IRC-Galleria

Kristian1

Kristian1

Rakas taivaan isä joka loit maan ja taivaan ja ihmiset. Rakastan jumalaa,itseä, lähimmäisiä ja sitten ystäviä. Aamen.
"Elämä kohtelee joitakin silkki-hansikkain, toisia kumi-hansikkain ja joitakin nyrkki-raudalla".

Ole rehellinen niin kaikki asiat menee hyvin ja mielikin on parempi eikä elämä ole vakivaltaa silloin.

"REHELLISYYS ON RAKKAUDEN OSOITUS JA APU VIELÄ LISÄKSI"

6/6 Älä myy perintöosaaPerjantai 27.03.2015 18:06

"Tahtonsa mukaan hän synnytti meidät totuuden sanalla, ollaksemme hänen luotujensa esikoiset." (Jaak.1:18) Uskovat, Jumalan lapset, ovat kaikkien ihmisten joukossa ne, jotka perivät Jumalan valtakunnan. Päästäkseen perimään Taivaspaikan ja ollakseen esikoinen, tulee uudestisyntyä Jumalan Hengestä evankeliumin sanan uskomisen kautta, johon sisältyy syntielämän hylkääminen. Tulee myös pysyä siinä uskossa, Kristuksessa, loppuun asti.

"Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset, eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa. Ja tuommoisia te olitte, jotkut teistä; mutta te olette vastaanottaneet peson, te olette pyhitetyt, te olette vanhurskautetut meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja meidän Jumalamme Hengessä." (1Kor.6:9-11)
Paavali varoitti uskovia eksymästä luulemaan, että ihminen voi olla uskossa ja silti elää suruttomana synnissä. Huomaa sanamuoto "Te olitte", joka viittaa menneisyyteen. Valitettavasti nykyisin vaikuttaa siltä, että on kristittyjä huorintekijöitä (avoliitot, esiaviollinen seksi), varkaita, epäjumalanpalvelijoita (kuvien kumartajia ja mammonan palvelijoita, niitä, jotka uskovat omalla tavallaan Jumalaan), avionrikkojia (puolisonsa hyljänneitä ja UUDELLEEN naimisiin menneitä, muun syyn kuin huoruuden tähden), homoja (tätä kutsutaan rakkaudeksi, joka on synnynnäistä), juoppoja (alkoholismia sanotaan nykyisin sairaudeksi), ahneita, pilkkaajia (vääriä oppeja opettavat tai ne jotka puhuvat Jumalasta kevyeen sävyyn). Paavali selvästi käski erottamaan seurakunnan yhteydestä ne, jotka vaeltavat synnissä kutsuen samalla itseään uskoviksi (1Kor.5). Tämä on tarpeen juuri sitä varten, että tapahtuisi katumusta ja uudistumista uskossa, ettei yksikään joutuisi kadotukseen muun maailman kanssa. Seurakuntakuri varjelee myös muita uskovia synnin hapatuksesta ja ulkopuolisten halveksimisesta. Seurakunnan tulee olla todistus Jeesuksen läsnäolosta omiensa keskellä. Silloin se on valona ja suolana tässä ajassa vetäen mukaan niitä, joita Jumala kutsuu.

Tuntuuko tämä kirjoitus sinusta oudolta tai uudenlaiselta? Kenties se voi johtua siitä, että olet kuullut vesitettyä sananjulistusta viikosta toiseen etkä ole tutkinut Raamattuasi pitkään aikaan. Kuulostaako tämä lakihenkiseltä ja ahdasmieliseltä? Kenties et silloin tunne edes Uutta Testamenttia. Luuletko, että muinainen uskonratkaisusi riittää perille saakka ja on varma vakuutus helvetin tuomion varalle, vaikket ole enää Sanalle kuuliainen? Kenties olet eksytetty luulemaan, että "kerran pelastettu aina pelastettu"-oppi on Raamatun mukainen?
Vai iloitsetko tästä kirjoituksesta, koska kuulet siinä sielusi Paimenen äänen kaikua, joka rohkaisee sinua pysymään lujana loppuun asti Sanan kuuliaisuudessa antaen voimaa siihen ja iloa siitä kärsimysten ja vainojen keskellä? Sinun on ratkaistava se.

