Joo näin kävi nimellisesti, mutta minun elämässä ei. Päätin, etten alota uuttavuotta, koska siinä ei ole mitään järkeä. En ole saanut vietyä edellistä loppuun. Ei silloin voi aloittaa mitään uuttakaan. Hermot tässä menee. Yksi toisensa jälkeen puhuu paskaa ympärillä ja kokeilee uskotella kaiken näköstä. Mikä se semmoinen ihminen on, joka sanoo, mutta ei tee? Aika järjetöntä touhua sanoisinko. Antaisin mitä vaan, että saisin kaiken vietyä loppuun. Valitettavasti asia ei ole minusta itsestä kiinni. Kumpa olisikin, olisin alottanut uuden elämän jo aikapäiviä sitten. Olisi ollut aivan ihanaa. Miksi kaiken pitää olla niin saatanan vaikeaksi tehty. Ei koskaan voi olla helppoa. Toivon ja pyydän, että voin pian alottaa uudenvuoden. On se tapa mikä tahansa, mutta niin, että tämä helvetti olisi päättynyt ja uudella alulla mahdollisuus alkaa.