IRC-Galleria

Matkakertomus.Keskiviikko 25.10.2006 22:15

Koska mussukkaiseni maaria sitä kovin toivoi.

Tiistai:

Heräsin joskus aikaisin ja lähdin lentokentälle missä puhuin kaksi puhelua. Toisesta tuli paha mieli ja toisesta vähän parempi.

Lenneltiin Münichiin ja sieltä eteenpäin Ateenaan jossa meillä oli kuljetus hotellille. Ateena oli niin iso ja pelottava !

Tsekattiin hotellilla että oli kaikki tavarat mukana ja illalla käytiin syömässä megahyvää kreikkalaista ruokaa.

Kreikka on mun maa<3

Keskiviikko:

Herättiin ajoissa ja lähdettiin kipittämään Akropoliskukkulalle mikä oli SUPERMAGEA. Kivet ja kalliot oli tosin kauheen liukkaita koska jengi kävelee siellä niin paljon.

Takaisintulomatkalla tutkailtiin kaikkia kauppoja ja mä sijoitin rahojani sinne sun tänne. Törmäsin myös guccin feikkilaukkuun joka maksoi 80e. Nauroin ääneen.

Illalla mentiin takaisin Akropolikselle ja ihan mielettömään ravintolaan jonka seinä oli kokonaana lasia ja sieltä avautui näkymä sinne valaistulle kukkulalle. Oli upeinta ja seura vielä parempaa<3.

Torstai:

Meidän piti pitää kevyt shoppailupäivä ja viimeistään klo 13 takaisin hotellilla. Noh, me sitten seikkailtiin guccilla ja diorilla (minne jäi mun unelmalaukku) sekä DKNY:llä mistä mun mukaan lähti yksi ehana laukku <3

Loppupeleissä oltiin takaisin hotellilla siinä 16 maissa, tehtiin tukka ja alettiin maalaamaan : D

Opet kävi hakemassa kiinalaisesta safkaa ja mä söin sitä hotellin lasista muovihaarukalla.

Huomattiin myös että meidän hotellia vastapäätä on bordelli. Tutkailtiin sitä koko loppuviikko.

Perjantai:

Lähdettiin aamulla Pireukseen metrolla tsekkaamaan Cidescon messut joiden yhteydessä mun kisatkin oli. Löysin ihania uusia meikkihässäköitä ja aineita<3

Maria muisti että pireuksessa oli jotain ihania rantaravintoloita ihan siinä keskustan lähellä ja me päätettiin sitten reippaina tyttöinä kävellä sinne.

Loppupeleissä me käveltiin varmaan lähemmäs 10km kun ope muisti vähän väärin :D "Oo, menna tama mutka viela, ihan kohta tule huva ravintola."

Yöllä heräsin aika pelottavaan puheluun, mutta onneksi kaikki on ok<3

Lauantai:

Herättiin myöhään ja lähettiin taas vähän shoppailemaan. Meinasin ostaa supermageat kreikkalaiset naamiot mun seinälle, mutta totesin että en kyl todellakaan jaksa raahata niitä suomeen.

Tyydyinkin sit ostamaan vaan ihanan lompakon.

Illalla tehtiin layouttia valmiiksi ja 22 nukkumaanmeno venyikin sinne 02..

Sunnuntai:

Heräsin 5:30 ja aloin pistämään mallin tukkaa klo 6. 8:15 lähdettiin taksilla hotellin pihasta kohti messukeskusta.

Kisat oli kreikkameiningillä järjestetty, eli ne alkoivat n. 40min myöhässä : ).

Tehtiin työ rauhassa, aikaa oli runsaasti kun olin treenannut niin paljon eikä siinä ehtinyt stressata muiden töitä tai vertailla kauheasti.

Oli tosi hyvä fiilis kun työ oli valmis ja sitä kuvattiin kamalasti.

Sain joltain Donatella Versace:n näköiseltä naiselta märät pusut poskiin ja paljon onnitteluja : D Aika spookyä. Siinä tuli sellainen olo että ihan vitun sama vaikka tultais vikaksi kun olin ite vaan niin tyytyväinen :).

Mallille vaan huimat suosionosoitukset kun jaksoi seisoa koko ajan n. klo 15-21.30.

Hmm.. Mitäköhän muuta.

No loppuseremoniassa kaikki mallit esitteli työtä yleisölle ja sen jälkeen saatiin pokaaleita.


