IRC-Galleria

Lean tarina:

En muista paljoakaan syntymäpaikastani, siellä oli ahdasta ja pimeää,
eivätkä ihmiset koskaan leikkineet kanssamme. Muistan äitini ja hänen
pehmeän turkkinsa, mutta hän oli usein sairas ja hyvin laiha. Hänellä oli vain
vähän maitoa minulle ja sisaruksilleni. Muistan monien sisarusteni kuolleen ja
kaipaan heitä niin. Muistan myös päivän jolloin minut vietiin pois äitini luota.
Olin niin surullinen ja peloissani, maitohampaanikin olivat juuri puhjenneet. Minun olisi pitänyt
pysyä äitini luona pidempään mutta hän oli niin sairas. Niin meidät pantiin laatikkoon ja vietiin
johonkin outoon paikkaan. Vain me kaksi. Olimme peloissamme ja painauduimme toisiamme vasten,
kukaan ihminen ei silittänyt eikä rakastanut meitä. Niin paljon nähtävää, ääniä ja hajuja!
Olemme kaupassa missä on paljon erilaisia eläimiä! Jotkut vaakkuvat! Jotkut naukuvat ja toiset
piipittävät! Minut on lukittu siskoni kanssa pieneen häkkiin, voin kuulla muiden pentujen ääntä
täältä. Näen ihmisten katselevan minua. Pidän erityisesti pienistä ihmisistä, lapsista.
He näyttävät niin suloisilta ja hauskoilta, aivan kuin haluisivat leikkiä kanssani! Kaikki
päivät vietämme pienessä häkissämme. Joskus ilkeät ihmiset pelästyttävät meidät
lyömällä ikkunaan. Silloin tällöin meidät viedään ulos ihmisten nähtäväksi. Jotkut ovat helliä
mutta toiset satuttavat meitä. Saamme aina kuulla
"Ne on niin söpöjä!" "Minä tahdon
tuollaisen!", mutta emme pääse koskaan lähtemään kenenkään mukaan.
Siskoni kuoli viime yönä kun kauppa oli pimeänä. Painoin pääni hänen
pehmeälle turkilleen ja tunsin kuinka elämä hiljaa lähti hänen laihasta ruumiistaan.
Olin kuullut että hän oli ollut sairas ja minut pitäisi myydä äkkiä alennushintaan,
jotta he pääsisivät minusta eroon.
Luulen pehmeän ininäni olleen aamulla ainoa ääni joka suri häntä kun
aamulla hänen ruumiinsa otettiin pois häkistä ja heitettiin roskiin.
Tänään tuli perhe ja osti minut! Voi onnen päivää! He ovat todella mukava
perhe ja he todella halusivat minut! He olivat ostaneet minulle kupin ruokaa ja
perheen tyttö piti minua hellästi sylissään. Rakastan häntä niin paljon!
Tytön isä ja äiti kehuvat minua suloiseksi ja kiltiksi pennuksi! Minut nimetään Enkeliksi.
Rakastan nuolla uusia ihmisiäni! Perhe pitää minusta hyvää huolta!
He ovat helliä ja rakastavat minua! Hellävaroen he opettavat minut erottamaan
oikean väärästä. Haluan ainoastaan miellyttää näitä ihania ihmisiä! Rakastan pikku
tyttöä ja pidän leikkimisestä hänen kanssaan! Tänään minä kävin eläinlääkärillä.
Se oli outo paikka ja minua pelotti. Sain pari rokotusta, mutta rentouduin
kun paras ystäväni, pikku tyttö sanoi sen olevan ok. Eläinlääkäri sanoi
varmaan surullisia sanoja perheelleni koska he näyttivät onnettomilta.
Kuulin vakavasta lonkkaviasta ja jotain sydämestäni... Kuulin eläinlääkärin
sanovan jotain "epämääräisistä kavattajajista" ja siitä että vanhempiani
ei oltu kuvattu. En ymmärtänyt lääkärin puheita, ainoastaan minua koskee
nähdä perheeni niin surullisena! He silti rakastavat minua hyvin paljon ja
minä heitä! Olen nyt kuusi kuukautta vanha. Siinä missä muut pennut
ovat vankkoja ja riehakkaita minuun sattuu pelkkä liikkuminenkin. Kipu ei
koskaan hellitä. Minuun sattuu leikkiä ja juosta rakkaan pikku tyttöni kanssa
ja minun on myös vaikea hengittää. Yritän parhaani
ollakseni vahva pentu, mikä minun kuuluisi olla mutta se on niin vaikeaa.
Sydämeni särkyy kun näen pikku tytön niin surullisena ja kuulen vanhempien sanovan
"Nyt on varmaan aika..." Useita kertoja olen
käynyt eläinlääkärilla eivätkä uutiset ole koskaan hyviä. Aina puhutaan
synnynäisistä ongelmista. Haluan vain tuntea lämpimän auringon paisteen,
leikkiä ja helliä perhettäni. Viime yö oli pahin. Kipu on nyt ainainen olotilani.
Juominenkin koskee. Yritän nousta mutta voin vain inistä kivusta. Minut viedään
autoon viimeisen kerran. Kaikki ovat niin surullisia enkä tiedä miksi.
Olenko ollut tuhma? Yritän olla hyvä ja rakastettava, mitä olen tehnyt väärin?
Voi kunpa tämä kipu menisi pois! Kunpa pystyisin pysäyttämään pienen tytön
kyyneleet. Yritän nuolla hänen kättään, mutta voin vain valittaa kivusta.
Eläinlääkärin pöytä on kovin kylmä. Minua niin pelottaa! Ihmiset
halaavat minua ja itkevät pehmeään turkkiini. Voin tuntea heidän
rakkautensa ja surunsa. Eläinlääkärikään ei näytä niin pelottavalta enää.
Hän on hellä ja aavistan jonkinlaista helpotusta kivulleni.
Pikku tyttö halaa minua hellästi ja kiitän häntä kaikesta
antamastaan rakkaudesta.
Tunnen pienen piston etujalassani. K
ipu alkaa hellittää ja tunnen
rauhan laskeutuvan ylleni. Voin nyt nuolla pehmeästi hänen kättään.
Oloni muuttuu unenomaiseksi ja näen äitini ja sisarukseni jossain
kaukaisessa vehreässä paikassa. He kertovat minulle ettei siellä ole
kipua, ainoastaan rauhaa ja onnellisuutta. Jätän hyvästit perheelleni
ainoalla tuntemallani tavalla eli pienella hännän heilautuksella ja hellällä
kuonon tökkäisyllä. Olin toivonut viettäväni vielä monta ihanaa vuotta
heidän kanssaan, mutta niin ei vaan ollut tarkoitettu. "Nähkääs", sanoi
eläinlääkäri "Eläinkaupasta ostetut pennut eivät tule kunnon kasvattajilta".
Kipu poistuu nyt ja tiedän että tulee kulumaan monta vuotta kunnes nään rakkaan perheeni uudelleen