IRC-Galleria

[Ei aihetta]Sunnuntai 02.03.2008 02:27

[x] Olen blondi.
[x] Tiedän ainakin yhden kaimani.
[ ] Tiedän, missä on Kälviä.
[x] Olen kaksikielinen.
[x] Olen riippuvainen netistä.
[ ] Olen riippuvainen huulirasvasta.
[x] Olen riippuvainen.
[ ] Olen ainoa lapsi.
[x] Minulla on villakoiria sänkyni alla
[ ] Asun omassa kämpässä.
[ ] Asun opiskelija-asuntolassa.
[ ] Olen ainakin yhden bändin suuri fani.
[x] Olen lukenut kaikki Harry Potter -kirjat.
[/] Mielestäni Johnny Depp on ihana.
[x] Inhoan hernekeittoa.
[x] Syvästi inhoan hernekeittoa.
[x] Inhoan pinaattikeittoa.
[x] Syvästi inhoan pinaattikeittoa.
[ ] Seuraan Kauniita ja rohkeita.
[ ] Olen mielestäsi kaunis.
[x] Olen pitkävihainen.
[ ] Olen lahjoittanut rahaa johonkin keräykseen viimeisen kuukauden aikana.
[x] Minulla on oma huone.
[ ] Omistan MicMacin tai Miss Sixtyn vaatteita.
[x] Omistan lökäpöksyt.
[ ] Olen rokkari.
[ ] Olen poppari.
[ ] Olen hoppari.
[ ] Olen punkkari.
[ ] Olen hippi.
[/] Seuraan muotia.
[x] Meikkaan.
[ ] Olen vm. -87 tai vanhempi.
[ ] Minulla on lävistyksiä.
[ ] Minulla on tatuointi.
[ ] Pidän Antti Tuiskusta.
[x] Pidän lapsista.
[ ] Tiedän, mikä minusta tulee isona.
[x] Olin viime kesänä kesätöissä.
[x] Olen käynyt Hartwall-areenalla.
[x] Asun pääkaupunkiseudulla.
[x] Olen ratsastanut hevosella.
[x] Pidän saunomisesta
[ ] Mielestäni jätkän pitäisi käydä mieluummin armeija kuin sivari.
[x] Olen tyytyväinen nimeeni.
[ ] Osaan lasketella lumilaudalla.
[ ] Minulla on ajokortti.
[ ] Poltan.
[ ] Olen absolutisti.
[x] Vanhempani ovat eronneet.
[ ] Kaikki isovanhempani ovat elossa.
[x] Siellä missä asun, on ainakin yksi R-kioski.
[x?] Kaupungissani on vähintään 20 000 asukasta.
[ ] Surffailen jonkun bändin fanisivuilla.
[ ] Kuuntelen nyt musiikkia.
[ ] Olen yksin kotona.
[ ] Tunnen ainakin yhden homon.
[ ] Olin uutenavuotena selvinpäin.
[ ] Olen käynyt discossa viimeisen puolen vuoden aikana.
[x] Olen riidellyt viimeisen kuukauden aikana.
[/] Minulla on paljon kavereita.
[ ] Olen onnellinen.
[ ] Olen itkenyt viimeisen 24 tunnin aikana.
[x] Tykkään jäätelöstä.
[ ] Olen lukiossa.
[ ] Onnennumeroni on 5.
[ ] Olen ollut ihastunut opettajaani.
[ ] Minulla on sininen hiiri.
[ ] Minulla on musta koira.
[ ] En tiedä, onko minulla hiirtä tai koiraa.
[x] En aina jaksa tehdä läksyjäni.
[ ] Todistuksessa minulla oli käytös 10.
[ ] Juon monta litraa päivässä.
[ ] Pidän maidosta.
[x] Olen allerginen eläimille.
[ ] Olen allerginen ruoka-aineille.
[ ] Minun pitäisi olla nyt koulussa.
[x] Tämä on tyhmä.
[x] Ulkona on pimeää.
[/] Pelkään pimeää.
[ ] Jompikumpi vanhemmistani on kuollut.
[x] Meillä ei ole akvaariota.
[ ] Meillä on iso talo.
[ ] Asun omakotitalossa.
[x] Asun kerrostalossa.
[ ] Asun rivitalossa.
[ ] Juon kahvia.
[ ] Pidän kahvista.
[ ] Tiedän missä on Ähtäri.
[ ] Olen käynyt Ähtärissä.
[ ] Ähtäri on kiva paikka.
[ ] Asun Ähtärissä.
[ ] Joku tuttuni asuu Ähtärissä.
[x] Minulla ei ole hölkäsen pöläystäkään missä on Ähtäri.
[ ] Meillä on kannettava tietokone.
[ ] Ja webkamera!
[x] En osaa keittää kahvia.
[ ] Minulla on ankara kasvatus.
[ ] Minulla on duffelitakki.
[/] Ei ole kauniimpaa kuin myrskyn jälkeinen sää...
[ ] Elokuvien "The End"-tekstit ärsyttävät.
[ ] Keittiömme kaapissa on hienoja lautasia.
[ ] Minulla on ulkomaalaiset sukujuuret.
[ ] Taulut ovat rumia.
[ ] En ole katsonut ikinä minkään elokuvan lopputekstejä alusta loppuun.
[x] American Piet ovat hyviä.
[ ] Tämä on pisin tekemäni rastikysely.
[ ] Tämä on hölmöin tekemäni rastikysely.
[x] Minulla on digitaalikamera.
[x] Juon teetä.
[ ] Vihreä tee on parasta.
[x] Tykkään Sims-peleistä.
[x] Minulla on Sims2.
[ ] Olen riippuvainen siitä - pelaan joka päivä.
[x] Ostan jatkuvasti kaikkea rojua.
[x] En ikinä laittaisi jalkaani toppahousuja.
[ ] Minulla on rotta.
[x] Olen pitänyt rottaa sylissä.
[x] Rotat ovat inhottavia.
[ ] Minulla on kiire.
[ ] Muut ovat nukkumassa.
[ ] Olen aamuvirkku.
[ ] Eipäs kun iltavirkku.
[x] Minusta ei saa kaunista tekemälläkään.
[x] Minua on sanottu kauniiksi.
[/] Vatsani on kipeä.
[x] En aio mennä tänään kouluun.
[ ] Säälikää mua!
[ ] Minulla on veli ja sisko.
[ ] Serkkuja minulla on yli 20.
[/] En tiedä montako pikkuserkkua minulla on.
[ ] Mutta sen voin sanoa että paljon.
[ ] Minulla ei ole ystäviä, ei edes kavereita, olen onneton!
[ ] Pidän äidinkielestä.
[ ] Olen hyvä äidinkielessä.
[x] Olen puhunut tänään puhelimessa

fun.Sunnuntai 02.03.2008 02:10

1. Halaatko?
- halaan

2. Oletko tekstiviestiriippuvainen?
- yleensä mä soitan ihmisille mut tietyllä tapaa oon riippuvainen myös tekstareista.

3. Vituttaako, kun et kuule mitään oikein?
- vituttaa. :D mä en kuule ikinä mitään

4. Käytkö aina nopeeta galtsus?
- mä oon kyl melkeen aina pitkään galleriassa. mut jos ei kerkee olla niin ainakin nopeesti täytyy käydä.

