IRC-Galleria

Larpppa

Larpppa

Together we are winners.

Sunnuntai 17.07.2011 21:31

On yksi ihminen joka muutti elämän näkemykseni.
On yksi ihminen jonka jokaisen teon muistan kuin eilisen.
On yksi ihminen jonka ansiosta jaksan tänä päivänä.
On yksi ihminen joka opettaa minulle älyttömästi uusia asioita
On yksi ihminen joka ymmärtää minua.
On yksi ihminen joka on nähnyt minusta puolia joita todella harva on koskaan nähnyt.
On yksi ihminen jolle haluan kertoa menestyksistäni.
On yksi ihminen jonka haluan mukaan tärkeisiin hetkiin elämässäni.
On yksi ihminen jonka takia menetän yöuneni.
On yksi ihminen jonka eteen teen mitä vain.
On yksi ihminen joka hyväksyi minut heti.
On yksi ihminen joka on ehkä rohkein tietämäni ihminen.
On yksi ihminen jonka menettämistä en kestäisi.
On yksi ihminen joka on jakanut samat näkemykset elämästä.
On yksi ihminen joka puolustaa minua aina.
On yksi ihminen jonka syliin saan nukahtaa.
On yksi ihminen joka välittää oikeasti.
On yksi ihminen joka saa minut tekemään asioita joita en muuten uskaltaisi.
On yksi ihminen joka tietää pelkoni.
On yksi ihminen joka kuuntelee.
On yksi ihminen joka tietää melkein kaikki synkimmät salaisuuteni.
On yksi ihminen joka muutti minut sisältäni.
On yksi ihminen joka pitää tulevaisuuden valoni päällä.
On yksi ihminen joka nosti itseluottamukseni uudelle tasolle.
On yksi ihminen joka toi lämmön sisälleni.
On yksi ihminen jonka jokaisen lämpimän teon ja sanan muistan.
On yksi ihminen jolle annan kaiken anteeksi.
On yksi ihminen jonka kanssa haluan nähdä maailmaa.
On yksi ihminen jolle olen kertonut itsestäni rehellisesti kaiken.
On yksi ihminen joka tietää aivan kaiken minkä minäkin ja tuntee minut totaalisen hyvin

[Ei aihetta]Perjantai 15.07.2011 14:48

-START
missä olet > himasa .
mikä soi nyt > Cheryl cole - 3 words .
vitutus pronsentteina > ei vituta .
huomisen suunnitelmat > ei ole varma viääl .
onko meikkiä > neijj .
mitä päällä > teepaita ja shortsit .
hiustenväri > tummmmantummman ruskeet .
silmien väri > siniharmaat .
-LOVE
oletko ihastunut > enemmmmmä :)
onko rakkaus vaikea asia > on se joskus vaikeeetaki .
tahtoisitko seurustella > seurustelennnn .
onko rakkaus yliarvostettua > eeeei .
voiko sinkkuna olla oikeasti onnellinen > voi kai .
tuletko toimeen kaikkien kanssa > ehen :D
onko sinulla paljon kavereita > tarpeeks paljo .
kavereissa, laatu vai määrä > laaaaaaaaaaaaatu!
montaako ihmistä voit sanoa vihaavasi > paria .
montaako ihmistä voit sanoa rakastavasi ? > neljääää varmaanki .
oletko suututtanut jonkun läheisesi lähiaikoina > juhuuuuuu .
tahtoisitko pyytää joltain anteeksi > eee .
mikä kappale sulattaisi sydämesi jos joku laulaisi sinulle tämän, osasipa hän laulaa tai ei > joku söpö :D
-HATE & SORROW
koska olet viimeksi itkenyt jonkun ihmisen vuoksi > on siit jo aikaa..
koetko itsesi masentuneeksi > ee .
miten käyttäydyt, kun olet surullinen > riehun, heittelen tavaroita jne.
kuunteletko paljon surullista musiikkia > joksus, ku on semmone fiilinki .
Kuinka monesti viikossa käyt suihkussa > jokapäivää .
Oletko ihmisten mielestä flirtti > eee?
Mikä on suurin huolesi elämässä juuri nyt > ei mul kai oo mitn suurta huolta .
Jos voisit elää uudestaan jonkin muiston, mikä se olisi > hahaa, en kerro :)
Annatko helposti periksi > joooooskus .
Mikä on onnennumerosi > 3 .
Millainen sää on nyt > pilvineeeeeee .
Oletko tyytyväinen siviilisäätyysi > jooooo!
Kenen julkkiksen kanssa haluaisit viettää päivän > emmmmt .
Mitä värejä haluisit häidesi teemaksi > en oo ajatellu :D
Mikä on lempivärisi > turkoooosi .
Näetkö tähtiä taivaalla juuri nyt > e .
Mitä tekisi mieli juuri nyt > jotaaai hyvää .
Kuvaile yhdellä sanalla, että miltäs nyt tuntuu > väsy!
Onko sinulla mitään outoja asioita huoneessasi > jotaai pehmoleluij mil ei oo mitn virkaa, paitsi tauno♥
Onko ihminen, jota viimeksi halasit, vanhempi kuin sinä > eeei .
Mitä teit tänään kuuden aikaan aamulla > nukuinnn .
Kaipaatko sitä, miten asiat joskus olivat > joitaki asioit ehkä .
-THIS VERY SECOND
Pidätkö läheisyydestä > juuu :)
Mitä tekisit jos kumppanisi tutkisi puhelimesi > ei se tutki :)
Onko elämässäsi ihmisiä, joiden seurassa voit olla täysin oma itsesi > ononnnn!
Oletko vihainen kenellekään tällä hetkellä > enpä oikeestaa .

