Lahdessa on muodostumassa jonkunlainen hiekkalaatikkojengi. Tarkkaile seuraasi.
Siel on "lapsukaiset" värityskynien kanssa kertomassa juttuja ja käynnissä on myös kova karsinta, että kuka saa kuulua kyseiseen hiekkalaatikkoliigaan...
Jengistä ei ole varsinaista vaaraa, johon esimerkiksi poliisin pitäisi puuttua, mutta ihan oman mukavuutenne ja viihtyvyytenne vuoksi, suosittelen välttämään sen jäseniä.
Kyseessä ei ole 5-vuotiaat, vaikka juttujen tasosta voisi niin kuvitella. Voimme vain toivoa, että lapsetus menee ohi ja alkaa ilmaantua aikuistumisen merkkejä.
P.S. Ja, kun nyt luit tämän ja kuvittelet tämän olevan sinulle kohdistettu, niin ennen, kuin vedät melonia nenään, niin voit miettiä, että kaikki ei aina välttämättä liity sinuun.