IRC-Galleria

Kristian1

Kristian1

Rakas taivaan isä joka loit maan ja taivaan ja ihmiset. Rakastan jumalaa,itseä, lähimmäisiä ja sitten ystäviä. Aamen.
Se on hienoa kuulla miten käytät kieltäsi ja kohta sanon palstasta mielipiteeni. Mulla sentään on kans sanan valta mutta en käytä tuollaista sanallista väkivaltaa kehenkään.

Nimenomaan rauha ja rakkaus sitoo ihmiset yhteen.

Nyt kun alan olla perillä tästä palstasta niin olen hyvin vakuuttunut siinä mielessä että todella aatteita on hakkaamista vartenkin kun hakkasivat mun kaverin ja näin se taitaa ollakkin että ihmiset ei saa olla rauhassa.

Nimittäin ne saa tästä lähin olla rauhassa.

Jokaisella on oikeus elää tässä maailmassa ja olla kuuntelematta tuollaista oksettavaa käytöstä kuten työnnä risti sinne.

Tuollainen käytös ei sido rauhaa eikä ystävyyttä.

Eikö se ollutkaan rauhan aate.

rauhan aate on kaukana siitä että tosi vakavasti sairaat ihmiset kärsii kirkossa nälkää ja kuolemaa. Näitä aatteita on vain väkivataa varten ja niillä ei ole kristillisyyden kans mitään tekemistä.

Olen katsellut niitä vuosia kuinka elämän lanka katkeaa ja monet hautajaiset olen käynyt niin siellä on suru ja melko rauhallista.

Tuollaisia puheita rististä kannattaa sinun kysyä vaikka hautaustoimistosta kun minulle tuollaisia puhut.

Ehkä se opettaisi kunnioittamaan enemmän toisia ihmisiä kun läheltä kuolee se rakkain kuten minulle kävi aikanaan.

Mulla ei misään tapauksessa tule hautajaisissa mieleenkään haukkua ristiä eikä häpäistä edes sitä julkisestikkaan kohditaen sitä ihmiseen jonka elämä oli raskasta ja pääsi eroon kaikesta pahasta.

Siis voisitko sie hävetä mitä puhut minulle säälittävä ihminen.

Ei sillä ole väliä kuin paljon syö tai juo, vaan sillä mitä puhuu koska se on tärkeämpää, puheet loukkaa ihmistä jopa lopun iäksi ja yksikin sana riittää tuhoamaan ihmisen elämän.

Puheitten perusteella ihminen tuomitaan, ei syömisen ja juomisen perusteella vaan puheiden. Paina mieleesi se dyyppi.

Jospa tämä autasPerjantai 28.02.2014 05:12









Eipä muuta Tällä tontulla ole asiaa kuin tämä
Hoikemmassa kunnossa. Kuva otettu 28.1.2014. Liian totinen kuva ja saisi olla hymyä enemmän kun en ole noin totinen yleensä vaan aika lempeä ja vieraan varainen ja otan huomioon heti vieraan ja hänen sanomiset ja onhan niitä yötäkin olleet kunhan ovat kunnolla. Uuden vieraan kans on mukava jutella ja juttelenkin 4:00 asti kunhan hän jaksaa ja näytän yleensä vieraalle raamatun ja paljon muuta hyvää.


Kaikki vieraat on pitäny siitä että jutellaan asiasta josta he on kiinnostuneita ja toiset on kiinnostuneita raamatusta. Kipeänä on vaikea keskittyä lukemaaan ja tulee kirjoitettua sitten liian paljon.

Täällä on niin vaikea puhua niin monen kanssa että käsitykset menee sekaisin ja pyydän "ANTEEKSI" sitä että kirjoitan liikaa ja toisekseen en jaksa keskittyä kovissa säryissä mut mietin asiaa ja alan katsella vähän mutenkin sitä että mitä mulle sanotaan kun sielt mun palstalle tulee vaikka mitä älytöntä sanaa jota en ymmärrä.

