IRC-Galleria

Ensin itket.
Sitten rukoilet.
Sitten kiroilet.
Sitten jännität
voimasi rippeet viimeisilleen.
Tahdot,
taivasta tavoittelevalla tahdolla.
Sitten raukenet.
Ja jos selviät taas, alat kaiken alusta.
Viimeksi äsken, tylsäksi jähmettyneenä
sanoit itsellesi:
Yksi lysti, turhaa kaikki,
synnin, kuoleman, sairauden,
jokapäiväisen kauhean surkeuden vankilasta
ei ole mitään, ei mitään pelastusta.


Silloin, itsestään, aukeaa taivas
joka ei auennut kirouksista, ei rukouksista,
jota voima, tahto, epätoivo, katumus
turhaan piirittivät.
Silloin aukeaa itsestään taivas
ja yksi pieni tähti kävelee sinua vastaan
ja tulee niin lähelle, hymyilee niin kauniisti
että uskot: kouraasihan se putoaa.

Silloin, itsestään, pilvet hajoavat.
Silloin, itsestään, toivo virkoaa.
Ja uniesi puiden kaikilta kultaoksilta
noin vain, itsestään, kultaiset hedelmät putoavat.


Tämä: i t s e s t ä ä n, tämä on armo.



- Sándor Reményik-