Ainakin tän päivän otsikkojen mukaan niistä joistakin kuuluisista kalsareista on löytyny jotain kivaa ainetta, joka syövyttää tai tekee jotain jändee, joka on kait haitallistakin. Joku kalsareiden kuluttaja joutunu semmosen mysteerisen kutinan takia jopa sairaalaan.
Sit vielä tänään julistetaan koulurauha, mut Hesarissa oli pirun hyvä mielipide siitä, et ammattikoulujen ja korkeeasteiden kiusaamisongelmista on vaiettu lähestulkoon kokonansa. Mä yhdyin täysin siihen mielipiteeseen, että noista ongelmista ei puhuta tarpeeks. Sen voin sanoa, että mua on kiusattu peruskouluajan lisäks ammattikoulussa ja ammattikorkeekoulussa. Jätti kyl aikamoiset arvet. Oikeesti kiusaajat ei tajuu, et ne voi pilata toisen ihmisen elämän, kenties sairastuttaa ihmisen. Kiusaaminen vaikuttaa ihmisessä ihan kaikkeen. Nythän vielä puhutaan, et kouluissa pitäis olla enemmän valvontakameroita ja aggressiivisille oppilaille omat koulunsa. Ihan hyvä, että säilyis sitten kouluissakin rauha opiskella. Mun mielestä maikoille pitäis saada lisää liksaa ja enemmän valtaa, että saatais noi vapain kasvatusmenetelmin kasvatetut kakarat aisoihin, jos ei himassa niihin pystytä puuttumaan. Ainakin joskus olen huomannut sen, miten itteensä täynnä olevat teinit hyppii vanhempiensa ja muiden sukulaistensa silmille tuosta vaan ilman sen suurempaa häpeäntunnetta ja kunnioittamista ketään kohtaan ja juhlatilaisuuksissa valtaavat huonosti liikkuvien tai seisomaan jaksamattomien ihmisten istuintilat. Sit samat teinit käyttäytyy julkisissakin kulkuneuvoissa, miten lystäävät ja mölyävät viikonloppurientoihin mennessä kaljakassiensa kanssa, ku apinalauma. Sit linkkuriaseman penkkien vieressä on tupakantumppien sekaisia Atlantinkokoisia räkälimalammikoita, joihin ihmiset saattaa liukastua. Hehe! Jaksanpa mä jauhaa noista, mutta kun ei uppoo käytöstavat. <jännä>
Semmosta. Nyt on tän aamun puurokattila kiehunut. Mä meen kahville ja nauttimaan siitä puurosta. Pitäkää hauskaa ja älkääkä jättäkö kaveriakaan heitteille. <viittaus>