Ensinnäkin kerran tuli Painu******* ja myös muutamia vakavastikkin otettavia asioita jolloin panin listaltani pois. Tästä lähin katselen ja kun ei lopu se suunsoitto niin laitan listaltani mustalle listalle senkin ihmisen. Kiitos
1. Kuka uskoo meidän saarnamme, kenelle Herran käsivarsi ilmoitetaan?

2. Hän kasvoi Herran edessä niinkuin vesa, niinkuin juuri kuivasta maasta. Ei ollut hänellä vartta eikä kauneutta; me näimme hänet, mutta ei ollut hänellä muotoa, johon me olisimme mielistyneet.

3. Hän oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät, halveksittu, jota emme minäkään pitäneet.

4. Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana,
5. mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut.

6. Me vaelsimme kaikki eksyksissä niinkuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen. Mutta Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme.

7. Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen eikä suutansa avannut; niinkuin karitsa, joka teuraaksi viedään, niinkuin lammas, joka on ääneti keritsijäinsä edessä, niin ei hän suutansa avannut.

8. Ahdistettuna ja tuomittuna hänet otettiin pois, mutta kuka hänen polvikunnastaan sitä ajatteli? Sillä hänet temmattiin pois elävien maasta; minun kansani rikkomuksen tähden kohtasi rangaistus häntä.
9. Hänelle annettiin hauta jumalattomain joukossa; mutta rikkaan tykö hän tuli kuoltuansa, sillä hän ei ollut vääryyttä tehnyt eikä petosta ollut hänen suussansa.

10. Mutta Herra näki hyväksi runnella häntä, lyödä hänet sairaudella. Jos sinä panet hänen sielunsa vikauhriksi, saa hän nähdä jälkeläisiä ja elää kauan, ja Herran tahto toteutuu hänen kauttansa.

11. Sielunsa vaivan tähden hän saa nähdä sen ja tulee ravituksi. Tuntemuksensa kautta hän, minun vanhurskas palvelijani, vanhurskauttaa monet, sälyttäen päällensä heidän pahat tekonsa.

12. Sentähden minä jaan hänelle osan suurten joukossa, ja väkevien kanssa hän saalista jakaa; sillä hän antoi sielunsa alttiiksi kuolemaan, ja hänet luettiin pahantekijäin joukkoon, hän kantoi monien synnit, ja hän rukoili pahantekijäin puolesta.

C. O Rosenius kirjoittaaTorstai 27.02.2014 18:00

, että evankeliumin salaisuus on se, että” kaikki synti – sekin joka tänään huolettaa sinua – on jo sovitettu Kristuksen kuolemassa.

Nyt ei siis
mitään Jumalan puolelta estä sinua tulemasta armon istuimen luo – voi tulla niin murskattuna tai niin kovana kuin olet, niin hurskaana tai jumalattomana kuin olet, niin
puhtaana tai epäpuhtaana kuin olet ja saada armon, joka on annettu sekä vanhurskaudeksi että pyhitykseksi.

” ”Ei mikään teko voi ansaita eikä mikään synti estää Jumalan armoa. Nyt jää jäljelle vain se, että syntinen tulee Isän luo, joka on jo
sovitettu, ja ottaa uskon kautta vastaan sen, mitä Kristus on tehnyt. Mutta Isän luo emme koskaan tule ennen kuin laki on saanut tehdä suuriluuloisesta, omavanhurskaasta ja ylpeästä syntisestä neuvottoman.”

Lepää veli, sisär lepää.Torstai 27.02.2014 17:58

Sen jälkeen Herra valitsi seitsemänkymmentä muuta ja lähetti heidät kaksittain edellänsä jokaiseen kaupunkiin ja paikkaan, jonne hän itse aikoi mennä.

Ja hän sanoi heille: "Eloa on paljon, mutta työmiehiä vähän. Rukoilkaa siis elon Herraa, että hän lähettäisi työmiehiä elonkorjuuseensa.
Menkää; katso, minä lähetän teidät niinkuin lampaat susien keskelle.
Älkää ottako mukaanne rahakukkaroa, älkää laukkua, älkää kenkiä, älkääkä tervehtikö ketään tiellä.

