IRC-Galleria

Lansetti_80

Lansetti_80

Erotu mASsASta.... :)

Selaa blogimerkintöjä

Tän vuoden osalta alkaa toi pääsiäinen sillälailla pikkuhiljaa olemaan ohitse ja huomenna alkaa taas arki, kunnes vappu koettaa taas tuossa parin viikon päästä suunnilleen. Itselläni oli varsin miellyttävä pääsiäinen. Maalla olin viettelemässä ja mämmiä syömässä, jonkin verran ulkonakin ja semmosta. Serkkupojan vihkiminenkin tuli todistettua pitkänä perjantaina ja hyvät gemut oli siellä. :) Jalat oli setsuuria kaikkien tangojen, valssien, humppien ja letkajenkkojen yms jälkeen. Sitten pidin lauantaina pienen Harry Potter-maratonin ja katsoin läppärilläni DVD:ltä kaikki tähän astiset leffa-Potterit, joita omistan, eli siis Viisasten kivestä Liekehtivään pikariin. :) Mummollakin tuli semmonen pieni pikavisiitti puikahdettua. Tulin vielä lukeneeksi tuossa erilaisia ihmisten traditionaalisia tyylejä ja tapoja viettää erinäisiä juhlapyhiä. Mainitsihan esimerkiksi Krisse Salminen lapsuudestaan ihka oikeiden tipujen hankkimisen pääsiäisen ajaksi. Tipuista oli sitten muistoksi jääneet kakkarat pitkin lattiaa ja sen sellaista pientä. Juorulehdissä tuommosia oli. :) Ihan totta.

Mielettömän hyvä ilma oli pääsiäisenä ja aurinko hymyili Hangon keksimäisesti taivaalta kaikille veli- ja siskokultasille täydeltä teholta suunnilleen. (Taisi olla jossain Tuntemattoman sotilaan ihan siellä loppupäässä joku tommonen. Lainasin vähän sitä kohtaa. :) ) Että kyllä se kesä pikkuhiljaa alkaa kolkuttelemaan, joskin tässä välissä on ensin kevät. Lumet on sulanu aika railakkaasti. Torstaina viime viikolla otin jo lenkkitossut käyttöön, joita Eccojen lisäksi käytän aika aktiivisesti. Eccot kyllä täytyisi käydä uudet jostakin, ku vanhat meni puhki tuossa syksyllä. Tuli käveltyä ihan mielettömästi niillä. No joo. Sen verran mukava keli, ni ei jaksa loppuvuotta homehduttaa jalkojaan talvitollukoissa. Herran jesta. Johan niissäkin varpaat kärsisi. Siis varpaissa kasvaisi kärsä. :D

Joo. Kevään tulon olen huomannut viimeaikoina sillä, että olen aivastellut tavanomaista runsaammin ja se johtuu lienet alkavasta siitepölykaudesta. Toivottavasti kaikki muutkin allergiset ovat huomanneet tämän seikan ja muistaneet varustaa kotiapteekkinsa antihistamiinilla allergiaoireita varten ja ampiaisen ja käärmeenpistoa varten kyypakkauksella.

Tosin yksi asia potuttaa... En muista, tulinko lainanneeksi erään kirjani jonnekin, joka olisi tuolla toukokuussa aika tärkeä koulunkäynnin kannalta... Olin hukannut sen jonnekin, kuin pieru Saharan autiomaahan. :D Joskus sattuu semmosta.

Että tämmösiä. Mun pitää mennä laittamaan pää tyynyyn ja ruveta laskemaan karkuhun päässeitä lampahia, sillä huomenna päivä on uus ja arki alkaa.... Siis on aikainen herätys meikäläisellä.

Hyvää vointia ja jaksamista kaikille tasapuolisesti. :)
Siis vähän kierrellen ja kaarrellen asiaan... Mä taas löydän itseni blogaamasta täällä. :) Paitsi säästä en viitsi silleen sanoa, koska tulihan se tän päivän kirkas sää jo kertaallensa esille ja silleen. Wauw, siis oikeesti! 8) Nyt mä sain sen aamusella kadonneen juurenpään kiinni, josta mun olikin tarkoitus kirjoittaa.

