Vain noin 50 vuotta myöhemmin Toinen suuri herätys, joka keskittyi Kentuckyyn, oli tipalla kärsiä samanlaisen kohtalon. Kuten tavallista, ensin se oli valtavaa synnintuntoa ja katumusta. Ja sellaisena se suurelta osin pysyi alussa. Ihmiset kaatuivat suuressa synnintunnossa, ja heidän huutonsa halkoivat ilmaa. Sitten jonkin ajan kuluttua he saivat kokea niin ihanan anteeksiantamuksen, että iloitsivat ylitsevuotavasti. Kaikki tämä on herätyksissä täysin normaalia. Mutta noin vuoden kuluttua, kun herätys saapui Cane Ridgeen ja telttakokoukset kasvoivat, alkoi ilmetä perin omalaatuisia manifestaatioita, ja hetken aikaa ne miltei dominoivat herätystä. Tämä melkein ajoi karille koko liikkeen läntisissä osavaltioissa. Kuten huomattava historiankirjoittaja Keith J. Hardman toteaa: ”Cane Ridgessä alkoivat nostaa päätään myös ne ylilyönnit, jotka oli yleisesti tuomittu [...] siitä lähtien, kun James Davenportin ja muiden villi meininki ja eriskummallisuudet olivat niittäneet huonoa mainetta Uuden-Englannin Suurelle herätykselle 1740-luvulla. Useimmat herätykseen myönteisesti suhtautuvat evankelistat pitivät ylilyöntejä varsin vastenmielisinä [...]” Kentuckyn herätyksen onneksi nämä omalaatuiset manifestaatiot alkoivat kadota, ennen kuin ne onnistuivat aiheuttamaan korvaamatonta vahinkoa. Läheltä piti kuitenkin. Kuten Hardman jatkaa: ”Myöhemmissä telttakokouksissa huuto, itku ja kaatuminen olivat ainoat fyysiset reaktiot, joita sykähdyttävä sananjulistus nostatti. Noissa varhaisissa telttakokouksissa ilmeni ajoittain kuin vuorovesi tunnemaininkeja, joiden myötä kouristuksenomaisista fyysisistä liikkeistä tuli kuitenkin melko yleisiä. Hysteeristä naurua, yksittäisiä transseja, ”haukkumisen” harjoittamista ja ”nytkähtelemisiä [...]” T.W. Caskey, silminnäkijä, kuvailee seuraavasti näitä varhaisia manifestaatioita, jotka olivat tuhota herätyksen: ”Jonkin selittämättömän hermostollisen reaktion johdosta koko seurakunta ratkesi välistä railakkaihin naurukohtauksiin, ja kun se alkoi, ei mikään voima pystynyt estämään tai hillitsemään sitä, kunnes se talttui omia aikojaan. Joskus muulloin taas hermostollinen kiihtymys pani lihakset nykimään ja nytkähtelemään kauhistuttavaan tahtiin, kunnes se lopulta laantui tavanomaiseksi tanssimiseksi. Kuten ’pyhää naurua’, sitä oli yksinkertaisesti mahdotonta hallita, kunnes se hiipui omia aikojaan. Kun mies alkoi nauraa, tanssia, huutaa tai nytkähdellä, hän ei pystynyt mitenkään lopettamaan, ennen kuin uupunut luonto raukesi kuolemankaltaiseen tajuttomuuteen [...]” Sama kirjoittaja jatkaa kertomalla, kuinka joukko ihmisiä alkoi vähitellen kyseenalaistaa, oliko moinen todella Pyhän Hengen työtä. He alkoivat tutkia paljon enemmän Raamattua ja koetella paljon useammin henget, kuin mitä aiemmin olivat tehneet, ja nämä eriskummalliset manifestaatiot rupesivat loppumaan. Onneksi, koska ne olivat olleet lähellä tuoda huonoa mainetta ja aiheuttaa katastrofin koko liikkeelle. Ilman niitä herätys saattoi sen jälkeen rientää eteenpäin. Herätystä jatkui seuraavat kuusi vuotta – ehkä pitempäänkin. Toisin kuin Ensimmäisessä suuressa herätyksessä, tällaiset ylilyönnit eivät onnistuneet nitistämään herätystä totaalisesti. Totuus kuitenkin on, että näillä varhaisilla Kentuckyssa koetuilla manifestaatioilla oli huono maine vielä vuosikymmeniä jälkeenpäin, ja monien mielessä ne tahrasivat koko herätys-käsitteen. Omana aikanamme jopa musiikkihistorioitsija Steve Turner kirjoittaa Kentuckyn telttakokouksista, että ihmiset ”menivät transsiin, kiemurtelivat maassa ja jopa haukkuivat kuin koira”. Hän ei mainitse, että alun perin nämä kokoukset olivat olleet vahvaa julistusta ja syvää katumusta. Useinhan juuri omalaatuiset ja vahingolliset asiat muistetaan pisimpään. Mikä sääli!
