IRC-Galleria

Kristian1

Kristian1

Rakas taivaan isä joka loit maan ja taivaan ja ihmiset. Rakastan jumalaa,itseä, lähimmäisiä ja sitten ystäviä. Aamen.

1/3 Ilmestys kirjan alkeetPerjantai 27.03.2015 17:32

Ilmestyskirja kertoo suurelta osin ajasta, juuri ennen jeesuksen paluuta.
Se kertoo ajasta jota varjostaa maailman laajuiset katastrofit,
nälänhädät, maanjärjestykset, sodat, laittomuus, väärä hillintynyt
seksuaalisuus,yksi maailman talous, koko maailmaa hallitseva diktatuuri ja
kaikenkattava syvenevä pelko.

Se kertoo ajasta jolloin mikään ei
tunnu olevan niin kuin ennen. Mie uskonsen kertovan meidän ajasta.


Ilmestyskirja on aina ollut hyvin kiistelty ja hyvin rakastettu kirja.
Ensimmäisen ja toisen vuosisadan seurakunnissa ilmestysskirjaa luettiin hyvin
ahkerasti, toiset innostuivat siitä ja toiset vastustivat sitä.


Syynä voi olla kirjan vaikeahko kuvakieli ja ennen kaikkea sisältö
esimerkiksi hyvin konkreettinen opetus taivaasta ja esimerkisi
opetus tuhat vuotisesta valtakunnasta.


se on hyvin mielenkiintoinen ja väärintulkittu kirja.
Kirja on täynnä symbooleja, siellä on petoja, maljoja,
basuunoita, sinettejä. Se vaatii tulkintaa.

Ja siksi se on altis
väärin ymmärrykselle. Monet harhaopit ovat saaneet polttoainetta
juuri ilmestyskirjasta.

Siksi moni on heittänyt sen hyllylle
eikä lue sitä, lukee muutaman luvun mutta ei tätä ymmärrä erkkikään
ja panee sen pois. Kuitenkin ilmestyskirja on ainoa raamatun kirja
jonka kuulemisesta ja uskomisesta onnitellaan erikseen.


jossä luet ilmestyskirjaa niin sua onnitellaan siitä raamatussa
ja se on ainoa tämmönen kirja.
Se on aina ajankohtainen kirja.


ilmestyskirja, siinä on asiaa kaikkien aikojen ihmisille.
se on ollut erityisesti vainottujen kristittyjen rakastama kirja.
Mitä lähempänä on krietuksen paluu, sitä ajankohtaisemmaksi se kirja
tulee. Kun sie annat esimerkiksi ystävälles reitti ohjeet jaa kerrot
tarkaan että miten ajataan esimerkiksi oulusta helsinkiin.


Niin sie kerrot sen tarkkaan alkuosan ja sit sie kerrot sen
loppumatkan. Sitten siinä välillä sanot että seuraa eurooppa nelosta
minkä kerkeet.

Maisemia tarkkaillen voi päätellä miten lähellä
päämäärää ollaan. Mutta ihan tarkkaan maisemiakaan ei pidä tarkkailla
sillä oja voi tulla vastaan.

alkumatka kerrotan raamatussa hyvin tarkkaan,
loppumatka hyvin tarkkaan ja kaikenaikaa pitää katsoa tiehen.
Tärkeintä on se että me katsotaan tiehen eikä maisemiin,
että me katsotaan jeesukseen eikä olosuhteisiin.
Mutta kyllä ne olosuhteetkin vähän puhuu.


Mikä on ilmestyskirjan tarkoitus? mikä on sen sanoma? ja
miten sitä pitäs tulkita?
Ilmestyskirjan avain sana on seitsemän.


Siellä on seitsemän seurakuntaa, seitsemän henkeä,seitsemän lampunjalkaa,
seitsemän tähteä, seitsemän sineettiä, seitsemän sarvea, seitsemän silmää,
seitsemän enkeliä,seitsemän basuunaa, seitsemän ukkosen jylinää,
seitsemän tuhatta, seitsemän päätä, seitsemän kruunua, seitsemän vitsausta,
seitsemän maljaa, seitsämän vuorta,seitsämän kuningasta, hirveemäärä seiskoja.
Ja tuo seitsemän esiintyy ilmestyskirjassa useammin kuin missään muissa
raamatunkirjoissa yhteensä.


Ja lisäksi ilmestyskirjassa on paljon sanoja tai sanontoja jotka toistuvat
seitsemän kertaa.

