IRC-Galleria

Kristian1

Kristian1

Rakas taivaan isä joka loit maan ja taivaan ja ihmiset. Rakastan jumalaa,itseä, lähimmäisiä ja sitten ystäviä. Aamen.
Jos luojaa ei olisi niin me tappaisimme toisemme vihasta ja siitä että emme kunniottaisi ketään toista ja antaisi kunniaa vanhemmille eli mitä hyötyä olisi kymmenellä käskyllä enään.



Ihmisen aivoja onnistuttiin mallintamaan ennätystarkasti
Supertietokone jaksoi mallintaa ihmisaivojen toimintaa vain sekunnin
14.1.2014 18:34 31
Timo Paukku
HELSINGIN SANOMAT

Ihmisen aivoissa tapahtuvaa toimintaa on mallinnettu nyt tarkemmin kuin koskaan. Mutta mallinnus eli simulointi kesti vain sekunnin, koska se oli liian työlästä jopa yhdelle maailman tehokkaimmista supertietokoneista.

Iso japanilainen K-supertietokone laski sekunnin kestänyttä mallinnusta peräti 40 minuuttia. Lisäksi mallinnus kattoi vain prosentin aivoista.

K on nykyään maailman neljänneksi tehokkain laskukone. Supertietokoneessa on 705 024 laskevaa prosessoria ja 1,4 miljoonaa gigatavua ohjelman käyttömuistia.

Koe testasi japanilaisen Riken- ja Okinawa-instituuttien ja saksalaisen Jülichin laskentakeskuksen yhteistä aivojen laskentahanketta. Sen tavoite on mallintaa aivoja mahdollisimman tarkasti.

Kokeessa käytettiin hermostoa matkivaa NEST-tekniikkaa. Se yritti toistaa aivojen hermoverkon 1,73 miljardin hermosolun toimintaa ja niiden satoja miljardeja kytköksiä, kertoo sanomalehti The Daily Telegraph.

Lopullinen päämäärä on kuvata aivoja reaaliajassa. Nyt oikeastaan testattiin vain superlaskennan tekniikan rajoja.

Aivojen koko mallinnus voi onnistua, kun supertietokoneissa päästään ns. eksalaskentaan.

Sana eksa on potenssien etuliite ja tarkoittaa triljoonakertaista. Luvussa on ykkösen perässä 18 nollaa.

Nyt parhaimmat laskimet ovat petakoneita, eli ne laskevat enimmillään tuhansia biljoonia laskuja sekunnissa. Peta on myös potenssien etuliite ja tarkoitaa lukua, jossa ykkösen perässä on 15 nollaa.

Hurja eksaluku on yksi merkkipaaluista, koska eksakoneen laskentavoiman avulla ehkä voidaan mallintaa aivojen tilaa reaaliajassa.

FUJITSU
Japanilaisten paras supertietokne K on tällä erää maailman neljänneksi nopein. Mutta sekään ei pysty läheskään mallintamaan ihmisen aivojen mutkikasta hermoverkostoa. Seuraavan polven supertietokoneet, ns.eksatietokoneet, ehkä jo pystyvät siihen - ennen 2020-lukua.
Japanilaisten paras supertietokne K on tällä erää maailman neljänneksi nopein. Mutta sekään ei pysty läheskään mallintamaan ihmisen aivojen mutkikasta hermoverkostoa. Seuraavan polven supertietokoneet, ns.eksatietokoneet, ehkä jo pystyvät siihen - ennen 2020-lukua.
Maailma ei vielä tunne eksalaskinta. Mikrosirujen valmistajat sanovat, että sellainen voi valmistua jo vuonna 2018.

"Tiedämme nyt, että nykyinen petatason supertietokone voi laskea prosentin aivojen 'tehosta'. Tästä voimme päätellä, että eksakone voisi laskea reaaliajassa koko aivojen tilaa, viimeistään ensi vuosikymmenellä", väittää laskennan tutkija Markus Diesmann Jülichin tutkimuskeskuksesta Saksasta.


http://www.hs.fi/tiede/Supertietokone+jaksoi+mallintaa+ihmisaivojen+toimintaa+vain+sekunnin/a1389672278983?ref=mob-traf-iswp7-5
Entisen Bandidos-pomon ampunut Andrei Jensko tähtää vapauteen tekemällä musiikkia.

Lokakuun 21. päivänä 2001 Andrei Jensko ampui entisen Bandidos-johtajan Marko Hirsman tämän kodin pihalle. Oikeus tuomitsi Jenskon ja tapahtumassa mukana olleen Kai Blomin murhasta elinkautiseen vankeuteen. Jensko oli tuolloin 26-vuotias.

Nyt, 12 vuotta myöhemmin, hän on melkein istunut tuomionsa ja voi anoa pääsyä vapauteen.

"Ensin tehdään vaarallisuusarvio ja sen jälkeen hovioikeus päättää, pääsenkö pois", hän sanoo rauhallisesti.

Istumme vastakkain Helsingin vankilan vierailutilassa. Ovi käytävään on auki. Rikoksesta tuomittu menettää paitsi vapauden, myös yksityisyyden.

Vartijat kuulevat keskustelumme, mutta eivät ehkä kuuntele.

Tarkoitus on puhua musiikista, koska Jensko haaveilee vankilan jälkeen muusikon urasta. Mutta ensin on pakko kysyä siitä, mitä 12 vuotta sitten tapahtui. Kysyn myös lapsuudesta, peloista ja haaveista, rakastumisesta ja perheestä, vaikka ovi on auki. Jensko kertoo:

"Isäni soittaa tanssiorkesterissa, ja ihan skidinä ajattelin, että pääsen vielä faijan kanssa keikkailemaan. Mulla oli myös perinteisiä nuoren pojan haaveita: palomies, taikuri ja kilpa-ajaja", Jensko sanoo.

"Olen teinistä asti sählännyt moottoreiden kanssa. Ajoin katukiihdytyskisoissa ja tuli hankittua oma harrikka."

Järjestäytyneeksi rikollisryhmäksi katsotun MC Bandidos -moottoripyöräkerhon jäsen hänestä tuli parikymppisenä. Ei ihan noin vain, vaan tarpeeksi kauan "ruikutettuaan". Nyt hän on kerhosta "eläkkeellä".

"Ei tullut tunnetta, että siellä olisi ollut mitenkään vaarallista. Juhlittiin, vietettiin iltaa, käytiin ajelemassa. Mut otettiin vastaan ihmisenä."

Veljeys ja yhteenkuuluvuuden tunne on Jenskon mukaan kerhon suuri vetovoima. Vapaus tehdä omia asioita säilyi. Hän kävi töissä: valimossa, Stockmannin varastolla, mitä vain sai. Kerhon jäsenenä ei helposti pääse töihin. Siitä aina tiedetään.

Tarkoitus oli perustaa oma auto- ja moottoripyörämaalaamo. "Meillä oli pyöräkorjaamo kerholla. Piti ruveta maalaamaan ja tuunaamaan niitä pyörän osia."

Lokakuussa 2001 Jensko oli vastikään vapautunut vankilasta, jossa hän istui väkivaltatuomion vuoksi.

"Olin Blomin kanssa ajelemassa. Mentiin Hirsman talon ohi ja huomattiin se siinä pihalla. Se oli vaihtamassa autoon renkaita, ja ajateltiin käydä jututtamassa."

Laukaustenvaihdon seurauksena Hirsma kuoli. Oikeus piti tekoa murhana.

Jensko on edelleen sitä mieltä, että ensimmäisen laukauksen ampui Hirsma. Mutta se on tehty ja siitä on tuomio saatu, hän sanoo.

Blom sai saman tuomion. Kaverukset ovat istuneet vankilassa yhdessä, vierekkäisissä selleissä.

