IRC-Galleria

Viisi faktaa minusta.Tiistai 31.01.2006 23:51

Jes, olen odottanut tätä:

Tehtävänanto: paljastan viisi omituista tapaani. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä.


1. Olen 100% futurama -friikki. Osaan valehtelematta jokaisesta jaksosta vähintään yhen kohtauksen sanatarkasti. Viimeiseen vuoteen ei ole varmasti kulunut yhtään viikkoa jolloin en olisi katsonut futuramaa lähes päivittäin. Olen myös hyvin pettynyt kun joku väittää olevansa yhtä futurama orientoitunut kuin minä, eikä olekaan edes kuullut esim. decapod 10 kansallislaulua tai osaa hyräillä sitä ulkoa!

2. Jos kävelen portaita pohjakerrokseen ja joku tulee hissillä tai portaita perässäni, minun on juostava tätä "agenttia" pakoon pakokauhun vallassa. Kun pääsen rapun ulko-ovesta pihalle ja nurkan taakse olen pelastunut.

3. Kun kuuntelen mp3 soitinta kävelymatkalla paikasta A paikkaan B esitän biisit ns. musiikkivideolle tai ainakin tanssin koko matkan. Moni vastaantulija tuijottaa oudosti<3

4. Kerään seepratavaroita. Olkoon se sitten mittanauha tai kumiankka. Jos se on seeprakuvioista niin omistan sen viikon sisään. Vaatteisiin tämä ei onneksi päde. Yök.

5. Suunnittelen rikoksia yksityiskohtaisesti. En mitään murhia, vaan pieniä kepposia ja ilkivaltaa. Joskus vielä toteutan ne kaikki. Ne joille olen suunnitelmiani paljastanut, pysykää hiljaa!


Mun pitää hetki funtsia kenet haastan..


Ah noni, piti hetki miettiä ketä haluisin kuulla:

insub
raindrop
LITTLEMISS
cchild
sweetleaf

permis+väri+leik+r+kPerjantai 09.12.2005 18:44

Siinä mun päivän saldo, MITÄS TE OOTTE TEHNEET TEIDÄN ELÄMÄLLÄ?

Liian vähän unta.Tiistai 29.11.2005 22:57

Oon nukkunut viimeset kolme yötä liian vähän. Alkaa vähän painaa silmiin.

Sit tuntuu vähän siltä että mulla ois vasemmassa kädessä jännetupen tulehdus. Toivottavasti ei ole!

Nyt meen kattomaan muodon vuoksi<3 Hullut sedät jotka nussii nukkeja.

Surrealistista.Sunnuntai 27.11.2005 06:20

Olipa paras ilta aikoihin. Ja niin epätodellinen ettei yhtään rajaa.

Kiitos naturemort<3 kiitos JEmmy ja janipetteri<3

It's been a while.Lauantai 26.11.2005 01:48

Ostin tiistaina uudet sakset. Sinne meni rahat ja haavattomat kädet.

Vanhat sakset oli niin tylsät että vaikka jäysti sormea minuutin niin ei tullut haavaa. Uusilla tarttee vain hipaista sormea ja sormenjäljet leijailee lattialle. :\

Vasemman käden etusormessa on nätti palkeenkieli ja oikean käden etusormen päässä on mukava viilto.

Työssäoppimista on viikko enää jäljellä, juuri kun on sopeutunut niin kabum :\ Pitäisi tehdä vielä SP-sarjasta joku sähköpostiselostus opettajalle. Mutta ei kai sillä niin väliä :)

Tuhlailijatytär.Lauantai 12.11.2005 22:39

"Saara kun mä annan sulle 50e, niin se ei tarkota että sun pitäis käyttää se kokonaan."

Ja 6h myöhemmin mun lompakossa on enää 2,6e. No haloo, terveys&kauneus messut, make up foreverin messupiste, globe hopen messupiste. Mitä te oikein odotitte?!

Sain vihdoin ostettua patukat, joten nyt voin pistää ihqkiharat. Irtoripsikokoelmakin karttui, tällä kertaa valkoisilla höyhenripsillä. Hitto ne on upeat.