Esimerkiksi seitsemän autuaaksi julistamista, seitsemän kertaa
minä olen, seitsämän kertaa ei enään, seitsemän kertaa aamen ja niin edelleen.
Seitsemän on raamatussa pyhä, täydellisyyden luku se julistaa että
jumalalla on kaikki valta, jumala on täydellinen hänen luonaan on kaikki täydellistä.

Se julistaa että jjumala on historian herra, hän on täydellisesti ohjaimissa.
Seitsemän julistaa että tää homma on jumalan hanskassa.


Ilmestyskirjan keskeisin hahmo ei ole vaikkapa antikristus tai joku peto
vaan kristus. Ilmestyskirja kuvaa kirkastettua, hallitsevaa jeesuta
ja hänen paluutaan maan päälle.


Se kertoo jeesuksen täydellisestä ja ikuisesta voitosta saatanasta.
Ilmestyskirja on tarkoitettu rohkaisuksi kaikille kristityile kaikkina
aikoina. Erityisesti se on tarkoitettu vainotuille ja ahdistetulle seurakunnalle
kaikkina aikoina.

Vainotut ja ahdistetut kristityt ovat saaneet aina siitä voimaa.
Ja se on lohduttanut kärsiviä kristittyja. Vainoojat eivät sittenkään sano viimeistä
sanaa, vaan herra sanoo viimesen sanan.


Ja tänäänkin juuri ahdistettu ja vainottu kristitty saa ilmestyskirjasta oikeesti
lohdutusta. Tää on tarkoitettu silloin kun on oikeen vaikeeta.

Tietysti muulloinkin.
Kirjan tarkoitus on nostaa alas painetun uskovan kristityn pää katsomaan jeesukseen.
Vaikka kristinusko ei vallannutkaan koko maailmaa heti, vaikka kristityt olivat
jatkuasti vainottu vähemmistö niin jeesus ei valehdellut, hänellä on kaikki valta.

Ja kirja julistaa että pian se astuu näkyvälläkin tavalla esiin. Ja niin myös tänään.
Se julistaa meillekkin että kohta se toteutuu ihan varmasti.


Tamperelainen sanoo siitä kyllä valrmaan toteutuu kohta.

Kirja on luonteeltaan erillainen kirja kuin muut raamatun kirjat.

Se on apokalyptinen ilmestyskirjallisuuteen kuuluva, ja se tekee tästä
vaikeamman tulkittavan kuin monesta muusta kirjasta.

Apokalyptoo tarkoittaa
paljastaa, ilmoittaa,tuoda esiin.
Muita vastaavan laisia kirjoja on raamatussa esimerkiksi
hesekielin kirja, sakarjan kirjat, danielin kirja nyt ainakin.


Luonteen omaista tämmöselle ilmestyskirjalle on vertauskuvallisuus.

Ilmestyskirjassa vilisee sarvia, petoja, päitä, maljoja,sineettejä, basuunoita
ja niin edelleen.

Siellä on runsaasti luku symboliikkaa ja puhuin jo tuosta seiskasta,
sen lisäksi siellä toistuu kolme joka on jumalan luku ja kuusi joka on ihmisen luku.
Siellä on paljon symboliikkaa.

ja tämän kirjan ilmestys luonteen takia sitä on
vaikee tulkita, Se täytyy pakosti myöntää.

sen takia se monilta hyllyyn.
sitä kattoo vähän aikaa muutaman luvun niin sanoo että ei tätä ymmärrä erkkikään
ja mie paan pois tämän kirjan.

Ydin kysymys ilmestyskirjassa on se että mikä
tässä on vertauskuvallista ja mikä ei?
mikä on vertauskuvallista ja mikä ei?.


Nyrkkisääntönä on ilmestyskirjaa luettaessä tulis olla se
että mennään kuvainnolliseen tulkintaa, vertauskuvainnolliseen tulkintaan
vasta sitten kun kirjaimellinen tulkinta on mahdotonta.
Ja se on erittäin hyvä ohje ilmestyskirjassa.

Jos vaan on
mahdollista tulkita kirjaimellisesti sitten tulkitaan.
Mutta on siellä paljon tekstiä jota on mahdoton lukia kirjaimellisesti
se on pakko katsoa vertauskuvalliseksi.


