IRC-Galleria

Kristian1

Kristian1

Rakas taivaan isä joka loit maan ja taivaan ja ihmiset. Rakastan jumalaa,itseä, lähimmäisiä ja sitten ystäviä. Aamen.

JESAJA 53Lauantai 18.10.2014 02:15

1. Kuka uskoo meidän saarnaamme,
kenelle herran käsivarsi ilmoitetaan?
Herra paljastaa pyhän käsivartensa
kaikkien kansojen nähden, ja
kaikki maan ääret saavat nähdä
meidän jumalamme autuuden.

Että kävisi toteen profetta esaiaan
sanat, jotka hän on sanonut:
" Herra kuka uskoo meidän saarnaamme,
ja kenelle herran käsivarsi ilmoitetaan?"
Mutta eivät kaikki ole olleet kuuliaisia
evankeliumille. Sillä esaias sanoo:
" Herra kuka uskoo meidän saarnaamme?"

2. Hän kasvoi herran edessä niinkuin vesa,
niinkuin juuri kuivasta maasta. Ei ollut
hänellä vartta eikä kauneutta; me näimme
hänet, mutta ei ollut hänellä muotoa,
johon me olisimme mieltyneet.
Niinkuin monet kauhistuivat häntä - sillä
niin runneltu, ei enään ihmisenkaltainen,
oli hänen muotonsa, hänen hahmonsa ei ollut
ihmislasten hahmo.

3. Hän oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä,
kipujen mies ja sairauksien tuttava, jota
näkemästä kaikki kasvonsa peittivät,
halveksittu, jota emme minnäkäään pitäneet.
Mutta minä olen mato enkä ihminen, ihmisten
pilkka ja kansan ja kansan hylky.

Näin sanoo herra, israelin lunastaja,
hänen pyhänsä, syvästi halveksitulle,
kansan ihhoamalle, valtiaitten orjalle:
kuninkaat näkevät sen ja nousevat
seisomaan, ruhtinaat näkevät ja
kumartavat maaten herran tähden,
joka on uskollinen, israekin pyhän
tähden, joka on minut vallinnut.

Selkäni minä annoin lyötäväksi,
poskieni parran revittäväksi,
en peittänyt kasvojani pilkalta ja
syljeltä.

Silloin he sylkivät
häntä silmille ja löivät häntä nyrkillä
kasvoihin; ja toiset sivalsivat häntä
poskelle ja he sylkivät häntä, ottivat
ruovon ja löivät häntä päähän ja
muutamat rupesivat sylkemään häntä
ja peittivät hänen kasvonsa ja löivät
häntä nyrkillä ja sanoivat hänelle:
"profetoi!"
oikeudenpalveliatkin löivät häntä
poskelle.

Ja he löivät häntä päähän ruovolla,
sylkivät häntä ja laskeutuen polvilleen
kumarsivat häntä, niin hän sanoi heille:
"Elias toisin tulee ensin ja asettaa
kaikki kohdalleen, mutta kuinka sitten
on kirjoitettu ihmisen pojasta, että
hän on paljon kärsivä ja tuleva halveksituksi?
ja kuudenkymmenen kahden vuosiviikon mentyä
tuhotaan voideltu, eikä häneltä jää ketään.
Ja kaupungin ja pyhäkön hävittää hyökkäävän
ruhtinaan väki.
'
Mutta hän itse saa loppunsa tulvassa.
ja loppuun asti on oleva sota:
hävitys on säädetty, ja käy
hänen edellään eliaan hengessä ja voimassa,
kääntääksensä isien sydämet lasten puoleen
ja tottelemattomat vanhurskasten mielenlaatuun,
näin herralle toimittaaksensa valmistetun
kansan.

Ja hän on kääntävä jälleen isien sydämet
lasten puoleen, etten minä tulisi ja voisi
maata, vihkisi sitä tuhon pmaksi.
Sillä hän on se, josta prefetta esaias
puhuu sanoen: Huutavan ääni kuuluu erämäässä:
' valmistakaa herralle tie, tehkää polut hänelle
tasaisiksi. ja heidän kulkiessaan alas vuorelta
hän teroitti heille, etteivät kenellekkään kertoisi,
mitä olivat nähneet, ennenkuin vasta sitten,
kun ihmisen poika oli noussut kuolleista.