12 vuotta eri vankiloissa, viimeiset kuusi vuotta Sörnäisissä.

Jensko on kirjoittanut ylioppilaaksi, opiskellut merkonomiksi ja päässyt Riihimäen ammattikorkeakouluun tuotantotekniikan insinöörilinjalle.

Tammikuussa pitäisi aloittaa opinnot. Hän on lykännyt niitä vankeuden takia kahdesti, eikä ole varma, vieläkö kolmannen lykkäyksen saa. Opiskelupaikan menettäminen harmittaisi.

Jengiläisenä hän ei pääse avovankilaan, jossa opiskelu olisi helpompaa, mutta lomille hän on päässyt jo useamman vuoden ajan. Eräällä lomalla löytyi myös nykyinen vaimo.

"Sielunkumppani. Vaikka en olisi ikinä uskonut, että niin voisi käydä."

Tuli myös kolme lasta, joita hän koittaa varjella tekemästä "isän typeryyksiä".

Edellisestä liitosta hänellä on yksi lapsi.

Vankilassa Jensko löysi myös musiikin uudelleen. Hän on saanut käyttöönsä tyhjäksi jääneen sellin, johon on saanut tuoda kaksi vanhaa Yamahan Grooveboxia ja yhden raiturin. Vankilan koululla hän saa käyttää tietokonetta ja syntetisaattoria.


http://www.hs.fi/ihmiset/a1374549563985


Ajattelen sanoa että

Aina tuollaiset ikävät asiat kostautuu jollain tapaa takaisin. Tiedän että murhasta seuraa aina samalla mitalla mutta tekiän on yritettäbvä kiertää mahdollisimman kaukaa ne jotka haluaa kostaa. Nuo ampusmiset ja pahat teot ei lopu koska heidän sydämmessä ei ole jeesus kristus ja se raamattu mikä meillä on. Kaikkea voi haaveilla mutta kristus ensin. tv. kristian
I. Former Israeli Prime Minister Sharon died, and was buried, according to the "sacred numbers" of the Luciferian Kabbalah!

The Kabbalistic curse on Sharon worked to perfection.

NEWS BRIEF: "Israel's Sharon Dies at 85 (8+5=13): Died Saturday (1/11/14), Voice of America, January 12, 2014

"JERUSALEM — The body of former Israeli prime minister Ariel Sharon lies in state today Sunday in Jerusalem's Knesset where mourners pay their respects ... Sharon died Saturday at the age of 85, eight years after suffering a massive stroke."

As Prime Minister, Ariel Sharon turned back on his lifelong Conservative credentials and ordered an Israeli unilateral withdrawal from the Gaza Strip! Conservative Jews were most angry because Sharon had always portrayed himself as a "Conservative" and won elections with their votes. Now, abruptly, he turned on them and announced a unilateral withdrawal from the Gaza Strip. Kabbalistic priests were so furious that they held a killing ritual and cursed Sharon to a special death.

Further, the dates surrounding Sharon's death form the very "sacred occult numbers" precious to the Kabbalists.

Sharon died on Saturday, 1/11, thus forming both an '11' and a '111'. In Satanism, these are very sacred numbers. The key number is "11', which is the occult number for the coming Masonic Christ -- the Biblical Antichrist. By adding a "1", the Satanist is strengthening the symbolic power of '11'. Further, the ultimate number for dark spiritual power is '333', the symbol of Jesus' death, burial and resurrection.

Did you know that the attacks of 9/11/2001 were carried out by the power of '11' and, to a lesser degree by both '111' and '13'? Please read our archived Headline News Article, NEWS1789, entitled, "Events Continue To Occur To Occur By The Numbers".

Adding more symbolic power to Sharon's demise was the fact that he was Israel's 11th Prime Minister.

Sharon was 85 years of age when he passed away. Any occultist would add the numbers together (8 +5 = 13). The number '13' is a symbol of "extreme rebellion against constituted authority". Obviously, the entire scheme of world control for the coming Masonic Christ in the New World Order is an act of 'extreme rebellion' against God and His Bible.

Practicing occultists cherish the number '13'.

Finally, Sharon was buried on Monday, January 13, again highlighting '13' in Sharon's life.

What does this all mean?

First, this means that Sharon was a puppet of the New World Order, that his life and death were controlled by the Illuminati.

Secondly, since Sharon was smitten by a Kabbalistic death curse, his final death and burial would be staged on days that carried the "Occult Kabbalistic Signature". Now, all in the world who knows Satanism will know that the killing curse was real and that it worked to perfection.

When Ariel Sharon ordered Israel to unilaterally withdraw from the Gaza Strip, he incurred the wrath of all Conservative Jews. But, Kabbalistic Jews were so especially angered that they held a "Killing Curse" occult ceremony in which they doomed Sharon to a most hideous end of his life, lying in a hospital bed for 8 years in a deep coma.

Now, all Jews who know Black Magick Witchcraft will think at least twice about acting against the will of the Kabbalah.

I also find it most interesting that Sharon's death has occurred just prior to an anticipated treaty whereby a Palestinian State would be created out of tiny Israel's land. Sharon's killing curse was placed upon him because he was dividing Israel's land. Current Israeli leaders like PM Netanyahu and President Peres are thus placed on notice that they, too, might be murdered by a Kabbalistic curse.


Tämä maailman jumalan ja kaikki siinä mitä me tarvitsemme on hänen
Alkoholin juominen tuo elimistöön myrkyllistä ainetta nimeltä asetaldehydi. Sille herkät ihmiset saavat oireita humalassa, ja pitkään jatkuvana ja runsaana altistus voi johtaa syöpään. Yllättäen suomalaisia suojaavat vaikutuksilta juomakulttuuri sekä geenit. Aasiassa lähes puolet ihmisistä on alttiita yliherkkyyden tuomille ongelmille.

Se saattaa alkaa punoituksena alkoholijuomaa nauttiessa, jatkua pahoinvointina ja edetä tavallista nopeammaksi sydämentykytykseksi.

Yliherkkyys asetaldehydiä kohtaan tekee alkoholin nauttimisesta epämiellyttävää.

– Asetaldehydi on alkoholin aineenvaihduntatuote. Se aiheuttaa suurimman osan alkoholin vaikutuksista. Aineelle herkillä ihmisillä asetaldehydi muun muassa lisää punastumista, jos kyseiseen reaktioon on muutenkin taipuvainen, sekä aiheuttaa pahoinvointia ja sydämentykytyksiä. Sydämentykytykset voivat päättyä takykardiaan eli rytmihäiriöön, jossa voi käydä hyvin huonosti, Helsingin yliopiston alkoholitutkija Peter Eriksson sanoo.

Välittömien vaikutusten lisäksi asetaldehydi voi runsaissa määrin ja pitkän ajan kuluessa johtaa muihinkin ongelmiin.

– Uskotaan, että asetaldehydillä on tärkeä osuus alkoholiriippuvuudessa. Kun ihminen juo jatkuvasti ja paljon, asetaldehydi myös aiheuttaa kudostoksisuutta, kudosrappeumaa ja syöpää.

Yliherkät vaarassa

Asetaldehydiä tulee elimistöön kolmea reittiä.

– Ensinnäkin sitä muodostuu elimistössä, kun maksa polttaa alkoholia ja alkoholi hajoaa. Toiseksi sitä muodostuu suussa, nielussa ja ruoansulatuskanavassa, kun niiden mikrobit polttavat alkoholia. Jälkimmäisellä tavalla muodostuvat pitoisuudet ovat jopa korkeampia kuin maksasta verenkiertoon tulevat sisäiset pitoisuudet – tällä on merkitystä allergiaherkille henkilöille, jotka voivat saada lieviä hengitysvaikeuksia.

Kolmanneksi asetaldehydiä on itse alkoholijuomissa. Määrä vaihtelee juomasta riippuen.