5. Onko 6 9 = 69?
- on on

6. Onks kivat takataskut?
- mahtavat

7. Vihataanko sua oikeista syistä?
- mä en tiedä vihataanko mua mutta on mussa paljon sellasta mitä ihmiset varmaan vihaa. :D

8. Ootko pahoillasi ettet ole sellainen, kun muut haluaisi?
- olen

9. Onko beibi kuumempi, kun hella kutosel?
- tottakai

10. Ootko niin komee/kaunis, et kytätki juoksee peräs?
- en :D

11. Ootko jo iso poika?
- oikein mega-iso poika olenkin

12. Onko Cheek hyvä?
- njääh, njooh, njeeh

13. Onko Elastinen hyvä?
- kuuntelen jos kuuntelututtaa

14. Oletko sinkku?
- olen

15. Kenen huulia viimeksi kosketit huulillasi?
- joulupukin

16. Voitko elää ilman musiikkia?
- en voisi

17. Onko silmäpeli hyvä peli?
- on oikein mahtava peli

18. Otatko osaa Jokelan ampumavälikohtauksen uhrien muistolle?
- otan osaa

19. Saako sua lämmittää?
- mua täytyy lämmittää

20. Saako sua halata?
- mua täytyy halata

21. Haluaisitko, että joku olis sun BB-Sauli?
- TODELLAKIN

22. Tykkäätkö jostain pojasta?
- en

23. Onko joku vitun söpö?
- no on

24. Seuraatko BB:tä?
- seurasin ja tulen seuraamaan

25. Oliko eilen hauskaa, mut tänään hävettää?
- ei eilen nyt niin hauskaa ollut mut hävettää mua vähän silti

26. Nostetaanko pissikset stringeistä naulakkoon?
- nostetaan

27. Perjantai mieles? Kenen vieres? Mis mieles?
- ei ole perjantai mielessä, ja seinän vieressä ja just siinä mielessä

28. Tulisko jo perjantai?
- meni jo

29. Oletko tyttö ja tykkäät autoista?
- tyttö olen ja autoja katon vaan jos ne on tosi hienoja tai jos niis on mahtirekkarit

30. Hymyiletko, että ne luulis, että sä tajusit?
- hymyilen

31. Pidentääkö nauru ikää?
- pidentää, toivottavasti

32. Pidetäänkö sua hulluna, koska ne ei tiedä susta mitään?
- ne pitää mua hulluna kun ne tietää musta kaiken. :D

33. Etkö luule vaan tiedät?
- kyllä se yleensä menee niin että mä vaan luulen tietäväni

34. Ootko syntyny uunis, kun oot noin hot?
- olen syntynyt uunissa

35. Sanotko mitä ajattelet, muttet ajattele mitä sanot?
- aika usein, en ainakaan ikinä aattele mitä sanon

36. Pitääkö kaikki selittää sulle uuestaan vaikka tajuaisitki?
- todennäkösesti

37. Eikö susta tiedetä puoliakaan?
- jotkut tietää, jotkut ei

38. Ootko vaikee ja vittumainen?
- olen, liian

39. Onko disco-biletys kivaa?
- kelpais mullekkin

40. Katotko muiden perseitä?
- katson

41. Nauratko?
- liian kovaa

42. Menikö taas vituiks?
- ei menny, meni

43. Saako teille tulla millon vaan?
- ei saa

44. Sanotko, jos et oikeasti tarkoita?
- riippuu

45. Nauratko paljon, eli oletko saletisti sekopää?
- tottakai

46. Saatko naurukohtauksia?
- SAAN! ja sit täytyy mennä muualle nauramaan, kun en saa sitä loppumaan

47. Oletko pikkusisko, eli saletisti kovia kärsinyt?
- en ole pikkusisko

48. Selitätkö omiasi etkä aina itekkää tajua?
- selitän! :D

49. Oletko aina valmis kunnon bileisiin?
- olen. :D ei kukaan ikinä biletä mun kaa, yhyy

50. Ihastutko niihin keihin sulla ei oo mahiksia?
- mä en ihastu

51. Mistä tyttö/poikaystäväsi pitää?
- en omista

52. Eikö kukaan ymmärrä sua?
- ei tietenkään

53. Ootko niin kuuma et rusketun?
- tottakai

54. Onko pojat nam?
- no on jos on joku nam poika

55. Tykkäätkö pojista eli ootko saletisti homo?
- tottakai mä oon homo, ihan selvää

56. Voiko yksi halaus poistaa tuhat murhetta?
- en mä nyt tuhannesta tiedä, mut kyl halit auttaa

57. Osaatko hiihtää eli suksitko vittuun?
- en osaa hiihtää joten en suksi vittuun

58. Eikö penkistä nouse edes oma perse?
- no ei. perse penkissä aina

59. Rakastatko tanssimista?
- rakastan<3

60.Mikä viikonpäivä tätä tehdessäsi on?
- olisko nyt lauantai

61.Onko sinulla nyt:
(x) Kylmä
( ) Kuuma
(x) Sopiva

62.Haluaisitko nyt halata jotain tiettyä ihmistä? Ketä?
- joku maria olis aika nams

63.Milloin itkit viimeksi?
- sillon tällön, millon lie

64.Miltä hiuksesi nyt tuoksuvat?
- hiuksilta, muotovaahdolta, lakalta, sonnalta

65.Kirjoita ensimmäinen sana, mikä sinulla tulee mieleen sanasta..
...sinisorsa: ankka
...huominen: enkku
...maanantai: maria/matikka
...Robbie Wiliamms: väärinkirjoitus
...porkkana: pupu
...musiikki: kännykkä
...koulu: kaarina :D
...kesä: IHANAA

66.Mikä sinut saa yleensä itkemään?
- paha olo

67.Mitä ääniä kuulet ympäriltäsi?
- telkkarin ja naputuksen kun kirjotan

68.Jos saisit olla yhden päivän joku ihan toinen henkilö, niin kuka olisit ja mitä tekisit mm.?
- olisin joku superstar ja nielisin miehiä