Onko kukaan hallitusmiehistä uskonut häneen
tai kukaan fariseuksista? kuitenkin useat
hallitusmiehistäkin uskoivat häneen, mutta
fariseusten tähden he eivät sitä tunnustaneet,
etteivät joutuisi synägäägasta erotetuksi.

Sillä katsokaa, veljet, omaa kutsumistamme:
ei ole monta inhimillisesti viisasta, ei
monta mahtavaa, ei monta jalosukulaista.
Sitä, jota ei kukaan tämän maailman
valtiasta ole tuntenut - sillä jos he
olisivat sen tunteneet, eivät he olisi kirkkauden
herraa ristiinnaulinneet.

4. Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi,
meidän kipumme hän säilytti päälensä.
Me pidimme häntä rangaistuna, jumalan lyömänä
ja vaivaamana, että kävisi toteen, mikä on puhuttu
profeetta esaiaan kautta, joka sanoo: " hän otti
päällensä meidän sairautemme ja kantoi meidän
tautimme."
5. Mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme
tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden.
Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä
rauha olisi, ja hänen havainsa kautta me olemme
paratut.

Joka on alttiiksi annettu meidän rikostemme tähden
ja kuolleista herätetty meidän vanhurskauttamisemme
tähden.
Sillä annoin teille ennen kaikkea tiedoksi sen,
minkä itse olin saanut: että kristus on kuollut
meidän syntimme tähden, kirjoitusten mukaan, joka
" itse kantoi meidän syntimme" ruumiissansa
ristipuuhun, että me, synneistä pois kuolleina,
eläisimme vanhurskaudelle; ja hänen " haavainsa
kautta te olette paratut."

6. Me vaelsimme kaikki eksyksissä niinkuin lampaat,
kukin meistä poikkesi omalle tielleen.
Mutta herra heitti hänen päällensä kaikkien
meidän syntivelkamme.
Minun lampaani harhailevat kaikkilla vuorilla ja
kaikkilla korkeilla kukkuloilla; pitkin koko maata
ovat minun lampaani hajallaan, eikä kenkään niistä
välitä eikä niitä etsi.

Sillä kotijumalat puhuvat tyhjiä, ja tietäjät
näkevät petosnäkyjä, puhuvat valheunia,
lohduttelevat turhilla.
Sen tähden he saavat lähteä matkaan kuin lammaslauma
ja kärsivä vaivaa, kun ei ole paimenta.

7. Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen eikä suutansa
avannut; niinkuin karitsa , joka teuraaksi viedään,
niinkuin lammas, joka ääneti keritsijäinsä edessä,
niin ei hän suutansa avannut.

Mutta jeesus oli vaiti. Niin ylimmäinen pappi sanoi
hänelle: " Minä vannotan sinua elävän jumalan kautta,
että sanot meille, oletko sinä kristus, jumalan
poika." Mutta hän ei vastannut yhteenkään hänen
kysymykseensä, niin että maaherra suuresti ihmetteli.
Mutta hän oli vaiti eikä vastannut mitään.
Taas ylimmäinen pappi kysyi häneltä ja sanoi
hänelle: " Oletko sinä kristus, sen ylistetyn
poika?" seuraavana hän näki jeesuksen tulevan
tykönsä ja sanoi: " katso , jumalan karitsa,
joka ottaa pois maailman synnin!
ja se kirjoitus, jota hän luki, oli tämä:
" niinkuin lammas hänet viedään teuraaksi;
ja niinkuin karitsa on ääneti keritsijäinsä
edessä, niin ei hänkään suutansa avaa.

8. Ahdistettuna ja tuomittuna hänet otettiin
pois, mutta kuka hänen polvikunnastaan sitä
ajatteli? sillä hänet temmattiin pois elävien maasta;
minun kansani rikkomusten tähden kohtasi rangaistus
häntä.