– Kirkkaat, vodkatyyppiset juomat, joita varsinkin Skandinaviassa juodaan, ovat lähes puhtaita sisältäen erittäin pieniä asetaldehydimääriä. Suurimmassa osassa olutjuomia asetaldehydipitoisuudet ovat niin ikään hyvin matalat, Eriksson sanoo.

brandy.JPG
Brandy sisältää usein runsaasti asetaldehydiä.
– Viinin asetaldehydipitoisuus vaihtelee paljon riippuen valmistusolosuhteista. Valkoviinissä on keskimäärin hieman enemmän asetaldehydiä kuin punaviinissä.

Alkoholijuomien asetaldehydipitoisuudet voivat jo itsessään ylittää verestä alkoholin hajoamisen myötä löytyvät pitoisuudet. Juomien tiedetäänkin vaikuttavan syöpäalttiuteen.

– Väkevöidyissä viineissä, kuten brandyissa, on usein superkorkeat asetaldehydipitoisuudet. Luumuviinassakin määrät voivat olla huikeat. Jos asetaldehydille herkkä ihminen juo kyseisiä juomia paljon ja jatkuvasti, ennemmin tai myöhemmin tapahtuu jotain tosi ikävää, Eriksson sanoo.

Aasialaisten geeniperimässä

Aasialaiset ovat asetaldehydille herkempiä kuin maapallon muu väestö. Heistä noin 40 prosenttia perii yliherkkyystekijän jommaltakummalta vanhemmaltaan.

– Tällöin asetaldehydi hajoaa hyvin hitaasti, minkä takia veren asetaldehydipitoisuus nousee alkoholia juodessa merkittävästi. Siinä, missä eurooppalaiset kokevat pahoinvointia mahdollisesti juomista seuraavana aamuna krapulassa, moni aasialainen tulee pahoinvoivaksi jo humalan aikana.

Mitä lähemmäs Eurooppaa tullaan, sitä pienempi geenin esiintyvyys on – Turkissa ja Kreikassa enää alle 0,1 prosentilla väestöstä on se.

– Suomessa edellä kuvatun kaltainen yliherkkyys on hyvin harvinaista. Olen löytänyt tutkimuksissani ainoastaan kolme suomalaista perhettä, jotka kantavat vastaavia perintötekijöitä, Eriksson sanoo.

Sen sijaan noin seitsemän prosenttia aasialaisista perii geenin molemmilta vanhemmiltaan.

– He eivät pysty juomaan alkoholia lainkaan, pelkästä maistamisesta tulee hyvin vahvat oireet. Tuon seitsemän prosentin keskuudessa ei esiinny lainkaan alkoholismia, Eriksson sanoo.

Ruokatorven syöpä mahdollinen seuraus

Asetaldehydiä saavat eniten alkoholin suurkuluttajat ja alkoholistit.

– Heistä osa ehtii kuolla muihin syihin ennen asetaldehydin vaikutusten puhkeamista. Asetaldehydistä johtuva ruokatorven syöpä, joka on yleensä terminaalinen, lienee kuitenkin vaatinut Aasian maissa jo satojentuhansien ihmisten hengen. Varsinkin Japanissa on tavallista, että miehet eivät tule töistä kotiin ennen baarissa käymistä ja juovat siis jonkinasteisen humalan joka päivä.

Suomessa ruokatorven syöpään kuolee vuosittain noin 150 ihmistä.

– Suomalaista väestöä suojaavat paitsi perintötekijät, myös juomakulttuurin painottuminen vodkaan ja olueen.

Löytyy muualtakin

Asetaldehydiä on myös tupakansavussa ja joissakin elintarvikkeissa.

– Osa keuhkosyövistä johtuu juuri asetaldehydistä. Kun ihmiset juovat ja polttavat samanaikaisesti, vaara kasvaa.

– Elintarvikkeissa asetaldehydiä esiintyy yleensä sidotussa muodossa, ei vapaana. Syöpää aiheuttaa vain vapaa asetaldehydi. En siis usko, että esimerkiksi jogurtin sisältämällä asetaldehydillä olisi kovin suurta merkitystä terveydelle.

Eriksson sanoo, ettei asetaldehydiyliherkkyyteen ole olemassa lääkettä.

alkoholi ja tupakka.JPG
Tupakansavustakin tulee asetaldehydiä.
– Markkinoilta kyllä löytyy käsikauppatuote, jonka väitetään auttavan, mutta todisteeksi ei ole kunnon julkaistua tietoa. Olen aika skeptinen sen suhteen, että kyseisellä luonnollista aminohappoa sisältävällä tuotteella olisi merkittävää vaikutusta muuten kuin ehkä yksittäistapauksissa, Eriksson sanoo.

Yhtä vaarallista kuin tupakka

Kun asetaldehydin kerran tiedetään olevan vaarallista, miksi sitä saa edelleen lisätä alkoholijuomiin?

– Siitä, kun tutkijat löytävät todisteita haitallisuudesta, menee hyvin pitkä aika siihen, että yhteiskunnallisesti tapahtuu jotakin, Eriksson vastaa.

Maailman terveysjärjestö WHO:n syöpäsairauksia käsittelevässä asiantuntijaraadissa mukana ollut Eriksson esitti vuonna 2009 todisteet, joiden perusteella asetaldehydi luokiteltiin syöpävaaralliseksi aineeksi.

– Asetaldehydi nostettiin tuolloin suurimpaan vaarallisuusluokkaan, samaan kuin tupakka. Se oli tavallaan läpimurto, mutta silti asioille ei ole vielä tapahtunut kovinkaan paljon.

– Alkoholiteollisuuteen pitäisi ajaa asetaldehydin vaarat huomioon ottavia direktiivejä. Aasiassa terveysviranomaiset ovat tiedottaneet ja kampanjoineet asian puolesta paljon enemmän kuin muualla maailmassa, Eriksson sanoo.

http://www.studio55.fi/terveys/article/myrkyllista-asetaldehydia-tulee-alkoholista---vaarallista-yliherkille/2751086



Mykkyä se on ja myrkkynä se pysyykin. Enpä ole koskaan ollut näin tosissaan kun näin lasin alkoholia pitkästä aikaa. Tuota ainetta ei käytetä terveyden hoitoon koska eräs vanha tuttuni poliisi sanoi että viina on huono lääke. Kaksi tuttua poliisia on minulla ystävänä ja toisinaan näen niitä ja juttelen heidän kans mutta en missään pahoissa merkeissä koska en juo itse ollenkaan tai resua vaan hyvissä merkeissä aina juttelen heidän kans kunnioittaen esivaltaa.

Kaverini joi vasta itsensä niin että 80 rosenttia maksasta ei pelaa enään ja käyttää insuliini neuloja koska tuli sokeritauti. Hän ei juo enään kun ei kestä ottaa ryyppyäkään eli alkoholi on vaarallista. kaverillani ei oikeen munuaisetkaan pelaa. Ikävää.
Kipu lääkkeet ovat kipuja varten, jos
ei muu auta.

ET ole ainoa uskova maailmassa joka joutuu
käyttään niitä pakosta.

Ainoa joka kesti kivut kieltäytyen lääkkeistä
on jeesus.

Hänelle tarjottiin helpotusta
ristillä, mutta hän ei ottanut.

Hän on onnistunut kaikessa, missä me emme.
Hänen onnistumisensa riittää sinunkin
edestäsi.

Älä turhaan
kanna syyllisyyttä asiasta. Eri asia on
viihde - käyttö.

En tiedä tehoaako muut
rohdot tuollaisiin kipuihin.

Inkivääri auttaa niveliin ainakin.
se on halpaa ja saa kaupasta tuoreena.

Voi laittaa teehen jaa ruokaan.
Siunausta ja voimaa. Lue jesaja 53.
Ennustus jeesuksesta.