5/6 Älä myy perintöosaaPerjantai 27.03.2015 18:05

"Simeonin pojat olivat Jemuel, Jaamin, Oohad, Jaakin, Soohar ja Saul, kanaanilaisen vaimon poika." (1Moos.46:10) Israelin pojista Simeon oli yhtynyt kanaanilaiseen naiseen ja antanut pojalleen nimen Saul. Saul-nimi viittaa jälleen huonoon asiaan. Uuden testamentin puolella Saul oli seurakunnan kiihkein vainooja, josta tuli myöhemmin Apostoli Paavali. Saulin nimessä oli selvät yhtäläisyydet ja viitteet Edomiin eli Eesauhun. Israelin kuningas Saul myös ikään kuin möi esikoisuutensa ihmissuosiosta ja ajallisista asioista. Tämä on varoitus meille uuden liiton uskoville, ettemme pidä halpana Herran Sanaa ja sen ohjeita. Varokaamme nykyistä buumia, jolla kaikki pyritään kuittaamaan kulttuurisidonnaisuudella tai sanotaan jonkun selvän Herran ohjeen olevan tulkintakysymys. Jumala on tarkka Sanastaan, joten älkäämme ottako mitään pois vesittäen sen selviä ohjeita, älkäämme myöskään lisätkö siihen mitään omilla tulkinnoillamme, ettei meidän havaittaisi olevan valehtelijoita Jumalan edessä. Nykyinen postmoderni sukupolvi ei hyväksy absoluuttista totuutta, vaan elämänohjeena näyttää olevan luottaminen omiin tunteisiin ja mielihyvän kokemiseen. Tämä hapatus on levinnyt myös uskovien joukkoon. Jos olet seurakunnan kaitsija, niin myytkö taivaspaikkasi myymällä totuutta ihmiskunnian säilyttämiseksi? Vai pysytkö uskollisena Sanalle julistaen laumalle KOKOJumalan tahdon, johon sisältyy parannuskehotuksia synnissä eläville uskoville ja joka on viaton kaikkien kuulijoiden vereen? Silloin saat kerran kiitokseksi Herralta kuihtumattoman seppeleen ja Hän pelastaa sinut ja ne, jotka sinua kuulevat tulevasta suuresta ahdistuksesta ja vihan ajasta (Hes.33; Apt.17:38; 1Tim.4:16; 1Piet.5:1-4; Ilm.3:10-11).

"Pyrkikää rauhaan kaikkien kanssa ja pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa; ja pitäkää huoli siitä, ettei kukaan jää osattomaksi Jumalan armosta, ettei mikään katkeruuden juuri pääse kasvamaan ja tekemään häiriötä, ja monet sen kautta tule saastutetuiksi, ja ettei kukaan olisi haureellinen tahi epäpyhä niinkuin Eesau, joka yhdestä ateriasta myi esikoisuutensa. Sillä te tiedätte, että hänet sittemminkin, kun hän tahtoi päästä siunausta perimään, hyljättiin; sillä hän ei löytänyt tilaa peruutukselle, vaikka hän kyynelin sitä pyysi." (Hebr.12:14-17) "Eikä sinne ole pääsevä mitään epäpyhää eikä ketään kauhistusten tekijää eikä valhettelijaa, vaan ainoastaan ne, jotka ovat kirjoitetut Karitsan elämänkirjaan." (Ilm.21:27)

Tämä on vakava varoitus uskoville. Harvoin kuitenkaan enää varoituksia kuulee, ikään kuin emme olisi niiden tarpeessa. Alkuseurakunnan uskovat tarvitsivat varoituksia ja kehotuksia pysyäkseen uskossa, mutta me emme näytä niitä tarvitsevan, vaikka meidän tilamme on useimmiten kaukana Uuden Testamentin kristillisyydestä. Profeetallinen sana on juuri varoitusta Israelin kansan vaiheista uuden liiton seurakunnalle sovellettuna. Jumalan Sana on aina ajankohtainen, sillä emme ole vielä täydellisiä emmekä ole vielä perillä Taivaan kodissa. Myymmekö me esikoisuutemme eli Taivaan perintömme? Onko todellakin kaikella hintansa? Toivottavasti ei! Herra antakoon meille Henkensä kautta aina tuoretta öljyä lamppuihimme, jotta ymmärtäisimme, mikä on tärkeintä elämässämme. Jos katseemme ei ole näkymättömissä ja iankaikkisissa, niin emme silloin tule kestämään uskon koetuksissa. Muistakaamme, että nimemme voidaan pyyhkiä pois Elämän Kirjasta ellemme valvo itseämme ja opetustamme (1Tim.4:16; Ilm.3:1-6).

4/6 Älä myy perintöosaaPerjantai 27.03.2015 18:04

'Seiir' tarkoittaa hebrean kielellä 'karvaista' tai 'vuohia' ja 'vuohipukkipaholaista'. Se on Kirkko-Raamatussa käännetty metsänpeikoksi. Eesau kuuluu vuohiin eikä lampaisiin. Edomin kansa on vuohikansa, joka on saava tuomionsa Israelin kansan vainoamisesta. Tämä tuo mieleen kansojen tuomion, jossa Jeesus paluunsa yhteydessä, erottaa lampaat vuohista. Vuohikansat joutuvat ikuiseen tuleen, vaikka luulivat kaiken olevan hyvin (Matt.25:31-46). Vuohikansat ovat niitä kansoja, jotka suuressa ahdistuksessa vainoavat juutalaiskristittyjä ja sillä tavalla todistavat uskonsa vääräksi teoillaan.