Kun tulette johonkin taloon, niin sanokaa ensiksi: 'Rauha tälle talolle!'
Ja jos siellä on rauhan lapsi, niin teidän rauhanne on lepäävä hänen päällänsä; mutta jos ei ole, niin se palajaa teille.


Ja olkaa siinä talossa ja syökää ja juokaa, mitä heillä on tarjota, sillä työmies on palkkansa ansainnut. Älkää siirtykö talosta taloon.
Ja mihin kaupunkiin te tulettekin, missä teidät otetaan vastaan, syökää, mitä eteenne pannaan,
ja parantakaa sairaat siellä ja sanokaa heille: 'Jumalan valtakunta on tullut teitä lähelle'.

Mutta kun tulette kaupunkiin, jossa teitä ei oteta vastaan, niin menkää sen kaduille ja sanokaa:
'Tomunkin, joka teidän kaupungistanne on jalkoihimme tarttunut, me pudistamme teille takaisin; mutta se tietäkää, että Jumalan valtakunta on tullut lähelle'.

Minä sanon teille: Sodoman on oleva sinä päivänä helpompi kuin sen kaupungin.

Voi sinua, Korasin! Voi sinua, Beetsaida! Sillä jos ne voimalliset teot, jotka teissä ovat tapahtuneet, olisivat tapahtuneet Tyyrossa ja Siidonissa, niin nämä jo aikaa sitten olisivat säkissä ja tuhassa istuen tehneet parannuksen.
Mutta Tyyron ja Siidonin on oleva tuomiolla helpompi kuin teidän.
Ja sinä, Kapernaum, korotetaankohan sinut hamaan taivaaseen? Hamaan tuonelaan on sinun astuttava alas.

Joka kuulee teitä, se kuulee minua, ja joka hylkää teidät, hylkää minut; mutta joka minut hylkää, hylkää hänet, joka on minut lähettänyt."
Niin ne seitsemänkymmentä palasivat iloiten ja sanoivat: "Herra, riivaajatkin ovat meille alamaiset sinun nimesi tähden".
Silloin hän sanoi heille: "Minä näin saatanan lankeavan taivaasta niinkuin salaman.

Katso, minä olen antanut teille vallan tallata käärmeitä ja skorpioneja ja kaikkea vihollisen voimaa, eikä mikään ole teitä vahingoittava.
Älkää kuitenkaan siitä iloitko, että henget ovat teille alamaiset, vaan iloitkaa siitä, että teidän nimenne ovat kirjoitettuina taivaissa."
Sillä hetkellä hän riemuitsi Pyhässä Hengessä ja sanoi: "Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille. Niin, Isä, sillä näin on sinulle hyväksi näkynyt.

Kaikki on minun Isäni antanut minun haltuuni, eikä kukaan muu tunne, kuka Poika on, kuin Isä; eikä kukaan muu tunne, kuka Isä on, kuin Poika ja se, kenelle Poika tahtoo hänet ilmoittaa."
Ja hän kääntyi opetuslapsiinsa erikseen ja sanoi: "Autuaat ovat ne silmät, jotka näkevät, mitä te näette.
Sillä minä sanon teille: monet profeetat ja kuninkaat ovat tahtoneet nähdä, mitä te näette, eivätkä ole nähneet, ja kuulla, mitä te kuulette, eivätkä ole kuulleet."

Ja katso, eräs lainoppinut nousi ja kysyi kiusaten häntä: "Opettaja, mitä minun pitää tekemän, että minä iankaikkisen elämän perisin?"
Niin hän sanoi hänelle: "Mitä laissa on kirjoitettuna? Kuinkas luet?"
Hän vastasi ja sanoi: "Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi ja kaikesta mielestäsi, ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi".

Hän sanoi hänelle: "Oikein vastasit; tee se, niin sinä saat elää".
Mutta hän tahtoi näyttää olevansa vanhurskas ja sanoi Jeesukselle: "Kuka sitten on minun lähimmäiseni?"
Jeesus vastasi ja sanoi: "Eräs mies vaelsi Jerusalemista alas Jerikoon ja joutui ryövärien käsiin, jotka riisuivat hänet alasti ja löivät haavoille ja menivät pois jättäen hänet puolikuolleeksi.
Niin vaelsi sattumalta eräs pappi sitä tietä ja näki hänet ja meni ohitse.
Samoin leeviläinenkin: kun hän tuli sille paikalle ja näki hänet, meni hän ohitse.

