IRC-Galleria

Olemme löytäneet uuden eläinlajin, jonka nimesimme Anniksi. Se osaa olla yhtä aggressiivinen kuin murrosikäinen norsu, ja silti samalla yhtä lempeä kuin karhuemo paikalle sännännyttä ihmistä kohtaan, pentujen ollessa pesässä. Löytämämme eläin syö paljon, ja melkeimpä mitä tahansa. Napaan uppoaa ruokaa päivässä melkein norsun verran.
Olemme silti todenneet sen olevan maailman ihanin otus maailmassa! <3
Siinä diagnoosi vasta löydetystä 16 vuotiaasta eläimestä, joka omaa tällä hetkellä porsaan muodon, kärsäkin on kasvamassa. Olemme myös havainneet, että eläin tykkää pilkunnussinnasta.

Paikkansapitävästä määritelmästä saamme kiittää tulevaa eläintutkijaa E. Pihlajaa, joka on havainnut tämän uuden lajin olemassaolon.

ps. possulla kuvaamisella tarkoitamme ystävämme muodonmuutosta nasunuhan takia. muuten hän onkin sitten oikein mainion maukkaan näköinen kaveri.
emme suinkaan tarkoittaneet, että kyseinen eläinlaji olisi ulkomuodollisesti sian näköinen.

Oodi poneilleLauantai 05.09.2009 14:14

En oleta, että kukaan muu kuin vannoutunut poni-ihminen (ei edes hevosihminen) ymmärtäisi seuraavaa tekstiä sen syvällisemmin, ja sitä, minkä takia itselleni tulee aina onnenkyyneleet silmiin kun luen sen. Teksti on ollut huoneeni seinällä nyt puoli vuotta, ja vaikka poistaisin seiniltäni kaikki muut julisteet ja piirustukset, niin tätä tekstiä en ottaisi pois. Se saa minut onnelliseksi <3

(Hevoset & Ratsastus nro. ???)

Poni on joululahjojen ykkössuosikki. Poni. Siinä on kaikki. Kaikki hevosen uljaus ja rohkeus. Samettiset silmät ja kopisevat kaviot. Poni on hevonen, joka on pieni, mutta joka rakastaa sinua varmasti.

Poni on mahdollisuus lähteä ponin kanssa kahden. Miehillä on maantie ja nopea auto. Lapsille ja naisille on poni. Humppatipomppa, Humppa ja Pomppa, kaksi ratsastajaa.

Ponia voi kammata, ja sen tukkaa voi letittää, mutta ponin sisin ei ole siinä. Kun poni seisoo pitkään harjattavana, vain sen ulkokuori on paikalla. Ponin sielu on muualla. Laitumilla, aroilla, Islannissa, pilvien takana tai tähdissä. Poni odottaa, että joku nousee sen selkään, ja sitten mennään.

Poni on aika tyhmä sana, liian lyhyt, vähän niin kuin kani. Oikeastaan poni on Sirkka Turkan ratsu: sinun kavioihisi minä annan henkeni. Jokainen poni on Pegasos, joka vie toiseen maailmaan.

Poni ei tarvitse ihmiseltä mitään. Poni voisi koska tahansa muuttaa metsään asumaan, tehdä sammalista pesän, kerätä mustikoita ja syödä korsia. Poni kasvattaisi pitkän turkin ja pärjäisi.

Kaikki ponit eivät pärjäisi. Silkkikylkinen kilpaponi laihtuisi ja sen karva menettäisi kiiltonsa ja se makaisi maassa, kunnes viime hetkellä sen löytäisi joku pieni tyttö tai suoratukkainen poika tai marjastava mummo, joka hoitaisi ponin kuntoon.

Joululahjaksi on viisainta toivoa ponia. Poni voi olla paketissa kuusen alla niin kuin Polle, tai se voisi olla ulkona, jonne isä tai aviomies olisi rakentanut sille karsinan. Se pelastaisi aaton. Talvinen poni olisi poni superlatiivissa, se olisi pörröinen ja söisi piparkakkuja. Kaikki kokoontuisivat kuuntelemaan, kun poni kertoisi asioita kotimaastaan.