Sitten ilmestyskirjassa on selvä historiallinen luonne.
Kysymyss kuuluu mistä ajasta ilmestyskirja kertoo?
toiset on sitä mieltä että se on tarkoitettu
vain niille ensimmäisen vuosisadan kristityille
jotka ottivat sen vastaan.


Joille johannes sen näki ja joka sitten levitettiin aika
nopeasti tuolloiseen seurakuntaan.
Viittauksen ihmisiin ja tapahtumiin koskevat heidän mukaansa vain tuota
aikaa.

Kasteesta kristukseen, pelastukseenPerjantai 27.03.2015 17:10

Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Totisesti, totisesti minä sanon
sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa".

Ja minä vihmon teidän päällenne puhdasta vettä, niin
että te puhdistutte; kaikista saastaisuuksistanne ja kaikista
kivijumalistanne minä teidät puhdistan.
Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei
usko, se tuomitaan kadotukseen.
Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se
on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen.

Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä; mutta joka
ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä."
Niin he sanoivat: "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä
pelastut, niin myös sinun perhekuntasi".

Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on
Jumalan voima, itsekullekin uskovalle
pelastukseksi, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle.
Tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt
teidätkin pelastaa, kasteena - joka ei ole lihan saastan
poistamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä
Jumalalta - Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta,
että hän sen pyhittäisi, puhdistaen sen, vedellä pesten, sanan kautta,
pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme
tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan
uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta,
niin käykäämme esiin totisella sydämellä, täydessä uskon
varmuudessa, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta
omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä;
Ja minä vihmon teidän päällenne puhdasta vettä, niin
että te puhdistutte; kaikista saastaisuuksistanne ja
kaikista kivijumalistanne minä teidät puhdistan.

Mutta anokoon uskossa, ollenkaan epäilemättä; sillä joka
epäilee, on meren aallon kaltainen, jota tuuli ajaa ja heittelee.
Ja kaiken, mitä te anotte rukouksessa, uskoen, te saatte."
Sentähden minä sanon teille: kaikki, mitä te rukoilette ja
anotte, uskokaa saaneenne, niin se on teille tuleva.
Ja minä kuulin äänen taivaasta sanovan: "Kirjoita: Autuaat
ovat ne kuolleet, jotka Herrassa kuolevat tästedes. Totisesti - sanoo Henki - he
saavat levätä vaivoistansa, sillä heidän tekonsa seuraavat heitä."

Otetaanpa vakavastiTiistai 03.03.2015 21:46

Raamattu kertoo että Pyhät (=Jeesuksen omat) perivät Jumalan Valtakunnan ja Uuden Maan. Pyhät tulevat myös tuomitsemaan jumalattomat ihmiset ja langenneet enkelit.

Uskovan pyhyys on ulkopuolelta, Jumalan puolelta tuleva asema juridisessa mielessä, mutta Se myös vaikuttaa uskovan mielenlaadussa ja suhtautumisessa kaikkeen, ainakin pitäisi.
Pyhät pyhittivät edelleen, elikkä erottautuvat maailman hengen ajatus-malleista ja sen tavoista. He ovat tuolloin nuhteettomia, kuten seurakunnan tuleekin olla.

Jumalan käsky on että uskovien tulee kaikessa vaelluksessa tulla pyhiksi. Ilman sitä itse asiassa ei kukaan pääse perille Taivaaseen, sillä sinne ei pääse mitään epäpyhää.

Tulis ottaa Jumalan Sanan kehotuksia vakavasti kaikilla elämän alueilla Herran pelossa. Silloin ollaan viisaita vaelluksessamme, eikä Herran pikainen paluu yllätä meitä.

Tämä on veljet ja siskot Uuden Testamentin opetuksen ja Hengen mukaista, eikä ns. Lakihenkisyyttä.

(Dan.7/ 1Kor.6/ 1Piet.1/ Ilm.22).

Otetaan pyhitys-käsky vakavasti, sillä Se on Herran Sana! 😇

AnarkiaTiistai 03.03.2015 21:24

Anarkismi on vapauden aate. Kaikki valta poliittisessa, taloudellisessa, sotilaallisessa ja uskonnollisessa muodossa tulisi poistaa. Me emme tavoittele poliittista valtaa, me haluamme hävittää sen.




"Mielestäni he ei anna mitään vapautta kenellekkään. Kaikki valta poliittisessa, taloudellisessa, sotiilallisessa ja uskonnollisessa muodossa tulisi poistaa. Me emme tavoittele poliittista valtaa, me haluamme hävittää sen".