"Kun Eesau oli neljänkymmenen vuoden vanha, otti hän vaimoikseen Jehuditin, heettiläisen Beerin tyttären, ja Baasematin, heettiläisen Eelonin tyttären. Näistä tuli Iisakille ja Rebekalle katkera suru." (1Moos.26:34-35)
Eesaun vaimon valinta kuvasi myös sitä, mihin hän oli mielistynyt. Hänen olisi pitänyt HAKEA vaimo isänsä suvusta eikä heettiläisistä, epäjumalanpalvelijakansasta, jonka Herra tuhosi israelilaisten tieltä Kanaanin maassa, heidän kauhistuttavien tekojensa tähden. Heettiläiset johdetaan sanasta 'CHAT', joka tarkoittaa pelkoa ja kauhua, jolla saatana pyrkii lamaannuttamaan uskovia nykyisinkin.

"Mutta Timna oli Elifaan, Eesaun pojan, sivuvaimo, ja hän synnytti Elifaalle Amalekin." (1Moos.36:12) Eesaun väärät vaimovalinnat tuottivat sen mukaisia hedelmiä. Eesaun suvusta periytyivät amalekilaiset eli kansa, joka vainosi Israelia ja josta Jumala oli lausunut peruuttamattoman tuomion. Tämä on myös varoitus nykyuskoville, etteivät he ottaisi ketä tahansa itselleen vaimoksi. Uskovan kuuluu ottaa vaimokseen tai miehekseen aito uskova. Tästä on monella karvaita kokemuksia tänäkin päivänä. Oletko valmis myymään taivaspaikkasi vaimon hinnalla?

"Ja nämä olivat ne kuninkaat, jotka hallitsivat Edomin maassa ennenkuin yksikään kuningas oli hallinnut israelilaisia: Kun Samla kuoli, tuli Saul, Rehobotista, virran varrelta, kuninkaaksi hänen sijaansa." (1Moos.36:31, 37)
Saul-nimi esiintyy tässä ensimmäistä kertaa. Se oli alun perin pakanakuninkaan nimi. Saul, hebreaksi Shaul, kirjoitetaan samalla tavalla kuin Sheol, joka tarkoittaa Tuonelaa. Sen niminen oli myös Israelin ensimmäinen kuningas, joka aloitti Hengessä, mutta päätti elämänsä lihan vallassa, Jumalan hylkäämänä, jatkuvan tottelemattomuutensa tähden. Rehovot viittaa avaruuteen, laveaan tiehen, jota Saul kulki. Meidän tulee avartua armossa, joka vaikuttaa meissä kasvua Kristuksen kaltaisuuteen ja maailmallisuuden hylkäämistä. Valitettavasti monet kristityt avartuvat nykyisin maailmaan päin ollen suvaitsevaisia syntiin ja harhaoppeihin nähden kutsuen tätä rakkaudeksi. Se on kuitenkin pöyhkeäksi paisumista ja kaidan tien laventamista ja armon irstaudeksi kääntämistä johtaen lopulta kadotukseen (Matt.7:13-27; 1Kor.5:1-2; Juud.3-5). Se on maailman rakkautta ja vihollisuutta Jumalaa kohtaan. Kuningas Saulin lähipiiriin kuului edomilainen Dooeg, joka paljasti Daavidin piilopaikan, kun hän oli kateellista ja vainoharhaista Saulia paossa. Dooeg surmasi myös Herran papit (1Sam.21-22).

3/6 Älä myy perintöosaaPerjantai 27.03.2015 18:04

Edomin juurisana löytyy sanasta Adam, joka tarkoittaa ihmistä. Odem taas tarkoittaa karneolia, punaista jalokiveä, kreikaksi sardionia, joka on kuudes perustus Uuden Jerusalemin muurissa (Ilm.21:20). Kuusi on ihmisen eli Adamin luku. Se on myös Pedon eli tulevan Antikristuksen luku (Ilm.13:18). Jeesuksella oli myös vakava sanoma Sardeen kaupungin seurakunnalle. Heillä oli elävän nimi, mutta heidän uskonsa oli kuollutta eivätkä he olleet valmiita kohtamaan Herraa Hänen tulemuksessaan, muutamia uskovia siellä lukuun ottamatta (Ilm.3:1-6). Adama taas tarkoittaa maaperää, savea. Adam kuvaa siis luonnollista, sielullista ihmistä, jonka sydän on kiinni ajallisissa asioissa. Eesau möi esikoisuutensa Jaakobille lautasellisesta punaruskeata keittoa. Siksi hän sai nimeksi Edom, joka tarkoittaa punaruskeata. Kun Eesau pyysi Jaakobilta keittoa, niin hän suoraan käännettynä alkukielestä sanoi: "Punaruskeata punaruskeasta (hebr: Min HaAdom HaAdom)". Tämä kuvaa sitä, että Eesau oli maallisista maallisin, perinpohjaisesti maailmallinen ja sielullinen. Eesau edustaa siis tässäkin mielessä turmeltuneen luontonsa hallitsemaa kristittyä, joka ei ole antautunut pyhityksen prosessiin eikä näin ollen ole näkevä Herraa (Room.6:15-16, 8:5-13; Hebr.12:14). Älkäämme siis jättäkö vaellustamme tyytyen uskoontulon kokemukseen, vaan kasvakaamme armossa, Jeesuksen tuntemisen kautta. Kristitty, joka rakastaa tätä maailmaa ja sen henkeä tulee Jumalan viholliseksi, eikä Isän rakkaus asu hänessä (Jaak.4:4; 1Joh.2:15-17).