69.Kenen kanssa haluaisit parhaillaan olla kahdestaan?
- henkilön

70.Tuleva iloinen tapahtuma?
- öö.. kesä

71.Minkä väriset sukat sinulla on jalassa, vai onko lainkaan?
- luonnonvalkoset villasukat

72.Kaunein luonnonilmiö sinun mielestäsi?
- sellanen ihana kevät päivä kun on ihan pikkasen tuulta ja aurinko paistaa ja on ihan sininen taivas

73.Minkävärinen postilaatikko teillä on?
- ei meillä oo postilaatikkoa

74.Pidätkö koruista?
- pidän, ja joskus käytänkin

75.Omistatko lävistyksiä?
- korvissa on vaan :'(

76.Viimeksi syöty ruoka?
- spaghetti ja jauhelihakastike

77.Viimeksi juotu juoma?
- tuoremehu

78.Milloin viimeksi kävit kirkossa?
- öö. sillon kun oli konfirmaatio..? eli kesällä

79.Mitä odotat tällä hetkellä vai odotatko mitään tulevalta?
- mä odotan kesää

80. Kumpi?
Maalari [ ] vai Muusikko [x]
Jäätelö [x] vai Karkki [ ]
Kaveri [ ] vai Ystävä [x]
Ihastus [x] vai Poika/Tyttöystävä [ ]
Ilo [x] vai Suru [ ]
Yksin [ ] vai Yhdessä [x]
Kerrostalo [ ] vai Rivitalo [x]
Huvipuisto [x] vai Sirkus [ ]
Maaseutu [ ] vai Kaupunki [x]

[Ei aihetta]Perjantai 29.02.2008 00:35

ei vitun vittu. ghana sais painua vittuun.
tutkielmas on nyt vajaa kaks sivua tekstiä
jättifontilla ja se horo vaatii 5-10 sivua, ja vitut.
ja huomen ranskan koe ja en oo lukenu YHTÄÄN.
ja läksyt tekemättä ja pitäis mennä suihkuun.
SAATANA

[Ei aihetta]Keskiviikko 27.02.2008 01:24

joo ja luin ja luin ja luin ja en edes lukenut loppuun ja kello on sata ja en osaa mtn ja väsyttää ja vihaan kofeiinitabletteja mut tykkään niistä ja meen nukkumaan ja piti tulla ilmottamaan vaan tää. että hyviä elämiä teillekkin.

lasten suusta sen totuuden kuulee?Maanantai 25.02.2008 22:54

minni sanoo:
olet ihan yhtä paha kuin minä joten äläpäs naureskele + olet juoppo ;DD

[Ei aihetta]Lauantai 23.02.2008 22:05

Omistukset
[x] Kissa
[x] Koira
[ ] ( )Marsu/( )hamsteri/( ) kani.
[ ] Hevonen
[ ] Uima-allas
[ ] Sauna.
[ ] Divaani.
[ ] Pallotuoli.
[x] Samsung kännykkä.
[ ] sony ericsson
[ ] Siemens kännykkä.
[ ] Nokia kännykkä.
[ ] Motorola kännykkä.
[ ] Elisa/Sonera liittymä.
[x] Joku muu liittymä.
[x] Netti.
[x] Tietokone.
[x] Limsaa.
[x] Karkkia.
[x] Kakkua.
[x] Mese.
[ ] Skype.
[x] IE
[ ] Mozilla Firefox.
[ ] Opera.
[x] Paljon cd:eitä.
[ ] Paljon Dvd:eitä.
[ ] Ihana perhe.
[ ] Tyttöystävä.
[x] Tupakkaa.
[x] Rahaa.
[x] Visa electron.
[ ] Pankkikortti.
[x] Paljon lautapelejä.
[x] Paljon kirjoja.
[x] Suklaata.
[x] Tulostin.
[x] PS2.
[ ] mp3-soitin.
[x] Matkalaukku.
[x] Polkupyörä.
[x] Bussikortti.
[ ] Auto.
[x] Muumimukeja.
[/] Paljon tietokonepelejä.
[ ] Jalkapallo.
[ ] Koripallo.
[ ] Silmälasit.
[ ] Piilarit.
[ ] Sukset.
[x] Vesivärejä.
[x] Tusseja.
[x] Penaali.
[x] Reppu.
[x] Laukku.
[ ] Televisio omassa huoneessa.

Olen:

[x] Nirso.
[ ] Julma.
[ ] Ystävällinen.
[ ] Avulias.
[ ] Pelottava.
[x] Hirvittävä.
[x] Nautiskelija.
[x] Hassu.
[x] Tyhmä.
[ ] Liikunnallinen.
[ ] Ruskettunut.
[x] Blondi.
[ ] Vitsinkertoja.
[ ] Rasisti.
[ ] Kaunis.
[ ] Addikti.
[ ] Alkoholisti.
[ ] Materialisti.
[ ] Kaikkien kaveri.
[ ] Vihamielinen.
[ ] Pitkä.
[ ] Ainutlaatuinen.
[ ] Yksinäinen.
[ ] Turhamainen.
[x] Yksinkertainen.
[ ] Hyvä kokkaamaan.
[ ] Perfektionisti.
[x] Negatiivinen.
[ ] Positiivinen.
[x] Helppo suuttumaan.
[x] Pitkävihainen.
[ ] Rohkea.
[ ] Sairas.
[ ] Avoin kaikelle.
[ ] Avoliitossa.
[x] Sinkku.
[ ] Äiti.
[x] Serkku.
[x] Elossa.

Olen käynyt:

[x] Ruotsi.
[ ] Norja.
[ ] Venäjä.
[x] Viro.
[ ] Saksa.
[ ] Itävalta.
[ ] Bulgaria.
[ ] Kreikka.
[ ] Turkki.
[ ] Tunisia.
[x] Espanja.
[ ] Ranska.
[ ] Yhdysvallat.
[ ] Thaimaa.
[ ] Marokko.
[ ] Chile.
[ ] Brasilia.
[ ] Tanska.
[ ] Japani.
[ ] Kiina.
[ ] Italia.
[ ] Saudi-Arabia.
[ ] Kanada.
[ ] Kypros.