Niin ja paljon kiitoksia Kreikan Cidescolle kun pistitte meidät kävelemään metrolle ettekä voineet auttaa taksin tilaamisessa.............

Oli tosi kivaa................


Päästiin hotellille joskus 01 maissa kun käytiin ensin syömässä :)

Juotiin voittoshampanjat pokaalista (joka vuosi, piti hörpätä nopiasti :D) ja mä simahdin heti.

Maanantai:

Tuhlasin vielä rahaa maailman ihanimpiin kenkiin (joilla opettelen kokoajan kävelemään.) ja nukuin suurimman osan matkasta kotosuomeen : )

Isi oli kentällä ruusukimpun kanssa odottamassa, oli kivaa ja helmi reissu<3

[Ei aihetta]Keskiviikko 25.10.2006 20:05

Rakas päiväkirja.

Kohtasin tänään pahimman viholliseni IGGLO-naisen risteyksessä. Taistelemme hänen kanssaan talonyhtiömme parkkiruutujen rajoista. Tämä tyhmä äpärä parkkeeraa omansa aina viivan viereen kuten oheen muotoilemani kuva esittää. (Käytä mielikuvitusta vähän.)

I autoI auto I
I autoI auto I
I autoI auto I

Pahimpina päivinä auto on parkkeerattu vinoon niin että sen nokka tulee minun ruutuuni.

I- auto auto I
I autoI auto I
Iauto I auto I

Näinä päivinä voisin hakata sen eukon tuulilasin sohjoksi.


MIKÄ SIINÄ ON NIIN VAIKEAA.
TÄMÄ VALTATAISTELU JATKUU JA JATKUU.
JOKU PÄIVÄ AIVONI RÄJÄHTÄVÄT JA TUHOAN SEN RUMAN FORDIN.

[Ei aihetta]Keskiviikko 25.10.2006 20:00

APUA. pitäkää musta kiinni kiitos.

[Ei aihetta]Tiistai 24.10.2006 03:40

Ma ei jaksa ny kirjotta, mutta ma voitta kilpailu.

Ma tulla numero 1.

I need a vacation.Tiistai 17.10.2006 03:27

Mä en näytä mun läksyi koska en oo käynyt koulussa, oon vaan treenannut epäinhimillisiä määriä.

Siitä tulikin mieleeni: Kiitos miljoonasti kaikille jotka on uhrautuneet malleiksi, tiiän ettei se oo herkkua seistä 5h ikävissä asennoissa. Arvostan tosi paljon teidän panosta<3

Huomenna kuitenkin herätys klo 5:00, kentälle 6:40 ja nokka kohti Ateenaa klo 8:40.
Mua jännittää ihmeen vähän, mutta mulla on melkein viikko aikaa stressata näitä juttuja ja kasvattaa kunnon kisapelko. Ja jos se ei onnistu niin nautin vaan lomasta ja syön maailman parasta ruokaa : )

Ainoo juttu mikä pelottaa on se, että tulee kaamea ikävä ihmisiä kun en saa oikein mitään kontaktia sieltä (nimim. 200e puhelinlasku aina ulkomaanreissujen jälkeen).



Mut,

Mä lähen näyttämään isolle läjälle kosmetologeja mistä suomalaiset parturi-kampaajat on tehty ;<

Nunu, mush<3, mewi, ipa, epa ja monet muut, ootte mielessä.

Lähettäkää positiivista energiaa ja pitäkää paikat pystyssä.

<3: Sawa.

Koska en osaa pakata.Maanantai 16.10.2006 21:53

Alla on Dr. Phil testi
Dr. Phil sai testistä 55pistettä, ja kun hän teki
tämän Oprahille hän sai tästä 38 pistettä.
On olemassa ihmisiä, jotka ovat valmiita maksamaan, jotta saisivat selville tämän testin tuloksen.

Tämä testi on erittäin mielenkiintoinen ja sen tekeminen kestää vain 2minuuttia. Muista kuitenkin tätä tehdessäsi, ettei tarkoitus ole kerätä eniten pisteitä (pienempi määrä pisteitä ei tarkoita huonompaa arvostelua).
Vastaa kysymyksiin totuudenmukaisesti, sillä tämä testi on vain sinua itseäsi varten.


Aloita.