Oikeestaan se perusasia liittyy nyt viimeeksi olleeseen yhteishakuun ja ihmiset keskustelivat, mitä tekisivät lukion/amiskan jälkeen tai ihan peruskoulun jälkeenkin. Ammatteja oli laidasta laitaan ja kyselyjä, miksi aikoo isona. Yksi halusi putkimieheksi, toinen juristiksi, kolmas insinööriksi, neljäs paperiprosessimieheksi ja viides vaikkapa hätäkeskuspävystäjäksi. No joo. Eräässä keskustelussa puhutaan sairaanhoitajan ja terveydenhoitajan opinnoista ja niiden sisällöstä. Lisäksi vaihdellaan yleisellä tasolla omia kokemuksia, mitä tykkäsi jostakin kentästä ja silleen. Samaan keskusteluun intoutuu tulemaan ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita terveydenhoitoalasta. Jonkun verran puhutaan oppikirjoistakin ja tulevia pääsykokeitakin osataan jännittää ihan hirveesti, vaikka ihan vielä kutsuja postilaatikkoon ei ole kilahtanutkaan, mutta toisaalta jännitetään sitäkin, että saako kutsun edes pääsykokeisiin. Tiedän itse nuo jännittävät fiilikset, kun niitä pääsykoekutsuja odoteltiin. No, viime vuonna ainakin se pääsykoekutsu räpsähti postilaatikkoon siinä viikko-pari ennen alkavia kesälomia. Löysinpä itsekin tuossa laatikoita ja arkistoja siivotessani viimevuotisen pääsykoekutsukirjeen, jossa toivotettiin tervetulleeksi osallistumaan kesäkuun alussa olevaan pääsykokeeseen instituuttiin, jonne ensimmäiseksi halusin. Tietenkin meni sitten aikaa keskustellessa "hermione_kissa"n kanssa mahdollisesta pääsykokeen sisällöstä. Sitä jaksettiin jaaritella, jaaritella, jaaritella ja vielä kerran jaaritella mm. kahvilassa, retkellä, Skypessä ja puhelimessa ja joka paikassa, että lähipiirillä meni hermot meidän keskusteluja kuunnellessa pääsykoepäivän aattoiltaan saakka. Herran isä. Pääsykoepäivänä tietenkin jännitti... Huhhuh... :) Onneksi siellä oli psyykkaavat tutorit ja rento meininki "Tsemppiä. Kyllä se hyvin menee. Ei se haastattelu niin pelottava oo, ku te luulette.... Ootte vaan oma ittenne."

Itse muistan ottaneeni oikein kunnolla varaslähtöjä ja opiskelin hulluna anatomiaa, lääkelaskentaa ja etiikkaa. Sitten kuuntelin joidenkin tuttavien juttuja ja kokemuksia valitsemastani alasta opiskelun yhteydestä tai töittensä yhteydestä.

Kaikkein karmein ja tuskallisin aika oli venata viisi viikkoa pääsykokeista sitä paksua tai ohutta kirjettä haluamastaan opiskelupaikasta. Pääsykoepäivänä kokeen tekemisen jälkeen taas alkoi se sama analysointi, että mitä olisi pitänyt vielä haastattelussa sanoa ja mitä olis pitäny tehä ihan toisella tavalla pääsykokeessa. Oli se jännää. Varmasti kesäkuun alussa tulen blogiin pistämään ajatuksiani viime vuotisista pääsykokeista omalla kohdallani. No joo. Viideksi viikoksi piti keksiä jotain hauskaa ja mielekästä näprättävää, vaikkapa Cernit-massaa näpeissä pyörittämällä luomalla erinäisiä uunissa paistettavia taideteoksia, esimerkiksi koruja tai nappeja vaatteisiin. Voi luoja, sitä heinäkuun puoliväliä odotettiin tietenkin, kuin kuuta nousevaa..... Sitten se päivä tuli, jolloin postilaatikosta kuuluva paksun kirjeen aiheuttama kolina kuului varmasti toiselle puolelle pitäjää.... Tietenkin postilaatikolle jäätiin notkumaan ja availtiin sormet hiessä sitä kirjettä ja silmät ummessa... :D Siellä sitten oli kouluun hyväksymispaperit. Oli se niin taivaallista, että leijuttaa vieläkin. 8) No, kännykkälaskukin taisi olla heinäkuun lopulla viimevuonna sen mukainen, ku kaikille piti soittaa kouluun pääsystä.... Myös bileet olivat sen mukaiset, että jotain oli tapahtunut. Kaksi biisiä, joita kuuntelin täysillä radiosta ja omasta CD-soittimestani liittyivät omalla tavalla hoitoalaan. Rauli Badding Somerjoen Mä jäin kii ja Tuula Amberlan Lulu. Itse karaokessa laulan usein Tuula Amberlan Lulua. :)...

Juups.... Mä huomaan löytäväni itsestäni jotain storistisia puolia, ku joskus tekee mieli fiilistellä joitakin elämänsä ihania kohokohtia, niinkuin tuo itselle sopivan, mielekkään ja kaikella tapaa mielenkiintoisen alan löytäminen.

Nyt taidan mennä savolaisittain maha vierreen ja makkoomaan, sillä huomenna päivä on uus Veikko Lavin tapaan. :)

Hyvää vointia. Niin, ja sitä pääsiäistä. Syökää paljon mämmiä.