Niissä mainittaisiin lapsuuden hevoskirjojen Irlanti ja Dartmoor ja Exmoor, ja metsästystorvi soisi ja hienot hunterit laukkaisivat ylväästi risuesteeltä leveälle ojalle. Mutta poni tarjoaisi ketulle majapaikan pilttuustaan, ja maailmassa olisi vähän lämpimämpi.

Yksi poni voisi syödä turvallisen maltaita ja muistella mustalaisvankkureiden kilahtelua, toinen painaisi kavionsa korvallesi, ja siitä kuuluisi norjalaisen vuonon rentouttava kohina. Joku poni olisikin suomalainen, avainlippu heiluisi riimussa ja poni hirnahtelisi jotain sota-aiheista, ei kuitenkaan liian sota-aiheista, ehkä kotirintamamuiston, jossa naiset ajoivat kylän pienimmällä hevosella ja olivat silti ensimmäisinä kotona. Kaikkein pienimmät ponit tyytyisivät koputtamaan kaviota joulumusiikin tahdissa ja helisyttämään kaulassaan olevaa kulkusta. Kun yksi poneista alkaisi puhua kaivoksista, sitä halattaisiin, ja sille annettaisiin kourallinen pähkinä-rusina-sekoitusta.

Jos joku haluaa lahjaksi ison hevosen, hän ei tiedä mistä puhuu. Hevonen tarvitsee valmentajan ja eläinlääkärin ja kilpailusuunnitelman. Hevosenomistaja suorittaa pikku E:n, ottaa autolainan ja ostaa puolentoistahevosen trailerin ja lähtee Ypäjälle tai Boeen tai Tahkolle, jossa hän saa kuulla istuntavirheistään ja hitaista reaktioistaan. Poninomistaja lähtee poninsa kanssa sinne, minne ponin pienet ja lujat kaviot hänet vievät. Ystävyyteen. Onneen.

Poni on histamiini, jonka kanssa ihmisellä on ikuinen joulu.

KESÄ 2009Lauantai 22.08.2009 00:53

KESÄ 2009

ihmiset
kenen kanssa vietit aikaa eniten - varmaan Kirsi, veikkaisin

keiden kanssa parhaat kesämuistot - ystävät, leiriläiset

tapasitko uusia - Monia
riitelitkö usein - En muistaakseni
ihastuitko/rakastuitko - Vähän ihastuin
petyitkö ihmisiin - Joo
olisitko halunnut viettää enemmän aikaa kenenkään kanssa - Monien
vietitkö liikaa aikaa jonkun kanssa - EN

itse
haluaisitko muuttaa jotain - En sais olla niin mustasukkainen kaikista
oletko oppinut uutta - Mitä tapahtuu 18 kaljan jälkeen
kadutko jotain - Itse asiassa vähän joo... Harvinaista
olisitko jättänyt jotain tekemättä - En oo varma, yhen jutun ehkä
tahtoisitko elää jonkun päivän uudestaan - Useammankin, mut Kirsin synttärit voisin vaik ottaa uusiks
olisitko tahtonut jättää jonkun päivän elämättä - En

muistoja
matkustelitko - Tosi vähän, Helsinkiin pisimmillään
ulkomailla vai kotimaassa - Suomessa
kävitkö festareilla - Kaksilla :D
jos et, mihin olisit tahtonut - --
bileissä - ;)) aina
parhaat muistot - Festarit, leiri, Hesanmatka Elinan kanssa, juhannus Anniinan kanssa ^^

materialismi
shoppailitko usein - Ei oo rahnaa
paras ruoka/juoma/jäätelö - makaronilaatikko/maito/mangomeloni

lopuksi
oletko tyytyväinen tähän kesään - Erittäin :D
oliko paras kesä - Tais mennä tähän mennessä kärkisijoille

Epulle terveisiä Riksusta ! :DDSunnuntai 09.08.2009 00:33

Klo 04 eteenpäin:

Eppu, älä juokse munasillasi kadulle !
Eppu, ei sulla ollut mitään kaljatölkkiä !
Eppu, et ota enää juomia kellarista ! ÄLÄKÄ TIPU PORTAISTA ALAS !!
Eppu, EI !
Eppu, älä sammu lattialle !
Eppu, nouse ylös !
Eppu, ei mitään iltaröökiä !
Eppu, nyt mennään nukkumaan !
Eppu, ÄLÄ NYT *** KAADU !
Eppu, wake up !
Eppu, nouse YLÖS !
Eppu, älä ryssi portaikossa !
Eppu, nyt mennään sänkyyn nukkumaan !
Eppu, PYSY SIELLÄ SÄNGYSSÄ !
Eppu, et nouse ylös siitä sängystä !
Eppu, EI !
Eppu, onko lattialla parempi nukkua ?!
Eppu, nuku sitten siinä vessan edessä !
Eppu, ÄLÄ JUOKSE VESSAN OVEA PÄIN !! ( *FUTUUUM* Noh... meni jo. )
Eppu, et sammu siihen !
Eppu, EI !
Eppu, ei mene alas !
Eppu, ei enää kaljaaaaa !
Eppu, et sammu siihen jääkaappiin !
Eppu, etkä pöydän alle !
Eppu, ehkä kysyt kenen ruoat noi on !
Eppu, ota LAUTANEN !
Eppu, kahdeksan minuuttia on kylläkin liikaa voileiville !
Eppu, nyt nukkumaan !
Eppu, EI !
Eppu, pysy siinä sängyssä !
Eppu, ET HAKKAA PÄÄTÄ SEINÄÄN !!

"Nyt se sano PLIM!" (siis mikro)
"Pokkani pitää pimpelipom!"
"Vedä vittu päähäs ja pakene vuorille!"
"Komentaja Mantere!"
"Kuinka monta reikää naisella on? Ai 5?! No mihin niistä sitten pitää tunkea..?!"

... Muistuuko mikään näistä mieleen..? ;)

Rakkain terveisin ja kaikella kunnioituksella,
Anni-äiti ja Sveta-täti (jotka olivat ystävällisesti saattamassa herraa nukkumaan)
<3

Pöllin Vivvun ilmoitustaulultaKeskiviikko 29.07.2009 16:24

Sääntö nro. 1: Älä murehdi pieniä asioita
Sääntö nro. 2: Kaikki asiat ovat pieniä

Sanotaan, että tarvitset minuutin löytääksesi ihmisen, joka merkitsee sinulle jotain, tunnin oppiaksesi arvostamaan häntä, päivän rakastaaksesi häntä, mutta kokonaisen elämän unohtaaksesi hänet.

Lisäks lainasin Vivvulta sen kirjan Kissan kuolema, kun innostuin siitä leiril kun Sami selitti vähän sen juonta - ja Vivvu suositteli myös :D Mut kuhan nyt saan eka luettuu ton Lord of the Ringin loppuun, niin pääsen sen kimppuun seuraavaks.

Kiitos sisko <3Lauantai 25.07.2009 14:53

Toinen persoonasi sanoo:
höhhh
Kyrpäpää

Tulos: alkoholistiLauantai 25.07.2009 14:44

A : you like to drink
N : You like to drink.
N : You like to drink.
I : You Are Great in bed.

Eheeeh?

--

Muodosta seuraavista kirjaimista nimesi, niin saat nähdä millainen olet.

A : you like to drink
B : Everyone wants you.
C : You are really silly.
D : You like to drink.
E : Damn good kisser.
F : You are dead sexy.
G : You never let people tell you what to do.
H : You have a very good personality and looks.
I : You Are Great in bed.
J : People Adore YOU!
K : You're wild and crazy
L : Everyone loves you.
M : best kisser ever.
N : You like to drink.
O : Awesome kisser.
P : You are popular with all types of people.
Q : You are a hypocrite.
R : Fuckin crazy.
S : Easy to fall in love with.
T : You're loyal to those you love.
U : You really like to chill.
V : You are not judgmental.
W : You are very broad minded.
X : You never let people tell you what to do.
Y : Best g/f b/f anyone could ever ask for.
Z : Always ready.

