IRC-Galleria

Luminescence

Luminescence

Freedom is just another word for nothing left to lose

Selaa blogimerkintöjä

Mu-12Lauantai 08.01.2011 21:48


Hankittavaa:
Piilolinssit
Punaista kangasta
Rinkuloita
''Kypärään'' tarvikkeet
Keltaista softista
mysteeri ainetta turkooseihin osiin
..?

Raha mennyt:
Mu-12
Valkoiset kankaat:
Body ja sukka kangas 19.35e
Viitta kangas 14.28e

8.1.2011
Tänään leikkasin tuohon alla olevaan bodyyn kaavat ja kankaat, sovitin kankaita päälle ja pienensin kankaita suunilleen viitisen senttiä joka puolelta. Koko systeemi oli aika vaikea koska tuohon tuleva kangas on niin venyvää ettei sen käyttäytymistä voinut ennakoida kankaita leikatessa joten kankaita piti sovitella nuppineulojen avulle useampaan kertaan. Sain kankaat nyt siihen kuntoon että kaiken pitäisis olla valmista ompelua varten. Sitten vaan toivotaan että kankaat käyttäytyy hyvin koneella ommellessa :)

9.1.2011
Tänään ompelin Bodyn kasaan. Eipä ollut taas helppo homma. Nyt bodysta puuttuu reunanauhat edestä ja takaa, musta yläosa ja sen yksityiskohdat, keltainen laatta haaraväliin ja nuo möykyt sivuille.
On näistä BlazBluen Art Bookeista vaan niin paljon hyötyä asua tehdessä. Tuosta bodystakaan ei meinaan muuten löytyisi mitään kuvia takaa tai edestä niin että näkyisi myös tuon viitan etulärpäkkeen alta.

11.1.2011
Eilen ajettiin kolari niin ei tullut tehtyä pukua. Tänään sain sitten bodyn siniset osat ommeltua. Seuraavana on mustien osien ompelu ja lahkeiden kääntö. Tänään olisin varmaan alottnut mustien osien teon mutta en ole saanut palkkoja niin en ole voinut ostaa kankaita.

[Ei aihetta]Perjantai 17.12.2010 20:22

On ollut rankka viikko töissä ja siks onkin jäänyt kaikki muu vähemmälle. Nyt viikonloppuna olis tarkotus taas puuhailla kaikenlaista. Huomenna käydään kuusi ostamassa ja lahja ostoksillekin voisin mennä. Askartelua riittää monessakin asiassa mutta siinä onneks saa istua, jalat meinaan on tosi kipeet. Isosisko ja -veli tulee tänään joulun ajaksi kotiin joten siitäkin tulee tohinaa meidän normaaliin 2-3 hengen talouteen. Sunnuntaina mennään katsomaan Siirin pentuja ensimmäistä kertaa, ne on sillon kuuden päivän ikäsiä. Ja sitten, koska äiti haluaa, mennään illalla sunnuntaina laulamaan joululauluja. Itseäni ei hirveesti kiinnosta mutta on mukavaa pitää äiti mahdollisimman hyvällä tuulella.

