IRC-Galleria

Katulamppujen keltainen valo värjää ihmisten kasvot.
Mazda surahtaa käyntiin ja luo ajovalonsa vasten Satulasepän ovea, jolla seisoo joukko nuoria huligaaneja. Tie kiiltää mustasta jäästä, moottori hurisee kevyesti ja annan sen itseäni kuljettaa.
Katson peiliin. Siellä istuu vanhentunut nainen, joka on ehkä viime kertaisesta hivenen kasvanut.
Hetken paikallani istuu mustahiuksinen tyttö, tukka säkkärällä ylöspäin, yllään loimusamettinen, verenpunainen takki. Auto herää eloon toisessa olomuodossaan. Valkoinen mazda kokee hetkellisen muodonmuutoksen hiirenharmaaksi kadetiksi, jonka kasettimankka TOIMII.
"Radio Janne, paikallisia suosikkeja jo 80-luvulta!"
Kulttuuritukun piha on täynnä ihmisiä, sytytän tupakan ja odottelen.
Hetken kuluttua nuo savua päästävät ovet avautuvat ja autoon toikkaroivat punkkari, hippi ja hoppari, umpi humalassa.. ja perässä juoksee puolentoista metrin mittainen, partainen ja hymyilevä mies. Auto kiitää läpi hämeenlinnan katujen, luon kyllästyneitä katseita taustapeiliin..
Katuman valot häämöttävät, kolmikko jää pois. Vain mies partoineen jää kyytiin. Ajelen, juttelen, keskustelen.. Me molemmat olemme vain käyttötavaroita, ilmaa noille kolmelle. Ja vähän jotakin muutakin, kun kukaan ei enää rakasta heitä. Heitän kohtalotoverini kotiinsa ja jään parin kadun päähän hurisuttamaan moottoria, tarkkaillen ympäristöäni ja hymisemään ajatuksilleni, jotka risteilevät. Mihinkään ei ole kiire.
Lasken käteni mazdan ohjauspyörälle.
Katselen ohi kiitävää kallenkiskaa.
Kuuntelen autoa.
Minua itkettää, pysähdyn ja painan otsani ohjauspyörään.
Mä olen aina ollut yksinäinen susi.
YKsinäinen susi, jolla oli jotakin.. sai edes kuvitella olevansa hyödyksi jollekulle.
Mun on kylmä.
Mun on kylmä eikä ketään kiinnosta.
Sytytän tupakan ja niiskaisen.
Vastoin kaikkia ajatuksia, mä olen aina tuntenut olevani yksin. Yksin maailmaa vastaan.
ja juuri sitä olen aina pelännytkin.