1. Koska olet parhaimmillasi?
a. () aamulla
b. (x) iltapäivällä ja aikaisin illalla
c. () myöhään illalla

2. Tavallisesti kävelet?
a (x) melko nopeasti, pitkin askelin
b ( ) melko nopeasti, lyhyin askelin
c ( ) ei niin nopeasti, pää pystyssä
d ( ) vähemmän nopeasti, katse maahan luotuna
e ( ) hyvin hitaasti

3. Kun puhut ihmisille?
a ( ) seisot kädet puuskassa
b ( ) pidät kädet yhdessä
c ( ) pidät yhden tai molemmat kätesi lantiolla
d ( ) kosket ihmistä, jolle olet puhumassa
e (x) kosket leukaasi, korvaasi tai hiuksiasi

4. Rentoutuneena istut...
a ( ) polvet ja jalat yhdessä
b (x) jalat ristissä
c ( ) jalat venytettyinä eteenpäin tai suorina
d ( ) käpertyneenä jalkojesi päälle

5. Kun jokin todella huvittaa sinua, reagoit?
a (x) isolla äänekkäällä naurulla
b ( ) hillitymmällä naurulla
c () hiljaisella naurahduksella
d ( ) hymyllä

6. Mennessäsi juhliin tai sosiaaliseen tilanteeseen?
a ( ) teet näyttävän sisääntulon, jotta kaikki huomaisivat sinut
b (x) teet hiljaisen sisääntulon, ja katselet ympärillesi, jotta tunnistaisit tuttuja kasvoja
c ( ) teet todella hiljaisen sisään tulon, jotta pysyisit mahdollisimman huomaamattomana

7. Työskennellessäsi intensiivisesti joku keskeyttää sinut, niin
a ( ) olet tyytyväinen tauosta
b ( ) olet ärtynyt keskeytyksestä
c (x) olet vaihtelevasti edellisiä vaihtoehtoja

8. Mistä seuraavista väreistä pidät eniten?
a ( ) punainen tai oranssi
b (x) musta
c ( ) keltainen tai vaaleansininen
d ( ) vihreä
e ( ) tummansininen tai liila
f ( ) valkoinen
g ( ) ruskea tai luumu

9. Viimeiset hetket ennen nukahtamistasi illalla?
a ( ) olet selälläsi, vartalo suorassa
b ( ) mahallasi, vartalo suorassa
c ( ) kyljelläsi, vartalo taipuneena
d (x) käsi pään alla
e ( ) pää peiton alla

10. Mistä näet usein unta?
a ( ) putoamisesta
b (x) taistelemisesta
c ( ) jonkin tai jonkun etsimisestä
d ( ) lentämisestä tai kellumisesta
e ( ) yleensä nukut vailla unia
f ( ) unesi ovat aina miellyttäviä


PISTEET:
1. (a) 2 (b) 4 (c) 6
2. (a) 6 (b) 4 (c) 7 (d) 2 (e) 1
3. (a) 4 (b) 2 (c) 5 (d) 7 (e) 6
4. (a) 4 (b) 6 (c) 2 (d) 1
5. (a) 6 (b) 4 (c) 3 (d) 5 (e) 2
6. (a) 6 (b) 4 (c) 2
7. (a) 6 (b) 2 (c) 4
8. (a) 6 (b) 7 (c) 5 (d) 4 (e) 3 (f) 2 (g) 1
9. (a) 7 (b) 6 (c) 4 (d) 2 (e) 1
10.(a) 4 (b) 2 (c) 3 (d) 5 (e) 6 (f) 1


YLI 60 PISTETTÄ: Toiset näkevät sinut turhamaisena, itsekeskeisenä ja äärimmäisen dominoivana. Toiset saattavat ihailla sinua ja toivoa olevansa hieman enemmän sinunlaisesi, mutta eivät aina luota sinuun. He saattavat myös epäröidä syvemmän suhteen luomista sinuun.

51 - 60 PISTETTÄ: Toiset näkevät sinut jännittävänä, impulsiivisena ihmisenä; synnynnäisenä johtajana, joka kykenee tekemään nopeita päätöksiä, joskaan ne eivät aina välttämättä ole niitä oikeita ratkaisuja. He näkevät sinut rohkeana ja seikkailunhaluisena, sellaisena,
joka yrittää kaikkea kerran, ja joka ottaa riskejä ja haasteita vastaan. Muut nauttivat seurastasi luomasi jännityksen ja säteilyn vuoksi.