Ny se loppu</3Torstai 23.07.2009 19:45

"Ottaako sipulaa?"
"No joo..."
"EI OLE! Mutta tilataan"

--

"Moi Anni! Mitä kuuluu?"
"Hyvää"

x 10000000

--

sadface

--

Ja muutamia loistavia näytelmiä, kuten Elinan kuolema ja Saksalaiset miesvoimistelijat.

JA BÄTMÄÄÄÄÄNNNN

Oi Elina, Elina, oli niin hauskaa <3Tiistai 14.07.2009 23:10

Anni: "Täällä vähän sataa."
Elina: *jotain epäselvää*
Anni: "Mitä?! Sanoitsä et täällä ei kyl varmaan kellot soi?!"

Elina ei enää itekään muista, mitä se oikeesti sano, kun naurettiin niin kipeenä.

Ja niin muuten, käytiin merirosvoasuissa pitämässä miekkailunäytös torin vieressä olevan suihkulähteen edessä. Kyl meistä muutama valokuva otettiin, vaik Elinan miekka hajoili aika lahjakkaasti.

LalaaKeskiviikko 08.07.2009 02:47

KENELLE sanot yleensä ensimmäisenä aamuisin huomenta? - Äipälle
KENELLE kerrot ekana murheesi yleensä? - hmm... varmaan Marialle
KENELLE kerroit viimeisimmän salaisuutesi? - Marialle kai, mut ei se ihan hirveen salaista ollut
KENELLE haluaisit nyt antaa ISON halin? - Ystäville

KUMMASSA peseydyt mieluiten; suihkussa vai ammeessa? - suihkus
KUMMASSA matkustat mieluiten pitkiä matkoja; henkilöautossa vai linja-autossa? - Henkilöauto kiitos
KUMMASSA lajissa olet parempi; Uinnissa vai luistelussa? - Uinti ehdottomasti
KUMMASSA kädessä pidät kaukosäädintä? - En oo kiinnittänyt huomioa

KUMPI maksutapa on sinulle yleisempi; käteinen vai kortti? - Ei oo korttia :D
KUMPI näyttää paremmalta; Saparot vai letit? - Letit
KUMPI on ärsyttävämpi lause; "Prinsessat ei jakele" vai "Liian hapokasta"? - Liian hapokasta
MIKÄ kauppa on lähinpänä asuntoasi? - Aika paha... Prisma tai Säästökarit
MIKÄ olisi ihaninta mitä voisi nyt tapahtua? - Just nyt... Yks tulis meseen vai
MIKÄ tahra on inhottavin vaatteessa? - Ketsuppi!

MILLÄ kirjaimella sukunimesi alkaa? - P
MILLÄ sinut saa helpoiten suuttumaan? - Häiritsemällä kesken nyyhkyleffan herkimmän kohtauksen (TAKUUSUUTTUMINEN!!)
MILLÄ kirjoitat mieluiten; Lyijykynällä vai kuulakärkikynällä? - Kuulakärki
MILLÄ sanalla aloitat puhelun soittaessasi jonnekkin muuhun kuin viralliseen paikkaan? - Moroo/Moi

MINKÄ merkkinen pesukone teillä on? - Öh
MINKÄ vaatteen poistat ensimmäisenä riisuutuessasi? - Housut
MINKÄ värisestä kupista juot yleensä kahvisi/teesi/kaakaosi? - En juo mitään noista :oo

MINNE menet yleensä, kun sinulla on paha olla? - Tallille hepan luo
MINNE laitat purukumin suustasi, jos lähellä ei ole roskapönttöä? - Syljen maahan
MINNE haluaisit lähteä nyt jos saisit mennä minne vaan? - Kreikkaan
MISSÄ on ykkönen? - öö
MISSÄ ja milloin oletuskuvasi on otettu? - Kirsin synttäreillä, Kirsillä 5.6.2009
MISSÄ mennään? - Väsymyksessä