9.Hänelle annettiin hauta jumalattomain joukossa;
mutta rikkaan tykö hän tuli kuoltuansa, sillä
hän ei ollut vääryyttä tehnyt eikä petosta ollut
hänen suussansa.
Kuka teistä voi näyttää minut syypääksi syntiin?
jos minä totuutta puhun, miksi ette minua
usko?

sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme
teki synniksi, että me hänessä tulisimme jumalan
vanhurskaudeksi.
Joka " ei syntiä tehnyt ja jonka suussa ei petosta
ollut", ja te tiedätte hänen ilmestyneen ottamaan
pois synnit; ja hänessä ei ole syntiä.

10. Mutta herra näki hyväksi runnella häntä,
lyödä hänet sairaudella.
Jos sinä panet hänen sielunsa vikauhriksi,
saa hän nähdä jälkeläisiä ja elää kauan, ja
herran tahto toteutuu hänen kauttansa.
Tietäen, että kristus, sitten kuin hänet
kuolleista herätettiin, ei enään kuole:
kuolema ei enään häntä vallitse.

11. Sielunsa vaivan tähden hän saa nähdä sen ja
tulee ravituksi.
Tuntemuksensa kautta hän, minun vanhurskas
palvelijani, vanhurskauttaa monet, säilyttäen
päällensä heidän pahat tekonsa.
Sillä niinkuin yhden ihmisen tottelemattomuuden
kautta monet ovat joutuneet synniksi, niin
myös yhden kuuliaisuuden kautta monet tulevat
vanhurskaiksi.

12. Sen tähden minä jaan hänelle osan suurten
joukossa, ja väkevien kanssa hän saalista jakaa;
sillä hän antoi sielunsa alttiiksi kuolemaan,
ja hänet luettiin pahantekijäin joukkoon,
hän kantoi monien synnit, ja rukoili
pahantekijäin puolesta.

Sillä minä sanon teille, että minussa pitää
käymän toteen tämän, mikä kirjoitettu on:
'ja hänet luettiin pahantekijäin joukkoon.'
Sillä se, mikä minusta on sanottu, on täyttynyt.
Ja kun saavuttiin paikalle, jota sanotaan
pääkallopaikaksi, niin siellä he ristiinnaulitsivat
hänet sekä pahantekijät, toinen oikealle ja toinen
vasemmalle puolelle.

Koska sinä olet antanut hänen valtaansa kaiken
lihan, että hän antaisi iankaikkisen elämän
kaikille, jotka sinä olet hänelle antanut.
Minä olen ilmoittanut sinun nimesi ihmisille,
jotka sinä annoit minulle maailmasta.
He olivat sinun, ja sinä annoit heidät minulle,
ja he ovat ottaneet sinun sanastasi vaarin.

Välitä ja huolehdi toisesta..Lauantai 18.10.2014 01:19

Olen päättänyt kirjoittaa kunnolla että rakkaus ja yhdessä oleminen on hyvin tärkeä monessa asiassa.
Olen auttanut monia ojan penkalta pois ja hyvänmielen olen siitä saanut itselleni. Pahaa tekee asia kun monet ajaa ohi makaavan ihmisen joka on tienposkessa. tajuaako ne ihmiset että kun viranomainen sattuu näkemään niin omaisuus on valtion sillä se on heitteille jättö.

Itse en jätä ketään tienposkeen.
Toisinaan huokasen väsyneenä että riesa kun näistä tuli mun elämään mutta ei niitä joka ojassa ole tai lumihangessa tullut vastaan sammuneita viinasta tai muuten loukkaantuneita..
laskin että noin 5 ihmistä katselee eikä sano mitään ja 20 ajaa ohi kun huomaa toisen tien poskessa. Mielestäni PAHASTI välinpitämättömiä tai suorastaan psykopaatteja ne ihmiset on jotka toisen jättää lumeen tai ojaan makaamaan.. ihminen ketä olen auttanut hangesta, ojasta, tienposkesta on sanonut: kiitos että autoit sillä minulla on paljon tekemistä.

Tämä tarkoittaa että sillä ihmisellä on elämän haluja ja halu autta toisia. pahalta tuntuu kun kuulee noin sanottavan sillä elämän haaluinen ihminen kun jätetään kuolemaan niin se on ihmisiltä suorastaa tappo ja kylmä sellainen. Ei ole vaikeaa soittaa 112 numeroon ja sanoi: tuolla makaa ihminen.