Näistä pidän:

[ ] Porkkanalaatikko.
[ ] Lanttulaatikko.
[x] Perunalaatikko.
[x] Makaronilaatikko.
[x] Lasagne.
[x] Pasta.
[x] Hunajakana.
[x] Currykana.
[ ] Tonnikalasalaatti.
[x] Kanasalaatti.
[x] Porkkanaraaste.
[ ] Appelsiini.
[x] Mandariini.
[x] Päärynä.
[x] Omena.
[x] Suklaa.
[x] Lakut.
[ ] Salmiakki.
[x] Tikkari.
[ ] Vaahtokarkki.
[x] Joulukinkku.
[ ] Kinkku leivän päällä.
[ ] Salami.
[ ] Perunasalaatti.
[ ] Italiansalaatti.
[x] Pippuripihvi.
[x] Hampurilaiset.
[x] Pitsat.
[x] Ananas.
[x] Persikka.
[x] Purkka.
[x] Mysli.
[x] Murot.
[x] Suklaamurot.
[x] Pinaattiletut.
[ ] Pinaattikeitto.
[x] Sämpylät.
[x] Ruisleipä
[ ] Maksalaatikko.
[ ] Chili Con Carne.
[x] Jauhelihakastike.
[ ] Peruna.
[x] Sipsit.
[x] Juusto.
[x] Tacot.
[x] Tortillat.
[x] Herkkusienet.
[x] Tuorekurkku.
[x] Perunamuussi.
[x] Keksit/piparit.
[ ] Kebab.
[x] Katkaravut.
[x] Kala


OLEN.

[x] Laulanut suuren yleisön edessä.
[x] Ostanut vaatteen viimeisen viikon aikana.
[x] Juonut perseet.
[ ] Ollut kotiarestissa.
[ ] Hakannut jonkun sairaalakuntoon.
[x] Kuullut kohteliaisuuden viimeisen viikon aikana.
[ ] Käyttänyt huumeita.
[ ] Lyönyt lähimmäistäsi.
[x] Laittanut nettiin kuvia.
[ ] Levittänyt keksittyjä juoruja.
[ ] Ollut jälki-istunnossa.
[ ] Kiroillut opettajalle.
[/] Karannut kotoa.
[x] Haudannut metsästä löytynyttä lintua/käärmettä/hiirtä.
[ ] ...ja antanut sille nimen.
[ ] Harrastanut partiota.
[x] Käynyt laulutunneilla.
[x] Ollut kuorossa.
[x] Lintsannut koulusta.
[x] Sanonut opettajaa vahingossa äidiksi/isäksi/mummiksi/papaksi.
[x] Nolannut itsesi.
[ ] Puhunut pahaa ihmisestä joka on tietämättäsi takanasi
[ ] Alkanut taputtaa väärässä kohtaa, jolloin kaikki muut olivat hiljaa.
[x] Ollut Laivalla.
[?] Ollut enemmän kuin 5 kertaa ulkomailla.
[ ] Rikkonut ikkunan.
[ ] Pitänyt pienempänä kisoja pihan lapsille.
[x] Leikkinyt poneilla.
[x] Ollut Spice Girls-fani.
[ ] Ollut Backstreetboys-fani.
[x] Omistanut Baby Bornin.
[ ] Ollut rakastunut.
[x] Ollut todella vihainen.
[ ] Paskonut housuun yli 10 vuotiaana.
[ ] Ollut sienessä.
[x] Ollut marjassa.
[x] Syönyt homeista ruokaa.
[ ] Nukahtanut elokuviin.
[ ] Ollut treffeillä tytön/pojan kanssa säälistä.
[x] Pelleillyt toisen kustannuksella.
[ ] Ollut ihastunut opettajaani.
[ ] Ollut hautajaisissa.
[ ] Ollut morsiusneitona.
[ ] Kiva.
[x] Ilkeä.
[x] Pervo.
[ ] Reilu.
[ ] Käynyt Turkissa.
[ ] Käynyt Amerikassa.
[ ] Muuttanut pois kotoa.
[ ] Saanut lapsen.
[x] Hoitanut lapsia.
[x] Luokan lyhyin
[ ] Luokan pisin
[ ] Opettajan silmätikku.
[ ] Perheen nuorin.
[x] Perheen vanhin.
[ ] Pikkusisko tai isosisko/veli
[ ] Lastenkodissa.
[ ] Sijaisperheesssä
[x] Tylsistynyt.
[ ] Huumorintajuinen.
[x] Sekopää.
[ ] Kuunnellut musiikkia josta et pidä vaan toisen mieliksi.
[ ] Ostanut jonkun vaatteen josta et pidä, vanhempasi mieliksi.
[ ] Huudellut tutuille/tuntemattomille ikkunoista.
[x] Fanittanut smurffeja.
[ ] Ollut auto-onnettomuudessa.
[ ] Joutunut sairaalaan liian alkoholin takia.
[x] Meinannut tukehtua.
[ ] Meinannut hukkua.
[x] Pyörtynyt.
[?] Ollut sairaalassa yli 1 viikon.
[ ] Yrittänyt päästä alaikäisenä baariin.
[ ] ...ja päässyt myös sisään.
[x] Käynyt virpomassa.
[ ] Käynyt Oopperassa.
[ ] Huutanut kirosanan kirkossa niin että muut ovat kuulleet sen.
[ ] Ollut putkassa.
[ ] Syönyt Jättisäästö purkkapussin päivässä.
[ ] Syönyt 1 litran jäätelöä yksin alle tunnissa.
[ ] Piirtänyt pilakuvan opettajasta.
[/] Ottanut kotiin hylätyn eläimen.
[ ] Auttanut vanhuksen tien yli.
[?] Nukkunut yli 24h putkeen.
[ ] Asunut Lappeenrannassa.
[x] Sanonut iäkseen enemmän kuin oikeasti on.
[x] Syönyt kilon karkkia yhdessä päivässä.
[ ] Tehnyt yli 100e puhelinlaskun.
[x] Velkaa yli 30e.
[x] Hävennyt omaa musiikkimakua.
[ ] Puhunut unissaan salaisuuksia.
[x] Eksynyt metsään.
[x] Eksynyt omaan kotikaupunkiin.
[ ] Mennyt väärään junaan.
[ ] Ollut kesäfestareilla.
[x] Käynyt Linnanmäellä.
[x] Käynyt Tykkimäellä.
[x] Käynyt Särkänniemessä.
[x] Pelannut Räsypokkaa.
[ ] Katsonut 24h pelkästään elokuvia.
[x] Seurannut 24-sarjaa.
[x] Täydellisiä Naisia.
[ ] Vihannut jotain sarjaa ja nyt olen siihen koukussa.
[ ] jotain bändiä ja nyt pidän siitä.
[x] Puhunut yli 3h putkeen puhelimessa.
[ ] Kuunnellut yhtä biisiä yli 1h peräkkäin ja alkanut vihata sitä.
[/] Sotkenut koulukirjan, joka on pitänyt palauttaa.
[ ] Luntannut kokeessa.
[ ] Saanut 4 kokeesta.
[x] Saanut 10 kokeesta.
[x] Värjännyt hiukset.
[ ] Lakannut kynnet tumman vihreiksi.
[ ] Ollut 1viikon käymättä suihkussa.
[x] Ollut 1viikon pesemättä hampaita.
[ ] Syönyt muurahaisia.
[ ] Syönyt matoja.
[x] Tuntenut että joku seuraa minua.
[x] Tuntenut että joku ötökkä kävelisi niskassani, vaikka ei siellä mitään ole.

