Painotan sitä, että kun kirjoitan psykologian vahingollisesta vaikutuksesta uskoville, niin tarkoitan sillä psykologian yleistä määritelmää, jonka mukaan psykologia perustuu ateistiseen maailmankuvaan, filosofiseen ja psykologiseen viisauteen, joka uskoo ihmisen olevan hyvä sekä ettei syntiä ja Raamatun Jumalaa ole olemassa. On päivänselvää, että tällainen psykologia perustuu valheeseen eikä se voi silloin oikeasti auttaa hoitamaan uskovan mielenaluetta, koska Jumalan sanan totuuden tulee hoitaa ja uudistaa uskovan mieltä.
Väärinymmärrysten välttäminen
Tuon esille muutamia ajatuksia ettei minun kirjoitustani ymmärretä väärin. Lääketiede ja ihmisen biologiaa tutkiva psykologia ei ole vahingollista uskovalle, koska se ei pyri vaikuttamaan filosofisia ja psykologisia ajatuksia uskovan mieleen, vaan tutkii ja korjaa ihmiskehon biologisia vaurioita. Vaikka tieteessä on paljon Raamatun totuuden vastaisia asioita, niin esimerkiksi lääketieteessä on paljon hyviä asioita, jotka ovat hyödyllisiä kaikille ihmisille. Ihmisen biologiaa ja sairauksia voidaan tutkia tieteellisesti sillä tavalla, että tiedämme millä tavalla tietyt biologiset asiat toimivat. Biologisia vaurioita ei korjata ateistisen filosofian kautta, vaan kokeellisen tieteen havaintojen kautta, joiden pyrkimyksenä on korjata biologisia vaurioita, ei ihmisen mielenaluetta.
Neurologista sairautta, oiretta tai vammaa tutkitaan mm. psykologisin menetelmin, mutta kuitenkin niin, että tutkimuksen tarkoitus ja päämäärä on biologisen vamman hoitaminen tai korjaaminen. Tässä ei ole kyse siitä, että ihmisen mieleen pyritään syöttämään ateistista filosofispsykologista maailmankuvaa, vaan siitä että ihmisen biologinen vamma pyritään hoitamaan kuntoon.
Esimerkiksi neurologisen sairauden takia ihminen voi joutua ajokyvyn testaamiseen, jossa testataan ja tutkitaan kykeneekö hän liikkumaan liikenteessä omaa autoa ajaen. Ajokyvyn testaaminen ei ole psykologian maailmankuvan istuttamista ihmisen mieleen, vaan ihmisen terveydentilan tarkastamista. Ajokyvyn testaaminen on erittäin tärkeä toimenpide potilaan ja muiden ihmisten turvallisuuden tähden. On päivänselvää ettei uskova voi kieltäytyä tällaisesta toimenpiteestä ja asettaa muita ihmisiä hengenvaaraan.
Neuropsykologia avulla voidaan esim. auttaa lasta elämään omin avuin kuntoutuksen ja ohjaavan hoidon kautta. Tässäkään ei ole kyse siitä, että pyritään istuttamaan filosofiaan perustuvia psykologisia opetuksia ihmisen mieleen, vaan auttaa häntä elämään ja tulemaan toimeen arkipäivän elämässä. Tietyissä tilanteissa ihminen tarvitsee tiettyä lääkitystä esim. diabetesta sairastavat. Tässäkään ei ole kyse filosofian tai psykologian ajatusten tunkeutumisesta ihmisen mieleen, vaan lääketieteellisestä hoidosta.
Jotkut uskovat kysyvät voiko Jumala parantaa sairauksia kuten epilepsia, narkolepsia, diabetes, syöpä, autismi, aivokasvain, ms-tauti, Alzheimerin tauti jne. Jumala, joka herättää kuolleita sekä luo uusia jäseniä pystyy varmasti parantamaan kaikkia sairauksia. Joku voi kysyä hyödyttääkö uskossa kasvaminen fyysisistä sairauksista parantumista?
Uskossa kasvamisen päämäärä on uudistaa ja muuttaa ihmisen mieltä. Uskossa kasvaminen ei ole apukeino fyysisten sairauksien parantumiseen. Jumala on antanut seurakunnalle armolahjoja, kuten terveeksi tekemisen lahjat, joiden kautta fyysiset sairaudet parantuvat sekä Jumala voi parantaa ihmisen fyysisestä sairaudesta ilman armolahjaa ja ihmisen rukousta, eli suoraan itse. Itse ajattelen niin, että me uskovat olemme hylänneet liian paljon Raamatullista uskoa, että senkään tähden ihmiset eivät parannu fyysisistä sairauksistaan siinä määrin kun Jumala haluaisi heitä parantaa, koska olemme liikaa järkiperäistäneet uskoa.
Tuon vielä sen esille etten kiellä aivojen ja hermostojen vaikutusta ihmiseen, enkä kiellä ihmisiltä asioiden kokemista tai ajattelemista, tuntemista, ymmärtämistä, havainnoimista, oppimista, muistamista, näkemistä jne. Sen kuitenkin ymmärrän ja siihen uskon ettei se ole Jumalan tahdon mukaista, jos ihminen oppii, havainnoi, kokee, muistaa ja ymmärtää asioita valheellisen tiedon ja maailmankuvan kautta.