Olen laittanut merkille tuon asian. niitä ihmisiä olen tavannut jotka ajaanut ohi niin luimistelevat vain. Ehkä omatunto hakkaa heillä sisällä ja toiset aivan pokkana kun ei olis mitään tapahtunut niin kertoo että pämyli on pipi ja tarvis sellainen ihminen kokea vaikka valtiolle auto ja vähän poliisi puhuttelua jos sekään menee sellaisen heitteelle jättäjän päähän. Kyllä kaheleita riittää mutta ite olen iloinen kun näen jonkun auttavan toista tai itse ehdin auttaa niin saan HYVÄT YÖUNET






Mietittävää ihan jokaiselle ja erityisesti niille jotka vähät välittävät kuinka muita kohdellaan, kunhan itsellään menee hyvin...


Valtiolle menee omaisuus kun poliisi setänäkee kun joku jättää jonkun heitteille eli kuolemantuottamus. Monet jättää toisen lumihankeen ja ajaa ohi tai tienposkeen, ojanpenkalle. Ei ole vaikea soittaa 112 kun näke toisen makaavan tiensyrjässä. Olen auttanu monta ja huokassu että mulle aika työ mutta olen ajatellut sitäkin että en halua omalle tunnolleni sitä että jätän toisen tienposkeen kuuolemaan koska en saa enään unta..

https://www.facebook.com/506365546163125/photos/a.510251839107829.1073741830.506365546163125/538385019627844/?type=1&fref=nf

Ottakaa oppia..Lauantai 18.10.2014 00:37

"Vihastukaa, älkääkä syntiä tehkö." (Psalmi 4:5)
"Vihastukaa, mutta älkää syntiä tehkö. Älkää antako auringon laskea vihanne yli, älkääkä antako Perkeleelle sijaa." (Efes.4:26-27)
Raamattu antaa luvan vihastua aiheesta. Ei vihata, vaan vihastua, kiihtyä. Se on elämän merkki.

Jos emme vihastu, kun vääryyttä tapahtuu heikoille tai kun Sanaa poljetaan, niin silloin on jotain pahasti pielessä.
Uskova ei ole mikään tunteeton kasvi lootus-asennossa, vaan ihminen.
Jeesus, vaikka on Jumala, näytti meille millainen on Jumalan kuva, eläen ihmisen elämää, ilman syntiä kuitenkin. Hän kaatoi kumoon bisnes-miesten pöydät Temppelissä, ajoi ruoskalla ulos heidät. Hän vihastui tekopyhiin uskonnollisiin omavanhurskaisiin. Hän närkästyi kun vääryyttä tehtiin ja puuttui siihen. Hän kutsui kuningas Herodesta ketuksi, jne...
Meillä on tietysti vaara että 'mopo karkaa käsistä', varsinkin, jos olemme muutenkin herkästi syttyviä.

Kun tulee tilanne, niin asiat on hyvä käsitellä ja sitten sopia. Suomalainen mökötys ja mykkä-koulu ja katkeroitumis tapa on väärä. Se syö miestä ja tuhoaa ympäristöä. Ollaan siis miehiä ja käsitellään asiat avoimesti kasvotusten, niin jää hameet tilaamatta
Ukkonen puhdistaa ilmaa..


Olisiko tämä asiaa...Tappamisesta ja hylkäämisestä olit sitten huono tai hyvä, elämänsä muuttanut tai aina ollut kunnon ihminen.
Syntisestä ihmisestä tulee uskova.
Ensin se ihminen on syypää kaikkeen juomiseen,
ja muuhun tyhmyyksiin kuten
mässää ruuan kans ja on lihava kuin possu.
Sitä ne ensin haukkuu sanoen:
Me ei olla sun ystäviä kun olet
lihava kuin possu.
Sitten tämä possu päätti tulla uskoon, kävi kasteella
ja muutti tapansa.
Sitten ihmiset katsoo pitkistään että se ei ole enään
possu eikä ryypiskele vaan
käyttäytyy kunnolla.
Nämä ihmiset alkaa sanomaan että me
ei olla sun kans missään tekemisissä
kun tulit uskoon ja kävit kasteella.
Mitä voi ajatella tästä asiasta muutakuin
että se ei ole syy olla tekemisissä kun
muuttaa elämän tavat. Kristillisyydessä on kunnonkin ihminen
työnnetty syrjään kuten kirkkokunnan ulkopuolellakin.
"SYYTÄ EI OLE EIKÄ SYRJÄYTETTY SITÄ TIEDÄ"
Näin on asia, oli miten oli.
Toisekseen hylätään uskovienkin joukossa
toinen vain sillä että ollaan puhumatta ja jätetään syntisten armoille.
Sitten tämä elämänsä muuttanut ihminen tapetaan.
Tappaja joka tappoi kristityn niin hän saa anteeksi
ja tappajasta tulee kristitty
Kuolleen eli tapetun kristityn tilalle tulee tappaja itse.
Sanoisinko että HUONOHOMMA!.