[Ei aihetta]Perjantai 08.07.2011 04:03

K e r r o p o j a s t a , j o t a v i i m e k s i a j a t t e l i t :
1. Oletko nähnyt hänet tänään ? - juuu :)
2. Voisitko halata häntä ? - ofc ♥
3. Millon viimeksi huusit hänelle ? - en oo tainnu huuuuutaa .
4. Oletteko olleet saunassa yhdessä ? - noup .
5. Milloin näitte ensimmäisen kerran ? - on siit joku vuas :)
6. Mitä mietit kun näit hänet ekan kerran ? - ee kyl muista :)
7. Oletteko katsoneet elokuvia yhdessä ? - juujuuu :)
8. Oletko vihannut häntä joskus ? - oommä vähäse :D
9. Oletko ostanut hänelle joululahjan ? - eeen .
10. Oletko itkenyt hänen takiaan ? - jeeeeeeeees .

K e r r o t y t ö s t ä , j o t a v i i m e k s i a j a t t e l i t :
1. Oletko itkenyt niin että hän näkee ? - jeap .
2. Onko hän sinulle todella tärkeä ? - on ♥
3. Pidätkö hänestä ? - kyljuu!
4. Onko hän mukava ? - on :)
5. Onko hän komea / kaunis ? - kaunis!
6. Pukeutuuko hän huonosti ? - eeeei .
7. Mitä hän miettii sinusta ? - paha sanoo .
8. Onko hän suosittu ? - mun idoli :)
9. Onko hänellä hyvä musiikkimaku ? - kyl :)
10. Onko hän sinua vanhempi vai nuorempi ? - nuarempi .

O l e t k o k o s k a a n :
1. Nukkunut jonkun toisen sängyssä ? - juuuuuuuuuuuuu .
2. Suudellut kotonasi jonkun tytön kanssa ? - en .
3. Suudellut kahden eri ihmisen kanssa samana iltana ? - en .
4. Rakastunut ? - oooon ♥
5. Makoillut vastakkaisen sukupuolen kanssa sängyssä tekemättä mitään ? - juuuuuuu .
6. Ollut saunassa yli kolmen vastakkaista sukupuolta olevan kanssa ? - varmaanki .

R a k k a u s e l ä m ä s t ä :
1. Oletko nyt rakastunut ? - ooommä :)
2. Uskotko rakkauteen ? - vissii si .
3. Oletko koskaan särkenyt kenenkään sydäntä ? - jaa'a .
4. Onko kukaan särkenyt sinun sydäntä ? - on .
5. Tuntuuko rakkaus sinusta turhalta ? - eeeeeei .
6. Uskotko rakkauteen ensi silmäyksellä ? - en .
7. Pelkäätkö sitoutumista ? - no emmmmmä kai .
8. Onko sinulla koskaan ollut salainen ihailija ? - emt .