Mutta kun eräs samarialainen, joka matkusti sitä tietä, tuli hänen kohdalleen ja näki hänet, niin hän armahti häntä.

Ja hän meni hänen luokseen ja sitoi hänen haavansa ja vuodatti niihin öljyä ja viiniä, pani hänet juhtansa selkään ja vei hänet majataloon ja hoiti häntä.
Ja seuraavana aamuna hän otti esiin kaksi denaria ja antoi majatalon isännälle ja sanoi: 'Hoida häntä, ja mitä sinulta lisää kuluu, sen minä palatessani sinulle maksan'.

Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi osoitti olevansa sen lähimmäinen, joka oli joutunut ryövärien käsiin?"
Hän sanoi: "Se, joka osoitti hänelle laupeutta". Niin Jeesus sanoi hänelle: "Mene ja tee sinä samoin".

Ja heidän vaeltaessaan hän meni muutamaan kylään. Niin eräs nainen, nimeltä Martta, otti hänet kotiinsa.
Ja hänellä oli sisar, Maria niminen, joka asettui istumaan Herran jalkojen juureen ja kuunteli hänen puhettansa.

Mutta Martta puuhasi monissa palvelustoimissa; ja hän tuli ja sanoi: "Herra, etkö sinä välitä mitään siitä, että sisareni on jättänyt minut yksinäni palvelemaan? Sano siis hänelle, että hän minua auttaisi."

Herra vastasi ja sanoi hänelle: "Martta, Martta, moninaisista sinä huolehdit ja hätäilet,
mutta tarpeellisia on vähän, tahi yksi ainoa. Maria on valinnut hyvän osan, jota ei häneltä oteta pois."
Kelvoton työntekiä on isännälleen häpeäksi.


KELVOTON TYÖNTEKIÄ ON ISÄNNÄLLEEN HÄPEÄKSI.

Rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi.
Rakasta herraa kaikesta sielusta ja sydämmestäsi.


RAKASTA LÄHIMMÄISTÄ NIIN KUIN ITSEÄSI.
RAKASTA HERRAA KAIKESTA SIULUSTASI JA SYDÄMMESTÄSI.

matteus luku 22.
MATTEUS LUKU 22.

Kun rakastat jumalaa niin rakasta veljeäsi, ja jos vain rakastat jumalaa ja et rakasta veljeäsi, niin sinä valehtelet.

KUN RAKASTAT JUMALAA NIIN RAKASTA VELJEÄSI, JA JOS VAIN RAKASTAT JUMALAA JA ET RAKASTA VELJEÄSI, NIIN SINÄ VALEHTELET.


Puheet ilman tekoja on kuollut niin kuin ruumis ilman henkeä on kuollut.


PUHEET ILMAN TEKOJA ON KUOLLUT NIIN KUIN RUUMIS ILMAN HENKEÄ ON KUOLLUT.


Tehkää niin kuin käsketään ja tehkää niin kuin puhutte, niin ette valehtele.

TEHKÄÄ NIIN KUIN KÄSKETÄÄN JA TEHKÄÄ NIIN KUIN PUHUTTE, NIIN ETTE VALEHTELE.

Välttäkää kaikkea pahaa, kiertäkää se loppuun asti, murhaajia ja raiskaajia myös valheen puhujia.

VÄLTTÄKÄÄ KAIKKEA PAHAA, KIERTÄKÄÄ SE LOPPUUN ASTI, MURHAAJIA JA RAISKAAJIA MYÖS VALHEEN PUHUJIA.
"Sillä eihän siinä, mitä teille kirjoitamme, ole muuta, kuin mikä siinä on luettavana ja minkä te myös ymmärrätte" (2Kor.1:13)

Apostolien opetukset eivät olleet mitään vertaus-kuvia tai salaisuuksia, joita, vain vihkiytyneet teologit saattoivat käsittää, vaan ihan selvää tekstiä, jota vain vilpilliset ja niskurit eivät tahdo totella ja siten pyrkivät tekemään Sanan tyhjäksi muillekin, esim. sanomalla että tuo ja tuo on kulttuuri-sidonnaista. Itse asiassa he laulavat Perkeleen lauluja, koska he syövät sen leipää. Laulun sisältö onkin 'Onko Jumala todellakin sanonut?'. Karttakaamme sellaiset opetukset kuin ruttoa.
Raamattu pelasti bussikuskin hengen Ohion osavaltiossa Yhdysvalloissa maanantaina, kun povitaskussa ollut kirja pysäytti kaksi kuljettajaa kohti ammuttua luotia.