RakkaudestaLauantai 18.10.2014 00:36

Pienistä asioista paisuu pulla taikina. Pulla taikina on tarpeeksi paksu ja paksu asia on suuresti oman pään tuotantoa kun huomaa että kuvittelin asioita jotka ei ollutkaan totta joten ihminen miettii yleensä liikoja toisesta kunnes huomaa että ihminen josta ajattelin että hän on paha, ja paha ihminen ei ollutkaan paha vaan nöyrä ja kiltti. Tuon asian olen itsessäni huomannut monesti mutta jätin sen ajallaan koska petyin yleensä kuvitteluuni joka ei ollut totta.

Ihminen on ihminen ja ei ole sen kummempi. Kuvittelu on liikaa ja toisinaan omanpään kuvitukset eli mielikuvitukset voisin sanoa niiitä painajaiseksi sillä toteen käy aina joitain asioita josta sitten totta tonkastaan ja aletaan pelätä sitä ihmistä josta sinä ihminen tänä päivänä ajattelet toisesta noin.

Ennakkoon ei koskaan kannata ajatella sillä lottovoitto ei ole mahdollista kuin harvoin joillekkin. Harhaluulot on harhaa ja olette sen varmasti jokainen kokenu elämässä että ajattelemani asia ei ollutkaan totta. Minä hämmästyin.

Näin voi sanoa itselle aina. Raamatun sana on totta ja joka ikinen kohta on totta, sitä ei voi kieltää yhdessäkään kohden. Jokainen ihminen tarvii rakkautta eikä mielikuvitusta jotta saisi pettyä. Lopettaa ennakkoluulot ja rakastaa toista, älä jännitä vaan ole rohkea aina. Raamatussa on kohta eli tämä jota ei voi kieltää ---->

Matt 5.41 ja jos joku pakottaa sinua yhden virstan matkalle, kulje hänen kanssaan kaksi.

42 Anna sille, joka sinulta anoo, äläkä käännä selkääsi sille, joka sinulta lainaa pyytää.

43 Te olette kuulleet sanotuksi: 'Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihollistasi'.

44 Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat,
45 että olisitte Isänne lapsia, joka on taivaissa; sillä hän antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin.

Matt. 19:19
'Kunnioita isääsi ja äitiäsi', ja: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi'".

Matt. 22:37
Niin Jeesus sanoi hänelle: "'Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi'.

Matt. 22:39
Toinen, tämän vertainen, on: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi'.

Mark. 12:30
ja rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi ja kaikesta voimastasi'.
Mark. 12:31
Toinen on tämä: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi'. Ei ole mitään käskyä, suurempaa kuin nämä."

Luuk. 10:27
Hän vastasi ja sanoi: "Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi ja kaikesta mielestäsi, ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi".

Joh. 14:24
Joka ei minua rakasta, se ei pidä minun sanojani; ja se sana, jonka te kuulette, ei ole minun, vaan Isän, joka on minut lähettänyt.

Room. 13:9
Sillä nämä: "Älä tee huorin, älä tapa, älä varasta, älä himoitse", ja mikä muu käsky tahansa, ne sisältyvät kaikki tähän sanaan: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi".

2. Kor. 11:11
Minkätähden? Senkötähden, etten muka rakasta teitä? Jumala tietää sen.
Gal. 5:14
Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi".