TEE TÄMÄ POJASTA/TYTÖSTÄ JOHON OLET IHASTUNUT
Mihin kirjaimeen hänen sukunimensä loppuu ?: - n .
Onko hän samanikäinen kuin sinä ? : - eeei :)
Nauranut jutuillesi ? : - jeeeees :D
Oletko koskaan kertonut hänelle tunteistasi ? : - ooon :)
Oletko suudellut häntä ? : - jeap :)
Kuvaile häntä yhdellä sanalla ?: - ihani ♥

TEE TÄMÄ SISKOSTASI/VELJESTÄSI
Kuka hän on ? : Kristian .
Ikä ? : oisko 13 .
Missä hän asuu ? : täälä himas .
Onko hän samannäköinen kuin sinä ? : ei .
Kuvaile häntä yhdellä sanalla ? : apina ♥
Koska näet hänet seuraavaksi ? : tnä .
Kerro yksi hyvä puoli hänestä ? : huumorintaju .
Yksi huono ? : lyhyt hermone .

TEE TÄMÄ HYVÄSTÄ YSTÄVÄSTÄSI
Hänen nimensä ? : Mona .
Kauanko olet hänet tuntenut ? : 10 vuat?
Onko hän ihana ? : onon :)
Kaunis/komea ? : kaunis on :)
Onko hänellä hyvä huumori ? : on sillä :)
Syökö hän mitä vain ? : eeeeei, ainaka sipulia!
Onko hän hyväsydäminen ? : ai Mona vai, ON! :)
Vittuileeko hän ihmisille ? : juuuuuu! ;)
Mitä haluaisit sanoa hänelle ? : ikävä :)

TEE TÄMÄ SINULLE YHDESTÄ TÄRKEIMMÄSTÄ IHMISESTÄ
siviilisääty: sinkku .
Kuinka kauan olet tuntenut hänet? - kohta vuade :)
Onko hänellä lemmikkejä ? - macho ja minä :)
Kuinka tutustuitte ? - koulusssssa, mut se pelkäs mua :o :)
Hänen musiikkimakunsa ? - fiiliksen mukaa :)
Harrastukset ? - lenkil se käy :)
Mitä teette yhdessä ? - sitä sun tätä ;)
Onko hän kaunis/komea ? - kaaaunis!
tai ruma kuin apina? - ei!
Puhuuko hän sinulle salaisuuksiaan ? - kyljuu .
Avautuuko hän sinulle ongelmistaan, joita ei kerro muille ? - ehkä .
Oletko nähnyt hänen itkevän ? - oon .
Arvosteleeko hän muita ? - kaimmmme kaikki joskus .
Pidätkö hänestä edes ? - pidänpidän!
Mainitse joku erityisen hyvä puoli hänessä ? - mistähä alotan :) huumorintaju jne!

[Ei aihetta]Torstai 16.06.2011 15:01

1. TAPOJA
● Käytätkö alkoholia? - jjjoskus .
● Omistatko hyvät käytöstavat? - kaimmmä si :D
● Tupakoitko/nuuskaatko? - harvemmi .
● Käytätkö meikkiä? - jeap .
● Ajatteletko ennen kuin puhut? - en aina :D
● Oletko oma-aloitteinen? - jooooskus .
● Entä itsepäinen? - taida mä vähä olla :D
● Kuunteletko muita? - jeeeeees.

2. MUISTOJA JA TEKOJA
● Mitä teit tänään kello 9 aamulla? - nukuuuin .
● Kokeillut spiritismiä? - eee .
● Kokenut krapulan? - jooo .
● Ollut poliisien kanssa tekemisissä? - äöä en .
● Tuntenut perhosia mahanpohjassa? - jeap (:

3. LÄHEISISTÄ JA TUTTAVISTA
● Onko sinulla seurustelukumppania? - joooo (:
● Miksi? - ononon .
● Onko sinulla parasta ystävää? - muutamaki (:
● Kykenetkö olemaan rehellinen ystävillesi? - kyä !
● Entäs perheellesi? Tai muille sukulaisille? - totajoo kai :D
● Muistutatko enemmän perhettäsi vai ystäviäsi? - entiässssi .

