikaan odottamattomia reittejä. Merenkulun ja ilmailun GPS-laitteet toimivat diffrentiaalitekiniikalla, eli niiden signaali tulee varmistuksena myös maa-asemalta, joten toiminta pitäisi olla varmaa.
- Halvemmilla kuluttajalaitteilla ei kannata aurinkomyrskyn aikaan ruveta vaativiin paikannustehtäviin, Manninen sanoo.
Kanadan Quebec pimeni 1998
Aurinkomyrsky voi sekoittaa myös voimansiirtoverkon toimintaa. Magneettinen tasavirta voi sotkea muuntajan toiminnan, jolloin varojärjestelmät voivat laueta.
- Näin kävi 1998 Kanadassa, kun aurinkomyrskyn aiheuttamat häiriöt pimensivät koko Quebecin osavaltion.
Suomessa voimansiirtoverkko on suojattu magneettisia häiriöitä vastaan, joten merkittävää uhkaa sähkönjakelulle ei pitäisi olla. Revontulia sen sijaan on luvassa.
- Ei tosin niin näyttäviä kuin 1998, jolloin revontulia nähtiin aina Pohjois-Afrikassa ja Meksikossa saakka. Kunhan vain taivas repeäisi selkeäksi torstai-illaksi, revontulitutkija Manninen toivoo.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288640397399.html