Huom! Torstain puolta eletään ja tuon kirjoitin siis tavallaan eilisellä.... Sen takia siellä se "tämä päivä" vilahtelee.... :)

No niin... 8)Keskiviikko 12.04.2006 16:39

Nyt näyttää siltä ihan, että olis kevät tulossa oikeen täydellä päällä. Aurinko paistaa ja silleen. Kohta lähtee ne loputkin lumenräämeet tuolta pitkin ja vedet lorottelemasta, että kaupungin puistoyksikkö pääsee lakaisemaan hiekoitushiekkaa pois kulkuväyliltä. Myöhemmin kevättä tekemään jotain kukkaistutuksia ja entraamaan muutenkin vähän noita paikkoja, joissa ihmiset kuljeksivat vaikkapa työmatkojaan taikka ihan muuten vaan. Myös roskat pois ja semmosta viihtyvyyttä parantavaa juttua.

Koululla olen palloilemassa ja lueskelemassa tällä hetkellä lehtiä sun muita juttuja, ku en viitsinyt lähteä kämpälle pariksi tunniksi vain oleilemaan ja semmosta. Aamulla saatiin joku osa annetusta tehtävästä sillälailla väsättyä, mutta osaa juttua pitää kysysä opettajalta neuvoa. Se on välillä semmosta. Kuitenkin ihan kivaa tekemistä. Aina jaksaa riittää mielenkiinto, kun on jotain uutta tekemistä. Nyt kuitenkin istuksin blogaamassa instituutin kirjastossa.

Että tälleen. Nauttikaamme kevätsäistä ja kohti kesää onneksi ollaan menossa. Ei ihan pimeässä elellä.

Hyvää vointia! :)

Hepskakkaraa... :)Keskiviikko 12.04.2006 04:38

Hmmh... Nyt yön tunteina tuli väsättyä koneella kaikkee järkevän ja vähemmän järkevän väliltä ja silleen. Koulujuttuja väänsin tuossa jonkun verran ja sitten istuksin galleriassa kommaamassa juttuja. Nyt istuksin ja skriivailen mun blogia.... Jotain ajatuksia piti eilisestä päivästä ja tästä yöstä tunkea tänne, mutta ihan äkkiseltään en saa perusasiasta oikeen juurta kiinni.... Kaippa se kohta tulee. :) No.... Joku se kuitenkin oli ja se varmasti putkahtaa mieleen jossain välissä. Viimeistään aamusella.... Olikohan ne viimeöiset unet se peruasia, jossa harrastin jotain miekkailua, niinkun Akira Kurosawan leffoissa konsanaan... :D Hehheh. Ei se vakavasti ottaen sillälailla mikään hauska uni ollu, mutta oli semmmonen kokemuksellinen ja jännä uni. No, en nyt viitsi siitä suuremmalti ääntä pitää. Se on menneen talven lumia.

Ainakin tuossa reilun 13 tunnin päästä istun työnohjauksessa ja kenttäreflektiossa instituutilla... Niin ja aamulla kai hykerrän työryhmäni kanssa kasaan yhden muun jutun, joka oli toimeksiannettu työryhmälleni.

Perusluonteeseeni voisin kertoa vielä, että olen tunnollinen koulujuttujen suhteen ja varmasti tulevaisuudessa töitä tehdessäni osaan kantaa vastuun annetusta tehtävästä ja hoitaa sen niin hyvin, kuin suinkin osaan. Tai ainakin pyrin siihen. Toisaalta erinäisiä asioita ei saisi ottaa aivan liian vakavasti... :/ No jaa... Riippuu kyl vähän jutusta. :)

Pääsiäisviikko on menossa ja silleen niinkun vuodenaikaan nähden ollu aika vilposta... Viime vuonna tähän aikaan on ollu jotakuinkin reilusti yli 10 astetta lämmintä... Joskus vuonna 2000 keväällä oli kai semmonen ilma pääsiäisenä, että menin hulluna tosiaan uimaan sinne riitteiden sekaan paikallisessa uimarannassa. Se tais olla se vedonlyöntijuttu, josta joskus aikaisemmin blogissani mainitsin.

Mutta, mutta.... Eipä kai mulla sitten sen ihmeellisempää. Semmosia.

Hyvää vointia ja jaksamisia kaikille kanssaihmisille. :) Kyllä se kesä sieltä tulee, ku oikeen jaksaa odotella.

