LOPUKSI
Uskon, että olemme tulleet seurakunnassa nyt suuren ravistelun aikaan – etenkin johtajiston tasolla. Jumala aloittaa ”siivouksen”, eikä se tule olemaan somaa. Uskon myös, että on (ainakin) kaksi pääasiallista henkeä, jotka täytyy kohdata ja karkottaa seurakunnasta. Yksi on Kundalini-henki (ironista, että se on enemmänkin lännen ongelma) ja toinen on mammonan henki (eli ”rahan himo”), josta on tullut täysin hillitöntä kautta Afrikan, Etelä-Amerikan ja osittain Aasian mantereen. Seurakunnalla on edessään maailmanlaajuinen kriisi. Mutta kuten olemme nähneet, Jumalaa ei pilkata. Hän on jo alkanut siivota taloaan. Ja kaikki mitä meidän tarvitsee tehdä, on olla yhteistyössä hänen kanssaan. (Ja tehdä se oikeassa hengessä.) Mutta epäilemättä nyt on vastakkainasettelun aika. Jos nykyaikana koskaan sellaista hetkeä kuin Elia vastaan Baalin profeetat, se on nyt. Väärennökset eivät koskaan ole olleet niin vallitsevia. Rahasaarnaajat eivät koskaan ole olleet niin julkeita. Jumalan on aika ravistella. Ja hän on tehnyt sitä, kuten olemme nähneet. Olemmeko siis valmiit tekemään yhteistyötä hänen kanssaan? Olemmeko valmiit panemaan päämme peliin totuuden puolesta, jopa oman maineemme kustannuksella – ja jopa elämämme kustannuksella? Sen se tulee vaatimaan. Jumala etsii näitä rohkeita palvelijoita juuri nyt – hänen johannes kastajoitaan – joita on valmistettu vuosia erämaassa tätä aikaa varten. Kerro, ystäväni, olisitko sinä yksi heistä? ”Sokerievankeliumillaan” sananjulistajamme ovat vuosikaudet kylväneet eksytyksen siemeniä. Synnistä tai tuomiosta, syvästä katumuksesta tai pyhityksestä ei ole julistettu. On syötetty pelkkää sokeriliemiravintoa. Mutta kaiken sen on muututtava. Olemmehan lopun ajoissa – suuren viettelyn ja eksytyksen, petollisten tunnustekojen ja ihmeiden ajoissa – eikä koskaan ole ollut suurempaa totuuden tarvetta kuin juuri nyt. Panetko kaiken alttiiksi totuuden tuomisen puolesta, ystäväni? Panetko kaiken alttiiksi pysyäksesi lujana? ”Herra tarvitsee sinua.” Vastaatko hänen pyyntöönsä?
www.johnthebaptisttv.com
Myös seuraavat Andrew Stromin youtubevideot käsittelevät tämän kirjan aiheita:
1. http://www.youtube.com/watch?v=eBpw2oQrvMM
2. http://www.youtube.com/watch?v=BCcGaTRwG_4
3. http://www.youtube.com/watch?v=dWeUNoR30_0
VIITTEET
(Huom: suomennoksessa ei valitettavasti tekstin joukossa ole viitteitä, koska alkutekstissäkään ei ole.)
Luku 1
1. John CrowderÂ’s Mystic School. www.thenewmystics.com.
2. J. Lee Grady, “Sloshed in the the Spirit – It’s Time to Get Sober”. 27.10.2009.
www.charismamag.com/fireinmybones.
3. David Lowe, “The Ravers Who Get High on God”. The Sun. 21.1.2010. www.thesun.co.uk.
4. Derek Prince, “Protection from Deception”, sivu 15. www.derekprince.com.
5. Andrew Strom, “Revival - We Need It”. Challenge Weekly. 26.8.1994.
6. Benny Hinn transcript. “PTL” telecast, Trinity Broadcasting Network. 4.7.1997. Distributed by CPI-EDG listserv. www.pentecostal-issues.org .
Luku 2
1. New Age/ Gurus - ref: C. and S. Grof, ‘The Stormy Search for the Self”. (Katso myös, Christian “SCP Newsletter”
volume 19:2, sivu 14).
2. Robert Walker. Lainaus. www.pastornet.net.au/response/articles/107.htm.
3. Shri Yogãnandji Maharaja. Lähde: “Devatma Shakti (Kundalini): Divine Power” by Swami Vishnu Tirtha - www.citsakti.com/kundalini/kundalini-manifestations.htm.
4. San Francisco Chronicle. 1991.
5. Franz Mesmer - ref: T. Bambridge, “Hypnotism Investigated”, sivu 93.
6. Peter Bellin ja Sherien todistukset. www.johnthebaptisttv.com.
7. Geri McGhee. www.abidinglifeministries.org.
8. “Revival-Firen”, DebyLynnen ja Brendan todistukset. www.johnthebaptisttv.com.
Luku 3
1. John Kilpatrick. Lähde: S. Simpson, “A Different Gospel?”. www.deceptioninthechurch.com/differ.html.
2. “An Interview with Evangelist Steve Hill”, Steve Beard, Good News Magazine.
3. Cathy Wood. Lähde: Jim Wiesen sähköpostilista. 26.4.1997.
4. “New Wine Drinking Song”, Kathryn Riss. The “New Wine” sähköpostilista.
5. Paul Gowdy, “The Toronto Deception”.
Luku 4
1. “The Four Standards”, Mike Bickle. Audio tape. KC Metro. 1991.