Se tulee muistaa ja ymmärtää, että totta kai asioita voidaan tutkia ihmisviisaudella sekä niistä on apua tietyissä tilanteissa ihmisille (ajokyvyn testaaminen) ja ne ovat tärkeitä asioita, mutta kukaan ei kelpaa näiden hyvien tekojen kautta Jumalalle, vaikka ne ovatkin inhimillisestä näkökulmasta katsottuna hyviä asioita. Ihmisviisaus on useinkin syntiä Jumalaa kohtaan ja ihmisten parhaatkin teot ovat Jumalan näkökulmasta todella vajavaisia, sillä Hän tekisi ja tekee kaiken paremmin kuin ihminen oman viisautensa varassa.
Se on kuitenkin hyvä, että ihminen pyrkii tekemään parhaansa järkensä kautta esim. ajokyvyn testaamiseen liittyvissä asioissa. Se ei ole kuitenkaan niin hyvä teko, että hän ansaitsisi sillä pelastuksen, koska kaikesta hyvästä huolimatta ihminen on synnin turmelema.
Mielen uudistus sekä parantuminen
Room 12:
2 Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä.
3 Sillä sen armon kautta, mikä minulle on annettu, minä sanon teille jokaiselle, ettei tule ajatella itsestänsä enempää, kuin ajatella sopii, vaan ajatella kohtuullisesti, sen uskonmäärän mukaan, minkä Jumala on kullekin suonut.
Jumalan tahto on ettei uskova ihminen imisi itseensä niitä valheita, joita esim. psykologiassa on ja ettei uskova toimisi valheellisen tiedon mukaan, vaikka se näyttäisi kuinka hyvältä. Raamatun sana opettaa, että uskova ei saisi mukautua tämän maailmanajan mukaan (tarkoittaa valheita ja synnissä elämistä), vaan uskovan tulee muuttua mielen uudistuksen kautta, joka perustuu Jumalan sanan totuuteen sekä Jumalan tahtoon. On todella tärkeä ymmärtää, että ihmisen mieli on se minkä kautta ihminen joko uskoo totuuden tai valheen. Samoin ihminen mielensä kautta valitsee palveleeko hän Jumalaa vai syntiä. Koska ihmisen mieli (sydän) on avainasemassa siitä millaisen maailmankuvan muodostamme, ketä palvelemme ja mitä ajattelemme ja uskomme, niin siksi on tärkeää ettei uskova saastuta mieltänsä valheellisen tiedon kautta, vaan pyrkii uudistumaan jatkuvasti mieleltään Jumalan sanan totuuden kautta Pyhässä Hengessä.
Eräs asia minua hämmästyttää kun jotkut uskovat ihmiset luottavat ja antavat mielenalueen ongelmansa hoitamisen maallisen "ammattilaisen" hoidettavaksi. Jumala on luonut ihmisen sekä mielen ja maallinen terapeutti on hyvin usein jumalaton synnin orjuudessa elävä ihminen. Minusta se on aika loukkaava Jumalaa kohtaan, että me uskovina syrjäytämme todellisen ammattilaisen ja ekspertin avun (Jumalan avun) ja sen sijaan menemme hakemaan apua ihmiseltä, jonka mieli on synnin turmelema.
Jos uskova hakee apua psykologeilta tai maallisilta terapeuteilta ja kokee saavansa siitä apua, niin on siinä se hyvä puoli että jos hän ei jostain syystä ymmärrä hakeutua Raamatun mukaiseen sielunhoidolliseen apuun, niin hän saa edes jollakin tavalla apua. Tietenkin tässä on aina se vaara olemassa, että terapeutti tai psykologi syöttää uskovalle vahingollisia ateistisia ajatuksia uskovan mieleen siten ettei uskova edes tiedosta sitä. Tietenkin parasta apua uskova saa mielenalueen ongelmiin Raamatun mukaisesta sielunhoidollisesta avusta, joka perustuu Raamatun sanan totuuteen.
Älä nyt ymmärrä minua väärin, sillä en syyllistä sinua siitä jos olet käynyt maallisessa terapiassa ja saanut siitä jotakin apua, hyvä niinkin. Minä haluan herätellä sinua siihen todellisuuteen, että Jumala kykenee hoitamaan sinua suoraan itse tai sitten sielunhoidollisen armoituksen omaavan uskovan kautta. Maallisessa terapiassa on aina se vaara, että imaiset mieleesi vahingollisia ihmisviisauteen perustuvia ajatuksia, mutta Jumalan hoidossa sinun mieltäsi hoidetaan aina oikealla tavalla. Kaikki uskovat jotka sanovat olevansa sielunhoitajia, eivät valitettavasti ole saanut Jumalalta siihen armoitusta, vaan he tekevät sitä lihasta ja uskonnollisuudesta käsin. Jumalalle kiitos kuitenkin siitä, että Hän on itse kykenevä hoitamaan sinua tai sitten sellaisten uskovien kautta, jotka Hän on armoittanut sielunhoidolliseen työhön. Kun kuljet rukoillen, niin Hän on luvannut johdattaa sinua ja johdattaa sinua myös todelliseen Raamatulliseen sielunhoidolliseen kohtaamiseen.