4. TUNTEISTA
● Ovatko tunteesi yleensä selviä vai sekavia? - aika selviä .
● Vai omistatko kenties tunteita ollenkaan? - omistannn .
● Oletko ns. 'vihaaja' vai kaikkien kaveri? - enemmä varmaa kaikkie kaveri ku vihaaja :D
● Näytätkö muille ihmisille tunteitasi? - kaimmmmää, ainaki joskus :D
● Pidätkö asiat usein sisälläsi? - joskus .

5. SINÄ
● Mitä muut ihmiset ovat mieltä sinusta? - jaa'a ?
● Kehutaanko sinua usein? Mistä asiasta? - emmmmmmmt .
● Vihataanko sinua? - juhuuuuuuuuuuuu :Dd
● Millaiset ovat hermosi? - ne riittää tiättyy pisteesee asti :D
● Oletko pinnallinen? - ee .
● Oletko herkkä? - kaisssi .

6. TURHAA
● Mitä sinulla on päälläsi? - shortsit&toppi .
● Mikä soi? - ei mikää :o
● Mitä on mielessäsi? - vklp (:
● Masentaako? - iha vähä .
● Millaisista väreistä pidät? - turkoooosi .
● Millaiset seinät huoneessasi on? - oiskoha noi jotku siniset .
● Ottaako päähän? - hiama .
● Ikävöitkö? - joooooooooooooo .

kesäkesäkesä .Lauantai 11.06.2011 14:20

VIIMEISIN
☺ paikka jossa olit, kun kotiasi ei lasketa? - ulkon .
☺ henkilö kenen vieressä nukuit? - teeeeemu (:
☺ jota ikävöit? - nirppatemsku .
☺ joka piti sinua kädestä? - temsku .
☺ jota halasit? - nipapapa .
☺ tv-ohjelma jota katsoit? - NCIS rikostutkijat .
☺ lahja jonka sait? - kukkkka :'P

OLETKO VIIME KUUN AIKANA
♦ ollut ihastunut? - joooooooooooo .
♦ ollut kuumeessa? - ee .
♦ tuntenut itsesi tyhmäksi? - varmasti .
♦ valehdellut?- porukoille mahdollisesti .

KUMPI
• suomalainen vai ulkomaalainen musiikki? - molemmmmmat .
• jäätelö vai karkki? - jäääätelö .
• kissa vai koira? - entiässi .
• yö vai päivä? - yö .
• aamu vai ilta? - ilta .
• kylmä vai lämmin? - lämmmmin .
• kesä vai talvi? - kesä !
• värikäs vai mustavalkoinen? - mustavalkone .
• raha vai rakkaus? - rakkaus .
• banaani vai omena? - omena .
• pusu vai hali? - molemmmmat .

OLETKO KOSKAAN
☻ nukkunut yli 12h? - jeeees .
☻ nukkunut tunnilla? - enkai .
☻ katsonut K15 elokuvia alaikäisenä? - jooooo .
☻ katsonut yli K18 elokuvia alaikäisenä? - jujuu .
☻ laulanut suihkussa? - jaa'a .
☻ kaivannut jotakin niin että sattuu? - juuu uu .
☻ huijannut pelissä? - varmasti .
☻ ollut todella iloinen? - jeeees (:

MENNEISYYS
○ kaipaatko menneisyyttäsi? - enpä oikeestaa .
○ mitä teit 5h sitten? - nukui .
○ mitä teit eilen? - himas olin ja nipa kans .
○ mitä teit viikko sitten? - paha sanoo .

TULEVAISUUS
♣ mitä teet huomenna? - jaaaaa'a .
♣ mitä teet 5h päästä? - oon himas varmaa .
♣ mitä teet viikon päästä? - hajuaka .
♣ mikä sinusta tulee isona? - lähihoitaja pitäs tulla .
♣ pelkäätkö tulevaisuutta? - joskus .