Bussinkuljettaja Rickey Wagoner, 49, pysähtyi korjaamaan ajoneuvoaan tien varteen maanantain vastaisena yönä, kun kolme teiniä hyökkäsi hänen kimppuunsa. Kyseessä arvellaan olleen katujengin jäseneksi pääsemiseen liittyvä hyökkäys.

Teinit ampuivat Wagoneria kahdesti rintaan. Hän onnistui pysymään pystyssä ja yritti ottaa teineiltä aseen pois. Yksi heistä viilsi häntä veitsellä käteen, mutta Wagoner onnistui silti lyömään yhtä hyökkääjistä kynällä jalkaan. Tämän jälkeen teinit pakenivat.

"Minulla oli kirja taskussani", Wagoner kertoi hätäpuhelussa, jonka paikallismedia julkaisi.

"Ensin luulin, että luodit menivät siitä läpi. Ammutuksi tuleminen tuntui siltä kuin joku olisi lyönyt moukarilla rintaan."

Jopa Daytonin alueen poliisi Michael Pauley totesi uutistoimisto AFP:n mukaan, että matkassa täytyi olla johdatusta.


http://www.hs.fi/ulkomaat/Raamattu+pelasti+bussikuskin+kahdelta+luodilta+Yhdysvalloissa/a1393300260451







Hieno juttu lehdessä taas :)

Tottakai se pelasti, ja vielä konkreettisesti. "Jokainen Jumalan sana on taattu; hän on niiden kilpi, jotka häneen turvaavat." (Sananl. 30:5) -Mäntylän raamatunkäännös komitea ehdottaakin kilpi sanan synonyymiksi luotiliiviä.

Muistuttaa jehovan todistajien tapaa 'kääntää' Raamattua tai oikeammin ne vääntää sitä. Muutwn kiva ajankohtainen ajatus. Toisaalta onhan kilpi edelleen käytössä esim mellakka poliiseilla.


Varsinkin heidän vartio torni lehdissä kun kävivät oventakana niitä tunkemassa tänne. Puhuin niille ja ei ole sen jälkeen näkynyt. Tekopyhää lainata kristinuskon raamatusta lehtiin ja puhua sitten kirjasta toista. Kymmeneen käskyyn ei tullut vastausta, eikä juolun viettoon tai pääsiäiseen. Kuitenkin jehovat rukoilee jehova jeesus kristus ja kuitenkin ne kieltää hänen ihmeet sillä he sanovat että eise auta vaan se odotaa meitä ylös. Sanoin siihen että miksi sitten tukoilet sitä. ne lähti.


Niin jehovaanhan tämä nyt meni vaikka lehdessä on muuta. Pisama, kesakko ja teerenpilkku ovat synonyymejä. Samoissa mielin ajattelen herra siunatkoon ja varjelkoon autossa olevia että pahemmin ei käynyt. Kyllä näitä kirjoituksia on paljonkin kun alkaa katsoa niin puhutaan asian vierestä mutta kuitenkin hyvä että keskustelukin pitää olla monipuolista että ei masennu koska yksitoikkoista ja samaa jauhavaa myllyä on tylsä katsoa kokoajan. Eli kuitenkin sanassa pysyminen on tärkeää ja tuossa tulikin tuon katsoa samaa jauhavaa myllyä niin se on uskovalle tosi koettelua että jaksaa pysyä sanassa oli sitten asia mikä hyvänsä vaikka lypsää lehmää tisseistä eettä saa maitoa joka aamu kello 5:00.