[Ei aihetta]Perjantai 10.12.2010 18:34

What the..?? O.o

[Ei aihetta]Torstai 25.11.2010 17:44

01. Mitä hahmoja olet cossannut/crossannut? Missä?
- Cait Sith - FF7 (Animecon 2008)
- Rikku songstress dress sphere - FF X-2 (Tracon 2009)
- Illyasviel von Einzbern - Fate/Stay Night (Bakacon 2010)
- Noel Vermillion - BlazBlue: Calamity Trigger (Desucon 2010)
- Velvet - Odin Sphere (Tracon 2010)
02. Mikä on sinusta parhain pukusi? Miksi?
Noel ehdottomasti vaikka olisi siinäkin ollut parannettavaa. Paras oli siksi että toistaiseksi ollut omaa vartaloa imartelevin puku joten tietysti näyttänyt parhaalta.
03. Entä huonoin? Miksi?
Cait Sith koska ei sitä kukaan tunnistanut eikä sitä oikeen tehty tosissaan. Yleensöä en edes laske sitä cossiksi mutta menköön nyt tähän.
04. Mitkä ovat tulevat cossiasusi? Kuinka pitkälle olet niitä jo työstänyt ja missä meinaat cossata?
Listaa on vaikka kuinka paljon mutta nämä ovat tällä hetkellä suunitteilla ensi vuodelle:
- Richelle - Valkyrie Profile 2 : Silmeria
tulee Cosplay Gaalan. Tosin olen ruvennut miettimään onko sitä ollenkaan ensi vuonna kun ei mitään tietoa löydy. Peruukki ja kengät on hankittu ja panssareiden tekeminen aloitettu.
- Kokonoe - BlazBlue:Calamity Trigger
Bakaconiin. Muita cosseja en ole vielä aloittanut kun tuon Richellen
- Viola - Eternal Sonata tai Nu-13 BlazBlue:Calamity Trigger
Desuconiin
Mu-12 BlazBlue:Continuum Shift
Animeconiin
Lady Gaga - Just Dance videon yksi asuista
Conien jatkoille ja vastaaviin
05. Millä tavoin valitset cossihahmosi?
Koitan tietysti aina valita itselleni sopivia cosseja, sekä ulkonäöllisesti että luonteellisesti. Joskus valitsen cossin teitämättä hahmosta paljoakaan ja jos sitten ''tutkimuksissa'' paljastuukin ettei olekaan sopiva niin sitten pistetään vaihtoon. Eniten valintaan vaikuttaa hahmon ulkönäkö
06. Mikä oli ensimmäisen conisi?
Tracon 2006?
07. Miten löysit cosplayn?
Kaverini ja poikaystäväni cossasivat ensimmäistä kertaa ja halusin myös tehdä jotain. Sen jälkeen on kunnianhimo kasvanut aikas paljon :)
08. Mikä sai sinut innostumaan cosplaysta?
Kai siinä on jotain hienoa että saa päivän tai pari pukeutua vaatteisiin joihin ei vältäämättä normaalisti pukeutuisi. Suurin syyni tällä hetkellä cossaamiseen on kuitenkin se onnistumisen tunne kun saa puvun valmiiksi ja sitten jos joku muukin vielä pitää siitä niin..
09. Tykkäätkö cossata "in character" ?
En niinkään. Kuvissa pyrin kuitenkin poseeramaan hahmolle uskollisesti.
YLEISTÄ
(x) Teen itse pukuni
( ) Teetätän pukuni
( ) Äiti tekee pukuni
( ) Kaverini tekee pukuni
( ) joskus lainattu/ostettu kaverilta jotain tai ko. kaveri tehnyt jonkun osan jos ei itse ole ehtinyt/osannut/tms.
( ) Kaveri auttaa puvun tekemisessä, mutta muuten teen itse
(x) Ostan joitain osia kirpputorilta/kaupasta
(x) Ostan peruukkini ebaysta/amazonista tms.
( ) Ostan peruukkini punanaamiosta/pilailupuodista tms.
( ) Olen ammatiltani pukuompelija
(x) Tykkään ompelusta
(x) Tykkään tehdä proppeja
( ) Teetätän propit
( ) Iskä tekee propit
(/) Kaveri tekee propit
(/) Teen itse proppini
( ) Osaan muokata peruukkeja (eka yritys Bakaconi cossissa sitten)
(/) Käytän omia hiuksia cosseissa
(/) Kiertelen säännöllisesti kirppareita josko löytäisin jotain cosseihin
(/) Tykkään osallistua ryhmäcosseihin
( ) Tykkään nauraa fail-cossaajille
( ) Olen omasta mielestäni parhain cossaaja
( ) En kuuntele muiden mielipiteitä
( ) ...sillä olen aina oikeassa
( ) Minun tekniikkani ovat ainoat oikeat
( ) ...muut ovat fail
(x) En voi tulla coniin fail-cossiasussa
(/) ...jätän mieluummin cossaamatta
( ) Läskit ei saisi harrastaa cosplayta!
( ) Mitä laihempi sitä parempi
( ) Olen laihduttanut cossia varten
( ) Tykkään huomautella viattomille ohikulkijoille heidän pukunsa huonoudesta
( ) ...ja antaa vinkkejä ja kritiikkiä vaikka sitä ei ole minulta edes pyydetty
( ) Cossaan vain sellaisia hahmoja joilla on mahdollisimman monimutkainen ja vaikea puku
( ) Ne jotka cossaa massasarjoista tai liian yksinkertaista hahmoja ovat fail-cossaajia
( ) Kuljen nenä pystyssä conissa
( ) En voi edes jutella fail-cossaajien kanssa
( ) ...ettei minua vain leimattaisi failiksi
(x) Kaverinikin ovat hyviä cossaajia
( ) ...mutta minä olen parempi
( ) Photoshoppaan cossikuviani rankalla kädellä ennen nettiin laittoa
(/) Mitä kalliimpi metrihinta kankaalla niin sitä laadukkaampaa se on eli parempaa cossiin
( ) Käytän lähes kaikki rahani cosplayihin
( ) ...joten ei ole paljoa rahaa ostaa ruokaa joka on hyvä juttu cossien kannalta
(/) Aloitan mahdollisimman aikaisin tekemään pukua (ainakin pyrin aloittamaan)