Jos ajatellaan että anarkia saavuttaisi tavoitteensa eli poliittinen valta murtuisi niin mikä korvaisi tämän vallan tyhjiön. joku yksittäinen taho tai järjestäytynyt ryhmittymä tulisi täytämään tämän tilan. Jos oletetaan että kukaan ei tarttuisi vallan kahvaan ja jäisi pysyvä anarkia niin käytännössä hän se tarkoittaisi sitä, että jokainen ottaisi kysymättä keneltäkään eli vallitsisi oman käden oikeus.

Kuka määrittäisi silloin ja mikä olisi kohtuullinen rangaistus rikoksesta. Ja olisiko esimerkiksi toisen pihalle astutumisesta sopiva rangaistus se että pihan omistaja antaa kuoleman tuomion. Kun silloin ei olisi lakia joka määrittäisi tuomiota. Ihmisluonnon tuntien jokainen puolustaisi vain omaansa kun ei lakia ole.

Tuo poistaminen ei tule koskaan onnistumaan ja laki puuttuu jo peliin siinä vaiheessa koska tuo ei ole rauhaa vaan riitaa mitä me kristityt vältämme.

Me kristityt kunnioitamme lakia kuten omaa uskontoamme ja haluamme kaiken tämän, Kaikki valta poliittisessa, taloudellisessa, sotilaallisessa ja uskonnollisessa muodossa tulisi olla. Anarkistinen aate huluaa, Me emme tavoittele poliittista valtaa, me haluamme hävittää sen.



Jos poliittinen valta poistettais niin tulisiko tilalle monarkinen valta tai mikä lie.

Poliittinen valta on käytännössä mahdoton poistaa. Aina joku janoaa valtaa. Ihminen on laumaeläin. Monta eri vaihtoehetoa on kokeiltu ja historiassakin on monta erinlaista vallan käyttömuotoja. Vallan voi kaattaa mutta aina tulee joku tilalle.

Jos joku kuningatar tai kuningas niin sekin pitää valtaa.Aina tulee joku joka pitää valtaa. Anarkialla ei ole minkäänlaisia lakeka eikä kunnioitusta. Anarkia on sellaista villinlänen hommaa joka on yksi huonnoimista vaihtoehdoista. Jos kaikki ajattelisivat anarkian näkemyksellä niin tämä maailma romahtaisi. Pitää olla laki.

Mitä raamattu tähän sanoo.

(Jaakobin kirje 4:11-12) 11. Älkää panetelko toisianne, veljet. Joka veljeään panettelee tai veljensä tuomitsee, se panettelee lakia ja tuomitsee lain; mutta jos sinä tuomitset lain, niin et ole lain noudattaja, vaan sen tuomari.
12. Yksi on lainsäätäjä ja tuomari, hän, joka voi pelastaa ja hukuttaa; mutta kuka olet sinä, joka tuomitset lähimmäisesi? .

Se on siinäSunnuntai 01.03.2015 19:12

Huom: jutussa kerrotaan teoreetikkojen olevan suuri uhka, kuten terrorismi! Jos Se on niin huuhaata, niin mikä uhka Se silloin olisi?! Sananvapauden loppu häämöttää...



http://www.iltalehti.fi/digi/2015022619264197_du.shtml
Synnyin ihan tavalliseen Suomalaiseen perheeseen, minulla oli kaksi sisarusta.

Minä olin perheemme esikoinen. Asuimme omakotitalossa, eikä perheestämme puuttunut maallisesti mitään. Vanhemmat välittivät meistä lapsista ja elämä oli päällisin puolin ihan normaalia suomalaista elämää.

Kiinnostuin Skini aatteesta, kun olin 14vuotias. Aluksi se oli sellaista sotahistorian lukemista. Siihen aikaan ei ollut nettiä ja sosiaalista mediaa, mitä tänä päivänä on. 90-luvulla Joensuussa oli paljon rasismia ja skini aatteen kannattajia. Uutisissa oli joitain tapauksia, jotka saivat minut kiinnostumaan enemmän kyseisestä toiminnasta. Arvostin veteraaneja ja olin perus-isänmaallinen suomalainen. Mutta Skini aatteessa minua kiehtoi aluksi sen ideologia. Eli Isänmaallisuus, joita edusti Suomenliput hihassa ja Mannerheimin kuva seinällä.