[Ei aihetta]Lauantai 23.02.2008 21:11

1.Tunnetko jonkun tyypin jolla on rastat?
- en tunne

2. Onko sinulla hammasraudat?
- ei ole

3. Kirjoitatko päiväkirjaa?
- vaan tänne

4. Tykkäätkö käydä saunassa?
- tykkäisin jos olis sellanen

5. Oletko mielestäsi kaunis?
- en

6. Pidätkö kouluruuasta?
- aika usein

7. Oletko joskus tykännyt muumeista?
- oon, aika fani oon ollutkin. :D

8. Onko sinulla ulkomaalaisia kirjeystäviä?
- ei ole

9. Oletko syönyt tänään suklaata?
- olen

10. Tykkäätkö piimästä?
- en

11. Seuraatko aina uusinta muotia?
- en

12. Oletko matkustanut julkisilla kulkuneuvoilla maksamatta?
- olen

13. Ensimmäinen mieleesi tuleva tytön nimi?
- maria

14. Ensimmäinen mieleesi tuleva pojan nimi?
- pekka

15. Onko sinulla napakoru?
- ei, olis kyl ihana

16. Pidätkö tatuoinneista?
- pidän jos on hieno

17. Nukutko vielä pehmolelujen vieressä?
- en nuku

18. Laulatko suihkussa?
- en laula

19. Pidätkö pojilla enemmän lyhyistä vai pitkistä hiuksista?
- lyhyistä mut kyl pitkätkin sit kai käy

20. Oletko koskaan nähnyt strutsia?
- oonko? ehkä, en mä tiiä

21. Oletko koskaan saanut matikan kokeesta kymppiä?
- olen<3 jee

22. Tarkasteletko itseäsi usein peilistä?
- tarkastelen

23. Oletko koskaan lähettänyt salaista ystävänpäiväkorttia?
- en kai?

24. Pidätkö kinkusta?
- pidän

25. Oletko koskaan soittanut pilasoittoa?
- olen, aika monesti :D

26. Oletko käynyt sirkuksessa?
- olen käynyt

27. Nauratko vitseille?
- mä en ymmärrä vitsejä

28. Punastutko helposti?
- mä en enää tiedä. oon alkanu punastella..

29. Valvotko mielelläsi myöhään?
- tavallaan. en ehkä mielelläni, mut valvon silti

30. Oletko itkenyt ilosta tänä vuonna?
- ilosta? en

KÄNNYKKÄ:

-merkki: samsung

-malli: joku SGH-530 tai joku sellanen..

-kauanko se on ollu sulla?: en mä muista. vuoden? kaks?

-aiemmat kännyt: liian monta. en mä niitä nyt jaksa muistella

-kuka makso tämänhetkisen kännysi?: pappa betalar

-kuorten väri: tollanen viininpunanen?

-taustakuva: helsingin luistelu homma

-näytönsäästäjä: ei ole

-montako saapunutta tekstaria? 79

-mitä lukee tokassa? " Näin 23!

-entäs kuudennessa? " 2/2 Jos et jatkossa halua EU-maiden hintoja tekstiviestillä, lähetä viesti ESTÄVIESTI nroon 15400 (0,29)

PERHEESTÄ:

-onko äiti? on

-isä? on

-pikkusiskoja? on, yksi

-isosiskoja? ei

-pikkuveljiä? ei

-isoveljiä? ei

HUONEESTA JOSSA OLET:

-keitä muita huoneessa on? ei ketään

-mitä huonekaluja siellä on? sohvat ja tv ja kirjahylly ja kaikkee

-montako ikkunaa? yksi

-verhojen väri? ruskeet

MAKUUHUONEESTASI:

-onko se oma huoneesi? on

-mikä on huoneen pääväri? sininen

-onko siellä tv? ei ole

-entä cd-soitin? on

-seinien väri? valkonen/sininen

-maton väri? sininen jos se matto olis siellä

-verhojen väri? siniset

-millaiset lakanat pedissä? coca-cola

VIIMEKSI TEHTYÄ..

-kenelle puhuit viimeksi? topille

-Mitä sanoit? huusin sille radiosta

-kenelle soitit viimeksi? marialle

-Mitä söit viimeksi? kiinalaista ja suklaata

-kenelle huusit viimeksi? topille

-kenelle tekstasit viimeksi? marialle

-kenet näit viimeksi? noi kaikki

-kuka soitti sinulle viimeksi? maria

[Ei aihetta]Lauantai 23.02.2008 14:57

1.Ajatukseni...
[x]Ovat niin outoja, ettei kehtaa ääneen sanoa
[x]Ovat useimmiten aika pervoja
[x]Voi lukea ilmeestäni
[/] En ajattele, tekee liian kipeää
[x]tulevat liian myöhään mieleen
[ ]Kulkevat käsikädessä Einsteinin kanssa
[/]Tietävät kaikki. Sanon mitä ajattelen
[ ]muuta, mitä?


2. Kiroilu...
[x]Mitä V****A?!?!
[x]En kiinnitä siihen huomiota
[ ]Saa minut voimaan pahoin
[x]On sallittua kunhan ei satuta naisia
[ ]On 60 prossaa sanavarastoaini
[/]Kuuluu vain kun kaikki menee päin SANONKO MITÄ?
[x]On hallinnassa
[ ]on osa iden identiteettiäni
[ ]Muuta, mitä?


3. Totuus...
[ ]Valehtelen aina silmät ja korvat täyteen
[ ]Tulee vain lasten suusta
[x]Valheella on AINA lyhyet jäljet
[ ]On periaate, josta en tingi
[/]Valkoinen valhe on sallittua jos totuus loukkaa
[x]Saattaa joskus loukata
[ ]Tulee vain bestikselle
[/]On parempi ettei äiti tiedä SITÄ
[ ]Muuta, mitä?


4.Lempipuheenaiheeni...
[ ]minä, minä, MINÄ JA MINÄ!!!
[ ]Urheilu, katsoitko eilen matsin?
[x]Miehet/Naiset
[ ] Fysiikan lait
[ ]Politiikka
[ ]Sää...
[x]Ei minulla ole mitään sanottavaa
[x]Ihan sama kunhan on hyvää seuraa
[ ]Muu, mikä?