CONIT
(x) Minusta on kiva tutustua uusiin ihmisiin coneissa
( ) ...olen saanutkin paljon tuttuja coneista
(x) Olen välillä vähän ujo tullakseni puhumaan kenellekään
( ) Porukassa olen puheliaampi
(/) Rasittaa jos myyntipöydillä on kauhea ryysis
( ) Ostelen paljon tavaraa coneista
( ) Olen käynyt laulamassa karaokea conissa
(x) Olen osallistunut cossikisaan
( ) ...ja päässyt palkintosijoille
(x) Olen osallistunut paneeliin
( ) Olen aloittanut jonkun jutun johon olen saanut paljon ihmisiä mukaan, esim. letka tms.
(x) Coniruokavalioni on yleensä tosi epäterveellinen
( ) ...hesemättöä, karkkia, limsaa, pockyja yms.
(x) On kiva jos minusta tullaan ottamaan kuvia
( ) Tykkään käydä napsimassa muista kuvia
( ) Olen coneissa yleensä yksin enimmäkseen
( ) ...kun minulla ei ole muita samanhenkisiä kavereita
(x) Olen coneissa yleensä n. 2-6 ihmisen porukassa
( ) Olen coneissa aina isommassa porukassa

[Ei aihetta]Lauantai 20.11.2010 18:46

???Cosplay Gaala???: Valkyrie Profile 2: Silmeria - Richelle
Bakacon 14-15.5.2010 : BlazBlue:Calamity Trigger - Kokonoe
Desucon 18-19.6.2010 : BlazBlue:Calamity Trigger - Nu-13
Animecon 15-17.7.2010 : BlazBlue:Continuum Shift - Mu-12
Tracon 3-4.9.2010 : Kellnerin

Tällä hetkellä suunitelmat näyttää tältä mutta nyt kun taas pelailee uusia pelejä/kattelee kun muut pelaa ja kattelee uusia sarjoja niin tahtois tehdä vaikka mitä. Huoh. Muutenkin lista niistä jotka haluaisin tehdä jo ihan älyttömän pitkä. Uusin lisäys on Eternal Sonatan Viola.

Tuo saksalianen tarjoilija juttu saattaa tulla muuttumaan Traconin itse odottamaani myöhemmän ajan kohdan takia ihan vaan siksi että asuun kuuluisi lyhyt ja hame ja hihojenkin pituus olisi t-paita mittaa.

Näiden lisäksi olen suunnitellut tekeväni Conien jälkeisiin ns. ''after partyihin'' Lady Gagan yhden Just Dance videon puvuista.