YSTÄVÄT
♥ onko sinulla paljon ystäviä? - onnnnn .
♥ entäpä kavereita? - juujuuu .
♥ kumpia on enemmän? - kavereita .
♥ onko sinulla parasta ystävää? - muuutamaki (:
♥ onko kukaan ihastunut sinuun? - mahdollisesti ;)
♥ onko kukaan särkenyt sydämesi? - jeap .
♥ oletko särkenyt jonkun sydämen? - jaa'a .

KÄNNYKKÄSI
♥Mitä kukee saapuneissa 2. viestissä ? - ...
♥Mitä lukee lähetetyissä 1. viestissä? - ...
♥Mitä lukee saapuneissa 5. viestissä?- ...
♥Mitä lukee lähetetyissä 10. viestissä? - ...
♥Kenelle soitit viimeksi? - nipal varmaanki (:
♥Kuka soitti sulle viimeksi? - äääiti .
♥ Keneltä on 7. viesti? - ...

SEKALAISTA
◘ käytätkö huulirasvaa? - kyä .
◘ missä olet nyt? - himas .
◘ väsyttääkö? - vähä .
◘ tylsistyttääkö? - jjjjjjj .
◘ tilataanko sinulle jotain lehteä? - noup .
◘ tykkäätkö banaanista? - joo .
◘ syötkö lihaa? - kyä .
◘ syötkö salaattia? - joooo .
◘ mitä teet seuraavaksi? - haen kahvia .
◘ kenelle puhuit viimeisimpänä mesessä? - nipa .
◘ oletko murtanut luitasi? - kyäjuu .
◘ katsotko kauniita ja rohkeita? - eee .
◘ oletko iloinen nyt? - jooookai .
◘ mitä kuuntelet nyt? - musaa .
◘ syötkö tällähetkellä jotain? - ee .
◘ oletko katsellut tähtiä ja yrittänyt löytää niistä kuvioita? - nääh .
◘ kiroiletko? - jeas .
◘ pelkäätkö jotain? - juujoo .
◘ juotko kahvia? - kyäääää .
◘ teetä? - joskus harvoi .
◘ mitä kaikkea olet tehnyt tänään? - juanu kupi kahvia .
◘ oletko nukkunut samassa sängyssä vastakkaisen sukupuolen kanssa? - jooooooooooooooooo .
◘ mihin käyttäisit 20 euroa nyt? - hiusväri .
◘ jos ystävälläsi on suruja tuetko häntä? - kyä !
◘ entä tukeeko ystäväsi sinua? - juuuuuuu .
◘ mitä et malta odottaa? - et näkee ihmisii joit ei oo nähny vähää aikaa !
◘ oletko tekstannut tänään jollekkin? kenelle? - noup .
◘ entä soittanut? - eee .
◘ onko sinulla veljiä? - veli .
◘ entä siskoja? - eeei .
◘ oletko koskaan keilannut? - juuu .