Jaak. 2:8
Vaan jos täytätte kuninkaallisen lain Raamatun mukaan: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi", niin te hyvin teette;
1. Joh. 3:10
Siitä käy ilmi, ketkä ovat Jumalan lapsia ja ketkä perkeleen lapsia. Kuka ikinä ei tee vanhurskautta, hän ei ole Jumalasta, ei myöskään se, joka ei veljeänsä rakasta.

1. Joh. 3:14
Me tiedämme siirtyneemme kuolemasta elämään, sillä me rakastamme veljiä. Joka ei rakasta, pysyy kuolemassa.

1. Joh. 4:8
Joka ei rakasta, se ei tunne Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus.

1. Joh. 4:20
Jos joku sanoo: "Minä rakastan Jumalaa", mutta vihaa veljeänsä, niin hän on valhettelija. Sillä joka ei rakasta veljeänsä, jonka hän on nähnyt, se ei voi rakastaa Jumalaa, jota hän ei ole nähnyt.

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4

18. Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkoittaa pelon, sillä pelossa on rangaistusta; ja joka pelkää, se ei ole päässyt täydelliseksi rakkaudessa.

19. Me rakastamme, sillä hän on ensin rakastanut meitä.
20. Jos joku sanoo: "Minä rakastan Jumalaa", mutta vihaa veljeänsä, niin hän on valhettelija. Sillä joka ei rakasta veljeänsä, jonka hän on nähnyt, se ei voi rakastaa Jumalaa, jota hän ei ole nähnyt.

21. Ja tämä käsky meillä on häneltä, että joka rakastaa Jumalaa, se rakastakoon myös veljeänsä.

Kannatatko valhettaPerjantai 17.10.2014 02:07

Perjantai 06.12.2013 03:19, 77 Vastaajaa
Muokkaa
Piilota
Poista
Tulokset
Kyllä kannatan (12)
En kannata (65)

SUORIA SANOJA!!!Perjantai 17.10.2014 01:48

SUORIA SANOJA!!!

Se liikuttaa jossain vaiheessa joitakin mutta ei minua.

Sillä minä en
osoita kuin totuutta, toivoa ja rakkautta toiselle sillä
hyvän osoittaminen on rakkauden osoitus. Vai onko?

Eipä viitti passata että et hermostu. Vai suututko?
Kannatko sie ikäs vastuuta typeryydestä että saat ylpeillä kunnes huomaat olevasi väärässä.

Otatko pataässän jos tarjoan mutta en vielä kovin valttia totuutta.

Miten se on sun anteeksi antamisen laita?
ja miten totuudessa pysyminen on?

Katseletko ikkunasta vai peilistä itseä vai
onko niin vaikea ymmärtää että omassa silmässä on roska.

Luulen että pieni breikki sulle passaa elämässä ojentamaan sun käytöstä aika lailla.

"Stoppi" Siihen tulee jossaain vaiheessa!!.
Meinaan typerään elämääsi!.

Ja jos ajatellaan jeesuksen puhetta kun jeesus sanoi että me
näemme niin helposti roskan lähimmäisen silmässä
mutta emme hirttä tai tukkia omassa silmässämme.

Kannatko sinä ikäs vastuuta typeryydestä että saat ylpeillä kunnes
huomaat olevasi väärässä.

Otatko pata ässän jos tarjoan mutta en vielä kovin valttia totuutta tarjoa.

Miten se on sun anteeksi antamisen laita?

Luulen että pieni breikki sulle passaa elämässä ojentamaan sun käytöstä aika lailla.
"Stoppi" Siihen tulee jossain vaiheessa!!.

Mun rehellisyys palkittiin jo.

Sun mielen terveyttä vahoingoittaa pahat asiat mutta totuus ja rehellisyys sua ei
satuta paina se mielees. Vai vahingoittaako?

Jos rehellisyys vahingoittaa sinua niin kyllä olet aika valheen pohjalla.
En tietääkseni ole ollu epärehellinen koska valhe on epäterveellistä
myös itselleni.




Sun mieltäs vahingoittaa valhe ja totuus antaa anteeksi.
rehellinen vastaus kysymykseen antaa ilon ja rauhan mutta valhe vie
toisen surmaan.

Noniin.