Hän oli kipujen mies ja sairauden tuttava
ja hän tietää ja tuntee kipusi kuin omansa.
laadunvarmistuksen johtaja Harri Ikäläinen Taloussanomille.

Hänen mukaansa epäpuhtausrajan ylittyminen ei vaikuttanut särkylääkkeiden tehoon eikä siitä aiheutunut terveydellistä uhkaa. Tää on ihan soopaa kun ajatellaan että lääke joka vedetään markkinoilta pois niin ei haittaisi terveyteen mitenkää mutta miksi se vedetään markkinoilta pois on asia näin että se vaikuttaa terveyteen.



Suomalainen lääkeyhtiö Orion on joutunut vetämään markkinoilta pois erän tölkkeihin pakattuja Burana- ja Ibusal -särkylääkkeitä.

Suurin osa erästä on 400 milligramman vahvuista Buranaa, joita on pakattu erisuuruisiin annostölkkeihin.

Asiasta ensimmäisenä kirjoittaneen Iltalehden mukaan apteekeista vedettävien lääkepakkausten määrä on joitakin kymmeniätuhansia. Suomen lisäksi lääkkeitä on myyty Pohjoismaissa ja Slovakiassa.

Orionin mukaan epäpuhtausrajan ylittyminen tuli ilmi normaalin lääkesäilytysseurannan yhteydessä.


– Lääkkeissä saa olla jonkin verran epäpuhtauksia. Rajan ylittyminen havaittiin vain muutamassa erässä, mutta varmuuden vuoksi kaikki erät vedettiin markkinoilta, sanoo Orionin laadunvarmistuksen johtaja Harri Ikäläinen Taloussanomille.

Hänen mukaansa epäpuhtausrajan ylittyminen ei vaikuttanut särkylääkkeiden tehoon eikä siitä aiheutunut terveydellistä uhkaa.

∇ MAINOS, ARTIKKELI JATKUU ALEMPANA ∇


∇ ARTIKKELI JATKUU ∇
Lääkepakkausten takaisinveto tuottaa Orionille jonkun verran kustannuksia, mutta niiden suuruus ei ole vielä selvinnyt yhtiölle.

– Kustannuspuolta en osaa vielä arvioida, vaikka luonnollisesti tästä koituu tappioita, Ikäläinen sanoo.

Asiasta raportoitiin lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimealle, joka tekee asian pohjalta omia tutkimuksiaan.


http://www.taloussanomat.fi/porssi/2014/01/13/epapuhdasta-buranaa-poistettiin-myynnista/2014513/170
On kyllä muuttunut tuokin harhausko että ymmärtävät ihmiset nyt edes vitamiinien päälle kun 200 vuotta sitten uskottiin vain tykin puheisiin :) hirviää touhua se on joskus ollut ja tulevaisuudessa menee vielä pahemmaksi kun alkaa paljastua paljon muutakin kuin hyvät vitamiinit :)






Lopussa on alkumme, runoili T.S. Eliot: lopussa palaamme alkuun ja tunnemme lähtötilanteen ensi kertaa.

Myös ravitsemustiede kehittyy – oppiakseen mitä on tehnyt väärin ja palatakseen alkuun. Niin kovin usein tiede tarkoittaa sitä, että innostutaan sotkemaan asiat ja sitten jälkikäteen ymmärretään tieteellisesti, että no, nyt me taisimme pilata jotakin.

Esimerkki: A- ja D-vitamiinien löytäminen viime vuosisadan alkupuoliskolla mahdollisti sen, että niitä voitiin tuottaa synteettisesti.

Näin naudat ja kanat voitiin laittaa sisätiloihin ja ruokkia ne vitaminoidulla sekarehulla sen sijasta, että ne saisivat nauttia vitamiinien luonnollisia lähteitä kuten ruohoa ja aurinkoa.

Lihasta, maidosta ja munista tuli tavallaan vähän synteettisiä. Samalla jotain olennaista näissä muuttui – ja nyt tiedämme vähän paremmin, mikä.

Voi pojat, minulla on teille hyviä uutisia. Tai no, riippuu siitä oletko niille valmis. Luin nimittäin kirjan vitamiinien terävimmästä huipusta nimeltä K2.

Jos viime vuosikymmen oli D-vitamiinin, seuraavaksi spottivalon saattaa kaapata K2. Kyseessä on rasvaliukoinen vitamiini, jonka merkityksen olemme alkaneet ymmärtää vasta nyt, vaikka sen sisar K1 on vanhastaan tuttu.

Siinä missä K1 lähinnä hyydyttää verenvuotoja, K2:n tehtävät ovat laajemmat. K2 kuljettaa ravinnosta saamaamme kalkkia oikeisiin osoitteisiin.

Se ohjaa siis kalkin luihin ja hampaisiin ja auttaa näin rakentamaan terveitä luustoja lapsille, torjuu osteoporoosia ja vie hammaslääkäreiltä työtä. Samalla se vie kalkkia pois verisuonistosta, jossa se aiheuttaa tukoksia, siis sydänkohtauksia ja muuta ikävää.

Ja silläkin riskillä, että kuulostan ostoskanavalta: ei tässä vielä kaikki. Tämän lisäksi K2 näyttäisi tuovan suojaa myös diabetekselta, syövältä, Alzheimerin taudilta ja rypyiltä.

Liian hyvää ollakseen totta? Riippuu mistä katsoo. Jos pidät herkullisesta ruoasta, ei. Jos olet jumittautunut veganismiin taikka 70-luvulta asti Suomea hallinneeseen eläinrasvakammoon, kyllä.

K2-vitamiinia nimittäin saa käytännössä eläinrasvasta. Sen parhaat lähteet ovat juusto, kananmuna, maksa ja voi – siis edellyttäen, että näitä tuottanut eläin on saanut nauttia sitä luonnollista ruokaansa, vihreää. Naudat, lampaat ja kanat muuttavat vihreän luonnonsalaattinsa K2:ksi, me kun emme sitä taida.

K2:n tutkimus on vasta alussa, mutta vaikuttaa hyvin lupaavalta. Se on opettamassa meille, että sotkemalla luonnonjärjestyksen ihminen on taas aiheuttanut itselleen ongelmia, jotka hän puoli vuosisataa myöhemmin oppii tunnistamaan.

Eikä se lopulta yllätä. Nyt käsi sydämellä: kyllähän jokainen meistä on kaiken aikaa sisimmässään tiennyt, että vapaana juosseiden kanojen munista paistettu juustomunakas on oikeasti ja sittenkin aivan loistavaa ravintoa.





http://www.hs.fi/ruoka/Vitamiini+joka+muuttaa+k%C3%A4sityksemme+terveydest%C3%A4/a1389579834839?ref=mob-traf-iswp7-3

6 . Tosi tärkeää kaikille!!!!Maanantai 13.01.2014 05:52

Jeesus tuli maailmaan POISTAAKSEEN SYNNIN UHRAAMALLA ITSENSÄ. Tässä on
sovituksen suuri salaisuus.
Vain synti on ihmisen ja Jumalan välissä ja synti erottaa ihmisen
Jumalasta. Kun Jeesuksen veri on puhdistanut ihmisen kaikista
synneistä, hänellä on yhteys Jumalaan koska erottava tekijä synti on
poistunut. Siksi uskoon tulleen ja Jumalan välissä ei voi olla syntiä.
Muussa tapauksessa uskovalla ei olisikaan yhteyttä Jumalaan, ei uskoon
tullessa eikä sen jälkeen koska synti erottaa ihmisen Jumalasta.
Uskovalla on kuitenkin Jeesuksen veren kautta pääsy kaikkein
pyhimpään. Tämä tarkoittaa pääsyä Jumalan välittömään läsnäoloon ja
yhteyteen. Lue Heb 9:8.sta jakeesta eteenpäin kymmenennen luvun
loppuun.