Nyt näyttäisi myös siltä että Desuconiin suunniteltu Nu-13 jäisi tulevaisuuteen ja sen tilalle tulisi tuo Eternal Sonatan Viola koska on ollut puhetta että saisin siitä sitten pari cossin. Ja koska se nyt vaan on niin hieno hahmo enkä edes tarvitsisi siihen peruukkia. Sitten olisikin jo ens vuoden peruukit hankittu :)

Mikäli käy niin ettei Cosplay Gaalaa tule, muuttuvat suunitelmani varmaan seuraavanlaisiksi:
Bakacon 14-15.5.2010 : Valkyrie Profile 2: Silmeria - Richelle
Desucon 18-19.6.2010 : BlazBlue:Calamity Trigger - Nu-13
Animecon 15-17.7.2010 : BlazBlue:Continuum Shift - Mu-12
Tracon 3-4.9.2010 : BlazBlue:Calamity Trigger - Kokonoe

Olishan noissa muissakin coneissa (Neko,Kawa,Kita) kiva mutta ovat joko yksinkertaisesti liian kaukana tai sitten liian lähellä jotain muuta conia. Noista nyt ehkä Kawacon vaikuttaa tällä hetkellä mahdollisimmalta, siinä kun on edes yksi vkl välissä Animeconiin.

RichelleSunnuntai 14.11.2010 21:27


Semmosta sitten seuraavaks..
Peruukki on ja Lontoosta ostin kengät jotka sitten päällystän ja teen nuo haarniskat.

22.11.10
Tän puvun teosta tuleekin sitten hyvin paljon erilaista kun aikasempien kun ompelun osuus on niin pieni ja askartelun osa iso. Tänään alottelin pukua ihan pikku hiljaa piirtelemällä lantion sivuille tulevia panssareita voi paperille ja sitten jos tulee hyvät niin leikkelen ne sitten lopullisista materiaaleista.Saa nähdä mitä muuta saan vielä aikaan. Tässä puvussa luultavasti eniten ongelmia tulee tuottamaan tuo päässä oleva jutska kun en oikein tiedä että mistä se pitäisi tehdä ja miten. Mutta onhan tässä vielä reilusti aikaa.

23.11.10
Tänään ja eilen olen saanut tehtyä suurimman osan kyynärvarren panssareista (pienet yksityiskohdat puutuu), polvien panssarit, reisien panssareiden pohja palat ja lantion sivuille tulevat panssarit. Materiaalia on 3/10 osaa jäljellä ja mietin että paljonkohan täytyisi tilata lisää. Itse mietin että viisi pakettia riittäisi varmasti kun taas toinen mielipide että kaksi pakettia riittää. Viis on luultavasti liikaa ja kaks liian vähän joten ehkä alotan kolmella ja tilaan lisää tarvittaessa. Toimituksessa ei kuitenkaan pitäisi mennä kauaa.

2.12.10
Pitkästä aikaa taas puuhastelen cossin parissa kun sai materiaalejakin hankittua. Tämän päivän tehtävänä on tuo pääjutska, sanottakoon sitä tästä lähtien tiaraksi.

Ostettu:
Softista 44 euroa
Kengät 12 puntaa eli 12x1.18=14.16 euroa
Peruukki noin 22 euroa