MITÄ kahvimerkkiä teillä juodaan? - Emt
MITÄ aiot tehdä ensi sunnuntaina? - Ei kai mitään sovittua ainakaan vielä
MITÄ mieltä AXE:n BomChickaWahWah mainoksista? - Mistä?
MITÄ tilaisit Hesestä nyt jos saisit mitä vaan? - Ruisfilehamppari
MITÄ käsilaukustasi löytyy tällä hetkellä? - Huulirasva, avaimet, öö... aurinkolasit, Ruisrockin ohjelma, kortsuja (XDD)

OLETKO huono häviäjä? - Aika huono, mut en enää yhtä huono kun pienempänä
OLETKO koskaan ostanut Tv-Shopista mitään? - E
OLETKO palanut tänä kesänä jo auringossa? - VALITETTAVASTI KIRKKAAN PUNAISEKSI VATSAPUOLELTA
OLETKO koskaan saanut sähköiskua? - JOO


VOIKO auton ikkunan tai muun lasin läpi ruskettua? - Ei
VOIKO vettä juoda liikaa? - Jos juo liikaa, niin siihen voi kuollakin
VOIKO aikaa koskettaa? - Mmm ei?
VOIKO tyhjässä taulussa olla kirjoitusvirhetä ? - Ei

1. tv-ohjelma: 24
2. kukka: Ruusu
3. väri: Sininen
4. urheilu: Ratsastus
5. ruoka: Kaikki hyvänmakunen... Pizza<3
6. näyttelijä: Pahapaha... Heath Ledger
8. vuodenaika: Summeeeer
9. päivä: Pe
10. jäätelö: Mangomeloni

1. syntymäpaikka: ► Järvenpää
2. hiusten väri: ► Perusruskee
3. hiustyyli: ► Keskipitkät suorat

4. lävistykset: ► 2 normikorvista, yksi rustossa
5. silmien väri: ► sininen/vihree/sinivihreeharmaa päivästä/mielialasta/paidan väristä/tuulen suunnasta jne riippuen
6. kengän koko: ► 39-40
7. mieliala: ► Neutraali
8. tuoksu: ► Yks shamppoo, mitä meil on aina mökillä. Axe tuoksuu hyvälle ;)
9. vapaa: ► Olen
10. oikea vai vasen: ► oikea

1. oletko koskaan ollut rakastunut: ► Enn
2. uskotko rakkauteen: ► Tottahan toki
3. oletko koskaan särkenyt kenenkään sydäntä: ► Toivottavasti en, en kyl usko
5. onko kukaan särkenyt sinun sydämen: ► Ehkä vähän
6. oletko koskaan ihastunut ystävääsi: ► Miespuoliseen
7. oletko koskaan rakastanut/ihastunut jotakin, mutta et ole kertonut tälle: ► Monesti
8. pelkäätkö sitoutumista: ► Kyl mä vähän :oo
9. onko sinulla koskaan ollut salainen ihailija: ► Emt
10. uskotko rakkauteen ensi silmäyksellä: ► En


1. oletko koskaan jäänyt kiinni hiippaillessa ulos: ► En
2. oletko koskaan käynyt naku-uinnilla: ► Just jussina ;))
3. oletko koskaan tehnyt jotain, jota kadut: ► Enemmän mä kadun asioita, joita EN ole tehnyt
4. oletko koskaan hypännyt benji-hyppyä: ► En
6. oletko koskaan syönyt litraa jäätelöä yhden vuorokauden aikana? ► En
7. oletko joskus halunnut toisen niin paljon että sattuu ? ► Kyllä
8. oletko koskaan itkenyt elokuvaa katsoessa: ► Yleensä :DD
9. oletko koskaan karannut kotoa: ► En, oon kiltti lapsi
10. oletko koskaan kompuroinut ja loukannut itsesi: ► Monesti


1. kaipaatko jotakuta tällä hetkellä: ► Moniakin
2. oletko iloinen: ► Ihan perus
4. oletko tylsistynyt: ► En tekis tätä muuten :D
5. oletko saksalainen: ► Enn
6. oletko koulussa: ► En ku lomal
7. oletko kynttilöiden polttaja: ► En oikeastaan. Kynttilänvalos ei nää lukea
8. oletko idiootti: ► Sekin välillä kai
9. tykkäätkö jostakusta tällä hetkellä: ► Monistakin ;)