loma .Torstai 02.06.2011 20:46

KESÄSI MENEE PIELEEN, JOS ET TEE TÄTÄ

1. Mitä kuuluu? – iha hyvää .
2. Olitko tänään koulussa/töissä? - noup .
3. Kuinka pitkä olet? – 165 .
4. Millaisessa talossa asut? - kerrostalo .
5. Onko sinulla lemmikkejä? - pari niinaa ;)
6. Mikä on lempihymiösi? - ' (: '
7. Millainen sää on? - tuulee ja vaha pilvist .
8. Haluaisitko muuttaa Suomesta pois? Minne? - eee kai .
9. Onko sinulla hyvät välit isovanhempiisi? – jepulisjee .
10. Kuinka vanha on sinun vanhin serkkusi? - öäö 28 .
11. Odotatko jo kesää? - summer ♥
12. Onko sinulla ollut jo hiihtoloma? – jeap .
13. Oletko ikinä ollut laivalla ? - olen kyllä joo .
14. Entä lentokoneessa? - ee .
15. Mikä on sinun lempibändi? – moniamoniamonia .
16. Mikä on sinun lempibiisi? – monia myäs .
17. Onko sinulla oma digikamera? - jees .
18. Omistatko 3D-lasit ? - ee .
20. Mikä on paras alkoholiton juoma? - öäm pepsi .
21. Poltatko tupakkaa? – hyi semmosta .
22. Paljonko saat viikko/kuukausirahaa? - sillon ku tarvin .
23. Monetko kengät omistat? – monet !
24. Käytätkö korkokenkiä? – joskusjuu .
25. Mikä on paras näkemäsi elokuva? - PS. i love you .
26. Tykkäätkö käydä elokuvissa ? - kyl .
27. Käytkö usein elokuvissa? – joskus .
28. Onko sinulla paras kaveri? - muutamaki (:
29. Oletko koskaan soittanut hätänumeroon? Miksi? - ee .
30. Oletko koskaan ollut ambulanssissa? – eee .
31. Oletko koskaan pyörtynyt? – en .
32. Oletko omasta mielestäsi pitkä vai lyhyt? – emmätiä .
33. Oletko ikinä juossut poliisia karkuun? - noup .
34. Onko sinulla sisaruksia? – jees .
35. Pidätkö enemmän isästäsi vai äidistäsi? - molemmmmist .
36. Jos saisit kissan/koiran, minkä antaisit sille nimeksi? - jaa'a .
37. Onko sinulla mp3/Ipod? – juuu .
38. Kuunteletko musiikkia päivittäin? - kyl .
39. Oletko koneella päivittäin? – ee .
40. Millä sivuilla käyt yleensä, kun olet koneella? - nassukirja .
41. Kymmenes saapunut viesti kännykässäsi? – ei jassa kattoo .
42. Oletko facebookissa? – ee .
43. Missä muualla sinulla tunnuksia? - kuvake, galleria, nassukirja .
44. Onko sinulla lävistyksiä? - korvikset .
45. Oletko käynyt rippikoulun? – jeap .
46. Onko sinulla mopokortti? – juuu .
47. Haluaisitko mielummin mopon vai skootterin? Vai mopoauton? - skopaaa .
48. Kymmenes lähetetty viesti kännykässäsi? - ei jassa kattoo .
49. Oletko hyvä matematiikassa? - iha kai joo .
50. Missä kouluaineessa olet/olit hyvä? - jaa'a :D
51. Missä koulussa olet tällä hetkellä (jos olet)? - FAI .
52. Mihin ammattiin haluaisit tulevaisuudessa? - lähihoitaja .
53. Mitä sanot poliisin ammatista? - tjaa'a .
54. Entä palomiehen? - noup .
55. Kumpi olisit itse, poliisi vai palomies? – jaa'a, poliiiiiiisi .
56. Pidätkö lumesta? - joskus .
57. Onko teillä paljon lunta tällä hetkellä? - eeeeei .
58. Onko sinulla suorat vai kiharat hiukset? – luannokiharat .

sunnnnnnnnnnuntai .Maanantai 30.05.2011 00:03

TEE TÄMÄ NIIN HUOMISESTA TULEE PARAS

Rakkaus & ihmissuhteet
Onko sinulla sisaruksia? - jees .
Jos on niin monta? - yks .
Seurusteletko? - juuu (:
Jos et haluaistiko? - .
Ketä pussasit viimeksi? - temskuu (:
Tekisitkö sen uudelleen? - juu (:
Onko sinulla parasta kaveria? - muutamaki parasta (:

Sinä
Kuinka vanha olet? - 17 .
Paljon olet pitkä (cm) - 165 .
Onko tehnyt jotain mitä kadut vieläkin? - joo .
Missä olet syntynyt? - h:linna .
Minkä väriset ovat luonnoliset hiuksesi? - vaaaleet .

Koulu
Paljon oli viime keskiarvo todistuksessa? - en oo laskenu .
Paljon uskot saavan seuraavan todistukseen? - jaa'a .
Parhain numerosi tänä vuonna ja mistä sait sen - pehu&phh 3- .
Vihaatko koulua? - eeee kai sentäs .