Omassa elämässäni ideologinen radikalisoituminen tapahtui siinä vaiheessa, kun Isänmaallisuus vaihtui Natsismiin (uus-natsismi ja kansallissosialismi). Armeijaankin menin vapaaehtoisena, jotta pääsen oppimaan asetaitoja, mutta samalla se oli minulle pakopaikka myös koulumaailmasta. Tässä vaiheessa elämää oli takana jo joitain pikku rikoksia, kuten lieviä pahoinpitelyjä, kunnianloukkauksia, ja laittoman esineen hallussapitoja jne…

Radikalisoituneet ajatukset saivat maaperää vasta, kun jäin työttömäksi. Oli vaikea saada työtä kun ei ollut ammattia. Olin vasta opetellut elämään omillani, joten työttömyys ja koulupaikkojen uupuminen lisäsi katkeruutta yhteiskuntaa kohtaan.

Tässä kohtaan myös teot alkoivat radikalisoitua. Isänmaa ei ollut enää Isänmaa. Vaan vierasvalta, joka hallitsi Suomea. Tätä kutsuttiin sionistiseksi miehitys hallitukseksi, eli Z.O.G. (Zionist Occupied Government)

Minulla oli tuohon aikaan laaja ystävä ja kaveri piiri. Me Skinit ja uus-natsit kokoonnuimme yhteisiin kokouksiin eri puolella Suomea. Kuten Lahdessa ja Turussa. Näissä piireissä oli hyvä olla ja sai tuntea, että kuuluu johonkin itseään isompaan porukkaan ja aatteeseen. Oli itse myös perustamassa erästä skini porukkaa Pohjois-Suomessa. Parhaillaan siihen kuului toistakymmentä jäsentä.

Vaikka skinejä syytettiin siitä, että he olivat tyhmiä, niin ainakin omassa kaveri piirissä ja itsekin luin paljon alan kirjallisuutta ja seurasin muutenkin maailman menoa. Olihan se selvää että valkoisen miehen täytyi tuntea elämää ja olla ”neekeriä” viisaampi.

Vastustimme Huumeita, ja muita ideologioita, jotka koimme viholliseksemme. Kuten Kommunistit, anarkistit, satanistit jne. Juutalaisia ei Suomessa paljoakaan ollut, mutta uskoimme, että he ovat kaiken takana. Uskoimme, että Länsimaisen kulttuurin rappio oli heidän syy. Rotujen ja kulttuurien sekoitus oli jotain heidän aikaan saamaa. Tämä oli myös pää syy miksi vastustimme maahanmuuttoa. Sillä maahanmuutto vei pois kaiken sen, joka kuului suomen kansalle.

Luin esimerkiksi sellaista kirjaa kuin, ”The Turner Diaries” 1978. Joka oli fiktiivinen kirja. Kirja kuvasi erästä vaihtoehto tulevaisuutta Amerikassa. Kirja kuvasi rotusotaa. Oli myös paljon muitakin kirjoja ja elokuvia mitä tuli luettua ja katsottua.

Hitlerin vankilassa kirjoittama kirja ”mein kampf” (taisteluni) oli tuttu luonnollisesti ja Siionin viisaiden pöytäkirjat. Joskus katsoimme televisiosta sellaista ohjelmaa kun kriegsberichter, joka oli uusnatsien tekemä ohjelma. Kuuntelimme myös paljon white power musiikkia. Ideologiaamme ei kuulunut muu musiikki, sillä emme halunneet tukea kaupallista musiikki teollisuutta. Olin itsekin mukana levy ja vaate bisneksessä. Jonka tarkoitus oli tukea ja rahoittaa toimintaa.

Tietynlainen underground meininki lähensin myös meitä muihin toimijoihin. Kuten moottoripyöräkerhoihin jne. Osa heistä eli, kuten mekin yhteiskunnan ulkopuolella. Ideologiamme oli niin elämämme lävitse tunkema, että monille meistä, kuten itselleni. Normaalien ihmissuhteiden solmiminen oli ongelma. Tämä osaltaan esti meitä myös, näkemästä mitä oli normaali elämä.

Skini aatteella oli myös kova kääntöpuoli. Vaikka elämämme oli suhteellisen ”hauskaa ja vapaata”. Niin lukuisten rikosten ja muiden töppäilyjen vuoksi istuin usein oikeudessa.

Syytteet olivat yleensä pahoinpitelyistä ampuma ase rikoksiin.