No niin. Virvottu ja varvottu on...Maanantai 10.04.2006 01:39

... ja syöty ensimmäiset suklaamunat tänä vuonna. Oli kyllä hyviä. En mä kyl syöny niitä, ku kaks. Toisesta sain jonkun dinosauruksen ja toisesta sitten semmosen rihkamasormuksen. Muovia, mitä lieneen. Ei kai ne pääsiäismunissa mitään aitoja voi olla, ellei sitten osta jotain tosi kallista, joka kätkee sisälleen kultasormuksen, jossa olis päällä jotain upeita korukiviä. No joo.

Yleensä oon ruukannut eli tavannut käydä mummolla ja tädillä palmusunnuntaina perinteisesti ikäänkuin virpomassa. No, se on semmonen lapsuudesta jääny perinne. No, puhelimen välityksellä se tuli sitten tehtyä ja lähinnä kuulumisia toisiltamme kyseltiin. Itse en oikeastaan nähnyt virpojia, muuta kuin veljen lapset. Olivat tehneet hienoja ja värikkäitä virpomavitsoja ja lauloivat jopa virpomalaulunkin. Mullapa oli sitten muutama Brunbergin mokkapusu ja joku karamelli, jonka saatoin heille siihen pieneen koriin sujauttaa.

Agricolan päiväkin oli tänään. Taisi se Mikael Agricola tehdä ensimmäisen suomenkielisen kirjan joskus herra ties millon... Kuitenkin kävisin vuosiluvuissa valehtelemaan, joten jääköön vuosiluku sanomatta. ABC kiria se ensimmäinen suomenkielinen kirja oli. Olkaamme ylpeitä kauniista äidinkielestämme.

Kamala ilma tuolla ulkona on edelleen ja kevät on myöhässä kolme viikkoa... Tai ainakin niin sanovat. Kaipa se sieltä on tullakseen, eli ei syytä suureen huoleen. Tosin vappuna voisi olla jo kaunista.

Muutaman kuvan pistin galleriaani näytille. Lisäsin uuden kansion, johon laitan pelkästään elukkakuvia. Mun linnutkin on päässy galleriaan kateltavaksi.

Tää oli vaan semmosta pika-pikaa-juttua, koska ajattelin mennä nyt unten maille.

Hyvät yöt ja samoin hyvää vointia kaikille tasapuolisesti. :)

Hipheijaa ja voi sitä riemua.... 8)Lauantai 08.04.2006 05:52

Voi huokaista helpotuksesta, mutta en nyt tässä netissä viitsi siitä sanoa, että mikä minua helpottaa tällä hetkellä... Jees, no oikeastaan se liittyi erinäisiin kouluasioihin sun muihin ja lähinnä oli ihmissuhdeasioistakin kysymys... No, eipä niistä sen enempiä, mutta papu meinasi kärvähtää, ku joku tai jotkut yrittivät paahtaa liian tummaksi. Olis tullu kai Parisiennea tai yli Parisienne-paahdon ylittävää jotain tosi stydiä kamaa. No, ne lanttuun ottavat asiat ovat kyllä hoidossa, että eipä niistä sen suurempaa huolta. Mä en juo kahvia "oleena", johon tarvii Parisienne-paahdon kahvia. Latte on parempaa. :) Onpa itseäni myös vaivannut jonkunlainen velttous, kun en saanut aikaiseksi väsätä sitä ryhmäilmiötä ja psykan esseetä. No, ensi viikolla on sitten tarkoitus ottaa itseään niskasta kiinni näiden asioiden suhteen. No, anatomiaa olen lueskellut ja kertaillut joitakin vanhoja asioita sieltä kirjasta, että pysyisi syksyllä opitut asiat mielessä.

Ulkona oli taas semmonen töhnäkeli, että pilvet roikkui taivaalla suunnilleen maata viistäen, kun taisivat olla aika painavia siitä vedestä ja rännästä. Sitte oli pirun kylmäkin, että luita ja ytimiä särki... Tai se tuuli taisi tehdä sen. No, kohtapa päästään katselemaan, ku krookukset ja narsissit pääsevät tunkemaan itseään sieltä maan mullasta ylös nätteineen kukkasineen ja lehtineen. Myöhemmin vaihetta kevättä tulee kaikki muutkin kukkaset ja kasvit kurkkimaan tätä maan päällistä menoa ja meininkiä. Silmut puihin ja myöhemmin ne silmut on lehtinä ja koivussa juhannuksen tietämillä niin isot lehdet, että koivuvihdalla on mukavaa räpsiä itseään huoneessa, jossa mahdollisesti terva ja savu tuoksuvat ja kivet kihisevät vettä heitettäessä niiden päälle. Sitten se tavallisesti sijaitsee veden äärellä (joki, lampi, järvi tai meri) ja veden äärellä oleva sellainen lämpenee puilla tietenkin. Turha kuvitella mitään sähkökihinöitä, joka on jollakin tavalla mökkirannalla esimerkiksi todella teennäistä ja epäaitoa. Kesä tietenkin on horisontissa päivää lähempänä ja saadaan melkein, mutta ei ihan vielä sitä kuu kiurusta kesään-juttua... Lapsuudesta tuttu, ku opeteltiin joskus biologian tunnilla Suomen lintuja ja taidettiinpa harrastaa jotain pieniä ornitologisia juttuja... Tai ornitologisia ja ornitologisia... Ei sentään ruvettu rengastamaan lintuja, mutta bongailemaan kylläkin jonnekin pellon laitaan taikka tehtiin koululle lintulauta ja seurattiin lintujen vierailua lintulaudalla. Ja jotta mua ei syyllistetä taas siitä, että olisin jollakin tavalla snobi ja hienosteleva, niin suomennan, mitä tarkoittaa ornitologia. Ornitologia on lintutiedettä näin karkeasti sanottuna.