Ostettavaa:
mustaa kangasta
mahd. softista lisää
hopea spray maalia
hopea maalia

LontooKeskiviikko 03.11.2010 16:00

Nyt on Lontoossa oltu useempi paiva niin aattelin tehda pienta tilanne paivitysta miten on mennyt. Perjantaina saavuttiin perille seitseman jalkeen ja oltiinkin jo sen verran vasyneita etta haettiin vaan ruokaa ja mentiin hotelliin lopuks illaks.Launataina mentiin London MCM Expoon jonne viime tipassa ennen lahtoa paatettiinkin olla laittamatta cosseja. Expoon paaseminen oli suuren tuskan takana, piti kayttaa kolmea eri kulkuneuvoa(metroa,bussia ja lahijunaa). Perille paastayamme jonotettiin lippuja ainakin kaksi tuntia ja sitten lahdettiin kiertelemaan. Expo oli suuri pettymys, ohjelmalehtinen oli vaikea loytaa eika siita ollut juurikaan apua minkaan loytamisessa. Kaikki tapahtuma oli ilmeisesti sijoitettu yhteen suureen halliin joten sekin oli sekavaa. cosplaykisaakaan emme nahneet eika ohjelmalehtisesta selvinnyt milloin se oli. Niinpa olimme paikan paalla lyhyempaan kuin jonotimme lippuja. Sunnuntaina oltiin Camden Townissa ja shoppailtiin siella paljon. Maanantaina ja tiistaina ollaan kierretty keksustan kauppoja ja onhan ainakin mulle naistakin kaupoista tarttunut mukaan yhta sun toista. Nyt alkaa aika loppumaan koneelta joten kirjottelen joskus matkan jalkeen lisaa

Tifa (updated)Maanantai 11.10.2010 15:36

28.9
Peruukki koht. valmis ja hameen kaavat leikattu. Kenkiin löysin kirpparilta mahdolliset muokattavat mut olis pari numeroo liian isot. Toisaalta jos aikoisin uusina ostaa niin maksais suunilleen 70 e. Että ei ehkä huvita niin paljoo maksaa.

29.9
Tänään sain kengännauhat ostettua ja maalasin kengät ja hanskat. Tällä hetkellä ne on kuivumassa ja kun ne on kuivunu levitän niihin vaseliinia. Tosin toi maali ei kyllä näyttäis lohkeilevan eikä pitäiskään mut varmuuden vuoksi.

3.10.
Tämän cosplayn loppuhinta 151.40 euroa.
Kenkien maali on nyt kuivunut eikä lohkeile. Laitoin kengännauhat paikoilleen ja hyvät niistä tulee vielä kun saan kengän ''metalli'' osan tehtyä. Tosin nythän mulla ei muuta enää olekkaan kun aikaa joten pitäis ihan hyvin ruveta edistymään.

5.10
Toppi valmis. Tajusin eilen etten olekaan ostanut vielä kaikkea tarvittavaa.

7.10
Uusi lopullinen hinta 155.80.
Tänään tein ''metalli'' osia joista tulee toivottavasti ihan hienot. Kyynärpää suojaa täytyy vielä muokata kunhan se vähän kovettuu mutta kengän osan ja pikkunapit hanskoihin sain kokonaan muotoiltua. Nyt parin päivän kuivuminen ja sitten maalaus ja liimaus.

11.10
Ja tuleehan sitä hintaa vieläkin lisää, hopeamaali nimittäin oli kuivunut purkkiinsa. Tänään kokeilin peruukkia ja se alkaa olemaan valmis jos ei lasketa sitten Lontoossa tapahtuma aamuna tehtävää pientä viimeistelyä. Sen ponnarin osan tein ja maalasin äsken. Siitä tuli aika yksinkertainen mutta niinhän se onkin joten.. Nyt tehtävä alkaa olemaan jo aika vähissä joten kohta on käytävä hameenkin kimppuun. En vaan ole ennen ommellut nahkaa joten tuo vähän jännittää. Lisäksi mietin pitäisikö henkselien ompelu tehdä käsin sillä en millään saa niin kapeita ja pitkiä paloja käännettyä. ''Metalli'' osat sain myös tänään maalausta vaille nyt kokonaan valmiiksi. Aikaisemmin puuttui vielä kyynärpää suojasta ne nystyrät. Nyt taas vaan odotellaan kuivumista ja toivotaan ettei ne nystyrät tipu kuivuessaan. Maalaus onkin sitten taas näissä viimeinen kotona tehtävä vaihe sillä en usko että lentokentällä tykätään jos esim. kengissä on semmonen ihme kärki tyyppinen juttu. Joten liimaus jää myös ainakin osittain Lontooseen.

12.10
Maalailin kenkien pohjat mustaksi. Tänään saapui ensivuoden cossiin tuleva peruukki joten aika paljon aikaa meni senkin ihmettelemiseen. Huomenna toivottavasti saan hopeamaalin ja sitten pääsen maalailemaan ''metalli'' osat loppuun.

