IRC-Galleria

Mäikky

Mäikky

'SCREAMWORKS: Love in Theory and Practice

Blogimerkintä

« Uudempi -

Lontoo ja "hurja lumimyrsky"Lauantai 04.12.2010 16:22

maanantai 29.11.2010

Lähdettiin lentokentälle kahdeksaksi, mutta kun saavuimme sinne, huomasimme, että lentomme Arlandaan on peruttu. Tilalle oli kuitenkin laitettu lento Kööpenhaminan kautta Heathrowlle. Oltiin ihan tyytyväisiä siihen, eihän sillä ole väliä, että mitä kautta Lontooseen menemme. Kohta kuitenkin huomasimme, että sekin lento oli peruttu.

Jouduttiin jonottamaan infopisteelle yli tunnin ja virkailija saikin meille järjestettyä suoran lennon Heathrowlle. Huono puoli oli kuitenkin se, että lento lähtisi vasta yli viiden tunnin päästä. Jouduttiin siis hengailemaan lentokentällä yli 6 tuntia. Käytiin ostamassa pari kirjaa; mä luin Anne Frankkiä ja Tatta Twilightiä. Aika meni suht nopeasti ja pian istuttiinkin jo lentokoneessa suuntana Lontoo.

Kun saavuttiin Lontooseen ja mentiin ostamaan Oystercardiin aikaa, meni lippupiste just meidän nenän edestä kiinni! Jes, tosi kiva! Pienten vaikeuksien jälkeen saatiin ostettua Day Travel Cardit automaateista ja mentiin odottelemaan Tubea. Sen tulossa kesti aika pitkään ja pian selvisikin syy; osa Tubeista oli lakossa. Jes, kiva!

No onneksi sitten sellainen pian tuli ja päästiin suht nopeasti Canning Towniin hotellille. Kirjauduttiin sisään ja lähdettiin sen jälkeen hieman tutkimaan kaupunkia. Huono puoli tässä oli, että Tubet ei kamalan hyvin kulkeneet, joten ei päästy melkeen mihinkään; Victorialla käytiin hengailemassa ja Tatta söi vähän liikaa Mäkissä vaikka varoittelinkin. Lontoossa ruoka on niin paljon rasvaisempaa kuin täällä Suomessa. Sieltä sitten takaisin hotellille.

tiistai 30.11.2010

Keikka päivä!!!!!! Kun astuttiin hotellista ulos, huomattiin yllätykseksemme, että satoi vähän lunta. Aateltiin, että onpas suloista. Sato silleen tosi vähän. No sitten kun päästiin Tube-asemalle huomattiin iltapäivälehdissä otsikkoja kuten; SNOW STORM ja SNOW-GO-ZONE. Metroasemalla tuli koko ajan varoituksia lumesta ja kuulemma bussit ei kulkenut lainkaan. Plus luin jostain, että joitakin Lontoon kouluja oli ihan oikeasti suljettu lumen vuoksi. Oliko vähän naurettavaa!!! Suomessa koulut olisi yli puolet vuodesta kiinni, jos tollasesta lumimäärästä säikähdettäisiin.

No suunnattin ensin Topshopiin ja shoppailtiin siellä tooooosi pitkään. Ostettiin myös sieltä EAT.istä ihanat Tunafish & Cucumber baguettes. Jamii!!!! Siitä suunnattiin sitten NewLookiin, jossa shoppailtiin vielä enemmän kuin TopShopissa. Kaikkea ihanaa löytyi:)

Oxford Streetiltä suunnattiin Piccadilly Circukselle, jossa käytiin ensin HMV:ssä ostamassa vähän levyjä; yhteensä meni 140 puntaa.... hehehe. Siitä sitten viereiseen Starbucksiin ja Strawberry&Cream Frappuchinot. <3 Tatta halusi käydä vielä Mäkissä ja ihasteltiin sen jälkeen punaista puhelinkoppia. Sitten mentiin matkamuistomyymälään ja ostettiin kaikenlaista. Siitä sitten Westministeriin ihastelemaan Big Beniä ja Houses Of Parliamentiä. Vautsi!

Oltiin sitten hotellilla noin puoli kuudelta; ovet keikalle avautuisi puoli seitsemältä.... eli siis oli kiire!! Kun lähdettiin hotellilta kello oli jo melkein 15 vaille seisemän. Eli ovet oli avautuneet jo 15 minuuttia sitten. NOU!!