Eesau oli myös taitava metsästäjä, kuten edeltäjänsä maailman ensimmäinen valtias ja Antikristuksen esikuva Nimrod (Nimrod-nimi viittaa kapinaan/ 1Moos.10:8-10). Ilmestyskirjan valkoisella hevosella ratsastaja (Ilm.6:2), jolla on jousi ja seppele kuvaa Antikristuksen tulevaa sielujen valloitusta väkevän eksytyksen kautta, jonka Jumala on lähettävä niille, jotka eivät ole ottaneet vastaan rakkautta [evankeliumin] totuuteen voidaksensa pelastua, vaan ovat mielistyneet vääryyteen eli syntiin (2Tess.2).

Apostoli Johannes kuvasi lukuisat antikristukset ja väärät profeetat sellaisiksi, jotka puhuvat kuten maailma puhuu ja siksi maailmalliset kuulevat mielellään heitä (1Joh.2:15-19; 1Joh.4:1-6). Eesau edustaa juuri niitä ihmisiä, jotka ovat uskoneet Jeesukseen, mutta eksyneet pois totuudesta, valheopetuksen tai maailmallisten himojen vuoksi. He ovat olleet uskovien piireissä, mutteivät pysyneet Sanassa, eivätkä näin ollen tulleet todellisiksi opetuslapsiksi. Eesaun hengellisissä jälkeläisissä ei ole ristin pahennusta, vaan he ovat lahjakkaita ja voimakkaita ja haisevat 'metsälle', jossa on petojen tuoksua (1Moos.27:27). Heissä ei ole Kristuksen tuoksua. He ovat hedelmättömiä puita, kahdesti kuolleita, vedettömiä pilviä (Juud.12). He ovat siis hyödyttömät, eivätkä ole puhdistautuneet epäpyhistä asioista eivätkä näin ollen voi olla astioita jaloa käyttöä varten, Jumalalle (2Tim.2:16-22). He rakastavat nautintoja ja itseään enemmän kuin Jumalaa. Tämä on valitettavasti kuvaus lopunajan kristikunnasta, jossa on jumalisuuden ulkokuori, muttei [ristin] voimaa (2Tim.3:1-5). He ovat kylväjä-vertauksen kallio- ja orjantappuramaaperän kaltaisia, jotka kestävät jonkun aikaa uskossa (Luuk.8:4-18).

