IRC-Galleria

Kuulumisia osa 05/xx "Oho perjantai"Perjantai 15.12.2006 17:16

Tänään kävin aamusta pyörähtää levillä kattelemassa jonkilaisia joululahjoja kavereille mutta en sit löytäny kun yhden kortin joka oli pakko ottaa(+ yhden lohikäärme patsaan jonka jätin hyllyyn mutta käyn vielä sen poistaa sieltä). Vasta ennen töiden alkua tuli katottua kalenteriin kunnolla ja huomasin että sehän on jo perjantai(satuin olee juuri kaupassa ja vielä bissejen kohdalla.. :P mutta jätin nekin hyllyyn). Työt alko myöhään ja loppu myöhemmin.. Pääsin kuitenki leville Hulluun Poroon poistamaan turhat koodi pätkät päästäni(ja rahat lompakosta :S). Siinä vaiheessa iltaa kun bändi(rovaniemeläinen cover-bändi soitti -70 luvun rokkia joku shark jotain..) alko kuulostaa hyvältä totesin olevani humalassa, mutta tuurillani kyyti tuli ja pelasti enkä kerenny vararikkoon(tai huonoon kuntoon) itseäni juomaan.

Tämän kirjottelin klo 01:55 paperille kun piti illan ajatukset koota tänne muistoiksi.. enkä päässyt koneelle kirjottaa(vaikka käsialasta päätellen en olis edes tiennyt miten koneella kirjottaa..).
Juuh tänää on ollu kokopäivän sivujen kanssa räveltämistä ja vasta tajusin että oon niitä kokoajan tehnyt ie:llä ja nyt kun muistin ja iskin tähänkin koneeseen firefoxin oli leuka tippua. Ekat ajatukset "Mitäs ihmettä.. ainii voi *suuri määrä kirosanoja*.. jooh ei prkl" sivunasettelu heitti kaiken päin persettä ja pääsin korjaustöihin. No mutta virheistä oppii ja niistä viisastuu(tai sit ei :D).

niin juu ja tuossa tajusin eilen että kirjotan tätä myös kavereiden lisäksi itselleni kun tunnetusti huonomuistinen olen niin luultavasti tää virkistää myöhemmin mun muistia.

Elikkäs tällästä tänää.. eiliseen verrattuna tää päivä meinas käydä hermoille välillä.

Kuulumisia osa 03/xx "Kiitos kirjoille"Keskiviikko 13.12.2006 20:13

Tänään on ollu melko peruspäivä muiden joukossa elikkäs sivuja duunaillu ja kävin naapurissa yhden koneen korjaamassa mutta luojan kiitos kirjoille. Olisin luultavasti menettäny järkeni jos olisin koko päivän tuijottanu tota kotisivun koodia kun siinä on paljon parantamista (ja muutenkin vielä rakentelua) ennenku saan ulkoasun edes vähän tyydyttäväks. Voisin vaikka myöhemmin tänään katsella noita omiakin sivuja jos vaikka kehittelisin ne uudelle pohjalle.

Elikkäs tällästä tänään mitä huominen tuo tullessaan ei vielä voi tietää mutta viikonloppua odottelen innolla jos pääsis vaikka kurkkaa tuon levin ilta meininkiä.

juuh ei oo tylsää..Keskiviikko 13.12.2006 15:26

jaa tälläsen satuin tuolta löytää enkä näitä yleensä täytä mutta tää oli just nappiin menevä..


A: Likes to drink
B: Likes people
C: Is wild and crazy
D: Has one of the best personalities ever
E: A damn good kisser
F: People adore you
G: Never let people tell you what to do
H: Have a very good personality and looks
I: Loves everyone
J: Lives life for fun
K: Really silly
L: Loved by everyone
M: Makes dating fun
N: Dead sexy
O: Best in bed
P: Popular with all types of people
Q: A hypocrite
R: Fuckin crazy
S: Easy to fall in love with
T: Loyal to those you love
U: Really like to chill
V: Not judgemental
W: Very broad minded
X: Never let people tell you what to do
Y: One of the best damn bf/gf ne one could ask for
Z: Always ready

M = Makes dating fun
A = Likes to drink
T = Loyal to those you love
T = Loyal to those you love
I = Loves everyone

Elikkäs toi osuu jotenkuten jopa oikeaan..