No onneksi Tube-matka oli vain noin 3 minuuttia ja saavuttiin ennen seitsemää 02:selle. Sitten yritettiin etsiä D-entrancea, joka oli helpommin sanottu kuin tehty..... siellä oli jotkut korjaustyöt menossa ja ne sisäänkäynnit meni jotenkin tosi kummallisesti. Onneksi sit kuitenkin löydettiin oikea sisäänkäynti ja liityttiin pitkän jonon jatkoksi. Tässä vaiheessa vähän ärsytti.... tultaisiin olemaan näiden kaikkien ihmisten takana, eli siis todella kaukana lavasta!! Onneksi jonossa oli toooosi hyvännäköisiä ihmisiä, joten ärtymys vähän lieventyi, kun keskittyi muihin. Oikeesti näin jonossa ehkä jonkun parhaimman näköisen miehen koskaan. Se oli niin komea!! <3

Päästiin sisälle 02:selle ja saatiin sellaset hauskan kirkkaan vihreät rannekeet. Liityttiin yleisöön ja oltiin oikeesti tosi kaukana. Enter Shikari alotti ja yleisöön rupesi muodostumaan mospittejä..... jotenkin ihmeen kaupalla päästiin niiden avulla ihan älyttömän eteen; kun 30 Seconds To Mars aloitti, oltiin ehkä noin 10-rivissä. VAU!! Vähän myöhemmin oltiin vieläkin lähempänä lavaa;edessä! Ennen keikkaa screeneiltä näkyi Hurricane-musiikkivideo, joka oli kyllä aika porno. :) Kaikki yleisössä lauloi sitä ja meidän vieressä oli sellanen poika, joka oli tosi söpö, kun se lauloi niin huonosti.

Keikka alkoi Escapella ja seuraava oli Night Of The Hunter. Yleisössä oli ihan älyttömän kuuma ja paikoista sai koko ajan taistella. Settilista oli ihan hyvä.... jäin vähän kaipaamaan vanhempaa tuotantoa, mutta ei voi mitään. Kohokohtia oli Hurricane, This Is War, Vox Poppuli ja Bad Romance-coveri. Jared ei puhunut yhtä paljon kuin yleensä, se selkeesti pitää Suomesta enemmän.... Lontoossa se jotenkin vain puhui sellaisia "pakollisia juttuja", Suomessa se jaaritteli kaikenlaista aina Linnanmäestä suomalaisiin ihmisiin.

Ainiin täytyy mainita JAREDILLA ON NYKYÄÄN TURKOOSI TUKKA. Tai sen omin sanoin "It's not turqoise, it's smurfberry."

Kings And Queensissä melkeen päästiin Tatan kanssa lavalle, oli niin pienestä kiinni. Mutta joo Jared vilkutti ja se katto suoraan muhun. Sain kuvan siitä, missä se kattoo suoraan kameraan. JES! Muistaakohan se mut? Hah, joo tuskin. Näytin varmaan vaan niin hassulta.

Tatta nosti mut silleen ylös, vähän niinkuin harteille ja se oli niin siistii.... olin hetken melkeen samalla tasolla kuin Jared; näkymät oli niin siistit! Joku 60000 ihmistä laulaa ja tanssii ja riehuu.... vautsi! Onneksi kukaan turvamies ei tullut valittamaan!

Keikka loppui ja suunnattiin kohti Tube-asemaa. Jouduttiin venaamaan seuraavaa metroa, sillä ihmisiä oli niin hullusti, ettei siihen ekaan metroon vaan millään mahtunut sisälle. Päästiin sitten hotellille ja rojahdettiin molemmat sänkyyn. Oltiin ihan poikki! :)

keskiviikko 1.12.2010

Herättiin, kerättiin kamppeemme ja kirjauduttiin ulos hotellista. Ensin suunnattin TopShopin EAT. iin syömään taas ne tonnikalapatongit. Kierreltiin vähän Oxford Streetilllä kaupoissa ja ostinkin sellaiset kajarit, jotka pystyy liittämään iPodiin. Ihan mahtavat<3

Käytiin seuraavaksi Camdenissä ja ostettiin sieltä maukas pizza. Sitten mentiin Kings Crossille ja Victorialle. Victorian New Lookissa ostin sitten vähän lisää vaatteita. Ja sieltä vielä Pccadilly Circuksen kautta Heathrowlle. Kun saavuttiin lentokentälle, huomattiin että lento on noin tunnin myöhässä, muttei se haitannut. Saatiinpahan ainakin vähän lisää aikaa shoppailuille. Käytiin syömässä Bagel Streetissä ja ostin 30 punnalla tax-free karkkia + se pakollinen appelsiinimehu lentokoneeseen. Jamiii!!

Oltiin Suomessa ennen yhtä ja lento siis sujui oikein mukavasti. Varsinkin kun mun vieressä istui sellainen komea britti. ;)

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.