Jumalan yhteydessä Jumalaa lähellä elävää uskova tulee kuitenkin
näkemään ja kokemaan että hän ei kykenen elämään synnittömästi vaikka
hän kuinka siihen pyrkisi. Jumala tahtoo tietenkin pitää uskovan
puhtaana synnistä jotta Hän voisi pitää lapsensa yhteydessään. Uskova
itsekin tahtoo pitää itsensä puhtaana jotta hän voisi jatkaa elämää
Jumalan yhteydessä. Miten uskova sitten pysyy puhtaana kun syntiä
tahtoo tulla vilpittömälle Jeesusta rakastavalle uskovalle? Jumalalla
on ratkaisu kaikkiin ihmisen ongelmiin. Niin Jumalalla on ratkaisu
myös tähänkin ongelmaan.





USKOVA ELÄÄ VALKEUDESSA

” Ja tämä on se sanoma, jonka olemme häneltä kuulleet ja jonka me
teille julistamme: että Jumala on valkeus ja ettei hänessä ole mitään
pimeyttä. Jos sanomme, että meillä on yhteys hänen kanssaan, mutta
vaellamme pimeydessä, niin me valhettelemme emmekä tee totuutta.
Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin hän on valkeudessa, niin
meillä on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa,
veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä" (1 Joh 1:5-7).

Jumalan läsnäolossa uskova elää valkeudessa. Valkeudessa eläminen on
elämistä Jumalan yhteydessä jossa uskova ei saata tehdä tahallista
jatkuvaa syntiä. Kun uskova elää valkeudessa, Jeesuksen veri huuhtelee
häntä jatkuvasti niistä synneistä joihin hän lankeilee ja joista hän
ei edes tiedä mitään. Silloin uskova pysyy puhtaana. Uskova pysyy
puhtaana Jeesuksen veren voimasta, ei omalla voimallisella
kilvoittelulla ja sen ansiosta. Oma voimallinen kilvoittelu on kyllä
hyvä mutta, se ei riitä pitämään uskovaa puhtaana. Olemme joka päivä
ja hetkittäin riippuvaisia Jeesuksen veren jatkuvasta puhdistuksesta.
Koska meille jokaiselle tulee tahattomiakin syntejä joista emme edes
mitään tiedä, Jumala on järjestänyt tämän jatkuvan puhdistuksen
jokaiselle vilpittömälle Jeesusta rakastavalle uskossa
kilvoittelevalle uskovalle. Uskovan ei tarvitse sairaaloisesti
tuijottaa itseensä ja etsiä itsestään syntiä. Jos ja kun uskovalle
tulee tietoista syntiä, ne tulee tunnustaa Jeesukselle mahdollisimman
pian. Silloin Jeesus antaa synnit anteeksi ja puhdistaa uskovan.
Silloin uskova on taas synnistä puhdas. Näistä asioista Johannes
kirjoittaa kirjeessään 1 Joh 1:7-9 - 2:1-2. Huomaa että tuo kirje ja
sen sanoma on osoitettu vilpittömille uskoville Jumalan lapsille.





ANTAKAA ANTEEKSI TOISILLENNE

Tahtoisin vielä ottaa esille yhden asian. Jeesus opettaa meitä uskovia
antamaan toisillemme anteeksi seitsemänkymmentä kertaa seitsemän
kertaa. Se tekee 490 kertaa. "Silloin Pietari meni hänen tykönsä ja
sanoi hänelle: "Herra, kuinka monta kertaa minun on annettava anteeksi
veljelleni, joka rikkoo minua vastaan? Ihanko seitsemän kertaa?"
Jeesus vastasi hänelle: "Minä sanon sinulle: ei seitsemän kertaa, vaan
seitsemänkymmentä kertaa seitsemän" (Matt 18:21-22). Seitsemän on
täydellisyyden luku. Se on Jumalan luku. Jeesus ei siis tarkoita että
491. kerralla ei enää tarvitse antaa anteeksi. Jeesus puhuu
täydellisestä jatkuvasta anteeksiantamisesta. Meidän tulee antaa
anteeksi samalla tavalla kuin Jumala on meille itsellemme antanut
anteeksi. Miten Jumala antoi ja antaa meille anteeksi? Hän pyyhki pois
syntimme eikä koskaan enää muista eikä muistele niitä (Jes 43:25).

Ef 4:32 ”Olkaa sen sijaan toisianne kohtaan ystävällisiä,
hyväsydämisiä, anteeksiantavaisia toinen toisellenne, niin kuin
Jumalakin on Kristuksessa teille anteeksi antanut

Koska Jeesus vaatii tällaista anteeksiantamista meiltä vajavilta
heikoilta ihmisiltä, Hän itse tekee sen mitä Hän meiltä vaatii. Jeesus
elää varmasti oman opetuksensa mukaan.

Yhteenvetona toteamme:

1. Uskoon tullut saa Jeesuksen veren puhdistuksen kaikista synneistä.
Tästä seuraa että hän on puhdas synnistä.

2. Jeesuksen veri puhdistaa uskovaa Jumalan lasta jatkuvasti. Se on
automaatio. Uskova pysyy puhtaana.

3. Tietoiset synnit tunnustetaan Jeesukselle. Niistä tehdään parannus.
Tästä seuraa että Jeesus antaa synnit anteeksi ja puhdistaa uskovan
kaikesta synnistä verellään. Uskova voi synnistä puhdistettuna ja
puhtaana jatkaa elämäänsä Jumalan kanssa.

5 . Tosi tärkeää kaikille!!!!Maanantai 13.01.2014 05:51

Kirje Danielille

Sovituksesta vielä vähän.

Jeesus mainitsi verensä vuotavan syntien anteeksisaamisen tähden. (Mt
26:26-28; Ilm 1:5; Jes 53) Apostolit tunnustivat Jeesuksen sovittaneen
synnit. (2Kor 5:18-20; Ef 2:16; Kol 1:19-23; Hb 2:17; 1Pt 1:17-19; 1Jh
2:2.) Sovitus ei ole siten myöhäisempi tulkinta Jeesuksen kuoleman
merkityksestä vaan peräisin Herralta ja apostoleilta.

Sovitus on ymmärrettävä Jumalan lakien mukaan tarpeellisena. Jotta
syyllisen ei tarvitse kärsiä iankaikkista kuolemaa vailla
ylösnousemuksen toivoa, niin syyttömän tulee kärsiä kuolema syyllisten
puolesta ja nousta ylös kuolleista. (1Ms 2:15-17; 1Pt 3:18.) Jumala ei
voi oman "lakinsa" mukaan antaa syntejä anteeksi "tuosta vaan", niin
että kenenkään ei tarvitse maksaa hintaa rikoksesta (synnistä).

Rikosta täytyy seurata aina rangaistus: tämä on oikeudenmukaisuuteen
perustuvaa lakia. Jumalan rakkaus on kuitenkin enemmän kuin
oikeudenmukaisuus. Jos vaadimme Jumalalta oikeudenmukaista tuomiota,
niin tuomitsemme itsemme. Meitä tulisi rangaista. Jeesus rakastaa
meitä kuitenkin niin paljon, että kärsi rangaistuksen meidän
puolestamme. Tässä on koko kristinuskon ydin ja juju, mitä eivät
filosofit tai psykologit voi koskaan ymmärtää ilman pyhän hengen
avaamaa sydäntä.

Jumalan suuruus ja ihmisrakkaus tulee ilmi juuri siinä, että hänen
Poikansa kärsi rangaistuksen syntien tähden ja syntisten puolesta.
(1Joh 4:8-16; Tiit 3:1-7.) Tämä on sitä suurinta rakkautta, jota voi
olla: kuolla syntisten edestä. (Joh 15:12,13; Room 5:6-11.) Kun katsot
tuonkin viittauksen, niin huomaat, miten Paavali uskoi Jeesuksen
kuoleman olleen sovituksena synneistämme. Raamatun ilmoitus
kauttaaltaan jo Vanhasta Testamentista lähtien tähtää syntien
sovitukseen.