Huomaa että kysymyksessä ei nyt ollut väännös, vaan synonyymi ehdotus. -Kieliposkella hymiö tarkoittaa, että asiaan (ks. lauseeseen) tulisi suhtautua vähemmän vakavasti. -Mutta tärkein pointti jää usein huomaamatta, kuten nyt tässäkin... -Ketä ja mitä tämä johdatus nyt koski? -Kuinka mahtoivat nuo teinit tilannetta jälkikäteen funtsia? Herra siunatkoon ja varjelkoon tuota porukkaa ja johdattakoon Elämän Tielle!

Lähinnä tarkoitin nuita ampujia. Ovat varmaan jälkeenpäin saaneet tietoonsa miksi bussikuski ei kaatunutkaan luotien voimasta.

mutta siinä mielessä hyvä että jälkeenpäin kuin heti paikalla. Eine kovin viisaita ole noi ampujat vaikka luulevat.

C. O Rosenius kirjoittaa, että evankeliumin salaisuus on se, että” kaikki synti – sekin joka tänään huolettaa sinua – on jo sovitettu Kristuksen kuolemassa. Nyt ei siis
mitään Jumalan puolelta estä sinua tulemasta armon istuimen luo – voi tulla niin murskattuna tai niin kovana kuin olet, niin hurskaana tai jumalattomana kuin olet, niin
puhtaana tai epäpuhtaana kuin olet ja saada armon, joka on annettu sekä vanhurskaudeksi että pyhitykseksi.” ”Ei mikään teko voi ansaita eikä mikään synti estää Jumalan armoa. Nyt jää jäljelle vain se, että syntinen tulee Isän luo, joka on jo
sovitettu, ja ottaa uskon kautta vastaan sen, mitä Kristus on tehnyt. Mutta Isän luo emme koskaan tule ennen kuin laki on saanut tehdä suuriluuloisesta, omavanhurskaasta ja ylpeästä syntisestä neuvottoman.”

Pitäisi levätä enemmän kuin tehdä työtä herralle. teen liikaa työtä.


"Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon.
Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne.
Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä."


ajatukset sotkeutuu kun ei lepää ja liikaa otan kantaa asioihin ja huolestun liiankin turhaan. Seuraan jeesusta mutta leväätkkin pitääisi.

"Mutta Martta puuhasi monissa palvelustoimissa; ja hän tuli ja sanoi: "Herra, etkö sinä välitä mitään siitä, että sisareni on jättänyt minut yksinäni palvelemaan? Sano siis hänelle, että hän minua auttaisi."
Herra vastasi ja sanoi hänelle: "Martta, Martta, moninaisista sinä huolehdit ja hätäilet, mutta tarpeellisia on vähän, tahi yksi ainoa. Maria on valinnut hyvän osan, jota ei häneltä oteta pois."


Yksin teenkin työtä tämän evankeliuminkanssa. On mulla kuitenkin novumit kaverina.

"Sillä jos Aabraham on teoista vanhurskautettu, on hänellä kerskaamista, mutta ei Jumalan edessä.
Sillä mitä Raamattu sanoo? "Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi."
Mutta töitä tekevälle ei lueta palkkaa armosta, vaan ansiosta, mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi; niinkuin myös Daavid ylistää autuaaksi sitä ihmistä, jolle Jumala lukee vanhurskauden ilman tekoja:
"Autuaat ne, joiden rikokset ovat anteeksi annetut ja joiden synnit ovat peitetyt! Autuas se mies, jolle Herra ei lue syntiä!" -Ollos huoleti veli, Herra on sinun kanssasi. "Rauhan minä jätän teille: minun rauhani - sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö."


Herra tulee heikoissa väkeväksi, Kerskaaminen ei jumalan edessä onnistu vaan ylpeä jumalasta pitää olla. Pelkoa herra herättää ja matteus luku 22 kertoo minulle paljon myös kelvottomasta palveliasta ja lähimmäisen rakkaudesta ja rakastaa herraa kaikesta sydämmestä ja sielusta. Pelkoa herra herättää minussa aina mutta lepopäivä on suotu sunnuntai ja lohtua siitä saa. En kaikkea kykene tekemään mutta koetan olla herran mieleen ja sen mukainen mitä hän mulle antaa. herra antaa paljon mutta ei rahaa. paljon muuta rahan sijasta


Siunausta teille veljet, siskot ja kaikki ihmiset ketkä tarvitsette jumalan armoa niin ottakaa vastaan se jo tänään sillä herra antaa enemän kuin kukaan teistä voi sitä ymmärtää. Siunausta teille. T.Jan Kristian.