5.Kun puhun...
[x] En välitä onko suussa purkka vai ruisleipä
[ ] En anna muille suun vuoroa
[/] Minua kuunnellaan tai itketään ja kuunnellaan
[ ] Kumppanin silmässä on sylkeäni
[ ] HÄH??? En tosiaankaan puhu sulle!
[ ] Haukun sitä levee pers... muijaa...
[ ] Pohdin elämän tarkoitusta
[x] Muut saavat nauraa
[/]Riisun samalla mielessäni kumppanini
[ ]Muuta, mitä?

6.Esiintyminen...
[X]Joo kiitos EI.
[ ]On vahvuuteni
[ ]On perusluonteeni
[ ]Kunnon show pystyyn ja menoksi
[X]Saa minut oksentamaan kinkkuvoileivän ulos
[X]Vältän niitä tilanteita
[X]On hyvä tilaisuus nolata itsensä
[ ]Käy jos ei tarvitse olla omaitsensä
[X]Tuli heti PANIIKKI..
[ ]Muuta, mitä?

7.Keskustelukumppanini...
[ ]Ihan sama, vaikka naapurin mummo
[x]Vain joku tosi hyvä ystävä
[ ]Äiti
[ ]Psykologi on luojan kiitos olemassa
[x]Ei jaksa kuunnella minua
[ ]Yleensä suuttuu minulle enemmin tai myöhemmin
[x]On aivan ihana aina.
[ ]Muuta, mitä?

8.Oppitunnilla
[/]Blaa blaa blaa blaa, en voi olla hiljaa
[ ]Puhun opettajan yli
[x]Kirjoitan kynä sauhuten lappuja kavereille
[/]Pidän pääni kiinni ja välitunnit puhun suu vaahdossa
[ ]Ei kukaan puhu kanssani koulussa
[ ]Viittaan aktiivisesti ja esitän näkemykseni aiheesta kuin aiheesta.
[ ]Nukun, ehkä puhun unissani
[ ]Haaveilen ja flirttaan äänettömästi ihastukseni kanssa
[ ]Muuta, mitä?

9. Viimeksi puhuin...
[ ]Netissä suomi24 palstalle juuri äsken
[ ]kiukuttelin äidille
[x]mesetin ystävän kanssa
[ ]Juorusin puhelimessa
[ ]En muista, koska viimeksi...?
[ ]reistailevalle koneelle
[ ]itsekseni
[ ]lemmikille tänään
[ ]En voi puhua kun on ääni pois...
[x]Muuta, mitä/kenelle? - ninni höpöttää tossa välillä jotain

10.Ääneni...
[/]On piipittävä, kukaan ei koskaan kuule minua
[ ]On äänenmurroksen kourissa
[ ]On kova ja kaikuva
[ ]Kuulostan eri sukupuolen edustajalta mitä olen
[ ]On poissa tänään
[/]on NORMAALI.
[ ]En edes uskalla ajatella
[x]Riippuu siitä puhunku ystävälle vai äidille
[ ]on kimittävä
[ ]on ärrävikainen
[ ]Muuta, mitä?

valituskirjePerjantai 22.02.2008 22:53

nyt on perjantai-ilta ja mä olen kotona. ja nyt iskee angsti ja mä en kestä sitä. ihmisten pitäis olla juomassa tänään mut ei niin ei. meen vetää lärvit kohta yksin omassa huoneessa, että kiitos vain. ja missä kaikki on? ja mä haluun karkkia. ja mä en tykkää kenestäkään enkä varsinkaan kenestäkään. ja menee hermot. meen koht varmaan nukkumaan kun en muutakaan jaksa. joku vois nyt ilmestyä ja pelastaa. aina mut vaan jätetään. hyvää iltaa vaan teillekkin.

teini, niinpä niinPerjantai 22.02.2008 22:36

FRUITTARI:
[ ] Omistan Lacoste tai Vans-merkkiset kengät
[ ] Vaatekaapistani löytyy Wesc:in, Lacoste:n, tai D&G:en vaatteita
[x] Käytän kaulahuivia
[ ] Hiuksiin menee purkki geeliä/per päivä
[ ] Vaaleanpunainen on lempivärini
[ ] Puntit on sukkiin survottuina
[ ] Vanhempien luotolla
[ ] Oon suosittu
[ ] Tyttöjä löytyy jokaselle sormelle
[/] Käytän repun sijasta laukkua
[ ] Rikkinäiset vaatteet kammottaa, varsinkin ajatus nuhjuisesta bändipaidasta
[ ] H&M:än raitapaidat on cooleja, löytyy niitäkin kolme erinväristä kaapista
[ ] Kuuntelen hittilistan musiikkia suurimmaksi osaksi
[/] Peili on ystäväni
[x] Vaaleita raitoja löytyy hiuksista
[/] Kauppakeskuksessa hengaaminen on pakollista jokapäivä
[ ] Minulla on Burberryn laukku tai vaatteita

3

PISSIS:
[ ] Juon siideriä
[ ] Oon ryyppäämässä joka viikonloppu
[x] Blondaan hiuksiani
[ ] Hiuksistani voi huomata selvän juurikasvun
[ ] Kauppakeskukset on "IN"
[ ] Koulu on perseestä
[ ] Jokatoinen sana on kirosana
[ ] Jos joku löisi mua selkään, naamani putoisi
[/] Ripsissä on kilo ripsaria, paakkuset ripset on siis "IN"!
[ ] Voit huomata minun sanovan usein "IhQ" ja "D44"!
[ ] Käytän adidaksen tuulihousujen kanssa niittivyötä
[ ] Kaikki muut muijat on "huoria" , "lutkia" , "horoja" , "biatchei" tai "lehmiä"
[x] Nauran joka asialle
[x] Halailen ystäviäni
[/] Kuuntelen suomalaista räppiä ja myös Ripsipiirakka on vitun hyvä
[ ] Poltan mallun punasta
[ ] Mulla on napakoru ja kielikoru
[ ] Mottoni on "Ennemmin pari suhdetta kuin parisuhde"
[x] irc-galleria = irkki/galtsu

5

TEINI:
[x] Vaatekaapistani löytyy Mango:n, H&M:än, Zara:n ja Vero Moda:n vaatteita
[ ] Ihastun aina vääriin jätkiin, yleensä varattuihin
[/] Kuuntelen Poppia
[ ] Miss Sixtyt tai minihame aina päällä
[ ] Farkkuliivit on myös ihania
[/] Käytän laukkua repun sijasta
[ ] Aurinkopuuteria kuluu
[x] Otan meikkilaukun mukaan kaikkialle mihin menen
[/] Pidän siideristä ja lonkerosta
[/] Korkokengät on pakolliset
[ ] Hiuspidennyksetkin mulla on
[ ] BlingBlingit korvissa
[/] Ihastun emojätkiin/fruittareihin
[x]Sinkkuelämää on paras sarja ikinä
[ ] Olen/haluisin olla malli
[x] Halailen ystäviäni
[ ] Sanon ystävilleni usein kuinka paljon heitä rakastan