Katsele mikä on oikeen ja väärin niin tiedät kehen luotat. Hei!
En ole ollu epärehellinen vaikka tongit sen mistä tahansa niin on
näyttö aina myöten niin saat olla iloinen kun se lämmittää.

Pikku rotta.

Kuuleppa nyt kaveri!

jos sää kerrot kaiken niin kuin ne on
niin

meillä ei oo ennään perusteita syyttää sua.

tiiätkö sää että me pelataa just niinku kirjassa
sanotaan.

Auttamalla sä autat ittiäs.

Annat vaan pari juttu niin pääset jatkamaan
elämääs.

Mittään ei oo vielä menetetty.
Mietippä tätä ja tee oikeen
kerranki elämässäs ja sun lähimmäiseshän
kärsii tässä sun jäärä päisyydestä.


Pysy asiassa siksi että ei tarvi keksiä syitä.

Eri asijoita olen puhunut mutta et sinä niitä huomaa?
Mee pois
Mua ei loukkaa mikkään enään.

Rehellisesti taas.

Tämä on mun rehellisyys ja se pitää ymmärtää että sille ei mahda mitään.
olen tiennyt sen ja halusin sen kuullakkin sulta eli se on sun asiasi.
ei minun.


Jos pidät kiinni niistä niin pidän minäkin lupauksestani sua kohtaan muista se.
Kysyn sulta yhtä asijaa. Onko täällä sun mielestä paljon melua?
jos tuo kertoo sulle jotain niin kannattaa miettiä tarkasti.

Pidetään kiinni kumpikin yhdestä asijasta ja minä pidän siitä sun asijasta.
Kun vapautat asijan ja selvität sen niin vapautan minäkin ja lopetan
katselemisen ja häivyn. Mua ei löydy tinantuhkastakaan enään.
Brosaj = Hyvästi sulle siihen asti. Selvitä asijasi muista se.
("Tiedät kenen kans selvität" asijasi.)
Mä varoitan nyt sua ensimmäisen kerran sitten. MOI!!!!
Kiitos :)

IKÄVÄ ASIA!!!Perjantai 17.10.2014 01:46

Tappamisesta ja hylkäämisestä olit sitten huono tai hyvä, elämänsä muuttanut tai aina ollut kunnon ihminen.


Syntisestä ihmisestä tulee uskova.
Ensin se ihminen on syypää kaikkeen juomiseen,
ja muuhun tyhmyyksiin kuten
mässää ruuan kans ja on lihava kuin possu.

Sitä ne ensin haukkuu sanoen:
Me ei olla sun ystäviä kun olet
lihava kuin possu.

Sitten tämä possu päätti tulla uskoon, kävi kasteella
ja muutti tapansa.

Sitten ihmiset katsoo pitkistään että se ei ole enään
possu eikä ryypiskele vaan
käyttäytyy kunnolla.

Nämä ihmiset alkaa sanomaan että me
ei olla sun kans missään tekemisissä
kun tulit uskoon ja kävit kasteella.

Mitä voi ajatella tästä asiasta muutakuin
että se ei ole syy olla tekemisissä kun
muuttaa elämän tavat. Kristillisyydessä on kunnonkin ihminen
työnnetty syrjään kuten kirkkokunnan ulkopuolellakin.
"SYYTÄ EI OLE EIKÄ SYRJÄYTETTY SITÄ TIEDÄ"
Näin on asia, oli miten oli.

Toisekseen hylätään uskovienkin joukossa
toinen vain sillä että ollaan puhumatta ja jätetään syntisten armoille.

Sitten tämä elämänsä muuttanut ihminen tapetaan.
Tappaja joka tappoi kristityn niin hän saa anteeksi
ja tappajasta tulee kristitty

Kuolleen eli tapetun kristityn tilalle tulee tappaja itse.
Sanoisinko että HUONOHOMMA!.
Choose friends to smiles at. Brighten up their day!
Pusu apina ( " PUSU AAPPA")

Charles Robert Darwin (12. helmikuuta 1809 – 19. huhtikuuta 1882) oli brittiläinen luonnontieteilijä, joka esitti kokoamaansa tieteelliseen todistusaineistoon nojaten kaikkien eliölajien kehittyneen ajan saatossa yhteisestä kantamuodosta luonnonvalinnaksi nimetyn prosessin kautta.



