IRC-Galleria

http://enitenvituttaakaikki.blogspot.com/search/label/juopot

Pur.

Antti poistui keskuudestamme vuosi sitten. Nostin äsken maljan muistolleen, talviomenasiideriä punaisessa viinilasissa.

Aika matalaliitoa taas vaihteeksi. Paniikkikohtauksia vähintään yksi päivässä ja rauhoittavia menee. Maanantaina näin rouva doctorin joka sanoi että olen liian huonossa kunnossa tiiviiseen terapiaan ja että lisää lääkettä kehiin. Ja sitten kun olo on parempi niin haetaan Kelalta rahoitusta terapiaan. Vittu jee. En oikeasti halua enää yhtään lisää lääkkeitä, niitä menee tälläkin hetkellä ihan tarpeeksi. Vihaan niitä saakelin pillereitä mutta tuntuu et olen riippuvainen niistä. Aina kun koetan lopettaa ne niin vajoan niin syvään suohon että lopputulos on se että löydän itseni sairaalan osastolta.

Huoh.

http://www.youtube.com/watch?v=5sMOSDSiHfU

http://www.youtube.com/watch?v=3Ohy9iqgPfY

En hommannut passia vaan ostin kissakengät (kts. kuva) = en mennyt Viikatteen keikalle mut tuudittaudun siihen et EHKÄ elän ensi vuoteen jolloin kyseinen yhtye saapunee taas Helssinkiin..

Ja meidän yläkerrassa asuu ehkä apinoita?

Tsau!

Miun sit täytyy hommata uus passi vaan sen takia et Viikate on Tavastialla 1.11 ja pakkopakkopakko päästä sinne!

Ja siis muutenhan en henkkareita tällä hetkellä tartte koska lähi Alepassa ei papruja kysellä jos sidua haen ja baareissa käyn ehkä ööh 5 kertaa vuodessa tms? ja ulkomaanmatkoja ei näillä näkymin ole tiedossa..

Eli nyyhnyyh hyvästi 46 euroa :'(

Loppumaton ihmisten virta. Ihmiset joille uskot suurimmat salaisuutesi ja paljastat suurimmat pelkosi. Näytät haavoittuvuutesi. Ihmiset joihin luotat. Ihmiset joita rakastat maailman eniten.

Muutama vuosi ja ette edes moikkaa toisianne kadulla. Tai melkeinpä pahempaa, näette toisenne mutta tajuatte että teillä ei ole enää toisillenne mitään sanottavaa.

Mulla on muistot, ei muuta. Ja päättymätön kaipaus entiseen, siihen hetkeen kun jaksoi vielä luottaa ja uskoa. Nyt vain kyynisyyttä, uskoa että kaikki hajoaa ennemmin tai myöhemmin. Eikä uskalla enää edes luottaa, ei halua päästää lähelle, pelkää kosketusta.

Mutta ne muistot, ne vasta ovatkin jotain! Ne hetket kun käveltiin pitkin Helsingin katuja, ja minä olin pieni ja sinä iso. Ja naurettiin kaikelle ja kiikuttiin leikkipuistojen keinuissa vaikka sinä rypistitkin alussa otsaasi moiselle lapsellisuudelle. Tai ne perjantait Joensuussa, nuorena ja vähän humalassa. Tälläydyttiin hienoiksi ja juotiin siideriä Anttilan vessassa. Käveltiin pitkin lumisia Joensuun katuja ja naurettiin, naurettiin, naurettiin. Ja sitten loppuillasta itkettiin kun ihastuksesi ei vilkaissutkaan sinua koko pitkän illan aikana. Oli myös kesäpäiviä, jolloin oli niin hiostavan kuuma että puserot liimautuivat kiinni ihoon ynnämuuta ällöttävää. Olimme juuri tutustuneet ja hieman ujoina istuimme vastakkain sen aidon ja oikean Kerubin pöydässä ja pelasimme Trivial Pursuitia. Sinä voitit aina, tottakai, sinullahan oli valtava yleissivistys ja laaja tieto kaikenmaailman omituisista ja ehkä vähän turhistakin asioista. (Pelasimme Trivialia paljon myös viimeisen elinvuotesi aikana, sovimme että hävinnyt tarjoaa toiselle tuopin. Tiesin aina että häviäisin sinulle, mutta otin haasteen vastaan koska oikeastaan tahdoin tarjota sinulle tuopin koska tiesin että sinulla ei olisi rahaa edes kahvikuppiin. Ja se viimeinen lupaamani tuoppi jäi sitten tarjoamatta.) Ja se välittäminen ja rakkaus joka päättyi siihen että mieleni demonit kasvoivat liian suuriksi. Ihme että kestit minua niinkin pitkään, koska no, olin liian täynnä ongelmia. Mutta ne hetket jotka säilyvät mielessäni ikuisesti ja viimeiset vaikeat, vaikeat kuukaudet. Muistatko kun tapasimme kunnolla ensimmäistä kertaa?! Minä olin nuori, lopettanut vähän aikaa sitten lukion kesken, sinäkin olit nuori, minua hieman vanhempi ja puursit lukiossa tavoitellen hyviä arvosanoja. Tiesimme toisemme mutta vihdoinkin tapasimme toisemme kunnolla. Ja me säkenöimme! Lauloimme yhdessä ManaManaa ja ilta päättyi romanttisesti siihen että oksensin humalaani ulos sinun sylissäsi. Ja seuraavana päivänä minua ahdisti ja hävetti. Ja sinusta kasvoi pitkäksi aikaa yksi elämäni tärkeimmistä henkilöistä.