2/6 Älä myy perintöosaaPerjantai 27.03.2015 18:03

"Ja Iisak rukoili Herraa vaimonsa puolesta, sillä tämä oli hedelmätön. Ja Herra kuuli hänen rukouksensa, ja hänen vaimonsa Rebekka tuli raskaaksi. Ja lapset sysäsivät toisiaan hänen kohdussansa. Niin hän sanoi: 'Jos näin käy, minkätähden minä elän?' Ja hän meni kysymään Herralta. Ja Herra sanoi hänelle: 'Kaksi kansaa on sinun kohdussasi, kaksi heimoa erkanee sinun ruumiistasi, toinen heimo on toista voimakkaampi, vanhempi palvelee nuorempaa.' Kun hänen synnyttämisensä aika oli tullut, katso, hänen kohdussaan oli kaksoiset. Joka ensiksi tuli hänen kohdustaan, oli ruskea ja yliyltään niinkuin karvainen vaippa; sentähden pantiin hänelle nimeksi Eesau. Senjälkeen tuli ulos hänen veljensä, ja hän piti kädellään Eesaun kantapäästä. Ja hänelle pantiin nimeksi Jaakob. Iisak oli kuudenkymmenen vuoden vanha heidän syntyessänsä. Ja pojat kasvoivat suuriksi, ja Eesausta tuli taitava metsästäjä, aron mies; Jaakob sitä vastoin oli hiljainen mies (hebreaksi 'tam'; tarkoittaa hiljaista, vaatimatonta, kuten Herramme Jeesuskin oli), joka pysyi kotosalla. Iisak rakasti enemmän Eesauta, sillä hän söi mielellänsä metsänriistaa, mutta Rebekka rakasti enemmän Jaakobia. Kerran, kun Jaakob oli keittänyt itselleen keiton, tuli Eesau kedolta nälästä nääntyneenä. Ja Eesau sanoi Jaakobille: 'Anna minun särpiä tuota ruskeata, tuota ruskeata keittoa, sillä minä olen nälästä nääntynyt.' Sentähden hän sai nimen Edom. Mutta Jaakob sanoi: 'Myy minulle ensin esikoisuutesi.' Eesau vastasi: 'KATSO, minä kuolen kuitenkin, mitä minä esikoisuudellani teen?' Jaakob sanoi: 'Vanno minulle ensin.' Ja hän vannoi hänelle ja myi esikoisuutensa Jaakobille. Ja Jaakob antoi Eesaulle leipää ja hernekeittoa. Ja hän söi ja joi, nousi ja meni matkoihinsa. Niin halpana Eesau piti esikoisuutensa."(1Moos.25:21-34)
Iisakin vaimo Rebekka sai kaksoset ihmeen KAUTTA, sillä hän oli hedelmätön. Tämä on myös eräänlainen esikuva Messiaan syntymästä, joka oli syntyvä neitsyestä. Jaakobia eli Israelia kutsutaan Raamatussa Jumalan esikoispojaksi. Jumala kutsui myöhemmin esikoispoikansa Israelin pois Egyptistä (2Moos.4:22). Jaakob eli Israel ei syntynyt ensin, vaan Eesau syntyi ensin, mutta Herra sanoi, että vanhemman olisi palveltava nuorempaa. Yleensä ensiksi syntynyt poikalapsi oli esikoinen eli kaiken perillinen, mutta tässä tapahtui poikkeus, sillä Jumala rakasti Jaakobia, mutta vihasi Eesauta. 'Vihata' on hebreaksi 'sne', joka tarkoittaa myös syrjiä, halveksia, tuntea vihamielisyyttä. Kreikaksi se on 'miseo', tarkoittaen myös 'olla rakastamatta, olla välittämättä, pitää vähemmän arvoisena'. Jumala siis tiesi etukäteen, millainen vanhempi veli olisi. Tämä on myös osoitus siitä, että Jumalan valinta tapahtui armosta (Mal.1:2-3; Room.9:10-13).
Profeetta Hoosea kirjoitti nämä sanat paljon myöhemmin: "Egyptistä minä kutsuin poikani" (Hoos.11:1), jota sitten Matteus evankeliumissaan sovelsi tarkoittamaan Jeesusta, kun Hän palasi maanpaosta Egyptistä Herodeksen kuoltua. (Hoos.11:1; Matt.2:15). Tämä on juutalainen Midrash tulkintatapa, jota sekä Jeesus että apostolit käyttivät. Midrash tarkoittaa 'tutkimusta' tai 'selvitystä' ja se tulee sanasta 'darash', joka tarkoittaa 'etsiä' ja 'kysellä'. Kaikki profeetat ovat itse asiassa viitanneet Messiaaseen, sillä profetian Henki on Jeesuksen todistus.

Jeesuksesta sanotaan myös, että Hän on esikoinen viitaten siihen, että Hän on kaiken perillinen eikä ensiksi luotu, kuten esimerkiksi Jehovan todistajat väärin opettavat vedoten Sananlaskujen väärin käännettyyn kohtaan, joka kertoo Viisauden olevan luomisen tulosta. Alkukielellä, samoin kuin King James-käännöksessä, kuitenkin selvästi sanotaan, että Jumala omisti Viisauden aikojen alusta (Sananl.8:22). Asiayhteys sen myös paljastaa (Kol.1:15-18). Jeesus on myös siinä mielessä esikoinen, että Hän on noussut ruumiillisesti kuolleista ensimmäisenä. Koska Hän on Jumalan esikoinen, niin myös kaikki hengelliset siunaukset ovat Hänessä taivaallisissa, joista mekin saamme Kristuksen kanssaperillisinä myös ammentaa jo nyt, esimakuna tulevasta (Ef.1:3).

Nyt käymme tutkimaan Eesaun eri nimityksiä ja sitä, mitä ne tarkoittavat alkukielen mukaan. Hebrean kielessä ei ole vokaaleja, vaan ainoastaan konsonantteja. Vain asiayhteys kertoo, mistä on kysymys ja jäljestäpäin lisätyt vokaalimerkit konsonanttien alapuolella. Yksi sana saattaa merkitä monta asiaa, mikä tekee käännöstyön haastavaksi. Tästä johtuen hebrean kielellä on Raamatussa lukuisia sanaleikkejä. Monesti henkilön nimi kuvaa myös hänen persoonansa ja on usein profeetallinen.

Eesaun toiset nimet ovat Edom ja Seiir (viitaten hooronilaiseen Seiirin vuoristoon, johon Eesau asettui myöhemmin).