6½


GOOTTI:
[/] Käytän pääasiassa mustia vaatteita
[ ] Vaatekaapistani löytyy korsetteja useampikin kappale
[ ] Tyllihameet ovat kauniita
[ ] Vaatekaupat joita suosin ovat; Morticias, Cypershop, Backstreet ja RockGootti
[ ] Rakastan ruusuja
[/] Pimeässä on kivaa
[ ] Minua haukutaan saatanan palvojaksi ulkonäköni vuoksi
[/] Polttelen suitsukkeita ja kynttilöitä
[ ] Meikkaan naamani valkoiseksi
[ ] Rajaan silmäni vahvasti mustalla kajaalilla
[/] Olen hiljainen
[x] Käytän korkokenkiä
[ ] Harrastan hardcore seksiä
[ ] Tim Burtonin elokuvat ovat ihania, etenkin Nightmare before Christmas
[ ] Olen ilkeä pisteliäällä tavalla
[ ] Hakaristi löytyy ainakin jostain vaatteestani
[ ] Kynteni ovat kuin harakalla
[ ] Lakkaan kynteni tummillasävyillä
[ ] Hiuksissani on kuituja

3

HEVARI:
[ ] Kuuntelen Children Of Bodomia ja Stratovariousta, myös Arch Enemy on kova bändi
[x] \,,/
[ ] Omistan pitkän mustan nahkatakin
[ ] Maiharit jalassa joka säässä
[ ] Huutaminen ja öriseminen on asiallista
[ ] Hiukseni ovat mustat
[ ] En käy suihkussa kuin vaan pari kertaa viikossa
[ ] Hiukseni yltävät puoleen selkään saakka
[ ] Soitan rumpuja/kitaraa
[x] En usko jumalaan
[ ] Pentagrammi löytyy ainakin yhdestä vaatteesta
[ ] Niittejä löytyy vyöstä takkiin ja boxereihin
[ ] Housuistani roikkuu 5kg ketjuja ja kledjuja
[ ] Käytän maastohousuja
[ ] Käytän paljon bändipaitoja
[/] Musta on lempivärini
[ ] Purkaan vihaani/kiukkuani karjumalla
[ ] Kalja on ainoa oikea alkoholi
[ ] Tuska-festareilla on pakko käydä

2 ½


PUNKKARI:
[ ] Mulla on/oli keesi
[ ] Hiukseni on värjätty jollakin räikeällä värillä
[ ] Tiedän sanan Punk oikean merkityksen
[ ] Sid Vicious ja Johnny Rotten on suurimpia idoleitani
[ ] Tiedän kuka keksi bogoamisen
[ ] Tiedän kuka keksi myös hakanneulat punkkiin
[x] Tiedän mihin ja milloin Sid Vicious kuoli
[x] Tiedän kuka oli Nancy Spungen
[ ] Kuuntelen Ramonesia, Sex Pistolsia, ja The Clashia
[ ] Mottoni on: "Sex is ugly and boring, and it's for hippies!"
[x] Hiukseni ovat piikikkäät/sekaiset
[ ] Mulla on nahkatakki
[ ] Haluaisin elää 70 - 80luvulla
[/] Mulla on hyvät välit äitiini
[/] Kiroilen paljon
[ ] Tiedän mitä tarkoittaa sana Anarkia
[ ] Mulla on läväreitä enemmän kuin kaksi
[ ] Käytän bändipaitoja
[ ] Lateksiset vaatteet ovat myös siistejä
[ ] Vaatteeni ovat rähjäisiä
[x] Pillifarkut on kova juttu
[ ] Omistan tennarit ja maiharit
[ ] Niittivyö löytyy ja ketjut housuista myös

5


SKEITTARI:
[ ] Skeittilaudalla joka paikkaan
[ ] Oon ite koristellu mun skeittilaudan
[ ] Piirrän tagei kaikkiin vaatteisiini
[ ] Roikotan housuja
[ ] Bleidaaminenki on kivaa
[ ] Lippikset ja pipot on kivoja
[ ] Mulla on skeittikengät
[ ] Kuuntelen PunkSkede musaa
[x] Green Dayn musa menee
[ ] Lamina on hyvämerkki
[ ] Spray-maalit on kivoja
[ ] Kuvataan kavereiden kans kun skeitataan
[ ] Rokkaritytöt pyörii ympärillä ku kärpäset
[ ] Micmacin roikkarit on tyylit
[ ] Mulla on söpöt vaaleet kiharat ja pörröset puol pitkät hiukset
[ ] Mulla on viattomat suuret silmät
[x] Oon aika hiljanen
[ ] Osaan tehdä laudalla Ollien ja kickflipin

2

NOLLA:
[x] Sanon usein "ihan sama", "päätä sää", ja "emt"
[/] Mulla ei ole omia mielipiteitä
[ ] Kuljen massanmukana
[ ] Pelkään erottuvani joukosta
[ ] Pelkään tulevani kiusatuksi jos olen erilainen tai erimieltä asioista
[/] Kuuntelen nrj:tä ja voice:a
[ ] Mulla on paljon kavereita mutta ei yhtään ystävää
[/] Meen koulun jälkeen aina suoraan kotiin
[ ] Teen kotitöitä valittamatta niistä
[/] Salatut Elämät ja Päivien Viemää on mun lempisarjat
[ ] Oon keskivertopaska koulussa
[/] Oon seurustellu vaan yhen kerran ja sekin suhde kesti kaks viikkoa
[ ] Omistan Gimmelin ja Tiktakin levyt
[ ] Hiukseni on ruskeat
[ ] En lintsaa koulusta
[x] En ole ikinä ollu jälki-istunnossa
[ ] Oon huomaamaton
[ ] Perhe on rakas

4½

HOPPARI:
[ ] Käytän XL-kokosia paitoja
[ ] Gollegehousut mulla on aina päällä
[ ] Kuuntelen Eminemiä, SnoopDoggia ja 2pacia
[ ] Kuuntelen siis räppiä
[ ] Ajelen pääni kaljuksi
[ ] Haluaisin olla tummaihonen
[ ] L.A:han muutan isona
[ ] MTV on ainoa oikea tv-kanava
[ ] Lempisarjani ovat Pimp My Ride ja Jackkass
[ ] Räppään itsekkin
[ ] Käytän räppärien käsimerkkejä ja/tai puhun "räppärikieltä"?
[ ] Omistan yli 40 cd-levyä
[ ] Käytän pitkäketjuisia koruja joissa suuret riipukset ja riipuksissa on transseja
[ ] Minulla on tatuointeja käsivarsissa
[ ] Heilutan käsiäni kun puhun
[ ] Käytän skeittikenkiä
[ ] Käytätkö paljon englanninkielisiä sanontoja kuten "What´s up bro?"
[ ] Mun muijjat näyttää ihan huorilta, ja kutsun muijjii "kissoiks" tai "siskoiks"