Ja teidät kolme on nyt haudattu. Ja meillä kahdella on nykyään hyvin vähän sanottavaa toisillemme. Ja he loput, me käännämme katseemme pois kun tulemme kadulla vastaan.

Ja täällä minä nyt olen, tuntien itseni niin kovin tyhjäksi mutta koettaen nyt onnistua asiassa joka merkitsee minulle niin paljon. Ja silti, kaikki on niin kovin tyhjäätyhjäätyhjää. Ja kaikki päivät taistelua, yleensä päättyen joko pahan olon poisoksentamiseen, humaltumiseen, punaisten rannerenkaitten tekemiseen taikka vain yksinkertaiseen lohduttomaan itkuun.

Missä te? Kuka minä? Mitkä me?

Miksi?

(Ja kiitos teille muutamalle jotka olette pysyneet. Olen ollut kauhea, vaikea, tiedän. Kiitos. Rakastan!)

ahhahhaa, oltiin niin iloisia kun pääsimme eroon valittavista, kattoomme hakkaavista yläkerran naapureistamme. no, saimme tilalle ympärivuorokautisesti möliseviä tapauksia jotka muunmuassa tykkäävät soittaa bongorumpuja klo 22-23.

Ihan oikein meille, selkeästi!

;)

1. Hello Kitty !!!!!!!!!!
2. Se lääkäri joka ei hoitanut miun polvea kuntoon v.2001, sillä nyt se oireilee koko ajan.
3. Ihmiset joiden järki on ihan selkeästi jumissa syömishäiriön/päihteiden vuoksi.
4. Ihmiset jotka heittelee roskat maahan.
5. Ihmiset joilla viina menee perheen edelle.
6. Ihmiset jotka laittaa läheiset kärsimään.
7. Ihmiset jotka ei opi virheistään.
8. Kerrostalossa asuminen.
9. Pro-Ana.
10. Ihmiset ylipäänsä.
11. Minä.

Et joo.

Eki tekee kuntopiiriä tuossa vieressä ja samalla mie istun koneella ja vedän karkkia nassuun :D

Olin aamulla ihan down kun huomasin vaa'alla käydessäni että oon lihonut sairaalassa melkein 2kg. Ja sit lähdettiin käymään kaupassa ja miun ehdotuksesta käytiin samalla Makuunissa ostamassa 5€:n irtokarkkipussi puoliksi :D Että näin!

Eli meidän pikkuperhe on taas koossa. Sain ihan huippuja tuliaisia Pekingistä, mm. digikameran! <3 Nyt pitäisi vain oppia käyttämään sitä :D Ne käyttöohjeet on hmm ööh lievästi sanottuna puutteelliset! Meni vuorokausi että sain siitä edes virran päälle, käyttöohjeessa ei ollut nimittäin pienintäkään mainintaa kyseisestä :D

Oon yölomalla. Eki tulee tänään kotiin Pekingistä. Sit haetaan Milla tänne. Ja Eki on jo itseasiassa suomessa mutta se on tällä hetkellä jossain *%#"%&**?:n VIP-bileissä jossa on joitain kansanedustajia jne..Ja mä tahdon sen kotiin JUST NYT!! Me ei olla nähty yli kolmeen viikkoon ja nyt sen täytyy pyöriä jossain saamarin pippaloissa jonnekin 17 asti...ARGH!!!

No mut joo. Ne tuli Paralympialaisissa 7:ksi (siellä oli 12 joukkuetta) ja menettivät MM-paikan. Pääsivät mitalipeleihin mut hävisivät kaikki pelit yhdellä maalilla joten päätyivät seiskaksi. Mut no, mie olen ylpeä vaikka olisivat tulleet viimeisiksi <3 Kiinan valmentaja oli käynyt kysymässä Suomen valmentajalta että miksi se ei anna 'nuoren Miinalan' pelata enemmän :D

(Ja otsikko ei tietenkaan viittaa millään tavalla siihen että aikoisin juoda tänään pari sidua...)

Ja ainiin! Mulla on Osteopenia! Miusta tulee haurasluinen mummo jos edes elän sinne asti..