2. Royal D. Cronquist, “Toronto” article. 19.3.1997.
3. Bob Jones at Lakeland. Transcript. 13.5.2008.
http://ischristsoontoreturn.wordpress.com/2010/06/09/transcript-of-todd-bentley-and-lakeland-stage-quotes.
4. Lynn, Pastor M.S, Jack, Johanna ja Lucy. www.johnthebaptisttv.com.
5. Dana Candler, “Deep Unto Deep - The Journey of the Embrace”, sivut 52, 84.
6. Sarahin, M:n ja muiden todistukset. www.johnthebaptisttv.com.
7. Mike Bicklen uni. Feb 13, 2009. Lähde: http://joannareyburn.com/mike-bickles-dream-february-13-2009, alkuperäinen lähde: www.ihop.org/Publisher/File.aspx?id=1000011101.
8. Andrew Strom, “I’m Leaving the Prophetic Movement”. 4.11.2004.
Luku 5
1. Charisma Magazine, “A Holy Ghost Outbreak in Florida”. 23.4.2008 - www.charismamag.com.
2. Lynnin todistus. www.johnthebaptisttv.com.
3. Todd Bentley, ”Angelic Hosts”. www.etpv.org/2003/angho.html.
4. Todd Bentley on CBN News. www.cbnnews.com.
5. UK Report – “Dudley Outpouring”. www.supematuralliving.com/welcome.html.
6. The Elijah List. www.elijahlist.com.
7. J. Lee Grady, “Honest Questions About the Lakeland Revival”. 14.5.2008.
www.charismamag.com/fireinmybones.
8. J. Lee Grady, “An Appeal for Unity in a Divisive Season”. 28.5.2008. www.charismamag.com/fireinmybones.
9. Charisma Magazine, “Leaders Commission Todd Bentley at ‘Lakeland Outpouring’”. 23.7.2008.
www.charismamag.com.
10. C. Peter Wagner, “Personal Report of Lakeland Outpouring”. 25.7.2008.
11. Robert Ricciardelli blog comments. www.jasonclark.ws & www.stevehickey.wordpress.com. Heinäkuun14.-16., 2008.
12. Robert Ricciardelli. Keskustelupalstalla: www.johnthebaptisttv.com.
13. J. Lee Grady, “Life After Lakeland: Sorting Out the Confusion”. 13.8.2008.
www.charismamag.com/fireinmybones.
14. Andrew Strom, “Part 2 - Why I Left the Prophetic Movement”.
15. J. Lee Grady, “The Tragic Scandal of Greasy Grace”. 11.3.2009. www.charismamag.com/fireinmybones.
Luku 6
1. Stanley Frodshamin näky. 1965. http://brothermel.comlstanleyfrodshamrecordings.aspx.
2. Richard Smithin näky. Lähde: Integrity Teaching Services, 10 Hyde Park Close, Headingly, Leeds LS6 1 SF, UK.
3. Robert Holmesin näky. 1996. http://stormharvest.com.au.
Luku 7
1. Rick Joyner, “Civil War in the Church”. Toukokuu 1996.
www.momingstarministries.org/Publisher/File.aspx?id=1000002723.
2. J. Lee Grady, “Can We Avoid a Charismatic Civil War?”, 9.7.2008. www.charismamag.com/fireinmybones.
3. Andrew Strom, “The Coming Great Reformation”, sivut 95-96.
4. “Rick Joynerin vastaus ’Civil War’ artikkeliin”, 28.8.1996.
5. Luste/rikkavilja (engl. ‘tares’). Wikipedia. http://en.wikipedia.org/wiki/Lolium_temulentum.
6. Luste/rikkavilja (engl. ‘tares’). Bible Cyclopedia, A. R. Faussett. 1902. Trinity College, Dublin.
7. Myrkkyraiheinä (engl. ‘darnel’). Botanical.com. www.botanical.com/botanical/mgmh/g/grasse34.html.
Luku 8
1. Jonathan Goforth, “By My Spirit”.
2. F. Bartleman, “Azusa Street”, sivu 19.
3. Jonathan Edwards. Lähde: “True Revival and the Men God Uses” by H. Boner, luku yksi.
4. Gilbert Tennant. Lähde: “A History of New England” by Isaac Backus.
5. Lähde: “The Congregationalists”, J. William T. Youngs, sivu 83.
6. Amy Carmichael. Lähde: “The Fire of Revival” by Derrick Harrison, sivu 76.
7. John Wesley. Lähde: G. Strachan, “Revival - It’s Blessings and Battles”, sivu 44.
8. John Wesley. Lähde: F. Bartleman, “Azusa Street”, sivu 45.
9. C.G. Finney, “Reflections on Revival”, sivu 66.
10. F. Bartleman, “Azusa Street”, sivu 86.
11. Boston Evening Post, 1743.
12. Keith J. Hardman, “The Spiritual Awakeners”, sivu 138.
13. T.W. Caskey. Lähde: “Seventy years in Dixie” by F.D. Srygley.
14. Steve Turner, “Hungry for Heaven”. Luku 9
1. Heidi Swander, “Beware of This Doctrine of Demons”. www.olivetreeviews.org.
2. Andrew Strom, “Part 2 - Why I Left the Prophetic Movement”. 2004.
“Jeesuksen Kristuksen seurakunta ei tajua, että demoniset vallat ovat soluttautuneet seurakuntaan. Koettelu ja arviointi on unohdettu! Tällainen kirja on enemmän kuin tarpeen.” - Greg Gordon, SermonIndex.