Poistin pari kuvaa, mutta lisäsin muutaman paremman kuvan galleriaani. Saapi käydä kommaamassa. :) No, ne ilveilykuvat toisaalta olikin vähän semmosia. Kavereiden kanssa pieneksi vitsiksi piti tietenkin jotain keksiä ja äkkiä. Taidekuvia tulee joskus lisää, kun plaraan mun kuvakirjastoa läpi ja katselen parhaimpia kuvia sieltä ja laitan katseltavaksi niitä. Voisin oikeastaan kesällä hommata gigasen kortin mun Photosmarttiin, että saan täydellä resoluutiolla laadukkaita kuvia, mutta toisaalta täyden resoluution kuvat olis sitten ihan sika isoja, ni niitä ei pystyisi galleriaan laittamaan...

Kaikkiaan mielenkiintoinen yö, jokseenkin uneton. Näplään tietsikkaa ja enkkulakut on hyviä... No, olihan se pieni pussinpohjallinen enkkulakuja jo aikakin syödä pois. :) Olihan ne viikon seikkaillu mun laukussa ja vähän koviakin... Niin, tää ei kyllä liity, mutta laajensin Potter-kirjastoani ostamalla niitä vanhoja Pottereita. Olin lainannut aikaisemmin kirjastosta kyseiset kirjat luettavaksi. Nyt mulla on kolme Potteria. Ostin ne kaks ekaa painosta, mutta loput ostan tässä pikku hiljaa.

Että tälleen. Tässä nää törölöröt tällä kertaa oikeestaan olikin.

Hyvää vointia kaikille kanssaihmisille. :) Kesän odotusta!! 8) Laulussa menevät Hietaniemen biitsille ei-viitsimään.

Jep jep.Torstai 06.04.2006 01:24

No niin. Kuravedet on juotettu, sillit syötetty ja aprillattu kaikki, ketä vaan on kynnyksen yli astunut taikka puhelimessa ja milloin mitenkin. Toivottavasti mahdollisemman moni sai huijattua toisiaan oikeen olan takaa, koska onhan aprillipäivä se päivä, jolloin on lupa kiusata ketunhäntä kainalossa... ;) Mä ainakin tulin pari kaveria narranneeksi, että argeologit olis muka löytäny Ranskasta kylän, jossa Asterix oli elelly. Oikeestaan mä kuulin itte sen, mutta enpä menny lankaan. Äiti sai mun melkein menemään lankaan, mutta se ei kyllä siinä onnistunu. Pari kaveria meni lankaan tolla Asterix-jutulla ja musta se oli hauskaa. Olipa paikallislehtikin keksiny jonkun mojovan pilan ja mua nauratti se ihan mielettömästi. Siinä oli käsketty ihmisiä pakastamaan lunta kaivoksen hiihtorataa varten, ku sinne piti kesäksi semmonen perustaa. Joku semmonen se oli. Tietenkin matkalla työharjoittelupaikkaani tuli naurettua, ku kattelin jonkun portin pielessä olleen mustan jätesäkin lumilapio vierellä ja tietenkin toivoin, että kyseinen tyyppi ei ollu ottanut tosissaan sitä aprillipilaa.... Voi luoja, mua nauratti.