Oli kiva päivä yleisesti :) Näin Olgan pitkästä aikaa ja oli kivaa. Se on niin hullu se tyttö<3

Haisen pahalta.Keskiviikko 09.11.2005 14:56

En oo käynyt suihkussa lauantain jälkeen. Enkä oo pessyt mun hiuksia viime torstain jälkeen.

En kyllä ole käynyt ulkona maanantain jälkeen ja silloinkin hain vaan sairaslomaa.

Ehkä kaikki saa haista välillä tosi pahalta<3

Pelottaa.Keskiviikko 09.11.2005 01:13

En uskalla sanoa näin julkisella sivustolla mikä, saati sitten kuka, mutta pelottaa yhden rakkaan puolesta ihan kamalasti. Ja helpottaa ehkä ihan hitusen avautua siitä, vaikkakin näin sulkeutuneesti.

En tiedä jaksanko minä tätä enää uudelleen, enkä tiedä jaksaako hän. Mutta toivon koko sydämestäni että molemmat selviytyy. Kolmesta muusta puhumattakaan. Rakastan sinua kamalasti, älä katoa, pysy aina sinuna. Tarvitsen sinua :(.

Kantaja.Maanantai 07.11.2005 00:36

As in taudin<3 Aloitan varmaan maanlaajuisen pandemian tän taudin kanssa ja sitten joka ikinen teistäkin istuu vessanpöntöllä ja tärisee kuumeessa.

How do you like them bananas?

Tauti ei siis ole loppunut, ja se alkoi jo tiistaina.. Se on.. Ti ke to pe la su.. No melkein viikon jo! Ja nyt on tuo tumpelokin saastutettu, toivottavasti se ei kuole, en tahtoisi tappaa ensimmäistä miestä jota olen jaksanut katsoa yli vuoden...

... JEmmy tiedän että sä toivot että niin kävis. Älä yhtään esitä.

En kai mene sitten huomennakaan töihin. Saan viettää äiti-tytär -laatuaikaa kotona.

Toisaalta, voisin alkaa markkinoida tätä viikon ihmedieettinä. Ihmiset tulee tänne, pussaan niitä ja tartutan ne ja sen jälkeen ne oksentaa yms. viikon ajan ja pari kiloa lähti kuin siivillä. Teen ehkä miljoonia.

Ja kuolen tähän tautiin ja joku perii ne.

Sairaan kaunis Suomi.Perjantai 04.11.2005 01:11

Oon takaisin ja vielä hengissä, eli pahoittelut kaikille jotka ei nyt saaneet mun tavaroita.

Agadirissa ei pelottanut kyllä kertaakaan, paitsi ehkä Marrakechissä. Siellä mun ympärille kiedottiin käärmeitä jotka oli metrin pituisia ja halkaisijalta ehkä 6cm ( "Nou poison nou poison, veri seif! Giv mani!" ) ja heiteltiin apinoita ( "Jees teik foto giv mani giv mani! Ma rakasta Suomi raha!" ).

Ilma oli lämmin ja pilvinen (vittuvittu), mutta onneksi pilvet väistyi ihan alkupäivien jälkeen. Ja pääsin löhöämään aurinkoon.

Mun mahtavan juonen ( rusketu niin paljon että piiloudut yöhön kuin kameli saharaan ) pilasi kuitenkin tiistaina iskenyt turistibakteeri jonka ansiosta vietin viimeiset lomapäivät parhaimmillaan yli 40 asteen kuumeessa juosten vessassa puolen tunnin välein.

Hei! Ei ainakaan lomakiloja!

Telkkaristakin löytyi ohjelmaa. Yksi kanava näytti aina ~2vrk putkeen samaa elokuvaa, joka oli aina amerikkalainen mutta saksaksi dubattu ja enganniksi tekstitetty. En siis enää koskaan suhtaudu samalla tavalla elokuviin Veren Vangit, Notting Hill tai Birdcage. (Viimeisen katsoin 10 kertaa maatessani sängyssä täristen.)

Kuume ei kyllä vieläkään ole parantunut, mutta laskenut sentään. Mittarissa vilkkuu enää 37.6.

Ehkä tää ei olekaan lintuinfluenssa enkä mä kuole.. Mutta jos kuolen, niin aiemmin blogiin laadittu testamentti on voimassa!

Nyt siirryn nukkumaan, kuumeinen pää tarvitsee lepoa.