AAAPPA Charles robert Darwin on nyt iloisella tuulella evoluutio kun varsinaisesti Darwinin kehittämää teoriaa, joka kuvaa luonnossa historian saatossa tapahtunutta evoluutiota, kutsutaan evoluutioteoriaksi.

Jo Darwinin aikainen tiedeyhteisö ja suuri yleisö hyväksyivät todeksi eliöiden muuttumisen evoluutiossa, mutta teoria luonnonvalinnasta hyväksyttiin evoluution päälähtökohdaksi vasta 1930-luvulla.

Samalla se oli pohjana synteettiselle evoluutioteorialle. Darwinin tekemien löytöjen voidaan sanoa luoneen pohjan koko nykyiselle biologialle, sillä ne antavat loogisen selityksen elämän monimuotoisuudelle. MEIDÄN AAPPA KUN EI OLE KRISTUSTA NÄHNYT JA EVOLUUTION OLISI PITÄNYT TULLA ENNEN KRISTUSTA EIKÄ KRISTUKSEN JÄLKEEN.

Siksi evoluutio on valhetta ja ihmisen keksimä todellinen harhautus etttä kukaan ei uskoisi jeesukseen kristukseen meidän syntien sovittajaan jka ristiin naulittiin pitkänä perjantaina pääsiäisenä. Joulu on Kristuksen juhla kaikille rauhaa rakastaville..

'Hyvyys-testi' jatkuu...Maanantai 13.10.2014 06:58

Käsky nro 9:

"Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi" (2Moos.20:16)
Monet ovat kuolleet tai kohdanneet oikeus-murhan, väärän todistuksen seurauksena. Raamatussa on useita esimerkkejä tästä. Jeesus on tunnetuin henkilö, joka väärin perustein ja väärien todistajien kautta tuomittiin.

Paavali myös ja Stefanus, sitten profeetta Jeremia ja monet muut profeetat.


Yleensä ns Totuuden puhujat vihataan, ja kun ei kyetä kumoamaan heidän väitteitä, niin aletaan panettelemaan heitä, vääristäen heidän puheitaan.
Näin ihmisen elämää voidaan perusteellisesti pilata. Kiusaaminen sisältää tämän elementin. Vielä kun otetaan mediaa mukaan siihen, niin seuraukset ovat tuhoisat ja peruuttamattomat.

Yleisin muoto tästä synnistä tapahtuu kahvi-pöydän ääressä, kun juoruillaan ja puhutaan toisista p***aa. Näin huhut leviää ja henkilö on leimattu.
Tätä tapahtuu tavis piireissä, uskovien porukoissa ja ala-maailmassa.
Miten on sun kohdalla? Syytön vai syyllinen tämän käskyn rikkomiseen?

Ray ComfortMaanantai 13.10.2014 06:54

www.livingwaters.com

The battle continues to try and convince Christians to reach out to the lost on the night of Halloween:

“I would rather see Christians that particular night, all pray together in one accord for the innocent children, who are being sacrificed around the Nation, as others are out celebrating.” Debbie Woodside Reel

Jesus didn't say to stay and pray. He said to go into all the world and preach the gospel to every creature.

A. W. Tozer said, "Have you noticed how much praying for revival has been going on of late and how little revival has resulted? The problem is that we have been trying to substitute praying for obeying, and it simply will not work. To pray for revival while ignoring the plain precept laid down in Scripture is to waste a lot of words and get nothing for our trouble. Prayer will become effective when we stop using it as a substitute for obedience."

I have heard of teams of Christians going all the way over to India, sitting on a hill above a city and praying for the people in it, but not preaching the gospel to them. Why not stay in the U.S. and pray for the city from here? Does the location move the hand of God? They more than likely chose to stay and pray because itÂ’s easier to talk to God about men than to talk to men about God.

If we care about the lost and their children we need to pray as we go. The Bible asks "How shall they hear without a preacher?” That question is rhetorical. It is a tragedy beyond words that we will do anything but reach out to the unsaved with the message of everlasting life.

Spurgeon said, "God save us from living in comfort while sinners are sinking into hell!”

May He electrify our pews.