Sunnuntaina tulee virpojat ja onpa lehtien yleisöpalstoilla jaksettu jaaritella, että onko virpominen sopivaa vai ei ja kuka avaa virpojalle ovet ja kuka ei. Samalla ihmiset on varmasti miettinyt, mitä sille pienelle virpojalle voisi antaa pääsiäistä toivottaakseen. Itse pidän sitä sopivana, sillä onhan se vanha karjalainen ja osaksi länsi-suomalainenkin perinne. Itse olen lapsena virponut trullina pitkin kyliä ja tietenkin kohteliaasti toivotellut pääsiäisiä ihmisille. Virpomaan menin sisarusteni kanssa ja kissakin kulki meidän perässä kylän raitilla. Toisinaan menin kaveriporukassakin. Tietenkin oli värikkäät vaatteet, noitameikit ja virpomavitsat, joissa oli karkkipapereita, kahvipaketin pussista leikattuja lamelleja, silkkipaperia ja höyheniä. Monesti tein paperistakin jotain ihan pieniä origameja virpomavitsoihin. Myöhemmin käytiin virpomareisun jälkeen virpomassa mummo ja muut sukulaiset. Oli se suloista. Laulettiinkin vielä virpolorun lausumisen jälkeen pääsiäislauluja naapureille ja muille ihmisille. En tiedä, miten nykyään virvotaan, mutta ajat muuttuvat, kuten sanotaan.

Kamala ilma jatkuu edelleen ja saadaan todenteolla katella noita harmaita roikkuvia pilviä ja toisinaan kärsiä siitä, että taivaalta tulee jotain lumen ja veden sekaista töhköä. Räntää, uumoilen. Sitten työ- ja koulumatkoilla sotkeudutaan leukaan asti tieltä tulevaan, autojen roiskuttamaan suola-lumi-vesi-kura-hiekkamoskaan. Onpa lystiä. :D Eipä kyllä autoilijoitakaan voi ihan kaikesta syyttää. Joskus voi käydä niin, että menee vahingossa liian likeelle suojatien läheisyydessä olevaa kuralammikkoa vihreitä liikennevaloja kärkkyessään. No, kohta se kesä tulee sieltä. Ollaan entistä lähempänä kesää. Varmasti aurinkokin tulee paistamaan - tai ainakin jossain välissä. :) Toisaalta eipä se liian kuuma kelikään oo oikeen kiva... No, se vähän riippuu ja roikkuu... Tai oikeestaan ihan sama. Ainahan sitä keksii kaikenlaista tekemistä, oli sää mikä hyvänsä. Paitsi hyvällä säällä aina katukorista tai piknikkiä ja uimista. Toisinaan fillaroimista tai sauvakävelyä. Sauvoja en kyllä vielä omista, mutta olen menossa kyllä hankkimaan ne.

No joo. Oli se semmosta. Ei onneksi viime aikojen puuhastelut ja seikkailut olleet tiukkaa kaurapuuroa, niinkun joidenkin laplace-muunnosten laskeminen taikka integraalilaskut, jotka olen unohtanut onneksi tyystin. En tarvitse niitä enää. En nyt, en huomenna, en ensi viikolla, en ensi kuussa, en ensi vuonna, en koskaan. Vanhat matikan monisteet edellisten instituuttien ajoilta on viskattu paperinkeräykseen silppurin kautta jo moneen otteeseen. No, se yksi riitakin tuli purettua tässä ja saatiin sovulle sijaa. Joskus taisin mainita, että oli kähinää erinäisistä asioista, joita tosiaan nettiin kannatti laittaa ja mitä ei. No, taitavat olla mennen talven lumia.

Mutta eipä tässä sen ihmeelisempiä. Hyvää vointia kaikille kanssaihmisille. :)
Tänään oli aika karsee ja semmonen töhnäinen ilma, että liikkuminenkin tuntui ihan hidastetulta filmiltä. Sitten sai vielä autojen sutimat tiekurat ja suolalillut päällensä kaulaan asti kävelylenkillään. Muutaman kilometrin tuossa yritin aivojen tuulettamiseksi kouluasioista jonkunlaista matkaa taittaa, että nukkuisi yönsä hyvin ja samalla rentoutuisi. Itseasiassa toisinaan matalapaineilma on aika rasittavaa, kun se unettaa joskus. Toisaalta vesisateet ja joka keväiset töhnäilmat tekevät jonkinlaista edistystyötä lumen sulattamiseksi maasta, jotta päästäisiin pyöräilemään ja muuta kivaa kesäliikuntaa harrastelemaan nopeammin. Myöskin jäiden sulamiseen vesisade vaikuttaa. Toisaalta olen joskus ammoisina aikoina tehnyt ennätyksen talviturkin heittämisessä, joka tapahtui pääsiäisenä. Järvessä oli vielä riitteet ja sinne vaan molskahdettiin laiturin nokasta uimaan ja sankarillisesti tein vielä oikein sammakkouintivetoja muutaman sillä riskillä, että suonta olisi alkanut vetämään jalasta. No, seurauksena tästä oli silloin kyllä aika järkyttävä flunssa, mutta flunssakin on osa elämää ja sille ei ihan aina voi mitään. :)