Vankila kutsuu. Muistan erään kerran, kun rikostutkija sanoi, että pari tällaista tekoa, niin olisi päätynyt suoraa vankilaan. Kyseessä oli lukuisia pienempiä rikosnimikkeitä, mutta kun ne olivat sattuneet samanaikaisesti, niin se oli koventava peruste.

Vankila kutsui kuitenkin, kuten oli odotettua. Jokainen tiesi, että jossain vaiheessa sekin osa oli koettava. Skini piireissä vankila kuuluin aatteen niin sanottuun ”asepalvelukseen”. Vankilaan jouduin alle 25-vuotiaana. Se oli kovapaikka. Kun tuomio tuli alas, niin puhuttiin vuosista ennen kuin tulisin kävelemään vapaana miehenä.

Vankilassa aloin miettimään elämän tarkoitusta, viikkojen ja kuukausien kuluessa huomasin, että tiilen päitä luetaan yksin. Siellä ei ollut kavereita eikä veljeyttä.

Vankilassa oli huonoin mahdollinen ihmisaines mitä Suomen maassa oli. Raiskaajia, hakkaajia, murhaajia, narkkareita, huijareita jne…

Tällaisten seurassa eläminen ja sellaiseen seuraan päätyminen ei ollut kovinkaan jaloa.

Hyvin monesti mietin itsemurhaa sellissä. Vankilan ainoa lääke oli lääkkeet.

Sieltä ei apua herunut. Jostain sain kuitenkin voimaa alkaa etsimään elämälleni sisältöä.

Luin paljon erinäistä kirjallisuutta, enkä saanut rauhaa elämääni. Takana painoi syyllisyys ja eräänlainen pettymys kaikkeen, myös aateveljiin, joita ei linnassa näkynyt. Vaikka ulkopuolella vannottiin uskollisuutta. Tutustuin vankilassa vankilalähetteihin, jotka tekivät vankila lähetystyötä.

Heidän tarinat muutoksesta sai minutkin kiinnostumaan uskon asioista.

Aloin lukemaan raamattua. Luin myös muuta kirjallisuutta, joka liittyi raamatun ymmärtämiseen.

Vuosi sen jälkeen kun oli alkanut lukemaan raamattua koin, että siinä kirjassa on jotain parempaa kuin muissa. Aloin rukoilemaan myös paljon enemmän.

Olin ollut vankilassa jo melkein kaksi vuotta, kun päätin antaa elämäni Jeesukselle. Päivämääriä ja hetkiä en osannut sanoa, mutta koin sen varmaksi ja oikeaksi asiaksi.

Minulla oli sellissä eräs kaveri, jonka kanssa keskustelimme paljon uskosta. Myös muut vangit kiinnostuivat siitä. Aloimme jopa pitää raamattupiiriä. Jälkeenpäin, kun ajattelen se oli hienoa aikaa, vaikka olin linnassa. Elämässä oli suunta, johon ei enää kuulunut rikokset eikä viha.

Hitler oli vaihtunut Jeesukseen. Hitler joka tappoi itsensä omasta itsekkyydestään, oli ihan toisenlainen johtaja, kuin Jeesus, joka antoi henkensä muiden puolesta. Myös minun.

Vankilasta päästyäni, menin kasteelle ja aloin opettelemaan elämää ihan uudesta näkökulmasta käsin. Kaveri piiri oli vaihtunut, eikä enää tarvinnut vihaa. Ennen en ymmärtänyt Jeesuksen opetusta toisen posken kääntämisestä.

Mutta nyt ymmärsin senkin, minä itse joka olin rikollinen ja väkivallan tekijä sain omat tekoni anteeksi. Tällöin myös minun piti luopua vihaamasta muita. Jumalan silmissä jokainen ihminen on arvokas, ja Jumala haluaa pelastaa kaikki ihmiset. Joku joka miettii kumpi on voimakkaampi asia, viha vai rakkaus.

Niin omasta puolestani voin sanoa, että rakkaus.

Jumalan rakkaus sulatti minun vihani. Jumala rakasti sitä kurjaa syntistä siellä vankilassa niin paljon, että tahtoi sen pelastaa.

Tällä hetkellä kun olen ollut uskossa kymmenen vuotta, olen saanut perheen ja lapsia.

Teen vapaaehtoistyötä nuorten ja muiden syrjäytyneiden parissa. Myös vankiloissa.

Olen ikuisesti kiitollinen Jumalalle kaikesta. Oma menneisyys muistuttaa minua kuitenkin siitä, mistä minut on pelastettu ja kuka minut pelasti.