Muuta
Onko sinulla joku sydämessäsi, ketä et saa millään pois? - kyä !
Kuka puri sinua viimeksi? - ööö, temsku :D
Oletko koskaan ollut ambulanssissa, jos olet miksi? - eee oo .
Missä koulussa olet tällä hetkellä? - FAI .
Kenen kanssa tekstailet useimmiten? - nipa, nirppa, temsku & mona (:
Suutelisitko henkilöä, jota viimeisimpänä ajattelit? - kyä (:

Sunnuntai 15.05.2011 22:01

Cause everytime we touch, I get this feeling
And everytime we kiss I swear I could fly
Can't you feel my heart beat fast, I want this to last
Need you by my side

.Tiistai 03.05.2011 21:18

SINÄ
Kuinka monesti olet jäänyt kotiarestiin ja miksi? - ikinä .
Mitä tulee ensimmäisenä mieleen sanasta 'banaani'? - banaani ?
Miten kuvailisit tätä päivää? - vähäse tylsä pualeine .
Haluaisitko haukkua jonkun juuri nyt? - eee.
Millainen mielentilasi on? - iha jees .
Ikävöitkö ketään tällä hetkellä? - kyllä !
Kiroiletko? - juhuu .
Onko sinulla paljon kotitöitä? - eei .
KUKA
Viimeksi kävi hermoillesi? - krisupetteri .
Kertoi vihaavansa sinua sydämensä pohjasta? - ketn oo sitä suaraa tullu sanoo :Dd
Viimeksi huusi sinulle? - krisuuuuu .
Viimeksi soitti sinulle tuntemattomalla? - jaa'a .
Todennäköisesti lähettää sinulle seuraavaksi viestin? - nirppa tai temsku vrmaa (:
Haastoi kanssasi viimeksi riitaa? - krisu .
Sai viimeksi sinut nauramaan? - temsku (:
MITÄ
Aiot tehdä vielä tänään? - kokeesee pitäs lukee .
Aiot tehdä huomenna? - syämää johki (:
Kappaletta kuuntelit viimeksi? - Jare & VilleGalle - Faija .
Sinulla on päälläsi? - lökärit&toppi .
Suunnitelmia sinulla on ensi viikolle? - en oo ajatellu nii pitkäl .
Sinun tekee mieli juuri nyt? - ruakaa .
Sinulla lukee 24. viestissäsi?- " en jaksa kattoo .
Kyseinen henkilö halusi viestissään ilmaista? - minä tiiä .
MIKSI
Teet tätä kyselyä? - iski tylsyys .
Maapallo on pyöreä? - nii ne sanoo .
Et ole ulkona leikkimässä kavereiden kanssa? - sitä voi kysyy .
Nuoret ovat yhä enemmän masentuneita? - njaa'a .
Suomessa tapahtuu joka vuosi enemmän avioeroja? - paha sanoo .
Suomessa syödään jouluisin kinkkua eikä kalkkunaa? - kai se joku perinne o .
MUUTA
Olisiko aika jo lopettaa tämä kysely? - ei toki .
Olisiko maailma parempi paikka ilman rakkautta? - eeeen usko .
Oletko koskaan värjännyt hiuksiasi? - jeap .
SITÄ JA HIEMAN TÄTÄ
01. Rakkaus vai raha: rakkaus .
02. Vahvat viinat vai olut/lonkero/siideri: lonkero .
04. Tupakka vai huumeet: tupakka .
05. Tv vai internetti: internet .
06. Pepsi vai Cola: pepsi .
07. Villit illat Baanalla vai rauhalliset illat kotosalla: riippuu .
08. Värilliset vai musta-valkokuvat: värilliset .
09. Puhelimitse vai kasvotusten: kasvotuste .
10. Mese vai sähköposti: mese .
OLETKO KOSKAAN
01. oletko koskaan jäänyt kiinni hiippaillessa ulos: eheen .
02. oletko koskaan käynyt naku-uinnilla, missä: joksus mukulana mökil .
03. oletko koskaan tehnyt jotain, jota kadut: kyä .
04. oletko koskaan hypännyt benji-hyppyä: ee .
06. oletko koskaan syönyt litraa jäätelöä yhden vuorokauden aikana: jujuuu .
07. oletko koskaan ikävöinyt jotakuta niin paljon, että se sattuu: kyä .
08. oletko koskaan itkenyt elokuvaa katsoessa: juhuu .
09. oletko koskaan karannut kotoa: oommä .
10. oletko koskaan kompuroinut ja loukannut itsesi: juu.
01. kaipaatko jotakuta tällä hetkellä: kyllä !
02. oletko iloinen: iha .
03. puhutko kenenkään kanssa: kyl .
04. oletko tylsistynyt: vähä .
05. oletko saksalainen: e .
06. oletko venäläinen: ee .
07. oletko koulussa: ehe .
08. oletko kynttilöiden polttaja?: joksus .
09. oletko idiootti: paha sanoo .
10. tykkäätkö jostakusta tällä hetkellä: - tykkään (:
SINUSTA
Mikä on horoskooppimerkkisi?: härkä .
Syötkö mieluummin suklaata vai lakritsia?: suklaat .
Aterioitko usein pikaruokaravintoloissa?: emmä kauhee usei .
Oletko aggressiivinen ollessasi tietokoneella?: ee .
Omistatko lemmikkejä: eee .
Saatko hiuksesi helposti sellaisiksi kun ne haluatkin?: no e .
SINUN YSTÄVÄSI
Tekstaatko paljon ystäviesi kanssa?: kyyl .
Soitatko ehkä mielummin?: joskus .
Onko sinulla ylipäätään ystäviä?: onon (:

