Sieluni kiristyy sydämeni ympärille yrittäen tukahduttaa lyönnit.
Nyt elämäni on kuivunut, elän enää sinun kauttasi.
Tuska joka on niin syvissä viilloissa, etten enää erota sitä itsestäni.
"Ehkä tänään kipu loppuu...?"
En usko sanojani itsekään...
Mutta nyt, kun kaikki on kaukana, minua ympäröivän usvan takana...
Minulla ei ole enää mitään menetettävää.
Paitsi ne vahvat rihmat jotka vielä kahlitsevat minua toiselle puolelle..
Aamuruuhkassa seison tyhjänä paikoillani,
Kuulokkeeni suojaavat minua maailmalta, elän hetken siinä unelman ja tuskan sekoituksessa..
Kunnes pääsen tästä suojaavasta ihmismassasta, rikkomaan kaavaa.
"Minulla ei ole mitään menetettävää"
Paitsi usko joka pitää minua hengissä, tuskaiset lyönnit jotka satuttavat enemmän ja enemmän...
"Rakastan..."
Haluan unohtaa.
En halua, en voi menettää muistojani, en halua eroon tästä kaikesta.
"Tule takaisin",
sanat kaikuvaat tyhjinä päässäni.
Haluan tätä kipua, koska se muistuttaa sinusta..
Päivä päivältä enemmän tai vähemmän, en tiedä koska se turruttaa mieleni.
Tämä on enemmän kuin halua, voin jo sanoa "tarvitsen".