Eesau, hebreaksi Eesav, tarkoittaa ruohoa. Tämä viittaa siihen, ettei hän ollut pysyvä iankaikkisesti, koska hän ei tehnyt Jumalan tahdon mukaan. Kaikki liha on kuin ruoho ja se katoaa. Eesau oli siis lihallisen ihmisen esikuva, sillä hän oli yltäpäältä karvojen peitossa, niinkuin ruohoa. Hän oli läpikotaisin lihallinen ja maailmallinen.

1/6 Älä myy perintöosaaPerjantai 27.03.2015 18:02

Maailmassa kuulee joskus sanottavan: "Kaikella on hintansa". Tämä pitää paikkansa erityisesti korruptoituneissa valtioissa, joissa rahalla tai muulla lahjonnalla joku voi saada viranomaiset hiljaisiksi tai jopa osallistua pimeyden tekoihin. Harva on lahjomaton ja nekin harvat uhataan poistaa väkivalloin tai muuten tieltä. On erittäin raskasta pysyä lujana periaatteissaan, kun on nääntymäisillään ja pahantekijät menestyvät ympärillä. Lahjomattoman ihmisen moraalin täytyy olla syvälle juurtunut ja kallisarvoisin aarre, jotta hän olisi VALMIS sen tähden elämään niukkuudessa ja kuolemanuhan alaisena. Sellainen ihminen on kuitenkin viisas ja näkee nokkaansa pitemmälle, ymmärtäen ettei rikos kannata.

Kuinka tämän tulisi olla totta meidän keskuudessamme, jotka olemme Jumalan lapsia ja Sen Valtakunnan perillisiä, joka ei koskaan tule järkkymään. Vaikka me joudumme odottamaan sen ilmestymistä, välillä nääntyen, monenlaisissa ahdistuksissa ja koetuksen helteessä., niin silti tämä uskollisuus kannattaa. Tässä täytyy olla silmät ja sydän kiinni iankaikkisissa ja näkymättömissä asioissa, muutoin emme tule kestämään loppuun asti.

On totta, että synnistä voimme saada hetkellistä helpotusta oloihimme ja ohimeneviä nautintoja. Paholainen tarjoaa aina oikotietä onneen, pikaratkaisuja ja puuduttavia lääkkeitä hengellisiin ja sielullisiin sairauksiimme, mutta niiden hinta on korkea ja lasku tulee yleensä perässä, sillä ne ohittavat aina ristin tien, johon olemme uskovina kaikki kutsutut. Jeesuksen sanat opetuslapseudesta ovat vielä voimassa ja ne koskettavat kaikkia uskovia kaikkina aikoina. "Ja hän sanoi kaikille: 'Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä joka tahtoo pelastaa elämänsä (kreikaksi: 'psykhé'= sielullinen elämä, Adamista peritty, turmeltunut luonto), hän kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän pelastaa sen.'" (Luuk.9:23-24) Nämä sanat, jotka ovat uskomme perusopetusta, eivät enää julistuksessa kuulu kristillisellä kentällä paljonkaan, sillä leipä ja sirkushuvit ovat tulleet pääasiaksi monessa paikassa. Itsensä toteuttaminen, hyvä itsetunto ja muut itserakkauden kaunistetut nimitykset ovat valtaamassa alaa kristillisyydessä. Myöskin kirkkojen ja eri seurakuntien jäsenmäärät ovat monien pastoreiden prioriteetti, joten pelätään julistaa Raamatun epämiellyttäviä opetuksia mm. kuuliaisuudesta Jumalan Sanalle, jäsenkadon pelossa. Näin vesitetään Jumalan Sanaa ja nukutetaan sieluja ikuiseen uneen jättäen heidät ilman varoituksia ja kehotuksia, jotka ovat uskoville tarpeen, jotta he säilyisivät uskossa lujina loppuun asti (2Tim.4:1-5). Tällä tavalla seurakunnissa tehdään viisaista tyhmien neitsyiden kaltaisia (Matt.25:1-13). Paavali kertoi Timoteukselle tulevista, vaikeista viimeisistä päivistä, jolloin kristityt tulevat olemaan itserakkaita ja nautintoja enemmän kuin Jumalaa rakastavia (2Tim.3:1-5). Näin on parhaillaan käymässä silmiemme edessä.

Kun tulimme uskoon, me pääsimme osallisiksi Kristuksen kanssa Taivaan Valtakunnan perinnöstä, joka odottaa meitä kerran perillä (1Piet.1:3-5; Room.8:17), jos pysymme uskossa, siihen perustuneina ja lujittuneina loppuun asti (Matt.24:13; Kol.1:21-23).