41 - 50 PISTETTÄ: Toiset näkevät sinut tuoreena, eläväisenä,charmanttina,hauskana, käytännönläheisenä ja aina kiinnostavana; sellaisena henkilönä joka on usein huomion keskipisteenä, mutta onnistuu tasapainottelemaan asemansa kanssa kuitenkaan antamatta sen nousta päähän.
He myös näkevät sinut kilttinä, huomaavaisena ja ymmärtäväisenä; sellaisena henkilönä joka on aina valmis auttamaan ja piristämään muita ihmisiä.

31 - 40 PISTETTÄ: Toiset näkevät sinut järkevänä, varovaisena ja käytännönläheisenä. He näkevät sinut fiksuna ja lahjakkaana, mutta myös vaatimattomana. Ei henkilönä, joka tekee ystäviä nopeasti ja helposti, mutta joka on erittäin lojaali ystävilleen ja joka odottaa ystäviltään myös samaa.
Ne, jotka oppivat tuntemaan sinut hyvin ymmärtävät, että vaatii paljon karistaa luottamuksesi ystäviin, mutta jos näin käy, vaatii myös paljon, jotta luottamus palautuu.

21 - 30 PISTETTÄ: Ystäväsi näkevät sinut varovaisena, hitaana, äärimmäisen tarkkana ja tiukkana suunnittelijana. He yllättyisivät paljon jos tekisit joskus jotain impulsiivista, tai pitkään
ja tarkoin harkittuasi toimisitkin vastoin tutkimustesi tulosta.

ALLE 21 PISTETTÄ: Toiset näkevät sinut ujona,
hermoilijana, joka tarvitsee toisia pitämään itsestäsi huolta ja tekemään päätökset puolestasi. Jotkut ihmiset pitävät sinua tylsänä.
Vain ne jotka tuntevat sinut hyvin, tietävät ettet ole sitä.


/me gets
47pointsia.

[Ei aihetta]Maanantai 16.10.2006 02:06

Miksi kaikki on niin vakuuttuneita siitä että voitan tai menestyn ?

Mä en ole yhtään.

Entä jos tuun takasin ja mut on vaikka diskattu, tai tuun viimeiseksi ?

KUINKAS SITTEN SUU PANNAAN.

[Ei aihetta]Lauantai 14.10.2006 00:27

Sawa. sanoo:
: D mä lähen heittää meerii : DD

Cuji sanoo:
oeko mo

Cuji sanoo:
hetä vkivillö'

Sawa. sanoo:
Mikä toi toka oli ? : D

Cuji sanoo:
heitä sitä vklivilläö

Cuji sanoo:
jos heittötä

Cuji sanoo:
niin ehitä kivillä

Cuji sanoo:
: DD




Kiitos känniotosta luoja.

[Ei aihetta]Tiistai 10.10.2006 01:06

Googleta hakusanoilla: "(nimesi) on" (esim. "matti on") ja kopioi viestiin 10 ensimmäistä tulosta.näin saat tietää itsestäsi jotain mitä et ole vielä tiennyt.
muistakaa laittaa hakusanaan lainausmerkit mukaan tai muuten ei tule mitään.


1. Saara, viidennen vuoden suomen kielen opiskelija, on saanut vuoden alussa ylennyksen.
2. Kansainvälisessä kirjoituskilpailussa menestynyt Saara pitää sanoilla leikkimisestä.
3. Saara on tanssinut kilpaa 20 vuoden ajan.
4. Saara on lähettänyt maanantaina ehdokasasettelulomakkeen Helsinkiin.
5. Saara on Kisahallin parkkipaikalla tupakalla.
6. Yleensä Saara on isänsä kanssa lentänyt yhtä aikaa.
7. Saara on hyvin aktiivinen TV:n palvoja.
8. Saara oli ollut ihastunut Petriin avoimesti siitä asti kun Petri tuli Suomeen vuosi sitten
9. Saara on paljasjalkainen turkulainen, tosin monen paikkakunnan kautta.
10. Saara on ammatiltaan sairaanhoitaja.

Sori Otto, mun on kyllä pitänyt kertoa sulle Petristä ja Turusta :(

[Ei aihetta]Sunnuntai 08.10.2006 20:47

I used to be a Hooker. Now I'm an architect.