Historia näyttää, että väärennökset ja ylilyönnit ovat usein tuppautuneet aitoon herätykseen sen loppupuolella, kun paholainen on yrittänyt päästä sisään herätykseen ja tuhota sen täydellisesti tai saattaa sen huonoon valoon. Niin tapahtui myös vuoden 1904 Walesin herätykselle – ja Ensimmäiselle ja Toiselle suurelle herätykselle, kuten näimme. Walesin herätys kesti vain 18 kuukautta! Nyt pitäisi olla ilmiselvää, että sellaiset herätyssaarnaajat kuin Finney, Wesley, Bartleman, Roberts jne. eivät kerta kaikkiaan MITENKÄÄN olisi suvainneet sellaista ”manifestaatioliikettä” kuin se, mitä viimeisten 16 vuoden aikana on nähty – siinä kun ei juuri korosteta katumusta tai pyhitystä vaan pikemminkin omalaatuisia ja kummallisia manifestaatioita. Olemme itse asiassa nähneet viime aikoina kokonaisia liikkeitä, jotka ovat muodostuneet juuri niistä ilmiöistä, joita he yrittivät PITÄÄ POISSA omista herätyksistään! Väärennökset ovat kaapanneet vallan. Minusta on äärimmäisen huvittavaa, kun nykykirjoittajat yrittävät todistaa näiden manifestaatioiden olevan oikeutettuja viittaamalla menneisiin herätyksiin ja sanomalla: ”Näitä tapahtui myös silloin.” Kyllä, niin tapahtuikin! Niitä nähtiin, kun väärennökset ja ylilyönnit yrittivät vyöryä sisään herätykseen ja tuhota Jumalan aidon työn. Kaikki suuret herätyssaarnaajat sanoisivat näin. Monista samantapaisista eksytyksistä on selvästi tullut aivan liian yleistä nykyajan profeetallisessa ja karismaattisessa liikkeessä. Itse asiassa herätyshistoriaa tutkineena minun on sanottava, että molemmissa liikkeissä näkyy nykyään monia tunnusmerkkejä, joita tavataan sellaisissa Jumalan aloittamissa herätyksissä, jotka ovat ”langenneet”. Emmekö tajua, että iso osa lopun ajoille profetoidusta eksytyksestä nousee varmaankin SEURAKUNNAN SISÄLTÄ? Kristittyjen on nyt omana aikanamme tärkeää harjoittaa arviointikykyään niin paljon kuin mahdollista. Minä itse tietenkin uskon Pyhän Hengen liikehdintään ja armolahjoihin ja Jumalan antamiin aitoihin merkkeihin ja ihmeisiin. Ja varmasti niillä on tärkeä osansa missä tahansa aidossa herätyksessä – juuri niin kuin niillä oli Apostolien teoissa, joka pursuaa kaikenlaisia parantumisia ja ihmeitä. Mutta Raamattu sanoo selvästi, että lopun ajat ovat eksytyksen aikaa. Ja tällaisina aikoina aito herätys voi säilyä vain, jos se on juurtunut syvälle Jumalan totuuteen, pyhyyteen ja ymmärrykseen.
AIDOT JA VÄÄRÄT APOSTOLIT
Viimeinen asia, jota meidän täytyy käsitellä, ennen kuin jätämme tämän aitoa ja väärää herätystä käsittelevän luvun, on nykyajan liike, joka tunnetaan nimellä Uusi apostolinen reformaatio (New Apostolic Reformation), ja muut vastaavanlaiset liikkeet ympäri maailman. En toki ole apostoli-käsitettä vastaan, niin kuin en ole profeettakäsitettäkään vastaan, kunhan apostolit ja profeetat vain ovat aitoja. Mutta minulla on todella pulmia, kun kyse on karismaattisista ”hyvä veli”-verkostoista, jotka jakavat Kristuksen ruumiin ”alueisiin” hallitsemista varten – ja painavat käyntikortteihin sanan ”apostoli”, voidakseen muodostaa hierarkioita seurakunnan hallintaan. Ovatko nämä henkilöt aidosti ja oikeasti ”Uuden testamentin” apostoleja? En usko. Ja luulen nimenomaan sen, että Jumala saattoi kiusalliseen asemaan ja nöyryytti heidän liikettään julkisesti Lakelandissä, voivan kertoa paljon. Ei voida kieltää, että juuri nämä Bentleyä julkisesti valtuuttamaan kokoontuneet ”uudet apostolit” menivät harhaan niin rankasti. Minun mielestäni siinä Jumala lausui, mitä ajattelee heidän ”apostolisesta” liikkeestään! Nämä kaverit eivät silti ota opikseen. He ovat edelleen vauhdissa – muodostamassa yhä laajempia ”verkostoja” asettaakseen seurakuntaan hierarkioita. Uskon Jumalan vihaavan sellaista. Älä ylläty nähdessäsi Jumalan toimivan jälleen vavahduttavan äkkiarvaamatta, kun hän saattaa sen kaiken järkkymään. Nämä kaverit eivät vieläkään ole tajunneet. On pöyhkeyden huippu nimittää itseään seurakunnan apostoliksi, ellei itse Jumala ole kutsunut siihen. Ilmestyskirjan 2. luvussa Jeesus antoi erityistä kiitosta Efesoksen seurakunnalle: ”Sinä olet koetellut niitä, jotka sanovat itseään apostoleiksi vaikka eivät ole, ja olet havainnut heidät valehtelijoiksi” (Ilm. 2:2). Eikö ole korkea aika, että nykyseurakunta tekee saman?