13.10
Tänään sain ostettua hopeamaalin ja samalla ostin myös pensselin ja kuumaliimaa. kaikkien yhteishinta oli 10 e eli cossilla tällä hetkellä hintaa 165.80 e. Maalailin sitten ''metalli'' osia ja vielä viimeistelin kenkien maalauksia maalamalla hiukan sisäosaa mustaksi ja pohjan ja kengän välisen osan uudella pienemmällä pensselillä jottei kauheestio tulisi sotkua. Nyt alkavat kengät jo näyttää hyvältä, enää puuttuu ''metalli' osan liimaus. Pohjien maalaaminen teki yllätättävän suuren eron kenkien ulkonäköön.

16.10
Kengät ja hanskat valmiit. Kyynärsuoja valmis, nyt pitäisi saada hame ja muut nahka osat valmiiksi jotta saisi lopusta nahasta tehtyä tuolle kyynärsuojalle sen osan millä se pysyy kiinni. Sehän on sitten hyvin yksinkertanen mutta vaatii maalauksen joten kuivuminen vie pari päivää.

24.10
Hametta sain jonkun verran tehtyä mutta jumittui siihen ettei meidän vanhaan ompelukoneeseen löytynyt vetoketjujalkaa. Jatkan sitä sitten huomenna Jirillä. Paljoa ei ole enää tehtävää mutta kuitenkin jotenkin stressaa kun on kaikkea muutakin meneillään. Nyt onkin mennyt pitkä aika kun pukua on tullut viimeksi tehtyä mutta ei tässä kiirettä tule :) täytyy vaan tehdä nyt reippaasti. Ainut on että kyynäsuojan paikallaan pitävä osa täytyisi maalata ja kun öljyväri kestää kuivua niin saatan sen joutua jossain pussissa pakkaamaan ettei sotke muita matkatavaroita.

25.10
Hame valmis!

26.10
Henkselit valmiit! Kyllä oli ärsyttävää käntää niitä ohuita nahan suikaleita kun niitä oli tosiaan aika paljon käännettävänä. Nahka loppui kesken joen huomenna joudun menemään ostamaan noin 10cm lisää vyötä varten. Typerää mutta kun ei ole niin on pakko ostaa.

28.10
Valmista!

Ostettavat:
-

Tehtävää:
-

[Ei aihetta]Lauantai 25.09.2010 03:35

Eilen uutisissa kerrottiin Lontooseen avatusta kenkä kaupasta jossa keskiverto nainen viettäisi muistaakseni kolme päivää. Oma visiitti siellä varmaan pääsis venyyn koko sen viikon mittaseks mitä Lontoossa tänä vuonna taas ollaan jos tohon olis uskominen. Nyt jo on aikataulu sen verran täynnä ettei matka kohta enää mikään loma ole :D Mutta kyllä tuossa kaupassa täytyy ainakin käymään päästä ja koska Lontoosta aion useampi kenkäpari mukanani lähteä niin eiköhän tuoltakin jotain mukaan tartu. Täydellinen ajankohta muutenkin tuolle meidän reissulle. Ollaan perillä päivänä jona London MCM Expo alkaa ja ajateltiin käydä ainakin tapahtuman toisena päivänä siellä. Tänä vuonna ollaan Lontoossa taas suunilleen samaan aikaan kuin viime vuonna jolloin oli alennusmyyntejä joten eiköhän tänäkin vuonna ole. Ja vielä ihan kun ne olisi tiennyt että olen tulossa ne avaa sinne maailman suurimman kenkä kaupan. Ja tämä tyttö on onnellinen että on säästänyt palkastaan hyvät rahat ihan pelkästään shoppailua varten :D

[Ei aihetta]Torstai 16.09.2010 01:09

Perjantaina saan uuden passin (vihdoin!) ja aion pitkästä pitkästä aikaa lähteä tyttöjeni kanssa pihalle. Tampereen yö, täältä tullaan.