Is Pope Francis The False Prophet?Tiistai 25.02.2014 18:14

Pope Francis And The Emerging One World Religion
Posted on February 24, 2014 by Michael Snyder
Pope Francis - Photo by Christoph WagenerIs Pope Francis taking steps that are laying the groundwork for the emergence of a one world religion? If that question sounds quite bizarre to you, I urge you to read the rest of this article. We live at a time when globalization is advancing rapidly. The global economy is more integrated than it has ever been before, and with each passing year new economic treaties tie us even more closely together. And “global governance” (as the elite like to call it) is also steadily gaining ground. Through a whole host of global institutions such as the United Nations, the World Bank, the IMF and the Bank for International Settlements, global governments are working together to a degree that is unprecedented. Well, what about religion? Is there evidence that we are also witnessing the globalization of religion? Well, yes there is. In fact, it appears that Pope Francis intends to lead the way.

Since he has been Pope, Francis has expressed a desire for unity with the Eastern Orthodox, the Anglicans, and many other major Protestant denominations. But more than a few eyebrows were raised when he recently sent a video message to Kenneth Copeland and his congregation. At the time that the video message was played to the congregation, one speaker declared that “Luther’s protest is over”…

“The Catholic and Charismatic Renewal is the hope of the Church,” exclaims Anglican Episcopal Bishop Tony Palmer, before a group of cheering followers at the Kenneth Copeland Ministries. Palmer said those words are from the Vatican. Before playing the video message from Pope Francis to Kenneth Copeland, Palmer told the crowd, “When my wife saw that she could be Catholic, and Charismatic, and Evangelical, and Pentecostal, and it was absolutely accepted in the Catholic Church, she said that she would like to reconnect her roots with the Catholic culture. So she did.”

The crowd cheered, as he continued, “Brothers and sisters, Luther’s protest is over. Is yours?”

Even Kenneth Copeland finds this development incredible: Said Copeland, “Heaven is thrilled over this…You know what is so thrilling to me? When we went into the ministry 47 years ago, this was impossible.”

You can see video from this conference right here.

So is LutherÂ’s protest really over?

During the Council of Trent, the Catholics condemned to hell anyone that believes in salvation through faith in Jesus alone. This is a direct quote from the Council of TrentÂ…

“If any one saith, that by faith alone the impious is justified; in such wise as to mean, that nothing else is required to co-operate in order to the obtaining the grace of Justification, and that it is not in any way necessary, that he be prepared and disposed by the movement of his own will; let him be anathema“

The Catholics have never renounced that stand. Instead, it has been reaffirmed many times over the years.

If Pope Francis really did want to reach out to Protestants, he should start by reversing the Council of Trent on this. As it stands, it is official Catholic doctrine that all Protestants are anathema.

But apparently that is not going to stop many Protestants from reuniting with Rome and declaring Francis to be “their Pope”.

Meanwhile, Pope Francis has also been aggressively courting Muslims. The following quote from Pope Francis comes from remarks that he made during his very first ecumenical meetingÂ…

I then greet and cordially thank you all, dear friends belonging to other religious traditions; first of all the Muslims, who worship the one God, living and merciful, and call upon Him in prayer, and all of you. I really appreciate your presence: in it I see a tangible sign of the will to grow in mutual esteem and cooperation for the common good of humanity.

The Catholic Church is aware of the importance of promoting friendship and respect between men and women of different religious traditions – I wish to repeat this: promoting friendship and respect between men and women of different religious traditions – it also attests the valuable work that the Pontifical Council for interreligious dialogue performs.

Did you catch that?

Apparently Pope Francis believes that Catholics and Muslims worship the same God.