Lauantaina päästään aprillaamaan ja juottamaan kaikille kanssaihmisille sitä tunnettua kuravettä. Aprillipäivä on kait tunnettu siitä, että kaikilla ihmisillä on erityinen lupa pitää ketunhäntää kainalossa ja vitsailla. :D Nyt se kuraveden juottaminen sitten on ainakin sään puolesta aika aktuellia asiaa. :) Lauantaina kannattaakin olla varovainen, koska ei tiedä, että puhuuko kaveri totta vai onko hän höynäyttämässä sua jollain kivalla pienellä kepposellaan. Itse olen yhtälailla joutunut aprillipäivänä jonkun pilan uhriksi, kuin höynäyttänytkin toista. Jälestäkäsin kaverin kanssa ollaan naurettu niitä piloja, joita ollaan toisillemme tehty vuosien saatossa. "Se on höpönlöpö, joka leikistä suuttuu..."

Eilen olin tuulettamassa vihdoin ja viimein ensimmäistä kertaa viime syksynä tilattuja opiskelijahaalareita koulun pippaloissa. Mulla ei oo kyllä kovin montaa merkkiä ja krääsää niissä, ku en oo ostanu tai keränny niitä. Nyt jonkun merkin voisi oppilaskunnan kioskista ostaa ja ommella ne sitten ihan aivojumpaksi tai sorminäppäryyden ylläpitämiseksi. Ne eiliset pippalot oli ihan hauskat ja juttelin tietenkin joidenkin ihmisten kanssa koulunkäynnistä ja mahdollisista kesäsuunnitelmista. Vapustakin saattoi puhua, vaikka se ei ole ovella vähään aikaan kyllä. No, joulustakin puhutaan suunnileen jo lokakuussa, ni miksi vapustakaan tai pääsiäisestä ei voisi puhua jo uudenvuoden ja loppiaisen aikaan. :D

Että semmosia. Nyt mä meen taas. :) Meen lukemaan Kalle Päätalon Kymmentä riivinrautaa. Se on niin hyvä kirja, että se oli pakko lainata kirjastosta uudelleen. Toinen Päätalon kirjoista mun lemppari on ehdottomasti Elämä lyhyt, Rytkönen pitkä. Kummassakin näissä kirjassa vakiotaksikuski on Sorjonen.

Että tässä meillä olikin sitten kaikki, huusivat Matti ja Maikki. :) Hyvää vointia... :)

Pieni korjaus: Tänään on 03.04.2006... Siis olin kai ajatuksissani kirjoittanut, että Kalle Päätalo olisi mainitsemani kirjat kirjoittanut... Korjataan virhe: Eli kirjoittaja on Arto Paasilinna... :)
Hepskakkaraa. :)

EIlinen päivä mulla meni mielenkiintoisten asioiden parissa juoksennellessa ja vielä piti siinä kaikenlaisilla asioilla käydä ja silleen. Oikeastaan ne asiat liittyvät ensi kesään ja olenkin erittäin tyytyväinen niihin asioihin. Siis sain opiskelualani kesätöitä ja olen tyytyväinen siihen. 8) Pääsee harjoittamaan omia kädentaitojaan ja samalla pitää niitä yllä. Vielä katselen, minkälaisia muita vaihtoehtoja on olemassa omalla uudella alalla, vaikkakin kyllä olen menossa tarjottuun duunipaikkaan kesäksi. Hain kyllä vanhan alanikin jotain paikkoja, mutta ilomielin menen siis tämän nykyisen alani työhön kesällä. Onhan minulla hoitoalaa kohtaan suuri kutsumus ja tykkään erilaisista asioista, joita käsitellään hoitoalalla monenlaiselta eri kantilta, joten ainakaan mitään ei voisi mustavalkoisuudesta syyttää.

Tänään oli aika kamala ilma ja niin liukasta, että olisi jokunen ärräpääkin tehnyt mieli päästää kulkeissaan, ku monta tilannetta tuli, joissa olisin voinut leiskahtaa hännilleni. Olis kyllä tehnyt kipeetäkin. Täytyy vaan toivoa, että kukaan kulkija tuolla maantiellä sun muuta ei leiskauttaisi hännilleen ja murra paikkojaan. Aamulla vielä tuli jotain jäätyvää kökköä taivaalta alas ja niitä oli vaatteissa, kasvoilla ja jokunen kökkö jymähti laukun pintaankin. No, kevät joskus teettää tommosia säitä.

Kesäkin on päivän lähempänä horisontissa.... Niinpä sitten päästään kesällä pyörimään vaikkapa Lintsin kurveleissa tai jossain muussa yhtä hullun hauskassa jutussa. Joissakin festareissa voisin joskus käväistä. En ole ikänäni käynyt missään festareilla. :) Toisaalta en oikein tiedä, että kannattaako niihin mennä, jos ilmat olisi aika karseita tai... Jotain. :) En viitsi mainita... Itse nautin toisinaan mennä jollekin yhdelle hyvälle oluelle tai siiderille terassille kaverin kanssa ja nauttia kesäillasta viihtyisässä bubissa.