Vaikka asiaa on joidenkin vaikea tunnustaa, niin kristinusko on
viattomaan uhriin ja syntien sovitukseen perustuvaa uskoa.
Länsimaiselle järki-ihmiselle se ei sovi kovin hyvin. Sana rististä on
"kreikkalaisille" hullutus, sillä he etsivät ihmisten viisautta,
filosofiaa, eivät Jumalaa ja hänen rakkautensa osoitusta ihmisille.
(1Kor 1:18-24.)

Filosofi ja psykologi näkee ristin kärsimyksen hullutuksena,
typeryytenä ja raakuutena. Hänelle ei mahdu ymmärrykseen eikä sydämen
ajatuksiin se, että Jumala otti pois maailman synnin tällaisen
vääryyden kautta. Sillä tavalla Raamatun profeetat ja apostolit sekä
Jeesus itse asian kuitenkin ymmärsivät. Syntien sovitus on se tapa,
jonka kautta syyllinen julistetaan vapautetuksi rangaistuksestaan ja
armahdetaan, kun syntinen uskoo sovituksen sanan ja muuttaa mielensä
suhteessa syntiin sekä Jumalan poikaan Jeesukseen. (2Kor 5:18-6:2.)


SYNTIMME RANGAISTIIN LIHASSA

Jumalan oma vanhurskaus, täydellisyys vaatii synnille rangaistuksen.
On oikeudenmukaista rangaista paha ja palkita hyvä. Tätähän
maailmassakin tehdään ihmisten parissa.

Siis, Jumala itse vaati rangaistuksen toimeenpanon. Jumala ei voi
antaa anteeksi pelkällä toteamuksella: "Annan anteeksi ja unohdan
kaiken". Synti olisi jäänyt olemaan. Synti piti rangaista ja näin
POISTAA päiväjärjestyksestä. Synti erottaa Jumalan ja ihmisen
toisistaan. Siksi se piti poistaa. Tämän Jeesus teki ristillä. Hän
poisti synnin uhraamalla itsensä (Heb 9:26, Joh 1:29).

Synnin poistaminen vaatisi sen rankaisemisen. Sijaiskärsijä kärsisi
rangaistuksen syyllisten ihmisten puolesta. Koska synti oli tehty
ihmisen lihassa, se täytyi myös rangaista ihmisen lihassa.
Sijaiskärsijä, joka kärsisi ihmisten synneistä rangaistuksen, piti
olla synnitön ihminen. Eihän syntinen voi toista syntistä pelastaa
niin kuin ei hukkuvakaan voi toista hukkuvaa pelastaa. Kaikki ihmiset
olivat kelvottomia sijaiskärsijöiksi ja ihmiskunnan Pelastajaksi koska
he olivat syntisiä ja näin myös itse synnin alla ja sen orjia. He
olivat siis itse Pelastajan tarpeessa. Sitä paitsi Jumala yksin voi
ihmisen pelastaa. Hän on ainut synnitön ja ainoa Pelastaja.

Näin ihmiskunnan Pelastajaksi tarvittiin sekä Jumala että synnitön
ihminen. Tästä johtuen Jumala, joka on Henki ja Sana, täytyi tulla
ihmiseksi ihmisen lihaan. Siksi Jumala tuli lihaan. Synnitön pyhä
Jumalan Poika tuli ihmisen kaltaiseksi. Jumala otti ihmisen muodon
Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa. Jeesus oli yhtä aikaa Jumala ja
ihminen. Tästä johtuen Hän kykeni ihmisen pelastamaan kärsimällä
viattomana synnin rangaistuksen ja kuolemalla ihmisenä ristillä. Näin
Jeesus maksoi synnin palkan meidän edestämme. Synnin palkka on
kuolema. Jeesus kuoli meidän puolestamme ristillä. Kuolemallaan Hän
vapautti meidät ikuiselta kuolemalta so. kadotukselta ja Hänestä tuli
Pelastajamme.

Jeesuksen ruumiiseen lyötiin kaikki koko ihmiskunnan synti
(syntiinlankeemus ja kaikki yksittäiset synnit). Sitten Jumala
rankaisi Jeesusta kaikista synneistä mitä ihmiskunta on tehnyt ja
tulee tekemään tulevaisuudessakin siihen asti kunnes Jumalan
lopullinen valtakunta tulee. Siis, sinun ja minun synnit ovat saaneet
Jumalan määräämän rangaistuksen Jeesuksessa Kristuksessa. Jumala
rankaisi Jeesusta Kristusta niin kuin Hän itse olisi tehnyt kaikki
synnit. Hänet tehtiin synniksi. Nyt kun synti on rangaistu, syntinen
ja syyllinen on vapaa rangaistuksesta. Eihän ketään saa tuomita ja
rangaista kahta kertaa samasta rikkomuksesta. Näin sanoo maallinenkin
oikeustaju.
Kun rikollinen on kärsinyt rangaistuksen rikoksestaan, hänet
päästetään vapaaksi. Häntä ei enää koskaan voida tuomita samasta
rikkomuksesta mihinkään rangaistukseen.

Jeesuksen kärsittyä rangaistuksen synneistämme, hän kuoli ristillä.
Jeesus haudattiin. Jumala hyväksyi Jeesuksen uhrin ja herätti Hänet
kuolleista. Sen Jumala teki jotta Jeesuksesta tulisi kaikkien ihmisten
Vapahtaja. Hänet on herätetty kuolleista meidän vanhurskauttamisemme
tähden.

Nyt kun ihminen uskoo Jeesukseen ja ottaa Hänet vastaan Herrakseen ja
Vapahtajakseen, Jeesuksen veri puhdistaa syntisen kaikesta synnistä.
Jumala pukee välittömästi Jeesuksen ansion so. täysin synnittömän
elämän ihmisen päälle. Tästä johtuen Jumala ei näe uskovan syntejä. Ne
ovat nyt poistettu.

Tahtoisin vielä tässä huomauttaa: Jeesuksen veri ei peitä syntejämme.
Jeesuksen veri poistaa syntimme.
VT:n uhrieläinten veri peitti synnit jotta Jumala voisi olla
tekemisissä kansansa kanssa. Jumalalle synnin peittäminen ei
riittänyt. Tarvittiin parempi uhri joka poistaisi synnit lopullisesti
Jumalan ja ihmisen välistä. Tämä lopullinen ja täydellinen syntiuhri
oli Herran Jeesuksen Kristuksen uhri kun Hän sovitti syntimme
uhraamalla itsensä. Tämä uhri poisti synnin. Tästä kirjoittaa
hebrealaiskirjeen kirjoittaja luvuissa 8-10.

Nyt Jumala näkee Jeesuksen puhtauden ja viattomuuden uskovassa. Uskova
on puettu Jeesuksen Kristuksen täysin synnittömään ansioon ts,
Jeesuksen vanhurskauteen josta Raamattu puhuu Jumalan vanhurskautena
(Room 3:21-26). Näin Jumala teki ristillä vaihtokaupan. Jumala nosti
meidän synnit meidän päältämme ja pani ne Jeesuksen päälle. Sitten Hän
otti Jeesuksen synnittömyyden ja laski sen meidän päällemme (2 Kor
5:21).

Hallelujaa, Kiitos Jeesukselle Kristukselle!

Tässä on Jumalan suuri rakkaus ilmestynyt ristillä. Hän rakasti niin
paljon että Hän itse otti päälleen ja kärsi rangaistuksen
synneistämme.