"Loyal to those you love.. Loves everyone.." :D
juuh eli toinen työpäivä pulkassa ja näyttäis olevan kivaa.

Tänään alko päivä taas sivuja säätämällä jonka jälkeen lähdettiin kirkolle :O sain olla kuski ja siperian bemari(lada) on kyllä melko kova peli noin jäisillä teillä. Meinas lähdöt olla kokoajan sutimista mutta kyllä se siitä sit lähti. Kaiken tän kivan jälkeen pääsin lumitöihin.. ei hyvää ilman pahaa.

Huomenna olis tiedossa yhden koneen korjaus ja laskettelua kattoo ny mitä siitäkin tulee..

Kuulumisia Osa 01/xx "The Begining"Maanantai 11.12.2006 18:23

Jaah eli tänään on ööh maanantai :)(vähän meinaa päivät mennä sekaisin)

Eka "työpäivä" on ohi. Tänään oli vielä vähän löysempi päivä duunailin yhden mainoksen lehteen ja räpläsin langattoman lähiverkon kanssa, mutta alotin myös isukin kotisivujen tekemisen. Voipi olla että päivittelen noita omiakin kohta puoleen vähäsen, ehkä toisen kielen vois tässä tekemisen puutteessa lisäillä sinne.

Eiliseltä ja toissapäivältä ei erikoisempia merkintöjä oikeen löydykkään kun en paljon kerenny koneella olemaan. Eilinen tais mennä jossain turistijutussa ensiavussa apulaisena :)

Tänään sit..Torstai 07.12.2006 19:41

Olihan tää ihan hyvä aika saada tuo kortti.. Huomenna klo 07:19 on lähtö kohti Kittilää ja siellä pari kuukautta. Enhän mä tota korttia ajellukkaan ku sen vuoden verran, mutta näin tänää katellaa mitä huomenna.

Kummallinen olo..Tiistai 28.11.2006 03:56

Ekaan kertaan pitkään aikaa "jäädyin" ku satuin näkee yhden kuvan. En tiedä mikä siinä oli mutta aivot meni täysin nollille ja kierrokset päässä nousivat miltei heti nollasta sataan alle puolen sekunnin.. Hervoton olo ei pysty oikeastaan keskittymään ja juttua tulee vähän liikaakin.

Kertokaa te viisaammat ihmiset mikä tämä on?

ps. Te jotka tiedätte kyseisen kuvan älkää pliis alkako siitä puhumaan sen enempää eli kuvanlaatua/kuvaa itseään en paljasta. Vaan haluan tietää teidän mielipiteen asiasta mikä voi kuvassa laukaista tollaisen reaktion.
Elämäni paras päivä tai ainakin yksi niistä.. alusta loppuun jonkinlaista juhlaa :) nolottiko välillä? KYLLÄ.. "paljon onnea" laulua koulun käytävällä + pinkkinorsu lahjaksi = pieni nolotus.. kauniit naiset haluaa halailla mun norsua = pieni nolotus.. Mutta harvemmin tulee pidettyä outoja syntymäpäiviä :) ps. Silja letut oli erittäin maukkaita.. pps. InDeeD oot Ooperille anteeksipyydön/ onnittelut velkaa.. katotaan huomenna(tai tänään.. joskus kuitenkin).

Oli kivaa olen iloinen :)

ppps. Mä en tarvitse "Onneks olkoon"-toivotuksia koska mä en oikeastaan oo tehny muuta kun aiheuttanu kipua sinä päivänä vuonna -87 äidilleni joten onnitelkaa seuraavan kerran mun äitiä että on jaksanu mua tähänkin asti :)

kiitos kaikille ystävilleni ja kavereilleni tästä päivästä

Kysely systeemiTiistai 30.05.2006 22:57

tätä edeltävän kyselyn vastaukset eivät pidä paikkaansa.. Moni "pitkä aikainen" vastaus ei enää päde tällä hetkellä.. Päiväkirja heittää monella tavalla, koska en joka päivä muista käydä irc-galleriassa.. saati sitten kirjoittaa tänne jotain.. ehkä joskus välillä kerron koettelemuksistani..