Menneisyyttä en voin muuttaa, enkä kykene koskaan korvaamaan sitä pahaa jota olen aiheuttanut ihmisille. Voin vaikuttaa vaan siihen miten nyt elän.

Menneisyys on voimavara nykyisyyteen, toivonkin että jokainen nuori, joka kulkee jengeissä ja muissa porukoissa. Tai nuori joka vihaa elämää ja ihmisiä. Pysähtyy miettimään, että muille pahanolon tuottaminen lisää lopulta myös omaa pahaa oloa, ja päinvastoin.

Vaikka kuinka paljon vihaisit maailmaa, niin maailma ei sen vuoksi muutu. Ainoa joka siinä muuttuu, olet sinä itse.

Jumala joka on vihan ja pahan yläpuolella, ei kuitenkaan ole kuuron ja sokea. Hän voi muuttaa sinunkin elämän, jos vain annat hänelle siihen luvan.

Jumala ei tee elämästämme huonompaa, vaan parempaa.

Vaikka koemme monia uskon siunauksia, niin tärkein asia on kuitenkin se, että olemme taivastiellä.

Jumala ei pelasta meitä vain omista pahoista teoistamme, vaan hän pelastaa meidän myös kadotukselta. Tähän ei riitä omat teot eikä uskon lujuus, vaan yksin Jeesus.

Heikkokin usko pelastaa ja vahvakin mies hukkuu ilman Jeesusta.

1.Joh.4:9-11.KR-92.

Juuri siinä Jumalan rakkaus ilmestyi meidän keskuuteemme, että hän lähetti ainoan Poikansa maailmaan, antamaan meille elämän.

Siinä on rakkaus - ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.

Rakkaat ystävät! Kun Jumala on meitä näin rakastanut, tulee meidänkin rakastaa toisiamme.

--
Pax vobiscum !

Vanha kaunis kappaleKeskiviikko 18.02.2015 21:31

"On laiva valmiina lähtöön
se kaukomaille käy
missä taivaalla illan tullen
ei pohjan tähteä näy

Kun nousee purjeet purren
ja köydet irrotetaan
tänne ystävä armas surren
sua jäämme me kaipailemaan

Ja ellet sä luoksemme tulla
vois milloinkaan uudestaan
Niin kuitenkin sydämmissämme
Sua vain aina muistellaan

Me kanssasi riemuita saimme
Ja katsella maailmaa
Monta ihmettä näytit sä meille
Jotka nyt meitä lohduttaa saa

Me tiedämme että sä lähdet
vain koska muuta ei voi
Ja me toivomme että nyt sulle
pian taas laulu onnesta soi
Ja toivomme että nyt sulle
pian taas laulu onnesta soi"

https://www.youtube.com/watch?v=HE0DeTLDpbw
Alkuräjähdystä ei ollutkaan? Uusi tutkimus loksauttaa leuat
12.2.2015 07:02
Yleisesti hyväksytyn teorian mukaan maailmankaikkeus sai alkunsa alkuräjähdyksestä 13,8 miljardia vuotta sitten. Physics Letters B -tiedelehdessä esitellyn uuden mallin mukaan maailmankaikkeus on kuitenkin saattanut olla olemassa aina. Aiheesta kirjoittaa phys.org-sivusto.

Teoria alkuräjähdyksestä nojaa Einsteinin yleiseen suhteellisuusteoriaan. Teorian ongelmana on, että matemaattinen malli pystyy selittämään vain sen, mitä tapahtui heti alkuräjähdyksen jälkeen. Alkuräjähdystä ennen kaiken on ajateltu sijaitsevan yhdessä äärettömän tiheässä pisteessä.

Ongelmana on, että tästä singulariteetiksi kutsutusta tilasta ei tiedetä juuri mitään. Varmoja todisteita sen olemassaolosta ei ole, ja joidenkin fyysikoiden mukaan se saattaa olla pikemminkin suhteellisuusteorian puutteellisuuden seuraus kuin todellinen luonnonilmiö.

– Alkuräjähdyksen singulariteetti on yleisen suhteellisuusteorian suurin ongelma, koska fysiikan lait eivät näytä pätevän siellä, Ahmed Farag Ali – toinen mallin kehittäneistä fyysikoista – sanoo phys.orgin haastattelussa.