Nyt kun rangaistus on suoritettu ja rikkomus on poistettu, rauha on
palannut Jumalan ja ihmisen välille.

ANTEEKSISAAMINEN SOVITUKSEN POHJALTA

Kirjoitan sovituksen hedelmästä. Kysymys on Jeesuksen Kristuksen
suorittamasta sovituksesta ja sen siunauksista. Sovitus on
täydellinen. Jos siinä olisi yksikin virhe tai vain pieni vajavaisuus,
ymmärtäisin kriitikoita. Mutta minä en ole löytänyt Jumalan teosta
Jeesuksen ristillä yhtään virhettä tai vajavuutta. Ei kukaan muukaan
ole löytänyt. Silloin sovitus on täydellinen. Koska sovitus on
täydellinen, anteeksiantamus/saaminenkin on täydellinen. Tämä
kirjoitukseni ei käsittele aihetta tyhjentävästi. Se ei käsittele itse
sovitusta. Se ottaa vain pinnallisesti esille Raamatun ilmoittaman
syntien anteeksisaamisen ja mitä se meille merkitsee.

Apt 10:43 "Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka
uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta."

Kun ihminen, kuka tahansa tulee uskoon Herraan Jeesukseen Kristukseen
ja näin uudestisyntyy Jumalan lapseksi, HÄN SAA KAIKKI SYNNIT ANTEEKSI
olipa synti sitten mitä tahansa. Ne ovat Jeesuksen verellä pesty ja
niitä ei enää ole Jumalan edessä. Niitä ei enää ole Jumalan ja uskovan
välissä. Jumala on pyyhkinyt Jeesukseen uskovan ihmisen synnit pois
jopa omasta muistostaan. Jumala ei niitä enää muista. Ne ovat
kertakaikkisesti poissa.

Se, että Jumala kykenee unohtamaan syntimme, ei ole Jumalan
vajavuutta. Se perustuu Jumalan täydellisyyteen. Jumala on niin
täydellinen että Hän kykenee tekemään kaiken en mitä Hän tahtoo.
Jumala tahtoi saada aikaan täydellisen sovituksen. Sen Hän teki
Jeesuksessa Kristuksessa Golgatan ristillä.
Täydellisessä sovituksessa Jumala palautti ihmisen alkuperäiseen
suhteeseen itsensä kanssa. Siis, niin kuin syntiinlankeemusta ei olisi
koskaan tapahtunutkaan. Täydellistä sovitusta seuraa täydellinen
anteeksiantaminen. Täydellinen anteeksiantaminen edellyttää
täydellistä syntien unohtamista. Jumalalla ei ole huono muisti.
Hänellä on TÄYDELLINEN SOVITUSTEKO JEESUKSESSA KRISTUKSESSA.

Sovituksen seurauksena uskova Jumalan lapsi on puhdas synnistä.
Uskovan omatuntokin on puhdistettu synnin aiheuttamista syytöksistä.
Tästä johtuen Jumalan lapsi on saanut takaisin lapsuutensa puhtauden,
viattomuuden ja synnittömyyden JUMALAN EDESSÄ JA OMASSATUNNOSSAAN.
Tämä on Jumalan totuus. Tätä Pyhä Henki todistaa Jeesuksesta
Kristuksesta. Jeesus puhui tähän tapaan: Te myös todistatte minusta
Jeesuksesta Kristuksesta Herrastanne ja Jumalastanne sillä te olette
alusta asti (vauvasta asti) olleet minun kanssani. Te olette
sovitukseen uskovina ja minuun uskovina palautettu alkuperäiseen
suhteeseen minun kanssani (Joh 15:27).

4 . Tosi tärkeää kaikille!!!!Maanantai 13.01.2014 05:49

Mutta jos hän ei kuule heitä, niin ilmoita seurakunnalle. Mutta jos
hän ei seurakuntaakaan kuule, niin olkoon hän sinulle, niinkuin olisi
pakana ja publikaani.
Totisesti minä sanon teille: kaikki, minkä te sidotte maan päällä, on
oleva sidottu taivaassa, ja kaikki, minkä te päästätte maan päällä, on
oleva päästetty taivaassa.
Vielä minä sanon teille: jos kaksi teistä maan päällä keskenään sopii
mistä asiasta tahansa, että he sitä anovat, niin he saavat sen minun
Isältäni, joka on taivaissa.
Sillä missä kaksi tahi kolme on kokoontunut minun nimeeni, siinä minä
olen heidän keskellänsä."

Silloin Pietari meni hänen tykönsä ja sanoi hänelle: "Herra, kuinka
monta kertaa minun on annettava anteeksi veljelleni, joka rikkoo minua
vastaan? Ihanko seitsemän kertaa?"
Jeesus vastasi hänelle: "Minä sanon sinulle: ei seitsemän kertaa,
vaan seitsemänkymmentä kertaa seitsemän.
Sentähden taivasten valtakunta on verrattava kuninkaaseen, joka vaati
palvelijoiltansa tiliä.
Ja kun hän rupesi tilintekoon, tuotiin hänen eteensä eräs, joka oli
hänelle velkaa kymmenentuhatta leiviskää.


Mutta kun tällä ei ollut, millä maksaa, niin hänen herransa määräsi
myytäväksi hänet ja hänen vaimonsa ja lapsensa ja kaikki, mitä hänellä
oli, ja velan maksettavaksi.
Silloin palvelija lankesi maahan ja rukoili häntä sanoen: 'Ole
pitkämielinen minua kohtaan, niin minä maksan sinulle kaikki'.


Niin herran kävi sääliksi sitä palvelijaa, ja hän päästi hänet ja
antoi hänelle velan anteeksi.
Mutta mentyään ulos se palvelija tapasi erään kanssapalvelijoistaan,
joka oli hänelle velkaa sata denaria; ja hän tarttui häneen, kuristi
häntä kurkusta ja sanoi: 'Maksa, minkä olet velkaa'.
Niin hänen kanssapalvelijansa lankesi maahan ja pyysi häntä sanoen:
'Ole pitkämielinen minua kohtaan, niin minä maksan sinulle'.


Mutta hän ei tahtonut, vaan meni ja heitti hänet vankeuteen, kunnes
hän maksaisi velkansa.
Kun nyt hänen kanssapalvelijansa näkivät, mitä tapahtui, tulivat he
kovin murheellisiksi ja menivät ja ilmoittivat herrallensa kaiken,
mitä oli tapahtunut.


Silloin hänen herransa kutsui hänet eteensä ja sanoi hänelle: 'Sinä
paha palvelija! Minä annoin sinulle anteeksi kaiken sen velan, koska
sitä minulta pyysit;
eikö sinunkin olisi pitänyt armahtaa kanssapalvelijaasi, niinkuin
minäkin sinua armahdin?'
Ja hänen herransa vihastui ja antoi hänet vanginvartijan käsiin,
kunnes hän maksaisi kaiken, minkä oli hänelle velkaa.


Näin myös minun taivaallinen Isäni tekee teille, ellette anna kukin
veljellenne sydämestänne anteeksi."


Katsokaa, minkäkaltaisen rakkauden Isä on meille antanut, että meitä
kutsutaan Jumalan lapsiksi, joita me olemmekin. Sentähden ei maailma
tunne meitä, sillä se ei tunne häntä.
Rakkaani, nyt me olemme Jumalan lapsia, eikä ole vielä käynyt ilmi,
mitä meistä tulee. Me tiedämme tulevamme hänen kaltaisikseen, kun hän
ilmestyy, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena, kuin hän on.

Ja jokainen, joka panee häneen tämän toivon, puhdistaa itsensä,
niinkuin hän on puhdas.
Jokainen, joka tekee synnin, tekee myös laittomuuden; ja synti on laittomuus.
Ja te tiedätte hänen ilmestyneen ottamaan pois synnit; ja hänessä ei ole syntiä.
Kuka ikinä hänessä pysyy, hän ei tee syntiä; kuka ikinä syntiä tekee,
hän ei ole häntä nähnyt eikä häntä tuntenut.