Että sellain. Hyvää vointia. :)


Uusi merkintä: klo: 23:08

Lisäilin galleriaani pari semmosta todellista taidekuvaa, joita voi käydä ihmettelemässä. Valokuvaus mulla on koulun käynnin lisäksi yksi erittäin vakavasti otettava asia. Pyrin kuvaamisessa täydellisyyteen, erityisesti taidekuvia räpsiessä... :)

Eipä mulla muuta. Moido. :)

Jeps ja kesäaika....Maanantai 27.03.2006 02:19

Kaikki on varmaan siirtänyt kellojansa tunnin eteenpäin, eli seuraavaa juhannusta kohden ja niinpä saatiin nukkuakin yksi tunti vähemmän. Syksyllä saamme tuon kadotetun tunnin takaisin. Niin ja pääsiäinenkin on tulossa jossain välissä, joka on semmosen keväällisen heräämisen juhlaa, kun luonto pukkaa silmujansa ja herättää krookukset kukkimaan sun muuta... Toisaalta allergiset pääsevät tuskastelemaan siitepölyn kanssa... Onneksi nykyisellään on allergiaan hyvät keinot oireiden helpottamiseksi ja siedätyshoitoonkin voi päästä suht nopsasti.

Enpä itse ole puuhaillut mitään spesiaalia... No, Harry Potterin puoliverisen prinssin jämiä lueskelin loppuun ja olin sen jälestä ulkona kävelyllä ja kuulostelemassa niitä lintujen laulamisia ja räystäiden tippumisia, vesien lorinoita.... :) Sitten tietenkin kävin eräillä markkinoilla ja otin tukkaani siellä yhden pienen letin ja ajattelin noita kuitujuttusia teettää lisää mun hiuksiin... Saapa vaan nähdä, että koska. Toisaalta keväthän on aina uuden kokeilemisen aikaa. Kevät on semmonen jännä vuodenaika, joka saa ihmiset vireeseen - tai ainakin aika monet - ja etsimään itselleen vaikka jonkun kivan harrastuksen tai jotain muuta mielekästä puuhaa, kuten vaikkapa pääsiäiskoristeiden vääntämistä kämpän seinälle tai ikkunaan.

Lapsena piti usein päästä virpomaan palmusunnuntaina ja tuli niitä virpomavitsoja tehtyä silloin. Nyt toisaalta tekee niitä muutaman ihan omaksi iloksi johonkin maljakkoon tai perinteisesti virpoo mummon ja jonkun hyvän naapurin. Nyt olis vielä aika laittaa rairuohot tai ne vehnänalkiot itämään. Itse henkilökohtaisesti pidän enemmän vehnän versoista, kun rairuohosta, joka lyttääntyy helposti... Tästä se pääsiäisen odottamine alkaakin. Sitten päästään pääsiäisenä syömään mämmiä ja muita herkkuja... Joku voi saada kiloja, kun jouluna konsanaan ja toiselle pääsiäisen mässäily ei tee mitään vaikutusta.... Mutta eipä niistä asioista sen enempää, paitsi kohta saadaan huomata akkainlehdet tursuavan kevään laihdutusvinkkejä kesän bikinikunnon saamiseksi.... (Pieni vinkki, jos haluaa jotain erikoista: Laita sipulinkuoria, mustikoita, punajuurta tai porkkanaa kananmunien kanssa samaan aikaan kiehumaan, niin ne keitetyt kananmunat on tosi hauskannäköisiä pääsiäisen aamiaspöydässä tarjolla ollessaan. Sipulista saadaan kellertävän ruskeat kuoret, mustikoista sinisenharmaat, punajuuresta violetit ja porkkanasta kellertävän oranssit.) Toi äskeinen vaan oli asiasta hiekkalaatikkoon.... Ei varsinaisesti liittyny kappaleeseen...

No joo. Tietenkin vielä odotellaan niitä polkupyöräkelejä ja samoin niitä hyviä katukorisilmoja. Samoin lämpimiä vesiä, että pääsee uimaan, räpiköimään, käsipohjaa napakivelle... Kuka mitenkin. Tyylinsä kullakin. :) Mä tykkään uinnin jälkeen kelluskella, koska kelluminen rentouttaa lihakset silloin. En sitten tiedä, korvaako se jälkiverryttelyn uinnin päälle...

Mutta täytyy nyt lopetella. Nukkumaankin pitää mennä jaksaakseen herätä aamulla täysissä voimissa ja virkeänä taas päivän uusiin kujeisiin.

Hyvää vointia! :)