Vanha Testamentti tai oikeimmin Pyhät Kirjoitukset, kuten Paavali tuota kirjakokoelmaa arvokkaammin kutsuu, kertoo meille varoitukseksi Eesausta, joka on esikuva luopiosta, joka möi esikoisuutensa lautasellisesta punaruskeata keittoa. Tämä kirjoitus pyrkii valaisemaan joitakin asioita Eesaun elämästä ja luonteesta tutkien alkukieltä, joka vahvistaa tiettyjä totuuksia. Jokainen Jumalan Sana on taattu (Sananl.30:5), eikä alkukielellä (hebrea) ole yhtäkään turhaa sanaa. Uskon siis sanalliseen inspiraatioon, jota Jumala on valvonut aikojen saatossa. Siksi olisi erittäin tärkeää Raamatun käännöstyössä, että käännettäisiin aina "sana sanalta" -menetelmällä niin pitkälle kuin mahdollista eikä ns. dynaamisesti, kääntäjien ajatusta mukaillen.

Kerron teille nyt totuudenPerjantai 27.03.2015 17:59

Tiedän toki paljon ja on laaja näkö uskonnosta.

Monesti kun katson ihmisiä, niin he huomaamati puhuu raamatun kieltä.
Toisinaan kaunista kuultavaa, mutta toisinaan heillä menee senat sakasin eli sanat sekaisin.

Tuossa huomaan ihmisestä että tarvii opetusta sillä elämää pitää elää järjestyksessä eikä saatanan kera.

Toki voi kokeilla väärää polkua omalla vastuulla, mutta en suosittele.

Raamatussa pietari varoittaa sekaantumasta toisten asioihin sillä itse sekääntuja joutuu yleensä hankaluuksiin.

saatana kehoittaakin sekaantumaan jolloin tämä ihminen tarvii opetusta, että ei sekaannu toisten asioihin.

Totuus on kylmä ja toisinaan vaikeakin ihmisten ymmärtää, että raamattu on ihmistä varten ja sen ihmisen parasta, että ei katoa pahassa maailmassa.

Rukoillaan yhdessäPerjantai 27.03.2015 17:52

Alku sanat.

Raamattu on meitä 2011 vuotta edellä kaikessa.

Jeesus kristus kertoi 0004 eli 2011 vuotta sitten melle kaiken tarvitsevan.

Jeesuksen opetus lapset näkivät kaiken tapatuman ja kirjoitti jeesuksen elämästä. Nämä 12 apostolia jotka jeesus valitsi työhönsä, jeesus opetti nämä opetus lapset ymmärtämään elämää elämällä.

Matteuksen lopussa, luku 28, lähetys käskyssä sanotaan:
Julistakaa evankeliumi kaikille maan kansoille ja opettakaa niin kuin minä olen opettanut teitä, kastakaa isän ja pojan ja pyhän hengen nimeen.

Jeesus tarkoitti tällä, että Kaikille opetus ja kaste, että kaikki jotka uskoo minuun on pelastettu sanassa ja kasteessa.

Mutta rukoillaa sitten vielä tähän päätteeksi.


Jeesus me kiitetään siitä että sulla on lopullinen viisaus
ja totuus. Me tullaan näkemään se että miten nää
asiat lopunaikana toteutuu sitä mukaan kuin me eletään.
Herra me kiitetään siitä että me saadaan kaiken aikaa
luottaa sinuun.
Sulla on historia hanskassa.
Kiitos jeesus siitä sun pyhässä nimessä.
Aamen.
jakeessa 13 johannes kirjoitaa että tämä
peto tekee suuria ihmeitä niin että
se saa tulenkin taivaasta lankeamaan maahan
ihmisten nähden. Tää uskonnollinen peto tekee ihmeitä,
taivaasta lankeavaa tulta ei ole tarkemmin selitetty
ja tää ihme herättää mielenkiintoa ja kunnioitusta.
Se on kuin sirkustemppu jolla katsojat sadaan
kiinnittämään huomionsa esiintyjään.
Voima jolla ihmeet tapahtuvat ovat lohikäärmeeltä ja
satanalta. Onkin syytä todeta että kaikki ihmeet
ylipäätään eivät ole jumalasta.
Johannes sanoo että älkää jokaista henkeä uskoko
vaan koetelkaa henget ovatko ne jumalasta.
Tästä te tunnette sanoo johannes, tästä te tunnette
jumalan hengen jokainen henki joka tunnustaa
jeesuksen kristukseksi, lihaan tulleeksi on
jumalasta.


Yksikään henki joka ei tunnusta jeesusta, ei ole jumalasta
vaan antikristuksen henki jonka te olette kuulleet olevan
tulossa ja johannes sanoo että se on jo maailmassa.
Jo tuolloin johanneksen kirjoittaessa noin 80 - 90
jälkeen kristuksen, antikristuksen henki oli jo maailmassa
se on vaikuttanut enemmän ja enemmän ja se huipentuu
lopunaikana. Monissa uskonnoissa tapahtuu ihmeitä.
Ihmeiden takana voi olla jumala, voi olla satana ja
voi olla ihmisen oma psyyke "lainaus merkeissä ihmeiden takana".