maaanantai .Tiistai 12.04.2011 00:01

you
nimi - Laura .
syntymäpäivä - 9.5
lempinumero - 3
lempiväri - turkooosi .
lempinimi - larppa, laara . . .
juotko alkoholia - joooskus voi käydä näinki .
your life
sinkku vai varattu - varattu .
jos olet varattu, kauan olet seurustellut - aboooout 4kk (:
missä asut - jokioine .
monta kertaa olet muuttanut ? - kerra .
missä haluaisit asua - välil tääl ja välil jossai muual (:
your friends
onko sinulla enemmän tyttö- vai poikakavereita - varmaa tyttöi .
onko sinulla parasta ystävää - pariki (:
luotatko ystäviisi - suurimpaa osaa kyllä (:
asuuko joku ystävistä eri kaupungissa kuin sinä - jea .
kenet ystäväsi olet tuntenut pisimpään - hmmmmh varmaa mona .
kenelle voit kertoa kaikki murheesi - temsku, nirppa, mona & nipa .
your family
onko kaikki perheenjäsenesi elossa - jea .
oletko läheinen perheesi kanssa - aika .
kenen kanssa vietät eniten aikaa - emmmt .
entäs vähiten - entiässssi .
onko sinulla avoimet välit vanhempiisi - emmmmä si tiä .
ovatko vanhempasi edelleen yhdessä - jeeeees .
vietätkö paljon aikaa perheesi kanssa - eeeen .
your feelings
onko sinusta koskaan tuntunut siltä, että kaikki kaatuu päälle - kyä !
kuinka monta kertaa olet ollut rakastunut -pari .
oletko mustasukkainen - olen !
oletko onnellinen - täl hetkel joooo (:
onko sinusta joskus tuntunut, ettei millään ole enää väliä - onnnn .
jos voisit, haluaisitko muuttaa jotain menneisyydestäsi - jooo ...
onko sinulla ikävä jotakin henkilöä - kyä ♥
you now
mitä sinulla on päälläsi - farkut & huppari .
mitä kappaletta kuuntelet - pitbull - give me everything .
miten hiuksesi ovat - auki .
oletko meikannut - kyä .
millainen mieliala - vähä väsymys painaa .
confusing
minkä elokuvan katsoit viimeksi - enpä muista .
montako tuntia nukuit viime yönä - joku viis ,
mitä aiot tehdä tämän jälkeen - syän .
a person, who
kertoi rakastavansa sinua - temskuuuu
piti sinua kädestä kiinni - nirppa .
halasi sinua - nirppa .
suuteli sinua - temskuu (:
lähetti sinulle tekstiviestin - temsku .
soitti sinulle - nirppa .
nukkui vieressäsi - temskuu .
on saanut sinut onnellisemmaksi, mitä koskaan olet ollut - hmmmh, varmaanki temsku (:
kertoi sinulle salaisuuden - tjaa, nirppa varmaa (:
ymmärtää sinua oikeasti - nirppa, temsku, mona & nipa .
puhui sinulle viimeksi mesessä -nirppaaa (:
tuntee sinut parhaiten - mona, nipa, nirppa & temsku .