More recently, Francis made the following statement about MuslimsÂ…

“We must never forget that they ‘profess to hold the faith of Abraham, and together with us they adore the one, merciful God, who will judge humanity on the last day.’”

Wow.

By making this statement, Pope Francis is rejecting another of the most fundamental doctrines of the Christian faith.

You see, Christians believe that Jesus Christ is God.

Muslims hate this doctrine and say that there is no god but Allah.

So how in the world can Christians and Muslims worship the same God?

The only way that you could say this is if you deny the deity of Jesus Christ.

For much more on why “Allah” and the God of Christianity are not the same, please see this article.

Of course when it comes to other religions, Francis is not just reaching out to the Muslims. During the same ecumenical meeting that I referenced above, he made it a point to say that he feels “close” to those that belong “to any religious tradition”…

In this, we feel close even to all those men and women who, whilst not recognizing themselves belonging to any religious tradition, feel themselves nevertheless to be in search of truth, goodness and beauty, this truth, goodness and beauty of God, and who are our precious allies in efforts to defend the dignity of man, in building a peaceful coexistence among peoples and in guarding Creation carefully.

And Francis really raised some eyebrows when he made the following statement about atheistsÂ…

“The Lord created us in His image and likeness, and we are the image of the Lord, and He does good and all of us have this commandment at heart: do good and do not do evil. All of us. ‘But, Father, this is not Catholic! He cannot do good.’ Yes, he can… The Lord has redeemed all of us, all of us, with the Blood of Christ: all of us, not just Catholics. Everyone! ‘Father, the atheists?’ Even the atheists. Everyone!.. We must meet one another doing good. ‘But I don’t believe, Father, I am an atheist!’ But do good: we will meet one another there.”

There was a lot of debate about what Francis meant by that, and the Vatican issued a statement declaring that Catholic doctrine on these matters had not changed, but without a doubt a lot of people were troubled by this.

In addition, a lot of people were really troubled when the Vatican offered “indulgences” to those that would follow Pope Francis on Twitter. The following is an excerpt from an article that appeared in the Telegraph…

Salvation – or at least a shorter stay in Purgatory – might now be only a tweet away with news that Pope Francis is to offer “indulgences” – remissions for temporary punishment – to the faithful who follow him on the social media site.

Around 1.5 million are expected to flock to Rio de Janeiro to celebrate World Youth Day with the Argentine pontiff later this month. But for those who canÂ’t make it to Brazil, forgiveness may be available to contrite sinners who follow FrancisÂ’s progress via their TV screen or social networks.

The Sacred Apostolic Penitentiary, the Vatican court that rules on the forgiveness of sins, has said that indulgences may be given to those who follow the “rites and pious exercises” of the event on television, radio and through social media.

So what does Pope Francis actually believe?

That is a very good question.

His beliefs do not appear to be very consistent at all. He just seems to have an overwhelming desire to “unite” with everyone out there that has any kind of religious faith.

But we do know one kind of people that he does not like. He does not like “ideological Christians” that take their faith very seriously…

“In ideologies there is not Jesus: in his tenderness, his love, his meekness. And ideologies are rigid, always. Of every sign: rigid. And when a Christian becomes a disciple of the ideology, he has lost the faith: he is no longer a disciple of Jesus, he is a disciple of this attitude of thought… For this reason Jesus said to them: ‘You have taken away the key of knowledge.’ The knowledge of Jesus is transformed into an ideological and also moralistic knowledge, because these close the door with many requirements. The faith becomes ideology and ideology frightens, ideology chases away the people, distances, distances the people and distances of the Church of the people. But it is a serious illness, this of ideological Christians. It is an illness, but it is not new, eh?”

So what is going to come of all this?

It will be very interesting to watch.

It is also interesting to note that there is a 900-year-old prophecy that seems to indicate that Pope Francis could be the last Pope. If that prophecy is accurate, then we could very well be living at a time when we will see the emergence of a one world religion.

Just a few short decades ago, a one world religion would have been absolutely unthinkable.

But now the pieces are starting to come together, and it will be very interesting to see what happens next.




http://www.dcclothesline.com/2014/02/24/pope-francis-emerging-one-world-religion/