Nyt lopunajan ihminen ottaa mielellään vastaan ihmeen kuin ihmeen
ilman moraalisia velvotteita, ilman parannuksen välltämättömyyttä.
Ihmiset etsivät parantumista ilman puhtautta ja uskontoa ilman jumalaa.

Joka jotenkin vois tuomita minut.


jakeessa 16-17 johannes kirjoita ilmestyskirjan 13 luvussa näin.
Ilmestys kirja. 13:16-17. Ja se saa kaikki, pienet ja suuret,
sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin
oikeaan käteensä ti otsaansa, ettei kukaan muu voisi ostaa eikä
myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku.

Väärä profeetta työskentelee taloudellisen riippuvaisuuden
aikaan saamiseksi. Taloudellisuuden antikristuksesta sen
aikaan saamiseksi. On sanottu että se joka halitsee kansan
vatsaa halitsee myös kansaa.

Antikristus saa väärän profeetan uskonnollisen johtajan
toimesta taloudellisen vallan kahvat.
Eli nää kaksi johtajaa tulevat yhdessä toimimaan samaan päämäärään ja
vallan hanskassaa on koko aika antikristus.

Taloudellinen keskittyminen on mielen kiintosesti yksi lopunajallinen merkki.
Me ollaan kovaa vautia matkalla rahatonta yhteiskuntaa, yhteiskuntaa jossa
kaikki talous yhdistyy ja lopulta yhden näyttöpäätteen tai
mikä se sitten tulee olemaankin yhden kaverin hallittavissa.

Tässä puhutaan merkistä käteen ja merkistä otsaan. Mikä se on?
se on taloudellisen vallan väline, sillä kontroloidaan ihmisiä
että he suostuvat johtajien valtaan.

Jos et ota merkkiä, et osta kaupasta tavaraa.
Jos et ota merkkiä , et pysty hoitaan terveyttäs
terveykeskuksessa ja niin edelleen.

Mikä tää merkki on? onko se että joku on ajatellut
mikrolastu tai joku vastaava jokin pieni joka laitetaan
ihonalle vai mikä se on? joka tapauksessa merkin ottamisessa
täytyy liittyä uskonnollinen sisältö. Sitä ei oteta vahigossa
vaan sen ottamiseen liittyy kumartaminen, suostuminen
antikristuksen arvoihin ja hänen taloudelliseen valtaansa.



Taloudellinen riippuvaisuus saattaa johtaa myös hengelliseen
riippuvaisuuteen. Yleensä aina johtaa ja siksi on syytä
kysyä itseltään ja minä itseltäni ja sinä itseltäsi, olenko
mä riippuvainen jumalasta vai pankki kortistani.

Ja kummasta mä olen valmis kovan paikan tullen luopumaan.
Laulu yhtye villitys lauloi viimeaikoinaan pekka mäenpään laulu:
sen lauluja laulan kenen leipää mä syön. Ja hän jatkoi:
leipäni saan mä jumalalta.

Meitä kiinnostaa keitä nämä hahmot tulee oikeasti
olemaan? se on kiinnostanut aina.
Eikä tuota kiinnostusta ole vähentänyt tämä
seuraava raamatun kohtakaan,
nimittäin ilmestyskirjassa 13:18 sanotaan:
Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku.
Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi.
Tämän luvun laskemiseen kehoitetaan mutta viisaudella.
Laskeminen ei siis voi olla väärin.
Ongelmat nousevat siitä millaisen asemamme
me laskuilemme annamme.

Onko se "profeetallista sanaa" vai meidän
oma mielipiteemme että peto on se ja se,
kun sen nimestä tulee tämmöinen ja tämmöinen.
luku.
Hepreassa ja kreikassa myös venäjässä on
kirjaimilla oma luku arvonsa. Niiden tutkimista
kutsutaan gematriaksi. Niitä lukuja laskemalla on saatu
Monien johtajien nimiä esimerkiksi nero, hitler,stalin,
gorbatshov, paavi ja niin edelleen.

Me voimme heistä nähdä monen olleen antikristuksen
hengessä hallinneita "pikku" antikristuksia.
Vielä emme ole nähneet tuota yhtä mutta kun hän
nousee tunnemme hänet hänen elämästään, hänen
hedelmistään, hänen sanomastaan.
Meidän ei tarvitse pelätä noita aikoja.
Ei antikristusta, ei väärää uskonnollisuutta
kun pidämme kiinni tärkeimmästä.


Kaikkein tärkeintä ei ole antikristus
tai se että milloin se tapahtuu vaan kaikkein tärkeintä on
meille jokaiselle on tuntea oikea kristus.
Jeesus joka on sovittanut meidän syntimme.
Me ei olla käyty läheskään kaikkea läpi vaan keskittynyt
sellaisiin asioihin jotka on kiinnostavia ja
ken ties ajan kohtaisia.
Mahdollisesti sitten joskus toisten lisää.