Kvanttimekaniikkaa ja suhteellisuusteoriaa
Alin ja Saruya Dasin luoman mallin mukaan universumilla ei ole alkua eikä loppua. Heidän mallinsa täydentää Einsteinin suhteellisuusteoriaa kvanttikorjauksella, jossa malliin otetaan mukaan kvanttimekaniikan ilmiöitä.

Phys.orgin mukaan fyysikot korostavat, että kvanttikorjausta ei ole tehty tarkoitushakuisesti siten, että alkuräjähdyksen singulariteetti saadaan eliminoitua, vaan tulos on korjauksen luonnollinen seuraus.

Heidän mallinsa on kvanttikorjattu versio niin sanotuista Friedmanin yhtälöistä, jotka kuvaavat universumin laajentumista ja kehittymistä suhteellisuusteorian puitteissa.

Vaikka uusi malli yhdisteleekin kvanttifysiikan ja suhteellisuusteorian elementtejä, ei se ole vielä täydellinen kvanttigravitaation teoria, joka yhdistäisi painovoiman ja kvanttimekaniikan toisiinsa. Ali ja Das kuitenkin uskovat tulostensa pätevän, kun tällainen teoria joskus saadaan muodostettua, phys.org-kirjoittaa.



Tokkopa ne kohta sanoo että kaikki sai alkunsa sotkan munasta, tai kinder munasta ... Näin Se menee kun ei haluta nöyrtyä Totuuden edessä. Selityksiä löytyy kuin hiihto maajoukkueelta doping testin jälkeen















http://www.talouselama.fi/uutiset/alkurajahdysta+ei+ollutkaan+uusi+tutkimus+loksauttaa+leuat/a2292192

KRISTINUSKON RAAMATTU ON TOTTA!!!Maanantai 16.02.2015 20:26

"Kuka on niinkuin Herra meidän Jumalamme, joka korkealla asuu ja ALENTUU katsomaan Taivaassa ja Maassa? Hän, joka tomusta nostaa alhaisen, korottaa loasta köyhän asettaakseen hänet ruhtinasten rinnalle, Hänen kansansa ruhtinasten rinnalle". (Psalmi 113:5-8)
Jumalamme on ainutlaatuinen. Hän alensi muinoin itsensä, tulemalla alas katsomaan omin silmin oliko Sodoman pahuus, josta tuskan huudot nousivat Taivaaseen, totta.
Myöhemmin Hän alentui tulemalla palvelijaksi, syntyen talliin, eläen köyhän elämää, kestäen maailman pahuuden, joka huipentui ristin kuolemaan meidän pahojen ihmisten pelastukseksi.
Ei ole todellakaan toista Jumalaa, joka sellaista tekisi. Ei allah, eikä muut epäjumalat tee sellaista.
Siksi sana rististä on hulluutta tälle maailmalle, joka kunnioittaa voimaa ja ihmisviisautta. Mutta niille jotka tämän uskovat itsellensä iankaikkiseksi pelastukseksi, niille tämä on Jumalan voima ja viisaus.
Ylistetty olkoon Jeesuksen nimi ikuisuudesta ikuisuuteen. Amen


Kristinusko on totta ja kaikki muu taru on höpinää, allahia ei ole olemassa, allah on alistamista, raamattu ei salli vuodattaa verta. Jeesus kristus ei vuodattanut verta, pahat ihmiset vuodattivat kristuksen veren että me pelastuisimme.

Varteen jeesuksen sanat ottakaammeMaanantai 16.02.2015 19:34

Jeesus sanoo:
"Älkää huolehtiko hengestänne, siitä mitä söisitte tai joisitte, älkää ruumiistanne, siitä millä sen vaatettaisitte. Eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet? Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut! Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa?
Mitä te vaatetuksesta huolehditte! Katsokaa kedon kukkia, kuinka ne nousevat maasta: eivät ne näe vaivaa eivätkä kehrää. Minä sanon teille: edes Salomo kaikessa loistossaan ei ollut niin vaatetettu kuin mikä tahansa niistä. Kun Jumala näin pukee kedon ruohon, joka tänään kasvaa ja huomenna joutuu uuniin, niin tottahan hän teistä huolehtii, te vähäuskoiset!
Älkää siis murehtiko: 'Mitä me nyt syömme?' tai 'Mitä me juomme?' tai 'Mistä me saamme vaatteet?' Tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne tietää kyllä, että te tarvitsette kaikkea tätä. Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin. Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet." (Matt. 6:25-34)