0


HIPPI:
[ ] Mulla on/oli rastat
[ ] Mulla on hamppukassi
[ ] Kaulassa roikkuu hampunlehti
[x] Turkistarhaus on väärin!
[ ] Olen vegaani
[ ] Poltan ruohoa
[x] Olen luontoystävällinen
[ ] Kuuntelen Reggaeta
[ ] Bob Marley ja Jimi Hendrix on mun idoleita
[ ] Omistan batiikki-värjättyjä vaatteita
[x] Haluaisin pelastaa eläimet
[x] RUOKAA EI ASEITA- ON hyvä idea
[x] Sota on turhaa
[ ] Protestoin kaikkea mikä minusta on väärin
[ ] Olen positiivinen
[ ] Pidän porukassa ringissä istumisesta ja kitaransoitosta siinä samalla
[ ] Omistan peace-korun

5

EMO:
[/] Lempivärini on musta
[ ] Tiedän mistä sanasta lyhenne Emo tulee, ja tiedän mitä se tarkoittaa
[ ] Bändipaidat on kivoja
[x] Mustat pillifarkut on pakolliset
[ ] Itken usein
[ ] Viiltelen kun olen hyvin masentunut
[ ] Olen pessimistinen
[x] Olen hyvin herkkätunteinen
[ ] Olen itsetuhoinen
[/] Masennun herkästi
[ ] Kuuntelen Papa Roach:ia, Simple Plan:ia, Blink182:sta, ja Marilyn Manson:ia
[ ] Kirjoitan surullisia runoja ja päiväkirjaa, kirjotan myös biisinsanoituksia
[ ] Soitan kitaraa
[ ] Olen suudellut samaa sukupuolta olevaa henkilöä
[ ] Olen biseksuaali
[ ] Olen erilainen nuori
[ ] Minulla on mustat hiukset
[ ] Olen kalpea
[ ] Leikkaan itse hiukseni
[/] Käytän paljon mustaa kajaalia ja ripsiväriä

3½

AMIS:
[ ] Omistan auton
[ ] Jossa on kunnon bassot
[ ] Trance on hyvää
[ ] Olen amiksessa
[ ] Isken alaikäisiä tyttöjä, mieluiten vielä sakkolihaa olevia
[/] Kuuntelen Ripsipiirakkaa ja HIM:iä
[ ] Galleriassa mulla on autoista kuvia
[ ] Mulla on lippis
[ ] Autoni on Corola joka hyytyy pienimmässäkin mäessä
[ ] Takaluukusta löytyy korillinen kaljaa
[/] Juon usein
[ ] Kaljaa löytyy aina
[ ] Kutsun kavereitani heidän sukunimillään
[ ] Pidämme usein saunailtoja jätkien kesken
[ ] Poltan tupakkaa
[ ] Kyyditsen alaikäisiä tyttöjä vain pillun toivossa
[ ] Mottoni on: "Kaikist muijjist tulee jossai vaihees munanlutkuttajii"

1


ROKKARI:
[ ] Mulla on kaappi täynnä bändipaitoja
[ ] Omistan niittivyön
[/] Mulla on laukku repun sijasta
[ ] Kuuntelen Metallica:a, Guns N' Roses:ia, AC/DC:tä, ja Joan Jett:ii
[/] Green Day:täkin kuuntelen!
[ ] Tiedän ketä on Tré Cool
[/] Takutan hiukset kammalla
[ ] Mulla on paljon lävistyksiä
[ ] Omistan palestinahuivin
[ ] Mulla on nahkatakki
[/] Käytän paljon mustaa kajaalia ja ripsaria
[ ] Gepardikuvioiset topit on hienoi
[ ] Mulla on tennarit
[ ] Mut sekotetaan yleensä punkkareihin ja emoihin
[ ] Rakkaus on kivajuttu, mut mut on jätetty kyl liia mont kertaa jo
[ ] Mun muija/jätkä petti mua ja mun sydän särkys, ja nyt kirjotan nyyhkybiisei sen takii sitte
[ ] haluun mun muijan/jätkän takas
[ ] Sydämeni on vannottu yhdelle henkilölle ainiaaksi, ja tää henkilö särki mun sydämen
[ ] Soitan kitaraa

2

ERNU:
[ ] Kuuntelen j-rockia
[ ] Kuuntelen An Café:a ja Dir en Grey:ta ja Tokio Hotel:lia
[ ] Katon Pokémonia, Yu-Gi-Oh:ia, ja Dragonball Z:etaa
[ ] Piirrän isosilmäisiä tyttöjä eli mangaa
[ ] Katon animea
[ ] Katon myös hentai:ta
[ ] Käytän tyllihameita
[ ] Mulla on raitasukkia vaatekaappi täynä
[ ] Teen suurimmaksi osaksi itse vaatteeni
[ ] Piirrän mangaa
[ ] Luen mangaa
[ ] Haluaisin muuttaa Japaniin
[ ] Minulla on huulilävistys
[/] Japanilaiset on kauniita
[ ] Lolita-look on upea
[ ] Meikkaan mielikuvitusta käyttäen
[ ] Käytän irtoripsiä
[ ] Puhun japania jonkinverran

½

HIKKE/NÖRTTI:
[x] Keskiarvoni ylittää yhdeksän
[ ] Minua on koulukiusattu
[ ] Luokan pojat tai tytöt eivät puhu minulle
[ ] Opettajat eivät auta minua koska tietävät minun osaavan
[/] Suutun jos saan 9 tai alemman kokeesta
[ ] Mielistelen opettajia
[ ] Käytän silmälaseja
[ ] Työnnän kyniä,laskimia ja vastaavia paidantaskuihini
[ ] Äitini valitsee minulle vaatteet joita käytän
[x] Olen koneella vähintään 5h/per päivä
[/] Koulussa on kivaa
[x] Olen ujo
[ ] Pelaan CS:ssää ja WoW:ia
[ ] Tiedän mistä lyhenteet CS ja WoW tulevat
[ ] Käytän korkeavyötäröisiä housuja
[ ] En meikkaa
[ ] Minulla ei ole normaaleja ystäviä
[/] Vapaa-aikani vietän joko koneella tai läksyjä lukiessa

4½