Lapsukaiset, älköön kukaan saako teitä eksyttää. Se, joka
vanhurskauden tekee, on vanhurskas, niinkuin hän on vanhurskas.
Joka syntiä tekee, se on perkeleestä, sillä perkele on tehnyt syntiä
alusta asti. Sitä varten Jumalan Poika ilmestyi, että hän tekisi
tyhjäksi perkeleen teot.
Ei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy
hänessä; eikä hän saata syntiä tehdä, sillä hän on Jumalasta syntynyt.

Siitä käy ilmi, ketkä ovat Jumalan lapsia ja ketkä perkeleen lapsia.
Kuka ikinä ei tee vanhurskautta, hän ei ole Jumalasta, ei myöskään se,
joka ei veljeänsä rakasta.
Sillä tämä on se sanoma, jonka te olette alusta asti kuulleet, että
meidän tulee rakastaa toinen toistamme

eikä olla Kainin kaltaisia, joka oli pahasta ja tappoi veljensä. Ja
minkätähden hän tappoi hänet? Sentähden, että hänen tekonsa olivat
pahat, mutta hänen veljensä teot vanhurskaat.
Älkää ihmetelkö, veljeni, jos maailma teitä vihaa.
Me tiedämme siirtyneemme kuolemasta elämään, sillä me rakastamme
veljiä. Joka ei rakasta, pysyy kuolemassa.

Jokainen, joka vihaa veljeänsä, on murhaaja; ja te tiedätte, ettei
kenessäkään murhaajassa ole iankaikkista elämää, joka hänessä pysyisi.
Siitä me olemme oppineet tuntemaan rakkauden, että hän antoi henkensä
meidän edestämme; meidänkin tulee antaa henkemme veljiemme edestä.

Jos nyt jollakin on tämän maailman hyvyyttä ja hän näkee veljensä
olevan puutteessa, mutta sulkee häneltä sydämensä, kuinka Jumalan
rakkaus saattaa pysyä hänessä?
Lapsukaiset, älkäämme rakastako sanalla tai kielellä, vaan teossa ja totuudessa.
Siitä me tiedämme, että olemme totuudesta, ja me saatamme hänen
edessään rauhoittaa sydämemme sillä,
että jos sydämemme syyttää meitä, niin Jumala on suurempi kuin meidän
sydämemme ja tietää kaikki.

Matt. 5: Miten kristittynä tulisi suhtautua Jumalan lakiin?
Esimerkiksi siihen, mitä Jeesus opettaa vuorisaarnassa? Vaatiiko
Jeesus mahdottomia?


Vihasta ja riidasta

"Teille on opetettu tämä isille annettu käsky: 'Älä tapa.' Se, joka
tappaa, on ansainnut oikeuden tuomion.
Mutta minä sanon teille: jokainen, joka on vihoissaan veljelleen, on
ansainnut oikeuden tuomion. Samoin jokainen, joka sanoo veljelleen:
'Senkin hölmö', on ansainnut Suuren neuvoston tuomion, ja se, joka
sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen.
"Jos siis olet viemässä uhrilahjaasi alttarille ja siinä muistat,
että veljelläsi on jotakin sinua vastaan,
niin jätä lahjasi alttarin eteen ja käy ensin sopimassa veljesi
kanssa. Mene sitten vasta antamaan lahjasi.
"Tarjoa vastapuolellesi sovintoa jo silloin, kun vielä olet hänen
kanssaan matkalla oikeuteen. Muuten hän saattaa luovuttaa sinut
tuomarille ja tuomari vartijalle, ja niin sinut teljetään vankilaan.
Usko minua: sieltä sinä et pääse, ennen kuin olet maksanut kaiken
viimeistä kolikkoa myöten.


PSALMIT 15

Daavidin virsi. Herra, kuka saa vierailla sinun majassasi, kuka asua
sinun pyhällä vuorellasi?

Se, joka vaeltaa nuhteettomasti, joka tekee vanhurskauden ja puhuu
sydämessänsä totuutta; joka ei panettele kielellänsä, joka ei tee
toiselle pahaa eikä saata lähimmäistään häväistyksen alaiseksi;
joka halveksuu hylkiötä, mutta kunnioittaa niitä, jotka pelkäävät
Herraa; joka ei valaansa riko, vaikka on vannonut vahingokseen;
joka ei anna rahaansa korolle eikä ota lahjuksia viatonta vastaan.
Joka näin tekee, hän ei ikinä horju.


Älä mieti pahaa lähimmäistäsi vastaan, kun hän luottavaisesti luonasi asuu.
Älä riitele kenenkään kanssa syyttä, kun ei toinen ole sinulle pahaa tehnyt.
Älä kadehdi väkivallan miestä äläkä hänen teitänsä omiksesi valitse;
sillä väärämielinen on Herralle kauhistus, mutta oikeamielisille hän
on tuttava.
Herran kirous on jumalattoman huoneessa, mutta vanhurskasten
asuinsijaa hän siunaa.
Pilkkaajille hänkin on pilkallinen, mutta nöyrille hän antaa armon.
Viisaat perivät kunnian, mutta tyhmäin osa on häpeä



Sillä ei ole hyvää puuta, joka tekee huonon hedelmän, eikä taas
huonoa puuta, joka tekee hyvän hedelmän;
sillä jokainen puu tunnetaan hedelmästään. Eihän viikunoita koota
orjantappuroista, eikä viinirypäleitä korjata orjanruusupensaasta.
Hyvä ihminen tuo sydämensä hyvän runsaudesta esiin hyvää, ja paha tuo
pahastansa esiin pahaa; sillä sydämen kyllyydestä suu puhuu.


.Ja rakkauden isoin haaste usein miten ihmiset panee sen
toiseen että kyllä minä rakastaisin tuota toista
jos se olisi niin tai näin tai tekisi noin tai
ei olisi niin hankala tai ei mitään.

Että se suurin haaste ja kysymys on se että miten
minä rakastan ja sen takia tämä klassinen viisaus
mikä näisssä avioliitto kysymyksissä on,
niin ei kysytä että haluatko sinä tuntea tunnelmia
tämän ihmisen kanssa.

Eikä siinä kysytä että haluatko sinä olla myötämielinen
tämän ihmisen kanssa vaan siinä kysytään tahdotko osoittaa
rakkautta, myötä ja vastoin käymisissä.


Kun katsotaan mitä jeesus sanoo niin me
näemme niin helposti roskan lähimmäisen silmässä
mutta emme hirttä tai tukkia omassa silmässämme.

Rakkaani, jos sydämemme ei syytä meitä, niin meillä on uskallus Jumalaan,
ja mitä ikinä anomme, sen me häneltä saamme, koska pidämme hänen
käskynsä ja teemme sitä, mikä on hänelle otollista.
Ja tämä on hänen käskynsä, että meidän tulee uskoa hänen Poikansa
Jeesuksen Kristuksen nimeen ja rakastaa toinen toistamme, niinkuin hän
on meille käskyn antanut.
Ja joka pitää hänen käskynsä, se pysyy Jumalassa ja Jumala hänessä. Ja
siitä me tiedämme hänen meissä pysyvän, siitä Hengestä, jonka hän on
meille antanut.

Syntien sovitus on kristinuskon perustus


Kristinusko on syntien sovitukseen perustuvaa uskoa. Länsimaiselle
filosofille ja psykologille ei sovi uskoa viattoman ihmisen
kärsimyksen tuoneen sovitus koko maailmalle sen synneistä. Sellainen
sanoma menee yli ihmisen ymmärryksen ja tiedon, koska se on Jumalan
rakkautta. (Efe 3:14-21.)